Tarinat luopumisen tukena

Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat järjestivät helmi-maaliskuun aikana kolme omaisten iltaa Pielavedellä sijaitsevassa Pielakodissa. Illat olivat avoimia kaikille Pielakodin omaisille. Osallistujissa oli asukkaiden puolisoita, lapsia ja sisaruksia.  Illat olivat teemoitettuja ja niissä hyödynnettiin narratiivista, eli tarinallista lähestymistapaa.

 

Pielakoti.
Pielakoti tuottaa tehostetun palveluasumisen palveluja kuudellekymmenelle vanhukselle. Kuva: Sasu Moilanen

Narratiivisuuden käsite tulee latinasta. Narratio on substantiivi ja tarkoittaa kertomusta. Narrare on verbi ja tarkoittaa kertomista. Narratiivisuuden synonyymeja ovat kerronnallisuus ja tarinnallisuus (Mäkisalo-Ropponen 2007, 11.) Käytämme tässä käsitettä tarinallisuus, koska koemme sen olevan konkreettisempi ja helpommin ymmärrettävä.

Tarina on osa ihmisen kokemusta. Tarina ei ole koko totuus ihmisen elämästä. Tarina kertoo henkilöistä, tapahtumista, ajankohdasta ja paikasta. Tarinasta välittyvät henkilökohtaiset tunnelmat, tunteet ja muistot.

Ihmisen tarina muodostuu kokonaisuudeksi sen mukaan, missä ja kenelle se kerrotaan. Jokaisella meillä on tarve kertoa tarinamme ja tulla kuuluksi (Mäkisalo-Ropponen 2007, 11.).

Tarinallisen lähestymistavan tavoitteena on yhdessä löytää tarkoituksia tarinoiden sävyille ja tätä kautta ymmärtää elämää ja sen tuomia koettelemuksia. Yhteisen ymmärryksen pohjalta pyritään rakentamaan tulevaisuuden toivoa (Nousiainen 2004.)

 

Elämänmuutokset

Hännisen (2000) tutkimuksen “sisäinen tarina, elämä ja muutos” mukaan ihmisten sopeutuminen elämänmuutoksiin on hyvin henkilökohtaista. Osalle ihmisistä muutokset uhkaavat psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Osalle elämänmuutokset tuovat mahdollisuuden positiiviseen elämän uudelleen suuntaamiseen.

Elämänmuutoksille on tyypillistä, että vanhat rutiinit väistyvät ja elämä saa uudenlaisia merkityksiä. Muutosten kautta voidaan tarkastella elämää uusista näkökulmista ja luoda elämälle uusia merkityksiä.  Uudet merkitykset pohjautuvat aina ihmisen elämänhistoriaan, kokemuksiin sekä kulttuuriin. Kaikkien merkityksellisempää on, millaista sisäistä tarinaa ihminen kertoo itselleen.

Tarinoiden avulla voimme muokata käsitystämme itsestämme ja elämästämme. Tarinoilla voimme muuttaa sisäisen tarinamme sävyjä positiivisempaan suuntaan. Tarinat auttavat näkemään asiat uudessa valossa ja löytämään niihin myönteisyyttä ja toivoa. Ihmiset selviävät haastavistakin elämänmuutoksista hyväksymällä kokemuksena elämänhistoriaansa kuuluvan osana ja antamalla kokemuksilleen uusia myönteisiä merkityksiä.

 

Omaistenilta-dia heijastuu kauniin kuvan päälle.
Ensimmäinen kokoontuminen. Kuva: Sasu Moilanen

Omaisten iltojen tavoite ja teemat

Omaisten illoissa käyttämämme tarinallisen lähestymistavan tavoitteena oli jakaa omaisten kokemuksia ja tuntemuksia läheistensä Pielakotiin muutosta ja siellä asumisesta. Usein läheisen ikääntyminen, sairastuminen tai omasta kodista pois muuttaminen koetaan luopumisena, joka aiheuttaa monenlaisia mietteitä ja tuntemuksia. Osalle kokemus voi olla raskas ja aiheuttaa muun muassa syyllisyyden tunteita.

Osa voi kokea tilanteen helpottavana, koska läheisen kotona asuminen ei ole ollut enää turvallista. Pyrimme luomaan iltoihin luottamuksellisen ja avoimen ilmapiirin, jossa jokainen osallistuja saattoi halutessaan kertoa tarinaansa samassa tilanteessa olevien vertaisten seurassa. Iltoihin saattoi osallistua myös kuuntelemalla toisten tarinoita. Iltojen aikana korostui samantyyppisen elämäntilanteen jakaminen, toisten tukeminen ja arvokas kuunteleminen.

 

Henkilöt ovat lähekkäin.
Vertaistuen voimaa. Kuva: Sasu Moilanen

Vertaistuen voima ja kuulluksi tulemisen tärkeys

Vertaistoiminnan taustalla on ihmisen tarve olla sosiaalisessa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa. Vertaistoiminta perustuu siihen, että ihminen saa tukea toiselta ihmiseltä, joka on kokenut tai sairastanut samaa asiaa. Vertaistuella voidaan vaikuttaa hyvinvoinnin lisääntymiseen, osallisuuteen ja lisäksi sillä voidaan luoda toivoa vaikeisiin tilanteisiin. Vertaistuki eroaa ammattilaisten toiminnasta, mutta se voi myös tukea sitä ja olla myös keino saada ihminen ammattiavun piiriin. (Laatikainen 2010, 9–11)

Tunnistimme jo ensimmäisen kokoontumisen aikana tunteiden vahvan läsnäolon. Ryhmässä keskusteltiin henkilökohtaisista kokemuksista, joita ei välttämättä ollut ennen sanottu ääneen. Ryhmälle annettiin lupa tuoda keskusteluun haluamiaan asioita ja niiden käsittelyyn oli tilaa ja aikaa.

Esille nousi puhumisen tarve. Osa ryhmäläisistä kertoi, että he eivät halua puhua asioistaan läheisilleen, koska kokevat, että puheet kertaavat tapahtumia ja kuormittavat läheisiä.  Tuntemuksistaan oli myös haasteellista puhua henkilöille, jolla ei ole ollut samantyyppisiä elämänkokemuksia.

Tarinoista välittyi koettujen tunteiden kirjo. Useat omaiset olivat tunteneet syyllisyyttä, ikävää ja luopumisen tuskaa.  Mietittiin, oliko kaikki voitava tehty ja olisiko läheisen kotoa pois muuttamista voitu vielä keinolla tai toisella pitkittää. Tarinoista välittyi myös huojennusta ja positiivia tunteita, koska läheisen kotona asumista ei enää koettu turvallisena. Elämänmuutos oli myös auttanut löytämään iloa ja huumoria pienissä jokapäiväisissä asioissa ja sattumuksissa.

Illoissa keskustelimme myös omaisten itsensä hyvinvoinnista. Omaiset pitivät hyvinvointinsa kannalta tärkeinä asioina läheisiä, riittävää unta ja harrastuksia.  Esille nousi, kuinka hankalaa heillä on ollut saada esimerkiksi riittävää yöunta silloin, kun läheinen asui vielä kotona. Tärkeäksi voimavaraksi omaiset kokivat vertaistuen, ja sen, että asioita pystyi jonkun kanssa jakamaan.

Jotkin teemoistamme herättivät syviä tunteita. Halutessaan sai vain kuunnella osallistumatta keskusteluun. Jokaisen kokoontumisen päätteeksi tarjosimme mahdollisuutta jäädä keskustelemaan kaksin ohjaajan kanssa. Osa ryhmäläisistä hyödynsikin tämän mahdollisuuden.

Omien tunteiden ja kokemusten lisäksi tutustuimme omaisten läheisiin valokuvien kautta. Pääsimme tutustumaan ryhmäläisten elämän merkityksellisiin tapahtumiin. Kuvien kautta eletty elämä tuli lähemmäksi.

 

Iltojen anti

Koimme, että omaisten ryhmälle on selkeä tarve. Hoitohenkilökunta kertoi ehtivänsä aivan liian harvoin pysähtyä kuuntelemaan omaista. Moni ryhmäläisistä koki, etteivät kuuluneet enää virallisen omaishoitajuuden loppumisen jälkeen omaishoitajille tarkoitettuihin ryhmiin. Näin ollen he kokivat jääneensä vertaistuen ulkopuolelle. Ryhmämme koettiin tärkeäksi, jopa niin, että osa luopui päällekkäisyyksien vuoksi harrastuksistaan päästäkseen kokoontumisiin mukaan.

Pullia ja henkilö, joka katselee valokuvia.
Valokuvat muistuttavat ajasta ennen läheisten Pielakodille muuttoa. Kuva: Sasu Moilanen

Tuotimme ryhmätoiminnallamme selkeän konseptin, jonka toteuttamista olisi helppo jatkaa sellaisenaan. Kaikkien harmiksi, korona- epidemian vuoksi, toimintamme keskeytyi ja emme ehtineet pitää viimeistä kokoontumista, johon olimme kutsuneet myös vieraaksi hoitoalan ammattilaisen luennoimaan muistisairaudesta.

