Podcastit

Tämä on tekstivastine Businesskumppanit-podcastin jaksolle. Voit kuunnella kaikki jaksot klikkaamalla tästä.

Matti Laitinen: Tervetuloa Business Center Pohjois-Savon kumppani-podcastiin, jossa kuullaan näkökulmia liiketoiminnan kehitykseen, verkostoihin ja ilmiöihin. Tänään meillä teemana on oikeastaan ulkopuolisen asiantuntijan käyttö uuden liiketoiminnan rakentamisessa ja muutoksessa, ja myös hieman semmosta asiakkaan kokemusta konsultoinnista. Eli liittyy konsultointiin, tuotteistukseen, myyntiin ja markkinointiin ja palvelujen kehitykseen. Lähdetään vieraista. Keitä te ootte ja mitä teette, ja miks teette sitä työtä, mitä nyt teette?

Reeta: Tervehdys, eli minä oon Reeta Ahosilta Kuopiosta yrityksestä nimeltä TulkkausILONA Oy. Me tuotetaan kommunikaation asiantuntijapalveluita, ja semmosena ydintuotteena on viittomakielen tulkkaus ja puhevammaisten tulkkaus sekä kommunikaatio-opetus. Nyt sitten täällä siitä syystä, että on kehitelty vähän uutta palvelua sit näitten vanhojen tuttujen rinnalle.

Jenni: Moikka. Minä oon Rissasen Jenni Paju Consultingista. Me tarjotaan konsultointi-, fasilitointi- ja valmennuspalveluita. Halutaan auttaa meidän asiakkaita luomaan kannattavaa ja merkityksellistä liiketoimintaa ja autetaan erilaisissa kasvun kohdissa.

Matti Laitinen: Erittäin mielenkiintoisia palveluita kummatkin. Miten te näätte, että miks tämä on teidän mielestä tärkeetä tää palvelu, mitä tuotatte ja tää yritystoiminta?

Reeta: TulkkausILONAhan tuottaa tosiaan sitä tulkkauspalvelua, jotta jokaisella meillä tässä yhteiskunnassa ois mahdollista tuoda omia ajatuksia ja mielipiteitä omalla kielellään ja omalla tavallaan esille ja saada äänensä kuuluviin. Lähinnä meidän idea on semmonen tasavertainen tiedonsaanti ja vaikuttaminen niihin omiin päätöksiin, että muut ei päätä sinun puolesta.

Matti Laitinen: Erittäin hyvä. Voi ajatellakin nykypäivänä… Esimerkiks saavutettavuus ja juuri nämä seikat on erittäin tärkeitä, kun myös sitä informaatiota on paljon, mutta onko se saatavilla ja ymmärrettävissä. Entäs Jenni?

Jenni: Tietysti siinä omassa roolissa ja omassa työssä meitä sytyttää se, että saadaan muita auttaa ja antaa vauhtia eteenpäin tai ylöspäin tai miten se halutaan ajatellakin, mutta kyl mä ite nään… Sen oman työn merkityksellisyys tulee kyllä sit tosi paljon myös asiakkaitten kautta, että just esimerkiks tää TulkkausILONAn palvelu, niin mä ite koen kans tosi vahvasti sen, et se on hirveen tärkee ja vaikka omassa lähipiirissä on esimerkiks sellaisia ihmisiä, jotka ei välttämättä enää ymmärrä kauheen pitkiä kirjoitettuja tekstiohjeita tai muuta, niin näen kyllä sen, että tosiaan tollaisilla kuvien avulla kerrottuna tää maailma avautuu sitten meille kaikille.

Matti Laitinen: Kyllä, eli tää on tosi tärkee pointti ja mielenkiintoinen pointti, että näkee tosiaan sen palvelun arvon merkityksen ihan jopa silleen arkisesti tai ymmärtää, kenelle asiakkaalle se sitten käy. Jos lähetään siitä, että miks sä Jenni olit mukana tässä TulkkausILONAn prosessissa ja miten se oikeastaan tapahtui?

Jenni: Mä voisin ehkä sillä lailla tässä kohtaa kuitenkin antaa puheenvuoroa tuonne Reetan suuntaan, koska ihan tässä tän uuden palvelun alkumetreillä mä en vielä ollut mukana. Mä tulin vähän myöhemmin mukaan, niin haluutsä Reeta kertoo siitä, että mistä tää ajatus lähti?

Reeta: Joo, elikkä niinkin ikävä asia kuin korona silloin -20 keväällä kuritti meitä kaikkia ja koko tätä yhteiskuntaa, niin silloin me lähettiin meillä yrityksessä miettimään, että miten me saataisiin tasavertaisesti tietoa kaikille ihmisille tästä koronasta. Jos et pysty kunnolla lukemaan, jos et ymmärrä kuuntelemaasi, et mikä ois semmonen väylä. Siinä tietysti takaraivossa koputti myös se saavutettavuusdirektiivi, mikä oli aikaisemmin tullu voimaan. Sitten me lyötiin yrittäjät Ilonassa viisaat päämme yhteen ja lähettiin pohtimaan, et mikä ois tällästä uutta palvelua, jotta tätä tiedonsaantia me voitais osaltamme parantaa näille meidän asiakkaille. Myöhemmin sit huomattiin, et meidän asiakkaitahan onkin ihan valtavan paljon enemmän kuin se kapea marginaali näitä tulkkauspalvelun käyttäjiä eli tähän kuvioon tuli mukaan maahanmuuttajataustaiset henkilöt, joilla suomen kieli ei ole äidinkieli. Iäkkäät. Muistisairaat henkilöt. Lapset, joilla ei ole vielä lukutaitoa. Elikkä lähti laajenemaan tämä meidän niin sanottu asiakaskunta valtavasti siitä meidän ideasta, että me saatais tällästä kuvitettua selkokieltä markkinoille. Sitten kun tämä korona tosiaan tuli, niin järjesti myöskin aikaa. Eli se oli toisaalta myös positiivinen asia, että kerrankin meillä kaikilla yrittäjillä kaiken kiireen keskellä oli ykskaks aikaa miettiä asioita ja luoda tyhjästä tällänen innovatiivinen idea.

Matti Laitinen: Kyllä. Ex nihilo.

Jenni: Sit oikeestaan sen jälkeen, kun te olitte sillä Business Finlandin korona-ajan tuella saaneet sen palvelun ikään kuin perusteet kuntoon, niin sitten Reeta lähit hakemaan apua siihen seuraaviin vaiheisiin eli tuotteistamiseen, myyntiin, markkinointiin. Siinä sitten minä ja Paju tultiin mukaan. Oikeestaan siinä välissä oli sitten vielä ELYn tarjoamista kehittämispalveluista tälläinen analyysivaihe. Analyysiä vois ajatella vähän niin kuin sellaiseks… Kun autoilla on aina välillä katsastus, niin siinä analyysissä tehdään vähän sellainen yrityksen katsastus, et missä mennään, missä on kehityskohteet, mihin suuntaan pitäis mennä. Siitä sit seuraavana vaiheena lähettiin käyttämään näitä ELYn tukemia konsultointipäiviä, joissa sitten mietittiin, että mitenkä tätä selkokielipalvelua voitais viedä markkinoille. Reeta tuossa puhui niistä loppukäyttäjistä, niin sit vähän mietittiin, et kuka ois sit se maksava asiakas näille selkokielisesti kuvitetuille ohjeille esimerkiks. Sellaista yhteistyötä tehtiin.

Matti Laitinen: Tuossa tuli tosi hyviä näkökulmia, että se ulkopuolinen ehkä rysäykselläkin tullu muutos ja muuta, niin siinä toteutuu toisaalta se, että yrittäjä tunnistaa mahdollisuuksia kuitenkin myös sen kaiken muutoksen keskellä ja myös sitten tämä toisaalta, että siinä alkaa ehkä palautteen tai tämmösen näkemyksen kautta avautua just semmoset kehityssuunnat, että mihin voisi tarttua. Mutta ihan totta, että tuossa tuotteistuksessa ja muussa on monia juttuja, mitä pitää ottaa huomioon. Jos kysyt, että mikä on erilaisten kehittämistukien merkitys liiketoiminnan kehittämiselle ja… Mitäs teillä on TulkkausILONAlla kokemuksia tästä Business Finlandin kehittämistuesta ja mikä sen merkitys on ollut?

Reeta: Kyllähän tämä Business Finlandin tuki oli hyvinkin ratkaiseva tässä meidän tilanteessa. Kun tämä hyvä idea saatiin jalostettua ja sitä vähän kehitettyä, niin tehtiin sitten hakemukset Business Finlandille. Sitten sieltä hyväksyvä päätös tuli, niin kyllähän se oli ratkaisevaa siihen nähden, että kun yhteiskunta menee kiinni, niin meillähän tulkkaukset loppu kokonaan käytännössä ja henkilöstöä kun on kuitenkin… Meitä on melkein 25 tulkkia, niin siinä jouduttiin sitten pohtimaan, että mitäs nyt tehdään ja entäs jos tämä kestää pitkäänkin, niin se tavallaan antoi vähän semmosta vauhtia sitten meille yrittäjille pohtia, että jotain muutakinhan tässä varmasti osataan tehdä kuin pelkästään tulkata.

Matti Laitinen: Kyllä. Mihin te haitte sitten oikeestaan apua tai miten se prosessi alkoi? Vähän tuossa käytiinkin läpi sitä analyysiä ja se oli hyvä vertauskuva tuosta, mutta miten se… Mihin te haitte erityisesti? Tunnistitteko te sitä ite vai miten se löyty?

Reeta: Joo, elikkä kun me saatiin tämä Business Finlandin ikään kuin projekti päätökseen, niin mehän saatiin sitten yhteistyö tuonne ELY-keskukseen auki ja siellä Jari Vitikainen sitten osasi ohjata meitä tietyntyyppisille henkilöille keskustelemaan. Tosiaan Jenni oli yks heistä ja sitten oli Ryyminin Petra tuolta Business Savolta. Petran kans ensin siinä analyysivaiheessa tavallaan avattiin silmiä siihen, et mitä kaikkea meidän korkeasti koulutetut työntekijät osaakin tehdä muuta kuin tulkata. Se oli ehkä silmiä avaava myös itselle, että hyvänen aika, miten suppeasti tässä tätä maailmaa on edes katsottu, koska se osaaminen on todella laajaa ja vahvaa, ja siellä on 30 vuotta töitä tällä alalla tehneitä ihmisiä, joilla on kyllä tarttunut takkiin vaikka minkälaista osaamista. Se tavallaan aukas sitä näkemystä siihen, että me osataan, me pystytään ja miksei me lähettäs kokeilemaan. Se analyysi oli hyvin semmosta konkreettista keskustelua ja konkreettisia asioita nostettiin sieltä esille, et mihinkä kannattaa kiinnittää huomiota ja ikään kuin tehtiin suunnitelma siitä, et mitkä on ne seuraavat stepit. Sitten kun se analyysivaihe oli ohi, niin sitten Vitikaisen Jarin kanssa, jolta sain todella palvelua ELY-keskukselta… Hirveen helposti lähestyttävä henkilö, niin hän ohjasi seuraavassa vaiheessa sitten tuonne Jennin tykö, ja me aloitettiin vähän pidempi yhteistyö sitten vielä Jennin kanssa. Se tavallaan oli hyvää jatkoo sille ensimmäiselle analyysivaiheelle tämä konsultointipalvelu.

Matti Laitinen: Erittäin hyvä aspekti tämä, josta paljon keskustellaankin, että mikä se osaaminen on näkyvillä ja osataanko me sitä aina tunnistaa, ja täälläkin ympäristössä aina siihen yllättyy välillä, että täällä on vaikka mitä osaamista ja joskus se on sitä kytkemistä. Mitenkäs Jenni? Jos mennään tähän… Mitä Kehpat on ja miten niitä haetaan? Jos siirrytään nyt sitten tähän alueelle.

Jenni: Kehpa, tämä kryptinen sana, on lyhenne kehittämispalveluista. ELY-keskukset on kilpailuttaneet joukon asiantuntijoita, jotka sitten näitä ELYn palveluita tarjoavat. Siellä on tosiaan oikeestaan kolme, et siel on se analyysi, konsultointi ja sit vielä koulutukset. Homma menee sillä tavalla, että yritys voi itse etsiä sieltä yli 700 konsultin joukosta sen, jonka kanssa ryhtyy yhteistyöhön. Jos ei itse halua tehdä, niin ELYltä myös annetaan sit vinkkiä. Analyysipäivän hinta on 260 euroo per päivä ja se päivä tarkoittaa siis sitä, että siinä konsulttiyrityksen kanssa työskentelee, jututtaa ja kirjoittaa siitä raportin. Konsultointipäivä maksaa asiakkaalle 325 plus alv per päivä. Meillä tais tässä TulkkausILONAn projektissa olla kolme päivää eli ne tunnit oli ikään kuin sitten siihen keväälle useamman kuukauden ajalle jaettu. Sähköinen hakuprosessi, joka on tosi simppeli ja asiakasyritys tekee itse ikään kuin sen ensimmäisen vaiheen haun. Sitten ELYllä on siinä semmonen tarkistusvaihe, minkä jälkeen konsultin kans tehdään vähän semmonen tarkempi suunnitelma, että mitä konsultoinnissa tehdään. Sit siellä loppupäässä on raportointi. Se on kyllä mun nähdäkseni tehty niin helpoksi kuin ikinä mahdollista, et sitä byrokratiajuttua ei siinä kannata pelätä. Käytännössä esimerkiks meillä on toki repussa kaikenlaisia työkaluja ja niitä sitten aina asiakaskohtaisesti sieltä sopivia käytetään. Nää konsultointiprojektit on aina räätälöity siihen asiakkaan tarpeeseen. Käydään keskustelua projektin alussa ja projektin aikanakin, että sitten suunnataan sitä tekemistä varmasti oikeisiin asioihin.

Matti Laitinen: Kyllä, ja justiinsa tämä… Jos ajattelee yrittäjyydessäkin, että on ne tuntosarvet ja näkymän avaaminen, mut just tämmösessä konsultatiivisessa suhteessakin ja näin. On hienoo kuulla, että kun on eri vaiheet ja muuta, että ne kaikki tulee tarpeeseen ja liittyy toisiinsa. Miltä se tuntuu ostaa asiantuntijuutta ja tämmöstä palvelua?

Reeta: Sehän oli tosi tärkeä osa tätä meidän alun perin itse luomaamme ideaa ja sen toteuttamista, koska meillähän ei ollu osaamista näihin asioihin, mitä me sitten ostettiin, niin se on ihan luonnollista, että sellaista palvelua, mitä toinen osaa tehdä, on turha lähtee ite opettelemaan. Meille tämä on ollu todella tärkeetä. Tää on ollu semmonen silmiä avaava kaikkinensa ja myöskin saadaan se ulkopuolisen henkilön kommentti siitä meidän omasta ideasta, mitä me on tuolla neljän seinän sisällä korona-aikana työstetty. Se on fiksu, se on järkevä, teidän kannattaa viedä sitä eteenpäin. Ikään kuin saatiin semmonen varmistus siitä, et hei, te ootte keksiny tosi hienon jutun ja sitä kannattaa viedä eteenpäin. Ite kun työstää jotakin pientä asiaa, niin monesti sitä sokeutuu sille omalle tekemiselle, niin tää on kyllä upee juttu ja myös auttaa sit luomaan verkostoja. Konsultilla yleensä on hyvinkin laajat verkot vesillä. On löytyny monenlaista apua Jenninkin kautta esimerkiks henkilöstön palkkaamiseen, et Jennillä oli hyviä vinkkejä siihen, että mistä löydetään meille palvelumuotoilija, graafikko. Ja kappas kappas, sehän on nyt Savonian opiskelija, joka meille on palkattu. Tääkin oli ihan mahtava juttu, että me löydettiin tämmönen helmi Jennin verkostojen avulla.

Matti Laitinen: Kyllä, eli tommosta liitospintaa löytyy ja ehkä hyvänkin konsultoinnin ja konsultatiivisen suhteen ominaisuudet, että siinä sitten avautuu se konsultinkin potentiaali, verkostot ja kaikki. Oliko jotain ennakkoajatuksia, odotuksia tai pelkoja, mitään tämmösiä tähän prosessiin liittyen?

Reeta: Kyllähän ne… Kun ei oo kaupallisen alan koulutusta itsellä, niin ne suurimmat pelot on tietysti siinä, että osaanko minä, ymmärränkö minä? Miten mä osaan täyttää hakemuksia? Miten minä ymmärrän, mitä siellä kysytään? Ne oli ne kaikkein suurimmat pelot, mutta loppujen lopuks nyt kun nämä vaiheet on jo ohi, niin on kyllä pakko todeta, että ne on tehty ihan kaikille meille ne lomakkeet mahdolliseks täyttää, et siinä ei tartte kauheen paljon miettiä mitään vaikeita asioita. Toki apua on saatavilla, mutta että ei missään nimessä oo ylivoimaisia nämä paperit. Kun monesti tää paperibyrokratia on sit se, minkä takia ihmiset heittää hanskat tiskiin, mutta tässä nämä ELY-keskuksen hakemukset on tehty kyllä niin simppeleiks, että niitä osaa ihan jokainen Matti Meikäläinen käyttää, jos vaan se idea siellä on ja se tarve löytyy.

Matti Laitinen: Kyllä. Erittäin hyvä. Tuossa tulikin niitä ehkä just vähän, mitä useetkin miettii. Itekin oon kuullu useesti sen, että onkohan se nyt liian suuri työ. Mitäs Jenni ajattelet, mihinkä tämmönen hyvä konsultatiivinen suhde pohjautuu ja mitä oot ite havainnut? Tässä tulikin jo hyviä esimerkkejä.

Jenni: Kyllä siellä pitää olla se selkeä kehitystarve ja ehkä vielä niin, et sen itse tarpeen ei tarvitse olla vielä hyvin selkeä. Sitä voidaan sit yhessä palastella ja kirkastaa, mutta kuitenkin se semmonen kehittämisen halu ja tarve, niin siitä päästään sitten sutjakasti eteenpäin. Toki kannustan semmosia yrityksiä, jotka ettii asiantuntijapalveluita, niin vähän vaikka jututtamaankin useampaa henkilöä ja useampaa vaihtoehtoa. Mä aattelen, et kuitenkin näissä konsultointijutuissakin on tärkeätä, että kemiat pelaa hyvin yhteen. Voi tosiaan soittaa, jututtaa ja vaikka vähän referenssejäkin sitten kysellä. Yritysten kannattaa luottaa siihen, että ne projektit räätälöidään yrityksen tarpeisiin ja työskentely pohjautuu aina siihen luottamukseen eli minä en TulkkausILONAn asioita sitten tuolla muille kertoile enkä muuta. Se on yks tavallaan sen työn niistä perusoletuksista, että se on sitten luottamuksellista työskentelyä.

Matti Laitinen: Kyllä, ja tuosta tulikin erittäin hyvä esimerkki, että varsinkin kun luodaan uutta ja myös tilanteissa, joissa on paljon muuttuvia asioita, niin kyllä se luottamus on… Että päästään myös niihin kysymyksiin ja joskus kiperiinkin asioihin, että mitenkä tästä nyt mennä eteenpäin ja näin. Tuossa tulikin hyvikin tuosta Kehpa-palvelujen… Voi soittaa ja kilpailuttaa eri toimijoita, kysyä referenssejä. Onko muita vinkkejä asiantuntijapalvelun käyttämiseen?

Jenni: Ehkä se, että niitä kannattais käyttää.

Matti Laitinen: Plain and simple.

Jenni: Plain and simple. Niin. Me ite käytetään omassa yrityksessä aina sillon tällön jotakin vähän myllyttämässä ajatuksia. Kyl se aina helposti rakentuu se semmonen tietty oma kupla ja oma tekemisen tapa. Musta on tosi virkistävää. Ihan ainakin omaan toimintaan saanu paljonkin siitä, että on joku vähän kyseenalaistamassa ja just mitä Reetakin sanoit, raottamassa ehkä semmosia uusia ikkunoita, että hei, tommostakin vois tehä. Ehkä just sen oman osaamisen tunnistaminen, se on kyllä itelle konsulttina tullu tosi monessa projektissa vastaan. Aika moni, joka on pitkäänkin tehny jotain juttua, niin saattaa olla vähän silleen, et minä nyt täällä tämmöstä hommastelen ja sit se saattaa kuitenkin olla ihan sellasta maailmanluokan osaamista. Mä en ehkä kauheesti välttämättä tykkää sanasta voimaantuminen, mutta ehkä sitäkin sit saattaa tapahtua tämmösessä konsultoinnin projektissa.

Reeta: Kyllä, ja se on ihana, että on tämmönen ulkopuolinen ihminen, joka tulee ja sanoo, et ”hei, lopeta se itsesi mitätöinti, sä oot tehny tällästä ja tällästä, ja tää on niin hienoo työtä, mitä sä oot tehny, että nyt vaan porskutellaan eteenpäin”, niin se antaa vähän semmosta boostia yritykselle ja meille yrittäjille, että me oikeesti… Vahvistuu se tunne, et me ollaan oikealla tiellä tässä asiassa. Se ulkopuolinen tavallaan kattelee vähän kauempaa sitä meidän pientä yritystämme, niin se kyllä antaa valtavasti energiaa, antaa uusia ideoita ja tosiaan antaa uusia verkostoja ja kaikkee hyvää. Lämpimästi suosittelen kyllä tämmöstä palvelua.

Matti Laitinen: Kyllä, ilo kuulla. On sydäntä lähellä mikro- ja PK-yrityskenttä. Usein puhutaan myös vaikka tämmösestä muutoskyvykkyydestä ja ketteryyshän on oikein trendikäs sana, mutta ehkä tässä se osittain todentuu sitten, että miten se yhteistyöllä tapahtuu. Missä te sijaitsette? Miten teidät saavuttaa? Mistä teihin saa… Toki täältä Kehpan kautta ja muuta, mutta mistä teihin saa yhteyden parhaiten?

Jenni: Pajun yhteystiedot löytyy vaikkapa sieltä pajuconsulting.fi osoitteesta helpoiten.

Reeta: TulkkausILONA tosiaan on nyt saanut markkinoille tämmösen uuden tuotteen kuin selkosivut.fi ja siellä on nyt esimerkkejä näistä meidän ensimmäisistä kuvin tuetuista selkosivuista. Siellä on mahtavia referenssejä, esimerkiks Kuntolaakson uimahalli, joka on tosiaan lapsille, aikuisille, maahanmuuttajille, vanhuksille ja monille muillekin meille kaikille kiireisille ihmisille hyvä paikka. Siellä on selkeät ohjeet, että mitenkä se homma siellä toimii, paljonko lippu maksaa, aukioloajat ja muuta. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, et se on sitä tulevaisuuden saavutettavuutta. Kun nykypäivänähän nuoriso kommunikoi kuvilla ja hyvin lyhkäisillä lyhenteillä, niin tää on… Mä uskon, että tässä on tulevaisuutta näissä kuvitetuissa selkosivuissa. Meihin saa yhteyttä meidän nettisivujen kautta, tulkkausilona.fi.

Matti Laitinen: No niin, erinomaista. Tälleen tulevaisuusterveisin vois jatkaa. Jatketaan sitten seuraaviin. Erinomainen keskustelu ja olkaahan tosiaan yhteydessä, jos tarviitte näitä palveluita. Kiitos mun puolesta. Jatketaan seuraaviin vierailijoihin. Kiitoksia.

Reeta: Kiitos Matti.

Jenni: Kiitos.

Tämä on Suuntana Savonia -podcastin jakson tekstivastine. Kaikki jaksot löydät SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Anu: Tervetuloa kuuntelemaan Suuntana Savonia -podcastia. Tätä podcast-sarjaa kuuntelemalla pääset tutustumaan tarkemmin Savonia ammattikorkeakoulun koulutusaloihin. Jaksoissa on luvassa opiskelijoiden ääntä eri aloilta. Podcastin hosteina toimii kolmannen vuoden liiketalouden opiskelijat Anu ja Jasmiina. Tässä jaksossa pääsemme tutustumaan monien mahdollisuuksien alaan eli kyseessä on restonomin opinnot. Savonian restonomitutkinto on muotoutumassa uudeksi ja ainutlaatuiseksi hyvinvointimatkailun kehittämisen tutkinnoksi. Ollaan saatu vieraaksi studioon alan opiskelija Teo Karvonen. Tervetuloa Teo ja kertoisitko, mikä sai sinut hakeutumaan Savoniaan restonomin koulutukseen?

Teo: Ihan alkuun, kiitos kun kutsuitte. Kiva tulla juttelemaan välillä pöydän tällekin puolelle. Mikä sai hakemaan? 2019 mietin, kun olin tehny viis vuotta urheiluhierojayrittäjänä hommii Helsingissä, että jotain muuta ois kiva nyt tehdä ja vähän jatko-opiskelemaan. Sit mä törmäsin Savonian Instassa oli tämmönen restonomiopiskelija, nykyään jo valmistunut, kertoi omista opinnoistansa. Se oli joku opiskelijan päiväkirja -tyylinen tai semmonen postaus, et hei, että vähän niinku samanlaista kamppista, mitä te teette nyt, mikä on tosi hienoo. Siel oli vaan ja kerto, et hei, mä on tää ja tää ja mä opiskelen restonomiksi ja sit mä voin tehä tyyliin tämmöstä töitä. Opiskeluiden jälkeen mä kiinnitin huomioo siihen, että okei, että siellä mainittiin vissiin, et markkinointii muun muassa voi restonomiki tehä. Sit mä olin, että tää vois olla ihan kiva. Mulla oli niin vahva mielikuva restonomista, että se on tää matkailu- ja ravitsemisala pelkästään, et joko niinku hotellin johtajaks pääset tai sit se on ravintolapuolelle enemmän. Myöskin tämmöstä esimieshommaa, tottakai sen tiesin, mut se ei oo koskaan kauheesti kiinnostanut, se raflapuoli. Matkailu kylläkin. Niin se myös vähän motivoi, et [?? 00:02:04] matkailututkinto, mut myös sit se monipuolisuus, niin ihan mainoksen uhrina päädyin hakemaan Savoniaan opiskelemaan.

Anu: Kyllä. Ja tosi monella varmasti on tuo mielikuva, että se on just nimenomaan siihen hotelliin tai ravintolaan liittyvä ala. Kertoisitko, minkälaisia kursseja tähän koulutukseen sisältyy, et mitä te ootte päässy opintojen aikana tekemään?

Teo: Kuten varmaan aika moni muukin vois sanoo täs kohtaa, että onhan ne käytännönläheisiä. Sillon, ku mä alotin, oli viel toi, taitaa olla nykyäänkin, toi opetuskeittiö tossa, niin siel ihan perusjuttui käytiin siel läpi. Oli erilaista safkanlaittohommaa ja sit tarjoilun perusteita niitäkin vissiin ekana vuonna. Et käytännönläheistä, mut sit on myös paljon näitä yritysyhteistyöjuttuja. Erilaisii toimeksantoi saattaa tulla tai sit on esimerkiks tääl kampuksella on, nyt on huomenna Studia Resto, mihin sit saa kutsua eri alan edustajia vieraaks. Kaikkee tämmöstä tosi käytännönläheistä, niinku tapahtuman järjestämisestä myöskin. Ei oo pelkästään semmosta teoreettist settii. Toki sitä on pakko olla jonkin verran, mutta se on hyvässä tasapainossa, ainakin mun mielestä.

Anu: Miten paljon näissä opinnoissa pystyy valinnaisilla opinnoilla suuntaan sitä omaa mielenkiintoo?

Teo: Mä en tiiä miten rehellinen mä uskallan olla. Ku tää on Savonian oma podcasti. Mä koitan vähän nyt filtteröidä mun vastausta silleen, että ei tuu teille ainakaan mitään huutia. No siis kyl pystyy. Kyl pystyy, varsinki kun on olemassa tää Campus Online -portaali, et sielt pystyy valitseen paljon kursseja, niinku muista Suomen ammattikorkeista. Jos puhutaan nykypäivänä tai tulevaisuudessa tämmösestä T-osaamisprofiilista, sulla ois joku tietty osaaminen, mut sitten on se Teen hattu on semmosta laajalle levittäytynyttä, ehkä omien mielenkiinnon mukaan olevaa osaamista. On niit kurssei. Jos kiinnostaa, niin kyl mä sit suosittelen niit Campus Onlinest kattomaan, koska siellä on se tarjonta paljon laajempi. Heitän nyt yhden kommentin, mitä meidän maikka sano, että ku oli tuossa kakkosvuonna oli tämmönen vastuullisuuskurssi, mikä mua kiinnosti ja se oli ihan uus. Tais olla ekaa kertaa sillon. Sit siellä maikka sano, että ei vitsi, miten kivaa teitä on näin paljon täällä valinnaisel kurssilla, että kiva, että vastuullisuus kiinnostaa. Siin mä sit käännyin kattoon mun luokkalaista silleen, et niin no, tää oli pakollinen valita, et tulee ne täyteen ne kurssivalinnat, et tää on vapaavalintainen pakko ottaa niitä. Se mua välil vähä häiritsee siinä, että puhutaan valinnaisista kursseista, mut sun on pakko kuitenki saada ne tietyt nopat vuoden aikana valittua, et onks se aidosti valinnainen, niin en tiedä. Mut mielenkiintonen kurssi. Campus Online, se on kyl jees. Et sit toki sithän se menee, ku on se 210 noppaa koko tutkinto, et saattaa mennä yli, vaik 220 jos on ahkera. Mut toisaalta, jos löytyy kiinnostavii juttui, niin ottaa vaikka kesäkursseille sitä, et siel pystyy kyl niit omii mielenkiinnon kohteit ettii. Vaik markkinointii tai mitä ikinä.

Anu: Kyllä. Ja kun tää tutkinto-ohjelma vähän muuttuu tässä nyt, kun sinä valmistut tästä tutkinnosta. Ja ensi vuodeksi tulee enemmän tää hyvinvointinäkökulma mukaan tähän, niin ainakin itse luin sieltä sivulta, että on sitten mahdollista sisällyttää enemmän, esimerkiks ravitsemuksen opintoja tähän. Voi olla, että on jotain muutostakin tulossa tähän valinnaisten määrään.

Teo: Joo, toivottavasti. Kyllä se on pakko vaan myöntää silleen, että aina on niitä niin sanottuja lastentautei kaikis tutkinnois ja opintojaksois. Ei mikään oo ekal kerral täydellinen. Hyvä, jos jengi antaa palautetta ja sitä kautta sitä monipuolisuutta ja valinnan vapautta sit oikeesti niihin mielenkiintosiin kursseihin tulis.

Anu: Minkälaisia harjoitteluja tähän koulutukseen sisältyy? Onko ne kuinka pitkiä? Tai missä vaiheessa opintoja esimerkiks?

Teo: Tähän kuuluu muistaakseni tuntimäärällisesti 800. Mä en tiiä, se varmaan uudistuu OPS:ssa, mut se menee silleen, et nyt on restonomimatikka testissä, perusharjottelu 270 tuntii ja sit tää pidempi, syventävä harkka 530 tuntii. Siit tulee 800, eiks tuu?

Anu: Taitaa tulla.

Teo: Tosi moni, jotka on tullu, kun opiskelee restonomiks munkin luokalla, niil voi olla kokemusta tältä alalta. Et ne on tehny vaikka tarjoilijan, baarimikon, kokin töitä, mitä vaan tai matkailupuolen töitä, niin ne pystyy hyväkslukeen sen perusharkan, koska se on kestoltaan… No jokainen voi nyt laskee, et jos on 270 tuntii ja sit jos sä teet 37,5 tuntist viikkoa, että miten kauan se sit kestää. Mut mä tein mun ekan perusharkan tääl Business Centerillä sillon koronakesänä. Mä tein siit kuukauden liian pitkän, koska mä en jotenki osannu kellottaa niitä työaikoi silleen, niin mä huomasin joskus elokuun puolessa välissä tai lopussa, et oho, mä oon tehny jonku kolme viikkoa jo ekstraa tätä harkkaa. No biggies. Mutta sit se pikaharkka on 530 tuntii, mikä on siis pakollinen, et sit on muit harkkoi, nii sehän kestää sit kolmest viiteen kuukauteen. Riippuu, miten sitä tekee, miten aktiivisesti. Ja minkälaisiin paikkoihin, niin käytännös vastuu on itellä tosi paljon. Jos haluu vaikka mennä hotelliin treenaa, onnistuu tai Start up -firmaan, niin sit vaan hakee. Opettajat kyl auttaa siinä, et minkälaisii mestoi on. Mutta itellä on se hyvin iso vastuu ja vapaus sit ettii semmonen sopiva harkkapaikka.

Anu: Kyllä. Mainitsitkin ollees Business Centerillä, niin minkälaisia tehtäviä sä pääsit siellä tekemään?

Teo: Kun mulla on sitä yrittäjyyshistoriaa, niin mä olin vähän tavallaan semmosta yrityssparraajan roolissa, semmosta mentorointia niille ihmisille, jotka miettii yrittäjäks lähtemistä. Olin niinku sen pöydän toisella puolella. Et ne, ketkä miettii, niin mä sanoin, et mulla on omaa kokemusta, mä pystyn vähä jeesaileen siinä ja välttää ehkä niitä sudenkuoppii. Tottakai mä oon toiminu vaan yksinyrittäjänä, ni ei mulla todellakaan oo mistään isost firmast kokemusta missään nimessä. Nii mä itekki pääsin oppimaan sitä, miten vaikka jotain yrityksiä tai ideoita lähetään kaupallistaan. Sekin oli kiva nähä, et oli kaikki draftiohjelmat ja pitsaukset ja tommoset, että siel on oma raati ja jengi menee oman idean kaa silleen, että täs nyt on tää ja tekee puolen minuutin hissipuheen. Se oli ihan kiva huomata, miten se toimii.

Anu: Nyt ollaan vähän päästy kuuleen näistä sun restonomiopinnoista, niin hypätään sitten tähän ympäristöön. Millasena sä koet tän Savonia restonomi opiskelupaikkana?

Teo: On hyvä. Siis oikeesti. Et ihan sama, jos multa kysyttäs tuol niinku offrecordina, niin kyl mä sanoisin myös silloinkin, että tää on hyvä. Tää on tosi kiva. Maikat oikeesti ja ne tekee tosi paljon. Pakko namedropata yks maikka, esimerkiks Tanja ja Memmu, jos kuulee tai kuuntelee, niin todella hyvii opettajii. Semmosii nykyaikasii opettajii. Ymmärtää miten nuorii opiskelijoita kohdataan ja se opetus on nykyaikasta. Se on tosi jees. Ei itellä valittamista.

Anu: Entä nää Savonian tilat, että mitä tiloja täällä on esimerkiksi just restonomiopiskelijoita ajatellen?

Teo: No tossa on se S-rakennus, tossa vissiin, mut se ei nyt podcastissa auta, mihin suuntaan mä osotan. Mutta täs vieres, kampusalueella on S-rakennus ja siellä on se opetuskeittiö, mut nyt ku tulee tää OPS:n uudistus, niin mä en tiedä loppuuks siinä vuokrasoppari vai mistä johtuu. Ilmeisesti. Ja sit sitä tilaa ei oo enää käytössä, jonka jostain syystä Savonia tai Nova-poliisi ei sitä vuokrasopparia uusinu. Ja ehkä sen puolesta se OPS piti tehdä uudestaan ja sit siitä meidän OPS:sta lähtee nyt nää keittiötunnit kokonaan. Mutta noit käytännön harjotuksii tänä vuonna viel pystyy tekee, et on toi opetuskeittiö tuolla. Mut sit kun meillä on pari moduulia, meillä on ravitsemislaatu ja sitte toi matkailupuoli. Voi olla, et ite oon viimeks käyny keittiössä koulun tuntien puolesta fuksivuonna. Muutenhan se opetus on kuitenki aika semmosta perusluokkatilaopetusta. Ei se silleen eroa hirveesti.

Jasmiina: Vähän tuli tossa aikasemmin jo siitä, että on paljon tämmösii yrityslähtösiä projekteja teillä. Miten sä koet verkostoitumismahollisuudet opintojen aikana?

Teo: On ne hyvät, jos sä oot ite aktiivinen. Tälleen ärsyttävästi sanottuna. Esimerkiks ykkösvuonna on tämmönen fuksien tai ykkösten tahkopäivä. Siel käydään tutustuu alueella yrityksiin. Ja jos on ite aktiivinen, niin kyselee vaik harkkapaikkoja. Et kyl siellä saa jalkaa oven väliin. ja sit just on tää kerran lukukaudessa oleva Studia Resto -tapahtuma, mihin tulee alan edustajia, millanen se tapahtuma ikinä onkaan. Onko se paneelikeskustelu vai mikä, niin siel pääsee juttelee ja tutustuu. Ja sit välillä ollaan opintokursseilla. Siel saattaa olla vierailijaluentoja. Kannattaa olla ite aktiivinen. Toki jos on ite silleen, et ei hirveesti nappaa ja kiinnosta, niin tottakai, ei niitä verkostoja sitäkään kautta hirveesti saa. Se on niinku kaikes elämässä, että kavereita ei omaan elämään putkahda, vaan pitää olla itekki aktiivinen tutustumassa niihin. Myöskin olla valmis tekemään duunia sen eteen, et jos sä meet kerran juttelee tai sä kuuntelet sen luennon täällä koulussa, niin ei voi heti mennä LinkedIniin ja joka paikkaan sanomaan sille, et no hei, moi moi moi, hyvä äijä, onks töitä. Se on kaikessa, et sun pitää vähän niinku rakentaa se luottamus. Mahollisuuksii kyl on. Riippuu vaan omasta aktiivisuudesta.

Anu: Kyllä. Ja itekki ainaki koen Savonian tosi yrityskeskeisenä, että kannustetaan tosi kovasti just olemaan yhteydessä ja tekemään niitä kontakteja noihin yrityksiin. Että mahdollisuuksia ainakin omasta mielestä löytyy.

Jasmiina: Kyllä. Onko teillä opintojen aikana ollu opintomatkoja, että ootte päässy vaikka vieraileen eri ravintoloissa tai hotelleissa tai mitä muuta nyt tähän liittyy?

Teo: Joo, on. Fuksivuonna tuli semmonen Helsingin opintomatka, kun on Matkamessut tos vuodenvaihteessa, niin sinne päästiin. Just ennen koronaa päästiin viel sinne käymään. Ja sit oli tosiaan fuksien tai ykkösten opintomatka sinne Tahkolle. Tai se oli yhen päivän reissu. Ja sitten kolmosvuonna on perinteinen Rovaniemen reissu. Siel pääsee kans näkee tätä Lappia, mitä niin ulkolaisille mainostetaan, että tää on se juttu. Se on kiva reissu.

Jasmiina: Minkälaisiin työtehtäviin restonomi voi työllistyä valmistuttuaan?

Teo: Voi vitsi! Toi on kyl se kysymys aina, mitä mä itekki mietin, et mihin voi, mutta se on kyl melkein alasta riippumatta, mikä sua kiinnostaa ja miten sä oot niihin harkkamestoihin hakeutunu. Sitä vähän tuskaillaan täällä koulussa, et ku restonomit työllistyy pois meidän alalta, lainausmerkeissä, eli pois sielt matkailu- ja ravitsemisalalta. Ei olla vaikka siellä baarissa, raflassa, hotellissa töissä, vaan hakeudutaan vakuutusalalle, pankkialalle töihin, tapahtumapuolelle. No se tapahtumapuoli on aika paljon restoa, et siit ollaan huolissaan täältä. Ja sit mä oon ite rummuttanu tääl jengille, et hei restonomi on monipuolinen tutkinto, koska se on. Siinä on niin paljon vaihtoehtoja. Et jengi ei ehkä tiedä sitä mahollisuutta. Ja tuntuu, että restonomi on vähän aliarvostettu tutkintokin. Tai tuntuu, et jengillä ei oo semmosta, mä en nyt siis todellakaan voi kaikkien puolest puhuu, mut mitä mä oon ite havainnoinu, niin tuntuu, et ei oo ehkä semmost ammattiylpeyttä siit tutkinnosta. Vähän pidetään sitä niinku no restonomi on tarjoilija. Se on niinku ylikoulutettu tarjoilija. Sit on silleen, et hei, se on korkeekoulututkinto siinä, missä esimerkiks teillä liiketalous ja tradenomi, että sitä ei tarvi hävetä. Must tuntuu, että restonomi vähän kärsii tämmösestä pienestä mainehaitasta.

Jasmiina: Pakko myöntää, että itellä on myös tuo mielikuva, et se mielletään, et hei, jos sä opiskelet restonomiksi, niin sä pääset vaan tarjoilijaksi. Mutta niinku sanoit, niin onhan niitä mahollisuuksia tosi monia. Et voi vaikka löytää ittensä sieltä pankista töistä sitten.

Teo: Esimerkiks. Tai sit jos viestintä kiinnostaa, markkinointi, niin niitki spottei voi hakee ihan hyvin. Ja eihän se esimerkiks täs teidänkään vika oo tai kenenkään vika, että mikä se mielikuva on. Sehän vaan kertoo siitä, et miten sitä tutkintoo mainostetaan jotenkin ehkä suppeena, mun mielestä. Ja siis en mä niinku ja nyt ei pidä ymmärtää sitä silleen, et mä en arvostais esimerkiks sitä suorittavaa työtä tekevää, työntekijää ravintolassa tarjoilija, baarimestaria tai tätä, mut se, et niit mahdollisuuksia on myös muita. Ja jokaiselle varmasti löytyy se oma juttu.

Jasmiina: Kyllä. Et sitäkin pitää vähän ite just sitte kaivella, että mikä ittee kiinnostais ja siinä opintojen aikana suuntautua. Sit on tosiaan kaikki ovet avoinna melkeinpä.

Teo: Kyllä. Just näin.

Anu: Onko sulla itellä jo tiedossa tai jotain toiveita tulevaisuuden työtä aatellen?

Teo: No kyllä mä oon, jollain tavalla tapahtumien tuottaminen ja järjestäminen kiinnostaa. Se ois jotenki kivaa. Jotenki tämmönen elämyksissä mukana oleminen, että se ois tosi hauskaa. Tuntuu, että ei välttämättä oo Suomessa hirveesti semmosia firmoja, jotka vois ottaa työntekijäksi. Jos haluut järjestää tapahtumii, sun pitäis olla yrittäjä. Ja sit mitä toi kiinnostus on löytyny, on täält paikallisyhdistystasolta. Kun näitä opiskelijatapahtumii järjestää, niin oon koittanu miettii jotain erilaist, niin siinä on tullu se fiilis, et hei, tää on aika hauskaa. Jotenkin jos siit sais ammatin.

Jasmiina: Vaikuttaisi siltä, että oot hyvin monipuolisesti hyödyntäny näitä kaikkia eri mahollisuuksia ja löytäny sitä omaa polkua. Mutta mikä on ollu parasta näissä opinnoissa?

Teo: Oijjoij! Ja nyt jos mun pitää miettii opinnoissa, et mä en sano opiskelijaelämä, niin… Parasta on kyl varmasti ollu siis ylipäätään opettajat. Hyvät opettajat saa keskivertokurssista mielenkiintosen. Se on jees. Ja sit ehkä se, et ku tääl on myöskin tommosta johtamiskurssei, niin ne on ehkä kivoin, mist mä oon tykänny ite. Se on ollu parasta, jos mä sanon tämmösen ärsyttävän kurssivastauksen, et se on ollu itelle parasta. Joka liittyy nimenomaan opintoihin. Et me voidaan sitten ku rekki menee pois päältä, niin sanoo sit jotain muuta. Pysyköön se sitten meidän kolmen kesken.

Jasmiina: Kyllä.

Anu: Kiitos Teo, että pääsit meidän kanssa keskustelemaan näistä restonomin opinnoista. Ja toivottavasti saatiin kuulijoillekin heräteltyä uusia näkökulmia tästä alasta.

Teo: Eiköhän. Toivottavasti. Ja vielä kerran, kiva kun kutsuitte. Tää on aina ilo tuoda restonomin ilosanomaa muillekin ja toivottavasti ymmärtää ja tajuu, että se on monipuolinen tutkinto. Rohkeesti vaan. Et ehkä semmonen vinkki vois vielä sanoo, jos miettii, et kannattaaks hakee restonomiks, niin mul on ehkä semmonen ongelma vielä palaan siihen ensimmäiseen kysymykseen, että mä mietin sitä, et mikä mua kiinnostaa, niin sitte mä, että mua eniten kiinnostaa kaikki. Et mä en osannu sanottaa sitä, että mikä ois se kiva juttu. Jotkut on vaikka minä haluan lääkäriksi, okei, no mä opiskelen niitä juttuja, mitä tarvitaan, että pääsen lääkiksen pääsykokeista. Tai mä haluun olla juristi. Tai mä haluun olla ihan mitä vaan. Mut ku mul on silleen, no, yks päivä kiinnostaa toinen ja toinen päivä toinen. Restonomi on siinä hyvä, ainakin mun kokemuksen mukaan, et siinä ei hirveen metsään voi mennä. Toki se ehkä, restonomiks hakeutuu ehkä semmosii sosiaalisesti valveutuneita ihmisiä, jos mä nyt voin tälleen sanoo, et jotka osaa olla ihmisten kanssa, jotka ehkä saa nautintoo siitä, et hei, mä voin työskennellä ihmisten kans. Niin se on ehkä hyvä. Restonomi ei voi mennä hirveen metsään, jos sua kiinnostaa monipuolisesti kaikki ja sä et välttämättä tiedä just nyt heti, mikä, mutta rohkeesti vaan. Kyllä se siitä.

Anu: Kyllä.

Jasmiina: Mielenkiintosia keskusteluita. Kiitos Teo.

Teo: Kiitos, että kuuntelit Suuntana Savonia podcastia. Seuraavaan jaksoon. Moikka!

Anu: Moikkamoi!

Tämä on Suuntana Savonia -podcastin jakson tekstivastine. Kaikki jaksot löydät SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Anu: Tervetuloa kuuntelemaan Suuntana Savonia -podcastia. Tätä podcast -sarjaa kuuntelemalla pääset tutustumaan tarkemmin Savonia-ammattikorkeakoulun koulutusaloihin. Jaksoissa on luvassa opiskelijoiden ääntä eri aloilta. Podcastin hosteina toimii kolmannen vuoden liiketalouden opiskelijat Anu ja Jasmiina.

Anu: Meillä on täällä studiossa Janina Sivonen kertomassa agrologin opinnoista. Tervetuloa Janina.

Janina: Kiitos paljon, kiva olla täällä.

Anu: Kertoisitko alkuun vähän sun taustasta, ja että miten oot päätyny agrologin opintoihin?

Janina: No tota mulla ei oo siis niinku perhepiirissä, eikä sukulaisissa oo silleen tältä alalta ihmisiä, että mie oon ite niin kun silleen hevosten kautta vähän vahingossa tullu tälle alalle. Että hevospuolen opintoja oon joskus miettiny, ku oon sillon nuorena tota tallilla pyöriny paljon, ja… Mut sitten hain kuitenki lukioon ensin, ja sitte yhen talliyrittäjän kautta, hänen rohkaisemana sitte lähin tuota lomittajan mukkaan, niinku navetalle. Kun en ollu koskaan käyny, eikä ollu silleen käsitystä tästä alasta, niin tuota hän sitte kehotti että käy kattomassa, ja tunnustelemassa miltä se vois niinku tuntuu, ja ku ties kuitenki sen, että tykkään eläinten kanssa työskennellä. Niin lähin sit sitä kautta kattomaan, ja sit siinä samaan aikaan mulle selvis, että tossa tota, kun oon tuolta Joensuusta päin kotosin, niin et siellä pystyy sitten Joensuussa niin kun aikuispuolella opiskelemaan eläinten hoitajaks. Niin tuota kiinnostuin sitte sitä, ja lähin niinku niitä opintoja ensin suorittaan.

Anu: Kyllä, eli sulla on taustalla nää eläintenhoitaja -opinnot?

Janina: Kyllä joo, että 2017 oon sieltä valmistunu, ja oli kyllä silloin jo niitten opintojen aikaan niinku selvää, että jossain vaiheessa varmaan haen sitte näihin agrologi -opintoihin, mutta siinä meni sitte pieni hetki välissä ennen ku sitte lopulta tänne hakeuduin.

Jasmiina: Kyllä, ja niin kun monet varmaan ajattelee just sen, että agrologiks kun lähtee opiskeleen, niin et on niinku just vaikka suvussa jotain tilaa. Tai jotain et pitäis olla taustalla jotain semmoista, mutta niinku sinunki tapauksessa, niin hyvin pärjää sitte ilman sellaista, tavallaan kunnon kokemusta.

Janina: Joo. Niin kyllä. Ja oon niinku huomannu tossa ainaki meiän monimuotoryhmässä, ku tosiaan niinku monimuotosena opiskelen, niin siellä on niinku kyllä tosi monenlaisesta taustasta, että ihan niin kun täysin alan vaihtajia, ja semmoisiakin. Et mulla on totta kai pohjalla jo jonkun verran opintoja, ja näin että on niinku vähän käsitystä alalta, mut sit siellä on ihan täysin niinku semmoisia, jotka ei oo koskaan vaikka käyny ees navetassa, ja on vaan aatellu, että tää voi olla siisti juttu, niin. Et ihan voi tulla kaikenlaisista lähtökohdista, eikä se niinku mitenkään vaikuta siihen, etteikö vois näissä opinnoissa pärjätä, ja päästä hyvin mukkaan. Että tuota ihan kaikenlaisista taustoista kyllä on porukkaa tässä meiänki luokalla.

Jasmiina: No jos saa vielä kysyä, niin onko sulla joku mihin sä niinku tähtäät, ku lähit tätä tutkintoa opiskelemaan?

Janina: No sillon eläintenhoitaja -opintojen aikaan jo jossain vaiheessa niin kun huomasin, että semmoinen niinku eläinten hyvinvointi on itelle tosi vahvasti tärkee asia, ja jotenki niinku siellä navetalla tai lampolassa ku oli sitten niitten opintojen kautta, niin tosi paljon niinku aina pohdiskelin kaikkia asioita, että eikö vois tätä tehdä vaikka jotenki fiksummin, tai näin. Että tosi paljon heräs aina semmoisia kysymyksiä ja pohdintoja kaikenlaisista asioista. Ja enempi just sinne niinku eläinpuolelle liittyen, että tuota. Et se ehkä oli semmoinen, kun sit näihin opintoihin lähin, niin ajattelin että niin kun jotenki sitä kohti haluun mennä, ja ehkä jotaki siihen liittyvää tehä työkseni, mutta tää on kuitenkin niin, tässä on niin paljon näissä meiän opinnoissa sitten sen eläinpuolen lisäks, mitä käyään, että… Tai ei oo semmoista yhtä selkeetä nyt tällä hetkellä, et vielä tietäsin, mitä se on tarkkaan, mitä haluun tehä vaan että on, niinku esimerkiks viljelypuoli sitte alkanu kiinnostaa. Ja se on totta kai ne kasvit ja se viljelypuolen asiat niin tosi olennaisia myöski sitte monessa eläintuotantoon liittyvissä asioissa, että niistä ymmärtää, ja niinku ruokintaa ja tämmösiä ku mietitään niin ne on niin valtava osa niinku kotieläintuotantoa, että tuota siihen on tullu niinku tän, näitten opintojen kautta tosi paljon myöski sitä kiinnostusta ja että haluaa ehkä siitäki oppii sitte laajemmin. Että ei voi vielä sannoo että mikä se ois sitte välttämättä ihan se semmoinen yks asia, mihin ite haluaa keskittyä. Että on tavallaan vielä ihan auki, mut se eläinten hyvinvointi oli ehkä semmoinen ensimmäinen, mistä se on niinku lähteny.

Jasmiina: Kyllä, et niin kun monipuolisesti on vaihtoehtoja. Tosiaan neljä vuotta ku kestää, niin siinä varmasti kerkee moneen otteeseenki vaihtuu just se, että mikä kiinnostaa.

Janina: Niin, kyllä. Kyl siinä niin kun… Sen on hyvin huomannu tässä, nyt on kolmas vuosi itellä menossa, niin sitte aina vähän et mitä kursseja on millonkin, niin sit huomaan että joku niinku tavallaan aina iskee silleen kovemmin. Ja sit siitä innostuu hetkeks ja, tai tavallaan ehkä avaa just niinku sit sinne viljelypuolellekki jotkut tietyt kurssit on avannu sit sitä semmoista innostusta, ja että halluu niinku sitte sitä kohti mennä ja perehtyä asioihin. Niin kyl se niin kun varmasti vaihtelee tossa opintojen aikana tosi paljon, ja tulee erilaisia kiinnostuksen kohteita, ja varmasti se sitte sieltä pikkuhiljaa se semmoinen suunta selkeytyy, että mitä kohti mennä.

Anu: Kyllä. Onko tässä koulutuksessa jotain suuntautumisvaihtoehtoja?

Janina: Joo. Meillä on tuota, itse asiassa viime keväänä taiettiin tehä suuntautumisvalinnat. Niin meillä on asiantuntija ja yrittäjä -suuntautumisvaihtoehot, ja tuota tosi paljonhan ainaki tässä niinku meiän monimuotoryhmässä onki jo semmoisia, joilla on joko se sukutila, jota ovat mahollisesti jäämässä jatkamaan, tai sitte ihan jo pyörittävät itse sitä omaa tilaa. Että siellä on tosi paljon niitä yrittäjiä jo valmiiks. Mut sitte on tuota tosi monenlaisista taustoista ja ite oon nyt sitten asiantuntijapuolelle suuntautumassa, että semmoisen valinnan tein sitte. Ja oli kyllä, on se siis alusta asti ollu mulla niinku semmoinen selvempi, että sitä kohti ehkä mennä.

Anu: Kyllä. No, monesti tulee semmoinen mielikuva, että agrologi on justiin se tilan pyörittäjä, tai on niinku käytännön työssä mukana, mutta mihin muuhun agrologi voi työllistyä sitte valmistuttuaan?

Janina: No tosiaan tuo asiantuntijan työ on varmasti semmoinen niinku selkein, ja sitte taas toisaalta asiantuntijatyötä voi tehdä niin monessa eri paikassa, ja monella eri tavalla, että sitte voi olla jossakin niinku konepuolella, tai jossakin myyjänä, ja sit sie niinku tiiät sen puolen ja handlaat ja hallitset ja pystyt niinku toimimaan siellä. Mutta sitten tälleen omasta näkövinkkelistä, et jos niinku eläinpuolella haluu vaikka tehä töitä, niin jossaki ProAgrian neuvojana, tai näin poispäin, että sitten niinku siellä on joku oma semmoinen juttu, mihin voit  suuntautua, että siellä on tosi paljon just tätä ruokintapuolta ja eläinten hyvinvoinnin asiantuntijoita, tai jotakin muuta, niin ne on varmaan semmoisia niin kun aika perinteisiä sit sen yrittäjyyden ohella. Ja sitte erilaisia kehitystehtäviä ja tämmöisiä. Ja oon ainaki ite sillon joskus, kun… Tai kaikki aina kysyy, jos kerrot että opiskelet agrologiksi, niin kyssyy että mikä siusta niinku tullee, ja sit ei osannu joskus siihen jotenki vastata silleen, tai tuntu ettei osaa kattavasti kertoa, ja googlettelin asiaa, niin että ihan niin kuin pankin johtajaks asti on tämmöisellä koulutuksella niinku voi mennä, et se on tosi laaja kenttä loppupeleissä, mitä kaikkee voi tehä. Että kyllähän niinku pankkipuolellaki sitte on niinku maatalouteen liittyviä asioita, joista pitää sitte olla semmoista niinku erityisastiantuntemusta, ja näin. Niin tosi moneen suuntaan kyllä voi lähtee, että ihan omista mielenkiinnonkohteista riippuen. Ja meillähän on tosiaan tosi paljon talouspuolta ja tämmöistäki opiskellaan, että sitte se on varmasti toisille semmoinen mielenkiintoinen aihepiiri, mihin halluu paneutua.

Anu: Kyllä, ja varsinki yrittäjyydessä on varmasti tosi tärkeä, että ymmärtää sitä talouspuolta myös.

Janina: Kyllä.

Jasmiina: No itellä ainaki tulee tosiaan tästä alasta mieleen just semmoinen hyvin käytännönläheinen, ja niinku just sinne maatilaan painottuva. Niin miten tässä niinku se teoria yhdistyy niihin käytännön harjotteisiin, et mitä te ootte vaikka päässy tekemään kursseilla, tai minkälaista se opiskelu oikein on?

Janina: No meillä toki pikkuisen monimuotoryhmässä varmasti eroaa siitä päiväopiskelusta, et siellä varmaan enempi sitte vielä silleen porukalla päästään niinku, enemmän varmasti tilavierailuja ja sitte muutenki semmoisia niin kun käytännön päiviä, missä niinku yhessä sitte tehään asioita. Mutta meilläki on muutamia ollu. Ja tuota viime keväänä esimerkiks oli semmonen, jokainen niin kun, kun meillä on omat satelliittikampukset tavallaan, ku meitä on niin eri puolilta Suomea, niin sitten ollaan vähän pienemmissä ryhmissä oltu sitte milloin missäkin, mutta meiän porukka oli esimerkiks tuolla Kiteen Koivikolla. Et tehtiin siellä sitten niinku pellolla havaintoja ja kaikenlaista kuoppatestii, ja tutkittiin sieltä monenlaisia asioita, ja sitten päästiin siinä tuota navetassa käymään ja sit tehtiin siellä niinku eläinten hyvinvointiin liittyviä havaintoja, ja silleen keskustelemalla käytiin niitä läpi, että millaisia juttuja sieltä nousee essiin. Ja tuota sit se on tietysti, meillä on semmoinen, onkohan 90 päivääkö se on se virallinen mitta, niinku maatilaharjoittelu. Ja sitte on  työelämänharjottelu toinen, joka sitte just on jossaki organisaatiossa, että tavallaan niitä asiantuntijapuolen juttuja sit ehkä enempi siellä käyään läpi. Niin toki se maatilaharjoittelu on sit semmoinen aika iso osa, missä sitte pääsee niin kun silleen oikeesti, konkreettisesti käsiksi siihen työhön, mitä se on niinku siellä maatilalla ja senki voi sit hajauttaa. Ite esimerkiks oon ollu monet tekee sen yhessä paikassa, mutta voi niinku hajauttaa sitte myös, että tutustuu esimerkiks erilaisiin paikkoihin, ja näin poispäin. Että itekki suoritin sen useammassa paikassa sit sen harjottelun, että se on ihan sitte, miten itse kokkee parhaaks ja näin, mutta tuota et sitä kutta se sit se konkretia ehkä tässä monimuoto-opiskelussa varsinkin, he harkat on sit semmoinen, missä sitä käyvään. Ja pääsee sitte syventämään sitä osaamista, ja viemään sitä teoriaa sinne käytännön tasolle.

Anu: Missä vaiheessa opintoja nää harjottelut suoritetaan?

Janina: No lähtökohtanen ajatus siinä on, että se maatilaharjottelu on niin kun ensimmäisen vuoden jälkeen kesällä. Ja sitte työelämänharjottelu, mä nyt en oo ihan varma, onks se ajateltu niinku kolmannen ja neljännen vuoden väliin siihen kesälle. Mut sen voi niinku käytännössä sitte suorittaa kuitenki just vaikka talviaikaanki, tai miten niinku itelle on paras. Mutta tuota, se maatilaharjottelu on ajateltu silleen, että siinä pääset sen kasvukauden näkemään. Niin se on  sit kesäaikaan. Mut tosiaan ite hajautin sen sitte lopulta kahelle kesälle, että alotin sillon reilu vuos sitte, ja nyt tänä menneenä kesänä tein sitte loppuun, että mulla oli siinä monenlaista haastetta matkalla, mutta nyt sain sen tossa sitte syyskuun lopussa päätökseen, ja on niin kun siltä osin se tehty, ja tuota vaikka niinku tuli sillon ku vuos sitte oli aika suurtaki semmoista turhautumista sen kanssa, että se ei niinku ihan menny tavallaan sen oman odotuksen mukkaan. Tai mikä oli tosi kovat semmoiset niinku odotukset ladannu siihen harkkakesään, ja sitten asiat ei ihan kaikki menny silleen, miten oli aatellu, niin tuota nyt loppupeleissä oon tosi tyytyväinen siitä, et se meni näin, miten se meni, ja tää mennyt kesä oli sen niinku, tai anto kaikista eniten näistä harkkapaikoista. Et tosiaan monessa paikassa olin, tai kolmessa nyt niinku loppupeleissä silleen isossa kuvassa. Ja, että pääsin oikeesti sissään siihen tilan toimintaan, niin tää viimeisin oli niinku kaikista antoisin kyllä.

Anu: Minkälaisilla tiloilla sä pääsit olemaan?

Janina: No, kaikki oli maitotiloja, nyt loppupeleissä. Ajatus oli alun perin, oon niinku lammaspuolesta myöski kiinnostunu, mutta siinä oli sillon edellisenä kesänä haasteena sitten terveydelliset asiat tavallaan. Että mulla on niinku kropan kanssa ollu haasteita, jotka sitten niinku joissaki työtehtävissä vähän tullee niinku ongelmaks, et selän kanssa on ollu haastetta, niin siellä kyllä alotin, mutta sitte jäin tosi äkkiä pois. Ja maitotiloilla nyt sitte kolmella erilaisella, että yhen, kahen ja kolmen robotin tiloilla pääsin nyt sitte tekemään, ja tosiaan tää nyt tänä kesänä sitte, missä sain loppuun vietyä, niin seillä kyllä sitte tosi monipuolisesti pääsin niinku mukkaan myöski pellolla tekemään asioita, vaikka siitä viljelypuolesta ei oo semmoista niinku konkreettista käsitystä itellä ollu aikasemmin. Et se on siihen teoriaan painottunu. Mutta siellä oli niin kun hyvin tilan väellä semmoinen halu sitä omaa ammattitaitoa niinku jakkaa eteen päin, ja ottaa niinku mukkaan siihen tekemään ihan kaikkee, ja myöski siis sitten ku se osaaminen kehittyy, niin myöski ottaa mukkaan niinku pohtimaan tavallaan, jos siellä tulee jotaki haasteita vaikka, tai mietitään että miks joku homma ei toimi, niin siellä niinku otataan harjottelija mukkaan siihen, että voisko sulla olla ajatusta, että niinku, tai jotaki näkemystä, että mitä tässä voitais tehä. Ja silleen, että yhessä pohditaan niitä asioita, ja sen oon kokenu kyllä, että se on niinku sen ammatillisen kehittymisen kannalta ihan äärimmäisen tärkeetä, että se harjottelupaikka on sellanen, että siellä on niinku tahtotila siihen harjottelijan eteen päin viemiseen, ja otetaan just mukkaan niihin tilan asioihin, ja yhdessä pohditaan. Että ei tavallaan jätetä vaan että totta kai se työnteko on siinä niinku iso osa, ja pääset niin kun niihin rutiineihin siellä käsiks, mutta myös sitte se, että siinä niinku tuetaan koko sen matkan ajan, ja haastetaan sitte monessa mielessä sitä harjottelijaa. Ja pohditaan tosiaan yhessä. Niin tää oli hyvin erilainen niihin miun aikasempiin harkkakokemuksiin, että. Ja sen, mitä oon kuullu tuota niin kun meiän, tai muilta opiskelijoilta, niin sielläki on tosi niinku vaihtelevia kokemuksia, että joka paikassa ei ehkä ymmärretä sitä harjottelun merkitystä, ja mikä se on sen harkkapaikan ja niiden yrittäjien merkitys oikeesti sille niinku että miten hyö ottautuu siihen, ja miten hyö ossaa ja niinku haluaa tuua sitä ommaa ammattitaitoa ja jakkaa sitä sille harjottelijalle, niin siinä on ihan valtavasti niinku eroo. Ja sen niin kun koki ite tossa hyvin silleen. Tuli silleen konkreettisesti sitten näitten harkkapaikkojen välillä, näki sen, niin tosi niin kun iloinen oon siitä, että sain sitten tämmöisen niin kun oikeesti tosi onnistuneen kokemuksen. Ja mistä niinku tuli semmoinen palo siihen, ja koki sen että niin kun minuakin arvostetaan siellä, niinku työpaikassa, vaikka mie oon niinku harjottelija. Että sillä minunki mielipiteellä ja näkemyksillä on oikeesti väliä, ja et hyö arvostaa sitä minun tekemistä myöski.

Anu: Kyllä, että ei oo vaan pelkästään työntekijänä siellä, vaan luomassa sitä omaa ammattiuraa.

Janina: Niin, kyllä. Että se niinku oli tosi semmoinen merkittävä mulla sillon sen ekan harkkakesän jälkeen. Sen syksyn ajan pohdin oikeesti sitä, että oonkohan mie ees oikealla alalla, ku siinä oli semmoisia niin kun haasteita, että tosi niinku semmoinen pitkä kipuilu oli sit sen kanssa, että mitä mie niinku teen, ja että oonko mie oikeessa paikassa menossa, ja että niin kun tosi semmoista jotenki ristiriitasta oli pitkään ennen ku sitte sai taas jotenki sen kipinän sitten viiä niitä opintoja etteen päin, ja niin kun tavallaan hokaa sen, että ei tässä niinku oo mittään hättää, ja että se suunta on ihan oikee vaikka tulee semmoisia tosi hankaliaki hetkiä. Niin sen takia sit tää kesä oli tosi tärkee, ja semmoinen eheyttävä kokemus. Et sai semmoisen todellisen palon taas tähän hommaan, ja tietää että oon oikeella alalla, ja oikealla polulla tässä.

Jasmiina: Kyllä, se on hyvä ja niinku ehottomasti ammattikorkeakoulussa just valttikorttina on nämä harjottelut alalla ku alalla, että. Niinku sinunki tapauksessa, niin siitä löytää sitte sitä intoa niihin opintoihin, ja pääsee tosiaan soveltaan sitä teoriaa ja tutkiskelemaan vähän, että mikä ittee kiinnostaa. Niin se on kyllä.

Janina: Niin, kyllä. Se on tosi tärkeetä.

Jasmiina: Oisko sulla terveisiä vielä niille, jotka pohtii hakemista agrologin opintoihin?

Janina: No mie en tiiä onko mulla semmoista… Tai mulla jotenki niinku itellä jääny semmoinen, ku mie oon ennen kun oon näihin opintoihin päätyny, niin eläintenhoitajaopintojen jälkeen oon hakeutunu niinku toiselle alalle opiskelemaan ammattikorkeakouluun, ja kun oon niinku toimittajan töitä oon tehny jonkun verran aikasemminkin, ja tälläkin hetkellä sitte teen niin kun näihin, tähän omaan alaan liittyen teen niitä töitä tässä opintojen ohelle, niin sit ajattelin jossain kohtaa että lähen niinku sitä opiskelemaan ja hakeuduin ja pääsin kouluun. Ja muistan, että jo niinku ekalla viikolla mietin, että vaikka olin niinku, todella innoissani menin sinne, ja että tää on niinku siisti juttu, mut muistan niin kun tosi nopeesti tajunneeni, että tää ei oo se koulu minne mie kuulun. Vaikka siinä oli tosi innostavia asioita, mitä ois niinku halunnu oppii, niin silti jotenki tunsi sen, että joku muu on enemmän minua varten. Niin ehkä yleisesti niinku vaan semmoinen, että jos niinku kokkee jonkun oikkeesti joku asia tuntuu siltä, että tätä kohti haluaa mennä, niin niinku rohkeesti sinne päin. Että ulkopuolelta voi tulla tosi paljon niinku painostusta, ja semmoista tavallaan että yritettään ohjata jonnekkin, että joku on kannattavampaa ku joku muu, mutta mut kun se ei niinku väkisellä se ei niinku syty se oikeesti se liekki asioihin, vaan se pittää niinku tulla itseltä, ja olla semmoinen palo. Niin silloin se niinku kantaa minun mielestä paljon pidemmälle ku se, et menis vaan jonnekki, mitä joku sanoo että kannattaa tehä, koska on joku semmoinen järkiperusteinen syy. Niin tuota mie niinku oon itse sen kokenu, että kohti niinku sitä, mikä oikeesti tuntuu, että tää on se oma juttu, ja tätä haluaa tehä. Että ei niinku välitä semmoisesta ulkopuolisesta hälinästä, mitä voi tulla, vaan kuuntellee niinku sitä ommaa semmoista jotakin sisäistä ääntä, mikä kertoo kyllä. Ja se voi olla tosi semmoista, alkuun, että etsii sitä ommaa. Ei sitä niinku, ei se oo semmoinen, et se vaan välttämättä tullee, et sitä joutuu ehkä vähän haeskelemaan ja just tullee semmoisia virhearvioita, et hakkeeki väärän kouluun ja sit sen voi lopettaa kesken jos. Et ei se oo niinku, se ei oo mikkään maailmanloppu. Et sitte, sit miettii taas hetken, et no mitäs tässä nyt tehhään, ja kyl se sieltä niinku hakemalla se tullee sitte lopulta, ja toteaa että nyt ollaan niinku oikeella polulla. Et silleen, semmoinen mulla ollu se kokemus, että sen lukionkin aikanaan jätin kesken, kun totesin että ei tää vaan oo miun paikka, että ihan turhaan mie täällä niinku monta vuotta pyristelen väkisin, kun se ei niinku tunnu hyvältä eikä omalta. Sitä kohti, mitä mikä tuntuu itselle semmoiselta, niin suosittelen sitä niin kun lämpimästi kaikille, et oli se mikä ala hyvänsä. Ja sitten tätä meiän alaa ajatellen, niin tää on niin kun kuitenki äärimmäisen tärkeessä osassa, tää niinku ruoan tuotanto ja kaikki tämmöinen, niin… Ja sit varsinki jos yrittäjäks niin kun tällä alalla lähtee, niin se on kuitenki semmoinen elämäntapa myöski, että ei sitä pysty väkisin toteuttammaan. Tai aikansa varmasti pystyy, mutta niinku se on kuitenki semmoista hyvin, jostaki tuolta syvältä kumpuavaa semmoista halua tehä tätä niinku, varsinki siellä yrittäjäpuolella. Et siihen pitää olla palo ja halu. Ja semmoinen taustalla, että semmoisilla eväillä niin kun kyllä kannustan katsomaan näitä asioita ja miettiin niinku, et mikä se on se oma juttu. Et se kyllä löytyy sieltä aikanaan. Ei oo kiire tässä maailmassa minnekkään.

Jasmiina: No näinpä. Kiva, että pääsit keskusteleen meiän kanssa näistä agrologiopinnoista.

Anu: Joo. Kiitos paljon.

Jasmiina: Kiitos, että kuuntelit Suuntana Savonia -podcastia. Seuraavaan jaksoon. Moikka.

Anu: Moikka moi.

Tämä on Suuntana Savonia -podcastin jakson tekstivastine. Kaikki jaksot löydät SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Anu: Tervetuloa kuuntelemaan Suuntana Savonia -podcastia. Tätä podcast-sarjaa kuuntelemalla pääset tutustumaan tarkemmin Savonia ammattikorkeakoulun koulutusaloihin. Jaksoissa on luvassa opiskelijoiden ääntä eri aloilta. Podcastin hosteina toimii kolmannen vuoden liiketalouden opiskelijat Anu ja Jasmiina.

Jasmiina: Tällä kertaa tutustumme Savonia ammattikorkeakoulun muotoilijan tutkintoon. Tällä alalla oma kädenjälki näkyy varmasti ja alalla voit työllistyä monipuolisiin työtehtäviin oman kiinnostuksen mukaan. Tutkinnon kesto on neljä vuotta. Ja opintojen kotipesänä toimii tämä Kuopion Mikrokadun kampus. Muotoilijan opintoja on mahdollista suorittaa myös monimuotona. Mutta lisää meille on kertomassa alan opiskelija Roosa Kumpulainen. Lämpimästi tervetuloa, Roosa.

Roosa: Kiitos.

Anu: Kertoisitko tähän alkuun vähän omasta taustasta ja miten kiinnostus muotoilun alaa kohtaan on syntynyt?

Roosa: Mä olen siis käynyt tuolla Siilinjärven puolella ammattikoulun. ja siellä graafiseksi suunnittelijaks eli kuva-artesaaniksi valmistunu 2020 keväällä. Ja mä kävin sillon ammattikoulun opintojen aikana muun muassa Helsingissä ja Lahessa, sit täällä Kuopiossa tutustumassa muotoilun alaan, semmosella pienellä porukalla. Niin siellä oikeestaan se kiinnostus siihen synty. Mut ihan jo graafisen suunnittelun opintojen aikana, niin kyl mä siellä huomasin, että mua kiinnostaa enemmän muoti ja se käsillä tekeminen, kun sitten taas itessään se tietokoneella pelkästään työskentely.

Anu: Oliko sulle ihan selkeää, että juuri Savonia ammattikorkeakoulu vai miten se valikoitui?

Roosa: Oli se joo silleen, että mä opintojen ajat, kun mä opiskelin Siilinjärvellä, niin asuin koko ajan Kuopiossa. Mä muutin Varkaudesta, mistä oon kotosin, tänne Kuopioon sillon 2017. Tää oli tuttu kaupunki. Ja sitten, kun löysin tän muotoilun, et tähän mä haluan hakee, hain vaan tänne Savoniaan ihan vaan sillä, että asuin jo täällä. Ja olin käyny Savonian muotoilussa tutustumassa kaks kertaa, ni se tuntu aika tutulta. Tosin sillonhan ne opinnot oli siellä, olikse Opistotiellä, eri kampuksella. Mä kävin siellä tutustumassa. Et sithän mun opinnot alko suoraan täällä Mikrokadulla.

Jasmiina: Koetko, että sun edellinen koulutustausta helpotti tähän kouluun pääsyä tai oliko jotain pääsykokeita muotoilijoilla?

Roosa: Joo. Kyllä se helpotti. Täällähän muotoilun opinnoissa käytetään tosi paljon Adoben ohjelmistoja, et ihan perus kuvankäsittelyä, illustraattoria ja muista vastaavia, niin graafisen suunnittelun opinnoissa tuli kyllä tosi tutuksi. Sehän sitte valmisti siihen, että pystyt työskentelemään ammattilaisena, vaikka sitten suunnittelemaan graafisia juttuja. Niin kyllä se helpotti. Ja sitten kans tuolla graafisen opinnoissa oli ihan käsillä piirtämistä ja elävän mallin piirtämistä, maalaamista. Sehän sitten tuki tosi paljon, koska täällä muotoilussakin perusopintoihin kuuluu se maalaaminen ja piirtäminen ja kaikki mittasuhteitten käsittäminen. Että kyllä se tuki. Ja oli siis pääsykokeet sinne mun ammatilliseen tutkintoon ja sitte kans tänne muotoilun opintoihin.

Anu: Kuuluiko niihin tämmösiä selkeitä muotoilun osa-alueita vai oliko ne ihan perusammattikorkeakoulupääsykokeet?

Roosa: Joo, kuulu. Siinä oli siis ongelmanratkasu, joka oli tämmönen spagetti-vaahtokarkki -rakennustehtävä. Ja sitten siinä oli oma muotokuva ja joku tämmönen vastaava, siinä sai käyttää vesivärejä tai muita maalausvälineitä. Ja se pohjautu se omakuva sellaseen ennakkotehtävään, mikä oli piirtäen tai maalaten tai askarrellen, et se ennakkotehtävä oli tosi vapaa, tais olla A3:lle piti tehä joku tämmönen itsestään kertova työ ja sit siitä tehtiin sillon pääsykoepäivänä se omakuva. Siinä tais olla kolme osiota, mitkä oli ihan muotoiluun.

Jasmiina: Tosta pääsykoeprosessistaki jo kuulee vähän, että on tämmönen tosi luova ala kyseessä, niin kertositko konkreettisesti, että millasia aineita tai kursseja näihin opintoihin sisältyy?

Roosa: No ykkösvuosi tässä mun opetussuunnitelmassa on kaikilla ihan samanlainen. Siellä käydään johdantomuotoilu, muotoiluajattelua, muotoiluviestintää, materiaaliteknologiaa, johon kuuluu kaikkien muotoilun pajojen käyminen ja työturvallisuus. Sitten on muodon sommittelua ja digitaalista muotoilua eli käydään periaatteessa ihan kaikki heti ekana vuonna läpi, et mitä sä voit konkreettisesti tehdä niillä pajoilla, sit sitä digitaalista, niitä samoja Adoben ohjelmia ja 3D-mallintamista ja piirtämistä, maalaamista, et on elävä malli esim ja sitten näitä mittasuhdepiirtämistä, mikä tukee enemmän sisustusarkkitehtuuria ja sitä piirtämistä, ni sitte semmosta hyvin tarkkaa piirtämistä, niin sitä kans käydään sillon ykkösvuonna.

Anu: Onko teillä tässä jotaki suuntautumisvaihtoehtoja?

Roosa: Joo. Suuntauksina on se palvelumuotoilu, sisustusarkkitehtuuri ja teollinen eli tuotemuotoilu, mihin kuuluu muoti ja koru ja kaikki se teollinen muotoilu. Ne on ne kolme pääkategoriaa. Mutta itsehän suuntaudun teolliseen yläkategoriana, mut sitten eniten se muoti ja vaatetekstiili, mikä mua kiinnostaa eniten, niin mä suuntaudun sit siihen. Mut sitten tottakai mulla on opinnoissa myös seassa oon ottanu yhen palvelumuotoilun kurssin ja sitten on ollu sitä graafista esim.

Anu: Kyllä ne varmasti tukee myös toisiaan nuo eri alojen kurssit.

Roosa: Joo. Kyllä.

Jasmiina: Miten teillä yhistyy teoria ja käytännön harjottelu, kun toi on tosi tommonen käytännön tekemisen ala?

Roosa: Usein meillä saattaa olla joku teoriapohja siihen. Tutkitaan vaikka jotain metodia tai työskentelytapaa. Voi olla joskus kirjakin, mutta ei ihan hirveesti oo ollu mun kursseilla semmosta, että johonkin kirjaan pohjautuu. Mut on ollu myös esim informaatiomuotoilun kurssilla oli. Sitten yleensä, kun se projekti siinä etenee ja tiedetään, mitä lähetään tekemään, niin sitten mennään sinne pajalle rakentamaan vaikka prototyyppejä tai tehään jotain hahmomalleja tai hyvin silleen luovin tavoin suunnitellaan sitä projektia, että käytetään paperia, kyniä, piirtämistä, maalaamista. Tosi paljon sellasta, et vaikka se ei välttämättä olis niin sanotusti askartelua tai piirtämistä tai ompelua, niin se työskentelytapa on hyvin luova. Siihen käytetään erilaisia keinoja tutkia esim ihmisen käyttäytymistä. Kuitenki muotoilu on yleensä aina asiakkaalle tekemistä. Siinä on aina joku, jolle tehdään. Ei niinkään taiteilijana tehä yksin, vaikka itselle tai päätetä, mitä tehään. Vaan on aina jotkut speksit, mitä seurata.

Jasmiina: Monia varmaan kiinnostaa, ku sääki oot tosiaan muotiin enemmän suuntautunut, että millasia harjotustöitä sä oot päässy siinä muodin puolella tekemään?

Roosa: No sillon ihan ensimmäisenä vuotena, kun oli materiaaliteknologiaa, niin se oli ihan semmonen vapaa, sai tehä mitä vaan. Niin mä tein tämmösestä vanhasta verhokankaasta mekon, ihan vaan silleen mallinuken päälle ja sitte vähä harjottelin ompelemista. Mulla ei oo itellä ompelijan tai muuten vaatetuksen taustaa, että sitte täällä oon lähteny syventymään erityisesti siihen suunnittelupuoleen, mikä mua kiinnostaa. Sitten meillä oli kakkosvuonna muun muassa Dimexin kanssa yritysyhteistyöprojektia, missä tämmösiä digitaalisia muodin suunnittelukeinoja tutkittiin. Ja he oli siinä hyvin läsnä tää yritys kans. Ja sit meillä oli itse asiassa R-collection mukana palvelumuotoilun projektissa. Siinä ei niinkään päästy siihen vaatetukseen käsin, mut kumminkin hyvin huomaa siinäkin, että oli R-collection asiakkaana palvelumuotoilun projektiin. Se voi olla jollekin, vaikka vaatetusalan yritykselle jotain muutakin suunnittelua. Ja nyt kolmosvuonna tässä ekassa jaksossa, mulla on uniikin tuotteen muotoilua ja puettava muoti ja muotoilu -kurssit. Siinä tää uniikin tuotteen muotoilu on ihan erikseen yksilöllinen asiakas, joka haluaa mekon, jonka mä valmistan. Meillä on kolmen hengen ryhmä, jossa kaks tekee korua ja mä tätä vaatetta. Sitten mun toisella kurssilla on tämmönen hyvin luova tutkimusmatka, et se pohjautuu Antifestivaaliin ja tämmöseen [?? 00:09:11] ateljeetyöskentelyyn, jossa tutkitaan emotionaalisesti kestäviä muotoilun menetelmiä. Ja sieltä ollaan perustettu tätä kiinnostusta omaan työhön, jossa sitten mulla on kohteena alusvaatteet ja alusvaatteiden merkitys ja mitä uutta siihen vois keksiä. Tämmönen hyvin luova prosessi.

Roosa: Kuulostaa kyllä tosi mielenkiintosilta ja monipuolisilta nuo kaikki kurssit ja mitä pääsee tekemään ja miten paljon ite pystyy vaikuttaa just siihen. Tosi kiva.

Anu: Kyllä. Tapahtuuko nää Savonian tiloissa vai ootteko te yrityksien tiloissa tekemässä näitä projekteja?

Roosa: Tosi paljon tehään täällä koululla. Meillähän on erikseen ompelimo ja sitten vaatetuksen luokka, missä on tietokoneita, mistä löytyy esim [?? 00:10:02] jolla voi mallintaa vaatteita, asusteita. Ja sitten löytyy koru eli jalometallipaja. Sitten ihan metallipaja ja puupaja. Palvelumuotoilulle on erikseen tämmösiä palvelumuotoilun tiloja, joissa on paljon just paperia ja kaikkia post it -lappuja, kyniä ja siellä on semmonen seinä, minne voi kaikkee ripustella ja piirtää. Tehään tosi paljon niissä. Sithän meillä on tää iltapajamahollisuus, et me voidaan tehä opetuksen ulkopuolella. Siellä on valvoja, niin voidaan työskennellä ilta kaheksaan asti niissä. Mutta ollaan myös oltu yrityksen tiloissa tai käyty vaikka vierailemassa. Tietty korona-aika paljon vaikutti.  Mutta nytten esim tossa Antifestivaali [?? 00:10:49] ateljeessa, niin me oltiin kokonainen viikko siellä ateljeella tutustumassa tähän. Siellä niinku luennoitiin ja sitten siellä tehtiin kaikenlaista ja sitten ku se Antifestivaali alko, niin siellä sai sillonkin olla tekemässä. Se oli vähä semmonen alkuturvapesäke, mistä me lähettiin keräämään sitä kaikkee infoo.

Anu: Kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoselta.

Jasmiina: Jep. Ja hyvin pääsee just sitte verkostoitumaan yritysten kanssa ja tutustumaan monipuolisesti työelämäänki.

Anu: Teillä on tosi paljon käytännönläheistä työtä tossa opintojen aikana, mutta onko teillä vielä erikseen sitte harjottelu näissä opinnoissa?

Roosa: Joo on. Ja sitä harjottelua on se 30 opintopistettä. Ja yleensä siihen mennään kakkosvuoden jälkeen tai kolmosvuoden jälkeen. Tosi moni menee ensimmäisen kerran kolmosvuoden keväällä tai kesällä tai sitte nelosen vasta syksylläki. Että neljä vuotta ku opinnot kestää, niin moni tekee sitte, jos se venyy vähän pitkälle, niin sit sen kokonaan vaikka putkeen. Mutta esim palvelumuotoilussa tai sit jos se graafinen enemmän kiinnostaa, niin menee jo vaikka kakkosvuoden jälkeen. Mut ite ainaki koin, että tarvis vielä enemmän sellasta kokemusta ja opintoja. Että en ois vielä kakkosvuoden jälkeen kokenu olevani valmis menemään johonkin työpaikkaan, varsinkaan palkalliseen harjotteluun, että musta olis antaa niin paljon jotain. Et sitte mietin, että just kolmosvuoden jälkeinen kesä ennen nelosvuoden alkua ois se eka ideaalisin ja just pilkkoo se kahteen osaan, et menis vielä nelosvuonna toiseen paikkaan.

Jasmiina: Ootko yhtään ajatellu, että mikä vois olla semmonen hyvä harkkapaikka itelle?

Roosa: Oon ajatellu. Ja oon todennu, että on aika vaikee aihe. Kyllä mä haluisin johonkin vaatetus-, tekstiili-, muotialan sinne alkupään tuotantoon päästä mukaan. Että niinkään justiisa se ompelu tai tuotteen valmistaminen, sit sieltä loppupäästä ei oo niinkään se oma kiinnostuksen kohde, että enemmän haluis sinne kaikkein alkusuunnitteluun ja että mitä lähetään tekee ja miten. Mut ihan mitään tarkkaa yritystä mulla ei oo yhtään tällä hetkellä. Et pitää vielä keskustella muodin opettajien kanssa ja selvitellä niitä mahollisuuksia. Mut mä uskon, että se voi olla vähän silleen kiven alla ja varmasti onki ja se voi olla tosi yllättävä paikka, minne päätyykin. Mut että varmasti nyt näitten kurssien ja koko kolmosvuoden jälkeen on jo tosi paljon osaamista ja annettavaa.

Anu: Puhuit tuosta, että haluaisit ite sinne suunnitteluvaiheen työtehtäviin, niin mitä muita työmahollisuuksia muotoilijoilla on?

Roosa: Ihan tosi laajasti, että moni aina kysyy, että mitä ihmettä se muotoilu on ja mitä siinä tehään. Mutta siis muotoilijan kädenjälkihän näkyy ihan kaikkialla. Se voi olla vaikka pöydän suunnittelua tai tuolien tai jonkun rakennuksen sisätiloja tai niitä vaatteita tai sit se voi olla vaikka pakkausten suunnittelua. Ihan missä vaan ja miten vaan. Tai se voi olla palvelupolun kehittämistä tai hyvinvoinnin muotoilua jossain hyvinvointialan yrityksissä. Varmaan ne yleisimmät nimikkeet voi olla just palvelumuotoilija tai sisustusarkkitehti, jos on ottanu ne kaikki opinnot ja tuotemuotoilua, teollinen muotoilija. Mut ainaki palvelumuotoilua tosi paljon tällä hetkellä korostetaan ja heitä tarvitaan.

Jasmiina: Miten tuosta työllistymisestä, niin onko yrittäjyys suosittua muotoililjoitten keskuudessa vai haetaanko just yleensä yrityksiin töihin, onko siitä jonkinlaista ajatusta?

Roosa: Muoti- ja korumuotoilussa on paljonki tämmösiä pieniä tai isompia korualan yrityksiä, jotka on vaikka yksinyrittäjiä. Ja sit sinne voi mennä täältä harkkaan. Siellä on kyllä paljon yrittäjiä. Mut sitten palvelumuotoilussa ja sisustusarkkitehtuurissa menee kyllä usein isoihin yrityksiin tai ylipäätään yrityksiin, että siinä en niinkään oo kuullu sellasta yrityskasvutarinaa. Kun taas sitten tuosta korusta esim, et on sitten oman ateljeen ja pajan perustanu. Ja muodissa sitte, jos tietty tekee silleen oman brändin, teet yksin sitä puvustusta vaikka, niin sitte se on sulle se yrittäjyys. Mutta jonkin verran.

Anu: Mikä on yllättänyt tai ollu semmonen mieleenpainuva asia näissä opinnoissa?

Roosa: Mä kirjotin tänne mun muistiinpanoihin, että tunne siitä, että on oikealla polulla, niin se on ollu mulle semmonen tosi herättävä. Kun tänne pääsi, koki, että tää on niin semmonen vapaa ja monipuolinen koulutus, niin tuntu siltä justiisa, että nyt ollaan semmosen äärellä, että nyt on mahollisuus mihinkä vaan. Ja pääsi tosi hyvin alusta asti jo vähän käsittämään ja kokeilemaan, että mitä kaikkee on. Sehän on tosi hyvä ollu tässä Savonian muotoilussa, että sä voit eka kattoo kaiken, et sä et hae suoraan tarkkaan suuntaukseen. Mikä oli ennen tätä nykyistä opetussuunnitelmaa. Se on ollu kyllä semmonen herättävä tekijä. Ja sitten mieleenpainuvinta, niin varmaan sellaset tosi hyvät ohjaus- tai palautekeskustelut, että on saanu siihen omaan luovan projektin varrella tai sitte siinä [?? 00:16:30] vitsi tää on hyvä tai että tää on tosi hyvin suoriuduttu. Semmonen positiivinen palaute muutenki, se jää mieleen. Se on sinänsä ehkä vähän harvinaista, että usein saa tosi sitä rakentavaa ja kuinka jalostaa ja näin, mut sitte lopuks saattaa saada sit, et okei, tää on ihan hiton hyvä. Se on tosi palkitsevaa. Varsinkin kun siihen koko muotoiluprosessiin usein pistää silleen ihan ittesä kokonaan, et se tulee jostain sieltä jostain luovasta aivoreiästä, niin sitten se, että siihen saa tukee ja palautetta, niin se tuntuu tosi hyvältä.

Anu: Kuulostaa ihan siltä, että oot oikealla alalla. ja varsinkin kun sua on kiinnostanu niistä aiemmista opinnoista lähtien tämä, niin varmasti avaa paljon mahdollisuuksia.

Jasmiina: Tosi mielenkiintosta ollu kuulla just noista muotoilun opinnoista. Mutta oisko vielä jotain terveisiä alaa pohtiville tai hakeville opiskelijoille?

Roosa: Kannattaa ihan rohkeesti hakee, jos tää kiinnostaa. Täällä kyllä pääsee kokeilemaan kaikkia suuntauksia. Ja sitten rakentamaan uraa siitä omasta kiinnostuksen kohteesta. Ja ei kannata yhtään pelätä niitä pääsykokeita. Se on kans sellanen, mitä moni miettii. Ajattelee, että se on jotenkin merkityksellinen. Mutta mun pääsykokeet meni ihan hilkulla, että pääs sen minimirajan yli. Mutta mä ite koin, että siinä hetkessä, missä se tehään, se ei oo vaan välttämättä se luovin hetki tai se paras hetki. Et sitte täällä opinnoissa kyllä pääsee näyttämään ja todistamaan, että mitä osaa.

Anu: Kyllä. Kiitos sulle Roosa, että pääsit juttelemaan meidän kanssa tänne muotoilun opinnoista.

Roosa: Kiitos.

Jasmiina: Kiitos, että kuuntelit Suuntana Savonia -podcastia. Seuraavaan jaksoon! Moikka!

Anu: Moikkamoi!

Tämä on Suuntana Savonia -podcastin jakson tekstivastine. Kaikki jaksot löydät SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Anu: Tervetuloa kuuntelemaan Suuntana Savonia –podcastia. Tätä podcast-sarjaa kuuntelemalla pääset tutustumaan tarkemmin Savonia-ammattikorkeakoulun koulutusaloihin. Jaksoissa on luvassa opiskelijoiden ääntä eri aloilta. Podcastin hoasteina toimii kolmannen vuoden liiketalouden opiskelijat Anu ja Jasmiina. Tässä Suuntana Savonia -podcastjaksossa pääsemme tutustumaan liiketalouden tutkinto-ohjelmiin. Savonialla on mahdollista opiskella liiketaloutta suomen– sekä englanninkielisessä tutkinto-ohjelmassa, ja lisäksi valikoimasta löytyy Wellness-liiketalouden tutkinto-ohjelma sekä uutena alkava tietojenkäsittelyn tradenomin tutkinto-ohjelma. Ihan ensimmäisenä esittelyssä on Savonialla alkava tietojenkäsittelyn liiketalouden tutkinto-ohjelma. Kertoisitko Jasmiina vähän tämän tutkinto–ohjelman sisällöstä?

Jasmiina: Joo. Eli tää tutkinto-ohjelma on täysin verkko-opetuksena ja sen suunniteltu kesto on se noin kolme ja puoli vuotta, mikä muissakin tradenomin tutkinnoissa, ja se on laajuudeltaan sitten noin 210 opintopistettä. Tää koulutus ei vaadi aiempaa osaamista mistään niinku tietoteknisistä asioista tai datan analysoinnista, että ne kyllä oppii sitte ihan tossa tutkinto-ohjelman aikana. Ja tässä opetuksessa painottuu etenkin liiketoiminnan tuessa tarvittavan datan käsittely. Että niille on varmasti kovasti kysyntää sitten tulevaisuudessa. Ja sitten näissä valinnaisissa opinnoissa on mahollisuus syventyä mielenkiinnon mukaan eri näihin liiketoiminnan osa-alueisiin tai sitten esimerkiks niihin IT-taitojen laajentamiseen.

Anu: Kyllä.

Jasmiina: Minkäslaisia työskentelymahdollisuuksia on sitten tietojenkäsittelyn tradenomilla?

Anu: No heillä on hyvin monipuoliset mahollisuudet työllistymiseen, että muun muassa liiketoiminnan kehittämisen parissa, hallinnossa, tietohallinnossa tai ICT-palveluiden asiantuntijatehtävissä. Et muun muassa näitä tehtävänimikkeitä, millä voi työllistyä, on sitten data-analyytikko, konsultti, tietojärjestelmäasiantuntija, liiketoiminta-analyytikko tai Business Solution Developer, että kaikenlaista on, et on pikkasen tämmönen erilaisempi koulutus, niin ihan varmasti löytyy monenlaisia työtehtäviä.

Jasmiina: Kyllä. Ja varsinki, ku kaikki liiketoiminnan toimenpiteet, ni pitää yleensä perustua johonkin dataan tai tietoihin, niin sitten kun on se, tarvitaan sellaisia ihmisiä, jotka osaa niitä käsitellä ja analysoida.

Anu: Nimenomaan. Seuraavaksi päästään kuulemaan niin sanotusta normitraden tutkinto-ohjelmasta ja meillä täällä studiossa vieraana on taloushallintoon suuntautunut opiskelija Laura Kupari. Tervetuloa mukaan Laura.

Laura: Kiitos kiitos.

Anu: Kertositko tähän alkuun vähän sun koulutustaustasta tai mikä sut sai hakeutumaan tähän liiketalouden tutkinto-ohjelmaan?

Laura: Joo, elikkä tuota niin, mähän oon siis alanvaihtaja, mä oon käyny alun perin lähihoitajaksi. Siitä on jo tovi, 2005 vuonna oon valmistunut lähihoitajaksi. Sen jälkeen kävin sitten vielä kätilön tutkinnon, että kätilöks valmistuin 2010. Siit on 12 vuotta. Että oon niinku hoitoalan, hoitoalan käynyt, et vain sitä opiskellut ja sitä työtä tehnyt. Ja nyt sitten oon täällä taloushallinnon puolella. Ja lähin sitten tuota niin näistä alanvaihtosyistä, että rupes kiinnostamaan muut hommat ja sitten mietin niinku, tai kattelin Savonian sivuja muun muassa, että minkälaisia mahollisuuksia oli, ku ei ollu mitään semmosta tarkkaa, että mihin haluais lähteä opiskelemaan tai mitä tekemään, ni lähin sitte Savonian sivujen, sivujen kautta tutustumaan, että mitä ois tarjolla, ja siinä vaihees aika monikin ala kiinnosti ja moni vaihtoehto kiinnosti. Mutta sitte bongasin sen Wellness-tradenomin koulutuksen, jossa siis alun perin olinkin ja kävin sen ensimmäisen vuoden siinä, kunnes vaihdoin sitte tuohon taloushallinnon puolelle. Mutta tosiaan se tradenomiopinnot, ni ne valitsin siitä syystä, et mä koin, että ne oli niinku tosi monipuoliset, että oli paljon niinku vaihtoehtoja sit, et mihin voi työllistyä, ku ei kuitenkaan ollu semmosta tarkkaa, tarkkaa suuntaa, että mitä haluais tehä tai mitään semmosta erityistä intohimon kohdetta, ni sitte lähinnä sen monipuolisuuden takia valitsin niinku liiketalouden opinnot.

Jasmiina: Kyllä. Oliko joku erityinen syy, minkä takia se taloushallinto sitte valikoitu?

Laura: No joo, siis sillon ensimmäisen vuoden kävin niitä Wellness-tradenomin opintoja ja sitte tuota ni siinä, ensimmäisenä vuonna tuli jo näitä taloushallinnon kursseja, kirjanpitoa, ja se oli itelle se kaikista hankalin, että ne oli hirvittävän haastavia ja alkuun tuntu tosi vaikeilta, ni ehkä siinä oli sitte semmonen, että kun niitä opiskeli, ni heräskin se mielenkiinto sitte siihen taloushallinnon puolelle, että tämähän ehkä kiinnostaa kuitenkin lopulta enemmän. Ja varmaan se, että kun se oli semmosta haastavaa ja vaikeaa, ni itelle tulikin semmonen, että tämän asian mä niinku haluan oppia ja tämän mä haluan osata. Ja tosiaan sitten, että vaikka ehkä kirjanpito saattaa kuulostaa tylsältä jonkun mielestä, mutta mun mielest se oli tosi mielenkiintosta, ja sitte tuota sitä oli vaan jotenkin koukuttava opetella ja harjotella ja. Se Wellness-puoli oli sitten semmonen, et vaikka se aluks kiinnosti niin kun lähtökohtasesti paljon enemmän, ni sitte kuitenkin se opintojen sisältö, ni se sitte sai mut kiinnostumaan siitä taloushallinnosta.

Anu: No tässä tulikin mainittua jo, että oot alottanu siinä Wellnessin puolella ja sitte taloushallintoon vaihtanu, niin mitä muita suuntautumisvaihtoehtoja tässä liiketalouden alalla on?

Laura: No sittenhän ois kolmantena se myynti ja markkinointi. Saattaa olla, et se myynti ja markkinointi on ehkä semmonen suosituin suuntautumisvaihtoehto, mun käsityksen mukaan sinne kuitenkin enemmän halutaan, mutta.

Jasmiina: Kyllä. Ja tänne Wellnessiihän haetaan siis erikseen ja sitte tradenomissa periaatteessa suuntaudutaan sitten taloushallintoon tai sinne myynti ja markkinointiin, mutta niinku sun tapauksessa, niin on myös mahollista sitte tehä se vaihos siinä, jos alkaakin joku kiinnostamaan, niin.

Laura: Joo, ja se, ensimmäisen vuoden jälkeen pysty vielä vaihtamaan, että sitte siinä Wellness-puolella jos ois jatkanu, ni sitte todennäkösesti sen toisen vuoden jälkeen enää ei ois pystyny vaihtamaan, ku ne kurssit ja sisällöt eroaa niin paljon sitten toisistaan, ni.

Anu: Kyllä. Taitaa ollakin silleen, et ensimmäinen vuosi on aika lailla sama kaikille liiketalouden opiskelijoille, ni.

Laura: Joo, kyllä, että se ensimmäinen vuosihan on niitä perus-, perusopintoja, että saa yleiskuvan siitä taloushallinnosta ja yrityksen perustamisesta ja sisältää talousmatematiikkaa ja taulukkolaskentaa ja juridiikkaa ja kansantaloutta ja kieliä ja… Ne on kaikilla niinku aika lailla yhteneväiset.

Jasmiina: Kyllä. Ja toi ensimmäinen vuoshan on vähän semmonen, että siellä saattaa olla niitä tylsiäkin opintoja tai et joutuu käydä vähän kaikkia ainakin omasta näkökulmasta, ni voisin näin sanoa. Mutta sieltä tosiaan löytyy niitä sitten myös niitä mielenkiintosia kursseja, niin sitten siitä voi hyvin sitten sitä omaa suuntautumista lähteä kehittämään.

Laura: Niin, kyllä.

Anu: No tässä tulikin aika hyvin käytyä läpi jo, että mitä siihen ensimmäiseen vuoteen sisältyy, mutta minkälaisia muita kursseja teillä on ollut opintojen aikana, jos niinko ajatellaan just näin, vaikka taloushallinnon puolta?

Laura: No toisena vuotena sitte tietenkin vähän syvemmin ja niinku laajemmin noita ensimmäisiä vuoden opintoja, kursseja ruvettiin käymään, että, tai niitä sisältöjä, että toisena vuonna on ollu semmosia rahoitukseen liittyviä kursseja ja kustannuslaskentaa. On tehty tilinpäätöstä ja budjetointia. Investointilaskelmia ja verotuksen kursseja ja englantin, englanninkurssi tuli vielä uuestaan, tai niitä on itse asiassa sisällytetty kahteen eri opintojaksoon niinku semmonen perusenglanti, englannin kurssin lisäksi. Ja tuota niin, varmasti osittain niinku teilläkin on näitä jotain samoja kursseja, mutta sitten taas taloushallinnon puolella, ne on varmasti vähän sitten perusteellisemmin käyty läpi. Ja sitte toisena vuonna myös on noita valinnaisia kursseja sitten voinu oman mielenkiinnon mukaan käydä. Ja sitte kolmantena vuonna opinnoissa keskitytään vielä enemmän niihin osaamisen syventämiseen ja tehään tilinpäätöstä ja tilinpäätöksen tämmösiä erityiskysymyksiä, tilintarkastustyötä ja esimiestyötä opiskellaan, että niitä tulee viimesenä vuonna ja sitten paljon keskitytään siihen opinnäytetyön tekemiseen ja kirjotusprosessiin ja sitä alotetaan sitte kovastikin. Voi alottaa jo toisena vuonna, mutta sit kolmas vuosi on erityisesti siihen opinnäytetyön tekemiseen. Ja myös itselleni tuo työharjottelu on nyt kolmantena vuonna, että kolmen ja puolen vuoden kouluhan tämä on, mutta noin kolmessa vuodessa ite tuota ni tuun valmistumaan. Viiden kuukauden työharjottelu. Teen sen yhdessä jaksossa. Sen vois tehdä myös kahessa eri osassa kahteen eri paikkaan, mutta ite teen, niinku sen jälkeen, kun kaikki teoriaopinnot on käyty, niin meen viideks kuukaudeks työharjotteluun.

Jasmiina: Kyllä. Ja tää liiketalouden alahan on hyvin joustava, ni se mahollistaa tosi paljon tota, varsinkin tuolla viimesellä vuodella sitä harjottelun suorittamista myös jossain muualla kun täällä Kuopiossa.

Laura: Joo, kyllä.

Jasmiina: No, minkälaiset verkostoitumismahollisuudet opintojen aikana on tällä tradenomin alalla?

Laura: No toisena vuonna tehtiin tuota ni semmonen projektityö, jonka pysty tekemään jollekin yritykselle, että suoraan sitten, jos oli jotain tämmösiä yrityksiä, kenen kanssa tehdä, niin pysty sitä projektia toteuttaan heidän kans. Ja sitte tuota ni, verkostoitua voi tietenkin kaikkien muitten opiskelijoitten kanssa täällä koululla ja harjoittelun kautta tietenkin sitten saa noita verkostoja myös niinku työelämän puolelle. Mutta sitten täällä on tosi hyvin mun mielestä noita opiskelijatapahtumia ja niitä on niinku täällä Kuopiossa, mutta sitte on tuota niin ihan ympäri Suomenki semmosia opiskelijajuttuja. Niitä tuntuu olevan kyllä kaikille ihan riittävästi. Tuntuu, et joka viikko jonkunlainen opiskelijatapahtuma ja opiskelijabileitä on, että se on mun mielest semmonen tosi, vaikka en ite niihin oikeestaan ole osallistunu, mutta mukava seurata sitte tuota niin että, niitä kyllä riittää ja. Ne on kyllä kivoja ja tärkeitä juttuja varmasti sitte monelle opiskelijalle. Ja sitte täällä kampuksella on vieraillu paljon kuitenkin eri yrityksiä ja, esittelemässä niinku omaa toimintaansa ja semmosia pieniä tapahtumia, että sitten on pystynyt niissä niinku haastattelemaan eri yrityksiä ja heiän niinku, tai tämmösistä, et ottaako vaikka harjottelua ja työmahollisuuksista ja semmosta, että. On kyllä, on myös hyviä verkostoitumismahollisuuksia näin jo opiskeluaikana.

Anu: Kyllä. Et se on kyllä kiva, että tuossa kampussydämessäkin, et siit on tullut vähän semmonen kohtaamispaikka. Et siellä on monesti just jotain tapahtumaa tai yritystä, et sit sinne voi, tai voi saada hyvän mahollisuuden just päästä juttusille jonkun työpaikan henkilön kanssa ja sitte sieltä saaha, vaikka sitä harkkapaikkaa tai työpaikkaa tai vastaavaa.

Laura: Niin kyllä.

Jasmiina: Kyllä ja sitten tän kampuksen ympärilläkin on tosi paljon näitä yrityksiä, ni niistäkin varmasti saa hyviä verkostomahdollisuuksia.

Anu: Jep, ja sitten varmaan niin kun, mikä liiketalouden alalle varsinkin on hyvä, ni tuo Business Center, mikä on tässä kampuksen yhteydessä, et sinne niinku on helppo sitte mennä, jos saa jotain ideaa tämmöseen niinku yrittäjyyteen tai vastaavaan niin, siellä sitten voipi vierailla.

Laura: Joo ja tämä koulu on muutenkin, tai niinku liiketalouden ala, että jos on semmonen ihminen, että on joku, vaikka yritysidea, ni kyllä yrityksen voi perustaa kyllä ihan kuka vaan, ilman, käymättä mitään kouluja, mutta sitten tuota ni jos kokee, että tarvittee siihen jonkunlaista, tai haluaa opiskella, ni tää on kyllä todella hyvä, että nyt ois kyllä ihan valmiudet perustaa ihan oma yritys, että todella hyvä koulu.

Anu: Kyllä. Turvaa luo se, että on sitä tieto-osaamista siellä taustalla.

Laura: Niin, kyllä on se, jos vaikka yritystä lähtee perustamaan, ni se on kuitenkin iso asia, todella monta asiaa siinä pitää huomioida, että mitä nyt ite ei todellakaan ois tienny ennen tätä koulua, ni.

Anu: Näinpä. Ja tosi monella alalla, niinku tulevaisuudessakin, siis ihan melkein mikä tahansa ala pohjautuu just niinku liiketalouteen ja on joka alalla myyntiä melkeinpä, niin on silleen niinku tosi monipuolinen.

Laura: On kyllä tällä koulutuksella pystyy hakeen varmasti yritykseen ku yritykseen töihin, että.

Jasmiina: Kyllä. Tosta taloushallinnon puolesta tulee usein mieleen se kirjanpitäjä, tai joku tämmönen talousihminen, mutta minkälaisissa työtehtävissä sitte taloushallinnon tradenomi voi työskennellä valmistuttua?

Laura: No taloushallinnon puolelta ku valmistuu, ni tehtävänimikkeenä voi olla muun muassa se laskenta-assistentti, taloussihteeri, palkanlaskija, kirjanpitäjä, reskontranhoitaja tai verovalmistelija. Että ne on niinku semmosia ehkä, niin kun ne ensimmäiset tämmöset työmahollisuudet taloushallinnon puolelta, mutta sitten kun kokemusta karttuu lisää, ni sitten voi toimia ihan yrityksessä talouspäällikkönä, erilaisissa kontrollerin tehtävissä ja sitten voi hakea lisää, kun on työkokemusta ni lisää koulutusta myös. Ja esimerkiks tilintarkastajan tehtävissä ja, vaikka justiinsa verohallinnossa, että. Aika monenlaista, mutta sitten myös tällä taloushallinnon koulutuksella pystyy varmastikin sitten, jos kiinnostusta, ni hakea, vaikka ihan sitten niihin myynnin ja markkinoinnin puolen tehtäviinkin, että vaikka sitä koulutusta ei oo käynykään, niin kuitenkin tradenomin tutkinto on, ni jos onkin kiinnostusta ja osaamista sitten sinne myynnin ja markkinoinnin puolelle, ni varmasti voi myös sille puolelle lähtee vielä.

Jasmiina: Niin, kyllä, että se perusosaaminenhan kaikilta tradenomeilta löytyy kuitenkin näihinkin.

Laura: Kyllä.

Anu: Monenlaisia, kaikkia erilaisii tehtävänimikkeitä voi kyllä olla, mutta onko joku semmonen tietty, mikä nyt ois ittelle jo tullu, että minkälaisissa tehtävissä haluis työskennellä?

Laura: No tuota ni, mitään työkokemusta tältä alalta ei vielä oo, ni ei oikein osaa semmosta sanoo, että mikä nyt on se oma juttu, et missä sitä tulis viihtymään ja missä ois niinku hyvä, mutta tuota ni, oon menossa harjotteluun ihan tilitoimistoon tekemään kirjanpitoa. Että se oli se, mitä ensimmäisenä haluskin, että pääsis tekemään, et sitä peruskirjanpitoa ja tilitoimiston työtä, et sieltä niinku hakea sitä kokemusta ja osaamista, että sen jälkeen sitte, ku kokemusta on, ni vähän jotain haastavempia tehtäviä varmasti, että myös sitte tuommoset kontrollerin tehtävät jossain yrityksessä, että enemmän semmosta yrityksen sisäistä laskentaa pääsis tekemään ja talouspäällikön töitä mahollisesti, mutta. Saa nähä.

Jasmiina: Sen näkee sitten.

Laura: Niin, kyllä.

Anu: Näinpä ja harjoitteluissa just hyvin pääsee sitte tunnustelemaan sitä, että mikä tuntuu omalta jutulta, ni se on kyllä ihan hyvä.

Jasmiina: No minkälaisena sä koet Savonian olleen näin opiskelijan opiskeluympäristönä?

Laura: No tuota ni, minä oon ainakin tykännyt täällä opiskella. Että vaikka täällä on korona-aikana oonkin alottanut, että joutu paljon, joutu tai sai paljon etänä opiskella, että mulle se etäopiskelu oli ihan mukava vaihtoehto, että sai kotoa käsin käydä, käydä kursseja, mutta sitten oli myös semmosia justiinsa, kun talousmatematiikka ja nämä kirjanpidon kurssit, ni kyllä niitä oli ihan mukava sitte päästä koulullekin opiskelemaan, että ne oli ehkä kuitenki semmosia haastavia, että kaipas sitä semmosta ihan lähiopetustakin niihin, että sitte saattaa olla, että siinä etäopinnoissa on niinku hankalempi keskittyä ja seurata sitä luentoa, varsinkin, jos on pitkä päivä. Mutta tuota ni, oon tykänny sinänsä tästä lähi- ja etäopetuksesta ja kampus täällä on tosi viihtysä, että mun mielestä, ku on uudet tilat, ni täällä on todella nätit, nätit ja hyvät tilat, ja sit muutenkin semmonen rento ja ystävällinen ilmapiiri, ni on kyllä, oon tykännyt opiskella täällä.

Anu: Oisko sulla tähän loppuun vielä jotain terveisiä sellasille, jotka on kiinnostunut liiketalouden tutkinto-ohjelmasta?

Laura: jos on kiinnostusta liiketaloudesta, ni ihan rohkeesti vaan hakemaan, että hirveän paljon mahollisuuksia tämä tutkinto tuo, että ei tarvi tietää tässä vaihees, tai ko hakee kouluun tai opiskellessakaan vielä, ni ei tarvi tietää, että mikä se tuleva työtehtävä mahollisesti ois tai mille uralle haluais, että niitä vaihtoehtoja on kuitenkin niin paljon ja se varmasti selkiytyy vasta sitte työkokemuksenkin ja koulun myötä, että jos yhtään kiinnostusta on, ni kannattaa hakea. Kuitenkin semmonen tosi monipuolinen, monipuolinen koulutus ja sitte mahollisuus myös sitte jatko-opintoihin tuolla ylemmän ammattikorkean puolella. Ja sitten myös maisteriopintoihin pystyy päästä, jos hyviä, hyvä koulumenestys täältä tulee, ni sitten voi hakea niihin maisterintutkintoonkin suoraan tämän jälkeen ja. Että ehkä ala saattaa jollekin kuulostaa tylsältä tai haastavalta. Minä ainakin oon joskus aikasemmin ajatellu jotain toimistotyötä tai kirjanpitoa, ni ehkä jotenkin todella kuivan tai tylsän kuulosena, mutta sit ku sitä pääsi opiskelemaanki, ni sehän on ihan älyttömän mielenkiintosta ja haastavaa, että. Eikä tarvi osata ennakkoon mitään matematiikkaa tai semmosta, että pärjää kyllä vaikkei olis mikään matikkanero, että ei sitä semmosta laskennallista osaamista niin paljoa kuitenkaan vaadita siinä.

Jasmiina: Kyllä. Kiitos Laura, että pääsit meiän kanssa keskustelemaan tästä liiketalouden koulutusohjelmasta.

Laura: Kiitos teille. Tämä oli mukava vierailla täällä.

Jasmiina: Seuraavaks ollaan saatu tänne studioon Wellness-liiketalouden opiskelija Tinja Käräjäoja kertomaan opinnoistaan. Tervetuloa Tinja.

Tinja: Kiitos.

Jasmiina: Kertositko tähän alkuun vähän sun koulutustaustasta.

Tinja: Joo. Eli mä oon valmistunu myynnin ja markkinoinnin merkonomiksi. Ja sitten tein siinä töitä ja reissasin ja mietin, että mitä haluan elämältä. Ja neljä välivuotta pidin, ja sitten olin silleen, että okei. Nyt mä haluan jotakin uusia haasteita. Ja aattelin, että okei, tää on ihan kiva ala, että vois jatkaa tradenomiksi, mutta sitte löysin tällasen, kun Wellness-tradenomi ja olin silleen, et okei. Wou, mikä tää on. Ja tutustuin aiheeseen ja sitte hain. Ja täällä sitä ollaan.

Jasmiina: Kyllä. Koetko sä, että tosta merkonomin taustasta on ollu hyötyä näihin liiketalouden opintoihin?

Tinja: Siis ehottomasti kyllä. Tai silleen, että löyty, vaikka eka vuonna silleen perustietoo niihin kaikkiin peruskursseihin ja myöskin niinku käytännöstä, niinku työelämästä, niin on kyllä ollu tosi paljon hyötyä.

Anu: No monia varmasti nyt mietityttää, että mitä tämä sana wellness pitää sisällään, niin haluisitko vähän avata sitä?

Tinja: Nytpä silleen suht laaja kysymys, mutta että vähän riippuu mistä näkökulmasta kattoo. Mutta niin kun vaikka tässä koulutuksessa tuo wellness näkyy siinä, että me käydään näitä asioita niin kun hyvinvointialan näkökulmasta. Esimerkiksi käyään läpi eri hyvinvointialan yrityksiä, kuten hotelleja, liikuntapalveluita, kauneudenhoitoa, kylpylöitä, urheiluseuroja ja muita tämmösiä hyvinvointipalveluita tarjoavia yrityksiä ja tahoja. Ja mitä itelle henkilökohtasesti se merkitsee, niin sellasta kokonaisvaltasta hyvinvointia. Niin psyykkistä kuin fyysistä, ja sitten kaikkiin perustarpeisiin, kuten hyvä ravinto ja uni ja urheilu ja muita hyviä, hyvää mieltä tuottavia juttuja arjessa ja, harrastukset ja ystävyys- ja perhesuhteet. Tää on niin siis pitkä niinku litania, että ehkä me mennään seuraavaan kysymykseen.

Jasmiina: Joo, no täähän on siis, sana wellness, tosi monipuolinen ja itekkin muistan, kun on tän koulutuksen alottanu ja sitte ollu semmonen tehtävä, että kaikkien pitäny jotain omaa tuoda siihen, että mitä se itselle tarkoittaa, niin kyllä siellä niinku tosi monipuolisesti löyty kaikkia eri asioita.

Anu: Kyllä iso A3 tuli ihan täyteen tekstiä, kun mietittiin siinä porukalla.

Tinja: Kyllä, ja ehkä se oli myöskin semmonen silmiä avaava, muistan sillon, että se niin kun on tosi paljon laajempi, mitä sillon aluks aatteli, ko tietyt jutut vaan sillon kiinnosti, mutta, että mitä kaikkea siihen liittyy.

Jasmiina: No miten toi Wellness-liiketalous eroaa niin sanotusta normaalin tradenomin opinnoista?

Tinja: Joo, tää onkin semmonen kysymys, mitä tosi usein kysytään. Ku esittelee, että opiskelen Wellness-tradenomiksi, niin se on vähän niinku sellanen keskitie siitä myynnin ja markkinoinnin ja taloushallinnon koulutuksesta. Että me opiskellaan niin kun perusasiat molemmista, kuitenkin ehkä syvennytään enemmän tohon myynti ja markkinointiin. Ja sitten vähän niinku opiskellaan kaikki nämä asiat silleen niinku tähän hyvinvointialaan liittyen, eli meille tulee semmonen niin kun asiantuntijuus nimenomaan tähän niin kun hyvinvointialaan ja sitten valmistumisen jälkeen tai ihan koulutuksen aikanakin on hyvät mahollisuudet, hyvät mahdollisuudet lähtee esimerkiksi yrittäjäksi, koska se on niin erilainen se koulutus ku normitradeilla.

Anu: Tossa vähän mainitsitkin jo tosta, että miten tuo wellness tulee esille noissa opinnoissa, mutta kertoisitko konkreettisesti, että minkälaisia kursseja tässä opintojen aikana on päässy tekemään.

Tinja: Joo, eli toi wellness kyllä näkyy melkein kaikissa kursseissa, et esimerkiksi markkinoinnin kurssi on Wellness-markkinointi, että sitten me tehään niin kun joku markkinointisuunnitelma, ni tehään se sitten konkreettisesti niinku hyvinvointialan yritykselle. Ja se näkyy siis jollain tavalla kaikissa opinnoissa, et se on niin kun osa sitä perusopintoa aina. Ja sitten lisäksi meillä on ihan työhyvinvoinnin kurssi ja on hyvinvointiteknologiaan liittyen ja näin edelleen, eli tavallaan se kyllä näkyy tosi vahvasti näissä opinnoissa.

Jasmiina: Entä onko tässä koulutuksessa jotain suuntausta vai tapahtuuko se lähinnä niin kun näitten valinnaisten kautta?

Tinja: Joo, eli me opiskellaan siis Wellness-liiketaloutta, niin se on niinku se meidän suuntautuminen. Mutta, jos niinku joku tietty asia kiinnostaa, esimerkiksi Wellness-alan tai vaikka ihan taloushallinto, niin sitten valinnaisten kautta sä voit niinku lähteä niinku syventämään sitä sun mielenkiinnon kohdetta. Ja itsekin olen siis, vaikka ottanu tällasia hyvinvointialan kursseja tai johtamista, mikä mua ittee kiinnostaa, ni sitten niinku valinnaisissa. Ja itekkin oon ihan ottanu niin kun fysioterapeuteille tai hierojille tai muille tällasille aivan muun alan opiskelijoille suunnattuja hyvinvointikursseja, koska mä oon jotenkin kokenu, että mä, niistä on tosiaanki hyötyä, niinko tähän mun, mitä mä aion ite ehkä tulevaisuudessa tehdä.

Jasmiina: Kyllä, eli pystyy hyvin niinku oman mielenkiinnon mukaan myös tässä hyvinvoinnin sisällä ottamaan kursseja, mitkä itseään kiinnostaa.

Tinja: Kyllä ja täs on vaan tärkeetä se, että sun pitää vaan myös osata sitten perustella, että miksi sä haluat tän kurssin ottaa, että liittyyks se miten tähän hyvinvointialaan. Yleensä sillä saa aika hyvin otettua noita kursseja.

Jasmiina: Kyllä.

Anu: Wellnesshän alana on hyvin tämmönen niin kun globaali ja kansainvälinen, niin kertoisitko Tinja, että minkälaisia mahollisuuksia kansainvälisyyteen tässä opintojen aikana on?

Tinja: No niin, täällä on itse malliesimerkki, joka on lähtenyt tekemään vaihtoa ilman kielitaitoa. Okei, jotain pientä pohjaa aina löytyy, mutta tosiaan voi lähteä suorittelemaan vaihtojakson ulkomailla tai tekemään ihan harjottelunkin, ja täällä tosi paljon suositellaan sitä, että jos ihan pienikään hinku on, niin ehottomasti lähtekää tai lähteä sitten opintojen aikana. Ite suoritin viime keväänä vaihdon tuolla Itävallassa. Ja täs on nyt suunnitteilla myös harjottelu tuolla maapallon toisella puolella, mutta ehkä siitä kuulette sitten myöhemmin lisää.

Jasmiina: Elikkä sä olit siis vaihossa toisen vuoden keväällä?

Tinja: Joo. Ja se onkin oikeestaan ihan hyvä aika olla, että on ne perusjutut. Ja esimerkiksi mä suoritin siellä niitä mun valinnaisia kursseja sitten, että mitkä niin kun kiinnosteli, niin sieltä koulun valikoimista sitte kattelin sellaset kivat kurssit.

Anu: Ja ehottomasti liiketalouden alasta ku on kyse, niin varmasti kannattaa just näitä mahollisuuksia hyödyntää, että se on niinku monesti semmonen silmiä avaava kokemus sitten ja. Ja sitte saa vaikka CV:seenki saa hyvää meriittiä.

Tinja: Kyllä.

Anu: No mainihitkin tohon kansainvälisyyteen liittyen jo, että oot mahollisesti lähössä maailman toiselle puolelle tekeen harjottelua, niin kertoisitko vähän näistä Wellness-liiketalouden harjottelumahollisuuksista.

Tinja: Joo, eli ihan voisin aluks kertoa ihan perusjuttuja näistä harkoista, eli tähän koulutukseen kuuluu yhteensä viiden kuukauden mittainen harjottelu, ja ne voi pätkiä, yleensä pätkitään silleen, että eka tehdään se kahen kuukauen perusharjottelu. Ja sen voi suorittaa vaikka ensimmäisen vuoden jälkeisenä kesänä, esim. kesätyönä. Ja sitten kolmen kuukauden tämmönen ammattiharjottelu, ja monet jättää sen sinne ihan viimeseksi sitte ennen ku valmistuu, ni sitte saa hyvin jalkaa oven väliin, että sieltä voi sit jatkaa työelämään. Ja itselläni tässä on nyt sellanen tilanne, että oon hakenut tonne Australiaan harjotteluun ja tekisin siellä niin kun markkinoinnin harjottelun. Tosiaan näitä harkkapaikkoja, niin tosi laajalle voi niin kun päästä. Että ihan mikä vaan itteä kiinnostaa, oliks se markkinointi tai HR tai työhyvinvoinnin kehittäminen tai mitä vaan, niin ku tosi laajat mahollisuuet on vaikka tehä harjotteluja.

Jasmiina: Kyllä, että täytyy vaan osata tunnistaa ne omat mielenkiinnon kohteet, ni sen myötä voi sitten löytää vaikka mistä niitä harjottelupaikkoja.

Tinja: Kyllä, ja tää ei myöskään oo sidottuna just silleen, että sä voit tehä sen ulkomailla tai ympäri Suomee.

Jasmiina: Niin ja tää liiketalouden alahan on kyllä tosi joustava, että on mahollista tehä niin kun myös etänä vaikka näitä opintoja, jos haluaa muualla suorittaa tosi monessa, monella kurssilla ainakin on tällainen mahdollisuus. Ja sitten varsinkin tuolla opintojen loppupuolella, kun on aikaa sitte sille opinnäytetyölle ja harjottelulle, ni se mahollistaa myös vaikka muuttamisen toiselle paikkakunnalle tekemään harjottelua ja mahollisesti sitten työskentelemäänki sitte tulevaisuudessa samassa yrityksessä. Niin kuin sanoitkin, että saa hyvin tota jalkaa oven väliin yrityksiin.

Tinja: Kyllä, ja silleen, vaikka liiketalouden alakin on joustava, niin tässäkin, Wellnessin liiketalouden tutkinto-ohjelmasta löytyy myös tuo monimuotopuoli, että jos vaikka niin kun työssäkäyvä ihminen on, niin sinne kannattaapi hakea sitten.

Jasmiina: Kyllä. No minkälaisissa tehtävissä Wellness-tradenomi voi sitten valmistuttuaan työskennellä?

Tinja: Joo. Työnimikkeitä voi olla esimerkiksi markkinointipäällikkö, myyntipäällikkö, liikuntakeskusvastaava. Sitte voi ihan lähtee yrittäjäksi hyvinvointialalle. Työhyvinvointipäällikkö, HR-päällikkö, oikeesti päällikkö, päällikkö, päällikkö. Asiakaspalvelupäällikkö, asiakasvastaava.  

Jasmiina: Kyllä. Eli tosi monipuoliset mahollisuudet ja vaikka nuo tehtävänimikkeet onki tommosia tosi virallisen kuuloisia, niin varmasti niin kun tosi monipuolisia työtehtäviäkin löytyy valmistuneille tradenomeille.

Tinja: Kyllä.

Anu: No tässä ollaankin jo aika monipuolisesti kuultu näistä Wellnessin opinnoista, mutta mikä sun mielestä Tinja on ollu parasta näissä?

Tinja: Saako sanoa ihan rehellisesti?

Anu: Ehottomasti.  

Tinja: Okei. No ihan rehellisesti parasta ollu tää opiskelijaelämä, koska teki aika kauan töitä ja ehkä sellasiakin töitä, mistä ei vältsist tykänny niin paljon, nii opiskelijaelämä on niin kun tuonu semmosen tietyn vapauden siihen arkeen ja että sä voit vähän määritellä ite sitä sun arkee, millon opiskelet, miten opiskelet ja sitten myös määritellä sitä vapaa-aikaa ihan eri tavalla, ni on ollu jaksamista myös harrastaa ihan eri tavalla kaikkia niin kun omia harrastuksia. Ja sit näistä opinnoista, niin ehottomasti tällaset projektikurssit on ollu itelle semmosia ihan parhaita ja mieleenpainuvimpia, esimerkiksi tehtiin somekampanja tänne Savonialle, tai sitten tää yrittäjyystiimi, missä tehtiin kaikille eri yrityksille tällasia pieniä projekteja ja käytiin sitten tällä koko Y-tiimiporukalla tuolla Espanjassa syksyllä viikko. Ja myöskin, ei voi olla mainitsematta tota vaihtojaksoa keväällä Itävallassa.

Jasmiina: Kyllä, eli sulla on hyvin monipuolisia kokemuksia tästä koulutuksesta.

Tinja: Joo, ja tavallaankin semmonen olo, että oikeesti kaikki ilo irti tästä opiskeluajasta ja tästä, että oikeesti on pystyny syventää niitä kiinnostuksen kohteita ja myöskin ollu semmonen vapaus vähän liikkua sinne ja tänne.

Jasmiina: Kyllä. Minkälaisia terveisiä sä haluaisit sanoa hakijalle, joka mahollisesti miettii tätä Wellness-liiketalouden koulutusta?

Tinja: No ehottomasti, jos niinku liiketalouden ala kiinnostaa, ja siihen vielä lisättynä tämmönen pieni hyvinvointialan näkökulma, niin suosittelen Wellness-tradenomin tutkintoa ehottomasti. Täällä on silleen tosi laajasti niin kun kurssimahollisuuksia ja erityisesti noissa valinnaisissa, että voit lähteä syventämään sitä jotakin tiettyä kiinnostuksen alaa ja kuitenkin tästä saat sen perustradenomin osaamisen. Ja sitten tässä on tää pieni lisätwisti, niin ehottomasti voin suositella tätä koulutusta.

Anu: Oli mielenkiintosta keskustella Tinja sun kanssa tästä koulutuksesta. Kiitos, että pääsit tänne meiän vieraaks.

Tinja: Kiitos.

Anu: Kiitos, että kuuntelit Suuntana Savonia -podcastia. Seuraavaan jaksoon. Moikka.

Jasmiina: Moikka moi.

Tämä on Suuntana Savonia -podcastin jakson tekstivastine. Kaikki jaksot löydät SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Jasmiina: Tervetuloa kuuntelemaan Suuntana Savonia -podcastia. Tätä podcast-sarjaa kuuntelemalla pääset tutustumaan tarkemmin Savonia-ammattikorkeakoulun koulutusaloihin. Jaksoissa on luvassa opiskelijoiden ääntä eri aloilta. Podcastin hosteina toimii kolmannen vuoden liiketalouden opiskelijat Anu ja Jasmiina.

Anu: Tervetuloa ensimmäisen Suuntana Savonia -podcast-jakson pariin. Tässä jaksossa me nostamme meidän top kolme tärppiä opiskelijan eduista ja mahdollisuuksista Savonialla sekä Kuopiossa. Myöhemmin tässä jaksossa päästään myös kuulemaan urheilijaopiskelija Jesse Pääkkösen mietteitä urheiluakatemiasta. Minä olen Anu, ja täällä studiossa kanssani on Jasmiina. Kertoisitko Jasmiina tähän alkuun ihan sun ensimmäisen noston?

Jasmiina: Mulla on ensimmäisenä SYKETTÄ-liikuntapalvelut elikkä SYKETTÄ on tällänen järjestö, joka tarjoaa opiskelijoille muun muassa ryhmäliikuntoja ja saadaan käyttää noita Kuopion kaupungin kuntosaleja tai kahta niistä, mitä on näissä kampuksien yhteydessä tuolla yliopiston puolella. Nää on siks, että esimerkiks se ryhmäliikuntakalenteri on tosi kattava ja siellä on tosi paljon kaikkia erikoisiakin lajimahdollisuuksia, ja sitten tää on tosi halpaan hintaan, opiskelijaystävällisesti.

Anu: Kyllä. Mä taas nostin myöskin hyvinvointiin liittyvän jutun eli tuon Savonian tiloista löytyvän Wellness Centerin. Ehkä paremmin tunnettu nimellä Viretori, ja tää sen takia, että tää toimii tosi monelle opiskelijalle harjoittelupaikkana ja sen lisäks täältä saa opiskelijaystävälliseen hintaan kaikkia esimerkiks fysioterapeutin palveluita yms. Viretorihan ei oo pelkästään siis Savonian opiskelijoille, et ihan kuka tahansa pystyy heidän varauskalenteristaan varaamaan ajan ja sitten käyttämään heidän palveluitaan.

Jasmiina: Kyllä. Mä voin kertoo mun kakkosen seuraavaks. Mä jatkan vähän tälläsellä liikunta-aiheella eli mun seuraava on Vilkku-pyörät elikkä Kuopion kaupungin sähkökäyttöiset kaupunkipyörät. Tässähän tosiaan ihan kampuksen vieressä on pysäkki näille pyörille ja muutenkin Kuopiossa on tosi hyvät pyöräilymahdollisuudet, oli se sitten oma pyörä tai tämmönen Vilkku-pyörä. Lisäksi näissä on vielä ainakin aiempina vuosina ollut Savonian opiskelijoille ilmainen kuukauden käyttöoikeus aina syksyisin, niin se on kyllä ollut tosi kiva ja hyvä, että pyörän saa tuosta pihasta, kun lähtee. Kovassa käytössä on ollut.

Anu: Hyötyliikunta on kyllä opiskelijoiden keskuudessa suosittua nytten. Tosi kiva. Mulla toisena nostona oli Business Center. Business Center löytyy myös tästä Savonia ammattikorkeakoulun kanssa samoista tiloista. Sinne voi opiskelijat mennä, mikäli saa opintojen aikana jonkun yritysidean tai muuten vaan yrittäjähenkisyyttä löytyy tai kiinnostaa yrittäjyys, niin sieltä saa kyllä monipuolisesti apua. Ehdottomasti kannattaa sen puoleen kääntyä sitten.

Jasmiina: Tohon vielä lisäisin Savonian kurssitarjonnasta löytyvän yTiimin. Se vähän liittyy tuonne business-maailmaan. Sekin on hyvä mahdollisuus päästä tuonne yrittäjämaailmaan. Mutta mun kolmas tärppi on hyvä julkinen liikenne. Ainakin omalla kohdallani oon kokenu tosi toimivaks ja varsinkin tälleen päiväsaikaan, kun koulut alkaa ja koulut loppuu, niin menee tosi tiheästi busseja ja tosi monipuolisesti.

Anu: Mulla viimeisenä nostona on nämä Kuopion alueen opiskelijaravintolat elikkä tästä Savonian kampuksen läheisyydestä löytyy monipuolisesti eri lounasravintolavaihtoehtoja, mistä löytyy tämä opiskelijahintainen lounas, niin saa sitten mieluisen lounaspaikan itselleen valittua. Myös tuolta keskustasta löytyy Musiikkikeskukselta opiskelijalounas, että jos vaikka etänä opiskelee ja siellä päin asustelee, niin voi sitten käydä syömässä. Toki näissä ravintoloissa on take away -mahdollisuus, niin sekin on kätsy ja suosittu. Toki ei kannata unohtaa myöskään ihan Savonian omaa henkilöstöä ja täältä löytyviä kuraattoreja, kampuspappia yms. tukihenkilöitä, jotka on aina opiskelijoitten saatavilla, kun vaan uskaltaa kysyä apua. Heidän puoleen kannattaa rohkeesti kääntyä, mikäli mikään mietityttää.

Jasmiina: Kyllä, ja tietenkin terveyspalvelut on tarjolla myös tuolta YTHS:n kautta, että apu on kyllä saatavilla.

Anu: Kyllä, ja mikä meidän näissä top kolmessa ei ollu, niin Savonialla on mahdollisuus myös tähän Kuopion alueen urheiluakatemiaan ja siitä meille täällä studiossa onkin kertomassa yhdistetyn urheilijaopiskelija Jesse Pääkkönen. Tervetuloa Jesse.

Jesse: Kiitoksia.

Jasmiina: Haluisiksä kertoo nopeesti, että mitä sä opiskelet täällä Savonialla?

Jesse: Joo. Mä opiskelen liiketaloutta ja oon suuntautunu tuohon taloushallintoon.

Jasmiina: Ootsä monetta vuotta?

Jesse: Nyt on toinen vuos alkanu.

Jasmiina: Okei. Sä oot tosiaan tuolla urheiluakatemiassa, niin haluutko kertoo vähän sun urheilutaustasta?

Jesse: Joo, mä oon akatemiassa ja oma laji on yhdistetty. Siinä kilpailen ihan kansainvälisellä tasolla ja pyrin pääsemään ihan kansainväliseen huippuun siinä. Se on tässä… Pikemminkin ehkä opiskelu sen ohessa, mutta semmonen pääjuttu.

Jasmiina: Onko menestystä jo tullu?

Jesse: Jonkun verran kyllä, että maailmancupeja oon kiertäny jonkun verran ja SM-mitaleita on, mutta ei oo semmosta kansainvälistä menestystä korkeimmalta tasolta, mitä vois tähän sanoo.

Jasmiina: No niin, eli sitä kohti. Jos mennään tälleen ihan kronologisesti tässä, niin minkälainen prosessi se urheiluakatemiaan hakeminen on tai mitä se vaatii opiskelijalta?

Jesse: Ensimmäisenä sun tarvii päästä kouluun Kuopioon eli esimerkiks just Savoniaan tai vaikka yliopistoonkin. Sitten meet Kuopion urheiluakatemian nettisivuille. Löytyy kuopionalueenurheiluakatemia.fi ja sieltä sitten löydät, minkälaisia valintaperusteita tarvii ja siellä on myös hakemus sitten, että kun oot tosiaan päässy kouluun ja saanu hyväksytyn merkinnän siitä, niin sitten voit hakee siihen akatemiaan.

Jasmiina: Okei. Onko siinä mitään tälläsiä vaatimuksia, et minkä tason urheilija sun pitää olla vai voiko sinne hakee kuka tahansa?

Jesse: Pääasiassa on, että kansalliselle tai kansainväliselle huipulle tavoittelevia urheilijoita elikkä ei nyt ihan jokainen lenkkeilijä sinne pääse, mutta jos ihan tavoitteellisesti urheilee, niin kyllä sinne pitäis päästä sisälle.

Anu: Kyllä, ja Savonialle opiskelemaan päässeet voi olla yhteydessä omaan tutkinto-ohjelman opinto-ohjaajaan tai ryhmänohjaajaan. He osaa neuvoo näissä urheiluakatemia-asioissa sitten eteenpäin.

Jesse: Kyllä. Ainakin omalla kohalla, omalla alalla on tosi hyvin opot neuvonu ja auttanu noissa akatemiahommissakin, ja sitä kautta on myös tullu infoo siitä, että… Heti ensimmäisellä viikolla tais olla, että jos on urheilijoita, niin sitten hakekaa akatemiaan, että kyllä siitä aika avoimesti ainakin omalla alalla kerrottiin heti.

Jasmiina: Sä sanoitkin tossa, että opiskelu on ehkä sen urheilun rinnalla. Ennemmin niin päin, niin vaikuttiko urheiluakatemiamahdollisuus sun hakemiseen Savonialle?

Jesse: Joo. Kyllä. En oikeestaan muualle hakenutkaan kuin Kuopioon. Just sen akatemian tiiän jo lukioajoilta täältä Kuopiosta. Se toimii tosi hyvin ja täällä on myös harjoitusolosuhteet sen verran omalle lajille hyvät, että löytyy hyvät mäet, hiihtolatua ja metsää, missä lenkkeillä. Oli ihan selkee, että tänne Kuopioon ja just Savoniaan sitten hain.

Jasmiina: Mitenkä siellä urheiluakatemiassa käytännössä toimii ne treenit? Onko teillä jotkut tietyt ajat, milloin treenataan vai miten se toimii?

Jesse: Lukiossa oli hyvinkin just sillä tavalla, että aamutreenit oli, mutta totta kai ei oo enää semmosta läsnäolopakkoa tai tämmöstä, mitä korkeakoulussa yleisesti ollaan. Toki joillakin aloilla on enemmän sitä läsnäoloa. Se pääasiassa toimii silleen, että akatemian kautta… Minullakin oma mäkihyppyvalmentaja on akatemian valmentaja ja sitä kautta on työllistetty tähän. Mitenkä meillä tavallaan siinä lajin sisällä ne harjoitukset on, niin sen mukaan sit siellä käydään ja akatemiavalmentajat valmentaa. Näin se tietääkseni menee monessa muussakin akatemian alla olevassa lajissa, mutta ei oo mitään semmosta, että on vaikka maanantaiaamuna kaheksalta tai tiistaiaamuna kaheksalta treenit.

Jasmiina: Eli on hyvin yksilöitävissä kuitenkin siihen omaan aikatauluun?

Jesse: Kyllä. Todella paljon. Sitten on just itelläkin ollu semmosia tilanteita, että on vaikka ollu joku tentti tai läsnäolopakollinen luento, missä on pitäny olla, niin sitten oon siirtäny ja sanonu, että en pääse ja sitten tehny itekseen tai käyny muuna ajankohtana valmentajan kanssa tekemässä. Riippuen totta kai, että minkälainen treeni on, että tarviiko siihen valmentaja välttämättä olla läsnä vai ei.

Jasmiina: Eli niitä voi olla myös ihan tämmösiä itsenäisiä harjoituksia?

Jesse: Ainakin minun lajissa kyllä. Välttämättä jos käyt juoksulenkillä, niin siinä ei sitä valmentajaa tarvii siihen viereen, että pystyy itekin juoksemaan. Mutta esimerkiks jos on vaikka joku testitilanne tai mäkihyppytreenit, niin siellä aina tarvii sen valmentajan, joka sitten valvoo sitä suoritusta ja suorituspaikat laittaa kuntoon ja tämmöstä.

Jasmiina: Onko niitä sitten miten usein? Onks ne monesti viikossa tai lasketaanko niitä erikseen sitten urheiluakatemiaan, että pitää olla joku tietty määrä?

Jesse: Korkeakoulussa ei oo enää semmosta, että ne on ihan periaatteessa omasta halusta ja mitenkä treenaa kukakin, mutta sitten on mahdollista saada myös… Kun on olemassa tämmösiä opintoihin liitettäviä akatemiaopintoja, niin siellä esim. taitaa ensimmäisessä akatemiakurssissa olla, että sinun pitää pitää treenipäiväkirjaa ja sitten tavallaan sillä sä todistat, et sä harjoittelet ja kilpailet, niin sillä tavalla sä saat opintopisteitä, et se voi helpottaa sitä opiskelua pikkusen.

Anu: Mainitsitkin tuossa tuon, että noilla akatemiakursseilla voi kerryttää opintopisteitä, mutta miten muuten tää urheiluakatemia näkyy sun opiskeluarjessa, kun kuitenkin päiväopetuksessa olet?

Jesse: Kyllä, päiväopetuksessa oon. Toki joillakin kursseilla on nauhoituksia, mutta sillä tavalla opettajat ei rupee tavallaan livenä, vaikka jos mä oon jossain reissussa, niin tekemään niitä luentoja vaikka Zoomin kautta, mutta sillä tavalla pystyy… Esimerkiks monesti kielissä on läsnäolopakollisia, että vaikka 70 pinnaa pitää olla paikalla, niin tämä akatemia vähän auttaa sillä tavalla, että jos et pysty… Ainakaan ite en oo pystyny olemaan lähellekään sitä 70 pinnaa paikalla. Sitten kun niissä normaalisti tippuu arvosana tai menee keskeytetyks se kurssi, et se pitää käydä uudestaan, niin on pystyny neuvottelemaan, että sen saa pois ja pystyy sitten olemaan reissussa. Totta kai pitää tehä tarvittavat hommat ja sillä tavalla se ei muuta sitä kurssin vaativuutta, mutta sitten sun ei välttämättä tarvii olla siellä tunnilla läsnä niin usein, että pystyy treenaamaan, kilpailemaan ja leireilemään paremmin, että ei tarvii aina olla siellä koulussa. Ei sido sua niin paljon.

Jasmiina: Ootko sä yhtään miettiny tämmösiä opinnäytetyö- tai harjoitteluasioita vielä?

Jesse: Kauhulla. Joo.

Jasmiina: Usein noilla urheilijoillahan on, että se sitten voi liittyä siihen omaan uraan tai tälleen, niin onko sulla toiveita, että löytyis sieltä joku aihe?

Jesse: En tiiä kyllä, että vähän on oma… Silleen ei urheilu ihan helposti oo suoranaisesti ainakaan rinnastettavissa, mutta mahdollisesti oon miettiny, et jonkun tämmösen yhteistyökumppanin kautta jos ois vaikka mahdollista päästä harjoitteluun tai sillä tavalla, et pystyy pikkusen soveltamaan sitä jollain tavalla. Mutta se on vähän semmonen, että pitää ehkä opon kanssa ens syksynä jutella vähän enemmän, että miten sen saa suoritettua. Ne on aika kovat kuitenkin, että mitenkä paljon pitäis tehä niitä töitä ja sitten jos vielä tosissaan siinä treenaa ja leireilee, niin se voi olla, että ne ei työnantajat ihan kovin hyvällä kato sitä, että jos ois puolet kuusta jossain ulkomailla.

Jasmiina: Se on kyllä totta. Toisaalta on hyvä toi justiin, mitä sanoit, että yhteistyökumppaneiden kautta voi saada niitä kontakteja ja sitten sitä kautta niihin yrityksiin jotakin opinnäytetyö- tai harkka-aiheita.

Jesse: Kyllä. Sepä just, mut se asia on mullekin vielä hyvin auki ja tämmönen, että en tiedä, että mitenkä se tapahtuu. Kyl mä nyt uskoisin, et aika hyvin se järjestyy sitten loppuunsa.

Jasmiina: Kyllä, ja ei tässä vaiheessa vielä mikään kiire oo tietääkään.

Jesse: Joo, ei vielä. Sitten vuoden päästä voi panikoida.

Jasmiina: Niin, kyllä. Tuossa puhuitkin, että saat esimerkiks olla pois joiltain tai pystyt korvaamaan jollain muulla tavalla kuin sillä läsnäololla, niin koetko sä, että se urheiluakatemia on helpottanu sun opintoja?

Jesse: On se. On se just tuolla tavalla tosi paljon, että se antaa just sen vapauden olla poissa ja näin. Se muuten ois aika mahdotonta neuvotella opettajien kanssa. Opettajille se akatemia on myyty vähän semmosena sertifikaattina, et sä todistat opettajalle, et sä tavallaan tosissaan harjoittelet. Sä et tavallaan yritä sen urheilun verukkeella päästä helpommalla kuin muut, vaan se on sulle tavallaan täyspäiväistä hommaa ja sä oot tosissaan siinä. Se auttaa opettajillekin, et he ymmärtää, et he joustaa vähän siinä ja pikkusen tulee vastaan, että ei oo niin ehdottomia just sen läsnäolon kanssa.

Jasmiina: Haluutsä kertoo meille, että minkälainen on sun semmonen normaali urheilijaopiskelijan päivä Savonialla?

Jesse: Se vaihtelee hyvin, hyvin paljon, mutta monesti… Toki se ehkä on muuttunutkin tässä. Ensimmäinen vuosi oli tosi paljon sitä, että se oli kaheksasta neljään tai kaheksasta, yheksästä neljään, yheksästä kolmeen luentoja, mutta… Silloin se oli viime vuonna semmosta, että kävin millä kerkesin. Varmaan alle puolella kerkesin käydä. Tänä vuonna on paljon vähemmän ollu luentoja, et on enemmän muuttunu itsenäiseks se opiskelu, mikä ainakin mulle sopii tosi hyvin. Aina oon tykänny ja tottunu tekemään itsenäisesti. Normaalipäivä ehkä nyt mitä tänä syksynä on ollu, on ollu semmonen, että aamulla treenit, sitten siinä monesti oon käyny suihkussa ja tullu koululle syömään. Yks tai kaks luentotuntia siinä oon ollu koululla. Yleensä melko monesti oon jopa kerenny ne molemmat luennot olemaan, mitä siinä on. Tai sitten jos ei, niin sitten oon jättäny jonkun pois. Sitten kotiin ja uudestaan vähän syömään. Toiset treenit ja sitten taas vähän syömään ja nukkumaan. Se on aika hyvinkin simppeliä se mun päivä. Toki sitten jos on semmonen, et on vaikka yhen harjoituksen päivä tai lepopäivä sattuu, niin sitten mä kyllä pyrin olemaan kaikki mitä siellä koulussa on. Tai sitten tekemään jotain rästihommia, mitä ei oo kerenny vaikka edellisenä päivänä tai edellisellä viikolla tehä.

Jasmiina: Kyllä, eli ihan urheilijan päivä.

Jesse: Joo. Niin kuin sanoin, niin on se vähän semmosta, että urheilet mahdollisimman paljon ja sitten käyt koulussa tai teet kouluu, kun kerkee, mutta ainakin omalla kohallani se on… Mitä nyt tämä vuosi on kokemusta, nii toiminu aika hyvin. Ei oo kyllä ollu ongelmia, että aika hyvin oon saanu yhdistettyä ja ei oo jääny kursseja rästiin, ja oon saanu ihan samassa aikataulussa tehtyä kuin kaikki muutkin, mitä tossa minun alalla on ollu.

Jasmiina: Kyllä, ja toihan on varmasti tosi alakohtaista. Jos miettii, että joku nyt opiskelee vaikka sairaanhoitajaks, niin varmasti on tosi vaikee joitakin kursseja, mitä pitää olla läsnä, niin sitten pitää mitenkään etämuodossa, mutta tuolla liiketalouden alalla varmasti pystyy ihan toimimaan.

Jesse: Kyllä, siis tosi alakohtaista. Omalla alalla just on, että pystyy tosi hyvin. Mulla on kavereita, jotka on akatemiassa muillakin aloilla. Yks esimerkiks on fysioterapeuttina, niin hänen kanssa oon jutellu just tästä asiasta ja hän sanoo, että hänelle on kans onnistunu kyllä aika hyvin. On käyny hyvä tuurikin, että sitten on ollu sillä tavalla, että ei oo ollu päällekkäin vaikka joittenkin kilpailuitten kanssa tai tälleen. Toki se tuo haasteita, että siellä on enemmän niitä, et sun pitää olla läsnä ja näin. On simulaatioita ja muita tämmösiä käytännön tunteja, niin se haastaa, mutta hänellä on ainakin onnistunu ihan hyvin. Terveisiä vaan [Reetalle? 00:18:18].

Jasmiina: Se on hyvä. Onko sulla jotain terveisiä, mitä sä haluaisit sanoa sellaiselle ihmiselle, joka hakee Savonialle ja mahdollisesti miettii urheiluakatemiaa?

Jesse: Ensimmäisenä ehkä, että hae ainakin. Ei siinä menetä mitään. Jos sulla on vaan yhtään semmosta paloa ja kiinnostusta, vaikka ois myöhemminkin aloittanu, niin ihan siis kokeilla omaa urheilu-uraa ja mitenkä siinä pärjää. En jäis oottelemaan. Kannattaa todellakin hakee, että ne kyllä auttaa siellä paljon muillakin tavoilla kuin pelkästään koulujuttuja. Siellä on asiantuntijoita ja ihmisuraohjausta ja kaikkee tämmöstä. Sinne kyllä kannattaa hakee. Siellä on hakemuksessakin ”muuta”-kohta, niin sinne kertoo itsestään ja tämmöstä, niin se aina lisää niitä pisteitä, et miten helpompi on päästä sisälle.

Jasmiina: Kyllä, eli rohkeesti vaan mukaan urheiluakatemiaan. Kiitos Jesse sulle, että pääsit tänne meidän vieraaks.

Jesse: Kiitoksia.

Anu: Kiitos, että kuuntelit Suuntana Savonia -podcastia. Seuraavaan jaksoon. Moikka.

Jasmiina: Moikka moi.

Tämä on tekstivastine podcastille: Mielenterveys- ja päihdeasiakkaan kohtaaminen ensihoidossa. Voit kuunnella sen klikkaamalla tästä.

Marko Tolonen: Tervetuloa kuuntelemaan Savonia-ammattikorkeakoulun podcastia. Tänään keskustelemme mielenterveys- ja päihdepotilaan kohtaamisesta ensihoidossa. Keskustelemassa ovat opinnäytetyön aiheesta tehneet Aliisa Miettinen ja Anni Nykänen ja heidän lisäkseen tekijöinä opinnäytetyössä ovat Tommi Immonen ja Henna Lahikainen. Tervetuloa Anni ja Aliisa. Kiva kun pääsitte tänne podcastiin.

Aliisa Miettinen: Kiitos.

Anni Nykänen: Kiitos.

Marko Tolonen: Ja asiantuntijana meillä tässä podcastissa Aliisan ja Annin lisäksi on mielenterveystyön opettaja, lehtori Jukka Aho.

Jukka Aho: Kiitos.

Marko Tolonen: Ja minun nimeni on Marko Tolonen. Toimin myös Savonia-ammattikorkeakoulussa ensihoidon lehtorina. No niin, Anni ja Aliisa. Kertokaas vähän opinnäytetyöprosessista ja havainnoista, mitä tuloksia saitte aikaan.

Aliisa Miettinen: Joo, elikkä me lähettiin tämmöstä kyselylomaketta kyhäämään ja kyselylomaketta me sitten jaettiin eri internet-alustoilla, Facebook-ryhmissä ja muun muassa Mieli Ry:lle lähetettiin tämä meidän kyselylomake ja he sitten jakoivat sitä eteenpäin omissa kanavissaan. Me saatiin tosi kivasti kyselylomakkeen kautta vastauksia anonyymisti ja sitten kun lähdettiin käymään näitä vastauksia läpi, niin näiden meidän vastanneiden taustat oli tosi moninaisia. Osa oli tämmösiä pidempiaikaisia päihteidenkäyttäjiä ja osalla oli myös mielenterveysongelmia. Vastauksista huomas, että tosi usein nää mielenterveys- ja päihdeongelmat kulkeekin sitten käsi kädessä.

Anni Nykänen: Joo ja lisäks tosiaan syyt niihin ylipäätään ensihoidon kanssa kohtaamiseen, niin sieltä päällimmäisenä nous se itsetuhoisuus, et se oli tavallaan mikä sieltä isoimpana pomppas silmille. Lisäks siellä oli just päihteiden liikakäyttöä ja yliannostuksia niidenkin johdosta, mikä johti sitten siihen itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Lisäks siellä oli mainintaa psykooseista ja paniikkikohtauksista, muun muassa.

Marko Tolonen: Täähän näkyy tilastoissakin siten, että viidenneksi yleisin hätäkeskuksen hälyttämä terveystoimen tehtävä on mielenterveyspotilas. Mitäs Jukka ajattelet tähän alkuun näistä havainnoista?

Jukka Aho: Ensimmäinen ajatus on se, että inhottavan laaja on ensihoidon työkenttä tässä mielenterveys-päihdeasiakkaiden kohdalla. Se on tietysti realismia, että eihän sille mitään voida. Se haastaa kyllä teitä ammattilaisina, koska just sanoitte vaikka noi psykoosit, niin se on niin kamalan laaja et mitä kaikkee se tarkottaa erilaisten ihmisten kohdalla ja mikä se avuntarve sillä hetkellä on siinä. Ja sitten esimerkiks tää itsemurha minkä nostitte, niin onhan sielläkin tietysti kauhean erilaisia tarinoita ja tarpeita ihmisililä jos he avun piiriin hakeutuu, eli ei voi ajatella että on tämmönen kovin selkeä malli itsemurhaa kohdanneen hoitoon, vaan kyllä se on inhottavan moninainen.

Anni Nykänen: Kyllä ja niin se oli sillonkin, kun mä muistan kun tällä opintojaksolla, tällä mielenterveys- ja päihdejaksolla oli, niin sillonkin sitä rupes miettimään että miten sitä kohdataan oikeesti, että rupee vähän silleen ajattelee et mitä se oma käytös pitää olla sit siellä kohteessa, jotta sen tavallaan heittomerkeissä voittaa sen ihmisen omalle puolelleen siinä asiassa. Ja just, kun tavallaan kun sä khoteeseen meet, niin et sä pysty suoraan sanomaan, etkä tiedäkään että mitä siellä on vastassakaan, niin se on kyllä todella haastavaa. Ja on edelleenkin. Kyllä sitä huomaa, että et sä aina… Ei tähän oo mitään oppikirjaa, että miten sä tavallaan kohtaat ylipäätään ihmisiä, oli nyt keikka mikä tahansa, mutta erityisesti nää mielenterveys ja päihde. Ne on todella haastavia kyllä, ainakin itelle.

Marko Tolonen: Ja just tosta yleisyydestä, että kun aattelee että se bertta 752 -koodi, se on myrkytys ensihoidossa. Tää on just se porukka, mikä on sen alla. Voi sanoa, että ainoastaan muutamia prosentteja koko joukosta on myrkytyksiä jotka ei olis tarkoituksellisesti aiheutettuja itellensä.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Marko Tolonen: Vaan ne on just niitä itsemurhan yrityksiä tai hätähuutoja.

Jukka Aho: Kyllä ja tossa toi mitä kerroit justiin, että tuntuu vähän epävarmalta jos näin rivien välistä luen, niin minusta se on aivan keskeistä tässä mielenterveys- ja päihdetyön oppimisessa ymmärtää, että se semmonen epävarmuuden sieto on älyttömän iso osa sitä ammatillisuutta siinä, koska edelleenhän, eihän meillä oo aukottomia selitysmalleja oikein millekään mielenterveys- ja päihdehäiriölle, siis näitä tavallaan syitä ja selityksiä kaiken kaikkiaan. Tietenkin tiedetään koko ajan enemmän ja enemmän, mut semmosia että olis joku taulukko tosiaan missä tää on selitetty miksi ihminen on alkoholiongelmainen tai yrittää itsemurhaa. Mä ajattelen, että se on jotenkin kauheen olennaista pitää mielessä koko ajan tää tämmönen laaja ja vähän semmonen filosofinenkin näkemys, että mitä kaikkea mielenterveys- ja päihdeongelma on ja mistä se juontaa juurensa ja mitä se merkitsee sille ihmiselle. Musta tää pyrkii katsomaan kovin tällä lailla selkeärakenteisesti ja jotenkin yksityiskohtaisesti ikään kuin vaan tilannetta, vaikka miten kohtaan itsemurhaa yrittäneen, niin mä pelkään että se jää vähän laihaksi se anti. On pakko vaan laventaa sitä näkemystä ja osaamista ja toivon mukaan meillä kursseilla tarjotaan ainakin mahdollisuuksia siihen, että se ei jää vaan semmoseks tilanteen hoidoksi.

Marko Tolonen: Jep. Toi on ihan keskeinen näkökulma, koska se tutkimustieto mitä vaikka maailmalta on ja mitä teillä tässä teidän opinnäytetyön raportissa on mainittu, niin on just se että oikeestaan niihin sitä opetusta tarvittais tosi paljon näille ihmisille jotka niitä kohtaa, mutta sitä ei vaan tule oikeastaan muuta kuin sen kokemuksen kautta. Sit se näyttäytyy siellä töissä silleen, että toinen ihminen kohtaa sen ihan eri tavalla kun toinen ihminen.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Marko Tolonen: Mäkin kävin tossa yhdellä tehtävällä, jossa oli tämmönen kaveri, just päihdehenkilö joka oli pankreatiitti sitten akuutisti hänellä päällä ja hyvin kipeä ihminen, mutta kaks päivää oli sitten käynyt ambulanssi sitä ennen ja siinä luki näin siinä Kanta-arkiston kirjauksessa, että potilas sanoo ensihoitajille että painukaa helvettiin ja sitten ensihoitajat oli siitä lähtenyt kävelemään. Kun sitten taas kun sitä ihmistä kohtas, niin mä sanoin sille että älä rupee ärhentelee siinä yhtään, että vaikka sä oot ite aiheuttanut tän tilanteen, niin me hoidetaan sitä, että sen takia suomalainen terveydenhuolto on olemassa – ja sitten kuljetettiin hänet. Se hänen suhtautuminen heti ensihoitajiin muuttu ihan eri tavalla, kun se kohtaaminen oli semmosta että hän pysty luottamaan siihen että tää johtaa nyt johonkin, koska tässähän on heti tällaset defenssi ihmisillä.

Aliisa Miettinen: Mitä Annin edellisessä ensihoidon harjoittelussa, niin oli sulla ollut sitä keskustelua sun ohjaajan kanssa siitä että mitenkä ensihoidon kohtaaminen tavallaan poikii eteenpäin.

Anni Nykänen: Kyllä, et tavallaan jos henkilöllä on yksikin negatiivinen kokemus ensihoidolta, niin se tavallaan jatkuu koko hoitopolun, sinne päivistykseen asti ja sieltä eteenpäin tavallaan se negatiivinen asenne. Ja se, että jos ensihoidossakin jaksaa olla maltillinen, niin tavallaan sit kun antaa sen hyvän kokemuksen sille potilaalle, että jos tosiaan sinne mennään ja annetaan semmonen huono kokemus tälle potilaalle siitä ensihoidon kohtaamisesta, niin tavallaan se huono asenne sillä potilaallakin hoitajia ja muita henkilökuntaa kohtaan voi jatkua just nimenomaan sinne päivystykseen ja muutenkin koko sen hoitopolun, että ei hyvä heilu.

Marko Tolonen: Just niinkun tässä mun kuvaamassa esimerkissä kävi.

Anni Nykänen: Kyllä, just tällä tavalla.

Marko Tolonen: Sen oikeesti pystyy muuttamaan sillä omalla käytöksellä ja kohtaamisella.

Anni Nykänen: Kyllä.

Marko Tolonen: Nythän me keskustellaan tästä ihan ydinasiasta tässä teidän opinnäytetyössä, että miks me tässä ollaan keskustelemassa.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Jukka Aho: Niinpä. Joo ja kyllä noi tommoset, niinkun kerrot, että tunnepitoiset tilanteet jää mieleen, et se on jotenkin kauheen välttämätöntä meidän sotealan ammattilaisten kunnioittaa sitä lausetta, että tunnepitoiset kokemukset jää mieleen. Oli se sitten hyvä tai heikko tai koskettava tai surullinen tai jännittävä tai mitä vaan, et se vaikutus tosiaankin voi jopa kertautua sitten jatkossa. Ja ideana siinä yhdeltä osaltaan on just se, että ymmärtää tunteiden merkitystä ja tietysti traumojen kohdalla sitä, että jos on kokenut tämmösen tosi voimakkaan kriisitilanteen josta on jäänyt pysyvät jäljet, niin se muokkaa sun aivoja ihan sanatarkastikin ja tarkottaa sitä että sä sillon reagoit tilanteissa jotka välillisestikin jotenkin muistuttaa siitä traumasta tai huonosta kohtelusta tai pahoinpitelystä, tai vaikka… Mä aattelin puhua vaikka itsemurhayrityksestä. Itsemurhayrityskin vaikka voi ajatella, että on jo ilman muuta itsessäänkin trauma. Ja tietenkin sen taustalla on muut traumat aina. On keskeistä jotenkin tajuta, et ne tunteet on valtavan isossa roolissa tämmösessä ensihoidon kohtaamisessa.

Anni Nykänen: Kyllä ja sit se vaatii tavallaan ensihoidoltakin semmosta rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä, että malttaa kuunnella mitä sillä ihmisellä on sanottavaa ja vähän niinkun yrittää selvittääkin mitä siellä taustalla nyt oikeestaan on. Että meilläkin oli just tuossa kun vasta harjoittelusta tulin, niin oli että siellä oli ihminen ihan silleen… MT-puolen hoitajat olivat huolestuneita hänen voinnistaan ja siellä olivat käyneetkin kohteessa. Hänet oltiin käännytetty pois, ensihoidolle oltiin tehty tehtävä siitä. Kun me sinne kohteeseen mentiin, niin hyvin empaattisesti hänet kohdattiin ja yritettiin hänen asemaansa asettua siinä. Ja mainittiin, että kun meilläkin huoli herää hänestä, että hyvä siellä olis käydä siellä päivystyksessä. Silleen niinkun just vähän voivoteltiinkin tilannetta, et harmi että tässä on käynyt niän että tää on ajautunut tämmöseen. Vaikka siinä nyt hänellekin M1-lähete tuli, niin siinäkin voivoteltiin että harmi, et eipä mitään. Mutta hän siis koko tän meidän kohtaamisen ajan oli todella asiallinen ja eikä niinkun mitään, et se meni tosi hienosti meidän osalta se kohtaaminen, et siitä jäi itelle tosi hyvä mieli.

Marko Tolonen: Tää on just tää, kun tässä on niin laaja spektri, potilaita laidasta laitaan. Ajatelkaas niitä potilaita, vaikka yöaikaan jotain iäkkäämpiä muoreja jotka soittaa ensihoidon apua ja se tulee rintakipuna se tehtävä. Sehän oikeestaan, mitä ootte kirjottanutkin tänne raporttiin ahdistuneisuudesta, niin syyhän siinä on oikeastaan ahdistuneisuus eikä rintakipu, mutta ihminen kun on psykofyysinen kokonaisuus, niin monta kertaa ensihoitajaa harmittaa lähteä aina sille yölliselle rintakipukeikalle, koska he tietää että ei siellä mitään ole, vaan se ihminen on ahdistunut ja ite tavallaan kehittää sellasen oireiston siihen sen yön aikana. Ja jokainenhan sen tietää yön aikana kun rupee miettimään jotain, niin kuinka paljon ne paisuu ne asiat täällä omassa mielessä.

Anni Nykänen: Kyllä. Toikin on tosi haasteellista just pitää tommonen putkikatse jo ennen kun lähtee sinne, niin siinä on tosi vaikee ylipäätään siinä tilanteessa, et lähtee avaamaan sitä omaa näkökenttää uudelleen siellä kohteessa.

Marko Tolonen: Eiks vaan? Ja sit kun se toistuu joka yö.

Anni Nykänen: Kyllä. Se on just tosi haastavaa, kun monella… Ja nimenomaan, kun ne saattaa olla just niitä tismalleen samoja henkilöitä kenen luona käydään, niin se tavallaan ensihoidollekin tavallaan väkisinkin tuo semmosen asenteen vaikka ei pitäis, että se on hyvä semmonen asenne tavallaan että kohtaisit sen niinkun ensimmäistä kertaa. Vaikka sekin on niin yksinkertaisesti sanottu,mutta sekin auttaa niin paljon. Se auttaa sitä potilasta niin paljon. Se myös säästää sitä ensihoidonkin aikaa, kun se tavallaan asennekin sinne kohteeseen mennessä on ihan eri.

Jukka Aho: Minkälaisia tavallaan just syitä teillä on siihen ensihoidossa, että sitä joutuu vetämään henkeen ja miettimään uudestaan ja valjastamaan sitä jaksamista ja sietämistä? Mikä se on? Onks se ärsytystä tai turhautumista, tai mitä te ajattelette?

Anni Nykänen: No, ehkä se on monella mitä nyt tuolta kentältäkin kuullut, niin ehkä nimenomaan kun ne on ne samat henkilöt, niin se varmaan joillekin tavallaan nousee että taas tämä, tai jotain muita tämmösiä vastaavia, varsinkin kun on just ne tavallaan vakkarihenkilöt, ehkä… No, ei nyt rumasti sanottuna, mutta siis silleen. Mutta en nyt ite osaa tarkemmin sanoa.

Aliisa Miettinen: Niin ja mä veikkaan kans, et osa on myös ihan tavallaan semmosta hoitajien tietämättömyyttä tavallaan ja että ei oo ymmärrystä välttämättä, jos ei oo vaikka omakohtaista kokemusta, niin mielenterveys- ja päihdeongelmia kohtaan, et se sitten vaikeuttaa sitä kohtaamista.

Anni Nykänen: Kyllä ja just se, että ei välttämättä ota ihan tosissaan kaikkee. Ja sit, kun sekin kerta, jos siellä oikeesti siellä potilaalla onkin joku oikee hätä. Ja just tää mistä mainitsitkin Marko tossa, niin sitten sitä ei osaa ottaa tosissaan ja vähän semmosella hällä väliä -asenteella voi mahdollisesti olla sitten menossa sinne.

Marko Tolonen: Näin, mutta mä en usko että se kliininen hoito kuitenkaan kärsii, koska aina esimerkiks rintakipuisella potilaalla, sillä otetaan sydänfilmi ja tutkitaan, katotaan että se on OK.

Anni Nykänen: Kyllä.

Marko Tolonen: Mutta mun mielestä keskeistä on just se tavallaan oman tunteen sanoittaminen ja sen pystyminen puhumaan, että se aiheuttaa turhautuneisuutta ja näin poispäin. Mutta kun kyse onkin siitä asetuksista. Jos sä ite pystyisit kääntämään ne asetukset omassa päässä siihen kuntoon, että tää on se työn sisältö ja ainoastaan yks prosentti on niitä todella kriittisiä potilaita siitä työstä.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Jukka Aho: Varmasti auttaa meitä jokaista hoitotyöntekijää se, että tosiaan ymmärtää sen mielenterveys- ja päihdehäiriöiden luonteen, joka on erittäin monesti juuri semmonen, että se on harvoin, täysin, täydellisesti parantuva,  kuten taas aika monet muut sairaudet kuitenkin loppupeleissä on. Mutta että se auttaa jo sillä lailla tavallaan ihan tämmösen rationaalistamisen, järkeistämisen kautta, että mähän tajuan sen että ihminen joka on yrittänyt useita kertoja vaikka itsemurhaa, niin melko varmasti hänellä on jotain persoonallisuuteen liittyviä pulmia, jolloinka niinkun näin tän ikään kuin kuuluukin mennä. Että on itse asiassa vähän niinkun enemmän poikkeus, että tää loppuis meillä tässä hänen kanssaan asiointi, tulevina kuukausina. Mä ajattelen, te ootte jo väläytellyt, tässä on tullut näistä päihdeongelmista, niin mun mielestä se on kaikkein yleisin yksittäinen mielenterveys- ja päihdehäiriöistä sillä tavalla vajaasti ymmärretty asia, että päihdeongelma, vaikka se, ensinnäkin se että kun puhutaan päihdeongelmasta ja päihderiippuvuudesta, että millä tasolla ne kuitenkin voi eritellä eri asioiks, mutta molemmissa niissä että ymmärretään sitä että empatiakyky ja järjen käyttö, sitä ei ole sillä hetkellä kun olet päihteiden syöverissä. Ja eikä tarkoita sitä että oot humalassa, vaan muuten vaan että oot päihdeongelmainen. Näitä oon kuullut itsekin kurssilla ensihoitajaopiskelijoilta jotka on ensihoitotyössä jo ollut, että ilman muuta se ärsyttää semmonen provosoiva käytös tai vähättely tai välinpitämättömyys tai uhkailu tai jotenkin dissaaminen. Ja varmasti niinkun tää ilmiö, että näytät sen että oot taas seuraavalla kerralla humalassa kun kohdataan. Ja useita kertoja hoitoon tuleva ihminen samasta syystä, niin toki se nostaa vähän karvoja pystyyn, mutta siinä on mun mielestä yks perusvastaus, että tajua sen mielenterveyshäiriön luonne. Tämä harvemmin on täysin toipuva.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Marko Tolonen: Just tossa mennään hyvin lähelle sitä perusinhimillisyyttä ja sitä ajatusta siitä ihmisyydestä, että oonks mä samalla tasolla kun ihmiset ollaan. Ja tää on mun mielestä just ensihoitajan työssä, poliisin työssä ja ylipäätään ehkä terveydenhuollossa sellanen näkyvä ilmiö, että on asiakas, tai potilas, ja sitten me ollaan ihan omalla tasolla ja me arvioidaan sitä tilannetta. Kun jos me haluttais oikeesti kohdata, niin meidän pitäis olla samalla tasolla.

Aliisa Miettinen: Kyllä. Nimenomaan ja just kaikki tommonen moralisointi ja ennakoluuloisuus jättää pois. Täälläkin on ihan suora lainaus mitä joku on kirjoittanut, että hoitaja kirjoitti raporttiinsa että humalassa ja vielä maanantai-iltana, että ihan kuin hänen tehtävänsä olisi ollut moralisoida.

Anni Nykänen: Tämmösiä vastaavia vastauksia oli. Siitä ensihoitajan asenteesta selkeesti huomas, että hän pitää sitä potilasta tai asiakasta vähemmässä arvossa kuin itseään siinä.

Marko Tolonen: Kyllä. Tehdääs muutamia nostoja täältä, eli te keräsitte tän teidän kyselyn Mieli Ry:n kautta siten, että ihmiset sai anonyymisti vastata. Me ei siis tiedetä, että minkä ikäiset ihmiset tässä on vastannut tai minkä kuntoiset.

Aliisa Miettinen: Kyllä, Mieli Ry:llä ja sitten ite jaettiin sitä eri sosiaalisen median alustoilla. Mutta tosiaan täysin anonyymisti on ihmiset tähän vastannut. Anonymiteetti on säilynyt tässä kyllä.

Marko Tolonen: Kyllä ja täällä on paljon tullut positiivisia vastauksia ja on koettu että ensihoitajat kohtaa hyvin asiakkaita. Ja mä uskon, että se on usein niin.

Aliisa Miettinen: Kyllä. Pääasiassa se varmasti on just näin, mut sitten tietysti, niinkun…

Anni Nykänen: Tavallaan, et noikin oli aika silleen fifty-fifty loppupeleissä, et kun sieltä kuitenkin tuli niitä negatiivisia. Ja noikin on noin tommosia, niinkun kun ite noita luki, niin tuli vähän että miten voi olla tolleen, että en niinkun ite ikinä kirjottais mihinkään raporttiin tommosta että vielä maanantai-iltana, että se itelle jotenkin särähti niin korvaan.

Marko Tolonen: Joo, mä oon samaa mieltä. Täällä on esimerkiks tämmönen nosto, että ensihoitaja on sanonut näin että me tiedetään että sä et tee itelles kuitenkaan mitään, niin voisko tän huomionhaun jo lopettaa. Ja ihminen kirjoittaa että se sattui, koska ne oli hätähuutoa – ei huomionhakua. Täähän se just on tässä. Ajatelkaa niinkun yhteiskunnassa kuinka paljon meillä tipahtaa tästä yhteiskunnasta sellaselle harmaalle alueelle ja niillä ei oo mitään pintaa. Sit on tällasia hätähuutoja ja sitten ihminen tulee paikalle joka sanoo tämmöset sanat. Aika kova juttu.

Jukka Aho: Juu ja tohon pari vuotta sitten Duodecim yhteistyössä ja siinä oli muuten myös aika vankasti hoitotyön edustus mukana, niin teki Käypä hoito -suositukset tästä itsemurhan ehkäisystä ja itsemurhaa yrittäneen hoidosta. Siinähän on ensihoitajilla ihan eritelty rooli ja jos ajatellaan itsemurhan riskin vakavuuden arviointia, niin toki meillä on siihen monenlaisia. Meillä on työkaluja, meillä on ihan kyselyitä ja sanotaan että ihan tosi maalaisjärkisetkin asiat monesti antaa riittävän tiedon, että jos ihminen on selkeästi tällä hetkellä yrittämässä vaikka teräaseella, ampuma-aseella, niin totta kai se on hyvin vakava. Mutta sitten tällaset, että lähdetään tulkitsemaan sitä että tää nyt oli vähän niinkun huomionhakua ja muuta on äärettömän vaarallisia ja ne on ihan… Mun mielestä se on tärkeä puhua, että ne on epäammatillisia.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Jukka Aho: Meistä ei kukaan pysty, viralliset, viimeisen päälle ekspertitkään sitä sanomaan. Ja täytyis nähdä tässäkin taas tää ammattilaisen rooli siten, että nyt hoidetaan asiaa kunnialla eteenpäin ja se on toissijaista että oliks tää ikään kuin väärä call, tai viedään häntä eteenpäin tai muuta. Sen takia haluan sen sanoa, että jos ajatellaan ensihoidon näkökulmasta, tätä samaa tapahtuu mielenterveystyössä. Tekin tässä jo kerroitte, et sinne tämmösellä tarkkailulähetteellä ihmisiä laitetaan, niin totta kai sattuu tätäkin että siinä ikään kuin siinä hetkessä kun tämmönen tarkkailulähete tehdään, niin se näyttää ihan selvältä että tää tarvii luultavasti tahdosta riippumatonta hoitoa. Mutta heti kun sinne päästäänkin puhuman kolme varttia jossain eri ympäristössä tai muuta, niin se selviääkin että ei tässä oo mitään syytä sille.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Jukka Aho: Että kyllä tää nyt menee puhumalla ja yhteistyössä ja jopa että lähdetään jatkamaan elämää kotiin ja avohoidon turvin.

Aliisa Miettinen: Niinpä.

Jukka Aho: Ja myöskin tää huomionhakuisuus, ajattelin kääntää sen tähän, t sekin on aika monen mielenterveyshäiriön, varsinkin persoonallisuushäiriöpuolen keskeinen oire, että come on, se ihminen tarvii apua siihen.

Anni Nykänen: Kyllä ja monesti potilaiden suustakin kuulee, että anteeks nyt kun soitin tai anteeks nyt kun tilanne on tämä, mutta mä ite ainakin kun vasta tossa harjoittelussa olin, mutta otin niinkun tavallaan taktiikakskin sen, että jos oli itekin soittanut tai ihan kuka tahansa hälle apua, että tää on niinkun just se oikee asia, että ei oo yhtään väärää syytä soittaa tämmösestä, et tää on, niinkun… Kehuin niinkun tavallaan, että tää oli niinkun hyvä että soitit.

Jukka Aho: Näin niinkun meidän ammattilaistenkin, et samalla laillahan mekin joskus kysytään apua. Että sanotaan että jotkut AVI ja Valvira ja tämmöset, että jopa sieltä asti me saatetaan jotain joskus kysyä, niin sama idea että niinkun tavallaan ei tarvii tietää että onks tää oikea paikka tai muuta. Ja eiks niin, että teillä ihan sama että hätäkeskukseen saa soittaa ja kyllä sieltä sit selvitellään että onko tarpeen ja onko tää semmonen hätätilanne mihin tarvii ensihoitoa tai muuta.

Anni Nykänen: Kyllä ja kyllä myökin ensihoidon puolelta pyritään tavallaan selvittämään just et mitkä ne taustat on, et jos meillä on jotain aiempia kirjauksia, niin niitä luetaan lävitse ja pyritään just selvittämään et mikä se hoitokontaktikin sillä potilaalla on, että onko mahdollista vaikka seuraavana päivänäkin, jos ei nyt semmosta ihan akuutti-akuuttia tilannetta ois ollutkaan, tai mahdollisesti aikaistaa vaikka seuraavaa hoitajakäyntiä tai muuta.

Marko Tolonen: Mä luulen jotenkin, että se on semmonen itsetuntemukseen liittyvä. Mites mä sen sanoisin? Ettei altisteta itseään liikaa sille potilaan tai asiakkaan tragedialle, mikä hänellä sitten onkaan. Ensihoidon työ on sellasta niin moninaista, niin tuleekohan se joku sellanen ilmiö että ne rajaa tavallaan jotenkin, että siks se voi se kohtaaminen tuntua joskus kylmältä. Niinkun tässä joku kirjoittaa just sitä, että puhuivat alentavaan sävyyn ja kohtelu tuntui kylmältä vaikka olisin kaivannut lohtua. Tätä mä jäin miettimään just siinä, että monenlaisia ihmisiä kohtaamassa niitä potilaita ja totta kai se on aina niin, että sä et voi tietenkään mennä aina syvään päähän sen ihmisen ongelmiin. Yks mun ystävä, Risto Voutilainen, pappi, on sanonut näin että sä voit mennä sen verran vastaan sitä toista ihmistä, kun sä tunnet ittees. Se on minusta ihan mielettömän hyvin sanottu.

Jukka Aho: Tähän teemaan vois liittyä semmonen mitä traumatietoisessa hoidossakin paljon tuodaan esille, sen niinkun et sitä varmaan enemmän on syytäkin käyttää ite mielenterveyspalveluissa ja ymmärtää sitä, mutta ihan sama, mä ajattelen ensihoitoonkin liittyen, et siellä käytetään esimerkiks tämmösiä kysymyksiä että mitä sulle on tapahtunut tai miten sä luulet että voidaan tässä hetkessä sua auttaa. Tavallaan niinkun äärimmäisen yksinkertaisia, varmaan tämmösiä jotka moniammattilainen tietää ja käyttääkin, mutta tavallaan tietoisesti tajuais että kysyis juuri ehkä tällä tavalla että mitä sulle on tapahtunut, eikä lähde olettamaan ja tietämään liikaa.

Marko Tolonen: Just.

Jukka Aho: Että se vois ehkä auttaa ja mä luulen, että tosi moni ammattilainen kyllä kestää kuulla ja ottaa vastaan sitä. Ja uskon myös, että aika semmoset luontaisetkin rajat tulee vastaan siinä, jos esimerkiks kokee et nyt mä kuormitun ite liikaa, tai että mä en voi tähän auttaa kumminkaan enempää tässä roolissani, niin uskon että sieltä kuitenkin löytyy. Ja mä ajattelen, että tämmöstä asiaa on tosi vaikee harjotella esimerkiks koulutuksessa, koska tietenkin on… Niinkun ne tunnekertoimet on kertaa jotakin ja ne on niin autenttisia, plus vielä niin uniikkeja, ainutlaatuisia. Jos me harjoitellaan tietynlaisessa tilanteessa itsemurhaa yrittäneen kohtaamista, niin tuskin on samanlaista. Tää on mun mielestä niin huomionarvoista, että niitä on kauheen paljon. Ja yks mikä täällä kehitysehdotuksissa, joku asiakas on kertonut että kokemusasiantuntijoiden vielä voimakkaampi käyttö esimerkiks opetuksessa mielenterveys- ja päihdetyöstä olis hyvä juttu. Ja ihan suora kutakuinkin lainaus häneltä, että otetaan siis opetukseen mukaan mielenterveys-päihdepulmista kärsiviä ihmisiä, jotka on koulutettu siihen ja niistä kertomaan. Ja tässä hän sanoo, että se vois ehkä lähentää näitä hoitotyön opiskelijoita ja mielenterveys-päihdepulmaisia ihmisiä jotenkin toisiinsa ja tehdä tilanteesta molemmille ymmärrettävämpiä. Että tää on niinkun aivan kuin nenä päähän sanottu. Mitä ootte mieltä?

Aliisa Miettinen: Joo, ehdottomasti ja sieltä omalta opiskeluajalta, kun oli meillä toi mielenterveys- ja päihdehoitotyön kurssi, niin se oli kyllä ihan kurssin helmiä kun meilläkin oli se yks kokemusasiantuntija. Aivan älyttömän opettavainen, mielenkiintoinen. Ehdottomasti näitä pitäis olla vaan enemmän.

Anni Nykänen: Kyllä, komppaan. Ja siinäkin, kun se henkilö oli tavallaan tämmönen päihdepuolen enemmän. Se ois ihan tosi hyvä saada mielenterveyspuoleltakin joku, kuka suostuis. Ja varmasti uskon, että ihmisiäkin löytyy ketkä ois halukkaita tämmöseen.

Marko Tolonen: Tohon on pakko sanoa, että Teuvo Määttä, joka on toiminut Helsingin kaupungin ensihoitolääkärinä yli 30 vuotta, niin hän oli kuuluisa ihan siitä, että hän kohtas potilaat aina silleen, että aloitti just niinkun Jukka sanoi, että miten voisin auttaa teitä. Sitä vois muuten jokainen ensihoitaja kokeilla, että menis potilaan luokse ja sanois että miten voisin auttaa teitä.

Aliisa Miettinen: Ehdottomasti, kyllä. Ja mä luulen kans, et se on ehkä… Mä en tiedä liittyykö se tavallaan hoitajan kokemattomuuteen tai siihen että ei välttämättä tunne itseään vielä hoitajana niin hyvin ja ihmisenäkään välttämättä, että tavallaan uskaltaa kysyä niitä asioita, koska ei tiedä että mitenkä siihen sitten ite reagoi. Tavallaan toi on varmaan semmonen asia mikä sitten työkokemuksen mukaan ja mitä enemmän tämmösiä kohtaamisia tulee, niin sitä syvemmälle siihen uskaltaa tavallaan itsekin lähteä ja tarjota parempaa apua, jos näin voi sanoa.

Jukka Aho: Kyllä. Se semmonen osaamisen tarvehan on mun mielestä aika sisäsyntyinen meillä ihmisillä, että meidän pitää osata ja olla varmoja. Ja monesti koetaan, jos mä mietin itseäkin, valmistuin aikoinaan sairaanhoitajaks, niin mun mielestä aika pitkään mulla säily se, että tavallaan että osaaminen on sitä että oot varsin itsevarma ja tosi aukottoman osaava, että niinkun kyllä sitä vähän pelkäs sitä että mokaa tai ei tiedä ja muuta, joka on naurettavaa tietenkin, erityisesti mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kohtaamiseen, kun puhutaan tämmösestä teemasta. Miten sä voisit tietää ja olla varma miten kannattaa tehdä? Siitä on semmonen joidenkin mielestä vähän imelä sanonta, mutta sanotaan näin että ships are safe in harbour, but that’s not what the ships are for. Eli tarkoittaa sitä, että… Oon tän kuullut ainakin pari kertaa tämmösessä terveysalan koulutuksessa, että terveysalan ammattilaisetkin, niin ei teidän kannata olla koko ajan täydellisen itsevarmoja ja ikään kuin tämmönen laiva, pysytellä satamassa, että mitään ei voi tapahtua koska mä tiedän, vaan että menkää sinne merelle ja kohdatkaa ne. Mutta on aika keskeistä kun puhutaan mielenterveys-päihdehäiriöistä ja asiakkaiden kohtaamisesta. Liika tietäminen on aika paha juttu.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Marko Tolonen: Toi on just se ja sun pitää ite pystyä menemään tietylle alueelle.

Aliisa Miettinen: Kyllä.

Marko Tolonen: Eikä olla jonkun turvaseinän takana huutelemassa.

Jukka Aho: Joskushan siihen liittyy semmonen paradoksi, että justiin tää tämmönen esimerkiks että kun täydellisen avoimesti, me ollaan nyt kaikki tässä aika vaikeen hetken kohdalla, että ruvetaan yhdessä miettimään mitä ihmettä me tässä tehtäis, niin on monesti enemmän turvaa ja luottamusta luova kun se semmonen täydellisen itsevarma osaaja joka sanoo että miten me nyt tehdään tässä. Nyt me lähdetään sinne, tai nyt pysyt täällä tai muuta. Että hieman esimerkiks toi, jos potilas on sanonut että huomionhakua, niin on mun mielestä esimerkki tähän, että ikään kuin joku ihminen voi olla varma et tää oli huomionhakua, tää. Ja varmasti löytyy näitä perusteluita. No, täähän oli viides kerta kun hän teki vaikka näin ja joka mun mielestä tarkoittaa hän ei oikeesti yrittänyt, hän ei olis voinut kuolla tuohon tai muuta, mutta come on, nyt ei oo kyse siitä. Mut pitää se mielessä.

Aliisa Miettinen: Kyllä ja tavallaan ehkä että se ammattilainen on sitten se joka pystyy tarjoamaan niitä välineitä mitenkä tätä ongelmaa lähdetään ratkaisemaan. Et se on niinkun se rooli, kertoo mistä hankkia asia, mitenkä nää asiat nyt lähtee tästä etenemään.

Marko Tolonen: Tähän on hyvä lopettaa. Tänään keskustelimme mielenterveys- ja päihdepotilaan kohtaamisesta ensihoidossa ja melkeinpä missä tahansa ympäristössä. Keskustelemassa oli Aliisa Miettinen ja Anni Nykänen, jotka ovat tehneet opinnäytetyön aiheesta. Sekä Jukka Aho, mielenterveyskuntoutuksen lehtori. Ja minun nimeni oli Marko Tolonen. Kiitos kaikille kuuntelusta.

Aliisa Miettinen: Kiitos.

Anni Nykänen: Kiitos.

Tämä on Savonian legendat -podcastsarjan jakson tekstivastine. Voit kuunnella jaksot SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Klaudia Käkelä: Tervetuloa kuuntelemaan Savonian legendat -podcastia. Tässä podcastissa savonialaiset saavat kertoa ammattikorkeakoulumme legendoja, jotka perustuvat pelkästään tositarinoihin, tutkimuksiin ja tinkimättömyyteen. Minä olen Klaudia Käkelä ja tässä jaksossa käsittelemme hyvin kuumaa ja ajankohtaista aihetta, nimittäin polttoainetta. Maailmassa eivät liiku ihmiset eikä ruoka, mikäli meillä ei ole tarjolla polttoainetta moottoreille, jotka niitä vehkeitä liikuttaa. Polttoaineen hinnannousun myötä ja Ukrainan sodan alettua Suomessa on tänä keväänä puhuttu vielä entistäkin enemmän polttoaineesta ja siitä miten ja mistä me sitä polttoainetta saadaan. Biokaasu, jota voidaan tuottaa vaikka lehmänlannasta tai kotitalouden biojätteistä on yks vaihtoehto jolla me voitais yrittää ratkoa tätä uusiutumattomiin luonnonvaroihin liittyvää haastetta energian suhteen. Studiossa aiheesta ovat kanssani keskustelemassa loistavat asiantuntijat, nimittäin Savonian luonnonvara-alan yritystalouden lehtori Seppo Mönkkönen ja Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija biokiertotalouden saralla – Saija Rasi. Lämpimästi tervetuloa.

Seppo Mönkkönen: Kiitoksia.

Saija Rasi: Kiitos.

Klaudia Käkelä: Tää aihehan on varsinainen termiviidakko. Jos me alotetaan nyt selkeyden vuoksi vaikka siitä, että me käytetään tässä nyt termejä biokaasu ja biometaani. Avaisitko sä Saija vaikka alkuun vähän näitä termejä ja niiden eroja?

Saija Rasi: Joo, biokaasu on siis se, kun orgaaninen aines hajoaa hapettomissa olosuhteissa ja syntyy metaanin ja hiilidioksidin seosta. Siinä on myös jotain muita aineita pienemmissä määrin, mutta pääosin metaania ja hiilidioksidia. Tästä puhutaan biokaasu-termillä. Sitten, jos me halutaan käyttää sitä kaasua liikenteen polttoaineena meidän tarvii poistaa se hiilidioksidi. Käytetään erilaisia puhdistusmenetelmiä, jonka jälkeen se metaanin prosentti nousee yli 95 prosenttiin ja tätä kaasua kutsutaan sit yleensä biometaaniksi.

Seppo Mönkkönen: Joo, tuo se prosessi on. Tietysti se vielä täytyy huomata, että kaikki tämmöset prosessit vaatii investointeja ja laitteita ja teknologiaa, että se ei itsessään tapahdu tämä prosessi. Vaikka biologinen prosessi on sinällään, siihen ei tarvii mitään lisätä, mutta se teknologia on se mitä siihen aika paljon tarvitaan.

Klaudia Käkelä: Viimeisessä hankkeessa jossa ootte työskennellyt, joka on nimeltään Kohti biokaasutuotannon käyttöönottoa lypsykarjatiloilla Pohjois-Savossa 2 tutkittiin sitä miten saadaan suurempia määriä biokaasua jakeluun. Minkä takia lypsykarjatilojen erityisesti sitten kannattaisi tuottaa tätä biokaasua?

Seppo Mönkkönen: Jos mä alotan, niin tietysti se biokaasun tuotanto liittyy siihen, että maatilat on aika energiaintensiivisiä toimijoita ja sillon tää biokaasu liittyy… Ensisijaisesti tutkitaan sitä, et voisko sitä käyttää tilan omaan energiantuotantoon, lämpöön, sähköön. Ja sitten mahdollisesti jalostettuna, kun Saija sano että tehdään siitä biometaania, niin sitä biometaania tietysti voidaan käyttää myöskin maatilan omissa koneissa. Tää se peruslähtökohta on. Toinen kysymys on se myöskin että tiloilla on raaka-ainetta, eli nautojen lanta on hyvä biokaasun semmonen perusraaka-aine. Sen lisäksi siihen todennäköisesti tarvitaan myös joitakin muita biokomponentteja, et siitä se biokaasun tuotanto ois tehokkaampaa. Et tää raaka-aine ja sit se käyttö on ehkä se ydinasia tässä.

Saija Rasi: Ja tässä hankkeessa kun toimitaan erityisesti tässä Pohjois-Savon alueella ja tämä alue on vahvasti maitoaluetta, niin sieltä ehkä kumpuaa se miksi hankkeen nimessä ja hankkeessa katsotaan niitä lypsykarjatiloja, mutta toki ollaan katsottu myös muita maatiloja ja mietitty myös heidän näkökulmasta.

Klaudia Käkelä: Niin. Kannattaako maatilan sitten tuottaa tätä biokaasua omaan käyttöönsä, vai voisko ne mahdollisesti tehdä siitä vielä lisäbisneksen, että ne vois jaella sitä esimerkiks kuluttajille?

Saija Rasi: Tää on se kysymys johon me on tässä hankkeessa nimenomaan yritetty pureutua, eli minkälainen maatila on sellanen minkä kannattaa itse tuottaa. Se tarvii aika suuren energiamäärän mitä siellä maatilalla kulutetaan, ettei sitä tuotettua kaasua mene hukkaan. Erityisesti kesäaikaan siinä on ongelma, että lämpöä ei välttämättä saada hyödynnettyä, jolloin herää kysymys että kannattaisko sitä tuottaa sitten liikennepolttoaineeksi niin ei ois tätä kesä-talviajan vaihtelua siinä energiantarpeessa. Siinä liikennepolttoainepuolella on taas se haaste, että maatilat yleensä on vähän syrjässä ja hankalia sitten liikenteen kannalta olla sitten, et missä ne on ne tankkauspaikat, että onko ne kaukana sieltä pääteistä. Tätä ongelmaa on lähdetty tässä hankkeessa miettimään siltä kannalta, että jos ne maatilat tuottaa, mutta on sitten yksi jakelija joka kerää sen kaasun ja jakelee sen semmosessa liikenteen solmukohdassa. Ja yritetty miettiä, että minkälaisessa tilanteessa maatilan kannattais lähteä tämmöseen yhteisjakeluun mukaan ja minkälaisessa tilanteessa heidän kannattais käyttää itse. Nää on yleensä aika tapauskohtaisia.

Seppo Mönkkönen: Joo, tää tapauskohtaisuus on kyllä tosi tärkee kysymys ja ei voida sanoa kategorisesti että kumpaa kannattaa tehdä. Tää tilan oma käyttö on ollut ehkä tähän mennessä se pääasiallisin minkälaisia laitoksia Suomessa on tehty. Se prosessi on toiminut siellä sillä lailla, että siellä on tuotettu sitä biokaasua, eli siitä ei ole vielä otettu pois sitä hiilidioksidikomponenttia. Sitä biokaasua on sitten johdettu tämmöseen sähkögeneraattoriin, eli moottoriin joka polttaa sitä biokaasua. Ja siitä on sitten tehty sähköä. Tän prosessin haaste on se, että se generaattorin hyötysuhde sille sähkölle on vähän huono, eli karkeasti noin yks kolmasosa sähköä ja kaks kolmasosaa lämpöä. Niinkun Saija just tuossa kuvas, niin sille lämmölle on vähän huonosti kesäaikana käyttöä. Talvella sille voi olla. Maitotiloilla voi olla aika paljonkin lämpimälle käyttövedelle käyttöä maitojärjestelmien pesua varten, mutta se hyötysuhteen heikkous tässä, niin se on tossa CHP-laitoksessa, eli semmosessa jossa sitten generaattorilla tehdään sähköä, niin on… Ei oo paras mahdollinen. Se on muuten aika yleinenkin tapa mitenkä sähköä tehdään tuolla Euroopassa, Keski-Euroopassa, että maakaasusta on tehty sähköä ja nyt siellä ollaan aika isoissa ongelmissa kun Venäläisen kaasun saatavuus ja poliittiset kysymykset siihen liittyy, niin se näkyy sit tuolla Euroopassakin. Suomessa sitä kaasusta sähkön tekemistä ei niin paljoo oo.

Klaudia Käkelä: Väännän vielä rautalangasta kaltaiselleni ihmiselle jotka ei ihan hahmota ehkä tätä koko prosessia, kun ei oo tietysti alan ihminen. Väännän vielä rautalangasta, sä puhuit tästä generaattorista ja että lämpöä menee hukkaan, niin siinä on siis se ajatus, että kun se ruksuttaa se generaattori, tuottaa sitä biokaasua, niin sitten siinä sivussa se lämpenee se generattori. Eikö vaan näin?

Seppo Mönkkönen: Niin, tai niin että generaattoria pyörittää tämmönen moottori joka käyttää biokaasua ja se generaattori muodostaa sähköä. Ja siitä tosiaankin tulee hukkalämpöä. Siitä tulee sitä. Siitä toki suoraa kaasuakin voidaan polttaa erillisessä kaasukattilassa, mutta se tavallaan se moottorin hyötysuhde, siitä niin pieni prosentti tavallaan muuttuu sähköks, et se on se haaste siinä. Ja sillon jos sillä ei sillä lämmöllä oo käyttöä, niinkun yleensä kesällä ei oo, niin se hyötysuhde heikkenee. Tää on se perusasia, eli se biokaasu, se puhdistamaton biometaani voidaan ajaa tosiaan moottoriin ja se tekee generaattoreiden avulla sähköä. Nää prosessit on tosi, pitää hahmottaa että mitä missäkin käytetään. Sit kun puhutaan liikennepuolella, niin tosiaankin siellä puhutaan sitten biometaanista ja se on sitten tästä biokaasusta puhdistettua ainetta. Sitä voidaan käyttää vaikka rekoissa, henkilöautoissa, traktoreissa tai missä tahansa.

Klaudia Käkelä: Tämähän kuulostaa nyt erinomaiselta, koska jokainen joka varsinkin täällä Pohjois-Savossa asuu tai on liikkunut, tietää että täällä on lypsykarjatiloja vähän siellä sun täällä, niin mehän voidaan nyt tällä ratkaista koko Suomen energiaongelma luonnollisestikin, vai onko se ihan niin helppoa. Millaisia haasteita tähän liittyy, että näitä lypsykarjatiloja nyt saataisiin tuottamaan meille kaikille sitä biokaasua?

Saija Rasi: No, ensinnäkin täytyy muistuttaa että me ei kaikkea energiaa mitä Suomessa käytetään pystytä korvaamaan biokaasulla, vaikka ihan joka ikinen orgaaninen aines otettais käyttöön. Se ei ole kestävää, eikä taloudellista. Mutta yksi osa ratkaisua biokaasu on, yhdessä muiden uusiutuvien kanssa. Se miten niitä saatais sitten enempi liikkeelle on yhteistyö. Tarvitaan todella paljon yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa ja sen koko ketjussa toimivien yritysten kanssa, että ne maatilat ei jää sen ison investoinnin kanssa yksin.

Seppo Mönkkönen: No joo, sä hyvin sanoit, että niitä tiloja on tosiaankin ympäri ämpäri, niin sepä siinä onkin tosiaan se haaste, että se kaasun tuotanto onkin siellä tiloilla ja kaikki ymmärtää että kaasu, mikä olomuoto on, niin sehän on harvaa perustilassaan. Jotta sitä voidaan logistisesti siirtää ja varastoida, niin se vaatii sen puhdistusprosessin, mut se vaatii myöskin sitä et se paineistetaan, eli pistetään jonkinnäköiseen painepulloon, isompiin tai pienempiin. Ja se onkin sitten oma juttunsa, logistinen juttu, että miten sitä kaasua A varastoidaan, B miten sitä siirretään paikasta A paikkaan B. Että semmoset kaasu… Esimerkiks semmosilla rekoilla siirrettävät kaasukontit, niin ne on aika kalliita systeemejä ja sitten toisaalta se puhdistaminen ja paineistaminen on aika energiaintensiivistä juttua, eli aina kun sitä jalostusta tekee, niin se vaatii aina sitä A teknologiaa, B se vaatii investointeja ja se vaatii työtä. Eli aina kun se olomuoto muuttuu, niin se on oma jalostusprosessinsa. Tässä voidaan vaikka vertailla, kaikki ehkä ymmärtää raakaöljyn jota pumpataan maasta ja sitten siitä tehdään bensaa, dieseliä ja mitä tahansa liuottimia tai muovikuppeja, niin biokaasukin, se raakakaasu on se lähtökohta ja sitten siinä on jalostusprosessi ja voidaan tehdä biometaania ja tää paineistettu biometaani voidaan sitten jopa nesteyttää, eli se jäähdytetään tosi kylmään ja se sitten on aika mielenkiintoinen se jäähdytetty, nesteytetty aine. Sitä raskaassa liikenteessä on. Et sanoisin tossa, et voiko kaikki käyttää, niin minun henkilökohtainen näkemykseni on että kyllä se tulevaisuus on raskaan liikenteen työkoneiden, isojen diesel-koneiden korvaaminen. Siellä se on se lupaavin näkökulma. Kyllä toki henkilöautojakin on, mutta että kyllä niihin liittyvä kehitystyökin tällä hetkellä on aika lailla vähäistä. Raskaassa liikenteessä ei oikein tuo sähkö- ja akkusysteemi, ei… Ne tehot on niin valtavia ja sitten akkujen koot kasvais niin isoks, et siellä ei se sähköistäminen onnistu, et kyllä se painopiste on tulevaisuudessa tässä biokaasussa minun mielestäni rekkaliikenteessä, työkoneissa. Sieltä se löytyy se markkina ja sitä myöskin tässä hankkeessa mitä Saijan kanssa ja muiden Savonian ja Luken henkilöstön kanssa on selvitetty, niin siellä se se pääpainopiste on. Ja ehkä siellä myöskin tämmösiä signaaleja teollisuuden puolelta on ja esimerkiks elintarviketeollisuus, jos te katsotte vaikka Valion maitopurkkeja, niin siellähän taitaakin lukemaan kyljessä että biokaasulla tulee tulevaisuudessa maitoautot kulkemaan, niin se ehkä on tällä hetkellä täällä Pohjois-Savossa se tärkein näkymä minnekä sitä ehkä sitten tuotettais tilalla.

Klaudia Käkelä: Onks tänkaltainen, iso vihreän siirtymän osa, jos näin voi ajatella, niin onks se sit kovastikin riippuvainen isoista firmoista, kuten vaikka Valio jolla on paljon raskasta liikennettä ja tämmöstä.

Saija Rasi: Kyllähän niitä käyttäjiä tarvitaan. Ei sitä kaasua kannata tuottaa, jos ei ole käyttäjiä. Siinä mielessä kyllä. Tarvitaan yhteistyötä niiden tuottajien ja käyttäjien välillä, että se löytyy se tasapaino sen tuotannon ja käytön välillä ja kaikille on sitten… Sekä se on kannattavaa sille tuottajalle ja sit toisaalta sille käyttäjälle. Pitää olla varmuus että sitä kaasua on tarpeeksi, ettei jää autot välille.

Seppo Mönkkönen: Kyllä ja toisaalta myöskin niin, että sille tuotteelle on semmonen vakaa, tasainen kysyntä, eli tämmöset kuljetuskalustot pyörii jatkuvasti, tasaisesti. Kaasu on hirmu hyvä muuten polttoaine, mutta aika haasteellinen varastoitavat pitkäks aikakaudeksi tai siirrettävä. Semmonen yksikkö joka käyttää päivittäin, aika rutiininomaisesti käy tankkaamassa tietyissä pisteissä, niin luo sen markkinan. Jos yksi rekka käyttää yhtä paljon kuin 200 henkilöautoa sitä polttoainetta, niin on hyvin ymmärrettävää että sen 200 eri asiakkaan autonkäyttö ja investoinnit on eri kuin yks rekka joka pyörii sit käytännössä 24 tuntia, niin totta kai sellaset asiakkaat sen tuotannon pohjalta on… Mutta täytyy sanoa, että tämä markkinahan on tosi uusi ja niinkun biokaasu, tämmöstä kunnollista markkinaa ei vielä täällä Pohjois-Savon alueella juurikaan oo. Eteläisimmässä Suomessa on jonkin verran, mutta tavallaan että olis tämä vasta muodostumassa. Tosi paljon sen ympärillä tapahtuu, paljon muutakin kuin Valio, että löytyy… Vaikka esimerkiks Vieremän kunnalla tällä hetkellä on semmonen projekti jossa lämpöä tuotetaan ja sitten kaikkea muutakin teollisuuden hyötykäyttöö. Et sitähän voidaan sitä kaasua käyttää myös muissakin kuin ajoneuvoissa.

Klaudia Käkelä: Niin, tosiaan näitä biokaasun tankkauspisteitä on meillä Pohjois-Savossa ja ylipäätään ehkä Itä-Suomessa vielä aika vähän, niin mistä tää nyt sit johtuu. Miks me ollaan jääty täällä Etelä-Suomesta takamatkalle? Toki täällä asuu vähemmän ihmisiä, mutta se suhdeluku on aika suuri, kun Pohjois-Savossa taisi olla vain yks tankkauspiste, jos oikein ymmärsin.

Saija Rasi: Joo, kyllä se Etelä-Suomen ero muuhun Suomeen on ihan puhtaasti siitä kiinni, että siellä on maakaasuverkko jota voidaan käyttää tämän kaasun, myös tämän biometaanin jakeluun. Sitä kautta siellä on sitten tiheämpi tankkausverkosto. Muut alueet on sitten yksittäisiä, missä on ollut semmonen tahtotila että lähdetään edistämään. Vaasassa, Jyväskylässä esimerkiksi, siellä on kunta ollut vahvasti mukana luomassa sitä markkinaa, että on biometaanilla toimivia busseja esimerkiksi. Niin, on tämmösiä yksittäisiä tavallaan pisteitä siellä Suomen kartalla missä on sitten vähän tiheämmin niitä tankkausasemia, sit sen maakaasuverkon ulkopuolella. Et nyt ehkä sit tarvittais tämmönen samantyyppinen tänne Pohjois-Savoon, että tulee se boosti että tulee tarpeeksi tuotantoa ja tarpeeksi kysyntää, niin tulee sitten myös niitä tankkausasemia.

Seppo Mönkkönen: Iso osa tämän hetken biokaasustahan mitä markkinoilla on, niin sehän tuotetaan yhdyskuntajätteestä, elintarviketeollisuuden sivuvirroista, että maatiloilta peräisin olevaa kaasuahan on todella vähän, ihan muutamia yksittäisiä yksiköitä. Se markkina myöskin sitä kautta, et missä niitä massoja on, niin löytyy siihen biokaasun puolelle, mutta tosiaankin tämä infra, että sehän on rakennettu se kaasuinfra siihen maakaasuun aika pitkälti. Se selittää kyllä pitkälti tämän nykytilanteen Etelä-Suomessa. Ei sitä Etelä-Suomen kaasuinfraa oo rakennettu nimenomaan biokaasun vuoksi, vaan maakaasun vuoksi. Maakaasu sinällään polttoaineena on hyvin lähellä samanlainen tuote, kuin biologisesti tuotettu kaasu. Erot on aika pieniä siinä.

Klaudia Käkelä: Jotain hyötyä pitkällä aikavälillä voi olla mahdollisesti myös näistä uusiutumattomien energioiden käyttöönotosta, koska se on luonut sitten tämmöstä vähän infrastruktuuria myös meille tänne ihmisille tavallaan, että sit pystytään hyödyntämään myös uusiutuvien energialähteiden käytössä tolla tavalla.

Seppo Mönkkönen: Joo, Etelä-Suomen osalta tämä nimenomaan on näin, että tosiaankin kaasuverkko ei tänne Pohjois-Savoon asti ylety.

Klaudia Käkelä: Nyt keväällä tässä syttynyt tämä Ukrainan sota on herättänyt tosi paljon lisää keskustelua energiasta ja tässä juuri Seppokin aikaisemmin mainitsi, että kun maakaasuputket Venäjältä menee kiinni, niin sitten tuolla Keski-Euroopassa ollaan vielä enemmän pulassa. Miten tää Ukrainan sota vois mahdollisesti ajatuksen tasolla vaikuttaa vihreään siirtymään, kun vois kuvitella että jos on vaikeampaa saada näitä uusiutumattomia energianlähteitä tässä tulevaisuudessa, niin vois tälleen maalaisjärjellä ajatellen kuvitella että no, sitten varmasti uusiutuvia energianlähteitä lähdetään kehittämään ja viemään eteenpäin ja tuottamaan entistä enemmän. Vai toimiiko se näin ja mistä kaikesta se on sitten kiinni käykö niin?

Saija Rasi: Ehdottomasti kiinnostus on noussut ja halu tuottaa sitä paikallista energiaa on ehdottomasti noussut tässä kevään aikana. Haasteena siinä on, että kun hinnat yleisesti nousee, niin ne samalla nousee myös siellä uusiutuvien puolella. Investointikustannukset, kaikki osat mitä tarvitaan, niin kustannukset myös siellä nousee, että se ei ihan käsi kädessä mene niin että uusiutumaton on kallista, niin uusiutuva ei olisi. Mutta ehdottomasti tässä paljon työtä tehdään ja täytyy muistaa että biokaasun tuotannossa on… Biokaasu on aina yksi kahdesta tuotteesta. Toinen tuote on se jäännös missä on paljon ravinteita. Suomeen tuli vielä ennen tätä sodan alkua suurin osa, tai iso osa lannotteista Venäjältä ja nyt tämä pula näistä lannotteista myös yhtä lailla kuin energia, niin aiheuttaa sen että biokaasun tuotantoon on suuri kiinnostus.

Seppo Mönkkönen: Joo, tähän liittyykin hyvin mielenkiintoinen asia. Se, että maatilalla jos siitä lannasta prosessoidaan biokaasua, niin se lannan muoto tosiaankin, eli se mädätejäännös, puhutaan myöskin termillä rejekti, niin se on parempi lannoite kuin se lanta joka ennen sitä biokaasulaitosta… Eli se tavallaan se biokaasulaitos muuttaa. Lähinnä se tärkein muutos siinä on, et hyvin tärkeä kasvien elementti, typpi. Sen liukoisuus, sen kasvien käyttökelpoisuus paranee. Myöskin siellä tapahtuu sellasia, et se on helpompaa logistisesti. Siitä tulee juoksevampaa, limaisuus vähenee, hajuhaitat vähenee. Sitä voidaan pumpata helpommin ja tämmösiä kustannussäästöjä ja hyötyjä sitten maatilalle tulee. Sinänsä se lanta ei häviä mihinkään, mut siitä tulee vähän paremmin hyödynnettävää. Ja se pitää muistaa sitten kun ehkä mietitään että tehdäänkö jotain isoja, keskitettyjä laitoksia, niin se lanta on sinällään tosi arvokas aine ja se on tavallaan suhteessa tällä hetkellä vielä arvokkaampi aine, et siellä tiloilla sen kasvien kasvamisen kannalta, eli se on ravinne ja jos sitä tila luovuttaa, niin kyllä se haluaa sen rejektin takaisinkin tilalle. Tämä on sitten yks haaste ollut näissä, että jos tehtäis isoja, keskitettyjä laitoksia, niin se lannan siirtäminen paikasta A paikkaan B ja sitten sieltä B-paikasta vielä takaisin sinne paikkaan A on aika huonosti kannattavaa, koska se lannan energiasisältö ei oo kauheen korkee. Eli sinne kuskataan niin sanotusti vettä, eli se ei oo kauheen tehokkaaks osoittautunut aiemmissakaan selvityksissä. Sen takia tämmösiä isoja, massiivisia lantalaitoksia ei ehkä oo järkevää perustella. Tässäkin hankkeessa päädyttiin siihen, että ehkä just tämmönen että tilat tuottaa sen kaasun, puhdistaa ja paineistaa ja sit tämmönen jakelija liikuttaa sitä kaasua. Sen kaasun energiatiheys kuutiossa on helposti, Saija muistaa, niin monikymmenkertainen. En muista sitä ulkoa, mutta monikymmenkertainen. Se tavallaan yksi kuutio sitä paineistettua kaasua on energiatiheydeltään monikymmenkertainen, kun verrataan lantaan. Lannan energiatiheys on niin alhainen. Tää aika pitkälti kulminoituu tää ketju semmosiin logistisiin kustannuksiin, että mitä komponentteja kannattaa siirtää. Sit se vaan se komponenttien muuttaminen vaatii prosessointia, investointeja ja aika tarkkaakin kustannuslaskentaa. Semmonen iso kuvahan tässä näiden maatilojen näkökulmasta on myöskin, et nää investoinnit on aika kalliita. Semmosia pieniä minilaitoksia toistaiseks ei vielä oo ja puhutaan halvimmillaankin puolesta miljoonasta ja siitä ylöspäin olevista investoinneista. Se tarkoittaa, että se tilayksikkö jolleka tämmönen tehdään on aika iso ja helposti se voi olla että se on siellä 200 lehmää tai sitä enemmän. Tämmösiä yksiköitä Pohjois-Savossa ei oo kauheen paljon. Jos Pohjois-Savossa on vähän alle 1000 kotieläintilaa, niin puhutaan ehkä 5-10 prosentista, 50-100 tilasta, joille tämän hetken teknologialla ehkä vois olla mahdollisia. Tää on myöskin yks aika iso rajoita, että se 90 prosenttia tiloista on tavallaan liian pieniä. Mutta tähän pitää sanoa että teknologia kehittyy koko ajan ja tulee uusia mahdollisuuksia. Että tämän hetken tieto on näin, mutta kyllä on selvästi havainnut että kun tämä teema kiinnostaa myöskin teknologiateollisuutta, niin se teknologia kehittyy, että nyt ehkä ollaan näissä maatilamittakaavan laitoksissa siirrytty semmosesta Pelle Peloton -vaiheesta ensimmäiseen teolliseen, eli et sä voit ostaa kokonaisen paketin. Sun ei tarvii itse ruveta rakentamaan sitä laitosta, eli sä voit ostaa sen. Se on jo iso askel, koska sit se on rahoituksellisesti ja muuten järkevä juttu ja sun ei tarvii olla tämmönen Pelle Peloton, keksijä, vaan sä saat ostaa sen. Mut nyt ollaan vasta ensimmäisessä teollisessa sukupolvessa, että sit kun seuraavat sukupolvet tulee ehkä, niin sit tääkin mikä ehkä tää kokoluokkaongelma, niin voi olla sitten jatkossa toisenlainen. Et siinä mielessä tää teknologian kehityskin luo mahdollisuuksia. Mitä tulee tähän Ukrainan sotaan ja hintakysymyksiin, niin tavallaan vois sanoa sen, että tän biokaasun tai tämmösten uusiutuvien energioiden suhteellinen kannattavuus paranee tavallaan, eli kun aiemmin se fossiilinen energia oli niin halpaa, niin se yksinkertaisesti ei ollut kustannuskilpailukykyistä se biologisesti tuotettu. No, nyt kun se energian hinta on hypännyt paljon, niin se sen suhteellinen kannattavuus on parantunut, mutta myöskin niinkun Saija sano, sen biokaasun tai minkä tahansa biotuotteen, senkin tuotantokustannus nousee. Se ei oo jäänyt sinne alemmaks, mutta se ei oo noussut tietysti niin rajusti, eli se suhteellinen kilpailukyky on parantunut. Se näkyy vaikka jos käy tuolla, jos kuka tahansa googlettaa Gazumin sivuille, niin katsoo että minkä hintaista on biokaasu ja minkä hintaista on maakaasu. Maakaasun hinta ohitti, nousi sen biokaasun edelle, kun se oli jossain vaiheessa toisin päin.

Klaudia Käkelä: Eli yks just näistä haasteista on tosiaan se, että joudutaan miettimään kun ne lehmät kakkii, ne tuottaa sitä lantaa, niin tavallaan hyödynnetäänkö se lanta siellä missä se syntyy, eli siellä maatilalla, vai onko sitä järkevää kuljettaa sitten jonnekin muualle käsiteltäväksi ja näin poispäin. Nää kaikki asiat muodostaa sitten sen tavallaan ketjun ja sit se, että miten paljon maatiloilla on varaa investoida sitten siihen tekniikkaan mahdollisesti, että jos he tuottaisivat sen ja kuka sen sitte jakelee ja näin poispäin. Eli vähän rautalangasta yksinkertaistaen.

Seppo Mönkkönen: Kyllä. Hyvän pointin otit, tämän että onko varaa investoida. Ehkä kaikki tietää, että kustannuskriisi on maatiloilla ja ehkä ne potentiaaliset tilat on aika velkaantuneita myöskin. Ne jotka on isoja yksiköitä, niin ne on investoineet ja niillä on velkaa. Ihan tässä hankkeessa kyllä keskeinen tulos oli se, että vaaditaan erityisrahoitusjärjestelyjä, takauksia, muita vastaavia, jopa niin että joku toinen omistaa sen biokaasuyksikön. Et tiloilla ei oo resursseja tällasiin. Jos sanotaan että pistä puoli miljoonaa tai miljoona tohon laitokseen, niin vaikka yrittäjä haluais niin pankki voi sanoa että ei kuule onnistu. Et ne kapeikot täytyy löytää sieltä. Meillä on kyllä kannustavia investointitukijärjestelmiäkin ja muuta. Niissäkin on omia haasteita kyllä, määräaikaisuudet ja sit ne rajaa vähän silleen että toinen investointituki on vaan tilan omaan käyttöön ja toinen sitten tämmöseen myyntiin ja semmosta tavallaan puolivälin mallia ei ookaan sitten. Myöskin nää kannusteet on aika tärkee juttu ja näitäkin tarkasteltiin tässä hankkeessa.

Klaudia Käkelä: No, miten te nyt asiantuntijoina näkisitte, että miltä tää biopolttoainemaailma näyttää vaikka viiden vuoden päästä? Tässä on jo varsinkin Sepon suunnalta tullut hyvin semmosta optimistisen odottavaa puhetta, että tässä kuulkaa nyt vaan odotellaan ja vasta on päästy Pelle Peloton -vaiheesta, niin miltä tää teollisuus tai miltä tää energiateollisuus vois näyttää vaikka viiden vuoden päästä.

Saija Rasi: Viisi vuotta on aika lyhyt aika, koska pelkästään jo lupaprosessit vie vuodesta jopa kahteen. Eli jos nyt lähdetään isosti investoimaan, niin menee parikin vuotta ennen kun ne näkyy siellä energiantuotannossa. Mut kyllä mä uskon, että kuitenkin tää kaasuntuotanto tästä koko ajan kasvaa. Ei välttämättä räjähdysmäisesti, mutta kasvaa kuitenkin ja ehkä sit 10 vuoden päästä voi olla jo isompi ero tänhetkiseen tilanteeseen.

Seppo Mönkkönen: Minun näkemys on kanssa hyvin samantyyppinen, eikä niinkun voi… Ei nyt tapahdu niin, että yhtäkkiä hanasta kääntää, ens vuonna, nyt kun se… Nyt kun se öljyn tai kaasun tulo sieltä Venäjältä loppuu, niin ens viikolla sitten alkaa tätä tulla. Ei tämä tapahdu kyllä tosiaankin näin, että kyllä se kuitenkin on kysymsy aika isosta teknologisesta murroksesta. Se on myös siellä loppukäyttäjäpäässä, että minkälaisesti käytetään. Minkälaisiin rekkoihin tai ajoneuvoihin investoidaan, tai työkoneisiin? Nyt vaikka hyvä esimerkki on, että nyt Suomessa on ensimmäinen täysin biokaasulla toimiva traktori, yksi kappale on nyt tällä hetkellä New Holland -konserni tuonut Suomeen koeajettavaksi. Toki on semmosia muunnoksia, niin sanottuja dual fuel, että siinä on sekä dieselillä että biokaasulla käyvää, tai biometaanilla käyviä koneita on olemassa. Tää niinkun vaatii myös siellä loppukäyttäjäpäässä, että sillon kun se kysyntä on olemassa, sille on taattu hinta, niin sillonhan se bisnes syntyy. Jos ihan mitä tahansa bisnestä tehdään, niin jos sille on A kysyntä, B taattu hinta, niin kyllä se C, se toiminta sinne perään löytyy. Mutta nämä on vielä ne A ja B vielä niinkun semmosia. Sieltähän se löytyy ja vois sanoa että sehän se ratkaisee sen koko jutun. Jos on asiakas ja siitä ollaan valmiita maksamaan niin että se on järkevää liiketoimintaa, niin kyllä sitä tulee. Aivan varmasti tulee.

Klaudia Käkelä: Kyllä ja tämmösissä monimutkaisissa prosesseissa se on jotenkin vähän niinkun semmonen häntäänsä syövä käärme, että kumminkins ille kuluttajille tarvii sitten olla järkevä hinta justiinsa ja jotta se järkevä hinta syntyy, niin sen teknologia, logistiikan ja muun täytyy olla järkevän hintaista ja tehokasta ja näin. Näin se menee ja pyörii ja kehittyy sitten.

Seppo Mönkkönen: Niin. En tiedä kuinka moni seuraa, mutta jos se biokaasun… Sitähän myydään kiloissa, niin jos sitä vertaa vaikka bensan hintaan tällä hetkellä, niin se sama energiasisältö, niin sen, tota… Jos tällä hetkellä bensan hinta on pyöreesti kaks ja puoli euroa, niin biokaasulla se on puolitoista euroa. Eli siinä on euron hintaero jo tällä hetkellä, niin minun mielestä se olis aika houkutteleva. Ainakin minusta tuntuis aika houkuttelevalta. Saijahan ajeli tässä tänään biokaasuautolla tänne, niin sähän se tiedät ehkä tämän päivän hinnan ja muuta, mutta tavallaan se ero on huomattava jo. Mä sanoisin, että tähän mennessä yks ongelma onkin ollut, sen biokaasutuotannon tai biometaanituotannon haaste, se että se hintaero on vähän liian iso, että se olis houkutteleva bisnes. Että jos se on kaks ja puoli euroa ja toisessa on puolitoista euroa, mutta jos se ero ois vaikka et se biometaani ois kaks euroa ja bensa kaks ja puoli euroa, niin se bisnes syntyy siinä. Se 50 senttiä on aika iso ero liiketoiminnan kannattavuuden näkökulmasta.

Klaudia Käkelä: Te ootte nyt tosiaan tässä hankkeessa hyvin syväluotaavasti perehtynyt tähän aiheeseen ja pohtinut tätä miten biokaasua voidaan tuottaa järkevästi ja miten saadaan maatiloja mukaan ja näin poispäin. Mitä te toivotte, että tavallaan tän hankkeen hedelmä sitten vois olla ehkä Suomelle ja maailmalle? Tällanen kaunis ajatus, että mitä tästä voisi seurata.

Saija Rasi: Me tietysti jatketaan tän hankkeen ja vastaavien aiheiden parissa ja yritetään edelleen kannustaa ja auttaa niitä maatiloja jotka aidosti on kiinnostuneita tästä biokaasun tuotannosta, biometaanin tuotannosta ja tuoda yhteen niitä yrityksiä, kuljetusyrityksiä, jakelijoita. Ja tietysti meidän toiveena on, että me tässä onnistutaan. Me saadaan ne oikeat tahot löytämään toisensa ja pystytään tukemaan heitä siinä matkalla ja sitten tästä tulee uusi tämmönen biomaakunta.

Seppo Mönkkönen: Joo, tuo on varmaan hyvä semmonen meille tavoite, mutta töitä vaatii. Se, mikä täytyy sanoa, et tosi paljon yhteydenottoja. Siis sekä tiloilta, mut sitten vaikka asiantuntijayrityksistä jotka neuvoo vaikka maatiloja. He haluaa, koska se on heillekin… He laskee ja suunnittelee, tekee töitä. Myöskin nämä teknologiatoimittajat, mahdolliset ne kaasujen käyttäjät. Se semmonen positiivinen hyrinä on. Se on enempi ehkä vielä sitä tiedon hakemista ja askelmerkkien hakemista. Osa, pisimmällä olevat yritykset on jo tehnyt tai joku firmakunta on jo tehnyt investointipäätöksiä, tai Valiolla on menossa aika iso projekti täällä Pohjois-Savossa kanssa, että St1:n kanssa on tämmönen Suomen Lantakaasu Oy, joka tekee semmosta että nyt vaan mihin tämä tämmönen iso, keskitetty yksikkö tehdään. Tässä tapahtuu kyllä tosi paljon ja se jo itsessään luo sen uskon, että ei tämä sammu. Ei tämä ole vain tämmönen hypetysjuttu, vaan kyllä tässä selkeesti semmonen uusi vaihde on olemassa.

Saija Rasi: Niin, aina voi ottaa yhteyttä. Jos tästäkin herää kysymyksiä, niin mielellään vastaillaan lisää.

Seppo Mönkkönen: Ja tosiaankin me ei olla ainoita, että me oltiin tässä vaan kaks haastattelussa. Sekä Lukella että Savonialla on iso määrä asiantuntijoita ja myöskin Lukella ja Savonialla on useita muitakin hankkeita. Että ei me olla ainoita, että kyllä tässä ympärillä tapahtuu ja myöskin sitten meillä on hyviä asiantuntijayrityksiä, pitkään jo toimineita. Ja nyt myöskin maatilamittaluokan investointejakin on liikkeellä Pohjois-Savossa, että nekin kannattaa huomioida että näitä esimerkkikohteita on nyt tulossa. Täällä Pohjois-Savossa on ollut vaan tuo Luken tutkimusyksikkö reilut 10 vuotta jossa biokaasua on tuotettu, mut nyt myöskin maatilat ovat tehneet investointeja ja näyttää siltä että tavallaan se koko ketju lähtee toimimaan. Hyvä niin.

Tämä on Savonian legendat -podcastsarjan jakson tekstivastine. Voit kuunnella jaksot SoundCloudista klikkaamalla tästä.

[musiikkia 00:00:01]

Klaudia Käkelä: Tervetuloa kuuntelemaan Savonian legendat -podcastia. Tässä podcastissa savonialaiset saavat kertoa ammattikorkeakoulumme legendoja, jotka perustuvat pelkästään tositarinoihin, tutkimuksiin ja tinkimättömyyteen. Minä olen [Claudia Käkälä? 00:00:30] ja tässä jaksossa keskustellaan ensihoitajien kohtaamista uhkatilanteista. Päällekarkaavat potilaat tai potilaiden omaiset ovat ikävä kyllä alalla arkipäivää. Miten toimitaan tilanteissa, joissa ihmisiä auttamaan tullut henkilö joutuu itse uhriksi ja ikävään tilanteeseen? Studiossa kanssani minulla on kaks Markoa. Marko Kolula ja Marko Tolonen. Lämpimästi tervetuloa.

Marko Kolula: Kiitoksia kutsusta.

Marko Tolonen: Kiitos.

Klaudia Käkelä: Selvyyden vuoksi taidamme jatkaa tästä nimillä Kolula ja Tolonen, ettei mene aivan sekaisin. Kolulan Marko, sä olet tosiaan ensihoitaja ja kouluttaja ja sun opinnäytetyön pohjalta on luotu tämmönen ensihoitajien uhkatilannekoulutus. Tällä koulutuskokonaisuudelal koulutetaan ennaltaehkäisemään tämmösissä arkisissa työtehtävissä ensihoidossa esiintyviä uhka- ja väkivaltatilanteita. Ja sitten taas Tolosen Marko puolestaan on niin ikään ensihoitoalan ammattilainen, mutta hänellä on tässä enemmän roolina tämä Savonian lehtori. Sinä opetat meillä ensihoitajia. Ensihoidon henkilökunnan kohtaamien uhkatilanteiden määrä on viime vuosina lisääntynyt. Samalla on alettu kiinnittää enemmän huomiota myös hoitoalalla työskentelevien työturvallisuuteen. Ensihoitajiin kohdistuu väkivaltaa ja se on ihan globaali ilmiö ja niihin on kautta aikain suhtauduttu vähättelevällä tavalla, eikö vaan, että väkivalta ja uhkaavat tilanteet, ne nyt vaan kuuluu työnkuvaan kun olet ensihoitaja. Kertoisitteko hiukan siitä, että mitä me tiedetään näistä ensihoidon kohtaamista uhkatilanteista konkreettisesti? Millasia tilanteita siellä kentällä kohdataan?

Marko Kolula: No, niinkun tuossa sanoit, niin näitä ensihoitoon, oikeestaan modernin ensihoidon aikakautena jos puhutaan, elikkä ehkä aikaa sen jälkeen kun sairaankuljetusta on tehty muilla kuin hevoskärryillä, niin tähän työnkuvaan on liittynyt tämmöset uhka- ja väkivaltatilanteet ja niinkun sanoit, niin se on ihan globaali ilmiö. Sanotaan, että vielä viime vuosiin asti sitä on pidetty osana työnkuvaa ja se on ikään kuin hyväksytty ja vasta nyt 2000-luvulla siihen ollaan suhtauduttu tällasella  nollatoleranssilinjalla. Siihen on olemassa nyt sitten valtakunnallisesti ja globaalisti erinäköisiä koulutusmenetelmiä mihin itse omalta osaltani halusin sitten laittaa korteni kekoon, kun huomasin että meidän omalla alueella ei oikein minkäännäköisiä työkaluja näiden tilanteiden ennaltaehkäisemiseks ollut olemassa.

Marko Tolonen: Tähän voisin lisätä vielä, että aikaisemminhan ensihoito tai sairaankuljetustoimi on ollut, usein liitetty pelastustoimeen hyvin voimakkaasti. Nyt sitten oikeestaan siitä lähtien kun se on enemmän liitetty tähän terveydenhuollon ensihoitopalveluun, niin siitä lähtien voisi ajatella että tää nollatoleranssiajattelu on enemmänkin mielletty osaksi terveydenhuollon työtä, jota se todellakin on, eikä kenenkään pitäisi sietää tai joutua kohtaamaan fyysistä tai henkistä ahdistelua tai sen uhkaa työssään.

Klaudia Käkelä: Oon itekin huomannut vaikka en oo alalla, että viime vuosina on noussut toki ihan yleisesti… Se ei oo vain ensihoitajien työhön liittyen, vaan niinkun justiinsa Tolosen Markokin mainitsit, että tavallaan laajemmin koko terveydenhoidon alalla on ruvettu kiinnittämään huomiota siihen että hetkinen, että ei tää voi olla lähtökohtaisesti näin. Että vaikka psykiatrisellakin puolella, missä luonnollisesti se potilas voi usein olla semmosessa tilanteessa että hän ei ihan ymmärrä niitä tekojensa seurauksia, niin et se ei siltikään oo OK että se ihminen joka tekee siinä tilanteessa työtään, niin joutuu sit tämmösen uhriksi.

Marko Tolonen: Kyllä ja ehkä myöhemmin tänään puhutaan siitä viranomaisstatuksesta vielä, mutta aiemmin kun tavallaan ensihoitotyötäkin on tehnyt palomiehet, palomiehen virkastatuksella, niin sitten siihen on ehkä mielletty enemmän jotenkin semmosta ajatusta siitä että on voitu rajoittaa enemmän sitä potilaan käyttäytymistä. Esimerkiks Marko Kilpi, joka on kansanedustaja ja poliisi tästä Pohjois-Savosta, niin Markon kanssa juteltiin tossa joku aika sitten, niin aiemmin saatto olla niin että kun poliisi meni kohteeseen, niin siellä oli jo laitettu asiakas nippuun ensihoitopalvelun toimesta ja sehän ei oo tänään enää arkipäivää, vaan poliisi rajoittaa ja terveydenhoitopalvelu tekee sitten oman työnsä.

Marko Kolula: Joo, mä oon kuullut itse asiassa ihan samanlaisia tarinoita pitkän uran tehneistä palomiehistä ja se asia on ratkaistu, sanotaanko ehkä ei niin sivistyneellä tavalla aiemmin siellä kohteessa. Mutta haluan vielä mainita tuosta, että omien havaintojen perusteella nää tämmöset uhka- ja väkivaltatilanteet ei kosketa ainoastaan ensihoitoa eikä terveydenhuoltoalaa, vaan kyllähän voidaan varmaan puhua ihan yhteiskunnallisista ilmiöistä. On se toimipaikka sitten kaupan kassa tai peruskoulun opettaja, tai muuta. Taitaa olla joissakin peruskouluissa jo vartijat käytössä, mikä tietysti sitten indikoi ehkä meidän yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista ja tilasta aika paljon.

Klaudia Käkelä: Kyllä. Sieltä tuli jo kolmas Marko. Musta tuntuu, että meillä alkaa nyt olla jo Kilven Markonkin kanssa tässä tarpeeksi Markoja paikalla. Kertokaa vielä niistä konkreettisesti, että millasia ne on ne tilanteet joita ensihoidossa kohdataan, joissa tulee semmonen konkreettinen vaara sille hoitohenkilökunnan terveydelle.

Marko Kolula: No, heti alkuun varmaan pakko mainita, että tämmönen vaaran tunne, niin sehän on subjektiivinen käsite ihan täysin. Se mikä minulle voi olla vaarallista ei välttämättä ole sinulle vaarallista ja siten ehkä tämmöstä absoluuttista määrää ei esimerkiks voida sanoa. Nää perustuu kaikki tämmösiin haittatapahtuma, tai laatupoikkeamailmoituksiin, jotka sitten ensihoitajat ilmoittaa sen subjektiivisen kokemuksensa perusteella. Mutta pääsääntöisestihän nää tapahtumat on just nimenomaan uhkaavia, eli verbaalisia, suusanallisia. Suusanallista käyttäytymistä, aggressiivista käyttäytymistä ensihoitajia kohtaan. Sitten vähenevissä määrin… Tai ei vähenevissä määrin, mutta vähemmän on sitten tämmösiä fyysisiä päällekarkauksia ja sitten kaikista pienin osuus siellä on sitten tämmösiä aseellisia uhkauksia tai aseellisia päällekarkauksia. Mutta niitäkin valitettavasti on. Ja mitä vakavampi tapahtuma, niin sen vakavammasta kokonaisuudestahan tässä on kysymys. Kyllähän lähtökohta pitää meidän alalla ja kaikilla muillakin aloilla olla että töihin tullaan terveenä ja töistä lähdetään terveenä. On pelkästään hyvä asia, että tämä ala on nyt herännyt tähän ongelmaan ja sitä vastaan sitten tehdään työtä ja koulutetaan ensihoitajia.

Marko Tolonen: Esimerkiks yks semmonen tilannekuvaus tulee mieleen jossa itsekin olin mukana sillon, eli tuli tällanen aivohalvaustehtäväkoodi, bertta 706. Sitten kerrostaloasuntoon siinä mentiin ja mies istui siellä keittiössä pöydän ääressä ja valitti puheen puuromaisuutta ja toispuolihalvausta. Siinä sitten ensihoitajaparin kanssa kun ruvettiin tutkimaan, niin selvisi aika nopeesti se että hän näytteli tämmöstä tilannetta ja sitten kohta ottikin puukon siitä pöydältä ja sitten jouduttiin tekemään tällanen hätäpoistuminen tilanteesta. Tää on harvinainen tilanne, mutta näin on itsellekin sattunut, että semmosia sattuu. Ja oikeestaan ennen tätä tilannetta mä itekin olin hyvin skeptinen että sattuuko semmosia tilanteita koskaan, mutta näin on myös omalle kohdalle sattunut.

Marko Kolula: Joo ja tää on hyvä esimerkki siitä, että nää tapaukset on jopa niin pitkälle vietyjä että nää meidän potilaat, niin aivan siis laskelmoidusti, kuten edelläolevassa esimerkissä, laskelmoidusti ja suunnitellusti on siis soittanut ambulanssin ja esittänyt oireita ja sitten ottanut puukon esille. Elikkä, ellei siellä sitten taustalla – en tietenkään tarinaa tunne – ole jotain muuta motiivia, mutta ihan tämmösiä esimerkkejä olen kuullut muiltakin.

Marko Tolonen: Ja kyllä ne liittyy just semmosiin lääkevarkauteen ja näiden… Ambulanssissahan on näitä huumaavia lääkkeitä, hyvin pieni määrä mutta joka tapauksessa. Monet tapausesimerkit mitä Suomesta on on liittynyt siihen, että sitten on anastettu niitä lääkkeitä siitä. Kuopiossakin tapahtu tossa joku vuosi sitten ihan tutuille työkavereille semmonen tapaus jossa ensihoitajat oli sitten joutuneet ambulanssilla lähtemään karkuun ajamaan. Kyse oli tämmösestä uhkatilanteesta jossa niitä läkkeitä haluttiin anastaa.

Klaudia Käkelä: Ja tommosessa tilanteessa tosiaan jos joutuu sinne paikalle hoitamaan ihmistä joka oletettavasti tarvitsee apua ja sitten tilanne kääntykin niin, että pitää hylätä se tässä tapauksessa lainausmerkeissä potilas, koska sitä hätää ei todellisuudessa ollut, mutta eikö pidä paikkaansa että mahdollinen uhkaaja, tai uhkaava henkilö voi olla myös potilaan omainen, tai joku siinä tilanteessa mahdollisesti täysin ulkopuolinenkin henkilö.

Marko Kolula: Kyllä ja en tiedä ihan tilastollisia tunnuslukuja, mutta se on hyvin mahdollista. Nää tämmöset, sanotaan tämmöset suunnitellut, vaikka lääkevarkaudet ja suunnitellut uhkatilanteet, ne on pieni osa noita tapahtumia. Aika tyypillistä on, että tilanne siinä paikanpäällä kehkeytyy sitten väkivaltaseks syystä tai toisesta. Aika tyypillistä on, että potilas tai omainen on tyytymätön ensihoidon palveluun siinä paikanpäällä ja sitten se tilanne eskaloituu. Kaikennäkösiin asioihin tässä täytyy varautua ja aika, sanotaanko laajasta ongelmasta on kysymys.

Marko Tolonen: Just näin ja sitten tähän tulee tietenkin jokaisen ensihoitajan ja työntekijän persoonalliset ominaisuudet, jotka liittyy siihen provokatiiviseen aktiivisuuteen, eli tilanteesta saadaan kyllä tietysti provosoitua semmonen tilanne jossa sitten potilas kokee jotenkin jäävänsä alakynteen, tai ei tuu kohdatuksi ja sittenhän se on omiaan eskaloimaan. Mutta tämmöset tilanteet on varmaan aika harvinaisia nykyään, tai ainakin vähentymässä, tai siihen on kiinnitetty huomiota, mutta esimerkiks poliisin puolella on tutkittu, että joillekin poliiseille sattuu enemmän semmosia tilanteita joissa joutuu painiotteita käyttämään, kun taas toisille ei satu niitä. Se johtuu monesti tästä yksilön persoonallisista ominaisuuksista.

Marko Kolula: Joo ja viestintä on hirveen isossa roolissa. Oikeestaan ratkaisevassa roolissa. Se mihin ite paneudun hyvin voimakkaasti tossa, sanotaanko ton opinnäytetyön koulutuksen perusteissa, on se että puolin ja toisin täytyy saavuttaa luottamus ensihoitajien ja potilaan tai ja omaisten välillä. Ja viestintähän on siinä hyvin ratkaisevassa roolissa. Mutta sitten se, että minkälaista tämmöstä viestintää ensihoitajille esimerkiks opetetaan, niin mun käsittääkseni se on vähintäänkin kirjava ja vaihtelevaa ja lopputuloksena sitten hyvin pitkälti sen yksittäisen ensihoitajan persoonallisuuden varassa, kun mitään tämmösiä viestinnällisiä perusteita ei oo ensihoitajalle missään opetettu. Ja mun käsittääkseni esimerkiks poliisilla, jossa tää viestinnällinen vaikutus ja viestinnän merkitys on hyvin isossa roolissa näiden eskaloitumisten ennaltaehkäisemiseks, niin taas sitten poliiseille opetetaan omassa oppilaitoksessa että, tota… Tahdon sanoa, että tanssiin tarvitaan aina kaksi, että sille voi olla ihan hyvä syy minkä takia potilas tai omainen on pettynyt tai tyytymätön ensihoidon palveluun. Se on oikeestaan ihan inhimillistä. Mä haluan sanoa, että ensihoitajilla täytyy olla puhtaat jauhot pussissaan jos he joutuu tämmösen hyökkäyksen kohteeksi, eli ensihoitopalvelun ei pidä antaa mitään syytä omalla toiminnallaan aiheuttaa sitä potilaan päällekarkaamista. Siitäkin huolimatta ne voi sattua. Mä en tarkoita sitä, että se ois missään tapauksessa oikeutettua, tämmönen päällekarkaaminen, mutta ei voi olla niin että ensihoitajat antais omalla toiminnallaan aihetta siihen. Just niinkun Tolonen puhu tästä provokatiivisesta käytöksestä. Sitäkin valitettavasti meidän alalla jonkun verran näkee.

Marko Tolonen: Ja tästä päästään oikeestaan aika hyvin niihin juurisyihin, et jos tehtäis tämmöstä juurisyyanalyysiä, niin kyllä varmasti yks iso tekijä on se että 10 ensihoitajaa käyttäytyy 10:llä eri tavalla. Ja jos verrataan vaikka poliisiorganisaatiota tai vaikka pelastustoimea, niin poliisit ja pelastajat näyttää aika lailla samanlaisilta ulkoapäin katsottuna ja he käyttäytyy aika lailla samalla lailla erilaisissa tilanteissa, mutta ensihoidossa on aika suuri variaatio ja mukaan mahtuu erilaisia henkilöitä. Ja jos nyt mennään vaikka tällaseen somekulttuuriin, niin kyllä me ollaan oltu Marko Kolulan kanssa aika järkyttyneitä välillä, kun me luetaan minkälaisia postauksia ihmiset laittaa ja miten he viestii somessa meidän koko alan puolesta. Se on kyllä minun mielestä erittäin suuri ongelma tällä alalla ja siks tätä alaa ehkä leimaa vähän liikaa tällanen liian suuri variaatio ja yksilön valinnat. Yksilöllä on paljon vapauksia, mutta ei oo tarpeeksi vastuuta.

Marko Kolula: Joo, juuri näin ja mä luulen että tää osaltaan selittyy, niinkun viittasit tuohon viranomaistoimintaan, että me ollaan kuitenkin viranomaiskentällä ja tehdään yhteistyötä monen eri muun viranomaisen kanssa, mutta sitten tämmöstä viranomaistoiminnan tunnusmerkistöä vaikka viestinnän osalta, niin ei oo ensihoitopalvelulle säädetty, vaan periaatteessa sä voisit olla ensihoitajan työtehtävillä Petri Nygårdin festaripaidalla ja sä et tee siinä mitään väärää, sen sijaan kun taas esimerkiks muille viranomaisille on säädetty mitenkä he pukeutuvat. TVoisisin, että tällä alalla tulevaisuudessa ois muun muassa tän viestinnän osalta tehty ihan säädökset ministeriötasolta, niinkun sisäministeriö on omalle sektorilleen tehnyt, mutta… Näyttää kyllä itse asiassa ihan hyvältä, että me kohti sitä viranomaisstatusta ollaan menossa ja sisäministeriöhän on ensihoitopalvelun viranomaistoiminnaksi käsittääkseni jo määritellyt, mutta varsinaisesti ensihoitaja ei ole viranomainen. Tässä ois mun mielestä valtakunnallisesti tämmönen säätelyn paikka.

Marko Tolonen: Ehdottomasti. Ja tähän liittyy sitten se lain tuoma suoja viranomaista vastaan, jos joku hyökkää, ja tällaset asiat. Ja jos nyt sitten katsotaan vaikka laajempaa perspektiiviä maailmalta, minkälaisia ensihoitajia eri puolilla maailmaa on, niin esimerkiksi Etelä-Afrikassa ensihoitajalla on pistooli vyöllä ja hän työskentelee aika erilaisessa olosuhdeympäristössäkin, mutta… Mutta hänellä on tietynlainen status, mitä meillä ei oo eikä kukaan toivo Suomeen että tämmösiä ensihoitajia tulis, mutta… Mutta ongelma on just se, että meidän ensihoitajilla ei oo viranomaisstatuksen antamaa suojaa vielä ja se on ollut iso ongelma tässä koko uhkatilannenäkökulmassa.

Klaudia Käkelä: Ja toi on varmaan semmonen asia, mikä potilaalle tai asiakkaalle, tai miksi sitä haluaa sanoa… Tavan ihmiselle, kansalaiselle ei näyttäydy, koska meille ehkä aika usein, niin poliisit, palomiehet, ensihoitajat, ne on semmosta yhtä könttää.

Marko Tolonen: Toi on hyvä pointti. Jos mä saan tähän jatkaa, niin täähän liittyy myös hyvin syvälle tutkintokoulutusrakenteeseen. Nykyäänhän meillä Suomessa on semmonen tutkintorakenne ensihoitajilla, että he opiskelee sairaanhoitajatutkinnon samalla ja valmistuu sairaanhoitajaksi ja ensihoitajaksi siitä tutkinnostaan. Ja kun meillä ei oo omaa laillistettua asemaa ensihoitajalla, niin ei oo voinut syntyä semmosta omaa sektoria, vaikka niinkun Iso-Britanniassa on, että siellä on oma yliopistokoulutuslinjansa tää paramedic-puoli ja nurse-puoli on sitten erikseen. Mutta koska meillä nää on samassa, niin se tuottaa lähtökohtaisesti täntyyppisiä ongelmia sitten sinne kentälle ja niitä sitten pitää paikkailla sillä erilaisella lainsäädännöllä siellä tulevaisuudessa ja kenties tämmösellä viranomaisstatuksella, mutta katsotaan nyt mihin tääkin tutkintokoulutus sitten tästä kehittyy, mutta et nää on sellasia ehkä lieveilmiöitä mitkä sitten juurisyistä johtaa tämmösiin rakenteisiin.

Marko Kolula: Ensihoidolla ei, tai ensihoitajalla ei ole mitään toimivaltuuksia, elikkä käyttää julkista valtaa. Oikeestaan tänä päivänä me ollan just näissä tämmösissä arkitodellisuuden kanssa pienissä ongelmissa, että esimerkiks Poliisihallitus tulkitsi uudestaan virka-apuun liittyvää lainsäädäntöä tässä vuoden alussa, joka tarkottaa sitä että jos meillä on mielenterveysongelmista kärsivä potilas, niin poliisi ei anna virka-apua ellei tämä potilas ole aggressiivinen itselleen tai muille. Ja jos siellä paikanpäällä ei oo ketään kenellä on oikeus murtaa tämän potilaan itsemääräämisoikeus. Ja me ollaan siinä tilanteessa nyt, että itsekin tässä ihan joutunut pari kertaa ihan viime aikoina omassa työssäni todistamaan, että meillä on selkeästi hoitoa tarvitseva potilas, psyykkisesti sairas. Hän ei ole vaaraksi itelle eikä muille, kieltäytyy hoidosta, niin sinne ei saada poliisia koska poliisi ei tämän tulkinnan mukaan sinne paikalle enää tule ja ensihoito ei voi tämän potilaan vapautta riistää, koska ensihoidolla ei ole mitään toimivaltuuksia. Lopputuloksena on sitten, että nää potilaat jää ilman hoitoa. Mun mielestä tää on hyvin huolestuttava kehityssuunta, joka olis tietysti ratkaistavissa sillä että ensihoitajilla olis toimivaltuuksia ja käyttää julkista valtaa tämänkaltaisiin tilanteisiin, mutta en tiedä miten herrat ministeriössä meinaa asian ratkaista. Joka tapauksessa omaa tämmöistä ammattietiikkaa vastaan vähän sotii se, että meillä on selkeästi hoitoa tarvitseva potilas joka on vielä oikeutettu siihen hoitoon, niin sitten meillä ei oo mitään pelinappuloita tämän potilaan oikeutta toteuttaa. Riippumatta nyt siitä onko hän hoitomyönteinen vai ei, mutta jos on sairaudentunnoton eikä ymmärrä omaa tilaansa eikä etuaan, niin nää on vähän hankalia paikkoja.

Marko Tolonen: Ne on monimutkaisia tilanteita kaiken kaikkiaan, mutta esimerkiks tossa Marko Kolulan kuvaamassa tilanteessa se toimivalta, tai se päätös jolla esimerkiks se ovi murrettaisiin, niin se tulee sieltä lääkäriltä, jonka jälkeen poliisi voi tehdä tämmösen toimenpiteen yhteistyössä esimerkiks pelastusviranomaisen kanssa, joka sitten toteuttaa sen tilanteen. Mutta ne ei oo lainkaan yksinkertaisia eikä yksiselitteisiä tilanteita, vaan pikemminkin jokainen tilanne on yksilöllinen.

Klaudia Käkelä: Tästä päästään aika mukavasti, kun voisin kuvitella että mikäli ensihoidolle tämmösiä tavallaan laajempia virkaoikeuksia jossain vaiheessa tulee, niin voisin kuvitella että se edellyttää myös koulutuksen lisäämistä tavallaan siihen suuntaan. Ja tosiaan vaikka tää ongelma, eli nää uhkatilanteet on tunnustettu alalla jo pitkään, niin ensihoidon oppilaitosten opetussuunnitelmissa tämä ei ole näkynyt sit koulutuksena, niin miten ambulanssin henkilökuntaa on aiemmin sitten valmisteltu näihin tilanteisiin, kun semmosta selkeetä koulutuskokonaisuutta ei tossa opetussuunnitelmassa oo ollut.

Marko Tolonen: No, Marko Tolonen vois tähän tietysti vastata Savonia-ammattikorkeakoulun edustajana, että voisko sanoa että huonosti valtakunnallisesti. Ja johtuen myös siitä, että ensihoitaja-statuksen takana voi olla monia eri tutkintonimikkeitä. Siellä voi olla lähihoitajia. Siellä voi olla ensihoito-ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä. Siellä voi olla sairaanhoitajia ja jopa vanhan mallin koulutuksen omaavia henkilöitä. Kyllähän tää varioi niin paljon sitä alaa mistä mä jo kerroin, että 10 ihmistä tekee eri tavalla sitä työtä. Mutta siitä olen kyllä vakuuttunut myös, että tulevaisuudessa meidän pitäisi lisätä tämmösiä asioita ilman muuta opetussuunnitelmaan. Mutta ehkä ongelmaksi tulee tää näkökulma mistä mainitsin, että kun tässä opiskellaan muutakin kuin ensihoitoa. Tässä opiskellaan sairaanhoitajan ammattikorkeakoulutasoinen tutkinto, joka ei oo ihan vähän, ja sillä on omat laatustandardit jotka pitää täyttyä täysin. Ja silloin ehkä se optimi mikä voisi ensihoitoon valmistaa, niin ei tuu tällä tutkintorakenteella koskaan toteutumaan, mutta jos ensihoitajasta tulisi tällanen laillistettu oma tutkintonsa ja oma tutkintorakenteensa, niin silloin tämmösiin asioihin olis mahdollisuus enemmän ottaa kantaa ja opetussuunnitelma voitaisiin rakentaa sentyyppiseksi että se palvelis paremmin.

