”Mikä sinusta tulee isona” oli hyvin yleinen kysymys ainakin ennen vanhaan lapsille ja nuorille. Itse vastasin aina, että äiti. Usein tälle hymähdettiin, enkä ymmärtänyt miksi. Minulle äiti ”ammattina” oli yhtä tavoiteltava kuin mikä muu ammatti tahansa. Onneksi sain tavoittelemani ”ammatin”.

Mitään muuta ”ammatinharjoittajaa” ei ole yhtä paljon kuin äitejä, tilastokeskuksen (2018) mukaan Suomessa on 1 587 888 äitiä.

Nainen vauva sylissä.
Äitiys herättää tunteita. Kuva: Pxhere CC0.

Wikipedia määrittelee äitiä mm. näin: Äiti on biologinen tai sosiaalinen naaraspuolinen jälkeläistensä vanhempi.  Äidiksi voidaan kutsua myös naista, joka ei ole lapsen biologinen vanhempi, esimerkiksi adoptioäidit, sijaisäidit, äitipuolet (biologisen isän puoliso) tai naisparin lapsen ei-biologinen vanhempi. Äiti on elämän antaja ja turvallisuuden vertauskuva. C G Jung tulkitsee, että äiti-käsitteeseen on laskettava myös isoäidit, imettäjät ja lastenhoitajat. Käsitteen laajentamista ovat myös Jumalan äiti (Neitsyt Maria), äiti maa ja alma mater (yliopisto).

Se, miksi koin äitini työn ammatiksi, johtunee siitä, että äitini oli kotiäitinä aina siihen asti, kunnes me lapset olimme nuoria. Kolmen lapsen kanssa kotona oleminen on arvokasta työtä siinä, missä moni muu työ. Etenkin, kun me kolme sisarusta olemme syntyneet kaikki vajaan kolmen vuoden sisällä.

 

”Vain sydän äidin – tunnet sen…..”

Runossa mainitaan, että ”Äiti on kielen kaunein sana”. Hyvin sanottu. Syvimpiä ihmisen tunteita kohdataan mm elokuvissa Poika (1962) ja Äideistä parhain (2006). Pojan tuska äidin lähtiessä ja äidin tuska pojan lähtiessä ovat sydäntä raastavia.

Syviä äitiin liittyviä tunteita saamme kuulla myös monissa, vanhemmissa ja uudemmissa lauluissa. Äidin Sydän, Äideistä parhain, Lainaa vain, sekä uudemmat laulut Äiti (Juha Metsäperä) ja Sydän vähän kallellaan (Kaija Koo), vain muutamia esimerkkejä tästä suuresta tunteiden tuojasta.

Sydän vähän kallellaan – näin on varmasti ollut ja tulee olemaan kaikilla äideillä.

Äitiydestä ei vapauduta koskaan, ja hyvä niin. Syvimmät huolet, suurimmat onnen aiheet –  uskon, että hyvin monesti ne liittyvät lapsiimme. Kuuntelin kerran kahden äidin keskustelua, toinen oli huolissaan, kun ei ollut vähään aikaan kuullut aikuisesta pojastaan. Toinen lohdutti ja sanoi, että ole sitten vasta huolissasi, jos äitienpäivänä ei kuulu mitään.

Äitiiiii! huudetaan apuun, kun sattuu.

Vanha ja nuori käsi pitävät kiinni toisistaan.
Äitiys ei pääty koskaan. Kuva: Pxhere CC0.

Ensimmäisenä tulee mieleen äiti, joka aina auttaa ja puhaltaa. Nuorena äiti saattaa tuntua maailman tyhmimmältä ihmiseltä, mutta kun aikaa kuluu, äiti on se, jolle ensimmäisenä kerrotaan huolet ja jonka odotetaan ratkaisevan kaikki elämän ongelmat. Aikuisena osat saattavat kääntyä toisinpäin. Äiti kyllä auttaa, mutta yhtä lailla lapsi/aikuinen auttaa omaa äitiään.

Mikä tekee äidistä niin rakkaan ja tärkeän? Ehkä se on alun perin biologinen asia, äiti kantaa lastaan ja pitää jo siinä vaiheessa hänestä huolta. Sanotaan myös, että äidiksi kasvetaan. Näin varmasti onkin, moni ei niin äidillinen äiti ”muuttuu” äidiksi raskausaikana tai pian synnytyksen jälkeen.

 

Entä, jos en saa olla äiti…..

Kaikki eivät halua, tai saa mahdollisuutta tulla äidiksi. Olen aivan varma, että kaikki, jotka haluavat olla äitejä jollekin, saavat sen mahdollisuuden. Joku voi olla esimerkiksi sisarusten tai ystävien lapsille jopa rakkaampi, kuin oma äiti. Tai joku kohtaa elämän varrella henkilön, jonka kanssa muodostuu ikään kuin äiti – lapsi suhde. Lapset, jotka ovat menettäneet äidin, tarvitsevat jonkun, joka ottaa äidin roolin. Mahdollisuuksia olla äiti jollekin on paljon.

Vaaleanpunainen kukka.
Omaa äitiä voi muistaa kukalla. Kuva: Pxhere CC0.

Vaikka kaikki eivät ole äitejä, meillä kaikilla on, tai on ollut äiti. Tuo ihana, maailman paras oma äiti, ensimmäinen ihminen, jonka tapaa tullessaan maailmaan. Äiti, jonka viisaat sanat säilyvät läpi elämän, äiti, joka aina ymmärsi ja antoi anteeksi.

Silmäni kostuvat aina, kun vien äidin haudalle sen vaaleanpunaisen ruusubegonian, sen, jonka aina vein äitienpäivänä omalle ihanalle äidilleni. Haudalla kiitän äitiä kaikesta ja mietin, olisinko voinut olla enemmän läsnä, kun herra Alzheimer alkoi ottaa otettaan äidistäni ja vei hänet minulta. Jos äidiltä kysyttäisi asiaa, hän vastaisi, että olin hänelle maailman paras tyttö…..

 

”Äiti on taivaan kirkkain tähti, sittenkin, kun iäksi lähti”

Kaunista Äitienpäivää kaikille äideille ja äidinlaisille!

Maritta Pitkänen
koulutusvastuupäällikkö
Savonia-amk

Tavoiteltava ”ammatti” – äiti
Merkitty:            

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *