Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti keväällä 2017 Suomen korkeakoulutuksen vision valmistelun. Visio 2030 työstettiin laajassa yhteistyössä korkeakouluyhteisöjen ja sidosryhmien kanssa. Visiolinjauksen – Korkeakoulut ovat Suomen parhaita työpaikkoja – saavuttaminen asettaa korkeakoulujen henkilöstöjohtamiselle suuret haasteet tulevina vuosina. Hyvinvoivien korkeakouluyhteisöjen merkitys Suomen voimavarana
Matkalla kohti ketterää hallintoa
Vuonna 1995 perustettu Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä purettiin 31.12.2016. Kuntayhtymää kuopattiin Hotelli Scandicissa joulukuussa 2016 iloisissa merkeissä kuohujuomaa kilistellen ja muutama luottamushenkilö nähtiin tanssilattiallakin kovasti rokkaamassa. Kevättalvella 2017 kokoontuivat yhtymähallitus ja tarkastuslautakunta vielä kerran siunaamaan loppuselvityksen ja siten homma olikin meidän osalta