Lähisuhdeväkivalta on edelleen yleistä. Se jää usein piiloon kotien seinien sisäpuolelle ja harvoin loppuu itsestään. Lähisuhdeväkivalta on vahingollista ja vaurioittavaa kaikille osapuolille sekä väkivaltaa käyttäneille ja kokeneille että sille altistuneille, esimerkiksi lapsille. Tämä kaikki on usein tuttua sosiaali- ja terveysalan
Lähisuhdeväkivallan monimuotoisuus näkyy sosiaalipäivystystyössä
Tämä blogi jatkaa Sosiaalipäivystyspäivistä kirjoitettujen blogipostausten sarjaa. Työpajamme aiheina Valtakunnallisilla sosiaalipäivystyspäivillä Kuopiossa syyskuussa oli lähisuhdeväkivalta. Halusimme nostaa esille työpajassa lähisuhdeväkivallan eri muodot ja tällä hetkellä eniten sosiaalipäivystyksessä esille tulevat ilmiöt. Sosiaalipäivystys toimii akuuteissa perheväkivaltatilanteessa. Tehtävä voi silloin liittyä uhrin saattamiseen