Piian kokemuksia (kevätlukukausi 2024)

Aloittaessani opinnot lupasin itselleni, että otan tästä ajasta kaiken irti. Enpä olisi siinä vaiheessa vielä osannut edes unelmoida, että mitä oli tulossa. Kun kv-koordinaattorin infossa kuulin Australian kuuluvan vaihtokohteisiin innostuin välittömästi. Olen haaveillut matkustamisesta Australiaan niin kauan kuin muistan. Alun lomakerumba tuntui jokseenkin raskaalta mutta se kannatti kun kuulin tulleeeni valituksi. Aika kului nopeasti matkavalmisteluita tehdessä.

Melbournessa työyhteisön ja asiakkaiden vastaanotto oli todella lämmin ja olo oli erittäin tervetullut. Kotiutumista ja asettumista helpotti myös se, että asunto hyvällä sijainnilla oli valmiina eikä sitä tarvinnut itse etsiä. Harjoittelupäivät koostuivat mm. erilaisista jumpista, peleistä, retkistä, pienistä luennoista, testauksista, neuvonnasta ja kotikäynneistä. Myös kohtaamiset ikääntyneiden kanssa heidän elämäntarinoitaan kuunnellen olivat mielenkiintoisia ja heille hyvin tärkeitä. Itsenäinen työote ja itseohjautuvuus oli harjoittelussa tärkeää, koska ohjaavaa fysioterapeuttia ei ole. Saimme myös tilaisuuden verkostoitua ikääntyvien liikkumista koskevassa tapahtumassa, jossa oli esillä suomalaista osaamista. Pääsimme tutustumaan Australiassa asuvan suomalaisen fysioterapeutin johdolla ikääntyvien liikuntasuosituksiin, Lappset- ikääntyvien liikuntapuistoihin ja HUR50+ kuntosaliin. Oli ilo tutustua myös tilaisuuden puhevieraiseen tuoreeseen Suomen Suurlähettilääseen.

Australiassa vietetyn 4 kuukauden aikana ehdimme nähdä vain pienen osan maata vaikka vapaa-ajat seikkailimmekin tutustuen nähtävyyksiin ja ainutlaatuiseen luontoon. Paikalliseen tanssigenreenkin tutustuin tanssituntien ja salsa-bachatabileiden muodossa. Harjoittelun aikana matkustimme myös mm. Tasmaniaan ja Uuteen Seelantiin. Paljon jäi nähtävää ja ainakin itselläni jäi kova halu palata.

Vaihtoon lähtemistä suosittelen kaikille, seikkailu on kasvattava kokemus josta saa valtavasti.