Kuuluu iloisia ääniä, juoksun askeleita. Yli 100 lasta nauttii yhdessä olemisesta leikkien ja pelaten Viron Remnikussa. Iltaisin lasten parlamentti kokoontuu suunnittelemaan uutta päivää. Lasten oma ääni ja osallisuus ovat keskiössä leirin toimintojen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Lasten osallisuus keskiössä
Tänäkin vuonna Savonia-ammattikorkeakoulun moniammatillinen 22 opiskelijan porukka suuntasi pitkät perinteet omaavalle Viron Lastekaitse Liiton järjestämälle lastenleirille. Leiri järjestetään Itä-Vironmaalla upean Peipsi-järven rannalla. Savonian opiskelijat järjestävät erilaisia luovia ja toiminnallisia work shoppeja lapsille teemoina esimerkiksi erätaidot, tietoinen läsnäolo ja toisten huomioiminen. Työpajoissa harjoitellaan myös motorisia taitoja ja itsetuntemusta digitaalisia keinoja hyödyntäen. Leirin teemana on tänä vuonna pelit ja leikit, johon kaikki aktiviteetit nitoutuvat.

”Lasten osallisuus ja osallistaminen on huomioitu erityisen hyvin tänä vuonna. Lapset voivat vaikuttaa leiriohjelmaan ja heiltä pyydetään aktiivisesti palautetta. Lapset toivovat erityisesti yhteistä tekemistä tiimeissä, kertovat leirinjohtaja Alar Tamm ja ohjelmajohtaja Kristina Matejuk.”

Iltaohjelma koostuu lasten omista esityksistä ja diskosta. Illan gaalan juontavat lapset viroksi ja venäjäksi. Lapset eläytyvät ja heittäytyvät rohkeasti ja luovasti esityksiin, jotka viihdyttävät katsojia. Ohjelma välitetään reaaliajassa someen, muun muassa Instagramiin. Savonian opiskelijat osallistuvat omalla ohjelmanumerolla illan ohjelmaan, jossa saa heittäytyä ja hyödyntää draaman taitoja. Illan ohjelmat palkitaan seuraavana aamuna aamunavauksessa. Savonian opiskelijat nappasivat ensimmäisen illan esityksestä diplomin ” illan hauskin esitys”.
Yhteistyötä Lastekaitse Liiton kanssa 20 vuotta
Viron lastenleirillä on pitkät perinteet. Leiritoimintaa on järjestetty jo 20 vuoden ajan, joten tänä vuonna juhlistamme pitkää yhteistä taivalta. Alussa leirit olivat perheleirejä ja myöhemmin ne muuttuivat lastenleireiksi. Uraa uurtavaa on ollut myös se, että savonialaiset ovat osallistuneet isien pyynnöstä järjestetyille yksinhuoltajien leireille. Leireistä on tehty useita opinnäytetöitä sekä Suomessa että Virossa.
”Perheleiri tukee vanhemmuutta ihmislähtöisellä työskentelytavalla. Se antaa opiskelijoille ja opettajille konkreettisen tilaisuuden syventyä yhdessä erilaiseen perhettä tukevaan työmuotoon monikulttuurisessa ympäristössä, kirjoittaa lehtori Leena Huttunen Opettaja –lehdessä vuonna 2000.”
Savonia-ammattikorkeakoulusta toimintaa ovat olleet kehittämässä muun muassa lehtorit Kristiina Kukkonen ja Leena Huttunen. Yhteistyö on ollut Lastekaitse Liiton kanssa palkitsevaa ja erinomaista. Kansainvälinen yhteistyö on antanut paljon sekä opiskelijoille että opettajille.
Tämän vuoden tunnelmia leiristä

Ensimmäisten päivien leiritunnelma on ollut positiivinen ja iloisesti yllättynyt. Opiskelijat kuvailevat leiriläisiä reippaiksi, iloisiksi ja ottaantuviksi. Lapsia on ollut helppo ohjata, he innostuva mukaan toimintoihin. Leirikeskuksen pihapiiri ja ympäröivä luonto antavat hyvät puitteet eri toiminnoille, kertoo opiskelija Minttu Savolainen. Savolainen täydentää, että leirin ohjaajien kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä.
Monikielinen ohjaaminen on onnistunut leirin työntekijöiden avustuksella hyvin. Lapset ovat kielitaitoisia. Monet heistä puhuvat viroa, venäjää sekä englantia. Myös suomen kieli taipuu joiltakin lapsilta.
– Heittäytyminen ja lasten riemussa mukana oleminen on kaiken lähtökohta, kuvailee opiskelija Vesa Härönen.
Leiri jatkuu innostuneissa ja hyvissä fiiliksissä. Paljon pelejä ja seikkailuja on vielä edessä!
Kirjoittajat
Katrina Hyvönen, hoitotyön lehtori
Johanna Komulainen, sosiaalialan lehtori
Lähteet:
Huttunen, L. Perheleiri Narvassa opetti myös opettajia. Opettaja 43-44/2000.
Seuraa leiriä:
Intagramissa: johannasavonia ja remniku noortelager
Facebookissa: Remniku noortelaager