“All that is solid, melts in the air.”

Liitän tämän Karl Marxin kommunistisessa manifestissaan esittämän ajatuksen tässä yhteydessä kokonaan toisaalle – opettamisessa ja oppimisessa parhaillaan tapahtuvaan murrokseen yleensä ja erityisesti arkkitehtuurin alalla. Kirjoitukseni yhtenä pontimena on toiminut alla oleva Archdaily:n artikkeli. Kaikki muu tekstissäni on omaa pohdintaani, vilpitöntä ja tiedostamatonta tulkintaani ajan hengessä informaation katkeamattomasta virrasta.

https://www.archdaily.com/884590/architecture-education-is-unhealthy-expensive-and-ineffective-could-online-learning-change-that

Kaikki pysyväksi koettu on muutoksessa ja tämä muutos on pysyvää. Näin tulee käymään myös arkkitehtuurin opiskelussa. Arkkitehtuuria pidetään yhdellä tapaa taiteen alana. Tekniikan alakin se kiistämättä on ja hyvä niin. Arkkitehtuurin dualistinen luonne tekee asioiden pohtimisen kiinnostavaksi, sillä rajavyöhykkeellä seikkaileminen johtaa monesti uusiin ja kehitystä eteenpäin vieviin havaintoihin ja oivalluksiin. Näistä voivat hyötyä jatkossa kaikki.

Taidealojen, kuten musiikin, kuvataiteen, teatterin ja myös arkkitehtuurin, opiskelu on perinteisesti pohjautunut studio-opetukselle ja henkilökohtaiselle mestari – oppipoika opetusmetodille. Joukko opiskelijoita saa yleistä tietoa opettajilta yhteisesti luennoilla, mutta varsinainen ohjaus tapahtuu niillä kerroilla, milloin käydään henkilökohtaisia keskusteluja mestarin ja oppipojan välillä. Näissä tilanteissa syntyvät oppimisen oivallukset ja opiskelija tuntee kehittyvänsä – keskusteluista syntyy muistijälki. Studiossa (piirustussalissa) opiskelijoiden ryhmä sparraa toisiaan ja toivon mukaan keskinäisissä, epävirallisissa alan aihepiirejä käsittelevissä keskusteluissa ajatukset ja ideat kohoavat uusiin korkeuksiin ja tehdään uusia löytöjä.  Taas syntyy muistijälki.

Ymmärrettävästi perinteinen ja hyvin henkilökohtainen “mestari – oppipoika” opetusmetodi on henkilöresursseja sitovaa ja aikaa vievää. Sen poistaminen, tai edes asteittainen vähentäminen oppimisen yhtälöstä heikentää kaikella varmuudella oppimistulosten vahvuutta ja voimaa. Ts. opetuksen taso kärsii, mikäli henkilökohtaisesta ja aikaa vievästä ohjauksesta tingitään.

Eri alojen opettajien kanssa käymieni keskustelujen perusteella näyttää yllätyksekseni siltä, että sama vaikutelma on myös puhtaasti teknisillä aloilla. Henkilökohtaisen ohjauksen merkitys tuntuu korostuvan kaikkialla yhä enemmän, vaikka tietotekniikka tarjoaa jatkuvasti uusia ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia oppimiseen. MOOC (massive open online course) on kehittynyt versio entisaikojen kirjekurssista. Kirjekurssi sopii tietynlaiseen opiskeluun, mutta onko se ratkaisu kaikkeen? Voiko henkilökohtaisen ohjauksen korvata tulevaisuudessa jollakin tehokkaammalla metodilla?

Mikä on kehityksen perimmäinen tarkoitus? Miksi pedagogiikkaa tulee muuttaa ja perinteisille toimiviksi havaituille malleille pitää löytää uusia vaihtoehtoja? Syitä on nähdäkseni kaksi. Ensinnäkin on tarina jatkuvasta kehityksestä ja usko edistykseen tekniikan avulla. Meillä on velvollisuus tehostaa oppimista ja edistää kulttuurimme henkistä kasvua. Toiseksi uudet tekniset metodit tarjoavat mahdollisuuden tehostaa myös toimintaa taloudellisesti. Kun kaikki tieto on verkossa, mihin silloin enää tarvitaan kouluja rakennuksina – tila- ja ylläpitokuluina? Kehityksen paradoksi on juuri tässä. Kehitys yhtäällä johtaa ongelmaan toisaalla. Tarve synnyttää ratkaisun, joka synnyttää uuden tarpeen tai parhaassa tapauksessa useita. Olemme hallitsemattomassa fissiotilassa ja tunnelma sekä ilmasto lämpenevät.

Savonia kampus rakennetaan Technopolikselle. Varmaa on, että opetustiloja uudella kampuksella on nykyistä selvästi vähemmän. Onkin aiheellista pohtia, miten opetuksen ja oppimisen prosessit toimivat uudella kampuksella. Keskityn jatkossa vain arkkitehtuurin opetuksen ja oppimisen prosesseihin. Pyrin sanallisesti havainnollistamaan ideoita, joiden avulla arkkitehtuurin opiskelun perinteiset ja toimiviksi koetut metodit voitaisiin säilyttää, vaikka metodit ja toimintaympäristöt kokisivatkin muutoksia.

Olen viime aikoina havahtunut ja käsittänyt, että luokkatila ja siinä tapahtuva perinteinen luento-opetus on tullut tiensä päähän. Flipped learning vapauttaa opiskelijat ajasta ja paikasta. Flipped learning vapauttaa opettajan ohjaamaan henkilökohtaisesti opiskelijoita korvaamalla luentotunnit esivalmistellulla ja itsenäisesti opiskeltavalla verkkoaineistolla. Opettajalta metodi edellyttää kiinnostavaa ja loogisesti virheetöntä aineistoa. Aineiston tulee innostaa, haastaa ja kannustaa ja ylläpitää opiskelijan aktiivista virettä, sillä seuraavaan opiskelijatapaamiseen saattaa mennä viikkoja. Voin hyvin kuvitella itseni opiskelijan tilanteeseen ja tuntea epävarmuuden, epämukavuuden ja epätietoisuuden. Saattaisin kaivata henkilökohtaista ohjausta tai edes pientä vahvistusta ajatuksilleni – vastauksia kysymyksilleni. Olisi myös huojentavaa huomata, että muutkin opiskelijat ovat vastaavassa tilanteessa – yhtä hämillään, samalla tavalla eksyksissä.

Kun sitten viimein kokoonnutaan näyttelytilaan yhdessä katsomaan kuukauden aikana valmisteltuja harjoitustöitä, opiskelijoiden odotukset ovat korkealla. Näyttelytilassa esillä olevat työt ovat näkyvillä kaikille. Oma työ vertautuu automaattisesti muihin. Valaistukseltaan edustavassa ja akustisesti miellyttävässä näyttelytilassa opettajalta odotetaan viisaita ja kauaskantoisia sanoja, suoria ja selkokielisiä vastauksia, auktoriteetin näkemystä jokaisesta arvioitavasta / ohjattavasta työstä. Toivottavasti tilaisuudessa syntyy akateemista keskustelua ja jopa väittelyä. Toivottavasti keskusteluun osallistuvat myös opiskelijat ja mahdolliset vieraat. Toivottavasti kaikki tapahtuu positiivisessa hengessä. Tilaisuuden päätteeksi opiskelijoille jaetaan seuraava tehtävä, jonka polku on valmiiksi ohjelmoitu ja jota noudattamalla opiskelijat pääsevät työssään seuraavaan välivaiheeseen tai lopputulokseen. “Kiitos ja tavataan taas kuukauden kuluttua”, opettaja toivottaa. Ohjausta toki annetaan viikoittain virtuaalipöydällä tai piirustussalissa.

Studio-opetuksen merkitys tulee jatkossa korostumaan entisestään. Piirustussalissa tapahtuva opiskelijoiden keskinäinen ajatusten vaihto ja yhdessä harjoitustöiden puurtaminen kehittävät ainakin sosiaalisesti taitavia opiskelijoita. Piirustussalissa opiskelija näkee, mitä toiset tekevät ja miten he sen tekevät. Tieto välittyy huomaamatta ja samalla se rikastuu. Toki myös suoranaisten virheiden kopioituminen on mahdollista. Opettajan ohjaustuokiot piirustussalissa auttavat pitämään järjestystä yllä ja junan ns. raiteilla ilman viikoittaisia luentojakin. Piirustussalissa voisi mielestäni olla kaikkien vuosikurssien opiskelijoita. On ilmeistä, että edistyneemmät ja omasta tekemisestään jo varmuuden saaneet opiskelijat siirtyvät työskentelemään omaan rauhaan, mutta valtaosalle piirustussalin voisi kuvitella olevan koulun todellinen ilmentymä ja paikka, minkä muistaa – koulun brandi ja henki. Se on itse tehdyssä tilassa ja omassa yhteisössä. Toimintakulttuuriin kasvetaan ja kulttuuri kasvaa itsestä.

Mitä arkkitehtuurin opetus tarvitsee tulevalta kampukselta? Tästä aiheesta on valmisteilla RA-opinnäytetyö. Siinä edellä kuvatut ideat tulevat saamaan visuaalisen hahmonsa, metriset mittansa ja kustannukset euroina. Kirjaan lopuksi vielä tiivistetyn listauksen tiloista ja niissä tapahtuvista toiminoista sekä teknisistä ratkaisuista, joilla on tarkoitus ainakin osittain vapautua tilan ja ajan rajoitteista.

Näyttelytila / -tilat: Neljälle vuosikurssille oma kulmansa. Näyttelyt järjestetään joka syys- ja kevätlukukauden päätteeksi. Tämän lisäksi ennen syys- ja hiihtolomaa näyttelytilassa voidaan järjestää välinäyttö ja ohjaustilaisuus. Näyttelytilan tulee olla julkinen, joustava, monikäyttöinen, akustisesti miellyttävä ja valaistukseltaan edustava. Muuna aikana tilaa voi käyttää esim. luennointiin, seminaareihin, paneelikeskusteluihin jne.

Piirustussali / -salit: Työpöydät n. 120 opiskelijalle (=4×30). Tietokoneet ja suunnitteluohjelmistot. Kiinnityspintoja, pienoismallien säilytystilaa, projisointipintaa. Piirustussalin yhteydessä tulisi olla pienryhmätila / -tiloja eristäytymistä esim. kokouksia / neuvotteluja / tiedonantoja varten. Piirustussalia voidaan käyttää myös satunnaisten oppituntien pitämiseen. Muuna aikana piirustussali on opiskelijoiden käytössä kellon ympäri. Opiskelijoilla tulee olla mahdollista personoida tilaa mieleisekseen esim. työpöytäryhmittelyä. Valaistus ja akustiikka tulee huomioida piirustussalissa erityisesti. Huonosti toteutettuna tilasta tulee hälyinen ja siellä on vaikea keskittyä. Tila voi ehkä muodostua useasta pienemmästä toisiinsa kiinnostavalla tavalla yhteydessä olevasta tilasta. Piirustussalin yhteydessä tulee olla tilaa esim. VR-laitteille, pienoismallien rakentamiselle, 3d-tulostukselle jne.

Virtuaaliset työpöydät: Opettaja jakaa tehtäväkohtaisesti opiskelijat ryhmiin. Jokaisella ryhmällä on oma virtuaalinen pöytä, jolle asetetaan oman työn luonnokset järjestyksessä nähtäville. Opiskelijat näkevät toistensa luonnokset ja opettajan kommentoinnin. Opettaja voi antaa ryhmälle yhteisiä ohjeita pöydälle tai ohjeistaa jokaista opiskelijaa erikseen. Esim. RTB, jonka maksullisessa versiossa myös videoyhteys on mahdollinen. Näin voidaan vapautua paikasta ja saavuttaa silti henkilökohtainen kommunikointi.

Etukäteen itsenäisesti tai ryhmissä opiskeltava materiaali: kirjallisuus, videot, verkkosivut jne.

Harjoitustöiden work flown ohjausvideot tai esimerkkiprojektit.

Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla perinteisen koulumainen ja paikalla tapahtuva opetusmetodi on vallitseva. Etäohjauksen osuus kasvaa yleisesti opintojen edetessä. Opettajan työtaakan voisi ajatella tuplaantuvan jaettaessa työ perinteiseen luokkaopetukseen ja etäopetukseen. Käsittääkseni näin ei tarvitse tapahtua. Itse en tee eroa paikalla tapahtuvan lähiopetuksen ja etäopetuksen välillä. Uuden teknologian tulee mahdollistaa ohjaustapahtumien seuraaminen ja niihin aktiivisesti osallistuminen molemmissa tapauksissa. Virtuaalisen RTB-työpöydän avulla harjoitustyön ohjaustapahtuma välittyy jo nyt tarvittaessa koko luokalle. Sisäkehän ja ulkokehän opiskelijoiden työt ja ohjaustilanteet voivat olla yhtä avoimia ja julkisia tapahtumia. Yhdelle annetut ohjeet ja arviot välittyvät samalla kertaa kaikille muillekin.

Vaikka teknologia vapauttaa meidät tilasta ja ajasta, ei se kuitenkaan poista ihmisten (opiskelijoiden) tarvetta kohdata toisiaan ja vuorovaikuttaa kasvotusten. Kaikkea ei voi tai kannata siirtää verkkoon kirjekurssiksi. Ja se, mikä on verkossa, tulisi olla oppilaitoksen brandin mukaista, toimivaa, tuttua ja turvallista – tasalaatuista ja ennustettavissa olevaa ja silti kiinnostavaa. Kuitenkin edelleen on tilatarpeita ja uskoakseni näillä tiloilla tulee olemaan jatkossa entistä suurempi merkitys oppilaitoksen brandin luomisessa. Vähemmällä on saatava aikaan enemmän. Kuollutta tilaa ei tarvita. Elävää ja ihmisiä palvelevaa tarvitaan sitäkin enemmän.

Janne Repo, arkkitehti SaFa                                                                                                   Yliopettaja, rakennusarkkitehtikoulutuksen vastuuopettaja, Savonia AMK