Peruskoulun jälkeen esimerkkihenkilömme opiskeli lähihoitajaksi ja jatkoi sen jälkeen opintoja ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Muutaman vuoden sairaanhoitajatyön jälkeen hän opiskeli farmaseutiksi. Nyt hän on ollut yli 10 vuotta farmaseuttina apteekissa ja opiskelee parhaillaan ohjelmistorobotiikkaa korkeakoulussa.
Uratarinoita käytetään paljon ohjauksen välineenä. Tarinan esimerkkihenkilö on sisareni. Kerronpa toisen tarinan.
Peruskoulun jälkeen nuori henkilömme opiskeli elintarvikelaborantiksi. Laborantin töitä hän ei tehnyt koskaan vaan sen sijaan pitkän uran vähittäiskaupan parissa. Kaupan alalta hän siirtyi pankkialalle ja työn ohessa opiskeli rahoitusalan ammattitutkinnon. Pyöreitä vuosia juhlittuaan hän alkoi opiskella rakennusarkkitehdin ammattikorkeakoulututkintoa. Tämä uratarina on hyvän ystäväni.
Kerron nämä kaksi tarinaa, koska niitä yhdistää yksi asia. Molempien tarinoiden henkilöt lähtivät aikuisiällä opiskelemaan ihan jotain muuta kuin mitä olivat siihen asti opiskelleet tai minkä parissa olivat työskennelleet. Eikä opiskelemaan lähteminen ollut helppoa.
Meillä ihmisillä on uskomuksia itsestämme. Voi olla, että nämä uskomukset estävät meitä tavoittelemasta sellaisia opintoja ja töitä, jotka meitä oikeasti kiinnostavat. Teemme helposti valinnat sillä perusteella mistä meillä on aiempaa kokemusta ja missä oletamme pärjäävämme. Uskomukset kaventavat valintojamme.
Kannustan jokaista miettimään ja hankkimaan tietoa itseä kiinnostavista opinnoista tai työpaikoista. Lisäksi kehotan: puhukaa! Jos me jokainen kertoisimme avoimemmin omista toiveistamme, haaveistamme ja tulevaisuuden suunnitelmistamme, lähipiiristämme löytyisi varmasti ihmisiä, jotka osaavat kuunnella ja kannustaa. Sillä usein se, että sanoo toiveensa ääneen ja saa siihen tukea ja kannustusta, auttaa viemään asiaa eteenpäin ja laajentamaan omaa näkemystä ja ehkä luopumaan vääristä uskomuksista.
Jos jossakin kohdassa mieleesi tulee: En pysty, en osaa, pysähdy miettimään, miksi ajattelet tai tunnet niin.
Palaan vielä siskoni ja ystäväni tarinaan. Kummankin opintoihin hakeutuminen vaati kypsyttelyä ja keskusteluja. Molemmilla oli halu opiskella uutta, mutta kumpikaan ei oikein tiennyt mitä. He ottivat asian kanssani puheeksi. En tiedä olisivatko he ilman minun kanssani käytyjä keskusteluja päätyneet aloittamaan opintoja. Ehkä eivät. Varmastikin he olisivat jotakin alkaneet opiskella, mutta todennäköisesti jotakin sellaista, joka olisi ollut kytköksissä aiempiin opintoihin tai työkokemukseen.
Molemmilla oli paljon uskomuksia itsestään ja ne selvästi rajoittivat.
Molemmat kuitenkin pääsivät uskomuksistaan irti, olivat valmiita tekemään töitä oppiakseen uutta ja raivasivat konkreettisesti aikaa oppimiselle jääden opintovapaalle. Ystäväni valmistui vuosi sitten rakennusarkkitehti AMK -tutkintoon ja sisarellani on viimeiset opintojaksot menossa Ohjelmistorobotiikan (60 op) opintokokonaisuudesta. Heidän kohdallaan “En pysty, en osaa “oli tarua.
Uskaltaudu sinäkin opiskelemaan – osaat kyllä!
Anne Koskela
Opintoasiainpäällikkö
Savonia-ammattikorkeakoulu