1280 LUVULLA ALSNÖN SÄÄNTÖ.
1, Valtakunnassamme on ollut kauan epäkohtana, että kaikki ne, jotka matkustavat pitkin valtakuntaa, haluavat vierailla köyhien taloissa ja saada ilmaiseksi kaiken kestityksen, olivatpa he kuinka rikkaita hyvänsä, nauttien pienessä hetkessä sen, minkä eteen köyhä on tehnyt kauan työtä. Koska tällaisesta epäkohdasta aiheutuu paljon sekä ruumiin että sielun vaivaa, niin olemme säätänet viisaiden miesten, niin piispojen kuin myös muiden kunniallisten miesten neuvosta, että kaikkien matkaajien tulee itse huolehtia omasta kestityksestään eikä kukaan ole velvollinen matkan varrella antamaan heille ilmaiseksi yhtään mitään. Sen tähden että tätä paremmin noudatettaisiin määräämme, että jokaisesta kylästä nimettäköön yksi mies, jonka tulee myydä rahasta matkaajille tai muille kunniallisille miehille se, mitä he tarvitsevat. Matkaajalla on oikeus ostaa tarvitsemansa, ja jos myyntivelvollinen ei tahdo myydä matkaajan tarvitsemaa, maksakoon sakkoa kolme markkaa, joista yksi kuuluu kuninkaalle ja yksi tarvitsemaansa vaille jääneelle matkaajalle. Kolmas markka jaettakoon kahteen osaan, ottakoon kihlakunta siitä 16 aurtuaa ja tuomari 8 aurtuaa. Jokaisen kihlakunnantuomarin on määrättävä tällainen rättäri kihlakuntaansa tai maksettava kuninkaalle kolme markkaa sakkoa. Mikäli talonpojat eivät halua ottaa tehtävää vastaan, maksakoon kukin sakkoa 8 aurtuaa. Älköön yhdelle talonpojalle sälytettäkö enempää kuin kaksi hevosta ja myyköön matkaajille rahasta sekä heinää että viljaa ja muita tarvikkeitaan. Mikäli rättäri ei halua myydä matkaajalle omistaan eikä ohjata toisen luokse sen tähden, että on mahtavampi kuin matkaaja, maksakoon myös sitä enemmän sakkoa rikkomuksistaan. Olkoon sakko kuusi markkaa, kaksi kuninkaalle, kaksi kihlakunnalle ja kaksi matkaajalle. Mikäli rättäri ja hänen luokseen ositettu matkaaja kiistelevät keskenään ja kumpikin syyttää toistaan vääryydestä, niin silloin asian ratkaisee kihlakunnan neljänneskunnan lautakunta, mikäli matkaaja on pois lähtiessään ilmoittanut naapureille tai luotettaville miehille kihlakunnassa, ettei hän ole saanut samasta kylästä rahoillaan ostetuksi tarvitsemaansa. Sattuu myös toisinaan niin, että halutaan myydä liian kalliilla tavaroita matkaajille. Sen vuoksi määräämme, että matkaajalle myytäköön hänen tarvitsemansa asiat maan yleiseen hintaan. Jos joku haluaa kaikessa hiljaisuudessa hankkia sellaista, mitä hänellä itsellään ei ole, myydäkseen sen edelleen matkaajalle, niin myyköön niin kalliisti kuin voi, kuitenkin kohtuuden rajoissa” sääntö (narvasoft.fi) Suora lainaus Kauko Pirisen ja Martti Linnan käännöksestä Alsnön säännöstä. Luettu 15.3.2021
Sain tutkija Timo Alasen luentomateriaalia käsiini, josta myös löysin ensimäisen viittauksen Alsnön sääntöön. Hän on tutkinut laajasti Hämeen Härkätien historiaa ja sitä, miten majoitustoiminta eteni Hämeen Härkätiellä: Alsnön säännössä Ruotsin kuningas määräsi mm. että majoituksesta ja muonasta tuli maksaa asiallinen korvaus ja väkipakolla jos noita palveluja vaati, oli rangaistus kova. Säännöksessä luetellaan erilaisia korvauksia, erilaisista palveluista ja erilaisia rangaistuksia myös. Säännös on ensimmäinen askel suomen majoituksen alkamisesta. Pikkuhiljaa alkoi syntymään liiketoiminnan kaltaista majoitusta siis myös suomeen.
Majoitusta jokaisessa kylässä järjesti siis kihlakunnan tuomarin asettama rättäri, (kyytien järjestäjä) jonka tehtävänä oli myydä matkaajan tarvitsemat palvelut; yösija, ruokaa, olutta, hevosten appeet. Tai hän sai ohjata matkaajan jonkun toisen talonpojan luokse vastaavasti maksua vastaan saamaan ko. palvelut. Matkaajina tässä vaiheessa pidettiin kruunun asioilla liikkuvia virkamiehiä, postia ynnä muita valtakunnan asioihin liittyviä matkoja. Ylhäisö yöpyi yleensä kartanoissa, pappiloissa ja muissa heidän arvoilleen sopivissa paikoissa. Kievareissa he lähinnä vaihtoivat hevosta päästäkseen tasokkaampaan kartanoon.
Ruuasta, oluesta tai hevosen heinästä ei saanut vaatia matkaajilta mielin määrin rahaa, vaan hintojen täytyi olla samat kuin lähimmässä kaupungissa oli samoille tuotteille. Ruokaa ei tarvinnut myydä kuin yhdelle aterialle per matkaaja samalla reissulla. Oli joukko virkamiehiä, joiden katsottiin olevan oikeutettuja yöpymään edelleen ilmaiseksi, ja torppareilta nostettiin kievariveroa, jotta kaikki osallistuivat yöpymiskuluihin. Tätä käytettiin yleisesti väärin ja erilaisia asetuksia asetettiin tällaisen epärehellisen toiminnan kitkemiseksi.
1300 luvulla rättärien ja majatalojen lisäksi alkoi löytyä krouveja( KROGAR), eli yksityisten perustamia majataloja. 1335 määrättiin yleisten teiden, erityisesti Hämeen Härkätie ja Kuninkaantie etelämmässä osaa suomea, varsille perustettavaksi Taverneja. Niiden nimitys muuttui majataloiksi 1500 luvulla. 1347 astui voimaan uusi maalaki ja kievarilaki. ja 1649 puolenvälin jälkeen asetettiin jälleen uusi kievarilaki, niistä alettiin puhumaan kestikievareina, joihin myös tavalliset matkaajat saivat mennä ja saamaan palvelua. (GÄSTGIVARE).
Samalla pienenä vertailuna majatalojen historiaan iltalehden artikkelin listaus edelleen toimivista hotelleista ja majataloista… Suomi oli aika takapajula 1000 luvulla.
https://www.iltalehti.fi/matkajutut/a/201712272200629241#gallerrutto