Erityislapsen vanhemmuus aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, selviää järjestöistä koostuvan Pähkinänsärkijät-verkoston kyselyssä vuodelta 2018. Vanhemmat kokeva iloa ja ylpeyttä lapsestaan ja pärjäämisestään, mutta samalla arki on jopa uuvuttava. Oman lapsen erityisen tuen tarve aiheuttaa pelkoa muun muassa siitä, miten muut kohtelevat omaa
Tavoitteena toipuminen – asiakkaiden kokemuksia Toipumon tarjoamasta avusta
Päihderiippuvuuden monet ulottuvuudet koskettavat lähes meitä kaikkia. Yhden päihderiippuvaisen ympärillä on ainakin kymmenen omaista tai ystävää, jotka kärsivät läheisensä päihderiippuvuudesta, puhumattakaan meistä ammattilaisista, jotka työssämme kohtaamme mitä haasteellisempia tapauksia. Päihteidenkäytön kirjo on moninaistunut, päihteidenkäyttö tavat ovat muuttuneet ja entistä nuoremmat