Yksi merkittävimmistä kokemuksista opiskeluajalta oli Kulinaarinen ruokatuote ja gastronomia -opintojaksolla toteutettu Savonia-ammattikorkeakoulun 30-vuotisgaala. Halusin toimia tapahtumassa toisena salipuolen päälliköistä, ja siihen tehtävään pääsinkin. Sain ensikosketusta esimiesroolissa toimimiseen, mistä on suuri hyöty ajatellen opintojen jälkeistä työelämää. Olin mukana palavereissa tilaisuuden suunnittelua varten muotoilijoiden sekä opettajien kanssa, ja tiiviisti mukana myös itse tapahtuman toteutuksessa. Muotoilun opiskelijat olivat tehneet tilaisuutta varten pöydän ja koristeetm meidän restonomiopiskelijoiden tehtävänä oli valita tapahtuman viinit, suunnitella ja toteuttaa cocktailpalat. Tapahtuman aikana pääsin myös yleisön eteen esittelemään työmme tuloksia. Kokemus oli hyvin opettavainen ja valoi uskoa omaan osaamiseen.
Vastaa