Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat järjestivät helmi-maaliskuun aikana kolme omaisten iltaa Pielavedellä sijaitsevassa Pielakodissa. Illat olivat avoimia kaikille Pielakodin omaisille. Osallistujissa oli asukkaiden puolisoita, lapsia ja sisaruksia.  Illat olivat teemoitettuja ja niissä hyödynnettiin narratiivista, eli tarinallista lähestymistapaa.

 

Pielakoti.
Pielakoti tuottaa tehostetun palveluasumisen palveluja kuudellekymmenelle vanhukselle. Kuva: Sasu Moilanen

Narratiivisuuden käsite tulee latinasta. Narratio on substantiivi ja tarkoittaa kertomusta. Narrare on verbi ja tarkoittaa kertomista. Narratiivisuuden synonyymeja ovat kerronnallisuus ja tarinnallisuus (Mäkisalo-Ropponen 2007, 11.) Käytämme tässä käsitettä tarinallisuus, koska koemme sen olevan konkreettisempi ja helpommin ymmärrettävä.

Tarina on osa ihmisen kokemusta. Tarina ei ole koko totuus ihmisen elämästä. Tarina kertoo henkilöistä, tapahtumista, ajankohdasta ja paikasta. Tarinasta välittyvät henkilökohtaiset tunnelmat, tunteet ja muistot.

Ihmisen tarina muodostuu kokonaisuudeksi sen mukaan, missä ja kenelle se kerrotaan. Jokaisella meillä on tarve kertoa tarinamme ja tulla kuuluksi (Mäkisalo-Ropponen 2007, 11.).

Tarinallisen lähestymistavan tavoitteena on yhdessä löytää tarkoituksia tarinoiden sävyille ja tätä kautta ymmärtää elämää ja sen tuomia koettelemuksia. Yhteisen ymmärryksen pohjalta pyritään rakentamaan tulevaisuuden toivoa (Nousiainen 2004.)

 

Elämänmuutokset

Hännisen (2000) tutkimuksen “sisäinen tarina, elämä ja muutos” mukaan ihmisten sopeutuminen elämänmuutoksiin on hyvin henkilökohtaista. Osalle ihmisistä muutokset uhkaavat psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Osalle elämänmuutokset tuovat mahdollisuuden positiiviseen elämän uudelleen suuntaamiseen.

Elämänmuutoksille on tyypillistä, että vanhat rutiinit väistyvät ja elämä saa uudenlaisia merkityksiä. Muutosten kautta voidaan tarkastella elämää uusista näkökulmista ja luoda elämälle uusia merkityksiä.  Uudet merkitykset pohjautuvat aina ihmisen elämänhistoriaan, kokemuksiin sekä kulttuuriin. Kaikkien merkityksellisempää on, millaista sisäistä tarinaa ihminen kertoo itselleen.

Tarinoiden avulla voimme muokata käsitystämme itsestämme ja elämästämme. Tarinoilla voimme muuttaa sisäisen tarinamme sävyjä positiivisempaan suuntaan. Tarinat auttavat näkemään asiat uudessa valossa ja löytämään niihin myönteisyyttä ja toivoa. Ihmiset selviävät haastavistakin elämänmuutoksista hyväksymällä kokemuksena elämänhistoriaansa kuuluvan osana ja antamalla kokemuksilleen uusia myönteisiä merkityksiä.

 

Omaistenilta-dia heijastuu kauniin kuvan päälle.
Ensimmäinen kokoontuminen. Kuva: Sasu Moilanen

Omaisten iltojen tavoite ja teemat

Omaisten illoissa käyttämämme tarinallisen lähestymistavan tavoitteena oli jakaa omaisten kokemuksia ja tuntemuksia läheistensä Pielakotiin muutosta ja siellä asumisesta. Usein läheisen ikääntyminen, sairastuminen tai omasta kodista pois muuttaminen koetaan luopumisena, joka aiheuttaa monenlaisia mietteitä ja tuntemuksia. Osalle kokemus voi olla raskas ja aiheuttaa muun muassa syyllisyyden tunteita.

Osa voi kokea tilanteen helpottavana, koska läheisen kotona asuminen ei ole ollut enää turvallista. Pyrimme luomaan iltoihin luottamuksellisen ja avoimen ilmapiirin, jossa jokainen osallistuja saattoi halutessaan kertoa tarinaansa samassa tilanteessa olevien vertaisten seurassa. Iltoihin saattoi osallistua myös kuuntelemalla toisten tarinoita. Iltojen aikana korostui samantyyppisen elämäntilanteen jakaminen, toisten tukeminen ja arvokas kuunteleminen.

 

Henkilöt ovat lähekkäin.
Vertaistuen voimaa. Kuva: Sasu Moilanen

Vertaistuen voima ja kuulluksi tulemisen tärkeys

Vertaistoiminnan taustalla on ihmisen tarve olla sosiaalisessa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa. Vertaistoiminta perustuu siihen, että ihminen saa tukea toiselta ihmiseltä, joka on kokenut tai sairastanut samaa asiaa. Vertaistuella voidaan vaikuttaa hyvinvoinnin lisääntymiseen, osallisuuteen ja lisäksi sillä voidaan luoda toivoa vaikeisiin tilanteisiin. Vertaistuki eroaa ammattilaisten toiminnasta, mutta se voi myös tukea sitä ja olla myös keino saada ihminen ammattiavun piiriin. (Laatikainen 2010, 9–11)

Tunnistimme jo ensimmäisen kokoontumisen aikana tunteiden vahvan läsnäolon. Ryhmässä keskusteltiin henkilökohtaisista kokemuksista, joita ei välttämättä ollut ennen sanottu ääneen. Ryhmälle annettiin lupa tuoda keskusteluun haluamiaan asioita ja niiden käsittelyyn oli tilaa ja aikaa.

