Viikon vaikuttavimmat

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuus, pysyvä positiivinen muutos, syntyy ennen kaikkea käyttöönotettujen ja hyödynnettyjen uusien ratkaisujen kautta. Kuitenkin myös uusi tieto, uusi osaaminen ja vuorovaikutus itsessään saattavat johtaa hyödyllisiin lopputuloksiin. Vaikuttavuuden todentaminen ja mittaaminen on haasteellista pitkien viiveiden ja moninaisten

Arvostavat aamukahvit – startti monimuotoisuuden edistämiselle Savoniassa

Savonia-amk toimii esimerkkinä monille nuorille, työelämän edustajille ja muille sidosryhmille. Niinpä olikin luontevaa, että Savonia osallistui syksyllä omalla joukkueellaan Ely-keskusten Kotona Suomessa -hankkeen Arvostavat aamukahvit -tilaisuuksiin. Aamukahveilla haluttiin tuoda esiin työyhteisöt monimuotoisuuden edistäjinä. Ideana oli keittää pannullinen kahvia ja kokoontua