Podcast unien tutkimuksesta, osa 2

Tervetuloa kliinisen neurofysiologian podcastiin!

Täällä haastattelemassa jälleen lehtori Riitta Kiiskinen Savonia-ammattikorkeakoulusta ja haastateltavina bioanalyytikko Jenni Tiitinen ja bioanalyytikko, sairaanhoitaja Saila Häkkinen. Tervetuloa ja kiitos kun pääsitte tulemaan!

Jenni: Kiitos kutsusta.

Saila: Kiitos. Mukava oli tulla puhumaan taas näistä uneen liittyvistä asioista.

Riitta: Edellisessä jaksossa keskusteltiin yleisesti teidän työnkuvastanne ja sen merkityksellisyydestä. Nyt tässä jaksossa voitaisiinkin pureutua oikein hiukan tarkemmin noihin unitutkimuksiin. Aloitetaanpa kaikista yleisimmästä unitutkimuksesta eli yöpolygrafiasta eli suppeasta unirekisteröinnistä eli moni on varmaan kuullut unisalkusta, jonka potilas ottaa sairaalasta mukaansa ja kiinnittää unisalkussa olevan laitteen päällensä ennen yötä ja palauttaa sitten seuraavana aamuna takaisin sairaalaan. Tämän tutkimuksen kysyntä on ollut viime aikoina todella runsasta ja olen kuullut, että tutkimuksen suuren kysynnän vuoksi on aloitettu potilaille ryhmäohjaustakin laitteen asennuksesta. No mitäs yöpolygrafialla selvitetään, niin sillähän on keino selvittää unenaikaisia hengityshäiriöitä eli miten hengitys yön aikana sujuu. Lääkäri voi epäillä siis uniapneaa tai haluaa tutkia syitä päiväaikaan esiintyvään voimakkaaseen väsymykseen. Lisäksi yöpolygrafialla voidaan tutkia myös levottomat jalat oireyhtymää. No mitäs asioita hoitajana on huomioitava, kun antaa tutkittavalle laitteen kotiin ja kun sitten laite palautuu, niin mitään hoitaja rekisteröinnistä tarkastelee?

Jenni: No niin kuin puhuttiin jo viimeksi, että huolellinen ohjaus ja se yhteistyö tutkittavan kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Mutta tässä tietysti, kun tutkittava itse asentaa laitteen, niin pitää olla paljon alkuvalmisteluja tehtynä, että se onnistuu. Hoitajan tehtävä on ensin ohjelmoida se laite sillä tavalla, että se laite sitten automaattisesti käynnistyy ja on käyttövalmiina, kun tutkittava on illalla rupeamassa nukkumaan. Sen lisäksi pitää tietysti tarkistaa, että on kaikki tarvittavat välineet siellä mukana ja se, että tutkittava on ymmärtänyt sen ohjeen, kuinka laite asennetaan ja tulevat anturit ja elektrodit on sitten oikeilla paikoillaan ja oikein asennettuna ja tietysti kytkettynä laitteeseen oikeaan kohtaan.

Saila: Kyllä näin minäkin ajattelisin ja sitten tavallaan myöskin toki siltä tutkittavalta voi vähän kysäistä, että ymmärtääkö hän, että miksi tätä tutkimusta nyt ollaan tekemässä ja sitten vähän käydä joka vaiheessa siinä läpi siinä ohjatessa, että miten mikäkin kiinnitetään, että vähän vaihe vaiheelta. Sitten kun tutkittava poistuu, niin vielä sitten kysäistä, onko nyt mielessä jotain, mikä jäi vielä mietityttämään tai tarvitseeko jotain lisää tietoa. Toki myös sitten, miten hän sitten tulokset sitten saa siitä tutkimuksesta ja sitten ehkä painottaa sitäkin, että kun kotona alkaa illalla asentamaan sitä laitetta itselleen, että käyttää siihen riittävästi aikaa, ettei tule semmoinen hätä ja kiire siinä sitten just ennen nukkumaanmenoa ja toki jos siinä kotona joku, joka voi olla apulaisina siinä niin sehän on aina eduksi. Rauhallinen ja kuitenkin tarkka ohjaus ja mahdollisuus sitten sen tutkittavan esittää kysymyksiä niin aika pitkälle päästään jo silleen.