Illat antoivat meille paljon tärkeää asiakaskokemusta tulevaa sosiaalialan ammatillisuutta varten. Illoissa saimme toteuttaa tarinallista lähestymistapaa, joka on tärkeässä osassa monissa sosionomin työtehtävissä. Uskommekin, että näistä kokemuksista on paljon hyötyä meille vielä tulevaisuudessakin.

Kirjoittajat:

 

Kaisa Marila
Sasu Moilanen
Tuula Rytkönen

Kirjoittavat ovat loppuvaiheen sosionomiopiskelijoita Savonia-ammattikorkeakoulusta.

 

Lähteet:

HÄNNINEN Vilma 2000. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. [Väitöskirja.] ​Tampereen yliopisto, sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos.  ​[Viitattu 2020-04-26.]

LAATIKAINEN, Tanja 2010. Vertaistoiminta kannattaa [verkkokirja]. Helsinki: Asumispalvelusäätiö ASPA. [Viitattu 2020-04-27.]

NOUSIAINEN, K 2004. Tutkimus sosiaalityön menetelmänä. Esimerkkinä narratiivisuus tutkimus ja kertomusten käyttö sosiaalityön välineenä [Verkkojulkaisu.] Socca, pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. [Viitattu 2020-04-26.]

ROPPONEN-MÄKISALO M, 2007. Tarinat työn tukena. Jyväskylä: Tammi

Osallisuutta toiminnallisilla menetelmillä

Koronakevät on muuttanut ammattikorkeakoulun sosiaalialan opetusta. Todellisten ryhmien ohjauksesta on jouduttu osalla opintojaksoista luopumaan. Kurssit koetaan kaikesta huolimatta hyödyllisiksi.

Sosiaalialan opintoihin kuuluu Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät -opintojakso. Sen sisällä opiskelijat järjestävät tavoitteellista ryhmätoimintaa eri asiakasryhmille. Opintojakso on toteutettu nyt kolme kertaa yhteistyössä Parasta Pohjois-Savoon hankkeen kanssa. Rahoitus hankkeelle on tullut Euroopan sosiaalirahastolta Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta.

Kädet, jotka huovuttavat.
Huovutusta perhekodissa. Kuva: Lauri Heinonen.

Ennen ryhmätoimintoja opiskelijat oppivat toiminnallisten ja taiteellisten menetelmien käyttöä. Viime vuonna heitä opettivat Savonian, Kuopion konservatorion ja IngmanEdun opettajat, nyt keväällä opettajina toimivat Savonian omat opettajat. Kuvaamataiteen opetuksessa vieraili opettaja, yhteisötaiteilija Markku-Jussi Komulainen IngmanEdulta.

 

Tavoitteena asiakasryhmien ohjaamisen oppiminen

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelijat osaavat ohjata ja tukea asiakasryhmiä heidän elämäntilanteissaan ja valita ohjaukseen soveltuvia menetelmiä. Heidän tulee myös oppia käyttämään osallistavia ja luovia ryhmätyömenetelmiä asiakastyössä sekä näin vahvistaa asiakkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Opiskelijat etsivät itse pienryhmissä ympäristön, joissa he haluavat harjoitella ohjaamista. Monet ryhmät valitsevat paikan tai asiakasryhmän, joka oli heille vielä vieras.

Näin jotkut ovat kohdanneet 2-vuotiaita perhepäivähoidon lapsia, toiset taas jo pitkän elämän eläneitä vanhuksia.

Opiskelijat ovat ohjanneet ryhmiä mm. vanhusten hoitokodeissa ja päivätoiminnassa, perhepäivähoidossa, Perheen talossa, lastensuojelun perhekodissa, vastaanottokeskuksessa, kehitysvammaisten toimintakeskuksessa sekä nuorille mielenterveyskuntoutujille tarkoitetussa asumisyksikössä. Maantieteellisesti toiminta on ulottunut Keski-Suomesta Kainuuseen.

Opiskelijoiden järjestämä toiminta on ollut monipuolista. Pienet lapset ovat tehne

Taulu, jossa hymyilevä ja tyytymätön naama sekä lasten maalaamat jäljet hymynaaman puolella.
Palautetaulu perhepäivähoidosta. Kuva: Sanna Losoi-Korolainen, Hanna Ukkonen ja Leena Pelkonen.

et laatikoihin taidetta. Kehitysvammaiset ovat toimittaneet oman lehden. Lapset ovat osallistuneet aistiseikkailuun. Eläimiä on käytetty jossain työskentelyssä mukana. Monessa paikassa on askarreltu, leivottu ja ulkoiltu.

Retkiäkin on tehty. Osallistujilta on kerätty palautetta heidän toimintakykynsä mukaan. Palautteet ovat olleet positiivisia ja monessa paikassa on toivottu tällaisen toiminnan jatkumista. Ohessa olevassa kuvassa palautteet 2–4-vuotiailta lapsilta perhepäivähoidosta.

 

 

Muutoksia opintojaksoon koronakeväänä

Tämän kevään opintojaksoa piti muokata koronapandemian takia. Vain osa opiskelijoista ennätti pitää ryhmätoimintaa ja osa joutui perehtymään eri ryhmien ohjaukseen vain tiedon kautta. Tästä huolimatta opiskelijat pitivät opintojaksoa erittäin hyödyllisenä.

Opiskelijoille tehtiin aloitus- ja lopetuskyselyt. Vastausten mukaan heidän valmiutensa ohjata eri asiakasryhmiä ovat opintojakson kuluessa kasvaneet. He ovat saaneet myös valmiuksia ohjata eri menetelmiä.

Syksyn opintojakson opiskelijat pitivät käytännönläheisestä opintojaksosta. He kertoivat saaneensa paljon käytännönläheisiä vinkkejä eri asiakasryhmien kanssa toimimisesta. Erityisesti he kokivat saaneensa oppia kohtaamisesta ja osallistamisesta. Myös suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta korostettiin. Joustavuus koettiin myös tärkeäksi.

Suunnitelmia piti muuttaa monesta syystä. Itse kukin pääsi työskentelemään yhden asiakasryhmän kanssa mutta niin suunnitelmista kuin toteutuneista toiminnoista kuultiin yhteisillä tunneilla, jolloin myös tieto erilaisten ryhmien kanssa toimimisesta kartutti kaikkien osaamista.

Toivottavasti ensi syksynä opiskelijat pääsevät taas ohjaamaan todellisia asiakasryhmiä. Pelkästään tiedon kautta on haasteellista oppia taidelähtöisten ja toiminnallisten menetelmien käyttöä ja ohjaamista eri asiakasryhmille.

 

Kirjoittaja:
Kristiina Kukkonen
Sosiaalialan opettaja

 

 

 

 

Palvelumuotoilulla mallipuheluita Nurmeksen ikäihmisille

Sosiaali- ja terveysalan opinnoissa tehdään monenlaista työelämäyhteistyötä. Se voi olla pitkäkestoista kuten esimerkiksi harjoitteluissa, mutta se voi olla myös yksittäisen oppitunnin tai asiakokonaisuuden sisällä tapahtuvaa. Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutuksen palvelumuotoilun iltapäivään opiskelijoille saatiin työelämän haaste Nurmeksen kaupungilta. Tehtävästä kertoi kaupunginjohtaja Asko Saatsi taustoittaen tarvetta.

Palvelumuotoilu on asiakasymmärrykseen perustuva palvelun, tuotteen tai prosessin innovoimisen, suunnittelun ja kehittämisen toimintatapa. Opiskelijoiden tehtävänä oli palvelumuotoilun menetelmiä käyttämällä selvittää, miten puhelinsoitolla voidaan tukea nurmeslaisia ikäihmisiä Korona-pandemian jatkuessa. Nurmeksessa on pohdittu tämänkaltaisia puhelimitse tapahtuvia yhteydenottoja, ja nyt tarvittiin ideoita niiden toteuttamiseksi.

Käsi kirjoittaa post-it lapulle.
Palvelumuotoilu perustuu innovoimiseen suunnitteluun ja kehittämiseen. Kuva: Pxhere C00.

Palvelumuotoilun opintojaksolla heti kädet saveen

Palvelumuotoilu sisältyi erikoistumiskoulutuksen Moniammatillisen yhteistyön asiantuntijuus -opintojaksoon. Johdannon aihesisältöön opiskelijat saivat aamupäivällä Jyväskylän ammattikorkeakoulun lehtori Suvi Salmiselta.

Iltapäivällä toimintamallia kokeiltiin Nurmeksen kaupunginjohtajan esittämän haasteen innovoimiseen.

