Väliarviointi

Hoitotyön eettisyys ja ammatillisuus

Jatkuvasti tulee uutta oppia ja kaikilta osa-alueilta kehittyy. Oppii tunnistamaan asioita, mitä osaa ja mitä ei. Huomaan, että minulla on muodostunut omia tapoja ja tyylejä toimia. Myös oppiminen on syventynyt niin, ettei tarvitse jokaista liikettä miettiä etukäteen, ja hoitotoimiin ryhtyminen on nopeampaa ja helpompaa.

Harjoittelun aikana toistuu potilaskohtaamisissa tietty samanlainen kaava, joka helpottaa myös minua. Erikoisemmissa tapauksissa minulla on ohjaaja tai muu työkaveri keneltä kysyä, ja tällä tavalla uudetkin asiat luonnistuu, koska perushommat on hallussa. Huomaan, että kuitenkin se oma itsevarmuus ja ammatillisuus on vasta kehittymässä perässä. Joissakin asioissa epäröin kovasti, vaikka osaisinkin. On kuitenkin päiviä, kun kaikki luistaa tosi hyvin, joten luokittelen tämän ehkä oman ujouden vaikuttavan asiaan. On myös mukavaa, että hoitotyön ulkopuoliset asiat alkavat tulemaan tutuksi, mutta näihin tarvitsee paljon varmuutta ja lisää tietoa. Se tietynlainen ammatillisuus on siis kehittynyt ja voi jo rehellisesti sanoa, että osaakin jotain.

Eettisiä seikkoja on ollut itsetuhoisten potilaiden kanssa, jolloin on pitänyt pohtia, milloin aloittaa keskustelu ja mistä. Olen esimerkiksi lukenut tilannetta, ja jättänyt potilaan haastattelun lääkärillä. Tämän koin ehdottomasti olevan oikea ratkaisu potilaan kannalta, joka on jo valmiiksi ahdistunut. Olen myös osaan tapauksista jättänyt menemättä tai tutustumatta ja miettinyt, että en koe mitenkään olevani hyödyllinen tässä tilanteessa. Myös väkivallan uhrin päivystyksessä herättävät tunteita ja pohdintaa. Myös päihteiden käyttäjät ovat iso eettistä pohdintaa aiheuttava potilasryhmä. Samalla kokee suurta huolta ja empatiaa, mutta en koe, että osaisin heitä auttaa.

Asiakaslähtöisyys ja kliininen osaaminen

On mukava huomata omasta toiminnasta, että erilaiset potilasryhmät eivät tuota enää hankaluuksia, koska tiedän suurin piirtein, mitä tietty potilasryhmä vaatii. Jos en esimerkiksi tiedä miten potilas liikkuu, tiedän miten tämän varmistan ilman, että luen pitkiä hoitotekstejä tai muuta. Helposti tilanteet selviää potilaalta kysymällä, ja yhdessä potilaan kanssa toimimalla. Ennen kuin tilanteeseen lähden, perehdyn mielestäni oleellisiin asioihin, loput selvitän tarvittaessa.

Tässä toki myös kehityttävää, ja aina on jotain epävarmoja seikkoja. Näitä on esimerkiksi huolimattomuusvirheet nestehoitoon tai muihin hoitotyöhön liittyviin asioihin, jotka toki eivät ole kuitenkaan isoja mokia tai unohduksia, mutta pientä hienosäätöä vaatii.

Kliinisessäkin osaamisessa on paljon tullut kertausta ja uusiakin asioita. Kanylointia tulee tehtyä usein täällä, ja esimerkiksi EKG:tä lähes päivittäin. Kädentaidot täällä siis kehittyy todella paljon. Tässäkin huomaa jo varmuutta ja kaikki ei tunnu niin vaikealta enää. En ehkä ole rohkein ihminen kuitenkaan aina, mutta parhaani mukaan ryhdyn ja teen. Lääke- ja nestehoitoa on suhteellisen paljon ja ne keskittyvät kivunhoitoon ja vitaalielintoimintojen korjaamiseen/parantamiseen, joten sen suhteen mukavasti myös uutta asiaa ja kertausta. Päivystyksessä on myös sähköinen lääkekaappi, joten siihenkin päässyt tutustumaan.

Potilaan vastaanottaminen on sellainen, mihin päässyt perehtymään ja harjoittelemaan, joka on todella kiva, sillä aikaisemmin ei ole ollut varsinaisesti tälläista vastaanottoa.

Näyttöön perustuva toiminta ja päätöksenteko

Kirjaamista on tullut tehtyä paljon. Se on hyvin erilaista, kuin aikaisemmin. Kirjaaminen painottuu sen hetkiseen tilaan, eikä mitään ylimääräisiä sepustuksia kirjoitella. Siihen olen kuitenkin ihan hyvin harjaantunut.

On todella opettavaista päästä seuraamaan ennakkoon tulleita Esi1- luokan potilaita. Paljon caseja, joita on koulussa käsitelty, ja nyt niitä näkee tosielämässä. Paljon huoneen nurkalta ei näe, mutta esimerkiksi on ollut hienoa seurata kommunikaatiota ja potilaan vitaaleja oikean hätätilanteen ollessa päällä. Ja siellä jos missä, huomaan ABCDE-n tärkeyden.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden laatu ja turvallisuus

Minun varovaisuuteni on välillä myös valttikortti, sillä saatan toisinaan olla jopa liian innokas. Joitakin asioita muistaa väärin, tai menee asioiden edelle. Sitä oppii tunnistamaan milloin, osaa ja milloin ei, jolloin pysähtyy ja miettii, että tämä olisi ehkä asia mikä kannattaa varmistaa. On ollut tilanteita, missä on ollut läheltäpiti-tilanne. Mutta näistä opitaan, ja kyse on ollut inhimillisestä unohduksesta. Pitää luottaa itseensä, mutta aina tulisi ehdottomasti kysyä, jos ei ole varma.