Riitta: Kyllä.

Saila: Sittenhän se tutkittava seuraavana päivänä yleensä sen laitteen palauttaa. Sitten on hyvä katsoa, että siellä on kaikki laitteen osat palautuneet ja on ehjänä ja sitten kun sitä rekisteröintiä tarkastellaan, niin toki pitää katsoa, että se on onnistunut ylipäänsä ja ne kaikki biosignaalit siellä ovat olemassa, mitä sieltä kuuluu ollakin ja sitten, että ne on läpi yön myöskin toimineet ja ovat siellä olemassa, että jos joku siinä vaikka 3 tunnin ajalta puuttuu, niin sitten pitää miettiä, tarvitseeko rekisteröintiä vaikka sitten uusia. Toki sitten aina kriittisesti tarkastella niitä signaaleja, onko potilasta johtuvaa vai onko sitten ollut joku anturi vähän huonosti vaikka kiinni, että jonkun verran niitä sitten tarvitsee aina uusiakin niitä rekisteröintejä.

Riitta: Kyllä, no sitten mennään unipolygrafiaan ja tämähän on laajempi unirekisteröinti, kuin tuo suppea yöpolygrafia ja tällä unipolygrafialla tutkitaan erilaisia unihäiriöitä. Ja niitähän on paljon, esimerkiksi unenaikaiset hengityshäiriöt, yöllinen jaksottaiset raajaliikehäiriöt, REM-unen käyttäytymishäiriö, unen keston kokemisen häiriö ja liikaunisuustaudit, kuten narkolepsia ja hypersomnia. Tutkimus tehdään yleensä sairaalassa, kliinisen neurofysiologian osastolla, koska yön aikana tallennetaan myös videokuvaa nukkujasta ja rekisteröidään aivosähkökäyrää. Jos tutkimus tehdään kotona, laite kiinnitetään kliinisen neurofysiologian yksikössä ennen tutkimustyötä ja samalla tutkittava saa opastuksen laitteen käyttöön ja ohjeen mukaan kotiin. No Jenni ja Saila, mitä asioita tässä on hoitajana huomioitava, kun tutkimusta tehdään osastolla?

Jenni: Aloitan taas sillä samalla litanialla kuin aina ennenkin, että jotta saadaan laadukas tutkimus tehtyä, niin on se yhteistyö sen tutkittavan kanssa ensiarvoisen tärkeää. Tutkittava ymmärtää, minkä takia hän on tullut tutkimukseen ja mitä siinä tutkimuksessa tehdään ja on yhteistyökykyinen. Esimerkiksi EEG elektrodien laittamisessa, jos on vaikka hyvin liikehtiväinen tai vilkas lapsi, niin elektrodien pitäisi olla kuitenkin oikealla paikalla, että saataisiin semmoinen yhteistyö hänen kanssaan, että voidaan olla varmoja siitä, että elektrodit ovat siellä, missä kuuluukin olla. Sitten toisaalta taas laatuun vaikuttaa myös se, että jos lapsi itkee koko ajan ja on hirveän hikinen ja räkäinen, niin sitten ei välttämättä elektrodit piirrä tutkimuksen aikana, niin kuin kuuluisikin, mutta se ei aina tietysti ole mahdollista, mutta siihen pyritään. Ja sitten se, että ne laitteet oikeasti piirtää sitä, mitä niiden kuuluukin piirtää, että se data on oikeata, eikä sitten jostakin muusta tulevaa artefaktaa ja yön aikana tietysti sitten sen unen tarkkailu läpi yön, että kaikki piirtää koko yön kunnolla, eikä sitten käy niin, että joku on kyllä lakannut piirtämästä ja joudutaan sen takia vaikka tutkimus kokonaan uusimaan.

Riitta: Kyllä, tärkeitä asioita.

