Terveellistä ja turvallista 3D-tulostamista kotona ja työpaikalla

Kuten jo tiedetään, 3D-tulostaminen avaa uusia mahdollisuuksia eri teollisuuden aloille ja kotipuuhastelijoille. Tulostusmenetelmien ja –materiaalien kehittyessä lähes minkä tahansa muotoisen tai ominaisuuden omaavan kappaleen tuottaminen on mahdollista. Kun laitteita ja materiaaleja on vapaasti saatavilla, voi kaiken helposti olettaa olevan myös

Lisäävä valmistus tekee tuloaan myös rakennusalalle

Lisäävä valmistus (3D-tulostuksen teollinen hyödyntäminen) on viime vuosina yleistynyt nopeasti eri teollisuudenaloilla. Vaikka toistaiseksi valmistusmenetelmää hyödynnetäänkin huomattavasti enemmän mm.  ilmailualalla ja autoteollisuudessa on se vihdoin tekemässä tuloaan myös rakennusalalle. Potentiaalia löytyy rakennusalalta monen muun teollisuuden alan tavoin useilta eri osa-alueilta

Kohti 3D-tulostukseen perustuvaa liiketoimintaa

3D-tulostusvallankumouksesta (Lisäävä valmistus, AM) on paljon viitteitä ja puhetta. Eniten esillä ovat kuitenkin tulostustekniikan ja –materiaalien ja niiden markkinoiden kehitys. Suuret teknologiayritykset maailmalla panostavat jopa yritysostoilla uuteen tuotantoteknologiaan ja uusiin tuotteisiin, joilla parannetaan asiakkaiden kilpailukykyä. Kysymys kuuluukin: lähtevätkö perinteisten toimialojen

Villeimmätkin visiot todeksi – 3D-tekniikoiden avulla

3D-menetelmät ovat nykypäivää ja viemässä meitä kohti tehokkaampaa ja parempaa huomista. Valmistusmenetelminä ne pitävät sisällään erilaiset 3D-tulostus- ja jyrsintätekniikat. Valmistettavat kappaleet suunnitellaan 3D-mallinnusohjelmilla, joita löytyy erilaisille käyttäjille ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Osa vaatii syventymistä aiheeseen, toisia osaa lapsikin käyttää.   Nykyään