Ympäristö

Me BrandMeikkerillä olemme tietoisia siitä, että maapallo on uniikki ja korvaamaton. Täten kohtelemme sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Kierrätämme emmekä kuluta turhaan liikaa ja säilytämme mahdollisimman paljon luonnonvaroja liiketoiminnassamme. Pienennämme hiilidioksidipäästöjä käyttämällä tuuli- ja aurinkosähköä. Liiketoiminnassamme syntyvät jätteet myös kierrätetään asiallisesti.

Talous

Taloudellisen vastuun kantaminen tarkoittaa liiketoiminnan kannattavuutta, kilpailukyvyn ylläpitoa sekä tehokkuuteen pyrkimistä. Yrityksessämme havaitut liiketoimintaan vaikuttavat riskit tunnistetaan ajoissa ja ratkaistaan asianmukaisesti.

Sosiaalinen vastuu

Yrityksessämme työntekijöiden hyvinvointi on tärkeässä asemassa. Uskomme siihen, että hyvinvointi ihmisen toiminnan kautta on myös suorassa vaikutuksessa yritystoimintaan. Pidämme lisäksi henkilöstömme taidot aina ajan tasalla tarjoamalla heille koulutusta.