Marko Kolula: Joo ja tuohon kysymykseen, niin työturvallisuushan on työntekijän työoikeutta ja sanotaan, että tähän on ensimmäisenä herännyt tietysti työnantajan edustajat. Mutta se koulutus mihin ite kiinnitin huomiota, niin oli ehkä aika vajavaista sillä tavalla että se keskitty aika pitkälti esimerkiks tiettyihin tehtävälajeihin, milloin ensihoitajien pitäis aktivoitua, elikkä kategorisesti että jos on mielenterveysongelmainen, niin siellä voi olla uhkatilanne, mutta sitten jos on vaikka tämmönen raajakipuinen, niin siellä ikään kuin ei olis sitä. Se oma tulokulma oli, että ensihoitajan täytyy olla hereillä ihan kaikilla tehtävillä ja ihan koko työpäivän aikana, itse asiassa. Ja mitä tarkastelin noita tilastoja, niin tämmösiä päällekarkauksia ja uhkatilanteita oli tullut siis sellasilla tehtävillä missä ei ikinä vois maalaisjärjellä ajateltuna uhkatilannetta syntyä. Siellä oli esimerkiks liikenneonnettomuus yks semmonen mistä oli raportoitu ja jos nyt niinkun ajatellaan, niin lähtökohtaisesti vois olettaa että siellä ei mitään tämmöstä aggressiivista käytöstä olis odotettavissa, mutta se on kuitenkin mahdollista. Eli tämmönen kategorinen ajattelu pitäis jättää pois ja pitää pitää mieli valppaana ja ajattelu aktiivisena ihan ympäri vuorokauden, tai koko työpäivän. Se on ehkä se mihin tässä ollaan nyt valtakunnallisesti, niinkun… Ehkä se merkittävin ero mihin valtakunnallisessa tämmösessä ensihoitajien uhka- ja väkivaltatilannekoulutuksessa ollaan panostettu, elikkä kaikki lähtee sieltä ensihoitajan omasta ajattelutyöstä ja omasta ympäristön tarkkailusta ja oman toiminnan suunnittelusta ja parityöskentelystä ja tämmösestä, eli sitä ympäristöä sun pitää tarkkailla oikeastaan koko ajan.

Klaudia Käkelä: Kyllä ja tästä  päästään juuri seuraavaan ajatukseen tai kysymykseen, mitä olisin ollut kysymässä, eli mitkä ne on sitten ne keinot millä tavalla ensihoitaja menee sellasiin tilanteisiin joissa mahdollisesti voi olla uhkatilanne, vai otetaanko se mahdollinen tilanne huomioon jo ennenkö edes mennään vaikka rakennukseen tai astutaan sieltä ambulanssista ulos, että mitä siellä voi olla vastassa.

Marko Kolula: Kyllä se lähtee ihan jo oikeastaan siitä, että kun ensihoitaja aloittaa työpäivänsä niin hän tunnustelee omia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia vahvuuksiaan siltä työpäivältä. Voi olla, että jostain syystä joku harmittaa, niin on ihan selvää että sä et sitten oo välttämättä työpäivän aikana viestinnällisesti kaikkein parhaimmillasi. Tai voi olla, että sulla on vaikka käsi kipeä tai muuta, niin se rajoittaa sun fyysisiä toimintoja. Eli sen pitäis alkaa siitä ja muidenkin myös tämmösten turvallisuustekijöiden kartoittamisesta. Sulla on varusteet kunnossa, sulla on auto kunnossa ja niin edelleen. Tietysti myös keskustella näistä asioista työpäivän aikana myös sen työparin kanssa, et mitenkä uhka- ja väkivaltatilanteisiin kyetään varautumaan ja mitkä ne omat valmiudet on. Mut sitten sen jälkeen, niin aina kun tulee ensihoitotehtävä, niin se on potentiaalinen uhka. Ihan sama niinkun sanoin tossa aiemmin. Sillä tehtävälajilla ei oo merkitystä, mutta sillon potentiaalinen riskitekijä tulee aina kun meille tulee tehtävä ja me joudutaan jonnekin lähtemään. Se mitä opetan ja mikä on ehkä ensihoitajille ollut uutta, niin on kohteen tämmönen profilointi, eli ruvetaan keräämään kaikilla mahdollisilla keinoilla tietoa siitä että mitä siellä vois olla odotettavissa. Siihen on olemassa erilaisia  menetelmiä, mitä kyllä tänä päivänä ensihoitajat on alkanut käyttämään hyvin ansiokkaasti. Ja sitten tämän profiloinnin perusteella ensihoitoyksikkö tekee itselleen suunnitelman ja sen profiloinnin perusteella tietysti arvioi sen uhka-asteen mikä siellä kohteessa on. Sitten tehdään suunnitelma ja noudatetaan sitä sovittua suunnitelmaa ja tämmösiä taktisia menetelmiä joilla minimoidaan se päällekarkaamisen riski. Ne on ihan tämmösiä yksinkertaisia tapoja, mutta… Eikä siihen sisälly mitään tämmöstä mitä vois helposti olettaa, että jonkinnäköistä painimista lähtökohtaisesti, vaan ihan yksinkertaisia menetelmiä joilla voidaan estää toisen ihmisen hyökkäys itseä kohti. Tai hidastaa. Välttämättä, vaikka tehdään asioita kuinka hyvin tahansa, niin ei voida 100-prosenttisella varmuudella estää, mutta… Mutta tämmösiä ihan pieniä juttuja.

Marko Tolonen: Marko Kolula hyvin kerto tossa, mut ehkä ne konkreettiset keinot on just jotain semmosia että ovea avattavassa jalka on estämässä sen oven kokonaan aukeamista ja sitten sellanen taktinen näkökulma, kenttien havainnointi. Lähestytään tiettyjä nurkkia tietyllä taktiikalla ja katsotaan esimerkiks asunnossa ollessa muiden huoneiden sisältä, avataan ovet ja varmistetaan ikään kuin se selusta, jätetään ovi. Ynnä muita tämmösiä taktiikoita ensihoitaja käyttää, mutta vois sanoa silleen että sellasen, viisaasti toimiva, taktisesti… Taktisesti, viisaasti toimiva ensihoitaja ei ulkomuodoltaan poikkea juuri mitenkään, eikä sitä ulkoapäin pysty ehkä kovin voimakkaasti huomaamaan mitenkään, mutta se prosessi käydään siellä oman pään sisällä.

Marko Kolula: Joo, kyllä. Tämmönen ensihoitaja on rento ja valpas siinä omassa työtehtävässään ja toiminta on semmosta johdonmukaista ja määrätietoista. Ja näiden nyt edellämainittujen, konkreettisten toimien lisäksi oon painottanut että etäisyyden pito on kaikkein paras. Se antaa turvan kaikkea muuta paitsi ampuma-asetta kohtaan. Luotia nyt kukaan ei osaa tai kerkeä juosta karkuun, mutta niinkun sanoin, niin onneksi näiden väkivaltamuotojen osuus on aika vähäinen ja kaikista suurin osuus on sitä suusanallista tai sitten tavaroiden heittelemistä, tai nyrkeillä lyömistä tai potkimista. Mutta kun meillä on se etäisyys, niin sillon me ollaan hyvin suojassa näiltä edellämainituilta uhilta. Ja se mikä tossa on ollut kanssa, tämmönen niinkun, sanotaanko tämmönen aika iso orientaatiomuutos tai kulttuurinmuutos. En tiedä miten Tolonen on kouluttanut ensihoitajia, mutta oon kuullut että joissakin nimenomaan ensihoitajia kouluttavissa oppilaitoksissa ollaan asetettu aikapaineita siitä, että kun tullaan kohteeseen niin puolessa minuutissa pitäis olla jo verenpaine mitattu ja muuta. Se ohjaa siis ensihoitajia orientoitumaan siihen kliiniseen puoleen ihan täysin, koska se aikapaine on tietysti näissä asioissa. Ja se kaikki on nyt siitä työturvallisuudesta ja siitä havainnoinnista pois. Eli pikkasen jarrua siihen kliiniseen puoleen ja muutaman sekunnin tauko ihan vaan siihen ympäristön havainnointiin ja siihen onko tää tila turvallinen työskennellä. Kun tutkin tätä asiaa, niin Yhdysvalloissa koulutetaan lähtökohtaisesti, ihan alusta asti, että ensimmäinen asia mikä pitää olla, niin scene safe, eli ympäristö pitää olla ensihoitajalle turvallinen. Sitä vähän samaa orientaatiota oon näissä omissa koulutuksissa pyrkinyt tuomaan ensihoitajille, eli ei semmosta kliinistä ja kiire, kiire, kiire, vaan katotaan että onko täällä ylipäätään turvallista työskennellä. Se on aika jännä, että jos meillä on vaikka liikenneonnettomuus tai joku tämmönen pelastusjohtoinen tehtävä, niin siellä kyllä painotetaan sitä työturvallisuutta, että ensihoitaja ei voi mennä heikoille jäille vaikka siellä potilas onkin, mutta sitten tää tämmönen uhka- ja väkivaltatilanteessa, niin sitten se jää jotenkin silleen sivuun. Toivoisin, että Suomessa koulutuksissa, niin nimenomaan tämä riski tuotais voimakkaammin esille, ihan yhtä arvokkaana kun näissä liikenneonnettomuuksissa tai tulipaloissa tai heikolla jäällä tai muutenkin.

Klaudia Käkelä: Jälleen, kun mä edustan nyt tässä huonessa kahden ensihoitoalan ammattilaisen rinnalla tämmöstä rivikansalaista, niin toi on tosi mielenkiintoinen tavallaan. Se tuntuu jotenkin vähän paradoksaaliselta puhua ensihoidon yhteydessä siitä että otetaan aikaa ja otetaan etäisyyttä, kun mielikuva siitä ensihoitajasta on se että se menee tuhatta ja sataa tilanteeseen ja välittömästi on siinä potilaassa kiinni, niin tää on tosi mielenkiintoista tavallaan kuulla tälleen rivikansalaisen näkökulmasta, että niitä asioita vois ehkä miettiä toisellakin tapaa ja se todellinen työ ei välttämättä oo sitä että ollaan ihan saman tien siinä iholla, vaan pitää ottaa se hetki ja välillä se etäisyys myös.

Marko Tolonen: Tähän vois kertoo, että minkälaisia ne olosuhteet on ensihoidossa. Sitä ei kukaan voi tietää, joka ei oo ensihoitotyötä tehnyt, tai poliisin tai pelastustyötä tehnyt, minkälaisissa olosuhteissa ihmiset voi elää suomalaisessa yhteiskunnassa. Sellaseen pimeeseen kämppään kun menee sisälle missä on roskia metrin kerros molemmilla sivuilla ja menee vaan semmonen pikkuinen polku siitä käytävän keskeltä jonnekin eteenpäin, niin siinä ei es tuu mieleen mennä kovin nopeesti sinne potilaan luokse, vaan tekee mieli tehdä tällaset ennakoivat toimenpiteet ja selvittää missä ollaan. Onks täällä aseet? Onks täällä jotain ansoitusta? Voiks tänne mennä ja millaisella taktiikalla? Tai sitten jos mennään vaikka jonnekin maataloon tuolla 50 kilometrin päässä maaseudulla tai 100 kilometrin päässä ja on täysin pimeetä ja sinä oot yksin siellä ja vielä radio lopettaa toimintansa, koska on sellasia katvealueita missä ei toimi, niin sillon kyllä kaikki taktiikat tekee jo mieli ottaa käyttöön ennen kun sinne menee sisälle. Nää on semmosia asioita mitä ei varmasti voi tietää käymättä niissä sellasissa tilanteissa.

Marko Kolula: Joo. Vitsi, mulla oli nyt joku tosi hyvä esimerkki. Niin, Tolonen tuossa mainitsi nimenomaan tästä toimintaympäristöstä, niin jos me ajatellaan terveydenhuoltoalaa, niin ensihoito poikkeaa monesta muusta tyypillisestä terveydenhuoltoalasta sillä, että ensihoidossa se toimintaympäristö on aina vieras. Meillä ei oo ikinä kotikenttäetua, paitsi ehkä ambulanssin sisällä voi olla kotikenttäetu, koska sillon me tunnistetaan ja tunnetaan se ympäristö. Toki sekään ei välttämättä mikään hirveen hyvä toimintaympäristö oo tilojen ahtauden takia, mutta muutoin, niin jokaiselle tehtävälle lähtiessä sä oot vieraassa ja tuntemattomassa ympäristössä ja kun ympäristö on tuntematon ja vieras, niin sillonhan se on aina potentiaalinen uhka. Ihan eri tilanne on, jos me ollaan jossakin sairaalan ensiavun akuuttihuoneessa. Se on tuttu ja turvallinen, sulla on vartijat lähellä. Sulla on työkavereita lähellä. Sä tiedät missä mitäkin on, sä tiedät mistä pääsee pois. Se tekee tässä tän muutoksen. Ja tuosta tämmösestä hoitovietistä haluan kertoa sellasen esimerkin ja tää kuvastaa sitä mihin ainakin jossain vaiheessa hoitajia on kasvatettu, justiinsa tähän tämmöseen aikakriittiseen ja tämmöseen hoitopaineeseen oikeestaan, niin muistan, olin rauhanturvaaja-rotaatiokoulutuksessa, lääkintäkoulutuksissa. Siellä oli tämmönen rasti. Meillä oli siellä muitakin lääkinnällisen koulutuksen siviilissä saaneita henkilöitä koulutuksessa ja sit meillä oli sellanen rasti missä tultiin paikalle ja siinä oli ajoneuvo joka oli miinakentällä ja ajoneuvosta oli sitten jalkautunut meidän oma, tai tämä maalimies ja astunut tietysti miinaan. Siihen kun me tultiin, niin osa hoitajista lähti juoksemaan suoraan sinne miinakentälle vaan, koska ne näki nyt sen kriittisesti vammautuneen, verta vuotavan, hengenvaarassa olevan taistelutoverin siellä miinakentällä. Jotenkin, et se putkinäkö meni suoraan vaan siihen potilaaseen ja unohtu se toimintaympäristö siitä. Se oli itelle semmonen, että miten tää voi olla mahdollista. Mä en keksi siihen muuta selitystä kun semmosen, että meidät kasvatetaan siihen semmoseen aikapaineessa ja aikakriittiseen toimintaan ja jos sä et nyt heti toimi, niin joku kuolee. Mutta siinä on just vastapainona se, että jos sä nyt heti toimit, niin sä voit ite kuolla, niin tää täytyis saada semmoseen oikeeseen balanssiin meidän työssä.

Klaudia Käkelä: Ja jälleen maallikon näkökulmassa, tuohan on se juuri hyvin lainausmerkeissä oikea ensihoitaja joka juoksee miinakentän läpi, mutta musta on tosi tervettä että sitä on ruvettu haastamaan että onko se kuitenkaan oikein, vai pitäisikö löytää jonkinnäköinen kultainen keskitie siitä itsensä vaarantamisesta ja potilaan hoitamisen välillä. Marko Tolonen, sä osaat kertoo enemmän siitä että miten tähän uhkatilanteiden huomioimiseen ollaan paneuduttu sitten Savonian ensihoitajakoulutuksessa. Ainakin Kolulan Marko on käynyt täällä meillä kouluttamassa porukkaa tästä aiheesta.

Marko Tolonen: Joo. Valtakunnallisesti meillä on tällanen opettajaverkosto ja Marko Kolula on käynyt opettajaverkostossa puhumassa tästä aiheesta. Osa kouluitsa on tarttunut siihen enemmän ja osa kouluista sitten vähemmän. Ja minä oon ite vastannut nyt pitkään tosta ensihoidon täydennyskoulutuksesta ja siellä Marko Kolula on kyllä aktiivisesti ollut mukana, mutta tutkintoon johtavassa koulutuksessa vähemmän. Tulevaisuuden näkökulmasta ajattelisin, että yhä enenevissä määrin tällasta Marko Kolulan tyyppistä henkilöä ja sitä tietotaitoa mitä hänellä on, niin pitäis myös tänne tutkintoon johtavaan koulutukseen saada. Mutta se on resurssikysymys ja niinkun kerroin aikaisemmin, niin se on painotuskysymys että millä tavalla tätä viedään eteenpäin. Mutta keskiarvollisesti, kyllä meiltä ihan hyviä ensihoitajia varmasti valmistuu ja sitten tää mitä me tässä nyt on puhuttu, niin meillä on molemmilla kohta 20 vuoden kokemus tästä ensihoitotyöstä ja semmosta kokemusta ei voi saada millään muulla kun ajamalla  niitä kaikkia keikkoja ja ajattelemalla niitä asioita. Vaikka kuinka hyvin uhkatilanteisiin koulutettais täällä koulussa, niin ne kaikki tulee kuitenkin sitten ensimmäistä kertaa vastaan siellä työssä. Ajattelisin niin, että siellä työssä on tämmösiä Marko Kolulan tyyppisiä hyviä mentoreita jotka pystyy sitten siellä ohjaamaan, mutta… Mutta yhteenvetona, niin tulevaisuudessa vielä enemmän sitä minusta pitäisi lisätä näihin tutkintoon johtaviin koulutuksiin, eikä yksin ensihoitajakoulutukseen, vaan myös sairaanhoitajakoulutukseen myös.

Marko Kolula: Joo ja sen verran haluan sanoa, että mä en oo toki ainoa joka Suomessa on havahtunut tähän haasteeseen. Asiantuntijoita on muitakin. Mutta se mikä huomattiin ongelma, että se koulutus ei oo yhteneväinen, elikkä ei voi olla niin että meillä on ensihoitoyksikössä kaks erilaista uhka- ja väkivaltatilannekoulutuksen saanutta ensihoitajaa, koska jos niissä koulu… No, tyypillisesti niissä nyt ei mitään isoja eroja oo, mutta jos siellä on eroja niin ei voi olla silleen että toinen juoksee vasemmalle ja toinen oikealle, kun pitäis molempien juosta samaan suuntaan esimerkiks. Niin, ettei siellä koulutusten sisällä oo ristiriitoja. Ja tämän oman työni myötä, niin mä oon just tämmösessä valtakunnallisessa työryhmässä joka on itse asiassa ministeriön rahoittama ja jossa on tarkoitus tehdä koko valtakuntaan yhdenmukainen koulutusjärjestelmä koko maahan, jolloinka näistä eroista ja mahdollisista ristiriidaista toimintatapojen ja taktiikoiden osalta vältyttäisiin. Sen eteen on kovasti duunia. Jotenkin tuntuu, että kaikkien isojen virkamiestenkin puheissa ja ihan oikeastaan Suomen korkeinta päätäntävaltaa omaavien puheissa tää kyllä on hirveen tärkeä asia ja muuta, mutta sitten kun pitäis oikeesti tehdä niitä konkreettisia toimia, justiinsa varata niitä resursseja niinkun Tolonen tuossa edellä sanoi, niin sitten niitä ei yhtäkkiä löydykään. Että jotenkin mun mielestä, tää ei oo semmonen asia mitä pitäis kantapään kautta meidän alana tai yhteiskuntana oppia, vaan ois hyvä varautua tähän ennalta. Mutta niinkun tuossa edellä on todettu, niin tän alan sisällä on aika paljon kehitettävää muutenkin, niin jos tämä tulis nyt sitten siellä kaiken muun kehityksen mukana. Toivottavasti.

Marko Tolonen: Ja ehkä se on kuitenkin tärkeetä muistaa, vaikka tässä nyt on peloteltu kaiken maailman uhkatilanteilla, niin meidän ensihoitopalvelun peruspotilas on 83-vuotias ihminen, joka ei kyllä uhkaa ensihoitopalvelua mitenkään eikä hänestä koidu uhkaa, mutta nää tilanteet mitä tässä nyt on kerrottu, niin on sellasta kuitenkin todellisuutta ja semmosta mihin täytyy varautua, mutta ei ne oo jokapäiväistä uhkaa lainkaan ensihoidolle, eikä ensihoitajille.

Marko Kolula: Tässä just korostuu se profiloinnin merkitys, että jos sä saat tehtävälle lähtiessä tiedon että siellä on 90-vuotias rollaattoria työntävä vanhus sulla potilaana eikä ketään muita oo siellä, niin se uhan tai väkivaltauhan riski on aika pieni. Se ei oo missään tapauksessa poissuljettu, kyllä 90-vuotiaskin voi saada vahinkoa aikaseks, mut se todennäköisyys siihen on aika pieni. Sen sijaan jos ajatellaan että siellä on 38-vuotias kehonrakentaja steroidipäissään teitä vastassa, niin se tulema on vähän erilainen. Mutta painotan kyllä ja just niinkun Tolonen tuossa sano, niin valtaosa näistä tehtävistähän menee varsin turvallisesti ja rauhallisesti. Iso merkityshän sillä on tietysti sillä ensihoitajan omalla viestinnällä, että kyllä sä saisit varmasti, jos ensihoitajan viestintä on vääränlaista, niin sä saat varmasti jokaisen potilaan suuttumaan ja aggressiviiseksi itseäsi kohtaan. Näihin asioihin kun kiinnittää huomiota, niin varmasti kaikki menee ihan hienosti.

Marko Tolonen: Ja sellasen näkökulman haluaisin tuoda esiin, että tässä tehdään nyt Savonia-ammattikorkeakoululle ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä juuri tänä vuonna tästä asiasta, että miksei niitä ilmoiteta tarpeeksi näitä tilanteita. Hypoteesi on se, että niitä ei ilmoiteta sen takia että työntekijä ajattelee että se ei kuitenkaan johda mihinkään. Ja tavallaan vaikka esiintyvyyttä on, niin työntekijätkin on turtunut tietyllä tavalla siihen tilanteeseen ja niin se ei tietenkään sais olla. Mutta kehitystyötä tehdään myös sen asian eteen.

Klaudia Käkelä: Ja aika surullinen tilanne, jos työntekijästä tuntuu siltä että hän kohtaa työssään uhkatilanteen ja sitten ei unohda sitä koska ajattelee että ei ketään kiinnosta. Se ei varmasti missään työssä oo semmonen tavoiteltava tilanne. Tosiaan niinkun Tolosen Marko tossa äsken mainitsi, niin teillä on molemmilla 20 vuotta takana tätä ensihoitouraa. Teillä on varmasti jos jokinmoisia tilanteita takana, ootte kokenut. Millaset tilanteet, millaset keikat on jäänyt parhaiten mieleen?

Marko Kolula: Mun täytyy tunnustaa itse asiassa, että mä en itse muista nyt semmosta tilannetta että mun päälle ois karattu. Totta kai sellasia tehtäviä on ollut missä ilmapiiri on ollut vähän jännittynyt ja ehkä sillä tavalla uhkaava. Ja toki sellasia keikkoja ollut, että ite joutunut kattoo että mihinkähän tää tästä etenee. Mut mä en itse henkilökohtaisesti oo koko uran aikana tämmöstä väkivaltaista, minuun kohdistuvaa väkivaltaista hyökkäystä kohdannut. Mä ajattelen vähän niin, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu, että mä en laske tähän lukuun sitä että jos joku on sanonut että mä oon huono ensihoitaja tai muuten alatyyliseen tapaan muhun kohdistunut jotain verbaalista hyökkäystä, niin mä en… Ne on mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mut niinkun mä sanoin, niin se justiinsa minkä sä koet uhkaavaks, niin se on ihan subjektiivisesta tuntemuksesta kiinni. Mut semmosen mä muistan ihan tosta… No, just melkein sieltä 20 vuoden takaa. Yks työkaveri kerran sano, että hänen koko uran ensimmäinen työtehtävä oli semmonen että ne meni kerrostaloon ja tämä kaveri oli ihan siis vastavalmistuneena keltanokkana, voi sanoa, niin koputtanut kerrostalohuoneiston ovea. Ovi aukee ja sieltä ensimmäinen asia minkä kaveri näkee on ysimillinen mitä se tuijottaa siinä ovella. Siinä sitten potilas kysyy, että, tota… Hän pohtii, että ampuuko hän ensin tämän ensihoitajan ja sen jälkeen vasta itsensä. Mä en muista mitenkä siitä tilanteesta selvittiin. Puhumallahan siitä varmaan selvittiin, mutta aika hurja koko työuran ensimmäiseks työtehtäväks.

Marko Tolonen: Kyllä. Joo, ei mullekaan oo sattunut kun se yks ainut tällanen tilanne jonka kuvasin tossa edellä. Mutta ehkä sellasia tilanteita on ollut, jotka ois saattanut eskaloitua, mutta ne on pystytty deaktivoimaan siinä sitten matkan varrella. Ja tällasia varmasti monella ensihoitajalla on kokemuksia.

Marko Kolula: Kyllä ja se korostaa just sitä omaa semmosta viestinnällistä taitoa, että mihinkä suuntaan se tilanne lähtee kehittymään. Kyllähän nää muut turvallisuusviranomaiset, ihan järjestyksenvalvojista sinne poliiseihin, niin koulutetaan justiinsa että kaikkein paras voitettu tilanne on semmonen mikä ei oo koskaan alkanutkaan. Kyllähän tämäkin varmasti meidän alan sisällä ymmärretään, mutta justiinsa se että se kuuluis jonkinnäköiseen koulutussisältöön ehkä tiiviimmin, niin sitä mä ite toivoisin.

Marko Tolonen: Se on hyvin… Mitenkäs sen sanois? Eli tää on hyvin tapauskohtaista ja vähän sellasta arpapeliä. Tossa yhden 12 vuotta kentällä toimineen poliisikouluttajan kanssa juttelin, joka oli uhkatilannekouluttaja. Hänellä oli vyöllä pistooli ja pippurisumute ja sitten tällanen sähköase, taser, ja se patukka ja ynnä muita. Hän kerto, että 12 vuotta on ollut tässä töissä ja kouluttanut, mutta kertaakaan ei oo käyttänyt näistä yhtäkään. Ja se kertoo aika paljon siitä, että…

Marko Kolula: Ammattitaidosta.

Marko Tolonen: Jep.

Marko Kolula: Kyllä. Tähän kontekstiin ja tähän koulutuskokonaisuuteen mitä mä ite myös kaipaisin, niin tietysti Tolonen voi täydentää tai korjata, mutta me liikutaan tässä työssä hyvin paljon tämmösten perustuslaillisten kysymysten ääressä. Meidän työympäristö on hyvin usein kotirauhan suojaamassa tilassa. Me kajotaan ihmisen koskemattomuuteen, vapauteen. Tätä meidän työtä vallitsee tai hallitsee nippu erilaista lainsäädäntöä. Se mitä mä oon ite kokenut, niin ensihoitajien tämmönen juridinen osaaminen on aika vajavaista. Se mitä mä haluaisin, niin että ensihoitajakoulutuksessa käytäis paljon seikkaperäisemmin läpi erilaista lainsäädäntöä, mitä esimerkiks vaikka tämmösen päällekarkaamistilanteen osalta säädetään. Mitä hätävarjelulainsäädäntö sanoo? Mitä pakkotilalainsäädäntö sanoo? Jotta niissä tilanteissa ensihoitajilla ois se juridinen ymmärrys siitä mitä hän voi tehdä ja mitä ei. Näissä koulutuksissa muun muassa, niin kyllä mä oon sanonut, että kun sit kun ensihoitaja kysyy että mitäs sit mä teen kun se tulee päälle, niin se vastaus on ollut että sit sulla on oikeus puolustautua. Mut mä en anna vastausta siihen mikä on se oikee tapa, koska sen päättää oikeuslaitos. Onks se ollut hyväksyttävä tapa puolustautua vai ei? Mutta se mikä se säädösperusta siellä taustalla, että sulla on oikeus hätävarjeluun, niinkun sillä potilaallakin on muuten oikeus hätävarjeluun – sekin täytyy tässä muuten muistaa. Tämänkaltaista tietoisuutta ja ymmärrystä mä tälle alalle kaipaisin kovasti lisää.

[musiikkia 00:58:31]

Tämä on Savonian legendat -podcastsarjan jakson tekstivastine. Voit kuunnella jaksot SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Klaudia Käkelä: Tervetuloa kuuntelemaan Savonian legendat podcastia. Tässä podcastissa savonialaiset saavat kertoa ammattikorkeakoulumme legendoja, jotka perustuvat pelkästään tositarinoihin, tutkimuksiin ja tinkimättömyyteen. Minä olen Klaudia Käkelä ja tänään puhumme opiskelusta. Mikä siinä on parasta, mikä kurjinta ja miten valita itselleen sopiva ala. Studiossa kanssani ovat Savonialta restonomiksi hiljattain valmistuneet Anju Nevalainen ja Anttoni Tikkunen. Tervetuloa.

Anju Nevalainen: Kiitos.

Anttoni Tikkunen: Kiitos.

Klaudia Käkelä: Myöhemmin meidän seuraan podcastissa liittyy myös tradenomiopiskelija, joka on tällä hetkelläkin vielä Savonialla opiskelemassa ja sitten pari restonomiopettajaa. Mutta mennään teidän kanssa itse aiheeseen, eli lähdetään alussa. Miksi te lähditte opiskelemaan matkailu- ja ravitsemusalaa Savonialle?

Anju Nevalainen: Mulla ajatus lähti siitä, että meillä oli maatila ja todettiin, et se ei enää kannata ja ruvettiin siitä sitten pohtimaan, että kumpi kouluttautuu ja miten kouluttautuu. Mies oli jo kouluttautunut kokiksi, niin sitten oli mun vuoro. Ajatus matkailualasta lähti siitä, että missä mä oon hyvä. Mulla on hyvä kielipää, mä opin nopeasti kieliä. Missä alalla tarvitaan kieliä? Matkailussa. Se oli niinkun lyhyesti tää uranvalintapolku.

Klaudia Käkelä: Eli aika semmonen helpon kuuloinen valinta. Oliko se helppo?

Anju Nevalainen: Oli se loppuunsa aika helppo ja sitten pääsykokeisiin lukiossa vahvistu hyvin vahvasti ja sit kun aloitin, niin oikeastaan joka viikko vahvistu se, että olen oikealla alalla ja valinnut oikean tutkinnon.

Klaudia Käkelä: Aivan. Mites Anttoni, miten sä päädyit opiskelemaan restonomiksi?

Anttoni Tikkunen: Mulla se on ollut semmonen hauska uratarina, voin ite tähän heittää. Mä oon sen tavallaan ite kehitellyt, että autoasentajasta restonomiks. Kaikki voi sitten päätellä loput. 2016 valmistuin autoasentajaksi, sitten pari vuotta tein alan hommia ja jossain vaiheessa tajusin että autot kiinnostaa ihmisiä vähemmän, niin sit rupesin miettimään että mitähän sitä oikeesti haluaa elämällään tehdä ja mikä kiinnostaa, niin sitten hain reston kouluun siinä muiden alojen ohessa ja huomasin jo pääsykokeessa, että pääsykoe noi matskut kiinnostaa eniten, et sitä on helpoin tulkita ja se on helpoin mulle materiaalina lukea, niin tajusin siinä et se on mulla se oikee sitten. Tässä ollaan paperit kourassa, vähän niinkun kolme ja puoli vuotta meni aika nopeesti.

Klaudia Käkelä: Te molemmat päätitte lähtee uudelle uralle vähän vanhempana, jos nyt otetaan vertailukohdaksi semmonen että suoraan ammattikoulusta, tai vaikka lukiosta lähtee. Koitteks te, että siinä oli vaikeuksia tai helppouksia, verrattuna… Teillä oli varmasti semmosia opiskelukavereita, jotka oli tullut suoraan sieltä edelliseltä asteelta.

Anju Nevalainen: Kyl mulla ainakin se… Kyllä mä luen sen elämänkokemuksen ja kaikki aiemmat työt vahvuudeks vahvasti, et ite jos oisin tavallaan siinä parikymppisenä lähteny ammattikorkeeseen, niin ois kyllä pikkasen muut asiat kiinnostanu kun se opiskelu ja en tiiä mitä siitä ois tullut. Mulla ainakin motivaatio oli sit kohdillaan, että tavallaan sit heti ekassa HOPS-keskustelussa vielä meidän ryhmänohjaaja sano, että äiti-ihmiset monesti hyvin tehokkaasti suorittaa tän koulutuksen. Niinhän siinä kävi, että sitten valmistuin pikkasen alle tavoiteajan. Et jotenkin puolensa ja puolensa, mutta kyllä mä ainakin, että ei siitä haittaa oo ollut yhtään.

Anttoni Tikkunen: Millon sä valmistuit?

Anju Nevalainen: Lokakuussa.

Klaudia Käkelä: No, Anttoni, sä et ollut äiti-ihminen, mutta silti ihan hyvin meni nuo opinnot, niin miten sä koet että tavallaan toiko se ikä jotain. Väsyttikö enemmän?

Anttoni Tikkunen: No ei, ihan hyvin jakso ton kolme ja puoli vuotta kyllä painaa, mutta sen voin sanoa kanssa, että vaikka vielä nuori oon, niin sit ehkä tässä iässä jo tietää että mitä haluaa tehdä. Et jos oisin lähtenyt vaikka viis vuotta aikasemmin tai suoraan ammattikoulusta ammattikorkeeseen, niin ehkä se ois… En ois välttämättä tässä. Että siinä mielessä oppii tietämään, mitä haluaa.

Klaudia Käkelä: Kyllä. Mä taas oon ehkä teistä se semmonen just toinen versio, että mä menin suoraan lukiosta, tai ainakin aika suoraan puolikkaan välivuoden kautta ammattikorkeakouluun ja mä rakastin sitä. Mä olin hirvee hikipinko. Musta oli aivan ihana opiskella. Toisaalta musta oli myös aivan ihana elää sitä opiskelijaelämää ja keskittyä siihen. Mutta siis niinkun just, että tää on mun mielestä hieno esimerkki siitä, että sillä ei oikeestaan oo väliä et mikä se polku on, et kunhan lähtee opiskelemaan ja lähtee kattomaan. Te opiskelitte siis restonomeiksi. Millaisia asioita te kävitte niissä opinnoissa läpi?

Anttoni Tikkunen: No, aika monipuolisesti. Sillon alkutaipaleellahan me käytiin sekaisin matkailu- ja ravitsemusalaa, keittiö- ja matkailupuolen opintoja, mut sitten me oltiin vielä sitä vuosikurssia et saatiin valita omat polut mitenkä haluaa, matkailu- tai ravitsemuspainotteisesti. Sit mulla rupes kiinnostamaan matkailupuolen kurssit tosi vahvasti siinä jossain vaiheessa, et mä kun lähdin opiskelee, niin sillon mä aattelin vielä että saatan ihan hyvin lähteä keittiöhommiinkin, mut sit jossain vaiheessa tajusin et se matkailupuoli on mulle semmonen monipuolisempi, mistä mä saan ite räätälöityä itelle niitä kiinnostuksenkohteita enempi, niin, tota… Mut Anju taitaa kans olla… Mites sulla on se?

Anju Nevalainen: No, hyvin samalla tavalla, tai mulla oli alusta asti se matkailu ja koen kyllä tosi hyvänä ja rikkautena ne kaikki kurssit mitä käytiin. Just keittiötunnithan oli ihan best of the best. Ja tavallaan se, et muutenkin se monipuolisuus ja ehkä siinä just sit pysty vähän hakee sen ekan vuoden aikana, et mitä haluaa tehdä ja mikä kiinnostaa. Mulle ne kieliopinnot on ollut semmonen iso juttu, että pysty, niinkun… Ois… Mulla ei vaan riittänyt sit aika, et mä oisin kaikkia kieli mitä mä oisin halunnu, niin ottanu, mutta on niinkun just sit kaikki asiakaspolut, niinkun asiakaspalvelujutut ja tämmöset johtamiset ja nää, niin on ollut mulle ainakin tosi semmosia mielenkiintosia ja mä oon tykännyt niistä, et ehkä se…

Anttoni Tikkunen: Mulla kans kiinnosti ne ihan alusta asti, mut sit tietysti se rohkeus lähteä ehkä haalimaan niitä kursseja on se eri juttu. Muistan ite kun sillon suuntautumista piti valita, niin mähän vaihdoin vielä… Viittä vaille keskiyön tais olla sillon, kun vaihdoin vielä ravitsemuspuolelta matkailuun äkkiä, et, et… Siinä ois voinut käydä ihan hyvinkin toisin vielä.

Anju Nevalainen: Onneks tulit meidän kaa matkailupuolelle.

Klaudia Käkelä: Niin, et just… Tai tavallaan välttämättä kaikki asiat ei oo päätetty siinä vaiheessa kun päättää hakea johonkin kouluun, johonkin koulutukseen, ja vielä siinäkin vaiheessa kun saa sen opiskelupaikan, niin sun tulevaisuus ei oo täysin kiveen kirjotettu, vaan ainakin Savonialla pystyy tekemään tosi paljon valintoja ja on tosi paljon just esimerkiks tässä restonomin koulutuksessa niitä valinnaisia aineita sitten.

Anju Nevalainen: Joo, siis se on mun mielestä ja ristiinvalittavia eri koulutuslinjoilta mitä vaan sit opo hyväksyy siihen, et sopii siihen tutkintoon, niin niitä on tosi paljon. Ja Campus Online -opinnot oli kans.

Anttoni Tikkunen: Joo.

Anju Nevalainen: Siellä oli ihan tosi paljon mielenkiintosia kursseja ja sit niinkun just se, et meitäkin kannustettiin siihen, et kuulostelkaa, niinkun… En mä tiedä kultaako aika muistot. Onko Anttoni samaa mieltä?

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Mut mun mielestä meitä kyllä kannustettiin tosi paljon, että tehkää sitä mikä teitä kiinnostaa, et mikään opiskelu ei oo turhaa. Meiltähän lähti sillon eka vuonna, lähtikö pari. Vaihtoivat ihan alaa muualle, että huomasivat jo ekan syksyn aikana et tää ei ookaan heidän juttu. Musta sekin on hienoa, että se on mahdollista. Varmaan, jos ois itelläkin tullut se, että mä haluan kuitenkin sittenkin tradenomiks, niin sekin ois aika kivuttomasti Savonian sisällä onnistunut. Et se joustavuus on mun mielestä ollut ja just sitä korostetaan sitä omaa kiinnostusta ja halua, että pakolla ei tavallaan opita oikein mitään, et pitää olla oma kiinnostus hommiin.

Anttoni Tikkunen: Niin ja ehkä se monipuolisuus siinä just, et vaikka lähdet opiskelee restoks tai oli se tradenomi tai mikä ikinä, niin siitä tutkinnosta saa tosi omannäköisen. Mä tajusin tän ite sillon vasta joskus tosi… Ehkä vähän liian myöhään, niinkun viimeisen vuoden aikana, et otin kanssa johtamisen kursseja, hyvinvointi, työhyvinvointi, et niinkun just semmoset asiat mitkä ittee kiinnostaa, niin pystyy kyllä räätälöimään sen tutkinnon silleen.

Klaudia Käkelä: Viime vuoden valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyssä, eli AVOP:ssa, Savonia sai jälleen erinomaisen opiskelijatyytyväisyyden tason. Tämä asteikko on siis 1-7 ja koko Savonian tulos oli 5,3. Savoniasta valmistuneet restonomit puolestaan olivat Suomen tyytyväisimpiä opintoihinsa ja heidän tuloksensa oli 5,5. Mistä te uskotte, että tämä hieno tulos johtuu?

Anttoni Tikkunen: En mä tiiä. Se on varmaan osaltaan just se, että meitä kuunnellaan ja…

Anju Nevalainen: Se tuli mullakin eka mieleen.

Anttoni Tikkunen: Palautetta otetaan vastaan ja sitä ainakin käsitellään ja on niitä asioita paljon tehtykin, että ne on kyllä muuttunut hirveesti ne asiat kyllä, mitä on… Ainakin mitä myö nostettiin pöydälle sillon, niin on…

Anju Nevalainen: On ja just sit meilläkin ehkä vielä toi poikkeustilanne ja pandemia-aika, joka sattu just siihen meidän toisen opiskeluvuoden, niinkun… Oikeestaan kun oltiin ruvettu erikoistumaan syksyllä ja sit pamahti pandemiat päälle ja etäopetus, niin me oltiin vähän semmosia koekaniineja ja me kyllä annettiin hyvin paljon palautetta siitä, että miten näitä… Ja opettajat kysykin tietty, et miten näitä tehdään.

Anttoni Tikkunen: Niin, aika suoraan.

Anju Nevalainen: Aika suoraa palautetta.

Anttoni Tikkunen: Aika suoraan sanottiin, että mitkä toimi ja mitkä ei ja sitä kauttahan ne lähti aika paljon muokkaamaan seuraavien aloittavien kyllä.

Anju Nevalainen: Ainakin meidän ryhmälle. Niin, ja seuraavia aloittavia. Toisaalta vähän harmittaa, et saatto olla semmosia et me sanottiin että hei, tää ei ihan oikeesti toimi, et tälle pitää tehdä jotain, niin sit opettajan vastaus oli että jos se teitä lohduttaa, niin seuraavana vuonna alottavilla tää on erilailla. Eihän se meitä tavallaan lohduta, mut kuitenkin se, että jotain muutosta saatiin aikaan niillä meidän huomioilla.

Anttoni Tikkunen: Kaikki mitä myö sanottiin, niin sanottiin aina vaan että joo, seuraavana vuonna kaikki on paremmin, niin mä tajusin sit siinä vaiheessa kun aina tulee toi kommentti, niin mä oon koulusta valmistunu ennen kun pääsee siihen parempaan, mutta toisaalta en mä kadu päivääkään tota etäaikaakaan.

Anju Nevalainen: Ei.

Anttoni Tikkunen: Et siitä jollain tavalla otti eri tavalla irti sitten.

