Oma osaaminen
Käsittelen omaa osaamistani osaamisen käden kautta, jossa on viisi eri kohtaa:
- tieto, eli opinnot, tutkinnot, asiantuntijuus
- taito, eli käytännön taidot, (työ)elämätaidot, sosiaaliset taidot
- tahto, eli kiinnostuksien kohteet, asenne, tavoitteet
- kokemus, eli työkokemus, elämänkokemus, harrastukset
- kontaktit, eli yhdistykset, verkostot, keskustelukumppanit
Olen valmistunut ylioppilaaksi Kuopion Lyseon lukiosta keväällä 2013, ja valmistun restonomiksi keväällä 2024. Matkan varrelle on mahtunut myös kesken jääneet opinnot Humanistisessa ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi, mutta nekin ovat olleet merkittävässä roolissa, kun katson taaksepäin matkaani tähän pisteeseen. Ilman Humakia en välttämättä olisi tutustunut samassa koulussa opiskeleviin kulttuurituottajiin, jotka innostivat vapaaehtoistöihin eri tapahtumissa. Tätä kautta päädyin muun muassa anniskelemaan festareille vapaaehtoisena, ja siitä lähti kiinnostus ravintola-alaa kohtaan. Siskoni opiskeli silloin restonomiksi Savoniassa, ja tehdessäni jo alan töitä sattui hän kysymään, olinko miettinyt restonomin opintoja. Sitten päädyin palaamaan juurilleni Kuopioon. Tutkintojen lisäksi minulla on hygienia- sekä anniskelupassi.
Minulla on paljon käytännön työelämätaitoja: osaan à la carte -tarjoilun, tiedän jonkin verran viineistä, ja olen reipas asiakapalvelija. Minulla on myös työelämässä tärkeitä pehmeitä taitoja – olen luonteeltani rauhallinen, empaattinen, mutta kuitenkin tilanteen vaatiessa myös päättäväinen. Erityisesti tällä hetkellä kiinnostaa esimiestyöskentely, mitä pääsenkin kokeilemaan Hangossa kesällä 2024. Uskon, että pääsin rooliin sekä siksi, että minulla on jo paljon perustason osaamista, mutta myös restonomiopintojen tuoman asiantuntijuuden ansiosta.
Kokemusta minulla on monesta erilaisesta työkuvasta – nykyisellä työnantajallani, vuokratyöfirma Eezyllä, olen työskennellyt yli kuudessakymmenessä eri asiakasyrityksessä. Pääasiassa olen työskennellyt ravintoloissa, mutta myös baareissa, autopesulassa sekä päiväkodin keittiöllä. Harrastuksille minulla ei nykyään juurikaan ole aikaa, mutta pidän laulamisesta sekä käsitöitten tekemisestä. Kontakteja on koulun ja työn myötä muodostunut paljon – olin opiskelijayhdistyksemme KUREOn edunvalvontavastaavana vuonna 2022, työn puolesta läheisissä väleissä opiskelijakunta SAVOTTAn henkilökunnan sekä opiskelija-aktiivien kanssa. Sesonkitöissä olen tutustunut ihmisiin ympäri Suomea, Grönlannissa työskennellessäni muihin nordjobbareihin, ja viikon opintomatkalla Sloveniassa loin kontakteja ympäri Eurooppaa.