Olin peruskoulun toisella luokalla kun voitin kirjoituskilpailun. Voittajakirjoituksen otsikko oli ”Lumihiutale kertoo”. Olen monta kertaa miettinyt sitä että miten ihmeessä olen saanut kirjoitettua aineen tuollaisesta. Minulla oli nuorena valtava into lukea kirjoja ja samalla kieli kehittyi. Kun siihen lisää vielä lapsen vilkkaan mielikuvituksen niin ei kai siinä muuta sitten tarvitakaan.

Koulu ohjaa lasta ja nuorta muuttamaan kirjoittamistaan iän karttuessa. Suomalainen koulumaailma keskittyy lapsen kasvaessa yhä enemmän faktoihin ja asiatekstin tuottamiseen. Opiskeluaikana piti kirjoittaa valtavasti esseitä, tutkielmia, raportteja, ym. asiapitoista tekstiä. Siirryttyäni työelämään olen ollut iloinen tuosta kirjoituskokemuksesta, koska nykyisessä työssäni kirjoittaminen on keskeistä.

Me asiantuntijaorganisaatiossa työskentelevät tietotyöläiset joudumme kirjoittamaan paljon. Mitä enemmän työmme sähköistyy, sitä enemmän kirjoitamme. Kirjoittaminen on läsnä joka päivä. Puhelin soi entistä harvemmin mutta sähköposti kilahtelee jatkuvasti.

Kirjoittaminen tuo vastuun viestiä ymmärrettävästi ja toiset huomioon ottaen. On niin helppoa kirjoittaa tekstiä, jossa vilisee omasta työelämästä tuttuja lyhenteitä ja termejä.

Meillä Savoniassa teksteissä vilisee valtavasti sisäisiä lyhenteitä (esim. tki, tuso, yamk, ohry, OIS, ahot, avop, hops, UEF). Usein vain käy niin että ulkopuoliset eivät ymmärrä mistä on kyse.

On aina pidettävä mielessä kenelle tekstiä kirjoitetaan. Jos kohteena on oma organisaatio, on tyyli erilainen kuin jos kirjoitetaan oman organisaation ulkopuoliselle henkilölle. Tämän seikan olen kantapään kautta sisäistänyt ja teenkin hallinnossa paljon tekstien oikolukua. Kirjoitan lyhenteitä auki ja kirjaan tarvittaessa muita selityksiä lukijaa helpottamaan.

Liityin joitakin vuosia sitten Hätisen sukuseuran jäseneksi. Suvun esimieheksi tuli tuttu mies, joka alkoi kärttää minulta jotakin artikkelia sukulehteen. Ajattelin että jos kirjoitan hänelle yhden artikkelin, niin ”loppuu se vinkuminen”. Olisihan sitä pitänyt arvata miten siinä käy. Sain artikkelista hyvää palautetta ja minulta pyydettiin toista ja sitten kolmatta, neljättä… Nyt olen tilanteessa että minun pitää saada aikaiseksi muutama artikkeli vuodessa. Näin pidän yllä kevyempää kirjoittamisen tyyliä.

Savoniassa hallituksen esityslistalle ei kannata laittaa pykälätekstiksi kirjoitelmaa kohtaamisestani punarinnan kanssa tai siitä kun karhu tallusteli mökkitiellä. Tai voisihan sitä, mutta siitä saattaisi tulla hiukan sanomista. Korkeakoulut joutuvat laatimaan runsaasti erilaisia suunnitelmia, arviointeja, selvityksiä, päätöksiä, raportteja ja vaikka mitä. Työpäivät vierähtävät tiiviisti sormet näppäimistöllä jotain kirjoittaen. Entäs sitten kun tietokone ei toimi? Kauhea paniikki siitä tulee ja nopea puhelu tietohallintoon. Korjatkaa äkkiä!

Mervi Hätinen

hallinnon suunnittelija

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittamisen autuus ja ihanuus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.