Siilinjärven Perheentalo täyttyi lapsiperheistä ja yhteistyökumppaneista toukokuussa, ennen virallisia avajaisia – yhteisen suunnittelupäivän merkeissä. Yhteissuunnittelulla varmistettiin lapsiperheiden osallisuus jo toiminnan suunnitteluvaiheessa.

Suunnittelupäivässä kuultiin perheiden (lasten ja vanhempien) tarpeita ja näkemyksiä tulevan toiminnan sisällöstä. Samalla esiteltiin Perheentalolla jo aiemmin käyttöön otettuja toimintamuotoja ja näin tehtiin uuden Perheentalon toimintaa perheille ennalta tutuksi.

Tervetuloa-kyltti
Tervetuloa Siilinjärven Perheentalolle. Kuva: Minna-Riikka Hiltunen.

Toiminnan alkusysäys

Kehittämiskohteiksi Siilinjärven kunnan tarpeista uudessa Perheentalossa nostettiin jo olemassa olevien toimijoiden yhteistyön lisääminen, päällekkäisten toimintojen karsiminen sekä kynnyksettömän kohtaamispaikan ja vertaisryhmien tarjoaminen erilaisille lapsiperheille.

Savon Vammaisasuntosäätiön Lastu-levittämishankkeen tavoitteena on juurruttaa nyt myös Siilinjärvelle aiemmin Kuopiossa hankkeena aloitettua Perheentalojen toimintamallia. Perheentalon toiminnasta Siilinjärvellä vastaa jatkossa Huoltoliitto ry.

Perheiden ääni kuuluviin suunnittelussa

Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat tapahtumaan erilaisia osallistavia pisteitä, joiden avulla perheet saivat tuoda esille näkemyksensä Perheentalon saavutettavuuteen ja esteettömyyteen, sisustukseen sekä toimintaan liittyen. Perheet toivoivat Perheentalolta turvallisuutta kuten ensiaputaitojen opettelua ja turvallisia leluja. Toiminnoissa toivottiin huomioitavan maahanmuuttaja-, erityislapsiperhe-, eroperhe- ja parisuhdeteemat sekä vertaistukiryhmät.

Kävijät toivoivat Perheentalon olevan auki myös iltaisin ja viikonloppuisin.  Lapsiparkkia ja hengähdystaukoa arjesta toivottiin paljon, vaikka Perheentalon toimintaan ei varsinaisesti kuulu lastenhoito, tarve pyritään kuitenkin huomioimaan toiminnassa.

Teemat

Perheiden toiveita teemoista aamu- ja iltateeiltoihin. Kuva: Minna-Riikka Hiltunen.

Työntekijöiltä perheet toivoivat empaattisuuden, kielitaidon sekä keskustelu- ja kuuntelutaitojen lisäksi palveluohjausta sekä tulkkauspalveluita. Perheentalolle haluttiin mukavaa ja kodinomaista ilmapiiriä.

”Työntekijöillä tulisi olla ”tuntosarvet” kohdata erilaisia perheitä.”

Perheiden toive on huomioitu käyttämällä tiloissa pehmeitä materiaaleja ja mattoja sekä jakamalla tilaa väliseinillä ja pehmeillä sermeillä, jolloin on mahdollisuus rauhoittumiseen tai imetykseen ja saatiin samalla kaikumista vähennettyä. Syksyllä avatusta Perheentalosta löytyy eri toimintoihin selkeästi jaetut tilat.

 

Unelmien perheentalo
“Unelmien Perheentalo”. Kuva: Minna-Riikka Hiltunen.

Suunnittelupäivä onnistui. Perheet olivat innostuneina mukana vaikuttamassa Perheentalon suunnitteluun – moni perhe odotti Perheentalon aukeamista. Oli hienoa saada opiskelijoina olla toteuttamassa suunnittelupäivää yhdessä toimijoiden ja perheiden kanssa.

Toukokuisen suunnittelupäivän jälkeen Perheentalo on jo avannut ovensa – työntekijät sekä yhteistyökumppanit ovat suunnitelleet monenlaista toimintaa kävijöitä varten. Suosittelemme kurkistamaan peremmälle Siilinjärven Perheentaloon!

 

 

Kirjoittajat:
Minna-Riikka Hiltunen
Miia Verronen
Kaisa Voutilainen
sosionomi (AMK) -opiskelijoita
Savonia-ammattikorkeakoulu

Anne Waldèn
Sosiaalialan yliopettaja
Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet: https://www.siilinjarvenperheentalo.com/

  • Seuraa Siilinjärven Perheentaloa Instagramissa: siilinjarvenperheentalo
  • Seuraa Siilinjärven Perheentaloa Facebookissa: Siilinjärven Perheentalo
  • Seuraa Lastu-hanketta Instagramissa: lastuhanke
  • Seuraa Lastu-hanketta Facebookissa: Lastu-vammaisten lasten perheiden tukimallit-levittämishanke

 

Osallisuutta vahvistavaa toimintaa Siilinjärven Perheentalolla
Merkitty:            

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *