Olen mukana Parasta Pohjois-Savoon hankkeessa. Hanke on kaksivuotinen. Siinä annetaan valmiuksia taiteen ja kulttuurin käyttämiseen sote-alalla. Rahoitus hankkeelle on tullut Euroopan sosiaalirahastolta Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta.

Kesken hankkeen jouduin itse potilaaksi, toipujaksi ja kuntoutujaksi. Tämä on ollut hedelmällinen tilanne tarkastella taiteen ja kulttuurin merkitystä omassa elämässä sairauden kohdatessa.

Tiesin keväällä joutuvani / pääseväni sydänleikkaukseen. Kesällä osallistuin Sukset ristiin susirajalla-taideleirin nykytanssin ja kirjoittamisen kursseille. Nykytanssin tunneilla havaitsin viisaan kehoni käsittelevän sairaan sydämeni problematiikkaa. Kirjoittamisen tunneilla kirjoitin tekstin Elämää kohti. Se alkaa näin:

Me kaikki taivallamme kohti kuolemaa.

Ihan jokainen.

Jokaikinen.

Mutta minä tahdon elää.

Niin, mutta kohti kuolemaa sinäkin olet menossa.

Kohti elämäähän.

En minä muuten leikkauspöydälle menisi.

 

Taide auttaa käsittelemään tunteita. Se luo uutta ymmärrystä asioihin.  Mm. kaunokirjallisuuden lukeminen ja elokuvat laajentavat ymmärrystä ihmiselämästä, myös sairaudesta ja elämän muista nurjista puolista.

Taide voi auttaa myös kivussa. Pari päivää leikkauksen jälkeen minulle tuli kova päänsärky. Lääkitystä ei voitu lisätä (itseasiassa kipu tuli yhden kipulääkkeen sivuvaikutuksena). Olin ottanut kuulokkeet mukaan ja laitoin toipumismusiikkini (Benny Andersson: Piano) soimaan ja kuinka ollakaan vähitellen kipu hellitti. Rauhallinen musiikki hoiti minua.

Toipumiseni ei mennyt suoraviivaisesti. Jouduin palaamaan sairaalaan neurologian poliklinikan ja tietokonetomografian kautta. Päivä oli odotuksineen pitkä ja vaikea. Epätietoisuus vaivasi mieltä. Olin tosi kiitollinen kuvista, jotka sijaitsevat noiden tilojen katossa hoitosänkyjen päällä. Ajatukset saivat vaeltaa muuallakin kuin ikävissä asioissa.

Sisäkatto, johon on kiinnitetty mustavalkoisia valokuvia.
KYS:n neurologian päivystyksen kattoa. Kuva: Kristiina Kukkonen

Sairauslomallani olen tietoisesti halunnut lisätä ymmärrystä kuvista ja kuvan tekemisestä. Menin kansalaisopiston taidemaalauksen tunneille. Vaatimattomat taitoni ovat karttuneet vähän mutta silmäni ovat auenneet. Katson niin ympäristöä kuin vaikka taidenäyttelyjen töitä eri silmin. Taide todella laajentaa ymmärrystä. Maalatessani en ole lainkaan ajatellut sairauttani. Aika on vain hurahtanut. Tekeminen on vahvistanut tervettä minussa. Näin myös silloin, kun olen antanut musiikin viedä fyysiset rajoitteet huomioiden.

Sairaus on osa ihmisen elämää. Joskus se voi olla isokin osa. Silti meissä kaikissa on paljon tervettä. Siitä tulee pitää huolta. Taide moninaisuudessaan auttaa tässä. Lisäksi se voi auttaa myös sairauden emotiaalisessa käsittelyssä.

 

Kirjoittaja:

Kristiina Kukkonen
sosiaalialan lehtori

Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Taide auttaa hoidossa, toipumisessa ja kuntoutumisessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *