Olemme sitoutuneet edistämään toiminnassamme kestävän kehityksen tavoitteita. Sisäisellä seurannalla ja raportoinnilla huolehdimme vastuullisuustavoitteidemme toteutumisesta. Seuraamme ja laskemme säännöllisesti toimintamme hiilijalanjälkeä sekä teetämme vuosittain asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyskyselyitä toimintamme kehittämiseksi.


Vastuulliset kuljetukset – Optimoimme ajoreitit päästöjen minimoimiseksi, minkä lisäksi työntekijämme suorittavat taloudellisen ajotavan koulutuksen.

Vastuullinen hankinta – Hankimme automaattimme vastuullisilta maahantuojilta. Automaatissa myytävien tuotteiden osalta suosimme esimerkiksi reilun kaupan sekä Rainforest Alliance -sertifioituja tuotteita. Kiinnitämme myös huomiota pakkausten kierrätettävyyteen.

Ympäristö huomioiden – Panostamme ympäristöystävällisiin ja terveellisiin tuotteisiin huomioiden asiakkaidemme tarpeet ja niiden vaikutukset ilmastoomme. Pyrimme kaikessa toiminnassamme minimoimaan jätteen määrän ja meillä onkin käytössä esimerkiksi paperiton toimisto.

Kestävät tuotteet – Automaattien pitkä elinkaari ja mahdollisuus kunnostaa ja kierrättää elinkaaren lopussa. Vuosittaisilla ja kuukausittaisilla huoltotöillä varmistamme, että automaatit pysyvät toimintakuntoisina mahdollisimman pitkään.

Haluttu työnantaja – Työantajana pidämme huolta työntekijöistämme panostamalla työturvallisuuteen ja työssä viihtyvyyteen, pitämällä työntekijöiden koulutuksen tasoa ajan tasalla ja tarjoamalla edistymistä uralla.