Kevät on peruttu!

Sosiaaliala vaatii jatkuvasti uudenlaisia välineitä ihmisten tavoittamiseen, innostamiseen ja osallistamiseen. Digitaalinen ohjaus on paljon muutakin, kuin chat-palveluita ja sosiaalialan muuttuvat tarpeet haastaa miettimään digitaalista ohjausta uudella tavalla. ”Kevät on peruttu”- kehittämisprojektilla lähdimme rohkeasti kokeilemaan ohjausta ennennäkemättömällä ja näin syntyi uusi

Iisalmelaisten lapsuusmuistot digitarinoiksi

Savonia-ammattikorkeakoulussa sosiaalialaa opiskelevat keräävät iisalmelaisilta lapsilta ja nuorilta sekä heidän perheiltään ja läheisiltään lapsuusmuistoja ja tarinoita ja tallentavat muistot digitarinoiksi. Tarinat ovat osa Iisalmen kaupungin 130-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Mila Simonen ja Terhi Lappalainen, sosionomi (YAMK) -tutkinnon suorittajat, ovat luoneet ensimmäisen digitarinan,

Sukupuolistuneen väkivallan vastainen työ pakolaiskontekstissa – moniammatillista verkostoyhteistyötä ja sensitiivistä kohtaamista

Eurooppaan suuntautui vuosina 2015–2016 siirtolaisvirta: turvapaikkahakemuksia tehtiin yli miljoona. Luku on lähes kolminkertainen esimerkiksi viime vuoteen verrattuna. Turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevissä kansalaisjärjestöissä huomattiin naisilla olevan kokemuksia sukupuolistuneesta väkivallasta. Väkivallan yleisyyden ja eri muotojen tutkimiseksi ja auttamiskeinojen kehittämiseksi käynnistettiin Co-creating a Counselling

Järjestöyhteistyö osana sosionomien koulutusta

Kulttuurien karnevaalit ja Ikäihmisten messut – ammattikorkeakoulun ja järjestöjen yhteistyö on näkynyt ja kuulunut alueen asukkaille! Korona-aika on pakottanut uudistuksiin ja nyt suunnitellaan tammikuuksi Virtuaalisia järjestötreffejä. Suomessa toimii yli 11 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Niissä on yli miljoona jäsentä

Taidelähtöiset ohjausmenetelmät tukemassa osallisuutta ja voimavaralähtöistä toimintaa

Sosionomit avoimen toiminnan paikassa  Olemme Savonia ammattikorkeakoulusta, Iisalmen kampukselta kolmannen vuoden sosionomiopiskelijoita. Tänä syksynä, osallisuuden vahvistaminen ja voimavaraistava -palveluohjaus opintojaksolla olemme saaneet perehtyä palveluohjaukseen. Järjestimme Iisalmen Päiväkeskus Pysäkillä 10 tunnin verran ohjausta. Kerromme artikkelissamme ohjauksissa käytetyistä menetelmistä ja niiden taustoista sekä kokemuksistamme ohjausten aikana. Iisalmessa on

Varkauteen avattiin kauan toivottu kohtaamispaikka lapsiperheille

Perheentalo on matalan kynnyksen avoin, kohtaamispaikka kaikenikäisille lapsille perheineen. Perheentalot ovat kolmannen sektorin organisoimia yhteistoimintamuotoja, jotka tukevat kunnallisia palveluita. Perheentalolla voi viettää aikaa leikkien, vaihtaa kuulumisia kahvikupin ääressä sekä saada uusia tuttavuuksia. Perheentalolla voi myös osallistua eri järjestöjen tuottamiin toimintoihin

Teknologiahype näkyy myös sosiaalialalla – jo opintojen aikana!

Jo nyt ja yhä enemmän tulevaisuudessa teknologia ja erilaiset digitaaliset ratkaisut auttavat ja tukevat myös sosiaalialan asiantuntijan työssä. Esimerkiksi robottikissat ja -hylkeet rauhoittavat asiakkaita ikään katsomatta: ne tuovat myös piristystä päivään esimerkiksi palveluasunnoissa tai päiväkodeissa.   Uusi työkaluja esitellään tapahtumissa

Lastensuojelun työtä oppimassa Krakovassa

Upeita historiallisia rakennuksia. Lämpimiä sosiaalialan työntekijöiden kohtaamisia. Kulttuurisia elämyksiä ja yhteisöllisyyttä. Niistä oli sosionomiopiskelijoiden opintomatka Krakovaan tehty. Lastensuojelutyö edellyttää tänä päivänä yhä enemmän ymmärrystä eri kulttuureissa kasvaneiden lasten ja perheiden taustoista. Siksi Savonia-ammattikorkeakoulun lastensuojelun opintojaksolla annettiin mahdollisuus suorittaa osa opintojaksosta

Radikalisoituminen ei enää niin kaukaista olekaan

Radikalisoituminen  tarkoittaa yksilön äärimmäisen voimakkaita ajatuksia ja mielipiteitä, jotka vastustavat yhteisön normeja ja johtavat niiden mukaisiin, jopa väkivaltaisiin, tekoihin. Syyt radikalisoitumiseen voivat olla moninaiset. Altistavia tekijöitä ovat ainakin syrjäytyminen, sosiaaliset ongelmat ja erilaiset kriisitilanteet yksilön elämässä. Tällöin yksilö saattaa nähdä

Lähisuhdeväkivallan monimuotoisuus näkyy sosiaalipäivystystyössä

Tämä blogi jatkaa Sosiaalipäivystyspäivistä kirjoitettujen blogipostausten sarjaa. Työpajamme aiheina Valtakunnallisilla sosiaalipäivystyspäivillä Kuopiossa syyskuussa oli lähisuhdeväkivalta. Halusimme nostaa esille työpajassa lähisuhdeväkivallan eri muodot ja tällä hetkellä eniten sosiaalipäivystyksessä esille tulevat ilmiöt. Sosiaalipäivystys toimii akuuteissa perheväkivaltatilanteessa. Tehtävä voi silloin liittyä uhrin saattamiseen