Kuopion kaupunginteatteri täyttyi 18.–19.9.2019 sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista. Kyseessä oli Valtakunnalliset sosiaalipäivystyspäivät, joiden ohjelmassa asiantuntijoiden puheenvuorojen lisäksi oli myös pajatoimintaa. Me opiskelijoina pääsimme suunnittelemaan ja toteuttamaan moniviranomaisyhteistyötä käsittelevää pajaa. Painopiste pajan asiantuntijaosiossa oli ensihoidon rooli moniviranomaisyhteistyössä. Tätä näkökulmaa täydentämään odotimme
Uusi hallitus haluaa tukea kotoutumista – ja me tiedämme, miten se tehdään käytännössä
Uudessa hallitusohjelmassa ja myös budjettiriihessä huomioidaan maahanmuuttajien kotoutumisen näkökulma hyvin. Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämässä ELY-työkokouksessa syyskuussa ruodittiin hallitusohjelman kotoutumiseen liittyviä kohtia ja uunituoreita budjettiriihen tuloksia sekä käytiin läpi toimenpiteitä, joita on tehty ja joita on tulossa. Savonia on keskeinen maahanmuuttajien
Sosionomi (AMK) -opinnot houkuttavat ihmisläheisyydellään
Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomi (AMK) -tutkintoon haki opiskelemaan yhteishaussa 633 henkilöä. Ensisijaisia hakijoita oli 428. Hakijoita on nyt enemmän kuin koskaan. Savoniassa syksyn haussa mukana olleista tutkinnoista eniten haettiin juuri sosionomin opintoihin. Myös muihin tutkintoihin haettiin: esimerkiksi sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan opintoihin oli
Osallisuutta vahvistavaa toimintaa Siilinjärven Perheentalolla
Siilinjärven Perheentalo täyttyi lapsiperheistä ja yhteistyökumppaneista toukokuussa, ennen virallisia avajaisia – yhteisen suunnittelupäivän merkeissä. Yhteissuunnittelulla varmistettiin lapsiperheiden osallisuus jo toiminnan suunnitteluvaiheessa. Suunnittelupäivässä kuultiin perheiden (lasten ja vanhempien) tarpeita ja näkemyksiä tulevan toiminnan sisällöstä. Samalla esiteltiin Perheentalolla jo aiemmin käyttöön otettuja
Kielikylpyä ja nalleneuvolaa Savonian Iisalmen kampuksella
Lapsi leikkii mielellään. Leikki ei ole vain leikkiä, vaan tärkeää lapsen kehitykselle, kasvulle, hyvinvoinnille ja oppimiselle. Leikkiessään lapsi oppii muun muassa toimimaan yhdessä, käsittelemään tunteitaan sekä tietämään, mikä on oikein ja mikä on väärin. Myös esimerkiksi matematiikan ja vieraan kielen