Metamodernistinen arkkitehtuuri

Törmäsin sattumalta käsitteeseen metamodernismi. Se on kulttuurifilosofinen suuntaus, joka kuvausten perusteella etsii tietä totuuden hahmottamiseen oskiloimalla modernin ja sen vastareaktion postmodernin välillä. Se ei pelkää naiviksi leimautumista, eikä se kammoa vakavuutta. Lukemissani teksteissä on kerrottu ”joko tai” -ajattelusta ja myös ”sekä että” -ajattelusta metamodernin ajattelun yhteydessä. Tässä kohtaa tunnistin metamodernin mallin sukulaisuuden omien ajatusteni kanssa. Itselläni on jo vuosia ollut slogan: ”On olemassa ”joko tai” -ihmisiä. Sitten on olemassa myös ”sekä että” -ihmisiä. Ja lisäksi on vielä niitä, jotka ovat ”sekä että” ja heille myös ”joko tai” on samaan aikaan mahdollista. Pragmaattinen asenne, joka ei kaihda keinoja.

Lähden jatkossa kirjoittamaan omaa pohdintaani siitä, mitä metamodernistinen manifestaatio ym. aiheesta kirjoitetut esseet ja artikkelit paljastavat ja miten ne vaikuttaisivat arkkitehtuuriin ja sen tekemiseen. Minulla on vahva tunne, että tämä jo pitkään pienissä piireissä kypsytetty uusi ajattelutapa vastaa hyvin tässä ajassa esillä oleviin ongelmiin ja on siitä syystä tie eteenpäin jonnekin. Itseäni kiehtoo erityisesti se, että metamodernistinen manifesti itsessään ei rajoita tai rajaa, vaan vapauttaa olematta mitään sanomatonta teoreettista kielipeliä. Se julistaa julistamatta. Se ei sorru ironiassaan kyynisyyteen, kuten postmodernismilla on tapana. Ja se uskaltaa pilkan uhallakin säilyttää naivin ja optimistisen uskonsa modernismiin. Tämä kaikki vain jotta voisimme ajattelun avulla ylittää tässä ajassa ilmenevät ja ylitsepääsemättömältä vaikuttavat kuilut.

http://www.metamodernism.org/

https://www.huffingtonpost.com/seth-abramson/ten-key-principles-in-met_b_7143202.html

https://www.huffingtonpost.com/entry/what-is-metamodernism_us_586e7075e4b0a5e600a788cd?guccounter=1

http://www.metamodernism.com/

http://www.metamodernism.com/2011/12/09/metamodern-architecture/

https://www.e-flux.com/video/198071/e-flux-lectures-robin-van-den-akker-and-timotheus-vermeulen-eight-theses-on-covfefe/

Archdaily verkkosivuilta löytyi artikkeli post postmodernismista arkkitehtuurissa. Esitellyistä tämän suuntauksen alle kategorisoiduista projekteista mielestäni vain tanskalainen COBE päiväkoteineen on sisäistänyt metamodernistisen asenteen. Ulkoinen hahmo on ehkä hieman kieli poskessa tehty, flirttaileva ja osoitteleva postmodernismin suuntaan, mutta lisäksi projektissa on vakavahenkinen intentio ja kristallin kirkas modernistinen ote toiminnallisuuden ja elämyksellisyyden tavoittamiseksi.

Tanskalaisen Cobe-toimiston päiväkoti oskiloi hienosti modernismin ja postmodernismin välillä. Se saavuttaa arkkitehtuurissa samalla jotain, mitä kumpikaan ei saavuttaisi yksinään.

https://www.archdaily.com/902557/post-post-modernism-10-projects-that-reinterpret-the-movement-for-the-digital-age

Janne Repo, arkkitehti SaFa                                                                                                   Yliopettaja, rakennusarkkitehtikoulutuksen vastuuopettaja, Savonia AMK