Aika ajoin huomaan joutuvani tilanteeseen, miss\u00e4 keskustelu k\u00e4\u00e4ntyy nykyarkkitehtuuria ja sen l\u00e4ht\u00f6kohtia ja perusteita voimakkaasti kyseenalaistavaan suuntaan. L\u00e4\u00e4kkeeksi ja vaihtoehdoksi nykyiselle rakentamistyylille keskusteluissa innokkaasti tarjotaan klassismia, jugendia tai jotain muuta menneiden aikakausien tyyli\u00e4.\u00a0Pian v\u00e4\u00e4j\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti nousee esille my\u00f6s kysymys: miksi\u00a0vanha historiallinen\u00a0tyyli ei voisi palata, sill\u00e4 se, yleisen v\u00e4itt\u00e4m\u00e4n mukaan, koetaan kaikin tavoin paremmaksi, kuin nykyiset arkkitehtuurissa n\u00e4ht\u00e4vill\u00e4 olevat suuntaukset. Vastausta ei valitettavasti pysty\u00a0 antamaan yht\u00e4 ytimekk\u00e4\u00e4sti. Kysymyst\u00e4\u00a0 purkamaan ja vastauksia etsim\u00e4\u00e4n voi l\u00e4hte\u00e4\u00a0ainakin kahdesta suunnasta: nykyarkkitehtuurin ja arkkitehtuurin historian kannoilta katsottuna.<\/p>\n
Arkkitehtuurin historiaa tuntevat ovat huomanneet, ett\u00e4 arkkitehtuurityyli tai tietylle aikakaudelle ominaiset tyylipiirteet eroavat merkitt\u00e4v\u00e4ll\u00e4 tavalla esim. vaatemuodista tai sisustuksista. Muoti liikkuu pinnassa ja se on kepe\u00e4n leikittelev\u00e4\u00e4. Muoti toki ilment\u00e4\u00e4 ihmisen kulttuurin ihanteita, mutta se tekee sen pinnalla, nopeasti ja\u00a0pakottomasti. Muoti on p\u00e4iv\u00e4perho. Arkkitehtuuri on sit\u00e4 vastoin kilpikonnamaisen hidas ja siksi se kykenee heijastamaan oman aikansa yhteiskunnallisia syvi\u00e4 virtoja: arvostuksia, unelmia, pyrkimyksi\u00e4\u00a0ja tavoitteita. Voidaan siis ehk\u00e4 tiivist\u00e4en sanoa, ett\u00e4 arkkitehtuuri on kunkin ajan ihmisyhteis\u00f6jen kulttuurin ideaalien rakennettua manifestaatiota. N\u00e4in ajateltuna kaikenlainen aikakausia ylitt\u00e4v\u00e4 arkkitehtuurin tyylipiirteiden lainailu j\u00e4\u00e4 omasta ajastaan irralliseksi ja vieraannuttavaksi.<\/p>\n
Joskin sellaisen (historiallisten tyylipiirteiden lainailun) tarpeen voisi ehk\u00e4 tulkita my\u00f6s yleiseksi oman aikamme kulttuurin ihanteeksi. Mik\u00e4\u00e4nh\u00e4n ei kai periaatteessa est\u00e4, etteik\u00f6 jonkin aikakauden syvin olemus ja tavoite voisi perustua eskapismiin\u00a0ja oman ajan reaalitodellisuuden t\u00e4ydelliseen vieroksumiseen siin\u00e4 m\u00e4\u00e4rin, ett\u00e4 eskapismista tulisi lopulta itse todellisuus.<\/p>\n
Nykyajassa el\u00e4v\u00e4n\u00e4 ja sen ilmi\u00f6it\u00e4 aktiivisesti havainnoivana olen pannut merkille, ett\u00e4 eskapismin luonne on k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 hyvin valikoivaa, ei lainkaan kaiken kattavaa. Historistisen \u00e4lytalon tallissa latautuu s\u00e4hk\u00f6auto robotin leikatessa pihanurmikkoa.\u00a0\u00c4lytalon asukkaat\u00a0pukeutuvat gore-texiin samettien ja k\u00e4rp\u00e4nnahkojen sijaan. Miksi pullasta ei sitten voisi poimia rusinoita? Mit\u00e4 v\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 siin\u00e4 olisi? Minusta eskapismi on lopulta todellisuudesta vieraannuttavaa eik\u00e4 se kykene vakavasti t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n siit\u00e4 syntyv\u00e4\u00e4 tyhjyyden tunnetta. Vanhan merkkikielen symbolit saattaa kyll\u00e4 tunnistaa, mutta niiden merkityssis\u00e4lt\u00f6 kumisee onttoutta tai ne ovat jo saaneet uusia merkityskerrostumia, joilla ei ole en\u00e4\u00e4 mink\u00e4\u00e4nlaista yhteytt\u00e4 alkuper\u00e4iseen. Eskapismi voi olla s\u00e4rkyl\u00e4\u00e4ke. Se lievitt\u00e4\u00e4 hetkellisesti kivun tunnetta, mutta se ei paranna itse taudilta. Tauti\u00a0voi olla\u00a0ajan kulun hyv\u00e4ksymisen ongelmassa. Peiliin katsominen ja todellisuuden kohtaaminen voi olla rankkaa, mutta se on kulttuuriin kehittymisen kannalta v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4. Eskapismi johtaa dekadenssiin ja dekadenssi johtaa lopulta kulttuurin rappioon. Yksil\u00f6 saa onneksi edelleen vapaasti valita, katsooko h\u00e4n aikansa peiliin, vai pakeneeko h\u00e4n itse valitsemiensa mielikuvien t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n keinotodellisuuteen. Rakentaminen ja siis my\u00f6s arkkitehtuuri eiv\u00e4t kuitenkaan milloinkaan ole vain yksil\u00f6n asia. Me emme voi paeta ymp\u00e4rist\u00f6\u00e4 ja arkkitehtuuria. Me olemme siin\u00e4 mukana halustamme riippumatta. Arkkitehtuuri eli rakennustaide yhten\u00e4 taiteen lajina eroaa siten merkitt\u00e4v\u00e4sti musiikista, kuvataiteista, teatterista ja muodista.<\/p>\n
Mik\u00e4 nykyarkkitehtuurissa sitten on sellaista, ett\u00e4 siit\u00e4 tulee tarve paeta? Mik\u00e4 omassa ajassamme on sellaista, ett\u00e4 silt\u00e4 haluaa ummistaa silm\u00e4ns\u00e4 ja korvata n\u00e4kem\u00e4ns\u00e4 menneiden aikojen mielikuvilla? Mik\u00e4 t\u00e4m\u00e4n ajan arkkitehtuurissa on vieraannuttavaa? T\u00e4h\u00e4n aiheeseen syventymiseen\u00a0suosittelen kaikille filosofian tohtori, arkkitehti Kaj Nymanin kirjoittamia pohdintoja Talojen kieli ja Arkkitehtuurin kadotettu kieli. Tied\u00e4n, ett\u00e4 sielt\u00e4 l\u00f6ytyy paljon argumentteja, joilla voi hyvinkin l\u00e4hte\u00e4 kiist\u00e4m\u00e4\u00e4n t\u00e4ss\u00e4 kirjoittamaani viesti\u00e4 nykyarkkitehtuurista. Kaj Nymanin tekstej\u00e4 lukiessa tulisi p\u00e4\u00e4st\u00e4 pintaa\u00a0syvemm\u00e4lle, eik\u00e4 tarttua helpoimmin k\u00e4sill\u00e4 olevaan ratkaisuideaan. Tekstist\u00e4\u00a0voi l\u00f6yt\u00e4\u00e4 arkkitehtuuria syv\u00e4llisemmin ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4n tason, joka uskoakseni auttaa meit\u00e4 suunnittelijoita kurottamaan yli tyylikysymysten.\u00a0Se jos jokin\u00a0on t\u00e4rke\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Kaikki ei voi olla hyv\u00e4\u00e4 ja laadukasta – min\u00e4\u00e4n aikakautena. T\u00e4m\u00e4n voi hyvin todeta katsomalla nykyrakentamista. Sit\u00e4 on m\u00e4\u00e4r\u00e4llisesti paljon ja se on meit\u00e4 l\u00e4hell\u00e4. Se tapahtuu juuri nyt ja juuri meille. T\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 se saattaa tuntua pelottavalta, vieraalta ja oudolta. Se kaikki ilment\u00e4\u00e4 kuitenkin omaa aikaamme. Arkkitehdin teht\u00e4v\u00e4 on luoda hyv\u00e4\u00e4 ja laadukasta ymp\u00e4rist\u00f6\u00e4, joka postiivisella tavalla\u00a0ilment\u00e4\u00e4 oman aikansa ihanteita ja tavoitteita. Ihanteita tulee avoimin mielin ja pelottomasti etsi\u00e4. Niit\u00e4 l\u00f6ytyy kyll\u00e4. Kaikki ei ole huonoa. N\u00e4in on ollut aina. Nykyaika ei tee t\u00e4st\u00e4 poikkeusta. Kyynisyys ei ole luovaa, vaikka sill\u00e4 turvaa aina selustan.<\/p>\n
Arkkitehtuurin historiasta l\u00f6ytyy aikakausia, milloin suunnittelijoiden katseet ovat k\u00e4\u00e4ntyneet menneeseen. Kertaustyylien aika 1800-luvun lopussa sis\u00e4lsi uusklassismia, uusrenessanssia, uusgotiikkaa jne. T\u00e4m\u00e4 kaikki enteili suurta murrosta vanhan ja uuden ajan v\u00e4lill\u00e4. Tuon aikakauden lopussa esitettiin nyt ajateltuna\u00a0kovin absurdilta tuntuva kysymys: mill\u00e4 tyylill\u00e4 rautatieasema tulisi rakentaa? Sopisiko teht\u00e4v\u00e4\u00e4n parhaiten gotiikan suippokaaret vai renessanssin py\u00f6re\u00e4t holvikaaret? Tuon ajan unesta her\u00e4ttiin vasta, kun tunnistettiin oman ajan uudet ilmi\u00f6t ja tunnustettiin, ett\u00e4 ne vaativat uutta asennoitumista, rehellist\u00e4 ja vanhoista sovinnaisuuksista vapaata muotojen ja rakenteiden tutkimista. T\u00e4llainen murros vapautti arkkitehtuurin ulkoisten tyylipiirteiden (usein koristelun)\u00a0pakonomaisesta toistamisesta seuraamaan omaa aikaa ja sen ilmi\u00f6it\u00e4 (tekniikkaa, taidetta,\u00a0sosiologiaa, taloutta jne.). Mit\u00e4\u00e4n ehdotonta pakkoa ajan seuraamiselle ei ollut. Se on vain tuntunut luontevalta ja t\u00e4t\u00e4 dogmaa on arkkitehtuurissa seurattu n\u00e4ihin p\u00e4iviin asti.<\/p>\n