Saila: Kyllä ja minä ajattelisin, että aikuisten kohdalla ja toki nuorempienkin kohdalla sitten, niin aina muistaa sanoa siitä, että jos yöllä joku asia häiritsee, joku anturi tuntuu pahalta kiristää tai vedättää tai puristaa jotenkin, niin sitten muistaisi aina mainita siitä, ettei se yö mene sen takia jotenkin sitten pilaille, että jää miettimään, että nyt en saa nukuttua, kun tuo painaa, että niitä yleensä pystytään aina vähäsen sitten jotenkin säätämään, että ei ainakaan se unitutkimus menisi sen takia sitten niin kun pieleen. Toki sitten kyllä yöllä, jos me huomataan, että siellä on joku anturi tai elektrodi irti, niin käydään sitten sen verran siellä tutkittavan huoneessa käydä laittamassa takaisin kiinni se. Aamulla sitten rekisteröinti lopetetaan ja anturit, elektrodit irrotellaan. Siinä yleensä vähän sitten jutustellaan, että miten se yö on mennyt ja osa on kertakäyttöisiä niistä antureista ja elektrodeista ja osa on sitten monikäyttöisiä, semmoisia puhdistettavia. Sinänsä suhteellisen yksinkertainen, mutta kuitenkin monimutkainen tutkimus, että paljon mitataan kaikkea ihmisestä ja se onnistuminen on sitten saattanut pienistäkin asioista kiinni, että sen takia siinä kuitenkin tarkkana täytyy olla.

Riitta: Kyllä.

Jenni: Tuohon voisin vielä lisätä, kun Saila sanoi tuosta, että käydään korjaamassa ja laittamassa kiinni, niin jossain vaiheessa sitten hoitajan pitää myös käyttää semmoista omaa harkintaa, että mikä on merkittävää, että mitä korjataan. Jos ollaan monta kertaa jouduttu yön aikana käymään siellä huoneessa ja potilas aina sitten siihen herää, että missä vaiheessa sitten annetaan tietyllä tavalla periksi ja jätetään joku yksi osa korjaamatta, että saataisiin kuitenkin myös sitä unta siihen rekisteröintiin, että ei mene koko yön siihen, että joudutaan käymään jotakin yhtä asiaa siellä korjailemassa.

Riitta: Kyllä EEG:llähän eli aivosähkökäyrällä sitten saadaan unen vaiheet selville, että se on kyllä hyvä huomio, että sitten käy esimerkiksi yhtenään siellä, niin sitten voi olla, että vaan sitä pinnallista unta on sitten vaan nähtävillä, ei sinne REM unitasolle tai syvää unta välttämättä niin pitkiä pätkiä sitä nähdä käyrällä. Tulisiko muuta?

Jenni: No siinä se varmaan pääpiirteissään oli. Sitten tietysti aamulla, kun tutkittava on lähdössä sieltä pois, niin varmistellaan, että hän tietää, mitä kautta ja miten hän saa vastaukset sitten tutkimuksesta ja jatkot sitä kautta eteenpäin.

Riitta: Kyllä. Varmasti monenlaisia potilaita olette nähneet tässä tai tutkittavia tässä tutkimuksessa.

Saila: Kyllä ja useinhan ihmiset jännittää just sitä, että miten tässä nyt pystyy tämmöisessä kaikissa antureissa nukkumaan, että sitten tavallaan myöskin se, että pystyy silleen suhteellisen aikaisessa vaiheessa laittamaan ne anturit, elektrodit kiinni, että ihminen ehtii tottua niihin ennen kuin alkaa sitä unta odottelemaan. Se ehkä myös vähän helpottaa sitten sitä, koska usein just se, että tulee tosi paljon vaikka iho teippiä kiinni ja muutenkin niitä antureita ja elektrodeja, niin alkuunhan sinä tunnet ne, mutta sitten kun ne on ollut sinun päällä vähän aikaa, niin sitten se vaan häviää, että ei niitä enää sitten huomaa. Niin pääsääntöisesti kuitenkin ihmiset sitten aika hyvin niihin sopeutuu ja tottuu.

Jenni: Ja sitten tietysti he olisi heti aamulla kauhean kiinnostuneita siitä, että onko siellä jotakin löydöksiä vai ei, mutta pitää sitten muistaa ja yrittää heillekin kertoa sitä, että tämä ei ole niin yksinkertaista, että ei saman tien voida lausuntoa antaa ja varsinkaan kun hoitajat ei niitä lausuntoja anna eikä tee, että sitä rauhoitella sitten heidän mieltä myös siinä, että malttavat odottaa sitä vastausta.

Riitta: Onko paljon unissa kävelijöitä?

Jenni: No sellaista ei valitettavasti vielä ole nähty. Se olisi ihan mielenkiintoinen kokemus.

Saila: Niin ne taitaa vähän olla noi tommoiset parasomnian tyyppiset, että ne noi asiat vähän pakoilee noita unilaboratorioita, että ne ei oikein sitten näissä vieraissa paikoissa välttämättä tule esille samalla tavalla, mitä kotioloissa. Toki voi olla, että jos tehtäisiin useampi yö unta unilaboratoriossa, niin sitten, mutta harvoin ne sitten osuu siihen. Jollain lailla se uni on kuitenkin vähän erilaista unilaboratorioissa, että ei niin tommoiset asiat oikein tule.

Jenni: Joku unissapuhuja ja sellainen, että saattaa nousta istumaan sängylle, mutta kävelemään asti ei, eikä muuta suurempaa ole vielä tullut vastaan.

Riitta: Kyllä vähän ujostellaan siinä mielessä.

Jenni: Joo näin se on.

Riitta: Kyllä, no sitten lähdetään tällaiseen aktigrafiatutkimukseen. Tämä on tällainen liikeaktiviteettitutkimus eli tämä on hyvä varsinkin unettomuuden diagnosointiin eli sen avulla tutkitaan vuorokausirytmiä eli sitä, mihin aikaan nukut ja milloin olet valveilla ja aktiivinen, sekä kuinka säännöllinen unirytmisi on ja tällä saadaan myös tietoa siitä, kuinka pitkään olet siellä vuoteessa ja kuinka rauhallisia unijaksosi ovat eli varsinaisia univaiheita ei aktigrafialla voida mitata, koska ei ole tosiaan sitä aivosähkökäyrää tässä tutkimuksessa. Saat siis elää ihan tavanomaista omaa vuorokausirytmiä noudattaa ja tämä tutkimus on hirmu hyvä yhdistettynä nukkumispäiväkirjaan. Se auttaa varmasti huomattavasti unettomuuden tyypin ja sen vaikeusasteen selvittämisessä. Mitkä teidän kokemuksenne on tästä tutkimuksesta?

Saila: Joo tämä aktigrafia on sinänsä tutkittavalle hyvin sillä tavalla helppo tutkimus, että hänellä on ranneke kädessä, yleensä pari viikkoa kestää tämä tutkimus ja yhdistetään tosiaan kyselykaavakkeeseen ja tämmöiseen unipäiväkirjaan ja toteutetaan ihan tavallisessa arjessa ja tässä ehkä vähän on sitä, että päivän väsymyksen syynä voi tai taustalla voi olla oikeasti se liian vähäinen unimäärä, että ei malteta kuitenkaan nukkua riittävän paljon ja itse ei sitä sitten ihminen välttämättä ei itse sitä tunnista, niin sen selvittelyssä aktigrafia on silleen hyvä ja jos on tämmöistä poikkeavaa päiväväsymystä niin ennen, kuin aloitetaan tämmöisiä erikoistutkimuksia ja sitten olisi aika tämmöinen edullinen tapa ja tutkittavalle näppärä tapa sitten vähän selvittää, että mitä se päiväaikainen aktiviteetti, vireys on ja miten ollaan. Ollaanko yöaikaan vuoteessa vai tehdäänkö sitten jotain muuta.

Riitta: Kyllä.

Jenni: Joo, Sailan kanssa ihan samaa mieltä, että ehkä sanoisin oman kokemuksen perusteella, että aika vähänkin käytetty tutkimus siihen nähden, että mitenkä paljon sillä saataisiin sitten tietoa omasta päivän aktiivisuudesta ja sitten levon määrästä, että voisi ajatella, että voisi ruveta käyttämään enemmänkin.

Riitta: Kyllä, saadaan dataa mustaa valkoisella, mitä se todellisuudessa on.

Saila: Kyllä ja sinänsä se, että kun saadaan kahdelta viikolta, niin se kertoo paljon enemmän kuin vaikka yksi yksittäinen yö, joka saattaa sitten syystä tai toisesta ollakin jotenkin poikkeuksellisen hyvä tai poikkeuksellisen huono. Siitä saadaan vaan se hetkellinen, että toki 2 viikosta saa jo paljon enemmän sitä tietoa, että mitä se oikeasti on.