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutuksen laajuus on 30 opintopistettä ja suunniteltu kesto 1 vuotta. Erikoistumiskoulutus käynnistyi ensimmäisen kerran kuluvan vuoden tammikuussa yhtäaikaisesti ja yhteisellä opetussuunnitelmalla 21 eri ammattikorkeakoulussa. Opiskelijoita on yhteensä 325. Heistä savonialaisia on 21.

Opiskelijat jaettiin työskentelyä varten neljään ryhmään

Palvelumuotoilun ensimmäisessä vaiheessa haetaan ymmärrystä aiheesta. Tehtävää varten opiskelijoiden tuli hankkia tietoa asiasta niin nettilähteistä kuin haastattelemalla yli 70-vuotiaita puhelimitse. Tämän tiedon he jakoivat pienryhmilleen.

Palvelumuotoilun toinen vaihe on konseptointi, jossa jalostetaan ideoita toteuttamiskelpoisiksi luonnoksiksi. Tämän vaiheen menetelmänä opiskelijat rakensivat tiedon pohjalta käyttäjäpersoonia. He myös ideoivat vaihtoehtoja aivoriihen ja teemoittelun avulla. Parhaista ideoista he tekivät ideakortit, joissa mm. mietittiin, mitä arvoa idea tuo asiakkaalle ja mitä hän ajattelee. Asiaa pohdittiin näissä myös kunnan näkökulmasta.

Kaavio kuva ymmärrys - konseptointi - prototypointi.
Opiskelijat innovoivat mallipuhelut palvelumuotoiluprosessia hyödyntäen. Kaavio: kirjoittajat.

Kolmantena vaiheena palvelumuotoilussa on prototypointi, jossa pyritään konkretisoimaan kehiteltyä ideaa. Tunnilla välineenä käytettiin Body-storming menetelmää, jossa opiskelijat testasivat ideaansa näyteltyjen puhelujen kautta.

Iltapäivän lopuksi opiskelijaryhmät esittelivät kehittämänsä käyttäjäpersoonat ja mallipuhelun toimeksiantajalle ja opiskeluryhmälle.

Asko Saatsi katsoi saaneensa käytännössä toimivia puhelumalleja, jotka toimivat hyvänä pohjana asian jatkokehittelylle. Hän iloitsi myös moninaisista käyttäjäpersoonista.

Käytetty aika oli liian lyhyt palvelumuotoilun oppimiseen mutta sen avulla opiskelijat saivat luotua kuvaa joistakin palvelumuotoilussa käytettävistä asiakaslähtöisistä menetelmistä. Työskentely moniammatillisissa ryhmissä tuki hyvin moniammatillisen yhteistyön asiantuntijuuden oppimista, vaikka työskentely tapahtui koko ajan verkossa. Ryhmät työskentelivät ihailtavan aktiivisesti ja tiivistahtisesti ryhmissään. Tähän varmasti vaikutti se, että haaste oli ajankohtainen ja tuli työelämästä.

Kirjoittajat:
Kristiina Kukkonen ja
Tuija Pakarinen
Sosiaalialan lehtorit
Savonia-amk

 

Tavoiteltava ”ammatti” – äiti

”Mikä sinusta tulee isona” oli hyvin yleinen kysymys ainakin ennen vanhaan lapsille ja nuorille. Itse vastasin aina, että äiti. Usein tälle hymähdettiin, enkä ymmärtänyt miksi. Minulle äiti ”ammattina” oli yhtä tavoiteltava kuin mikä muu ammatti tahansa. Onneksi sain tavoittelemani ”ammatin”.

Mitään muuta ”ammatinharjoittajaa” ei ole yhtä paljon kuin äitejä, tilastokeskuksen (2018) mukaan Suomessa on 1 587 888 äitiä.

Nainen vauva sylissä.
Äitiys herättää tunteita. Kuva: Pxhere CC0.

Wikipedia määrittelee äitiä mm. näin: Äiti on biologinen tai sosiaalinen naaraspuolinen jälkeläistensä vanhempi.  Äidiksi voidaan kutsua myös naista, joka ei ole lapsen biologinen vanhempi, esimerkiksi adoptioäidit, sijaisäidit, äitipuolet (biologisen isän puoliso) tai naisparin lapsen ei-biologinen vanhempi. Äiti on elämän antaja ja turvallisuuden vertauskuva. C G Jung tulkitsee, että äiti-käsitteeseen on laskettava myös isoäidit, imettäjät ja lastenhoitajat. Käsitteen laajentamista ovat myös Jumalan äiti (Neitsyt Maria), äiti maa ja alma mater (yliopisto).

Se, miksi koin äitini työn ammatiksi, johtunee siitä, että äitini oli kotiäitinä aina siihen asti, kunnes me lapset olimme nuoria. Kolmen lapsen kanssa kotona oleminen on arvokasta työtä siinä, missä moni muu työ. Etenkin, kun me kolme sisarusta olemme syntyneet kaikki vajaan kolmen vuoden sisällä.

 

”Vain sydän äidin – tunnet sen…..”

Runossa mainitaan, että ”Äiti on kielen kaunein sana”. Hyvin sanottu. Syvimpiä ihmisen tunteita kohdataan mm elokuvissa Poika (1962) ja Äideistä parhain (2006). Pojan tuska äidin lähtiessä ja äidin tuska pojan lähtiessä ovat sydäntä raastavia.

Syviä äitiin liittyviä tunteita saamme kuulla myös monissa, vanhemmissa ja uudemmissa lauluissa. Äidin Sydän, Äideistä parhain, Lainaa vain, sekä uudemmat laulut Äiti (Juha Metsäperä) ja Sydän vähän kallellaan (Kaija Koo), vain muutamia esimerkkejä tästä suuresta tunteiden tuojasta.

Sydän vähän kallellaan – näin on varmasti ollut ja tulee olemaan kaikilla äideillä.

Äitiydestä ei vapauduta koskaan, ja hyvä niin. Syvimmät huolet, suurimmat onnen aiheet –  uskon, että hyvin monesti ne liittyvät lapsiimme. Kuuntelin kerran kahden äidin keskustelua, toinen oli huolissaan, kun ei ollut vähään aikaan kuullut aikuisesta pojastaan. Toinen lohdutti ja sanoi, että ole sitten vasta huolissasi, jos äitienpäivänä ei kuulu mitään.

Äitiiiii! huudetaan apuun, kun sattuu.

Vanha ja nuori käsi pitävät kiinni toisistaan.
Äitiys ei pääty koskaan. Kuva: Pxhere CC0.

Ensimmäisenä tulee mieleen äiti, joka aina auttaa ja puhaltaa. Nuorena äiti saattaa tuntua maailman tyhmimmältä ihmiseltä, mutta kun aikaa kuluu, äiti on se, jolle ensimmäisenä kerrotaan huolet ja jonka odotetaan ratkaisevan kaikki elämän ongelmat. Aikuisena osat saattavat kääntyä toisinpäin. Äiti kyllä auttaa, mutta yhtä lailla lapsi/aikuinen auttaa omaa äitiään.

Mikä tekee äidistä niin rakkaan ja tärkeän? Ehkä se on alun perin biologinen asia, äiti kantaa lastaan ja pitää jo siinä vaiheessa hänestä huolta. Sanotaan myös, että äidiksi kasvetaan. Näin varmasti onkin, moni ei niin äidillinen äiti ”muuttuu” äidiksi raskausaikana tai pian synnytyksen jälkeen.

 

Entä, jos en saa olla äiti…..

Kaikki eivät halua, tai saa mahdollisuutta tulla äidiksi. Olen aivan varma, että kaikki, jotka haluavat olla äitejä jollekin, saavat sen mahdollisuuden. Joku voi olla esimerkiksi sisarusten tai ystävien lapsille jopa rakkaampi, kuin oma äiti. Tai joku kohtaa elämän varrella henkilön, jonka kanssa muodostuu ikään kuin äiti – lapsi suhde. Lapset, jotka ovat menettäneet äidin, tarvitsevat jonkun, joka ottaa äidin roolin. Mahdollisuuksia olla äiti jollekin on paljon.

Vaaleanpunainen kukka.
Omaa äitiä voi muistaa kukalla. Kuva: Pxhere CC0.

Vaikka kaikki eivät ole äitejä, meillä kaikilla on, tai on ollut äiti. Tuo ihana, maailman paras oma äiti, ensimmäinen ihminen, jonka tapaa tullessaan maailmaan. Äiti, jonka viisaat sanat säilyvät läpi elämän, äiti, joka aina ymmärsi ja antoi anteeksi.

Silmäni kostuvat aina, kun vien äidin haudalle sen vaaleanpunaisen ruusubegonian, sen, jonka aina vein äitienpäivänä omalle ihanalle äidilleni. Haudalla kiitän äitiä kaikesta ja mietin, olisinko voinut olla enemmän läsnä, kun herra Alzheimer alkoi ottaa otettaan äidistäni ja vei hänet minulta. Jos äidiltä kysyttäisi asiaa, hän vastaisi, että olin hänelle maailman paras tyttö…..

