Jatkuvaa oppimista ja asiakkaiden osallisuuden edistämisen kehittämistä työpajatoiminnan avulla

Jatkuvaa oppimista ja asiakkaiden osallisuuden edistämisen kehittämistä työpajatoiminnan avulla

Osallisuuden edistäminen on ajankohtainen aihe hallitusohjelmassa ja vammaisalalla. Uusi hallitusohjelma ymmärtää osallisuuden toiminnallisena hyvinvointia edistävänä sosiaalisuuden osana. Suomen vammaispolitiikan lähtökohtana ovat perus- ja ihmisoikeudet ja se, että jokaisella ihmisellä tulee olla itsemääräämisoikeus ja omaan elämäänsä vaikuttamisen mahdollisuus. Kaikilla ihmisillä tulee

Esimiehestä esihenkilöksi vai lähijohtajaksi? Onko johtamiseen liittyvä kielenkäyttömme jatkuvan oppimisen kohteena?

Viime vuosikymmenten aikana on totuttu käyttämään uusia sanoja, jotka kuvaavat meille tuttuja asioita. Kielenkäyttöömme on myös sujuvasti solahtanut termistöä, joka on saanut alkunsa muun muassa teknologiakehityksestä tai some-maailman ilmaantumisesta arkipäiväiseen toimintaamme. Puhumme esimerkiksi googlettamisesta, tviittauksesta, wäpistä tai snäpeistä. Myös aiemmat

Mistä ammatista sinä haaveilet? Digivision tavoitteena on näyttää kuljettu polku ja auttaa eteenpäin

Kun lapsilta kysytään, mistä ammateista he haaveilevat, vastaukset ovat aika perinteisiä. On opettajaa, poliisia, jalkapalloilijaa tai ihmis- ja eläinlääkäriä. Jonkin verran listoille alkaa nykyisin nousta myös uusia digiajan ammatteja, esimerkiksi tubettaja tai e-urheilija. Nuorten keskusteluissa ja mielipiteissä perinteiset ammatit ovat

Oppijan omadata

Korkeakoulujen digivision yhteydessä on viljelty käsitettä oppijan omadata. Mistä omadatassa on kyse ja miten osaamisen nykyistä parempi hallinta hyödyntäisi itse oppijaa? Oppijan omadata voidaan kuvata esimerkiksi niin, että se sisältää mahdollisimman kattavasti kaikki yksilön oppimista, osaamista ja osaamisen kehittymistä kuvaavan

En pysty, en osaa – totta vai tarua?

Peruskoulun jälkeen esimerkkihenkilömme opiskeli lähihoitajaksi ja jatkoi sen jälkeen opintoja ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Muutaman vuoden sairaanhoitajatyön jälkeen hän opiskeli farmaseutiksi. Nyt hän on ollut yli 10 vuotta farmaseuttina apteekissa ja opiskelee parhaillaan ohjelmistorobotiikkaa korkeakoulussa.   Uratarinoita käytetään paljon ohjauksen välineenä. Tarinan esimerkkihenkilö on sisareni. Kerronpa toisen tarinan.   Peruskoulun jälkeen nuori

Onko kaiken aina pakko muuttua?

Onko kaiken aina pakko muuttua?

On. Tehdäänkö muutosta vain muutoksen vuoksi vai onko kaikki muutos kehitystä, onkin jo haastavampi kysymys vastattavaksi. Koulutuksen kentässä kuitenkin on varmaa, että meneillään oleva koronakevät tulee vaikuttamaan suomalaiseen koulutusjärjestelmään laajasti ja pysyvästi. Näin tulee tapahtumaan, halusimme sitä tai emme. Oleellinen

Korona lennätti meidät jatkuvan oppimisen linnunradalle

Korona lennätti meidät jatkuvan oppimisen linnunradalle

Koronakriisi on haastanut meidät kaikki ammattikorkeakoulujen toimijat oppimaan uutta. Jatkuva oppiminen tarkoittaa yleisesti työikäisen väestön osaamisen päivittämistä, jotta pysytään mukana nopeasti muuttuvassa työelämässä. Tuosta näkökulmasta katsottuna olemme keskellä jatkuvaa oppimista. Koulutuksen käytännöt muuttuivat muutamassa päivässä. Ammattikorkeakoulut ovat selvinneet etäopetukseen ja