Opinnäytetyössämme yhtenä isona osana toimii vastuullisuus. Työssä tutkitaan trendejä ravintola-alalla ja nykypäivinä vastuullisuus on iso osa ravintoloiden toimintaa. Työn myötä opimme miten laaja asia vastuullisuus on ja miten erilaisilla tavoilla vastuullista toimintaa voidaan ylläpitää. Ravintolat esimerkiksi hyödynsivät hävikki ruokiaan hyötykäyttämällä niitä tai tarjoamalla niitä halvemmalla hinnalla esimerkiksi rescuessa.
Työssämme tutkimme vastuullisuutta enemmän trendinä. Pyrimme samalla tutkimaan hyötyjä ravintoloille vastuullisuudesta. Moni ravintola käyttääkin vastuullisuutta myyntivalttina tuotteilleen. Nykypäivänä asiakkaat ovat enemmän tietoisia vastuullisesti tuotetuista tuotteista ja useasti vaativatkin niitä. Isoimpina esimerkkeinä toimivat kotimaiset lihat. Se on monelle asiakkaalle tärkeää, että liha tai kala on kasvatettu vastuullisesti ja pääsääntöisesti suomessa.
Asiakkaat ovat alkaneet myös arvostamaan lähituottejien tuotteita lähi vuosien aikana enemmän. Vaikka lähituottajien tuotteet saattavat olla arvokkaampia kuin kauempaa tuotut tuotteet ovat ne puhtaampia ja paljon vastuullisempi valinta jo ympäristön kannalta. Isot yritykset, jotka kuljettavat tuotteitaan ympäri maailmaa ovat haitaksi ympäristölle, joka taas ei ole vastuullista toimintaa. Nykyään moni yritys pyrkiikin pienentämään hiilijalanjälkeään tilaamalla tuotteita läheltä ja hyödyntämällä mahdollisimman paljon raaka-aineita vähentäen hävikkiä. Vastuullisuus näkyy myös erilaisina sertifikaatteina.

Kuva. Jalofoodsin vastuullisuusraportti (Jalotofu 2021).
Vastuullisuutta näkyy monissa asioissa. Henkilökunnan hyvinvoinnin ylläpitö on vastuullista liiketoimintaa. Kaukaa tilattujen tuotteiden ja ruokahävikin minimonti on ympäristö kannalta vastuullinen teko. Kaikki energiakuluksen pienentämiset ovat vastuullista toimintaa. Puhtaiden raaka-aineiden käyttö esimerkiksi luomu on merkki vastuullisesta toiminnasta. Ruuan oikeanlainen kypsentäminen ja jäähdyttäminen on energia kulutukselle vastuullinen teko. Ympäristö ystävälliset pesuaineet, led-lamppujen käyttö. Ovat nämä kaikki ympäristö ystävällisiä tekoja. Ravintolat pystyvät pienilläkin teoilla edesauttamaan vastuullista toimintaa. (Ravintolakolmio 2021.)
Vastuullisuus koostuu useammasta eri osa-alueesta, ympäristövastuullisuudesta, taloudellisesta vastuullisuudesta ja sosiaalisesta vastuullisuudesta. Ympäristövastuullisuudessa keskitytään energiakulutuksen pienentämiseen ja ruokahävikin minimoimiseen. Suurimpia ympäristövastuullisuuden kulutuksia menee ruuan valmistukseen ja tiskaukseen. Näiden toimintaa voidaan helpoti muokata vastuulliseksi. Esimerkiksi ruuan valmistuksessa käytetään oikeita lämpötiloja, jolloin ei kuluteta turhaa energiaa, valmistetaan ruokaa vain se määrä jota tarvitaan ja hyödynnetään rasvakeittimien rasvat polttoaineina. Taloudellisessa vastuullisuudessa yritykset haluavat toimia kannattavasti. Pyritään toimimaan niin, jotta yritys ei tee tappiota. Sosiaalisessa vastuullisuudessa pyritään ylläpitämään henkilökunnan ja asiakkaiden hyvinvointia. Turvallinen ja terveellinen työympäristö on paras työympäristö ja kun henkilökunta on mielissään vaikuttaa se myös yrityksen myyntiin ja tuottoihin positiivisesti. (Ravintolakolmio 2021.)
Ravintolakolmio 2021. Huolenpitoa henkilökunnasta ja ympäröivästä yhteisöstä. Verkkojulkaisu. https://www.ravintolakolmio.fi/vastuullisuus/. Viitattu 8.3.2024.