 

”Äiti on taivaan kirkkain tähti, sittenkin, kun iäksi lähti”

Kaunista Äitienpäivää kaikille äideille ja äidinlaisille!

Maritta Pitkänen
koulutusvastuupäällikkö
Savonia-amk

Palveluseteli sosiaalisen kuntoutuksen välineenä

Asiakkaan osallisuutta itseään koskevissa päätöksissä on pidetty tärkeänä jo pitkään. Kuopion kaupungin aikuissosiaalityön palveluissa lähdettiin vahvistamaan asiakkaan osallisuutta ja valinnan mahdollisuuksia ottamalla käyttöön palvelusetelit sosiaalisen kuntoutuksen palveluissa.

Kuopion kaupungin aikuissosiaalityön palveluissa aloitettiin 1.6.2018 palveluseteli-kokeilupilotti sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen osalta.  Palvelustelikokeilun avulla haluttiin parantaa asiakkaan osallisuuden ja valinnan mahdollisuuksia palveluntuottajan valinnassa sekä parantaa palvelujen saatavuutta. (Kuopion kaupunki, 2018.)

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakaskohderyhmä ovat Kuopion sosiaalityön ja toimeentulotuen asiakkaat, joille työllistymisen palvelut eivät ole vielä oikea-aikaiset. Sosiaalityön asiakkailla voi olla samanaikaisesti erilaisia haasteita elämässään, joista yhteisiä nimittäjiä ovat esimerkiksi työelämästä syrjäytyminen, vähäinen sosiaalinen osallisuus, riski sosiaaliseen syrjäytymiseen, osatyökykyisyys, pitkittynyt taloudellisen ja sosiaalisen tuen tarve, sekä pitkittynyt sosiaalityön asiakkuus.

Sosiaalihuoltolain (1301/2014 17§) mukaan sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annettavaa tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi

Sosiaalisen kuntoutuksen toteutus sosiaalihuoltolain (1301/2014 17§) mukaisesti on vielä uutta, joten vaikka palveluseteliä on käytetty sosiaalityössä jo aiemmin, ei tutkittua tietoa palvelusetelien käytöstä sosiaalisen kuntoutuksen asiakaskohderyhmässä ollut saatavilla. Kuopion kaupungin aikuissosiaalityön palvelujen sosiaalisen kuntoutuksen tiimissä työskentelevä palveluohjaaja Katja-Maarit Winter halusi vastata tähän tarpeeseen Sosionomi (YAMK) -opinnäytetyöllään.

Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena palvelusetelien käyttöönotosta, jossa tarkasteltiin uudenlaisen työskentelymallin toimivuutta sosiaalisen kuntoutuksen palveluissa, sekä haluttiin selvittää edistääkö palvelusetelien käyttö asiakkaan osallisuutta ja kuntoutumisprosessia. Tutkimus toteutettiin kolmikantatutkimuksena kaikkien palvelusetelijärjestelmään liittyvien osapuolten näkökulmien ja kokemusten esille tuomiseksi. Tutkimukseen liittyvän kyselyn kohderyhmäksi valikoitui siten sosiaalisen kuntoutuksen palveluissa olevat asiakkaat, asiakkaita palveluihin ohjaavat tahot sekä palveluntuottajat

Lain sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä 24.7.2009/569 1§ mukaan, sen tarkoituksena on palvelusetelin avulla lisätä asiakkaan ja potilaan valinnanmahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta, sekä edistää kuntien sosiaali- ja terveystoimen ja elinkeinotoimen sekä yksityisten palvelujentuottajien yhteistyötä

 Palvelusetelien käyttöönotto sosiaalisen kuntoutuksen palveluissa näyttäytyi positiivisena

Tutkimustuloksena voidaan todeta, että palvelusetelijärjestelmän käyttöönotto sosiaalisen kuntoutuksen palveluissa lisäsi asiakkaan osallisuutta, sekä palveluun sitoutumista. Asiakkaan itse ollessa mukana oman palvelunsa suunnittelussa, asiakkaalle voitiin tarjota palvelu- tai osallistumismahdollisuus, johon asiakas itse on motivoitunut ja mihin on voinut tuntea voivansa sitoutua.

Oman valinnan mahdollisuuden kautta asiakas on voinut löytää juuri omiin tavoitteisiinsa sopivan palvelun, mihin osallistumisen on nähty antavan asiakkaille uusia näköaloja, jotka ovat vaikuttaneet positiivisesti myös palvelun ulkopuoliseen elämään ja ovat auttaneet asiakasta etenemään omassa kuntoutumisprosessissaan.

Palvelusetelijärjestelmän käyttöön ottamisen myötä asiakkaille on myös voitu tarjota palveluja, joita ei aiemmin ole ollut tarjolla kuten esimerkiksi tuettu työtoiminta ja sosiaalinen yksilövalmennus erilaisissa toimintaympäristöissä, sekä aikuisille suunnatut erilaiset ryhmäpalvelut.

Ohessa on tiivistetysti asiakkaiden ajatuksia ja kommentteja  palvelusetelin käyttöönotosta:

  • On tuonut valtavasti positiivista sisältöä elämään.
  •  Elämänlaatu on parantunut.
  • Mieleinen paikka on vaikuttanut elämänlaatuun nostavasti.
  • Olen päässyt eteenpäin ja opiskelen.
  • Kannustuksen myötä olen saanut vähän potkua tehdä esim. kotitöitä.
  • Ei tule pakotettua oloa lähteä palveluun, kun on itse saanut valita.

 

Piirroskuva, jossa ihmisen hahmoja, joiden taustalla on palapeli.
Palvelusetelin avulla voidaan lisätä asiakkaan osallisuutta. Kuva Pixabay.

Uusi menetelmä tarvitsee myös kehittämistä

Palvelusetelijärjestelmä on myös vaatinut työntekijöiltä ja palvelujentuottajilta uudenlaisen työotteen omaksumista. Onkin luonnollista, että omaksuminen vie aikaa ja myös kehittämistarpeita ilmenee. Palveluseteleitä käytettäessä haasteita ilmeni lähinnä informaation kulussa asiakkaille sekä asiakkaita palveluihin ohjaavien tahojen ja palveluntuottajien välillä. Lisäksi palvelusetelijärjestelmän teknistä toteutusta pidettiin palveluihin lähettävien tahojen kannalta aikaa vievänä ja raskaana. Palvelusetelijärjestelmän teknistä toteutusta on kuitenkin jo lähdetty keventämään ja kehittämään saadun palautteen pohjalta.

Kehittämistarpeina palvelusetelijärjestelmässä nousivat työntekijöiden ja palvelujentuottajien näkökulmasta:

  • vahvempi informaatio asiakkaille palvelusetelin käytöstä,
  • järjestelmän keventäminen sekä
  • tiedonkulun vahvistaminen palveluntuottajien ja palveluihin lähettävien tahojen välillä.

Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014 §17) korostetaan sosiaalista kuntoutusta järjestettäessä osallisuuden ja sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamista. Yhteenvetona voidaankin todeta, että palvelusetelien käyttäminen palvelujen hankkimiseen kaupungin omien toimintojen ulkopuolelta on soveltunut hyvin. Muutamista haasteista huolimatta palveluseteleiden käyttäminen sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen järjestämisessä on näyttäytynyt varsin käyttökelpoisena menetelmänä sosiaalialan asiakkaiden hyvinvointia ja osallisuutta vahvistettaessa.

 

Kirjoittajat:

Katja-Maarit Winter
sosionomi (YAMK) -opiskelija

Pirjo Turunen,
sosiaalialan lehtori
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

KUOPION KAUPUNKI 2018. Perusturva- ja terveyslautakunta. Pöytäkirja 17.4.2018/ Pykälä 21. [Viitattu 2020-05-07.]

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä 24.7.2009/569. [Viitattu 2020-05-07.]

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Sosiaalinen kuntoutus. [Viitattu 2020-05-05.]

Elämää takaisin hoitokotien arkeen koronasta huolimatta

Vuosia sitten äitini muistisairauden alkuvaiheessa kysyin häneltä, missä hän haluaisi asua sitten, kun omassa kodissa asuminen ja itsenäinen liikkuminen kodin ulkopuolella ei enää onnistuisi. Hän vastasi: ”Jossakin paikassa, missä olisi muita ihmisiä. En haluaisi olla yksin.”

Vanhempi nainen ulkona, kukkia taustalla.
Monien hoitokodeissa asuvien arki on muuttunut koronan vuoksi kokonaan – uloskaan ei välttämättä pääse. Kuva: Pxhere C00.

Nyt hoitokodeissa ollaan paljon yksin – yksin omissa pienissä huoneissa. On lämpöä, puhtautta ja ruokaa. Vain yksi paljolti puuttuu: ELÄMÄ.

