Harjoittelun toiseksi viimeinen viikko on nyt taputeltu ja viimeisiä viedään. Harjoittelu aika on ollut tähän mennessä informatiivinen ja mielenkiintoinen. On ollut mukavaa huomata edistymistä oman oppimisen ja tekemisen suhteen ja itseluottamus siitä, että minähän osaan ja olen ihan hyvä tässä.
Loppuharjoittelun aikana ollaan oltu Tuijan kanssa moduuliopiskelijoita, eli ollaan toimittu tiiminä ja hoidettu potilaita yhdessä. Mielestäni tällainen oppimistyyli on toimiva ja siinä saa juuri omien taitotasojen mukaan kuitenkin haastetta ja vastuuta. Tuijan kanssa meillä on muutenkin onnistunut yhteistyö hyvin ja molemmat päässeet kokeilemaan ja tekemään asioita, työnjako onnistuu ja samoin työskentely.
Ohjaajilta on tullut hyvää palautetta ja omasta mielestänikin olen osannut olla aktiivinen ja osallistunut mahdollisuuksien mukaan erilaisiin toimenpiteisiin ja toimiin. Viikolla neljä saimme mennä tutustumaan potilaan mukana maksan biobsiaan. Kokemuksena käynti oli opettavainen ja huomasin, kuinka korostetusti minulle jäi mieleen toimenpiteen aseptisuus.
Tämän viikon ehkä opettavin lääkinnällisesti ajatellen oleva potilastapaus on ollut erään iäkkään maksakirroosipotilaan hoitaminen. Hänellä menee usein ja useita lääkkeitä, niin i.v kun p.o. Hoidossa on pitönyt ottaa huomioon myös ihon kuntoa ja ravitsemusta, joka selkeästi vaikuttanut potilaan suolen toimintaan. Pääsin ensimmäistä kertaa antamaan i.v pidempään kestävän stoosin lääkettä, jota potilas saa maksakirroosin hoitoon. Annosta annettiin potilaalle 1ml/min. Hoidollisesti, ja muusta syystä mieleenpainuva ja haastava potilastapaus oli erään iäkkään, kertaalleen elvytetyn potilaan hoitaminen ja siihen liittyvät seikat. Kyseisellä potilaalla ei ollut minkäänlaista hoidon rajausta, eikä sitä tehty elvytyksestä huolimatta. Potilaan hoitaminen oli haastavaa, hän oli kivulias ja hengitys oli erittäin hankalaa ja siinä ilmeni usein pitkiäkin katkoksia. Viikon mittaan hänen vointinsa laski, mutta saattohoitoon pääsyä pitkiteltiin mielestäni liian kauan. Lopultahan hän menehtyikin, joskin oli kerennyt saamaan saattohoitopäätöksen ennen sitä. Mutta tapaus herätti mielessä ristiriitaisia tunteita, koska saattohoidon ja hoidonrajausten suhteen toiminta oli hitaanpuoleista ja koin sen olevan potilaan tilanteen huomioiden turhaa kärsimystä ja kipua aiheuttavana. Näissä tilanteissa sitä tulee itselle tietynlainen avuttomuuden ja turhautumisen tunne, kun näkee toisen voinnin hiipuvan, mutta keinot toimia on rajalliset.
Potilaskohtaamisia on tällä viikolla ollut useita, meillä on monesti potilaat vaihtuneet päivien aikana. Potilaisiin on mahtunut haasteellisempia tapauksia, kuin niitä hieman helpompia. On ollut mukava huomata , että on opiskelijana saanut ottaa enemmän vastuuta potilaan hoidossa ja se että minunkin mielipiteitä ja havaintoja kuunnellaan mielellään.
Tällä viikolla onnistuin ensimmäisen kerran muualla kuin koulussa saamaan kanyylin potilaalle ja minusta se oli hieno hetki, kun sitä tässä olen jo pari kertaa tuloksetta yrittänyt! Huomaan että alan jo hahmottamaan paremmin potilaan vitaalien, diureesin, lääkityksen ja oireiden vaikutusta hoitoon ja mihin niiden muutokset voisi viitata, esimerkiksi jos potilaalla on nestelista ja nesterajaus, miksi näin tehdään ja mitä arvoja pitää seurata, ja kuinka ehkä toimia, jos niissä on poikkeavuutta.
On palkitsevaa itselle, että on osannut arvioida jotain seikkaa potilaan tilassa, joka on vaikuttanut sitten hoidon kulkuun. Koen itselleni asettamien tavoitteiden toteutunee suurimmalta osin hyvin ja opiskelijaohjauksesta minulla on vain positiivista sanottavaa. Palautetta annettiin mielellään ja ohjattiin mielellään. Nyt harkan lähestyessä loppua alkaakin olla jo pieni kisaväsymystä havaittavissa mutta hyvilä mielin ja paljon oppineena joululomille ja tammikuussa sitten jatkuu koulu uusilla aiheilla.