nuorten elokuvaryhmä Lenda Productionsin yhteistyöprojekti 2017–2018.
On aurinkoinen kesäilta. Soutuveneellinen nuoria liukuu laiturin äärelle retkieväineen. Pian rinnalle rantautuu toinenkin vene. Eväiden sijaan kyydissäolijoilla on kamerat ja äänityslaitteet. ”Se on siinä!” Iloinen ja helpottunut puheensorina täyttää laiturin. Olemme monien yritysten jälkeen saaneet onnistuneesti kuvattua elokuvaamme tulevan venekohtauksen. Sää suosi lopulta ja kaikki sujui hyvin.
Maailmalla on tehty monissa yhteyksissä ja erilaisten kohderyhmien parissa yhteisöllisesti elokuvia. Tällaista ryhmätoimintaa voidaan kutsua elokuvatoiminnaksi. Ideana on tehdä elokuva alusta loppuun ryhmässä, ideoinnista ja tarinan muotoilusta kuvausten kautta jälkituotantoon ja aina ensi-iltaan saakka.
Prosessiin tarvitaan ideoijia ja käsikirjoittajia, näyttelijöitä, ääni- ja valomiehiä, lavastajia ja maskeeraajia sekä catering-vastaavia ja editoijia. Jokaiselle löytyy tehtävää. Tavoitteita voidaan asettaa ryhmän ja vetäjien mukaan niin elokuvanteon prosessille kuin sen tuotoksena syntyvälle elokuvallekin: tavoitellaanko yhteisellä toiminnalla esimerkiksi ryhmäytymistä tai itsetunnon paranemista? Halutaanko valmis elokuva esittää lähipiirille vai kenties laajemmalle katsojakunnalle?
Vaihtoehtoja toteuttamiseen on laidasta laitaan matalan kynnyksen kerho- ja wokshop-toiminnasta pitkäjänteistä sitoutumista vaativiin, yli vuoden mittaisiin elokuvantekoprojekteihin. Sopiva tapa valitaan paitsi tavoitteiden, myös ryhmän, vetäjän ja resurssien mukaan. Aluksi voi olla helpointa lähteä liikkeelle pienimuotoisesti kokeilemalla.
Miksi juuri elokuvatoimintaa?
Osallisuuden tukeminen on puhuttanut sekä omassa sosiaalialan YAMK-opiskelijaryhmässämme että monien eri alojen osaajia kokoavilla opintojaksoilla. Osallisuudella on valtava merkitys, oli kyseessä mikä kohderyhmä tahansa. Onnistumisen kokemukset kuuluvat osallisuuteen.
Osallisuus on sitä, että yksilö voi tasavertaisena osana yhteisöään suunnitella ja toimia, osallistua päätöksentekoon ja arvioida lopputulosta (ks. Mäkisalo-Ropponen 2016).
Kuten nuorten osallisuutta tutkineet Tomi Kiilakoski ja Marika Tervahartiala (2015) asian osuvasti ilmaisevat, osallisuus ei toteudu tyhjiössä. Se vaatii aina ympärilleen yhteisön ja vuorovaikutuksen sekä mahdollisuuden toteuttaa itseään mielekkäällä tavalla.
Osallisuutta ei voi luonnollisesti väkisin syöttää kenellekään, vaan on edettävä yksilön ehdoilla, askel askeleelta. Vaikka osallisuutta tukevat menetelmät itsessään eivät heti aitoa osallisuuden kokemusta synnytäkään, voi niissä kuitenkin piillä siemen, josta osallisuus lähtee aikanaan itämään (ks. Isola ym. 2017). Koska jokainen yksilö on ainutlaatuinen, tarvitaan monenlaisia menetelmiä tämän siemenen kylvämiseen ja kasvattamiseen aikanaan kukkivaksi ja hedelmää tuottavaksi osallisuuden puuksi. Elokuvatoiminta tarjoaa yhden vetovoimaisen toimintamuodon osallisuuden tukemiseen.
Elokuvatoiminta soveltuu periaatteessa kenelle ja minkä ikäisille vain. Se, mitä osallistujilta vaaditaan, on motivaatio ja sitoutuminen yhteiseen elokuvanteon ja oppimisen prosessiin. Vastaavasti ohjaajalta edellytetään rohkeaa asettumista innostajan rooliin – sopivasti hieman taka-alalle, ettei omia ideoita tule tyrkytettyä liikaa, mutta silti täysivaltaiseksi ryhmän jäseneksi ja osaksi ryhmää. Osallistavaa elokuvantekoa käsittelevässä tutkimuksessaan Martin Gruber (2016) kirjoittaakin yhteisen elokuvanteon opettavan heittäytyvää ja leikkisää työotetta. Kaikkeen ei dynaamisessa prosessissa voi vaikuttaa. Just go with the flow!
Kuka niitä elokuvia muka osaa tehdä?