Ei elämäksi riitä se, että hoitaja suojavarusteissaan tuo ruuan ja lääkkeet, käyttää tarvittaessa vessassa ja joskus suihkussa.

Suurin osa hoitokodeissa asuvista on muistisairaita. Heidän on mahdoton ymmärtää korona-virusta vaikutuksineen, vaikka puhuttaisiin kulkutaudeista. Ja vaikka ymmärtäisi, ei voi muistaa, että nyt pitää olla omassa huoneessa sairauden uhan takia.

Hoitokodin huoneessa ollaan nyt vankeina ilman, että asukas tietää, miksi. Kesä tulee ja vankeus jatkuu.

 

Elämä ei ole vain hengissä olemista

Vanha nainen on kiikussa ja mies seisoo vieressä, he keskustelevat.
Myös korona-aikaan voidaan ulkoilla, kun turvavälit muistetaan. Kuva: Pxhere, CCO.

Osassa hoitokoteja pelätään nyt korona-kuolemia niin paljon, että tingitään elämästä. Elämä ei ole vain hengissä olemista. Elämään tarvitaan myös vanhana ja muistisairaana sisältöä ja sosiaalisia suhteita. Tietokoneellakaan nähty omainen ei paljon auta, kun kone mielletään televisioksi, jonka kanssa ei puhuta. Edes puolisot eivät pääse vierailemaan.

Nyt on etsittävä keinoja, joilla palautetaan elämää hoitokodeissa asuvien vanhusten arkeen. Ruokailuja voidaan järjestää pienryhmissä, samoin erilaista ryhmätoimintaa.

Ulkopuoliset voisivat järjestää netin kautta lähetettäviä toimintoja, joita voisi katsoa pienillä porukoilla harvasti istuen yhteisissä tiloissa. Ulkoilemaan voisi lähteä pienryhmissä. Monin paikoin puitteet tähän ovat hyvät.

Pienet, hyvät hetket

Jokaisessa hoitokodissa pitäisi koronasta huolimatta miettiä, mitkä olisivat niitä pieniä hyviä hetkiä, jotka loisivat iloa ja elämisen makua. Pitää miettiä vaikka, miten järjestettäisiin vappukestit. Ehdottoman tärkeää on miettiä, miten ihmiset voisivat pitää liikuntakykyään yllä. Pitäisi myös miettiä, ketkä ja millä keinoin voisivat vierailla omaistensa luona. Monipuoliset ja taitavat hoitajat löytävät näihin keinoja, kun turvataan riittävät resurssit tässä uudessa tilanteessa.

Hoitokodeissa eletään nyt pitkälti elämätöntä elämää. Tämä voi johtaa piankin useampiin kuolemiin kuin korona konsanaan. Vanhuksille liikkumattomuus romahduttaa lihaskunnon nopeasti. Pian meillä on suuri joukko muistisairaita vanhuksia, joista tulee vuodepotilaita ennen aikojaan vain siksi, että pelätään koronan tulevan ja tappavan.

 

Kirjoittaja:
Kristiina Kukkonen
Sosiaalialan lehtori
Savonia-amk

Tämä kirjoitus ilman kuvia on julkaistu myös sanomalehdissä: Savon Sanomat 26.4. ja Karjalainen 24.4.

Tavoitteena toipuminen – asiakkaiden kokemuksia Toipumon tarjoamasta avusta

Päihderiippuvuuden monet ulottuvuudet koskettavat lähes meitä kaikkia. Yhden päihderiippuvaisen ympärillä on ainakin kymmenen omaista tai ystävää, jotka kärsivät läheisensä päihderiippuvuudesta, puhumattakaan meistä ammattilaisista, jotka työssämme kohtaamme mitä haasteellisempia tapauksia. Päihteidenkäytön kirjo on moninaistunut, päihteidenkäyttö tavat ovat muuttuneet ja entistä nuoremmat aloittavat päihdekokeilut.

 

Vertaistukea, apua ja ymmärrystä

Sosionomi (YAMK) -opinnäytetyönä opiskelija Eeva-Mari Penttonen toteutti laadullisella menetelmällä toteutetun tutkimuksen päihdekuntoutusyksikkö Toipumossa.

Tutkimuksessa kerättiin tietoa päihdekuntoutuksessa olleilta asiakkailta heidän kokemuksistaan Toipumon päihdekuntoutuksesta, sen sisällöstä ja vertaistuen merkityksestä toipumisprosessissa. Tutkimukseen osallistui kymmenen haastatteluhetkellä päihdekuntoutuksessa ollutta asiakasta.

 

Toipumo, -elämäsi mahdollisuus

Kaksi ihmistä istuu tuoleissa, vain jalat näkyvät.
Vertaistuen merkitys Toipumossa on suuri. Kuva: Pirjo Nousiainen.

Toipumo on 15-paikkainen yksikkö, joka on tarkoitettu täysi-ikäisille erilaisia riippuvuuksia sairastaville ihmisille. Yksikkö tarjoaa kodinomaiset ja viihtyisät tilat asiakkailleen luonnon kauniissa maisemassa.

Ympäröivä luonto ja vesistö luovat rauhalliset puitteet toipumiselle. Päihdekuntoutuksen sisällöllisenä ohjelmana sovelletaan 12 -askeleen toipumisohjelmaa. Vertaistoiminnan merkitys kuntoutusprosessissa on suuri.

 

Kokemuksia Toipumon päihdekuntoutusohjelmasta

Haastatteluun osallistuneet asiakkaat kokivat Toipumon päihdekuntoutusohjelman tukeneen toipumisprosessia merkittävästi ja 12 -askeleen ohjelmatyöskentelyn syventäneen ymmärrystä päihderiippuvuudesta.

Lisäksi päihdekuntoutusohjelman luennot lisäsivät tietoisuuttaa riippuvuus – sairaudesta ja sen myötä ymmärrys omaa sairautta kohtaan lisääntyi. Myös

Suuri rakennus.
Puitteet tukevat päihderiippuvaista toipumaan. Kuva: Eeva-Mari Penttonen.

ryhmäterapiassa koettu vertaistuki koettiin tärkeäksi kokonaisuudeksi. Suurin osa haastateltavista sitoutui myös kuntoutusohjelmaan kuuluviin ulkopuolisiin vertaisryhmiin. Toipumon päihdekuntoutusohjelma koettiin kaikin puolin hyväksi.

Penttosen opinnäytetyön eräänä teemana selvitettiin, miltä osin Toipumon päihdekuntoutusohjelmaa tulisi kehittää. Tutkimuksen tuloksena asiakkaat antoivat kehitysajatuksia ja palautetta, joita Toipumo voi jatkossa huomioida toimintansa kehittämisessä.

Kehittämisehdotukset liittyivät muun muassa:

  • yksilökeskustelujen lisäämiseen ja oman työntekijän kanssa työskentelyyn:
    on helpompi puhua yhdelle työntekijälle enemmän omista aroista asioista;
  • perusasioiden kirkastamiseen (hygienia, siisteys, puhtaus):
    osalla toipujista on kyky ”mennä siitä, missä aita on matalin”;
  • toiveisiin kuntoutusohjelman sisällöllisistä seikoista sekä käytännön järjestelyihin:
    ”sais edes kerran viikolla soittaa läheisille, helpottaisi ikävää”.

Päihdetyötä tarvitaan jatkossakin kaikkien ikäryhmien parissa. Päihderiippuvuudesta voi toipua, muttei parantua!

 

Teksti:

Eeva-Mari Penttonen
sosionomi (YAMK) -opiskelija

Anne-Leena Juntunen
lehtori, sosiaaliala
Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

PENTTONEN, E-M. 2020. ”Tavoitteena toipuminen. Kokemuksia toipumisesta päihdekuntoutusyksikkö Toipumossa.” Löytyy myöhemmin Theseuksesta.

 

Miten voimme kohdata ihmisiä eri kulttuureista saavutettavasti?

Savonia-amk, Diakonissalaitoksen VAMOS Flow-hanke ja Kuopion kaupunki pitivät huhtikuussa etäkoulutuksen Monikulttuurinen kohtaaminen saavutettavasti. Eniten hyvää palautetta koulutuksessa keräsi etäyhteistyön modernien tapojen käyttö: osallistujat saivat kuunnella kahvitauon aikana upeaa Simo Salimilta, nauttia etäluennoista, tehdä kysymyksiä esittäjille chatissa sekä keskustella toisten osallistujien kanssa pienryhmähuoneissa (Zoomin Breakout Rooms).

Kävi ilmi, että se, mikä meille ammattikorkeakoulun opettajille on arkipäivää, onkin uutta ja innostavaa monille muille. Etäohjauksessa on monia tapoja, joita voi eri välineillä käyttää. Pienryhmähuoneista voisi olla paljon hyötyä osallistujille esimerkiksi, kun tavataan virtuaalisissa olohuoneissa. Jokaisessa pienryhmähuoneessa voisi olla eri teema keskustelulle ja asiantuntija vetämässä keskustelua. Tärkeintä teknistenkin välineiden käytössä on kuitenkin aito kohtaaminen asiakkaan kanssa.

