Oppimisen taidot
Harjoitteluni aikana olen suunnitellut työpäiviäni ja asettanut tavoitteita, joita kohti olen työskennellyt. Olen aktiivisesti kysynyt ohjaajilta neuvoja, jos en ole ollut varma jostain tilanteesta. Tunnistan omat vahvuuteni, kuten rauhallisuuden ja halun auttaa, sekä kehittämiskohteeni, esimerkiksi kirjallisen raportoinnin sujuvuuden. Olen saanut paljon palautetta ohjaajiltani ja osannut myös pyytää sitä. Palaute on rohkaissut minua toimimaan itsevarmemmin arjen tilanteissa. Opin parhaiten tekemällä ja osallistumalla aktiivisesti hoitotilanteisiin, ja koenkin, että oppimiseni on edennyt harjoittelun aikana suunnitellusti.
Eettinen osaaminen ja ammatillisuus
Olen toiminut hoitotyön arvojen ja periaatteiden mukaisesti ja kohdannut asukkaat yksilöllisesti ja kunnioittavasti. Ymmärrän, että kehitysvammaisten kanssa työskentelyssä korostuu rauhallinen vuorovaikutus, kärsivällisyys ja turvallisuuden tunne. Olen pitänyt huolta salassapitosäännöistä ja huomioinut, että asukkaan yksityisyys ja itsemääräämisoikeus säilyvät. Olen pyrkinyt olemaan ammatillinen kaikissa tilanteissa ja huomannut, että oma positiivinen asenteeni vaikuttaa myös asukkaisiin.
Kliininen osaaminen
Harjoittelun aikana olen harjoitellut perushoitoa, kuten pesuja, vaipanvaihtoja, ihonhoitoa ja pukeutumisen avustamista. Olen osallistunut ruokailutilanteisiin ja kiinnittänyt huomiota asukkaan ruokailukykyyn, sekä tarvittaessa kirjannut asioita potilastietojärjestelmään. Olen harjoitellut myös lääkehoitoa ohjaajani valvonnassa ja oppinut lääkkeiden jaottelun ja antamisen käytäntöjä. Lisäksi olen oppinut havainnoimaan asukkaan vointia, esimerkiksi ihon kuntoa, mielialaa ja vireystasoa. Osaan toimia aseptisesti ja noudattaa hygieniakäytäntöjä.
Ohjaus- ja opetusosaaminen
Olen saanut harjoitella ohjaamista erilaisissa arjen tilanteissa, esimerkiksi ruokailun ja viriketoiminnan yhteydessä. Olen ohjannut asukkaita kannustavasti heidän toimintakykyään tukien ja rohkaissut heitä osallistumaan. Olen huomannut, että pienetkin kannustuksen sanat ja selkeä ohjeistus auttavat asukasta onnistumaan. Myös nonverbaalinen viestintä on ollut tärkeää, sillä kaikki asukkaat eivät ilmaise itseään sanallisesti.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu ja turvallisuus
Harjoittelun aikana olen oppinut huomioimaan potilas- ja asiakasturvallisuuden esimerkiksi lääkehoidossa, asukkaiden siirtotilanteissa sekä hygieniassa. Olen huomannut, että turvallisuuteen vaikuttavat myös työyhteisön hyvä viestintä ja se, että kaikki noudattavat samoja ohjeita. Olen harjoitellut kirjaamista Pegasos-järjestelmään ja ymmärrän sen merkityksen hoidon jatkuvuuden kannalta. Työskentelyssäni olen huomioinut ergonomian, mutta tiedostan, että sen kehittämisessä on vielä harjoiteltavaa.
Työyhteisöosaaminen
Olen noudattanut yksikön sääntöjä ja toimintaohjeita. Olen kokenut olevani osa työyhteisöä ja saanut tehdä yhteistyötä hoitajien, ohjaajien ja muiden työntekijöiden kanssa. Olen huomannut moniammatillisen yhteistyön tärkeyden esimerkiksi silloin, kun fysioterapeutti ohjasi asukkaan liikkeitä tai kun lääkärin ohjeita toteutettiin yhdessä hoitajien kanssa. Opiskelijan roolini on ollut selkeä, ja olen saanut riittävästi ohjausta sekä tilaa harjoitella. Koen, että olen sopeutunut työyhteisöön hyvin ja pystynyt työskentelemään tiimissä rakentavasti.
2 vastausta artikkeliin “Loppuarviointi”
-
Harjoittelu on hyväksytty. Opiskelija ollut koko harjoittelun ajan itse aktiivinen, motivoitunut ja kiinnostunut oppimaan. Opiskelija tullut osaksi työyhteisöä, oppinut erilaisia työskentely ja toimintatapoja kuitenkin miettinyt omaa tapaansa tehdä asiota. Osallistunut harjoittelun aikana perushoitoon, lääkehoitoon, päivätoimintaan, palvelusuunnitelman tekoon, retkipäivään ja fyioterapiaan sekä pääsee vielä kokeilemaan yövuoroa. Opiskelijalla kova motivaatio kehittää itseään ja ammattitaitoaan. Opiskelijalla rauhallinen työote ja taito kohdata ihmisiä sekä on kaikissa tilanteissa asukkaiden kanssa läsnä.
-
Hei,
Olet osoittanut harjoittelun aikana vahvaa motivaatiota ja aktiivista otetta oppimiseen. Itsearviointisi on hyvin reflektoiva ja osoittaa kykyä tunnistaa omia vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Olet toiminut eettisesti ja ammatillisesti, kohdannut asukkaat kunnioittavasti ja ollut aidosti läsnä hoitotilanteissa.
Kliinisen osaamisen osalta olet saanut monipuolisesti kokemusta perushoidosta, lääkehoidosta ja potilasturvallisuudesta. On hienoa, että olet oppinut paljon lääkehoidosta ja aseptisista toimintatavoista. Ohjaus- ja vuorovaikutustaitosi ovat kehittyneet, ja olet osannut tukea asukkaiden toimintakykyä yksilöllisesti. Ohjaajalta olet saanut hyvän palautteen.
Olet sopeutunut hyvin työyhteisöön, osallistunut aktiivisesti sen toimintaan ja saanut kiitosta rauhallisesta ja ihmisläheisestä työotteestasi. Harjoittelusi on ollut onnistunut ja tukee vahvasti ammatillista kasvuasi – jatka samaan malliin tulevissa harjoitteluissa!
Harjoittelusi on hyväksytty!
Yst.Jenni
Vastaa