Esille nousi puhumisen tarve. Osa ryhmäläisistä kertoi, että he eivät halua puhua asioistaan läheisilleen, koska kokevat, että puheet kertaavat tapahtumia ja kuormittavat läheisiä.  Tuntemuksistaan oli myös haasteellista puhua henkilöille, jolla ei ole ollut samantyyppisiä elämänkokemuksia.

Tarinoista välittyi koettujen tunteiden kirjo. Useat omaiset olivat tunteneet syyllisyyttä, ikävää ja luopumisen tuskaa.  Mietittiin, oliko kaikki voitava tehty ja olisiko läheisen kotoa pois muuttamista voitu vielä keinolla tai toisella pitkittää. Tarinoista välittyi myös huojennusta ja positiivia tunteita, koska läheisen kotona asumista ei enää koettu turvallisena. Elämänmuutos oli myös auttanut löytämään iloa ja huumoria pienissä jokapäiväisissä asioissa ja sattumuksissa.

Illoissa keskustelimme myös omaisten itsensä hyvinvoinnista. Omaiset pitivät hyvinvointinsa kannalta tärkeinä asioina läheisiä, riittävää unta ja harrastuksia.  Esille nousi, kuinka hankalaa heillä on ollut saada esimerkiksi riittävää yöunta silloin, kun läheinen asui vielä kotona. Tärkeäksi voimavaraksi omaiset kokivat vertaistuen, ja sen, että asioita pystyi jonkun kanssa jakamaan.

Jotkin teemoistamme herättivät syviä tunteita. Halutessaan sai vain kuunnella osallistumatta keskusteluun. Jokaisen kokoontumisen päätteeksi tarjosimme mahdollisuutta jäädä keskustelemaan kaksin ohjaajan kanssa. Osa ryhmäläisistä hyödynsikin tämän mahdollisuuden.

Omien tunteiden ja kokemusten lisäksi tutustuimme omaisten läheisiin valokuvien kautta. Pääsimme tutustumaan ryhmäläisten elämän merkityksellisiin tapahtumiin. Kuvien kautta eletty elämä tuli lähemmäksi.

 

Iltojen anti

Koimme, että omaisten ryhmälle on selkeä tarve. Hoitohenkilökunta kertoi ehtivänsä aivan liian harvoin pysähtyä kuuntelemaan omaista. Moni ryhmäläisistä koki, etteivät kuuluneet enää virallisen omaishoitajuuden loppumisen jälkeen omaishoitajille tarkoitettuihin ryhmiin. Näin ollen he kokivat jääneensä vertaistuen ulkopuolelle. Ryhmämme koettiin tärkeäksi, jopa niin, että osa luopui päällekkäisyyksien vuoksi harrastuksistaan päästäkseen kokoontumisiin mukaan.

Pullia ja henkilö, joka katselee valokuvia.
Valokuvat muistuttavat ajasta ennen läheisten Pielakodille muuttoa. Kuva: Sasu Moilanen

Tuotimme ryhmätoiminnallamme selkeän konseptin, jonka toteuttamista olisi helppo jatkaa sellaisenaan. Kaikkien harmiksi, korona- epidemian vuoksi, toimintamme keskeytyi ja emme ehtineet pitää viimeistä kokoontumista, johon olimme kutsuneet myös vieraaksi hoitoalan ammattilaisen luennoimaan muistisairaudesta.

Illat antoivat meille paljon tärkeää asiakaskokemusta tulevaa sosiaalialan ammatillisuutta varten. Illoissa saimme toteuttaa tarinallista lähestymistapaa, joka on tärkeässä osassa monissa sosionomin työtehtävissä. Uskommekin, että näistä kokemuksista on paljon hyötyä meille vielä tulevaisuudessakin.

Kirjoittajat:

 

Kaisa Marila
Sasu Moilanen
Tuula Rytkönen

Kirjoittavat ovat loppuvaiheen sosionomiopiskelijoita Savonia-ammattikorkeakoulusta.

 

Lähteet:

HÄNNINEN Vilma 2000. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. [Väitöskirja.] ​Tampereen yliopisto, sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos.  ​[Viitattu 2020-04-26.]

LAATIKAINEN, Tanja 2010. Vertaistoiminta kannattaa [verkkokirja]. Helsinki: Asumispalvelusäätiö ASPA. [Viitattu 2020-04-27.]

NOUSIAINEN, K 2004. Tutkimus sosiaalityön menetelmänä. Esimerkkinä narratiivisuus tutkimus ja kertomusten käyttö sosiaalityön välineenä [Verkkojulkaisu.] Socca, pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. [Viitattu 2020-04-26.]

ROPPONEN-MÄKISALO M, 2007. Tarinat työn tukena. Jyväskylä: Tammi

Tarinat luopumisen tukena
Merkitty:        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.