Riitta: Kyllä, no sitten on vielä 2 jäljellä eli nämä on myös mielenkiintoisia. Tämmöinen kuin MSLT-tutkimus on ensiksi eli univiivetutkimus eli nukahtamisviivetesti. Sitä käytetään poikkeavan päiväväsymyksen ja liikaunisuuden, kuten narkolepsian ja hypersomnian selvittelyssä ja unitutkimuksen tarkoituksena on määrittää nukahtamiseen kuluva viive ja arvioida siten unen laatua. Tutkimuksessa selvitetään, nukahdatko liian helposti ja nopeasti ja nukutko vilkeunta eli unennäköunta. Mitä Jenni ja Saila tässä tutkimuksessa tapahtuu?

Jenni: No tämähän on semmoinen tutkimus, missä tutkittava on ensin edellisen yön ollut nukkumassa siellä unilaboratoriossa ja sitten heräämisen jälkeen, puolitoista tuntia heräämisen jälkeen aloitetaan sitten semmoiset jaksot, joita on 5 yhteensä päivän aikana ja 2 tunnin välein aina alkaa uusi jakso ja tässä jaksossa sitten tutkittavan on tarkoitus pyrkiä nukahtamaan ja sitten katsotaan sitä, että kuinka nopeasti se nukahtaminen tapahtuu, onko se normaali rajoissa olevaa vai jotenkin poikkeavan nopeasti tapahtuvaa. 20 minuuttia tosiaan aikaa nukahtamisen odotteluun on ja jos tutkittava nukahtaa, niin hän saa nukkua sitten 15 minuuttia ja sen jälkeen hänet sitten herätellään ja jakso on ohi ja seuraava jakso alkaa sitten 2 tunnin päästä siitä, kun edellinen jakso on alkanut.

Saila: Joo tässä saa nukkua useita päiväunia, että jos tykkää päikkäreistä, niin tämä on silleen mukava testi. Tämä on sinänsä myöskin sillä tavalla mielenkiintoinen, että tässä kuten muissakin näissä neurofysiologian tutkimuksissa niin on tarkkaan sen ohjauksen kanssa, mutta tässä on tosi paljon vähän tämmöisiä sääntöjä päivän aikana, että tutkittava on unilaboratoriossa, niin sitten siellä rajoitetaan tiettyjä asioita, mitkä häntä virkistää eli tutkimuspäivänä ei saa juoda kahvia eikä teetä eikä muita tämmöisiä piristäviä tuotteita puoleen tuntiin ennen kuin tämä tutkimusjakso alkaa. Ei saa myöskään käyttää nikotiinituotteita eikä myöskään älylaitteita elikkä sekin on rajattu sitten ja sitten ei saisi tietenkään nukkua myöskään lisää päiväunia näiden jaksojen välissä eikä hirveästi rasittaa itseensä eikä ulkona kauheasti oleskella auringonpaisteessa, että jos lähtee käymään pihalla näissä jaksojen välissä, eikä hirveästi saisi myöskään vuoteessa viettää aikaa, että tässä on silleen vähän semmoisia käyttäytymissääntöjä tutkimuspäivänä, että miten pitäisi sitten olla.

Riitta: Kyllä.

Jenni: Joo ja noista käyttäytymissäännöistä ehkä hankalin tällä hetkellä on tuo älylaitteiden käyttö ihmisillä. Ei kauheasti ole sitä aktiviteettia siellä, kun odottelee sitä siinä ja seuraavan jakson alkua ja mitäpä sitä itse kukin muuta tekisi, kuin räpläisi puhelinta tai tietokonetta, että se on sellainen, mitä pitää muistuttaa useampia kertoja päivässä, että kyllä ja nuorisolla sitten nämä energiajuomat on sellainen ongelma, että ja niitä ei niin mielletä välttämättä, kun puhutaan, että kahvia tai teetä ei saa juoda, että sitä ei välttämättä mielletä siihen samaan kastiin.

