Ensimmäinen ryhmätyö

Ensimmäisen lukuvuoden aluksi saimme massiivisen ryhmätehtävän. Siinä pikapikaa muodostimme pieniä ryhmiä ja entuudestaan tuntematta toisiamme, se oli aika arpa peliä. Minun ryhmäni muodostui itseni lisäksi 3 nuoresta, ihastuttavasta naisesta.

Tehtävänämme oli tehdä mysteerishoppaustutkimus jostakin ravintolasta, kahvilasta, ketjusta tai kuten me päätimme; ateriateemasta. Aiheeksi valikoitui ehdotuksestani Brunssit. Oli aika haastavaa saada aikatauluja kohdilleen ja ryhmätyö vaati aikamoisia ponnisteluja. Kaikki asuimme eri puolilla armasta suomenmaata, eikä Brunssia todellakaan ole tarjolla ihan joka kylässä.

Ryhmätyössä oli monta eri vaihetta tehtävänä; oli teorian opiskelua, siitä tehtävä raportti, oli löydettävä sopivat paikat, oli suunniteltava kysymyksiä, mietittävä mitä asioita tutkisimme, oli tehtävä Webropol-koneella tutkimuskaavioita ja vaikka mitä. Ja vaikeus löytää yhteisiä palaveriaikoja vaikeutti tehtävää suuresti. Saatoin hieman puskea ja patistella muita töissään kiireisiä ryhmäläisiäni, Lopulta kun aikataulut alkoivat tekemättömien osien kohdalla tulla kireiksi, tein oma-alotteisesti editoinnin yhteiseen tekstiimme, jotta pääsisimme loppuun kunnialla. Pientä oppimista itsellenikin tässä, etten ota muiden tehtäviä harteilleni, vaan annan muillekin sen vastuunsa kannettavakseen.

Samanaikaisesti oli tietenkin muutkin aineet opiskeltavana. Itselleni toi tietenkin helpotusta muutamaan aineeseen saatu AHOT, eli hyväksilukuja kokemuspohjaisesti, joten en joutunut pusertamaan muiden aineiden parissa liikoja aikoja kuitenkaan. Ja englanti, vaikka työtä teettikin, oli iisi piisi ja sain arvosanaksi peräti vitosen siitä.

Joululoman alkaessa, sain ihanan positiivisen yllätyksen sähköpostiini: elämäni ekaa kertaa minä sain pienen palkinnon koulusta. Joku oli kertonut, että minätyttö olen aina niin avulias ja ryhmänhenkeä kohottava tyyppi, että se pitäisi jotenkin huomioida. Minulle lahjoitettiin pizza-lahjakortti. Ai että tulin iloiseksi. Yleensähän avuliaat aatut eivät nouse avuliaisuudestaan huolimatta mitenkään tapetille, he kun auttavat ihan huomaamattaankin muita. Olen juuri tällainen. Auttaminen on luonnossani, enkä odota koskaan mitään vastinetta. Toki toivon että joskus saan apua kun pyydän. Nyt saatu lahjakortti siis oli aivan ihana. Kiitos niille jotka sen minulle halusivat antaa!