Virtsatieinfektion tutkimusprosessi alkaa siitä, kun potilas kokee oireita, joita hän lähtee selvittämään terveydenhuollon toimipisteeseen. Kuviossa 1. kuvataan virtsatieinfektion tutkimuspolku. Tutkimusprosessin alussa lääkäri tai hoitaja toteaa tarpeen laboratoriotutkimukselle. Tutkimuspyyntö tehdään potilastietojärjestelmään ja potilaalle kerrotaan, miten ja miksi tutkimus tehdään, missä ja milloin näyte otetaan ja miten potilaan tulee valmistautua näytteenottoa varten. Laboratorion ylläpitämästä ohjekirjasta löytyvät tarjolla olevat tutkimukset ja näytteenottoon liittyvät toimintaohjeet. Tutkimuspyynnön tulee sisältää tilatut tutkimukset, potilaan henkilötunnus ja nimi, tutkimuksen pyytäjän osoite, näytteen tyyppi sekä näytteenottoaika. Lisäksi tutkimuspyyntöön kirjataan lisätiedot, kuten kiiremerkinnät ja mahdollinen tartuntavaara. (Tuokko, Rautajoki ja Lehto 2008, 7–9.)
Virtsanäytteen laadun ja luotettavuuden varmistamiseksi esitietoihin kirjataan näytteen rakkoaika, ottotapa ja näytteen antamisen onnistuminen. Tämän lisäksi näytteen saamisen kellonaika ja päivämäärä merkitään tietoihin. Bakteeriviljelyä varten esitiedoissa ilmoitetaan tiedot mikrobilääkityksestä ja infektioalttiuteen vaikuttavista perussairauksista. (Tuokko ym. 2008, 62–63.)
Virtsaviljelyä varten otetaan puhtaasti laskettu keskisuihkuvirtsanäyte (PLV-näyte), joka otetaan niin, ettei näyte ole kontaminoitunut siihen kuulumattomilla soluilla ja bakteereilla. Näytteenottoa edeltävällä alapesulla vähennetään genitaalialueen normaaliflooran bakteerien sekoittumista näytteeseen. Näyte otetaan keskivirtsasta, jolloin normaaliflooran bakteerit ovat poistuneet virtsaputkesta ennen näytevirtsaa. Näyte pyritään ottamaan aamun ensimmäisestä virtsasta, sillä edellisestä virtsaamisesta on hyvä olla kulunut ainakin neljä tuntia. Nautittu ruoka ja juoma vaikuttavat näytteen pH-arvoon ja vahvuuteen, minkä vuoksi paasto on tutkimuksen vaatimus. (Matikainen, Miettinen ja Wasström 2016, 87–90.)
Virtsanäyte otetaan virtsanäyteastiaan, josta se siirretään näyteastiassa olevan neulan kautta neljä millilitran vakuumiputkeen. Lisäksi näytteestä otetaan kymmenen millilitraa vakuumiputkeen, jos virtsanäytteet seulotaan partikkelilaskennalla bakteeriviljelyn tarpeen arvioimiseksi. Vakuumiputkissa on useimmiten säilöntäaine, joka mahdollistaa kuljetuksen laboratorioon huoneenlämmössä. Säilöntäaineellinen vakuumiputkinäyte säilyy huoneenlämmössä 24 tuntia ja jääkaappilämpötilassa kaksi vuorokautta. Näytemäärän ollessa pieni (alle 2,5 millilitraa) säilöntäainetta ei usein käytetä, minkä vuoksi näytteen säilyttäminen ja kuljettaminen täytyy tehdä jääkaappilämpötilassa ja jäähdyttämisen tulee tapahtua puolen tunnin kuluessa näytteenotosta. Säilöntäaineeton näyte on sopiva viljelytutkimukseen oikein säilytettynä 24 tunnin ajan. (ISLAB 2020b; Matikainen ym. 2016, 90–92.)