Postmodernismi ravisteli henkisesti paikoilleen luutuneen modernismin eloon k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 historiallisia lainoja siin\u00e4 miss\u00e4 tiukka moderni arkkitehtuuri toisti ulkoa opeteltuna mantrana sille itselleen ominaisia tyylipiirteit\u00e4. Oliko siis lopulta suurtakaan eroa, k\u00e4ytt\u00e4\u00e4k\u00f6 kielikuvina 1950-luvun modernia detaljiikkaa, klassismin p\u00e4\u00e4tykolmioita tai Mikki Hiiren korvia? Postmodernismi k\u00e4ytti ironiaa ja huumoria polttoaineenaan osoittaessaan silloisen nykyarkkitehtuurin katatonisen tilan. N\u00e4in j\u00e4lkik\u00e4teen voi helposti todeta, ett\u00e4 oli ilmeist\u00e4, ett\u00e4 sellainen polttoainetankki tyhjenee lopulta ja viel\u00e4p\u00e4 aika nopeasti. Ja niinh\u00e4n siin\u00e4 sitten k\u00e4vikin. Tyylipiirteet ovat helposti toistettavia ja niiden sis\u00e4llykset\u00f6n monistaminen johtaa uuteen katatoniseen tilaan, jolloin tarvitaan taas uusi vastal\u00e4\u00e4ke.<\/p>\n
Olen\u00a0aiemmissa blogikirjoituksissani tuonut esille oman aikamme yhden mahdollisen asennoitumistavan, jota voi kenties soveltaa my\u00f6s arkkitehtuurissa.\u00a0El\u00e4mme moniarvoisuuden aikaa, miss\u00e4 meill\u00e4 jokaisella on oma todellisuutemme. Suurten yhten\u00e4istarinoiden aika on\u00a0mennytt\u00e4. Mik\u00e4 on arkkitehtuurin teht\u00e4v\u00e4 t\u00e4llaisena aikana? Miten kulttuurimme arvostuksia, unelmia, pyrkimyksi\u00e4\u00a0ja tavoitteita arkkitehtuuri kykenee t\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 manifestoimaan?<\/p>\n
Janne Repo, arkkitehti SaFa\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0 \u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0 \u00a0\u00a0 Yliopettaja, rakennusarkkitehtikoulutuksen vastuuopettaja, Savonia AMK<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Aika ajoin huomaan joutuvani tilanteeseen, miss\u00e4 keskustelu k\u00e4\u00e4ntyy nykyarkkitehtuuria ja sen l\u00e4ht\u00f6kohtia ja perusteita voimakkaasti kyseenalaistavaan suuntaan. L\u00e4\u00e4kkeeksi ja vaihtoehdoksi nykyiselle rakentamistyylille keskusteluissa innokkaasti tarjotaan klassismia, jugendia tai jotain muuta menneiden aikakausien tyyli\u00e4.\u00a0Pian v\u00e4\u00e4j\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti nousee esille my\u00f6s kysymys: miksi\u00a0vanha historiallinen\u00a0tyyli ei voisi palata, sill\u00e4 se, yleisen v\u00e4itt\u00e4m\u00e4n mukaan, koetaan kaikin tavoin paremmaksi, kuin nykyiset arkkitehtuurissa […]<\/p>\n","protected":false},"author":3180,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[2],"tags":[],"class_list":["post-67","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-arkkitehtuuri"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/67","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/users\/3180"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=67"}],"version-history":[{"count":3,"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/67\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":78,"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/67\/revisions\/78"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=67"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=67"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogi.savonia.fi\/ajatuksiaarkkitehtuurista\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=67"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}