Riitta: Kyllä ja vaikka siinä jos missä sitä kofeiinia on. Ja hyvä on aina tutkimus vakioida. Onko muuta tästä tulisiko mieleen?

Jenni: Tietysti siinä se just, että siinä hoitajan tärkeätä se, että pitää tietyllä tavalla osata niitä unen vaiheita tulkita, että pystyy katsomaan siitä sen otoksen aikana, että nukahtaako tutkittavaa vai ei ja ne sitten laittaa ylös ja kirjata, että siinä vaaditaan sitä tietynlaista tuntemusta sitten niistä unen vaiheista.

Saila: Kyllä pitää osata aivosähkökäyrää tulkita, että pystyy tunnistamaan sen hetken, milloin ihminen mahdollisesti nukahtaa.

Riitta: Kyllä, kokemusta täytyy olla hoitajilla varmaan useampi vuosikin ennen kuin eri tutkimuksista?

Jenni: Niin kyllä jonkunlaista kokemusta vaatii, mutta meillä tietysti tuolla KYS:llä kun ollaan monesti sillä tavalla, että meitä on useampi siinä samassa tilassa, kun ne tehdään sitten samassa paikassa video-eeg tutkimusten kanssa, niin onneksi siinä aina sitten joku kollega vieressä, jonka kanssa voi yhdessä niitä asioita pohtia.

Riitta: Kyllä, hyvä. No sitten on hereilläpysymistesti elikkä tällä MWT tutkimus. Hereilläpysymistutkimuksella selvitetään kykyäsi pysyä valveilla yksitoikkoisissa tilanteissa ja hereillä pysymistestiä käytetään esimerkiksi selvitettäessä mahdollisuuksia saada ajokortti tai pitää se, jos sinulla on päiväaikaista väsymystä aiheuttava sairaus esimerkiksi uniapnea tai narkolepsia, mutta uniapnea varmasti on se kaikista yleisin syy. Mikäs ero tässä tutkimuksessa on sitten tähän MSLT tutkimukseen?

Saila: No tässä nyt lähtökohtaisesti yleensä ihminen nukkuu edeltävän yön omassa kodissa ja tulee sitten tähän tutkimukseen aamulla ja siinä sitten kiinnitellään aivosähkökäyrää ja silmän liikkeitä ja leuan lihasjännitystä ja sydämen sykettä mittaavat elektrodit ihan ensimmäisenä. Samalla vähän haastatellaan, miten se edellinen yö siellä kotona sujuu, että montako tuntia on nukkunut. Tiedetään vähän, mikä tausta sitten on tälle testille ja tässä tosiaan pitää hämärässä huoneessa istuen ilman mitään aktiviteetteja 40 minuuttia sitten pysytellä hereillä ja tämä tehdään 4 kertaa päivän aikana. Tässäkin on tämmöisiä tutkimusjaksoja ja kahden tunnin välein tehdään tutkimusjaksot ja siinä sitten, jos ihminen nukahtaa, niin sitten hänet pienen hetken päästä herätetään. Samalla lailla tässäkin tutkimuksessa on näitä sääntöjä eli ei saa juoda kahvia eikä teetä eikä ottaa nokosia eikä itseään rasittaa ja sitten sekin, että tavallaan se, että videokuvaa myös tallentuu sieltä huoneesta, niin sitten hoitaja siinä, kun sitä tutkimusjaksoa tekee, niin samalla myös katsoo, että tutkittava ei siellä esimerkiksi laula tai näprää käsiä tai tee mitään semmoista, mikä häntä virkistää, että pitäisi vaan kyetä istumaan rauhassa ja pysymään hereillä.

Jenni: Joo, ei varmasti ole mikään semmoinen suosikkitutkimus ehkä kovinkaan monen mielestä. Se 40 minuuttia hämärässä huoneessa istua on aika pitkä, mutta tuota tietysti jollain tavallahan sitä hereillä pysymistä pitää pystyä niin tutkimaan, että paljon siellä kaikennäköistä sitten yritetään sen aikana tehdä.

Riitta: Ja varmaan tutkittavista suurin osa on rekkakuskeja?

Jenni: Joo, ammattiautoilijat on iso ryhmä nykyiseltään, että en muista joitakin vuosia sitten tuli sellainen ihan muistaakseni laki, että kaikki ammattiautoilijat, joilla on uniapnea, niin heille pitää tämä hereilläpysymistesti tehdä ja sitten myös, että vaikka he saisi sen siihen uniapneaan CPAP hoidon, niin sitten myös niitä hoidon vaikutuksia tällä katsotaan ja sen takia aika paljon tulee potilaita, joilla on sitten tämä testi tehtävänä.

Riitta: Se on kyllä hyvä. Lisää turvallisuutta tuolla liikenteessä.

Jenni: Ja sitten kun niitä katsoo niitä tutkimuksia siellä, niin ihan tietää, mistä syystä he ovat siellä, että on paljon semmoisia, että itse kokevat, että he ei ole nukahtanut ollenkaan, mutta se semmoinen tietynlainen pilkkiminen ja torkkuminen alkaa jo siinä ihan muutaman minuutin jälkeen, niin aika pelottavalle tuntuu, että sellainen henkilö olisi tuolla rekan ratissa vastaan tulevien kaistalla, kun itse.

Riitta: Kyllä varmasti. Hyvä, että on paljon erilaisia unitutkimuksia olemassa, koska on paljon erilaisista uniongelmista kärsiviä ihmisiä. Tutkimusten avulla saadaan sitten selville ihan mustaa valkoisella, minkälaista unta on tai vaikka nyt esimerkiksi, kuinka nopeasti nukahtaa ja lopuksi kyllä en malta olla kysymättä teiltä, että mitkä teidän mielestä on semmoista tärkeimmät syyt, jotka johtavat erilaisiin univaikeuksiin. Paljon on juttua tästä niin kun esimerkiksi tuolla mediassa ja muualla ja paljon tutkitaan tätä asiaa ja luin juuri unilääkäri Henri Tuomilehdon postauksesta, että uuden tutkimuksen mukaan ylivoimaisesti yleisimmät syyt unesta tinkimiseen on suoratoistopalveluiden ja sosiaalisen median käyttö, yli 200% yleisempää kuin työ ja 300% yleisempää kuin elämäntilanne, että unemme perimämme esimerkiksi että on iltaihminen, muodostaa 30-40% osuuden kokonaisuudesta elikkä 60-70% lopputuloksesta on ihan seurausta omista valinnoistamme, että pitäisikö nyt sitten palata niihin vanhoihin aikoihin? Mutta onko muita mielessä semmoisia syitä, mitä tulisi Jenni ja Saila mieleen, mitä olette oppineet potilaiden tai tutkittavien tarinoiden kautta?

Jenni: No en osaa äkkiä muuta muuten sanoa, mutta se on varmasti kyllä nähtävissä joka paikassa, että nykyään asioita priorisoidaan eri tavalla, että sitä unta ei välttämättä ja palautumista ei välttämättä priorisoida niin tärkeäksi tai korkealle, että sitä jotenkin kuvitellaan, että me ollaan sellaisia megaihmisiä, että voidaan yhtäjaksoisesti olla hereillä pitkiä aikoja, eikä tarvita sitä palautumista, vaikka se valitettavasti ei niin ole.

Riitta: Juuri näin, varmasti.

Saila: Joo, kyllä varmasti ne omat valinnat, että ajatellaan, että voisin vähän molemmista päistä kynttilää polttaa ja että ja sitten kun jostain syystä tai toisesta on liian vähän tunteja vuorokaudessa, niin sitten ajatellaan, että no unesta se otetaan totta kai, koska mistä muualta sä sitä välttämättä voit ottaa, mutta ehkä se, kun tarpeeksi pitkään tilanne on huono, niin jossain vaiheessahan se stoppi tulee. Mutta toki sitten, miten pitkään ihminen sietää just sitä univajetta, se on tosi yksilöllistä, mutta useimmiten jossain vaiheessa tai jotain että nyt joku ongelma tässä on ja herätään siihen, että ne omat valinnat on semmoiset, pitää ruveta muutoksia tekemään. Mutta toi älylaiteasia on kyllä semmoinen, mikä huomaa tuolla töissä itse, että siellä tavallaan, kun on jo kaikki valmiina, että voitaisiin ruveta aloittelemaan sitä unitutkimusta ja ihminen voisi ruveta nukkumaan, niin sitten on kuitenkin no minä tässä nyt jos mä vielä puolituntisen tuota kännykkää katson, että haittaako se. No eihän se haittaa, jos sä tekisit sen kotonakin, niin totta kai sä sen voit tehdä, mutta tavallaan tulee vähän semmoinen tunne, että jotenkin ei vaan nyt malteta, että jos mä nyt sitten vaan en katso tätä puhelinta, niin jäänkö mä nyt jostain tässä paitsi. Meneekö mulla joku tärkeä asia ohi, vaikka eihän sulta jää todennäköisesti mikään niinku, sä et jää mistään paitsi, että se vaatii itsekuria. Siitähän siinä on vaan suurimmaksi osaksi kyse.

Riitta: Kyllä.

Jenni: Kyllä joo ja lasten kohdalla minä kyllä pyytäisin vanhempia katsomaan peiliin, että aika monta kertaa siinä tulee sellainen tilanne, että on kaikki valmiina ja lapsi voisi ruveta nukkumaan, niin tuota sitten se, minä en halua vielä, minä haluan vähän aikaa vielä pelata tai minä oon vähän aikaa vielä puhelimella ja aika herkästi sitten annetaan se lupa, että vähän, että no niin on poikkeustilanne, että ei meillä normaalisti tälleen kotona, mutta tuota ehkä se nyt ei välttämättä aina sitten niin ole. Toki voi ollakin, mutta se, että sitten, kun tullaan sinne tutkimukseen esimerkiksi niin kyllähän siellä sitten pitäisi pyrkiä nukkumaan just sellaiset yöunet kuin kotonakin nukutaan, että ei se sillä tavalla ole sen enempää poikkeustilanne, kuin mikään muukaan, että helposti lipsutaan siinä, että annetaan niitä oikeuksia vähän ehkä liikaa.

Saila: Kyllä ja sitten mielenkiintoista on myös nähdä se, että ihmiset nukkuu puhelimen kanssa, että heillä on se puhelin siellä sängyssä ja sitten jos yöllä vähän havahtuu, niin pitää nyt kuitenkin sitten vähän selata välissä sitä puhelinta, jos katsoa vaikka, onko illalla tullut viestejä sen jälkeen, kun on ruvennut nukkumaan, vaikka ne voisi tietty katsoa aamullakin, että ihmiset on hirveän valmiudessa koko ajan, että sitähän ei jotenkin kyetä sitä yötä rauhoittamaan silleen, että oikeasti se nyt on se hetki, kun sinun aivot on ilman niitä ylimääräisiä ärsykkeitä.

Riitta: Kyllä, aivojen pitäisi levätä välillä.

Jenni: Joo tuohon kyllä voin kommentoida ihan samalla tavalla kuin Sailakin, että se on hämmentävää, että se puhelin pitää olla tyynyn vierellä siinä ja sitten siinä on vielä monesti sellainen, että jotkut valot välkkyvät tai salamat vilkkaa jo siihen tulee viesti tai joku puhelu, että se on uskomatonta, miten ihmiset voi sellaisessa nukkua ja levätä, että koko ajan tulee ärsykkeitä siitä vierestä.

Riitta: Kyllä ja varmasti sotkee unta ja sitä, että miten laadukasta se uni on sitten.

Saila: Niin joo ja sitten miten paljon se vaikuttaa myös siihen nukahtamisviiveeseen illalla, että kun sinulle tulee sitä ärsykettä sieltä puhelimesta että vaikka sieltä nyt ei välttämättä sitä sinivaloa tulisi, mutta sieltä tulee sitä aivoja aktivoivaa ainesta, että sitten ennen kun sä oikeasti sitten pääset semmoiseen levolliseen uneen ja ylipäänsä nukahdat niin se vaikuttaa siihen ja lapsille varsinkin niin tosi paljon.

Riitta: Pitäisikö meidän palata takaisin vanhoihin aikoihin? Kuulostaa siltä.

Jenni: Joo, mustavalko telkkarit ja semmoiset vanhat nokialaiset käyttöön!

Riitta: Kyllä, hyvä! Kiitoksia Jenni ja Saila haastattelusta!

Saila: Kiitos!

Jenni: Kiitos!