Virtsan bakteeriviljely on keskeinen bakteriologian perusmenetelmä, koska sen suorittamiseen tarvittava välineistö on yksinkertaista ja halpaa. Virtsanäytteestä viljeltyjen bakteerikantojen jatkotutkimiseen on useita helppoja tunnistustestejä. Kannoista voidaan myös määrittää bakteerien herkkyys erilaisille mikrobilääkkeille. Bakteeriviljelmien jatkotutkimuksissa ja tulkitsemisessa tarvitaan erikoiskoulutusta, minkä vuoksi viljelyprosessi ja tulkinta tapahtuvat usein kliinisen mikrobiologian laboratorioissa. Viljelyn tutkimusprosessia on mahdollista porrastaa karsimalla negatiiviset viljelytulokset esimerkiksi terveyskeskuksen laboratoriossa, jolloin vain jatkotutkimuksia vaativat viljelmät lähetetään erikoislaboratorioon. (Carlson ja Koskela 2011.)
Virtsan viljelyssä käytetään viljelysilmukkaa maljalle laitettavan virtsan määrän vakioimiseksi. Vakioitu virtsan määrä mahdollistaa bakteerien määrän arvioimisen inkuboinnin jälkeen. Virtsan hajoitusviljely tehdään huoneenlämpöiselle kromogeeniselle maljalle vetämällä silmukalla poikkiviiva keskelle maljaa, ja tämän jälkeen tehdään kohtisuorasti poikkivetoon nähden tiheää siksak-kuviota koko maljan leveydelle (Kuva 1). Maljan pinnan rikkoutumisen voi ehkäistä käyttämällä silmukkaa lappeellaan. Hajotusviljelyn tulisi olla yhtenäinen veto, eikä silmukka saa osua maljan reunoihin. (Matikainen ym. 2016, 98.)
Viljelyn jälkeen maljan kansi suljetaan ja potilaan tunnistetarra liimataan maljan pohjaan. Tarra pohjassa auttaa tunnistamaan maljan, jos kansi irtoaa. Tarra kertoo myös inkubaation aloituksen ajankohdan, joka helpottaa inkubaation keston arviointia. Maljaa inkuboidaan +35 asteessa yleensä 18–24 tuntia. Tämän ajan jälkeen jatkotutkimuksiin lähetetään maljat, joiden kasvu on huomattavaa ja ylittää määritetyt rajat. (Matikainen ym. 2016, 98–99.)
Huomattavan kasvun saavuttaneiden viljelyiden jatkotutkimuksia ovat bakteerin tunnistuskokeet ja mikrobilääkeherkkyysmääritykset (Matikainen ym. 2016, 99). Bakteerien tunnistamiseen voidaan käyttää mikroskopointia ja käsin tehtäviä biokemiallisia testejä, kuten koagulaasi- tai katalaasikoetta. Herkkyysmäärityksien tekemisessä voidaan käyttää antibioottikiekkoja, jotka asetetaan jatkoviljelymaljalle ja joiden tehoa maljalla kasvavaan bakteeriin arvioidaan seuraavana päivänä mittaamalla kiekon ympärille syntynyttä bakteeritonta aluetta. Vaihtoehtoisesti nykyisin käytetään mikrobiologian analysaattoreita, joilla bakteerien tunnistaminen ja herkkyyden määrittäminen on nopeampaa ja kustannustehokkaampaa.
CARLSON, P ja KOSKELA, M; Bakteriologian perustekniikat 2011. Julkaisussa: HEDMAN, K; HEIKKINEN, T; HUOVINEN, P; JÄRVINEN, A; MERI, S; VAARA, M. (toim.) Infektiosairaudet. [Viitattu 2020-02-20] Saatavilla: https://www.oppiportti.fi/op/opk04491
ISLAB 2020. Tutkimusohjekirja. U-Bakteeri, viljely. [Viitattu 18.5.2020] Saatavilla: http://webohjekirja.mylabservices.fi/ISLAB/index.php?test=1155
MATIKAINEN, A-M, MIETTINEN, M ja WASSTRÖM, K. 2016. Näytteenottajan käsikirja. Helsinki: Edita Publishing OY. S. 87-92, 98-99.
TUOKKO, S; RAUTAJOKI, A ja LEHTO, L. 2008. Kliiniset laboratorionäytteet – opas näytteiden ottoa varten. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. S. 7-9, 62-63. [Viitattu 2021-02-20.]