Kuvittele tilanne, että kesken ruuhkavuosien puolisosi menehtyisi ja jäisit perheesi yksinhuoltajaksi. Mitä tunteita se sinussa herättäisi? Mihin asioihin toivoisit saavasi tukea? Mistä saisit tukea?
Suomessa kuolee noin 8 000 työikäistä (16–64-vuotiasta) henkilöä vuosittain. Menehtyneiden henkilöiden perheiden tukemiseen ohjataan resursseja vaihtelevasti. Riittävän tuen saaminen riippuu siitä, missä leski asuu ja jopa siitä, kenen kanssa hän asioi. Lisäksi lainsäädäntö kohtelee avio- ja avoliitosta leskeytyneitä eriarvoisesti.
Sosionomi (YAMK) -opinnäytetyössäni tutkin leskivanhempien kokemuksia saamastaan lähipiirin ulkopuolisesta tuesta. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat leskivanhemmat, joiden puolisoiden kuolemasta oli kulunut vuonna 2019 vähintään kaksi vuotta ja joiden perheeseen kuului alaikäisiä lapsia menetyksen aikaan. Tutkimukseen vastasi 97 kohderyhmään kuulunutta henkilöä.
Kuolema on suuri kriisi perheessä
Puolison ja vanhemman menehtyminen on aina kriisi perheessä. Läheisen mukana kuolee myös perheen yhteinen elämä ja tulevaisuus. Leskiperheen jäsenet tarvitsevat tukea selvitäkseen menetyksestä ja löytääkseen uuden yhteisen suunnan elämälle.
Joidenkin surevien läheisistä koostuva tukiverkosto on niin vahva, ettei verkoston ulkopuoliselle tuelle ole tarvetta. On kuitenkin myös perheitä, joiden läheisverkosto ei ole niin vahva joko välimatkasta tai muista syistä johtuen. Erityisesti heikon tukiverkoston omaavat perheet tarvitsevat ammattilaisten tarjoamaa tukea selvitäkseen kriisistä.
Yksilöllistä tukea pitkäkestoisesti
Tutkimukseen vastanneista vain 4 % (n=4) koki saaneensa tarpeeksi tukea lähipiirinsä ulkopuolelta. Tutkimuksesta ilmeni, että suurin tuen tarve leskiperheissä oli arjen pyörittämisessä. Lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö tekevät toivotunlaista työtä perheiden parissa. Moni vastaaja oli kiitollinen lähipiirilleen, jonka tukemana perheessä oli ruokaa pöydässä ja perheenjäsenille oli puhtaita vaatteita.
– Pienten lasten kanssa leskeksi jäävä on isossa kriisissä ja tarvitsee paljon konkreettista tukea, koska elämä pitää rakentaa käytännössä uudelleen, kiteytti tutkimukseen osallistunut nuori leski.
Kotiin saatavaa apua koettiin hankalaksi saada jo siitä syystä, että sitä avun saanti edellytti voimavaroja palvelujen etsimiseen ja hakemiseen. Ammattilaiselta toiselle ohjaaminen koettiin turhauttavaksi ja joskus vastaajien voimat tuen hakemiseen ehtyivät. Lapsiperheiden kotipalvelua tai perhetyötä saaneiden kokemus oli, että tuki oli liian lyhytkestoista.
Menetyksestä puhuminen on osa surun käsittelyä. Arkisen tuen lisäksi leskivanhemmat toivoivat empaattista, läsnäolevaa keskustelu- ja kuunteluapua itselleen ja lapsilleen. Terveydenhuollon ja mielenterveyden palveluiden tukea olisi tarvittu enemmän. Suru ei kuulu virallisiin sairausluokituksiin, mikä vaikeuttaa surusta johtuvan työkyvyttömyyden toteamista. Leskivanhemmat kokivat yksilöllisen tuen saamisen lapsille olleen haastavaa ja sen kuormittaneen myös itseään. Perheen yksilölliset tuen tarpeet tulisi arvioida ja arvion mukainen palveluohjaus tukisi leskiperheen jäsenten surun käsittelyä.
Kriisikoordinaattori lesken tukena
Useat vastaajat toivoivat tukipalvelujen kehittyvän niin, että tukea tarjottaisi perheelle automaattisesti, mahdollisimman paljon ja toistuvasti.
Tutkimustulosten perusteella sain ajatuksen alueellisten kriisikoordinaattori-toimien perustamisesta.
Kriisikoordinaattori saisi tiedon perheen kriisistä joko toiselta viranomaiselta tai muulta viralliselta taholta (kuten poliisi), perheen lähipiiriltä tai perheeltä itseltään. Kriisikoordinaattorin tehtävä olisi tehdä tuen tarpeen arviointi jokaiselle perheenjäsenelle ja ohjata heidät tarvittaviin palveluihin sekä palveluita heidän luokseen. Lisäksi kriisikoordinaattori avustaisi tarvittaessa lesken velvollisuuksissa, kuten hautajaisten järjestämisessä ja perunkirjoituksessa. Kriisikoordinaattoreina toimisivat sosionomit (AMK) ja muut sosiaalialan laillistetut ammattihenkilöt. Ihanne olisi, että asiakas eli leski perheineen voisi asioida enimmäkseen tämän yhden ammattilaisen kanssa tai tämän tukemana.
Katso lisää
Suomen nuoret lesket ry
Äkillisesti kuolleen henkilön läheisten tukeminen -hoitosuositus
Kirjoittajat
Jenni V. Kärkkäinen
sosionomi (YAMK)-opiskelija
Anne-Leena Juntunen,
sosiaalialan lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu
Lähteet
KÄRKKÄINEN, Jenni V. 2019. Leskivanhempien kokemuksia saadusta tuesta puolison kuoleman jälkeen. Saatavilla myöhemmin: Theseus.fi