Vuosia sitten äitini muistisairauden alkuvaiheessa kysyin häneltä, missä hän haluaisi asua sitten, kun omassa kodissa asuminen ja itsenäinen liikkuminen kodin ulkopuolella ei enää onnistuisi. Hän vastasi: ”Jossakin paikassa, missä olisi muita ihmisiä. En haluaisi olla yksin.”
Nyt hoitokodeissa ollaan paljon yksin – yksin omissa pienissä huoneissa. On lämpöä, puhtautta ja ruokaa. Vain yksi paljolti puuttuu: ELÄMÄ.
Ei elämäksi riitä se, että hoitaja suojavarusteissaan tuo ruuan ja lääkkeet, käyttää tarvittaessa vessassa ja joskus suihkussa.
Suurin osa hoitokodeissa asuvista on muistisairaita. Heidän on mahdoton ymmärtää korona-virusta vaikutuksineen, vaikka puhuttaisiin kulkutaudeista. Ja vaikka ymmärtäisi, ei voi muistaa, että nyt pitää olla omassa huoneessa sairauden uhan takia.
Hoitokodin huoneessa ollaan nyt vankeina ilman, että asukas tietää, miksi. Kesä tulee ja vankeus jatkuu.
Elämä ei ole vain hengissä olemista
Osassa hoitokoteja pelätään nyt korona-kuolemia niin paljon, että tingitään elämästä. Elämä ei ole vain hengissä olemista. Elämään tarvitaan myös vanhana ja muistisairaana sisältöä ja sosiaalisia suhteita. Tietokoneellakaan nähty omainen ei paljon auta, kun kone mielletään televisioksi, jonka kanssa ei puhuta. Edes puolisot eivät pääse vierailemaan.
Nyt on etsittävä keinoja, joilla palautetaan elämää hoitokodeissa asuvien vanhusten arkeen. Ruokailuja voidaan järjestää pienryhmissä, samoin erilaista ryhmätoimintaa.
Ulkopuoliset voisivat järjestää netin kautta lähetettäviä toimintoja, joita voisi katsoa pienillä porukoilla harvasti istuen yhteisissä tiloissa. Ulkoilemaan voisi lähteä pienryhmissä. Monin paikoin puitteet tähän ovat hyvät.
Pienet, hyvät hetket
Jokaisessa hoitokodissa pitäisi koronasta huolimatta miettiä, mitkä olisivat niitä pieniä hyviä hetkiä, jotka loisivat iloa ja elämisen makua. Pitää miettiä vaikka, miten järjestettäisiin vappukestit. Ehdottoman tärkeää on miettiä, miten ihmiset voisivat pitää liikuntakykyään yllä. Pitäisi myös miettiä, ketkä ja millä keinoin voisivat vierailla omaistensa luona. Monipuoliset ja taitavat hoitajat löytävät näihin keinoja, kun turvataan riittävät resurssit tässä uudessa tilanteessa.
Hoitokodeissa eletään nyt pitkälti elämätöntä elämää. Tämä voi johtaa piankin useampiin kuolemiin kuin korona konsanaan. Vanhuksille liikkumattomuus romahduttaa lihaskunnon nopeasti. Pian meillä on suuri joukko muistisairaita vanhuksia, joista tulee vuodepotilaita ennen aikojaan vain siksi, että pelätään koronan tulevan ja tappavan.
Kirjoittaja:
Kristiina Kukkonen
Sosiaalialan lehtori
Savonia-amk
Tämä kirjoitus ilman kuvia on julkaistu myös sanomalehdissä: Savon Sanomat 26.4. ja Karjalainen 24.4.