Sosiaaliala vaatii jatkuvasti uudenlaisia välineitä ihmisten tavoittamiseen, innostamiseen ja osallistamiseen. Digitaalinen ohjaus on paljon muutakin, kuin chat-palveluita ja sosiaalialan muuttuvat tarpeet haastaa miettimään digitaalista ohjausta uudella tavalla. ”Kevät on peruttu”- kehittämisprojektilla lähdimme rohkeasti kokeilemaan ohjausta ennennäkemättömällä ja näin syntyi uusi
Vahvista varhaisen tuen asiantuntijuuttasi uudella sosiaalialan YAMK-koulutuksella
Varhainen tukeminen kuuluu varhaiskasvatukseen ja lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen. Pian sitä on mahdollisuus opiskella Savonia-ammattikorkeakoulun ylemmässä korkeakoulututkinnossa nimeltä Varhaisen tuen asiantuntija (YAMK). Varhaisen tuen tavoitteena on sekä lapsen varhaisvuosien tukeminen että mahdollisimman varhain aloitetut tukitoimet. Varhaisen tuen antamisen keskeinen
Pedagogisen prosessin johtaminen varhaiskasvatuksen muutoksessa – kokemuksia hajautetuista organisaatioista
Yhteiskunnan ja erilaisten organisaatioiden muutokset varhaiskasvatuksessa vaativat johtajalta vahvaa otetta muutosjohtamiseen. Miten muutoksista selvitään ja varhaiskasvatuksen kehittämistyötä voidaan toteuttaa? Varhaiskasvatuksessa on yhä enenevissä määrin siirrytty hajautettuihin organisaatioihin, joissa yhdellä johtajalla voi olla useampia päiväkotiryhmiä tai -yksikköjä johdettavanaan. Jokaisen työntekijän varhaiskasvatustyötä
Vauhti! -hankkeen Perheily tarjoaa erityislapsiperheille iloista yhdessäoloa ja tekemistä
Erityislapsen vanhemmuus aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, selviää järjestöistä koostuvan Pähkinänsärkijät-verkoston kyselyssä vuodelta 2018. Vanhemmat kokeva iloa ja ylpeyttä lapsestaan ja pärjäämisestään, mutta samalla arki on jopa uuvuttava. Oman lapsen erityisen tuen tarve aiheuttaa pelkoa muun muassa siitä, miten muut kohtelevat omaa
Kelan asiakkuusvastaavapalvelun käyttökokemuksia
Kelan visiona luoda hyvinvointia ja oman elämän hallintakykyä palveluiden edelläkävijänä Kansaneläkelaitoksen keskeisenä tavoitteena on panostaa erilaisissa elämäntilanteissa olevien asiakkaiden palveluihin. Kelassa toiminnan ytimenä on panostaa erityis- ja muutostilanteissa olevien asiakkaiden palveluiden tuottamiseen henkilökohtaisen neuvonnan ja tarkoituksen mukaisen palvelutarjonnan kautta. Kela
Puolustusvoimien sosiaalikuraattoreiden kokemuksia työnsä merkityksellisyydestä
Tee työtä, jolla on tarkoitus Työn merkityksellisyys ja sen tutkiminen on noussut viime vuosina työelämän murroksen myötä suosituksi aiheeksi. Työn merkityksellisyyden kokeminen vaikuttaa työn tekemiseen ja kokemukseen työyhteisöstä , se koostuu niin sisäisistä kuin ulkoisistakin tekijöistä. Parhaimmillaan merkityksellisyyden kokemus innostaa,
Mielen hyvinvoinnin opetus on tärkeä osa koko koulupolkua
Arviolta noin 20–25 prosenttia nuorista sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä, kuten masennusta, ahdistuneisuutta tai käytöshäiriötä (THL 2019). Hyvinvointitaitojen opetus tulee olla osa koko kasvatuspolkua varhaiskasvatuksesta jatko-opintoihin asti, erityisesti mielen hyvinvointia tulee opettaa nuorille. Hankeopintoina suunnittelimme Kiuruveden 8-luokkalaisille nuorille neljän oppitunnin kokonaisuuden mielen hyvinvoinnista
Poikkeusolot lisäävät halua auttaa – vapaaehtoistoiminta täydentää ammatillista palvelujärjestelmää
Suomalaiset osallistuvat aktiivisesti vapaaehtoistoimintaan. Liikuntaan ja urheiluun, ikäihmisiin sekä lapsiin ja nuoriin liittyvä vapaaehtoistoiminta ja rahan tai omaisuuden lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen ovat suomalaisille yleisimpiä tapoja auttaa tuntemattomia. Koronavirusepidemia on lisännyt auttamishaluamme sekä tapojamme auttaa. Vapaaehtoistoiminnalla on tärkeä merkitys sosiaalialan palvelujärjestelmää ja
Järjestöyhteistyö osana sosionomien koulutusta
Kulttuurien karnevaalit ja Ikäihmisten messut – ammattikorkeakoulun ja järjestöjen yhteistyö on näkynyt ja kuulunut alueen asukkaille! Korona-aika on pakottanut uudistuksiin ja nyt suunnitellaan tammikuuksi Virtuaalisia järjestötreffejä. Suomessa toimii yli 11 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Niissä on yli miljoona jäsentä
Taidelähtöiset ohjausmenetelmät tukemassa osallisuutta ja voimavaralähtöistä toimintaa
Sosionomit avoimen toiminnan paikassa Olemme Savonia ammattikorkeakoulusta, Iisalmen kampukselta kolmannen vuoden sosionomiopiskelijoita. Tänä syksynä, osallisuuden vahvistaminen ja voimavaraistava -palveluohjaus opintojaksolla olemme saaneet perehtyä palveluohjaukseen. Järjestimme Iisalmen Päiväkeskus Pysäkillä 10 tunnin verran ohjausta. Kerromme artikkelissamme ohjauksissa käytetyistä menetelmistä ja niiden taustoista sekä kokemuksistamme ohjausten aikana. Iisalmessa on