Pälyilen hermostuneena kelloa – jo puoli kahdeksan. Kohta olisi lopeteltava tälle iltaa. Aika menee niin nopeasti ja muuttuvia tekijöitä on paljon. Olisinpa tajunnut ottaa kaikki nämä asiat huomioon ja varata aikaa reilummin. Olisipa tähän ollut jokin aloittelijan käsikirja! Silti kaikesta huolimatta, kuten olen näille nuorillekin useaan otteeseen projektin aikana sanonut: tämä on parasta, mitä olen töissä vuoden aikana tehnyt.
Kaikki eivät ole elokuvanteon asiantuntijoita. Se ei kuitenkaan ole este elokuvatoiminnan aloittamiselle. Valmiissa elokuvassa olennaisinta eivät ole kalliilla kalustolla tuotetut kohtaukset ja erikoistehosteet vaan sisältö eli ryhmän elokuvallaan kertoma tarina. Valmista elokuvaa tärkeämpää ovat turvallinen ryhmä ja ainutkertainen yhdessä koettu matka.
Kuten Anna-Maria Isola ym. (2017) ja Päivi Känkänen (2013) ovat todenneet, moniammatillinen yhteistyö tuo parhaimmillaan yhteisölliseen taiteen tekemiseen syvyyttä ja lisää menetelmällisiä mahdollisuuksia. Elokuvatoiminnan onnistumisen mahdollisuuksia tukee esimerkiksi yhteistyö sosiaali- tai kasvatusalan ja elokuvantekoon vihkiytyneen ammattilaisen, opiskelijan tai harrastajan välillä. Myös osallistujien etu on, että toiminnan vetäjiltä löytyy osaamista niin ryhmätoiminnan ja henkilökohtaisen kehityksen tukemiseen kuin elokuvatekniikkaan ja media-alaankin.
Lisäksi kannattaa hyödyntää ohjeita ja oppaita, joita lukemalla elokuvanteon kokonaisuus hahmottuu ensikertalaiselle. Vuoden 2019 aikana ilmestyy kirjamuotoinen opas nimeltä Tehtäiskö leffa? Opas elokuvanteosta ryhmille. Oppaassa kuvataan elokuvanteon prosessi alusta loppuun ryhmätyön näkökulmasta, mikä erottaa sen monista perinteisistä elokuvanteon käsikirjoista. Oppaan kolme kirjoittajaa (Nina Heide, Miika J. Norvanto ja Kari-Pekka Vehkaoja) ovat elokuva- ja sosiaalialan sekä nuorisotyön asiantuntijoita. Kirja pohjautuu paitsi Versova Puu -elokuvatoimintaa vuosien ajan toteuttaneiden työntekijöiden tietoon ja näkemyksiin myös elokuvatoimintaan osallistuneiden nuorten ja kouluttajien kokemuksiin. Tehtäiskö leffa? -oppaan kirjoitusprosessiin osallistuminen toimi yhden kirjoittajatiimiläisen sosiaalialan YAMK-opinnäytetyönä. Ilmestyttyään opas tulee tilattavaksi Versova Puu -verkkokauppaan.
Herkuteltuamme emäntien meille valmistamilla eväillä istuudumme jännittyneinä suurelle sohvalle. Kauan odotettu hetki on viimein käsillä: on aika katsoa yhdessä tehty elokuva ensimmäistä kertaa. Valkokankaalla kuvaa, dialogia ja musiikkia, haasteita, naurua ja yhteisiä muistoja, yhdessä kertomaamme ja kokemaamme tarinaa. Elokuvan päätyttyä ilmeet ovat hämmästyneen ilahtuneita – siitähän tuli oikeasti hieno! Välillä näytti jo, ettemme saisi edes kasaan kokonaista elokuvaa. Toisin kuitenkin kävi. Jokaisella on lupa olla ylpeä itsestään ja koko ryhmästä. Onneksi, alun epäilyistä huolimatta, päätimme tehdä yhdessä elokuvan!
Lukemasi blogiteksti on tehty yhdessä sosionomi, YAMK-opiskelija Nina Heiden kanssa. Opinnäytetyön laajuus ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa Savoniassa on 30 op. Kypsyysnäytteen sijasta opiskelijat kirjoittavat ammatillisen blogitekstin, josta Ninan kirjoitus on hyvä esimerkki.
Kirjoittajat
Nina Heide
Sosionomi YAMK –opiskelija
Kukka-Maaria Raatikainen
Suomen kielen ja viestinnän lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu
Pirjo Turunen
Sosiaalialan lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu
Kirjoittajan opinnäytetyö ”Loppujen lopuks siitä hyötyy eniten itse – ne, jotka sitä tekee”: Ryhmämuotoisen elokuvatoiminnan opas sosiaalialalle on julkaistu Theseuksessa.
Lähteet:
KÄNKÄNEN, Päivi 2013. Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa – kohti tilaa ja kokemuksia. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
MÄKISALO-ROPPONEN, Merja 2016. Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Helsinki: Draamatyö.