Pelisäännöt

Johdanto

Pelisääntöjen kirkastamisen tarve tuli esiin eräässä työyhteisössä, jossa kehityskohteeksi nousi kaksi teemaa: työhyvinvointi, että kaikkien olisi hyvä olla töissä ja parempi yhteishenki. Päädyimme työyhteisön edustajien ja hanketoimijoiden kanssa lähestymään vuorovaikutuksen ja yhteistyön pelisääntöjä hieman uudesta näkökulmasta. Sellaisesta näkökulmasta, joka haastaa jokaisen työyhteisön jäsenen itse arvioimaan omaa toimintaansa ja saamaan siitä palautetta. Tällaisesta prosessista kiteytyvät pelisäännöt koskettavat kutakin toimijaa ja tuntuvat todelta.  

Liitimme itsearviointiin palautteen toisilta ja toisille. Palaute antaa mahdollisuuden nostaa esille hyviä yhteistyön kokemuksia kunkin työyhteisön jäsenen kanssa. Palautteen antamisessa kannattaa ohjata ihmisiä mahdollisimman konkreettisten tilanteiden kertomiseen. Työpajan alussa tehdään sekä vahvuuksia kunnolla näkyviksi ja iloitaan niistä. Vahvuuksista puhuminen luo perustaa kehittämiskohteiden käsittelylle. 

Kokemuksemme mukaan työyhteisön jäsenet antavat toisilleen kehittämispalautetta niukemmin ja aremmin. Rakentavan palautteen antamisen periaatteista kannattaakin puhua ennen kehittämiskierrosta. Kunkin havainnot toisen toiminnasta ja sanoitukset toiminnan seurauksista itselle tai asiakkaalle ovat tärkeää tietoa kehittymisen pohjaksi. Toiselle voi esittää toiveen erilaisesta toimintatavasta. Omasta puolesta puhuminen tekee palautteesta helpommin vastaanotettavaa.