Jokainen kohtaaminen on aina mahdollisuus – Vahvuuspedagogiikka osaksi varhaiskasvatusta

Jokainen on ollut joskus lapsi. Lapsi, joka on katsellut maailmaa avoimin ja ihmettelevin silmin oppien samalla kaikkea uutta ja ihmeellistä. Lapsi, joka on alkanut rakentaa pohjaa omalle identiteetilleen ja itsetunnolleen elämässä ympärillä olevien ihmisten palautteen perusteella. Lasta kasvattavat aikuiset tekevät

Perhekeskuspalvelujen ja päiväkotien välinen monialainen yhteistyö Kajaanissa

MONIALAISUUS – SILLÄ MEITÄ ON MONEKSI JA MEISTÄ ON MONEKSI Suomalaisten hyvinvointierot ovat merkittävästi kasvaneet. Pirstaleiset ja siiloutuneet palvelut ja palveluja tarvitsevat moniongelmaiset asiakkaat eivät kohtaa. Voidaanko palvelupolkua eheyttää ja rakentaa sellaiseksi, että lapset ja lapsiperheet saisivat tarvitsemansa tuen riittävästi

Pedagogisen prosessin johtaminen varhaiskasvatuksen muutoksessa – kokemuksia hajautetuista organisaatioista

Yhteiskunnan ja erilaisten organisaatioiden muutokset varhaiskasvatuksessa vaativat johtajalta vahvaa otetta muutosjohtamiseen. Miten muutoksista selvitään ja varhaiskasvatuksen kehittämistyötä voidaan toteuttaa? Varhaiskasvatuksessa on yhä enenevissä määrin siirrytty hajautettuihin organisaatioihin, joissa yhdellä johtajalla voi olla useampia päiväkotiryhmiä tai -yksikköjä johdettavanaan. Jokaisen työntekijän varhaiskasvatustyötä

Varhaiskasvattajien työhyvinvointi – laadukkaan varhaiskasvatuksen perusta

Varhaiskasvatuksessa työskentelee moniammatillinen joukko eri koulutustaustaisia ihmisiä. Päiväkodin henkilöstö koostuu päiväkodin johtajasta, päiväkodin huoltajasta, sekä varhaiskasvatuksen opettajista ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajista. Varhaiskasvatus on monella tavalla vaativaa ja kuormittavaa työtä. Kiire, suuret lapsiryhmät ja melu ovat osa päiväkodin arkea. Varhaiskasvatustyö vaatii kasvattajilta

Sosionomi (AMK) -opinnot houkuttavat ihmisläheisyydellään

Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomi (AMK) -tutkintoon haki opiskelemaan yhteishaussa 633 henkilöä. Ensisijaisia hakijoita oli 428. Hakijoita on nyt enemmän kuin koskaan. Savoniassa syksyn haussa mukana olleista tutkinnoista eniten haettiin juuri sosionomin opintoihin. Myös muihin tutkintoihin haettiin: esimerkiksi sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan opintoihin oli

Varhaiskasvatusopas tukee päiväkodin ja huoltajien välistä kasvatusyhteistyötä

Varhaiskasvatussuunnitelmat, pedagogiikka, laaja-alainen osaaminen, monilukutaito… Varhaiskasvatuksen termistö on moninainen ja sisältää laajoja käsitteitä, jotka usein jäävät lasten huoltajille etäisiksi. Päiväkodin ja kodin välinen, hyvin toimiva kasvatusyhteistyö on lapsen etu. Varhaiskasvatushenkilöstön tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että perheillä on riittävät tiedot, jotta