Dia, jossa lukee Kohtaaminen on tärkeintä ja on piirroskuva henkilöstä.
Kohtaa asiakas ihmisenä. Älä asetu hänen yläpuolelleen. Kuva: Soilimaria Korhosen PPT-esitys.

 

Ydinasia on kohtaaminen

  • On todella tärkeää, että kielen tasolla onnistumme olemaan selkeitä ja ymmärrettäviä, totesi omassa sessiossaan selkokielen opettaja ja SIMHEmalli-hankkeen projektityöntekijä Soilimaria Korhonen. Jos on päivittäin kielen kanssa hankaluuksia viranomaisten, oppilaitosten ja harrastusten kanssa, se on tosi iso urakka ja se kuormittaa ihmistä paljon.

Korhonen pohti sessiossaan, mitä on saavutettavuus maahanmuuttajan asiointi ja ohjaustilanteessa. Se on fyysistä: millaiset ohjekyltit ja tilat meillä on ja miten itse asemoidumme – lähelle vai kauas asiakkaasta. Se on myös teknistä eli palvelujen toimintavarmuuteen ja käytettävyyteen liittyvää. Niin digi- kuin lähipalveluidenkin toimivuuteen pitää voida luottaa. Lisäksi se on kielellistä: viranomaisten pitää yrittää mukauttaa omaa kielenkäyttöään maahanmuuttajataustaisille asiakkaille.

Aina pitää pyrkiä aitoon kohtaamiseen yhteisymmärryksen luomiseen. Tämä tuli haasteena esille myös maahanmuuttajataustaisen Sezgin puheenvuorossa: hän vaihtaa usein englantiin esimerkiksi Kelassa asoidessaan, koska ei ymmärrä viranomaisia.

 

Selkeästä kielestä on hyötyä aivan kaikille

Selkeä kieli luo myös yhdenvertaisuutta ja demokratiaa: tasa-arvoisuutta, totesi Soilimaria Korhonen. Se on myös laadukasta palvelua, jossa kaikki säästävät paljon. Aikaa ja rahaa säästyy, kun asioihin ei tarvitse palata uudelleen. Asiat tulevat ymmärretyksi ja menevät jouhevasti eteenpäin.

Selkeästä kielestä on erityisen paljon hyötyä, kun keskustelijat eivät tunne toisiaan ja aihe on outo. Turvallisuuden tunteella asiointitilanteessa on erittäin suuri merkitys. Jos henkilö tuntee itsensä turvattomaksi, se vie huomion pois tilanteesta. Turvallisuutta luodaan antamalla aikaa – kiireen tuntu aiheuttaa puhekumppanissa turvattomuutta. Sezgin kertoi omassa puheenvuorossaan olevansa iloinen, että suomalaiset yleensä kuuntelevat asiat loppuun asti. He eivät keskeytä. Tämä on hyvä lähtökohta asiakastilanteelle!

Kuunteleminen rohkaisee ja motivoi keskustelemiseen. Se myös poistaa tilanteesta holhoavaa asetelmaa. Silloin tehdään yhteistyötä, eikä kumpikaan jää yksin.

Nainen puhuu puhelimessa, hymyilee ja katsoo läppäriä.
Kun kohtaat asiakkaan, keskity vain häneen. Asiakas kuulee myös puhelimessa, jos keskityt muihin asioihin. Kuva PxHere, CCO.

On yhtä tärkeää kertoa myös: mitä nyt tapahtuu. Asiakastilanteen alussa on hyvä johdatella: Miksi olemme tässä tilanteessa? Ääneen ennakointi ja jäsentäminen lisäävät turvallisuudentunnetta, mikä helpottaa asioinnin sujumista.

 

Ilmapiiri vaikuttaa ymmärtämiseen

Asiointitilanteeseen tarvitaan hyväksyvä ilmapiiri. Kun asiakkaalla on ymmärtämisen vaikeuksia, pitäisi olla hyvin pitkämielinen. Uhka, että viranomaista ei ymmärrä, on todellinen. Tilanne on silloin epäsymmetrinen. Hyväksyvällä ilmapiirillä voidaan tasapainottaa vaakaa: sinun ei tarvitse pelätä, vaikka et ymmärrä.

Puhetilanteessa asiakas voi olla myöntyväinen vain siksi, että hän selviää tilanteesta. Hän ei välttämättä sano, vaikka hän ei ymmärtäisi. Myöntyvyyttä esiintyy erityisesti virallisissa keskusteluissa. Pitäisi siis kannustaa kertomaan mielipide, jos henkilö on eri mieltä. Tämä vaatii luottamussuhteen rakentamista.

On mahdollista, että keskustelija vetäytyy eikä halua reagoida. Älä silloin testaa tietoa tai osaamista, vaan kysy, mitä hän ajattelee. Varmista, että et kuulustele.

Ilmeillä ja eleillä viestit, että olet läsnä. Ne ovat puheenarvoisia kommunikointitapoja. Katsekontakti on tärkeä. Sillä voit vaihtaa puheenvuoroa, voit osoittaa valintoja, jäsentää keskustelua, tukea vuorottelua ja ilmaista tunteita. Jos katsekontakti puuttuu, keskittyminen voi häiriintyä, koska katsekanavaa pitkin tulee muuta informaatiota henkilölle. Älä siis katso tietokonetta ja kirjoita, vaan pidä tiukasti katsekontaktia.

Etäkontaktissa, erityisesti puhelinkeskustelussa, nämä tavat viestiä puuttuvat. Erityisesti puhelimessa selkeä kieli onkin erinomainen apuväline. Videoneuvottelu ei aina vie kaikkia keinoja pois samalla tavalla.

 

Kirkasta tavoitteesi ja käytä nonverbaalista viestintää oikein

Soilimaria Korhonen kehotti huomaamaan ensin tilanteet, joissa puhut liian monimutkaisesti ja puhut liian vaikeilla termeillä. Kirkasta niissä tavoitteesi: mitä haluat viestiä?

Myös Rachel Kuisma painotti Soilimarian tavoin omassa sessiossaan, että monet nonverbaalit keinot ovat todella tärkeitä. Se, miten käytät hiljaisuutta tai äänenpainoja, on todella merkityksellistä. Kehon asento antaa viestin, samoin kuin läheisyys ja tilan käyttäminen – puhumattakaan koskettamisesta! Miten olet pukeutunut, mitä esineitä käytät – miten kiireinen olet. Kaikki nämä tekijät vaikuttavat kohtaamisen onnistumiseen.

Viestin tulkinta on mielenkiintoista. Tulkintaa joko tapahtuu tai ei ja jos sitä tapahtuu, se menee oikein tai väärin – tai jotain siltä väliltä. Joten jos olet lähettänyt viestin, älä luule, että se menee välttämättä perille niin, kuin halusit, painotti Rachel Kuisma.

Rachel toivoi, että hidastaisimme myös arvioinnissamme. Teemme arvioinnin toisesta ihmisestä todella nopeasti, vaikka meidän pitäisi antaa toiselle aikaa ja lähestyä häntä myötätuntoisesti.

 

Käytännön vinkkejä puhetilanteeseen

Järjestelmällisesti.
– Jos asia on mutkikas, jäsennä se ensin itsellesi selkeäksi.
– Aloita tutustu asiasta.
– Pohdi, onko asiakkaalla mahdollisuus ymmärtää sinua?

Asia kerrallaan!
– Puhu yhdestä kokonaisuudesta kerrallaan.
– Jos annat ohjeita, anna mahdollisuus osoittaa ymmärrys.
– Tauota kokonaisuudet.

Lyhyesti!
– Usein lyhyys on selkeyttä: rajaa turha tieto pois.
– Jos puheenvuorosi on pitkä, kysy: Ymmärsitkö?
> Muista, että Kyllä voi tarkoittaa Ei!

Arkisanasto avautuu parhaiten.
– Konkreettiset sanat ovat ymmärrettäviä.
– Selitä myös muuten: näytä, piirrä, anna esimerkkejä.

Ei jargonia.
Tiedosta oman alasi jargon ja vältä sitä.
– Oikaise kieli ja näkökulma.

Selitä abstraktit sanat.
– Abstraktitkin sanat voidaan hahmottaa konkreettisina.
– Pura ne konkreettisiksi ja kerro esimerkkejä.

Korosta ydinsanat
– Ota näkymätön alleviivaustussi käyttöön.

Siivoa turhat passiivit
– Kerro, kuka tai mikä tekee.
– Ei haetaan vaan Hae!

Ota asiakas mukaan: aktivoi!
– Asiakas tarvitsee ehkä aikaa.
– Hän voi vaieta (kuvitellun) valta-aseman vuoksi.
– Mieti, millaisia kysymyksiä käytät. Voiko niihin vastata muuten kuin Kyllä tai Ei?

