”Me olemme Savonia”.  Strategian päämäärä kertoo, että haluamme tehdä asioita yhä enemmän yhdessä.  Tiimitoiminta on ilman muuta osa me-tekemistä. Opettajuudessa on perinteisesti korostunut yksin tekeminen.  Nyt yhteissuunnittelulla ja -toteutuksella sekä asioiden jakamisella tehdään vaikuttavaa työtä ja toisaalta tuetaan omaa ja työkaverin hyvinvointia.

Tilaratkaisut ovat merkittävä osa pedagogiikkaa, ja parhaillaan onkin mahdollisuus vaikuttaa Savonian tulevan kampuksen ratkaisuihin.  Miten tuemme tiloilla pedagogiikan kehittämistä, tutkimus- ja innovaatiotoimintaa, yhdessä tekemistä ja uudenlaista toimintakulttuuria? Opiskelijan osaamista tulee tukea monimuotoisin pedagogisin menetelmin. Paineita jatkuvan oppimisen haasteista sekä soveltavan tutkimustoiminnan ketterästä toteuttamisesta tulee työelämästä, ja näihin haasteisiin haluamme vastata myös tulevaisuudessa.

Savonian kampuksen suunnittelua kehitettiin helmikuussa avoimilla yhteissuunnittelupäivillä. Charrette-päivillä opiskelijat, henkilökunta sekä yritykset loivat erilaisia ideoita tulevaan kampukseen.

Charretten yhteenvedon mukaan luokkahuoneet perinteisessä mielessä ovat menneisyyttä, ja henkilöstön työskentelytiloilta haetaan myös uutta potkua me-tekemiseen.  Tarvitaan seiniä ja katto sekä osin keskeneräiset oppimis-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioympäristöt.  Tarvitaan erilaisia kohtaamisen tiloja, joissa on mahdollista rennossa ilmapiirissä tuulettaa ajatuksia, kohdata erilaista osaamista ja laajentaa siten omaa osaamista.

Kampuksesta luodaan elävä, yhteisöllinen ja energinen kokonaisuus.  Tämä onnistuu sillä, että olemme luomassa monimuotoisia fyysisiä tiloja, jotka mahdollistavat vahvan virtuaalisuuden.  Tilojen tulee kannustaa yhteiseen tekemiseen, kohtaamisiin ja sosiaalisuuteen.

Tilojen tulisi toivottaa eri toimijat tervetulleiksi. Jatkossa ei ole sinun koulutusalasi ja minun koulutusalani, vaan meidän savonialaisten tiloja, joissa parhaimmillaan luodaan aidosti uutta osaamista.  Opiskelijat ovat osa yhteisöämme ja siksi heillä tulee olla sama tervetullut fiilis kehittämistoimintaan.

Kampuksen suunnittelussa on mahdollisuus huomioida liikkumista tukevia tila- ja sisustusratkaisuja. Keskeistä on toimintakulttuurin muuttaminen siten, että tiloja suunnitellaan opiskelijoiden istumisen vähentämiseen ja kiinnitetään huomiota korkeakouluyhteisön fyysisen aktiivisuuden edistämiseen koko korkeakouluympäristössä.

Savilahden alueen ainutlaatuisella kokonaisuudella tulee varmistaa että Savonian toimintojen synergian lisäksi Savilahden eri toimijat työskentelevät aidosti yhdessä, lisäarvoa tuottaen. Erityisesti alue voi profiloitua yrittäjyyden tukemisessa.

Meillä on noin kaksi vuotta aikaa pohtia, miten toimimme uudenlaisissa oppimis-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioympäristöissä. Miten digitaaliset ratkaisut tukevat uuden pedagogiikan ja tutkimus- ja innovaatiotoiminnan rakentamista. Toivottavasti olemme ratkaisussamme yhtä rohkeita kuin olimme Charrette- suunnittelutyöpajassa.

Mervi Vidgrén
rehtori, toimitusjohtaja
Savonia-ammattikorkeakoulu

Yhdessä enemmän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *