Asiakkaiden kokemuksia TE-palvelut Messistä ja sähköisestä Oma asiointi -palvelusta Kuopiossa

TE-toimisto voi herättää paljon erilaisia tunteita, koska asiakkaan tilanne voi olla haastava. Vuosikymmeniä kestänyt työ voi päättyä yllättäen tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanomiseen ja työttömänä työnhakijana olo on ihan uusia asia. Myös työn tai TE-palveluiden keskeyttämisestä voi seurata työttömyysetuuden menettäminen

Varkauteen avattiin kauan toivottu kohtaamispaikka lapsiperheille

Perheentalo on matalan kynnyksen avoin, kohtaamispaikka kaikenikäisille lapsille perheineen. Perheentalot ovat kolmannen sektorin organisoimia yhteistoimintamuotoja, jotka tukevat kunnallisia palveluita. Perheentalolla voi viettää aikaa leikkien, vaihtaa kuulumisia kahvikupin ääressä sekä saada uusia tuttavuuksia. Perheentalolla voi myös osallistua eri järjestöjen tuottamiin toimintoihin