Käytä ikään sopivaa kieltä:
– Puhu aikuisille aikuisten kielellä.
– Älä alista puhekumppania näillä: Katoppas nyt! / Kuuleppas nyt!

 

Haluatko kouluttautua lisää? Opiskele selkeää viestintää tai selkokieltä kursseillamme! Avoin opiskelu Savonia-amk:ssa on tänä vuonna 2020 ilmaista: tsekkaa nämä kaksi kurssia Koulutuskalenteristamme ja ilmoittaudu!

 

Kirjoittaja
Kukka-Maaria Raatikainen
suomen kielen ja viestinnän lehtori ja koordinaattori
SIMHEmalli-hankkeen Pohjois-Savon projektipäällikkö

Sektoroituneet palvelut aiheuttavat asunnottomuutta – Tulisiko toimintatapoja muuttaa?

Asunnottomuutta ja asunnottomuuden uhkaa aiheuttavat monet eri syyt. Huolestuttavaa on, että yksi asunnottomuutta aiheuttava asia on sektoroitunut ja pirstaleinen palvelujärjestelmämme. Palveluja tulee tuottaa vastamaan paremmin asiakkaiden tarpeita, jotta voimme tehdä vaikuttavaa työtä ja asunnottomuus vähenee entisestään.

Asunto-, sosiaali-, terveys- ja työvoimapalvelut ovat jakautuneet eri sektoreiksi, jolloin asunnottomuuden varhainen tunnistaminen ja siihen puuttuminen on haasteellista. Asiakkaiden ongelmat ovat harvoin vain yhden sektorin autettavissa, joten tarvitaan yhteistyötä asiakkaan tilanteen helpottamiseksi. Palveluiden ollessa sektoroituneita tehdään päällekkäistä työtä, joka on asiakkaan näkökulmasta turhauttavaa ja yhteiskunnallisesti kallista.

– Kävin noin viisi kertaa viikossa eri auttaja tahojen luona kertomassa samat asiat. Se kävi työstä. Ahdistuin ja väsyin. Lopulta en enää ottanut apua vastaan mistään.  (Erään kokemusasiantuntijan kokemus palveluista).

Mies on alakuloinen mustavalkoisessa kuvassa.
Asunnoton henkilö käyttää yhteiskunnan palveluja 15 000 €/vuodessa muuta väestöä enemmän. Lähde: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO JA KAUPUNKITUTKIMUS TA OY 2011 Kuva Pixabay

Päällekkäisen työn lisäksi haasteena on myös se, ettei asiakas saa tarvitsemiaan palveluja. Asiakasta voidaan pompotella eri palveluiden välillä tai palveluntuottajat voivat olettaa toisen tahon olevan tietoinen asiakkaan ongelmista. Tällöin asiakas ei välttämättä saa lainkaan tarvitsemaansa tukea ja apua. Näin olleen asiakkaan ongelmat voivat vaikeutua ja aiheuttaa asunnottomuutta tai pitkittää sitä.

 

Voisiko vastauksena olla monialainen liikkuva työ?

Monialainen liikkuva työ on noussut usein keskusteluun asunnottomuustyön foorumeilla. Erilaisia kokeiluja on tehty, mutta vielä monialainen liikkuva tuki ei ole Suomessa juurtunut asunnottomuustyöhön. Tällä hetkellä monialaisen liikkuvan tuen palvelut ovat Suomessa keskittyneet pääsääntöisesti mielenterveysongelmiin liittyviin haasteisiin.

Hallitusohjelmassa on kirjattuna asunnottomuuden puolittamistavoite ja käynnistymässä on Ympäristöministeriön koordinoima asunnottomuuden yhteistyöohjelma sekä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, joissa kaikissa on elementtejä monialaisen sekä liikkuvan tuen kehittämiseen.

Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat -Varhainen välittäminen, osallisuus ja asumisen tuki -hankkeen Kuopion osahankkeen hankekoordinaattorina toimineen Virpi Kilpeläisen sosionomi (YAMK) -opinnäytetyössä laadittiin kehittämissuunnitelma monialaisesta liikkuvasta tuesta asunnottomuuden ennaltaehkäisytyöhön. Tietoa kerättiin kehittämissuunnitelman laatimista varten asunnottomuustyön asiantuntijoiden ja kokemusasiantuntijoiden arjessa kohtaamistaan monialaisen työn tarpeista laadullisilla menetelmillä.

Opinnäytetyössä asunnottomuutta aiheuttaviksi syiksi nousivat mielenterveyden ongelmat, riippuvuudet, neuropsykiatriset vaikeudet, talousvaikeudet, sosiaaliset ongelmat, motivaation puute ja sektoroituneet sekä vaikeasti saavutettavat palvelut pitkien välimatkojen ja yhteyden saannin vaikeuksien vuoksi. Opinnäytteenä syntynyt kehittämissuunnitelma voidaan havainnollistaa seuraavan kuvan avulla.

Monialainen liikkuvan tuen kehittämissuunnitelma kuviona.
Kuvio. Monialainen liikkuvan tuen kehittämissuunnitelma.  Virpi Kilpeläinen 2020

Kehittämissuunnitelmassa esitetään monialaisen liikkuvan tuen kokoonpano, josta räätälöidään tarvittava tuki asiakkaalle. Työn keskiössä tulee aina olla asiakas.  Kilpeläisen opinnäytetyössä asiakkaiden eri tuen tarpeisiin vastaaviksi ammattilaisiksi määrittyivät psykiatrinen hoitaja, päihdehoitaja, toimintaterapeutti, sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja tai asumisneuvoja, kokemusasiantuntija ja lääkäri.

Monialaisen liikkuvan tuen toteuttamisessa tarvitaan lisäksi koordinaatiotyötä, jonka voidaan vähentää sektoroitumista ja madaltaa kynnystä palveluiden saavuttavuudessa.  Monialaisen liikkuvan tuen kehittäminen kannattaa toteuttaa hankkeen muodossa, jotta saadaan työn kehittämiseen ja mallintamiseen tarvittavaa resurssia. Opinnäytetyössä laadittu kehittämissuunnitelma voisi olla yksi askel eteenpäin asunnottomuustyön kehittämisessä.

Tämä blogiteksti on tehty osana sosionomi (YAMK) -tutkinto-ohjelman opinnäytetyöprosessia.

 

Kirjoittajat:

Virpi Kilpeläinen
sosionomi (YAMK) -opiskelija

Anne Waldén
sosiaalialan yliopettaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO JA KAUPUNKITUTKIMUS TA OY 2011.[verkkojulkaisu] Asunnottomuuden vähentämisen taloudelliset vaikutukset. Ympäristöministeriön raportteja 7/2011. [Viitattu 2020-04-14.]

KILPELÄINEN, Virpi 2020. Monialainen liikkuva tuki asunnottomuuden ennaltaehkäisyn keinona -kehittämissuunnitelma. Savonia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan yamk-koulutusohjelma. Opinnäytetyö. Sijainti: Theseus.fi

PERÄLÄ Riikka 2018. [verkkojulkaisu] ASUNTO ENSIN? ASUNTO VAIN? Päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien asukkaiden palvelutarpeet tuetun asumisen asumisyksiköissä. Ehyt ry. [Viitattu 2020-4-14]

VORMA, Helena & ROTKO, Tuulia & LARIVAARA, Meri & KOSLOF, Anu. [verkkojulkaisu] Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:6. [Viitattu 2020-4-14]

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ 2016. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma vuosille 2016-2019. Valtioneuvoston päätös 2016-6-9.

 

 

Varhaisiän musiikkikasvatusta kehittämässä

Uudesta diplomikoulutuksesta valmistuvat opiskelijat vievät osaamistaan ympäri Suomea

“Muistatko lapsuudestasi sen laulun, jota halusit laulaa tai muistatko musiikin, joka johdatteli sinua mielikuvamaailmaan toteuttamaan unelmiasi?” Lapsuus on leikin aikaa; lapsi laulaa, liikkuu, tanssii ja unelmoi maailmasta, jonka hän voi saavuttaa vain leikkien ja musisoiden.

Kun lapsi pääsee musiikin maailmaan, voi se parhaimmillaan tukea hänen kokonaisvaltaista kehitystään, hyvinvointiaan ja oppimisen edellytyksiä. Varhaisiän musiikkikasvatus voi myös täydentää ja tukee lasten kanssa toimivien kasvatustyötä.

Musiikin merkitys korostuu päiväkodeissa

Varhaiskasvatuspalveluissa musiikin merkitys korostuu uusissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2018, jonka mukaan lapsella on oikeus taiteelliseen kokemiseen, itsensä ilmaisuun sekä erilaisten tunteiden tunnistamiseen ja niiden käsittelyyn. Suunnitelman tavoitteet ovat monipuoliset sisältäen muun muassa kuuntelukasvatusta, musiikin hahmottamista, musiikin luovaa tuottamista, musiikin vuorovaikutteisia elementtejä, harjoittelua ja esiintymistä sekä eri työmuotoja, kuten laulu, loruilu, soitto, kuuntelu sekä musiikkiliikunta.

Pieni lapsi soittaa rumpua.
Kaikenikäiset lapset nauttivat musiikista. Kuva: Pxhere CCO

Musiikki nähdään tärkeänä osana varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjä ja päiväkodeissa tarve musiikin pedagogiselle osaamiselle on noussut tarpeelliseksi osa-alueeksi henkilökunnan osaamisessa. Monessa varhaiskasvatuksen yksikössä on raportoitu, että musiikki on yksi taitoaine, joka helposti jää vähemmälle päiväkodin arjessa, ellei talosta löydy musiikki-orientoitunutta opettajaa. Lisäksi välineistön puute vaatii opettajalta luovuutta.

 

Päiväkotien lisäksi varhaisiän musiikkikasvatusta tarjotaan myös kolmannen sektorin palveluiden sekä taiteen perusopetuksen piirissä. Musiikkioppilaitoksissa on tunnistettu, että varhaisiän musiikkikasvatuksen osaaminen tukee musiikkipedagogien (amk) työllistymismahdollisuuksia sekä syventää pedagogista osaamista muun muassa ryhmäopetuksessa ja soitonopetuksessa.

 

Täydennyskoulutusta Savonian ja Kuopion konservatorion yhteistyönä

Savonian kulttuurialan koulutusvastuupäälikkö Sari Mokkila-Karttunen sekä sosiaalialan koulutusvastuupäälikkö Maritta Pitkänen kertovat, että myös Savoniassa on tunnistettu kentällä oleva tarve lisäkoulutukselle. Useat opiskelijat, alumnit sekä työelämän yhteystahot ovat olleet kiinnostuneita täydennyskoulutuksesta jo pidemmän aikaa. Koska Savoniassa on vahvaa osaamista varhaiskasvatuksesta sekä musiikkipedagogiikasta, on ollut luontevaa lähteä yhdistämään tätä osaamista yhdeksi koulutuspaketiksi. Työelämän edustajana mukaan diplomikoulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen pyydettiin myös Kuopion konservatoriota, joka antaa varhaisiän musiikkikasvatusta laajasti eri toimipisteissään Pohjois-Savon alueella.

Ensimmäinen Varhaisiän musiikkikasvatus -diplomikoulutus (35 op) toteutettiin Savonian avoimessa ammattikorkeakoulussa lukuvuonna 2019–2020. Koulutuksen työelämätarvetta perustelevat myös ensimmäiset opiskelijat, jotka kertovat hakeutuneensa koulutukseen koettuaan omassa työssään tarvetta musiikilliseen lisäkoulutukseen, varhaisiän musiikkikasvatuksen pedagogisen osaamisen täydentämiseen sekä teoreettista taustaa ja käytännön työvälineitä musiikinopetustyöhön.

Savonian sosionomi- sekä musiikkipedagogi-tutkinto-ohjelmien pohjalta muodostettu musiikin varhaiskasvatuksen teemoihin keskittyvä koulutuskokonaisuus tarjoaa monialaiset lähtökohdat osaamisen syventämiselle. – Tiimiopettajuutena toteutettu koulutus on tarjonnut erilaisia näkökulmia varhaisiän musiikkikasvatukseen, mikä on tuonut laaja-alaisuutta koulutussisältöön, toteaa Savonian musiikin lehtori Hanna Turunen.

Koulutuksen kohderyhmänä ovat ensisijaisesti musiikkipedagogin (amk), musiikin maisterin, lastentarhanopettajan tai sosionomin (amk) tutkinnon suorittaneet ja lisäksi koulutukseen valituilta edellytetään opettajan pedagogisia opintoja (60 op tai vastaava) sekä musiikillisia valmiuksia.

Osallistujien musiikillista ja pedagogista osaamista vahvistetaan koulutuksessa

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, joka sopii suoritettavaksi työn ohella ja sen lähiopetusjaksot järjestetään Kuopiossa. Diplomikoulutuksen tavoitteena on vahvistaa varhais- ja musiikkikasvatuksessa työskentelevien musiikillista ja pedagogista osaamista. Koulutuksen sisällöissä tulevat esille mm. lasten erilaisten tarpeiden huomioiminen, musiikkikasvatusmenetelmät ja niiden soveltaminen varhaiskasvatustyössä.

–VARMU-diplomikoulutus on ollut hieno avaus eri koulutusalojen ja oppilaitosten väliselle yhteistyölle. Opiskelijoiden erilaiset koulutustaustat ja aiempi ammatillinen osaaminen ovat olleet loistava pohja ryhmän pedagogiselle keskustelulle ja jokaisen ammatti-identiteetin kehittymiselle. Uskon, että jokainen opiskelija on löytänyt diplomikoulutuksesta uusia työkaluja käytännön työelämään, sanoo Kuopion konservatorion apulaisrehtori Elina Vetoniemi.

Opiskelijat raportoivat: Rohkeutta on tullut lisää

Ensimmäisen koulutuksen käyneet opiskelijat kertovat, että heille koulutuksen keskeiset annit ovat olleet lisääntynyt teoriatieto, opetussuunnitelmien tuntemus ja käytännön työkalut lasten musiikinopetuksessa, kasvanut ymmärrys omasta roolista varhaisiän musiikkikasvattajana, kasvanut rohkeus tehdä varhaisiän musiikkikasvattajan työtä ja kehittää omaa opetustaan sekä kohtaamiset toisten samanhenkisten opiskelijoiden kanssa.

– Koulutukseen kuuluu kolme ammatillista harjoittelujaksoa varhaiskasvatuksessa. Opiskelijat ovat syventäneet pedagogista osaamistaan lapsiryhmän toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa sekä laajentaneet valmiuksiaan toimia musiikkikasvattajina varhaiskasvatuksessa, mainitsee Savonian sosiaalialan lehtori Anne-Leena Juntunen.

Lapsi taputtaa käsiään.
Lasta voidaan auttaa musiikin maailmaan pääsemisessä monin tavoin. Kuva: PxHere CC0

– Opiskelijajoukossa on ollut laaja-alaista ammattiosaamista, mikä on ollut suurena voimavarana koulutuksen aikana. Kyse ei ole vain siitä, että me kouluttajina jakaisimme tietoa eteenpäin, vaan tavoitteena on ollut luoda tila yhteiselle osaamisen rakentamiselle. On ollut upeaa nähdä, miten koulutukseen osallistuneiden ammattilaisuus on syventynyt ja laajentunut juuri keskinäisen jakamisen ja kunkin osallistujan erikoisosaamisen kautta. Koulutuksen myötä opiskelijat ovat jopa ideoineet täysin uusia työmuotoja varhaisiän musiikkikasvatuksen alalle!, toteaa Savonian musiikin lehtori Laura Vallenius.

 

Koulutukseen osallistutaan eri puolilta Suomea

Diplomi-koulutukseen osallistuneet opiskelijat tulevat laajalta alueelta ympäri Suomea: Keski-Suomesta, Pohjanmaalta, Kainuusta sekä Savosta. Opintojen aikana nousseissa keskusteluissa on huomattu, että musiikin varhaiskasvatuksen tila vaihtelee suuresti paikkakunnan koosta sekä yksittäisten työntekijöiden vahvuuksista riippuen.

Opiskelijat näkevät koulutuksen tuovan heidän alueensa varhaisiän musiikkikasvatuksen sekä varhaiskasvatuksen kentälle lisää työkaluja työpaikoille musiikinopetustyöhön, rohkeutta ja taitoa toteuttaa taidekasvatusta päiväkodeissa, lisää monialaista yhteistyötä sekä mahdollisuuksia jaettuun osaamiseen eri toimijoiden välillä. Myös Savoniassa koulutuksen nähdään sekä vahvistavan varhaisiän musiikkikasvatuksen substanssiosaamista kentällä että mahdollistavan alan kehittymistä ja uusien toimintatapojen syntymistä, kuten uutta yrittäjyyttä.

Savoniassa kehitetään parhaillaan varhaisiän musiikkikasvatuksen diplomikoulutusta eteenpäin ja uusi koulutus järjestettäneen jo ensi lukuvuonna, mikäli kiinnostus kentällä pysyy korkeana. Tämänhetkisestä koronatilanteesta johtuen hakuaika lyödään lukkoon huhti-toukokuun aikana.

Tekijät: Varmu-koulutustiimi
Lehtori Anne-Leena Juntunen, sosiaaliala
Lehtori Hanna Turunen, kulttuuriala
Lehtori Laura Vallenius, kulttuuriala
Apulaisrehtori Elina Vetoniemi, Kuopion konservatorio

Lue lisää koulutuksesta:
Varmu19 Varhaisiän musiikkikasvatus -korkeakouludiplomi (35 op)