Varhaiskasvattajien työhyvinvointi – laadukkaan varhaiskasvatuksen perusta

Varhaiskasvatuksessa työskentelee moniammatillinen joukko eri koulutustaustaisia ihmisiä. Päiväkodin henkilöstö koostuu päiväkodin johtajasta, päiväkodin huoltajasta, sekä varhaiskasvatuksen opettajista ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajista. Varhaiskasvatus on monella tavalla vaativaa ja kuormittavaa työtä. Kiire, suuret lapsiryhmät ja melu ovat osa päiväkodin arkea. Varhaiskasvatustyö vaatii kasvattajilta

Monialainen yhteistyö asiakaslähtöiseksi toimintatavaksi varhaisen tuen palveluissa

Perhekeskuspalveluissa tuetaan ennaltaehkäisevän työskentelyn avulla lapsiperheitä heidän arjessaan. Lapsiperheiden kotipalvelun tehtävänä on tukea vanhempia löytämään ja ottamaan käyttöön omia voimavarojaan elämänhallinnan parantamiseksi ja muutoksen mahdollistamiseksi. Tuen ajoituksella on vaikuttavuuden ja ennaltaehkäisevän työskentelyn kannalta suuri merkitys perheen arjessa. Sosiaalihuoltolaki määrittelee lapsiperheiden

Tarinat luopumisen tukena

Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat järjestivät helmi-maaliskuun aikana kolme omaisten iltaa Pielavedellä sijaitsevassa Pielakodissa. Illat olivat avoimia kaikille Pielakodin omaisille. Osallistujissa oli asukkaiden puolisoita, lapsia ja sisaruksia.  Illat olivat teemoitettuja ja niissä hyödynnettiin narratiivista, eli tarinallista lähestymistapaa.   Narratiivisuuden käsite tulee latinasta. Narratio

Osallisuutta toiminnallisilla menetelmillä

Koronakevät on muuttanut ammattikorkeakoulun sosiaalialan opetusta. Todellisten ryhmien ohjauksesta on jouduttu osalla opintojaksoista luopumaan. Kurssit koetaan kaikesta huolimatta hyödyllisiksi. Sosiaalialan opintoihin kuuluu Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät -opintojakso. Sen sisällä opiskelijat järjestävät tavoitteellista ryhmätoimintaa eri asiakasryhmille. Opintojakso on toteutettu nyt kolme kertaa yhteistyössä

Palvelumuotoilulla mallipuheluita Nurmeksen ikäihmisille

Sosiaali- ja terveysalan opinnoissa tehdään monenlaista työelämäyhteistyötä. Se voi olla pitkäkestoista kuten esimerkiksi harjoitteluissa, mutta se voi olla myös yksittäisen oppitunnin tai asiakokonaisuuden sisällä tapahtuvaa. Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutuksen palvelumuotoilun iltapäivään opiskelijoille saatiin työelämän haaste Nurmeksen kaupungilta. Tehtävästä kertoi kaupunginjohtaja

Palveluseteli sosiaalisen kuntoutuksen välineenä

Asiakkaan osallisuutta itseään koskevissa päätöksissä on pidetty tärkeänä jo pitkään. Kuopion kaupungin aikuissosiaalityön palveluissa lähdettiin vahvistamaan asiakkaan osallisuutta ja valinnan mahdollisuuksia ottamalla käyttöön palvelusetelit sosiaalisen kuntoutuksen palveluissa. Kuopion kaupungin aikuissosiaalityön palveluissa aloitettiin 1.6.2018 palveluseteli-kokeilupilotti sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen osalta.  Palvelustelikokeilun avulla

Elämää takaisin hoitokotien arkeen koronasta huolimatta

Vuosia sitten äitini muistisairauden alkuvaiheessa kysyin häneltä, missä hän haluaisi asua sitten, kun omassa kodissa asuminen ja itsenäinen liikkuminen kodin ulkopuolella ei enää onnistuisi. Hän vastasi: ”Jossakin paikassa, missä olisi muita ihmisiä. En haluaisi olla yksin.” Nyt hoitokodeissa ollaan paljon

Tavoitteena toipuminen – asiakkaiden kokemuksia Toipumon tarjoamasta avusta

Päihderiippuvuuden monet ulottuvuudet koskettavat lähes meitä kaikkia. Yhden päihderiippuvaisen ympärillä on ainakin kymmenen omaista tai ystävää, jotka kärsivät läheisensä päihderiippuvuudesta, puhumattakaan meistä ammattilaisista, jotka työssämme kohtaamme mitä haasteellisempia tapauksia. Päihteidenkäytön kirjo on moninaistunut, päihteidenkäyttö tavat ovat muuttuneet ja entistä nuoremmat

Sektoroituneet palvelut aiheuttavat asunnottomuutta – Tulisiko toimintatapoja muuttaa?

Asunnottomuutta ja asunnottomuuden uhkaa aiheuttavat monet eri syyt. Huolestuttavaa on, että yksi asunnottomuutta aiheuttava asia on sektoroitunut ja pirstaleinen palvelujärjestelmämme. Palveluja tulee tuottaa vastamaan paremmin asiakkaiden tarpeita, jotta voimme tehdä vaikuttavaa työtä ja asunnottomuus vähenee entisestään. Asunto-, sosiaali-, terveys- ja

10 syytä, miksi sinun tulisi ammattilaisena käyttää mobiilisovelluksia asiakastyössä!   

Mitä tiedät mobiilisovelluksista asiakastyössä? Tämä blogi tuo esille 10 keskeistä asiaa, jotka mahdollistuvat, kun otat käyttöön mobiilisovellukset asiakastyössä. Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Weltech-hankkeessa olemme tutustuneet erilaisiin mobiilisovelluksiin ja pyrkineet kartoittamaan, miten niitä voisi hyödyntää asiakastyössä.  Useimpien mobiilisovellusten taustalla käytetään pelillisyyttä. Käsite