Menneen vuoden ammattikorkeakoulujen valtakunnan mediaotsikot eivät loistatelleet uusilla ideoilla ja dynaamisen kokeilukulttuurin hedelmillä. Ammattikorkeakoulu-uutiset pursusivat korkeakoulujen yhdistymisiä ja hallinnollisten konsortioiden muutoksia.

Suomen nopean kehittymisen varmistamiseksi kevään 2015 hallitusohjelmassa julistettiin merkittävä rooli kokeilujen edistämiselle.

Usean ammattikorkeakoulun strategisissa linjauksissa mainitaan kokeilukulttuuri, luovuus innovatiiviset kokeilut tai vastaavaa.

Miten kokeilukulttuurin nopeat kokeilut ja niiden arvioinnit näkyvät korkeakoulujen arjessa: koulutuksessa, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa sekä organisaatioiden kehittämisessä, siitäpä onkin vähän tietoa.

Korkeakoulut tekevät tunnetusti tiivistä yhteistyötä yritys- ja elinkeinoelämän kanssa. Olisikin syytä ottaa oppia etenkin pienistä startup-yrityksistä, joiden tulee olla ketteriä pärjätäkseen. Rivakkaa toimintaa kokeilukulttuurin hengessä, pienellä riskillä, mutta tosissaan.

Mainio esimerkki on kuopiolainen pienpanimo RPS Brewing Oy, joka nousi maailmanlaajuiseen suosioon presidenttien Trumpin ja Putinin vanavedessä Helsingissä.

Suurvaltajohtajat pelasivat kaljapullon etiketissä kaikille tutua kivi-paperi-sakset-peliä, jossa paperi voittaa kiven, sakset paperin ja kivi sakset. Panimon nimen kirjaimet tulevat sanoista rock, paper, scissors.

Koko erä 10 000 olutpulloa myytiin hetkessä loppuun. Rummuttihan koti- ja kansainvälinen media tuotetta uutisena, ihan ilmaiseksi. Etiketti puhui puolestaan. Nerokasta.

Kuva: RPS Brewing Oy

 

Kaija Sääski
koulutusvastuujohtaja
Savonia-ammattikorkeakoulu

Kokeilukulttuurilla kukoistukseen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *