”Aurinkoista päivää” on helppo tervehdys vain kaksi sanaa – mutta se antaa ihmiselle paljon. Sen huomasimme konkreettisesti Kohtio-konferenssin aloitussessiossa Hämeenlinnassa. Kaisa Vuorinen Positiviinen CV -yrityksestä kehotti osallistujia poimimaan yhden tämän kaltaisista tervehdyksistä taululta ja sanomaan sen vierustoverille. Suuri sali täyttyi riemukkaista äänistä ja naurusta.
Vaikka Vuorinen puhui lähinnä peruskoulusta, kaikilla koulutusasteilla on tärkeää satsata myönteisyyteen ja jokaisessa meissä piilevän hyvän huomaamiseen. – Sosiaalisten taitojen eli todellisen sydämen sivistyksen opiskelu ei mene koskaan hukkaan, totesi hän.
Kaisa Vuorinen painotti, että Suomessa keskitytään usein liikaa tiedolliseen oppimiseen. Sen sijaan luokkiin pitäisi saada lisää iloa, intoa ja tunteiden huomioimista. Vuorovaikutus luokassa on keskeisintä oppimisen mahdollistamisessa, ja tämä unohtuu tällä hetkellä liian usein, koska menemme usein asia edellä eteenpäin.
Vie positiivisuutta mukanasi, minne menetkin – kuinka yksinkertainen vinkki yhdistettäväksi omaan opetustyöhön! Vuorista kompaten huomauttaisin, että lasten lisäksi meidän olisi hyvä osoittaa jokaiselle kohtaamallemme ihmiselle, että ilahdumme hänen tapaamisestaan. Se ei maksa mitään, mutta voi parantaa ilmapiiriä kaikkialla, missä olemme. Hyvä ilmapiiri on edellytys oppimiselle, kehittymiselle ja myös kehittämiselle.
Hyvän huomaaminen kantaa tulevaisuuteen
– Vahvuuksien esiin nostaminen kasvattaa jokaisen henkistä reppua, painotti Vuorinen. – Mikään ei ole niin ratkaisevaa meidän jokaisen hyvinvoinnin kannalta kuin se, että me pääsemme osaksi toisten joukkoa. Eli sen lisäksi, että me huomaamme toisissamme, opiskelijoissamme ja työyhteisöissämme hyvän, meidän pitäisi ylipäänsä huomata toisemme. Tervehtiä ja olla läsnä toisillemme.
Digimentorina Vuorisen ajatukseen tekee mieli vielä lisätä, että tämä olisi hyvä muistaa myös, kun tapaamme toisiamme verkossa. Liian usein jätämme huomiotta linjan päässä olevat tai unohdamme kysyä heidän näkemyksensä – vaikka videoneuvottelutyökalut mahdollistavat kohtaamisen hyvin.

Meille ihmisinä on myös tärkeää uskoa, että jokainen meistä voi kehittyä joka päivä. – Kun minuun on uskottu, uskon myös itse siihen, että voin ponnistella korkeampiin tavoitteisiin, kuvaili Vuorinen. Myös tämän ajatuksen voi soveltaa aikuisopiskelijaan. Tänä jatkuvaan oppimiseen kannustamisen aikana tämä on hyvä muistutus.
Ilo itsestä ja omasta toiminnasta, kyky katsoa kohti toisia ja ymmärtää, että ihmiset ovat hyviä eri asioissa – näistä syntyy Vuorisen mukaan tulosta. Puutekeskeisyys sen sijaan ei lisää sitä. Lasten ja nuorten tarpeet ovat universaaleja: jokainen haluaa onnistua ja olla kyvykäs, olla osa isompaa joukkoa sekä vaikuttaa omaan toimintaan. Samaa toivomme myös me aikuiset.
Vuorisen vinkit, jotka on helppo allekirjoittaa:
- Älä edistä vertailua ja kilpailua vaan huomaa hyvä jokaisessa!
- Anna jokaiselle mahdollisuus kukoistaa ja löytää oma potentiaalinsa.
- Yhdessä tekeminen on olennaista.
- Rakenna positiivista kulttuuria työpaikallesi.
- Muista kehuvetoisuus ja ole mielensähyvittäjä.
Kirjoittaja
Kukka-Maaria Raatikainen
Suomen kielen ja viestinnän lehtori ja digimentori
Savonia-amk