Anju Nevalainen: Joo ja kun pääs siihen etärutiiniin tavallaan, et se… Muistan itekin jonkun luennon, kun makasin sohvalla silleen jalat sohvan selkänojalla ja läppäri oli vieressä ja kuuntelin toki koko ajan, mut just ajattelin että on tää opiskelu ihan kivaa, et niinkun jotenkin sit kun tajus, et ei tarvii välttämättä olla oikeesti siellä tietokonepöydän ääressä jatkuvasti, vaan voi mukautua ja muokata sitä.

Anttoni Tikkunen: Laittaa ruokaa ja kuunnella [Zoom-videota? 00:12:06].

Anju Nevalainen: Pestä pyykkiä ja mitä kaikkia oheistoimintoja siinä nyt tehtiin.

Anttoni Tikkunen: Kyllä ja itekin siitä sain siitä etäajasta jollain tavalla, oppi löytämään sen positiivisen puolen, että sit kun mä oon tehnyt töitä koulun ohessa koko opiskeluajan, niin sitten tavallaan oppi myös sen, että… Tai sai myös sen semmosen, että ei tartte koulusta juosta töihin, vaan voit rauhassa chillailla kotona ennen kun lähdet töihin ja kuunnella samalla sitä luentoa, et se on niinkun paljon… Sait paljon rennomman siitä opiskelusta.

Anju Nevalainen: Mutta oli se ihana mennä takas, sit päästä lähitunneille.

Anttoni Tikkunen: Oli.

Anju Nevalainen: Se oli niinkun energia aivan käsin kosketeltavaa, kun päästiin.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Mä muistan sen jotenkin, et aurinko paisto ja linnut laulo, kun oltiin taas kaikki täällä.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Et on se siinä se vertaistuki ja se kavereiden läsnäolo on kyllä tosi semmonen tärkee. Varsinkin mä oon semmonen, et mä oon ihmisten ihminen ja mä tarviin ihmisten seuraa ja muuta, niin aika yksinäiseks käy se, tavallaan.

Anttoni Tikkunen: Tykkää heittää luennolla jerryä.

Anju Nevalainen: No, kyllä sinä ainakin.

Anttoni Tikkunen: Aina välillä.

Klaudia Käkelä: Äsken puhuttiin vähän siitä, että molemmille on jäänyt mieleen se hetki kun päästään koronakurimuksen ainakin yhden vaiheen jälkeen sitten takaisin sinne lähiopetukseen. Kertoisitteko muita tällasia parhaita puolia opiskelusta? Semmosia asioita, mitkä on jäänyt kirkkaimmin mieleen.

Anju Nevalainen: Mun tekis melkein sanoa että tauot ja Kimblet, mutta, tota, ne on kyllä jääny…

Anttoni Tikkunen: Intensiiviset Kimble gamet.

Anju Nevalainen: On kyllä, joka tauko yhessä kohtaa hyödynnettiin, vedettiin Kimble-turnaukset. Varmaan Savotassakin on Kimblet pistetty sen takia piiloon, että oli yks opiskelijaporukka joka niitä käytti vähän huolettomasti, mut… Mut siis kyllä mulla, niinkun… Meillä oli ai… Siis yllättäävn paljon vierailijaluentoja ja ne oli kyllä semmosia, mitkä mua ainakin virkisti. No, riippu vähän tietty luennoitsijasta, mut silleen että suurin osa oli kuitenkin just tää työelämä… Työelämäyhteistyö tuotiin siihen meidän näköiselle ja vieraat kerto omia uratarinoitaan ja tälleen, et se anto mulle ainakin paljon semmosta virtaa sitten ja ehkä uusia ideoitakin mihin vois lähteä töitä hakemaan ja mikä vois olla semmonen mielenkiintonen juttu.

Anttoni Tikkunen: Mäkin huomasin niistä… Alukshan ne oli silleen, että niistä ei oikein ehkä osannut ottaa tarpeeks irti, mut sitten jossain vaiheessa tajus, että niinkun alko poimia niistä vierailuista kaikkea, että mitä mä voisin tehdä vähän samanlaista kun mitä vierailija on kertonut omaa uratarinaa. Sitä kautta rupes räätälöimään ehkä myös sitä omaa polkua sitten.

Anju Nevalainen: Ja mulle itse asiassa yks vierailija oli semmonen, että mä olin havitellut että pääsisin harjoitteluun tiettyyn paikkaan ja tietynlaisiin tehtäviin ja sitten kun sieltä tulikin vierailija meille ja kertoi sen työn sisällöstä ja minkälaista se on, niin mä tajusin et se ei oo yhtään mun juttu, että mä en oo valmis semmosiin uhrauksiin asuinpaikan ja perheen puolesta, mitä sellanen työ sitten vaatis, että pitää olla valmis muuttamaan jos työnantaja näin sanoo ja muuta. Sekin oli ihan hienoa, koska sit mä lähdin ihan muuhun suuntaan keskittämään sitä energiaa. Mä aika vahvasti olin halunnut sitä ja tavallaan menin sitä polkua pitkin et mä pääsen sinne harjotteluun, mut sit katkasin tavallaan saksilla sen polun.

Klaudia Käkelä: Seuraavaksi kuullaan kahden restonomiopettajan ajatuksia tästä koulutuksesta.

Klaudia Käkelä: Me hyppäämme tässä välissä juttelemaan restonomiopetuksen lehtorien kanssa, eli minulla on studiossa kanssani Merja Vehviläinen sekä Petra Laakso. Oikein lämpimästi tervetuloa.

Merja Vehviläinen: Kiitos.

Petra Laakso: Kiitos.

Klaudia Käkelä: Restonomit on saanut AVOP-tuloksissa, eli näissä opiskelijatyytyväisyyskyselyissä äärimmäisen hyviä tuloksia. Mistä te uskotte, et se johtuu? Te ootte ne henkilöt, jotka sitä opetusta tekee.

Merja Vehviläinen: Varmaan siis tämmönen yhteistyö koko koulutuksen ja opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa ja tietenkin, et siinä on mukana myös muut kuin meidän niin sanottu reston porukka, että kaikki myöskin opintotoimiston väki, viestinnän väki. Kaikki ansaitsee sen osansa, mutta va… Että me tehdään tosi paljon yhdessä, opiskelijat pääsee paljon vaikuttamaan ja henkilökunnalla on ehkä jonkinlainen semmonen hospitality mindset päässä. Me ollaan moni työskennelty matkailu- ja ravitsemisalalla esihenkilötehtävissä ja asiakaspalvelun kanssa, et me halutaan varmaan sitä kulttuuria heti alusta asti, kun opiskelija tulee meille, niin olla luomassa, että hei, teistä tulee alalle tärkeitä tekijöitä. Mä luulen, että se on ainakin semmonen iso ikkuna, mikä on varmasti se yks hyvä ajatus tähän, että miksi me ollaan onnistuttu siinä.

Petra Laakso: Kyllä ja me ollaan kuitenkin aika pieni koulutusala. Meillä on pienehkö tiimi. Meillä tieto liikkuu hyvin. Me myös tunnetaan meidän opiskelijat aika hyvin, että kun päästään tutuiksi heidän kanssa ja, tuota… Toki meille hakeutuu myös opiskelemaan sellasta porukkaa, jotka tykkää olla vuorovaikutuksessa keskenään ja yhteisöllisyys on tosi vahva, siellä restonomikoulutuksessa.

Merja Vehviläinen: Ja me pyydetään paljon palautetta, et ihan opintojaksotasolla, ja ylipäänsä opetetaan jo heidät siinä alussa kun he tulee meille opiskelemaan et hei, kertokaa jos joku on semmonen juttu mitä me voitais tehdä, tai mitä te toivotte. Opintomatkoihin pääsee opiskelijat vaikuttamaan, esittämään toiveita, ja sit kun ehkä ollaan sitä kulttuuria muokattu, tai niinkun luodaan sitä kulttuuria, niin kyllä sit myös opiskelijat tulee aika vaikeistakin asioista kertomaan et hei, nyt on tämmönen haaste tullut vastaan, että on semmonen luottamuksen kulttuuri myös.

Petra Laakso: Kyllä ja halutaan olla hyvin helposti lähestyttäviä opiskelijoille ja ollaan siitä saatukin palautetta, että me ollaan helposti saatavilla, me vastataan nopeesti ja meille on helppo tulla tosiaan puhumaan asiasta kuin asiasta.

Klaudia Käkelä: Te kerroittekin tossa tavallaan jo niitä semmosia elementtejä mitkä teidän mielestä tekee viihtyisän opiskeluympäristön, mutta onks jotain semmosia tiettyjä asioita, mihin te ootte erityisesti halunnut kiinnittää huomiota teidän työssä, jotta te loisitte semmosen ympäristön että opiskelijat viihtyis siellä hyvin.

Merja Vehviläinen: Ehkä se yhteisön, yhteisöllisyyden rakentaminen, tai jotenkin siitä hetkestä kun he ekapäivänä tulee, niin meidän opinnothan aloitetaan aina kuohuviinillä, et se on niinkun semmonen, et tavallaan se meidän ala on semmonen spesiaaliala johon kuuluu paljon elämyksiä ja yhdessä tekemistä ja tällasta onnellistamista asiakkaan näkökulmasta, niin ehkä me halutaan sitä samaa meidän opiskelijoille, et he ois ylpeitä siitä että tulee se semmonen me-henki. Ja sehän näkyy, et meillä on tosi tärkeessä roolissa toki myös ne edellisten vuosikurssien opiskelijat. Meidän tutorit on kauheen aktiivisia ja he vie sitä kulttuuria kans omalta osaltaan eteenpäin. Meille kuuluu semmonen asioiden juhlistaminen, ihan niinkun me henkilökuntanakin juhlittiin esimerkiks tänään kakkukahveilla meidän Great place to work -tuloksia, niin sitä samaa juhla me halutaan tavallaan meidän opiskelijoille olla opettamassa. Mä luulen, et se on semmonen mihin me ollaan oikeesti panostettu paljon, et kyllähän me mietitään aika tarkkaan just että millä tavalla… Mitä me tehdään tavallaan vaikka meidän opintojaksoilla, et se opiskelija saa siitä itselleen jotain, ja et me oikeesti nähdään aika paljon vaivaa siihen, että miten me suunnitellaan meidän tunteja ja ollaan puhuttukin siitä henkilökunnankin kesken paljon, että täytyyhän sen opetuksen olla tietyntasoista, että se opiskelija tulee ylipäänsä Kampukselle. Ja näinä aikoina tietenkin vielä erityisen paljon ollaan puhuttu siitä, kun on ollut koronaa ja on ollut etäopetusta ja muuta, että… Että jollain tavalla ehkä semmonen laatu. Ja sitten me ollaan puhuttu myös siitä ja saatu palautetta siitä, että opettajat on innoissaan työstään ja ylpeitä alastaan, et se on ehkä semmonen mistä ite oon tosi tyytyväinen, et se on välittynyt opiskelijoille. Et monta kertaa on et ihana, että te ootte innostuneita asiasta.

Klaudia Käkelä: Te ootte siinä opiskelijoiden kanssa tekemisissä päivittäin, niin mitkä on teidän näkökulmasta ne asiat jotka tekee tyytyväisen opiskelijan, niinkun kokonaisuuden.

Petra Laakso: No, varmasti se opiskelijayhteisö. Se, että on ryhmässä hyvä olla, on hyvä porukka niin sanotusti. Sitten, että on tosiaan mutkattomat, helpot välit niihin opettajiin. Saa tukea aina kun sitä tarvitsee. Saa ohjausta. Se, et opiskelija huomioidaan yksilönä ja huomioidaan näitä yksilöllisiä tarpeita. Me ollaan myös saatu hyvää palautetta siitä, et me pyritään olemaan mahdollisimman joustavia, et me tosiaan mennään sen opiskelijan tarpeet edellä mahdollisimman pitkälle.

Merja Vehviläinen: Joo ja opiskelijalla pitää aina olla turva siitä, et sillä on niinkun vastaus… Et vaikkei se saiskaan vielä valmista vastausta johonkin ongelmaan, mut joku oikeesti kiinnittää huomiota siihen, et jollakin on hätä jonkun asian suhteen, tai joku asia mietityttää, niin meillä on ainakin, kun meidän tutor-opettajat on aina saatavilla ja sähköpostiin vastataan ja kannustetaan, et no, lö… Et jos et mulle halua kertoa, niin kerro jollekin opettajalle, et jokainen voi löytää sen oman turvasatamansa sitten kaiken keskelle, että ei aina vaan sanota että mene Reppuun ja etsi sieltä tieto, tai mene nettiin ja näin, vaan et me oikeesti halutaan auttaa ja olla siinä hetkessä. Ja just toi minkä sanoit, toi erilaisuuden ehkä semmonen arvostaminen, et kyl meillä arvostetaan ja yritetään löytää aina varsin yksilökohtaisia ratkaisuja, että meidän opiskelijat on tosi erilaisia, heidän tavoitteensa on hyvin erilaisia, niin jokaiselle löytyy sit aina se semmonen oma tie kyllä varmasti.

Petra Laakso: Ja meillä hyvin vahvasti pyritään tiiminä yhdessä tukemaan opiskelijaa koko sen polun ajan, eli me lähdetään tosiaan sieltä opiskelijalähtöisesti ja opiskelijanäkökulmasta pyritään huolehtimaan siitä hänen kasvustaan ja niistä tarjoutuvista mahdollisuuksista täällä meillä opiskellessa.

Klaudia Käkelä: Minkä takia teidän mielestä opiskeleminen kannattaa?

Merja Vehviläinen: Opiskelu kyllä kannattaa siinä mielessä meidänkin alalla, että esimerkiks tällä hetkellä meillä on huutava työvoimapula ja uramahdollisuuksien tämmönen kirjo on aivan valtava. On yrittäjyyttä, on esihenkilötyötä, on vaikka minkälaista asiantuntijatehtävää. Et erityisesti tämmösenä aikana on mahdollisuus tehdä nopeita urapolku-etenemisiä. Ja sit toisaalta, mikä on ehkä tärkeintä opiskelussa on mun mielestä verkostoituminen, et sähän verkostoidut elinkeinoon, sä verkostoidut eri matkailualueisiin, eri yrityksiin, eri asiantuntijoihin keitä meillä käy vierailuilla ynnä missä käydään vierailuilla. Tehdään opintomatkoja ja tehdään oppimistehtäviä ja muita yrityksiin, niin kyllä mä näkisin että se verkostoituminen on semmonen, että ilman sitä ei nykyään oikein pärjää. Ja sit toisaalta inspiroituu, että ainahan se uusi luo jotain uutta näkökulmaa, kuitenkin.

Petra Laakso: Kyllä ja näistä opinnoista saa valmiuksia hyvin monentyyppisiin tehtäviin ja tosiaan sitten niiden yksilöllisten toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti sitä pystyy sitten täydentämään. Harjoittelut esimerkiks on hyvin tärkeässä roolissa. Samoin muut erilaiset työelämäprojektit, joita voi opintojen aikana tehdä. Mutta, tota, opintojen kautta saa tosiaan sitä pohjaa hyvin monenlaisissa rooleissa työskentelylle.

Merja Vehviläinen: Ja tietenkin kansainvälisyyshän on yks, että pääsee aika iisisti ja kivasti sit vaikka vaihtoon tai lyhyempiin harjoittelujaksoihin ihan minne päin maailmaa tahansa ja se näyttää CV:ssä tosi hyvälle ja tuo sitten taas semmosia elämyksiä, mitä on tosi kiva mummona, pappana muistella.

Petra Laakso: Kyllä, siitä saa monenlaisia valmiuksia kyllä sitten.

Merja Vehviläinen: Restonomitutkinto on… Siis itsekin ollaan Petran kanssa valmistuttu restonomiksi ja mä oon ainakin törmännyt siihen, että aika monta kertaa joutuu korjaamaan, et se ei oo pelkästään sitä että sä oot ravintolassa tai hotellissa töissä. Se on matkalippu moneen, sillä voi tehdä todella valtavan erilaisia työtehtäviä ja sä voit olla hyvin erilainen ihminen, eli sopii hyvin monenlaiselle persoonalle ja pääset tekemään erilaisia työtehtäviä. Se on semmonen monitoiminen ammattinimike.

Petra Laakso: Kyllä. Ala on laaja ja tarjolla on hyvin monenlaisia, tosi mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Merja Vehviläinen: Niin ja pelikenttänä on koko maailma, niin se on mun mielestä aika hienoa. Siis totta kai sä voit olla vaikka sairaanhoitajana ympäri maailmaa töissä, mut silti se tarvitsee aina jonkun koulutuksen, kurssituksen, mut me voidaan vaan lähtee lentokoneella, et soronoo, nyt mä meen niinkun Kiinaan töihin, tai näin, että se on niinkun mun mielestä se ihana juttu et sitä pystyy tekemään kaikkialla. Ja sitten voi elämän muutosten myötä laajentaa ja vaihtaa tavallaan toimintaympäristöä, et pystyykin lähtemään sitten, kun en et enää jaksa olla iltatöissä tai viikonlopputöissä, niin voit vaihtaa työtehtävää ja toimipaikkaa ja opiskella lisää. Et jatko-opintojahan tästä on helppo lähteä tekemään aika moneen suuntaan ja niinkun moni lähteekin.

Petra Laakso: Kyllä ja tosiaan se yksilöllinen urapolku rakentuu sit näiden erilaisten muutosten ja kokemusten myötä hyvinkin monipuolisesti.

Klaudia Käkelä: Me on tässä jo vähän sivuttu sitä, että mitä te teette nyt molemmat tällä hetkellä. Te ootte tosiaan vamlistunut, Anju jo sillon aiemmin syksyllä ja Anttoni joulukuussa, niin mitä sä Anttoni esimerkiks tällä hetkellä teet.

Anttoni Tikkunen: Mä teen sitä samaa duunia mitä mä oon tehny koko kouluajan, et edelleen aspan hommissa, myyntihommissa ja kovasti kattelen sitä unelmaduunia. Muutamia hakemuksia… No, pari hakemusta viikossa oon saattanu tehdä silleen, asiakaspalveluhommia edelleen, tai ehkä enempi semmosta ihmisten parissa työskentelyä. Ja kouluaikana huomasin just, niinkun noi HR-puolen ja rekryhommat kiinnostaa, niin niitä oon tossa nyt hakenut kanssa. Saa nähdä millon tärppää.

Anju Nevalainen: Musta toi on hauska, kun mulla on itellä kans koko ajan vähän takaraivossa kans toi HR kautta rekryhomma. Henkilöstön hyvinvointi, henkilöstöjohtaminen.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Tällaset on, niinkun pyörii takaraivossa, et niinkun… Kyl me varmaan opiskeluaikanakin näistä puhuttiin, mutta jotenkin se on kiva havaita, että…

Anttoni Tikkunen: Mut mulla tää tuli ehkä vasta just koulun loppupuolella tai jopa koulun jälkeen, et mä havahduin siihen et siitä vois olla itelle semmonen mikä kiinnostaa, missä vois ehkä olla omat vahvuudet silleen hyvin käytettävissä.

Klaudia Käkelä: Niin ja sähän oot Anju tällä hetkellä… Oliks se sun titteli ravintolapäällikkö?

Anju Nevalainen: Ei onneks oo, että vuoropäällikkö.

Klaudia Käkelä: Ei, kun vuoropäällikkö, niin olikin.

Anju Nevalainen: Joo. Vuoropäällikkönä lounasravintolassa ja on kyllä… Siis, kun olen ihmisten ihminen, niin on ihan parasta joka päivä olla ihmisten keskellä ja sitten nähdä niitä vakioasiakkaita ja heittää läppää niiden kanssa ja tavallaan se, että meilläkin on palvelu keskitasoa parempi jatkuvasti asiakastyytyväisyyskyselyissä ja se on meidän työpaikalla tärkee. Musta se on hienoa, että pystyy antaa siihen. Ja sit toisaalta myös, kun nyt ite matkailuun erikoistun ja olen lounasravintolassa, niin kyllä sit niistä ekan vuoden opinnoistakin on ollut hyötyä, että vähän muistutella itelle että mites nää jutut menikään ja niinkun opinnäytetyönhän mä tein lounasravintolan palveluiden parantamisesta, niin sit jotenkin hauska sekin, et sieltä ne kaikki tutkimustiedot ja kirjat ja kaikki mitä mä siihen luin, niin pystyy hyödyntää sit omassa työssä. Mut et onhan se, et just niinkun itellä myös se, et kun tämmöset kehittämishommat ja ehkä just se henkilöstöpuoli ja tällaset kiinnostaa, niin pitää sit katsoa että mitä tulevaisuus sit tuo tullessaan. Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen työssäni, mutta en sulje mitään ovia sitten, että jos tilaisuuksia tulee eteen. Mun mielestä on kans tosi tärkeet, se työ on semmonen missä viihtyy ja et sä voit antaa sille työlle, mut se työ antaa myös takaisin sulle. Et on ehkä sit just tossa, iästä kun puhuttiin ja elämänkokemuksesta, niin sitten kesälläkin silloisessa työssäni, niin sanoin nuorille, että mulle… Niinkun tee vaan mun sunnuntaivuoro, et mulle nyt se aika on tärkeempää kun se raha. Et just sitä, että omaa palautumista kuuntelee ihan eri tavalla ja nyt syksyn jälkeen… Oli aika haipakka syksy meillä töissä, niin jotenkin sit korostuu vielä se, et pitää tykätä työstään, mut sit myös pitää osata palautua siitä ja osata myös sanoa ääneen työpaikalla, jos kokee kuormittavuutta ja muuta, et asiat kyllä ratkee sit puhumalla niistäkin.

Anttoni Tikkunen: Ja vähän ehkä nykyisessä duunissa tossa, niin oon tajunnut ite sen, että jos työ on mielekästä, niin se ei välttämättä edes tunnu työlle. Siinä vaiheessa ollaan aika hyvällä tolalla, jos se työ ei tunnu työlle, vaikka sä käyt siellä tekemässä siellä sen kahdeksan tuntia.

Anju Nevalainen: Joo, mä allekirjotan ton kanssa, et jos tulee työpäivän aikana se olo et hei, tää on kivaa ja saanko mä tästä palkkaakin. Wau.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Se on niinkun semmonen, oikeestaan suurin osa työpäivistä on just niitä.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Klaudia Käkelä: Se on aika monelle varmasti semmonen tavoitetila. Mä ehkä sitoisin tän myös siihen opiskeluun, koska mä ainakin muistan… Mä vähän teitä ennakkohaastattelin aikaisemmin ja Anttonin kanssa puhuttiin muun muassa siitä, että opinnoissa myös, sillon kun se oikeesti tuntuu omalta alalta, niin se antaa tosi paljon.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Klaudia Käkelä: Mä oon teidän puheista päätellyt, että teillä molemmilla oli semmonen samanlainen kokemus.

Anju Nevalainen: Joo, siis kyllä oli, että vaikka ois ollut vähän semmonen ei niin miellyttävä, mielenkiintoinen kurssi, niin kyllä sen veti läpi. Ja mullakin oli sit, semmosiin ääh-kursseihin laitoin riman alemmas, et kunhan vaan saa alta sen pois ja kunhan saa hyväksytysti.

Klaudia Käkelä: Armollisuus.

Anju Nevalainen: Joo, et kunhan saa hyväksytysti läpi ja sit niihin panostin, mitkä oli oikeesti, niinkun… Koin tärkeeks.

Anttoni Tikkunen: Mitkä kiinnostaa ittee ja sit just mitä haluaa ottaa kaiken irti.

Anju Nevalainen: Joo. Mikähän kurssi se oli? Yks oli semmonen, mistä mä tein eniten muistiin… Siis mä en ollut tehnyt koko opiskelun aikana muistiinpanoja melkein mistään, niin oliks se just tää henkilöstöjohtamisen kurssi, mitä Memmu piti? Oisko ollu? Mut siis yks kurssi on… Mua naurattaa vielä, mä katon, mun tietokoneella on tiedostoja, niin siellä on niinkun yks kurssi, hervoton määrä sivuja ja muistiinpanoja. Ja sitten, jos laittaa kaikki muut muistiinpanot yhteen, niin ne on ehkä yks sivu.

Anttoni Tikkunen: Mulla se menee toisin päin, että mitä hankalampi ja haastavampi kurssi itelle, niin sitä enemmän joutuu kirjottaa, mut sitten kun on mielekäs kurssi, niin sit siitä vaan ottaa itelle niinkun takaisin.

Klaudia Käkelä: Millasia asioita te koette oppineenne tiedän korkeakouluopinnoissa, semmosia jotka ei suoraan liity niihin itse opintoihin, kuitenkaan?

Anttoni Tikkunen: Paha kysymys.

Anju Nevalainen: Joo, kyllä syvä hiljaisuus nyt tuli.

Klaudia Käkelä: Ainakin Kimble-taidot kehitty.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Joo, siis Kimble-taidot kehitty ja ehkä se vihanhallinta myös sen Kimblen peluun yhteydessä.

Anttoni Tikkunen: Kärsivällisyys.

Anju Nevalainen: Kärsivällisyyttä oon oppinut siinä. Mutta kyllä mä niinkun ryhmätyötaidot, ainakin itsellä on se, että vaikka aina on osannut toimia ryhmässä, mut että kyllä se vaan just kun meitäkin reston puolella, niin aivan äärilaidasta toiseen ihmisiä ja erilaisia ja niinkun pitää ollakin, niin hienoa oppia huomaamaan ihmisten vahvuudet. Mä ainakin just ryhmätöissä sitten, kun teki jonkun ihan uuden kanssa, niin siinä meni hetki ennen kun oppi sen ihmisen vahvuudet, mutta sit huomas että sä osaat ton hyvin, tee sä toi, niin mä osaan tän hyvin, mä teen tän. Just semmonen yhdessä toimiminen ja…

Anttoni Tikkunen: Mä en muista mikä kurssi se oli, jossain puhuttiin siitä että oppii tunnistamaan ihmisissä just erilaiset luonteet. Tehtiin vielä joku testi. Mä en muista millä kurssilla se oli. Muistats sä?

Anju Nevalainen: Mäkin… Mä muistan sen.

Anttoni Tikkunen: Ja sitten jakauduttiin ryhmiin.

Anju Nevalainen: Niin tehtiin.

Anttoni Tikkunen: Sit kun oltiin samanhenkisten ihmisten kanssa siinä ryhmässä, niin sit se oli…

Anju Nevalainen: Niin tehtiin, se oli aika alussa vielä.

Anttoni Tikkunen: Joo, niin ehkä on oppinut sen huomaa just, että työelämässä on hirmu erilaisia ihmisiä ja kaikilla on erilaiset luonteet, et sitten oppinut huomaa just ne vahvuudet, että missä, niinkun…

Anju Nevalainen: On ja toi, mä… Nyt tuli semmonen flashback tosta, että kun me tehtiin se ryhmäytyminen siinä.

Anttoni Tikkunen: Me oltiin samassa.

Anju Nevalainen: Niin, niin tavallaan sit ehkä tajus myös sen, että työyhteisössä kun on erilaisia ihmisiä, niin se on hyvä, koska esimerkiks jos olis kaikki tämmösiä kun mä ja Anttoni, niin eihän siitä tulis yhtään mitään, koska tarvii sit myös niitä semmosia erilaisia tyyppejä. Sit siellä oli jotkut ketkä oli niitä…

Anttoni Tikkunen: Intensiivisiä, jotka potkii eteenpäin.

Anju Nevalainen: Kyllä, just niitä. Me ehkä ollaan niitä vähän rennompia ja vähän semmosia… Ei voi sanoa leväperäsempiä, mutta ehkä vähän kuitenkin, että tarvii just sen joka tunnollisesti sanoo, että nyt aikataulutetaan ja mennään ja tehdään.

Anttoni Tikkunen: Niinkun stressi ei näy päällepäin ainakaan omassa tekemisessä.

Anju Nevalainen: Niin, kyllä. Hyvä kun muistutit tosta, se oli oikeesti ihan…

Klaudia Käkelä: Niin, et ainakin semmonen tietynlainen ymmärrys tai ainakin muistutus siitä, että tavallaan niinkun teidänkin työssä puhuitte, että HR-hommat vois kiinnostaa, tavallaan tämmönen työyhteisötyö, niin se, että miten tärkeetä se onkaan että oikeesti on erilaisia tyyppejä siinä työyhteisössä ja et kaikkea erilaisuutta voi arvostaa.

Anju Nevalainen: Joo ja mun mielestä meille vielä korostettiin sitä aika… Musta tuntuu, että erityisesti Memmu oli se joka sano et hei, että restonomit on… Luovuuden ja hulluuden raja on häilyvä, että restoja on tosi monenlaisia, mut et kaikkia tarvitaan. Me tarvitaan työpaikalla se, joka tykkää tehdä yksin töitä ja on ehkä vähän introvertti koska se hoitaa ne tietyt hommat, ja me tarvitaan niitä jotka on tosi ekstroverttejä ja äänekkäitä ja me tarvitaan sit niitä keskitien kulkijoita ja… Et just se, että…

Anttoni Tikkunen: Siellä piti olla jokaista tyyppiä tyyliin yks.

Anju Nevalainen: Joo, et se toimii se dynamiikka.

Anttoni Tikkunen: Pyörii, kyllä.

Klaudia Käkelä: Seuraavaksi kuullaan yhden tradenomiopiskelijan ajatuksia opiskelusta.

Klaudia Käkelä: Ollaan täällä Kampussydämen lähistöllä Laura Tuohimaan kanssa. Sä valmistut welness-tradenomiksi nyt tässä keväällä ja teet parhaillaan opinnäytetyötäkin, niin millaset fiilikset on tästä pian lähestyvästä valmistumisesta.

Laura Tuohimaa: Hyvät fiilikset on, että paljon on tehty töitä, niin toki tuntuu hyvältä et se palkitaan ja pääsee sitten kesän kynnyksellä valmistumaan, niin kyllä se tuntuu hyvältä ja hyvät on fiilikset sen osalta.

Klaudia Käkelä: Kerro, et mikä on ollut sun mielestä parasta nyt näissä welness-tradenomin opinnoissa.

Laura Tuohimaa: Monikin asia on ollut mielekästä. Varmasti niinkun kaverit. Paljon on saanut uusia kavereita. Ja toki tää tutkinto-ohjelma on ollut miellyttävä, et se on vastannut odotuksia ja Savonia kaiken kaikkiaan kouluna tosi mukava. Paljon hyviä kokemuksia on jäänyt täältä, että oon tosi tyytyväinen kaiken kaikkiaan tähän opiskeluaikaan.

Klaudia Käkelä: Joo. Savonian tradenomit sai tässä AVOP-kyselyssä tosi hyvät tulokset, niinkun noi meidän restonomitkin, että ollaan, niinkun… Ihan tutkitusti ootte silleen tyytyväisiä. Mistä sä uskot, että se vois mahdollisesti johtua? Mikä olis sun arvio?

Laura Tuohimaa: No, niinkun sanoin, siihen vaikuttaa tosi moni asia ja se on varmaan yksilöllistäkin, mutta ihan varmasti koulun opetus ja opettajat, kaikki se ilmapiiri. Opetussuunnitelmat, miten ne on rakennettu, että se on niinkun opiskelijalle tarpeeks haastavaa, mutta jaksaminen on huomioitu siellä. Mä koen, että ainakin tossa welness-liiketalouden tutkinnossa se on se opetussuunnitelman rakentaminen onnistunut, koska siinä on ollut tarpeeks haastetta ja sit kuitenkin jaksaminen on pysynyt hyvällä tasolla kuitenkin. Sitten, koulun tilat, kun ne on tässä munkin opintojen aikana saanut uutta ilmettä ja remontoitu, niin ne on tukenut myöskin sitä opiskelua, et hyviä ryhmätyötiloja. Sitten toi kirjasto, Kampussydän, ravintolat mitä tässä on ja näin, niin ne on ollut tosi mielekkäitä, että on niinkun mielellään tullut kouluun. Totta kai, tossa oli toi etäopetus korona-aikana, mutta sekin hoidettiin tosi kivasti, että, tota… Joo.

Klaudia Käkelä: Miten sä kuvailisit, että millanen yhteishenki teillä oli esimerkiks teidän opiskelijaryhmässä?

Laura Tuohimaa: Mun mielestä meillä oli hyvä yhteishenki ja semmonen mukava, rento ilmapiiri kaiken kaikkiaan. Ja paljon löytyy kavereita myöskin ihan toisilta aloilta, että sillä tavalla verkostoituu täällä opiskelijoidenkin kanssa, tavallaan oman luokan ulkopuoleltakin. Mut meillä oli tosi kiva ilmapiiri, mukavia ihmisiä meidän luokalla ja… Joo.

Klaudia Käkelä: Opiskeleminenhan itsessään on tosi inspiroivaa ja innostavaa, mutta kyllähän siihen kuuluu tietysti myös sosiaalinen puoli, niin koitko sä että sä sait tavallaan paljon lisäpontta niistä opiskelukavereista.

Laura Tuohimaa: Siis ehdottomasti, kyllä. Ja nyt tuli heti mieleen tossa kun puhuit siitä yhteisöllisyydestä, niin Y-tiimi, jossa olin mukana, eli tää tämmönen yrittäjähenkinen, projektiluonteinen kurssi, 10 opintopisteen, niin siellä jotenkin vielä konkretisoitu se yhteisöllisyys, että kun tehtiin noita erilaisia projekteja, toimeksiantoja yrityksille, niin siellä tehtiin tosi tiiviisti yhteistyötä opiskelijoiden kesken ja sit meillä oli nää ihanat valmentajat, eli opettajat, niin siellä se yhteisöllisyys jotenkin vielä konkretisoitu kun oltiin esimerkiks Matkuksen jouluvaloja asentamassa kolme yötä, niin se oli kyllä aivan mahtavaa aikaa ja sit totta kai kaikki muut opiskelukaverit, että mitä kurssikavereita ja muita, niin ehdottomasti tosi tärkee asia opiskelussa kyllä.

Klaudia Käkelä: Se Y-tiimihän on tosiaan semmonen käytännön harjottelu, tai pääsee niinkun käyttämään niitä opiskeltuja asioita sitten käytännössä, niin onks se yks niistä asioista mitkä on jäänyt mieleen opiskelun parhaimpina juttuina?

Laura Tuohimaa: On ehdottomasti, että se käytännönläheisyys ja ne verkostoitumismahdollisuudet, että se on ollut kyllä tosi tärkeä. Kun miettii vaikka työelämää, niin semmonen käytännönläheisyys ja et se tavallaan se koulutuksen ja työelämän tavallaan se harppaus voi olla joskus aika iso, niin siinä niinkun sai paljon oppia siitäkin, tavallaan projektin johtamisesta ja mitä se ihan käytännössä on. Joo, et se vaikuttaa kyllä siihen siirtymään ja anto valmiuksia siihen kyllä.

Klaudia Käkelä: Mitkä on sit sellasia asioita opiskeluajassa, mitkä ei oo niin kivoja, et mitkä ois sit ehkä semmosia ikävämpiä puolia?

Laura Tuohimaa: No, totta kai välillä se kuormittavuus on semmonen asia mitä ei tietenkään toivo, mut se kuuluu tähän. Ja totta kai tossa oli toi korona-aika mikä aiheutti sitä etäopiskelua mullakin puolitoista vuotta, mitä sitä tuli, niinkun tosi paljon, niin se oli ehkä semmosta aikaa kun se opiskelu ei ollut niin mielekästä. Mut siinäkin näin kehittämismahdollisuuden, että nuo etätyöskentelymenetelmät ja kaikki on paljon ottanut askeleita eteenpäin, et jos niitä hyödynnetään vaan oikein niin se on mielekästä se etäopiskelukin. Se oli ehkä sellanen asia ja sit mitä tulee… Vielä palaan tohon jaksamiseen, niin Savoniassa kuitenkin opinto-ohjauksella, uraohjauksella, niin tuetaan sitä jaksamista ja siihen on saatavilla apua ja, tota… Mikä vaikuttaa positiivisesti mun mielestä siihen jaksamiseen on, että ne ihmiset on tavoitettavissa, että meilläkin ope-tutor ja opinto-ohjaaja on ollut tosi hyvin tavoitettavissa ihan koko tän opiskeluajan, niin siitä erityiskiitos kyllä.

Klaudia Käkelä: Meillä on myös korkeakoulukuraattori kans semmonen vielä lisäpalvelu näiden lisäks, mikä sitten voi auttaa semmosessa tilanteessa, että jos tuntuu että tarvii nyt vähän lisäboostia tai jutteluapua siihen hommaan, niin sekin sitten auttaa, mutta toi kuulostaa kyllä just siltä että kumminkin apuakin on siihen ajoittain hyvinkin kuluttavaan opiskelijaelämään.

Laura Tuohimaa: Kyllä ja tavallaan annetaan vinkkejä myöskin siihen ajanhallintaan, mikä on kaiken A ja O ja muistutetaan myös siitä, että pitää yllä kaikkia muitakin asioita sen opiskelun rinnalla.

Klaudia Käkelä: Kyllä. Itelle tuli ehkä järkytyksenä, muistan, sillon kun siirtyy yläasteelta lukioon ja tajus tavallaan sen, että miten tärkeetä on osata opiskella, et sekin on tärkeetä et sä opit opiskelemaan, niin se on myös semmonen juttu, mikä ei… Et voi olla, että jos ei oo ennen korkeakouluun tuloa tarvinnut sillä tavalla, että on vaikka pysynyt aina kaikki asiat mielessä ja sitten yhtäkkiä tarviikin opetella opiskelemaan silleen tavallaan vähän järjestelmällisemmin, niin sekin voi olla aika haastavaa, niin siihenkin saa sitten apua just noista tavallaan opintojen tukipalveluista.

Laura Tuohimaa: Kyllä, ehdottomasti. Se on just näin niinkun sanoit, että apua on saatavilla ja ehkä mulla oli se tilanne… Haluan nyt rohkaista kaikkia jotka vaikka lukiosta on hakemassa ammattikorkeakouluun, niin mulla oli YO-merkonomipohja, itelläni oli ehkä vähän astetta helpompi siirtyä tänne liiketalouden maailmaan, koska oli tavallaan sitä pohjatietoa, pohjakoulutus siellä. Mutta ehdottomasti kaikki jotka hakeutuu tälle alalle lukiosta tai toiselta alalta, niin täällä lähetään liikkeelle kuitenkin ihan niistä perusasioista ja opetetaan myöskin niitä hyviä opiskelumenetelmiä ja näin, että ihan tosiaan rohkeasti voi lähteä vaihtamaan alaa tai tulla sitten lukiosta. Tukea on saatavilla kyllä.

Klaudia Käkelä: Miten sä Laura näät, että millaset työllistymisnäkymät teillä on nyt welness-tradenomeilla?

Laura Tuohimaa: Mä nään, että meillä on erinaomaiset työllistymismahdollisuudet ja näkymät, että tradenomit löytää hyvin töitä, ja sitten kun meillä on tää erityis tavallaan osaaminen hyvinvointialalta, niin näen kyllä tosi valoisana ne mahdollisuudet mitä on tarjolla. Savonialla on paljon yhteistyökumppaneita keiden kautta sitten tarjotaankin harjoittelupaikkoja ja työpaikkoja opiskelijoille ja kesätöitä, niin sieltä on moni kaveri löytänyt mielekästä työtä, niin senkin puolesta pystyn sanomaan, että mahdollisuuksia on tarjolla.

Klaudia Käkelä: Saa hyvin jo opintojen aikana mahdollisesti jalkaa vähän oven väliin.

Laura Tuohimaa: Siis kyllä, ehdottomasti. Nimenomaan opiskeluaikana varmasti pystyy verkostoitumaan ja se on paljon itsestä kiinni.

Klaudia Käkelä: No, sulla tosiaan valmistuminen häämöttää, niin minkälaisia tulevaisuuden haaveita tai ajatuksia sulla nyt on sitten.

Laura Tuohimaa: Mulla on silleen suunnitelmat vielä avoinna, niinkun tässä ihan vaikka seuraavan vuoden ajalta, mutta kesältä mä odotan golf-kautta. Mä pelaan golfia ja kilpaurheilen siinä lajissa, et se on sellanen asia mitä mä kesällä tosi paljon odotan. Siinä golfin lomassa mä teen meidän perheyrityksessä töitä, eli meillä on tuolla majoitusliiketoiminta Tahkovuorella ja siinä on haaveissa myöskin, että mä joku päivä jatkaisin sitä, niin tämmöset lähitulevaisuuden haaveet, mutta, tota, mä oon aika semmonen tekevä ja välillä vähän impulsiivinenkin, että suunnitelmat saattaa muuttua ja, tota… Mutta tällä mennään tällä hetkellä ja tosi vahvasti näen sen, että yrittäjäksi olen ryhtymässä ja sitä kohti mennään.

Klaudia Käkelä: Kyllä ja kun nyt kun saa ton opintorutistuksen tehtyä, niin se ei ehkä haittaa, että vaikka yhden kesän ottaa siihen päälle pikkusen rauhallisemmin, eikä ihan heti paahda sata lasissa seuraavaan.

Laura Tuohimaa: Täysin samaa mieltä.

Klaudia Käkelä: Kyllä.

Klaudia Käkelä: Mitä te sanoisitte sellaselle henkilölle, joka pohtii että hakisko nyt opiskelemaan, tai mahdollisesti että mitä opiskelis?

Anttoni Tikkunen: Totta kai pitää hakea ja restoks. Ei oo vaihtoehtoja.

Anju Nevalainen: Ja Savonian restaks vielä, että se on niinkun ainoo.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Mä oon sitä mieltä, että opiskelu kannattaa aina. Ja vaikka tuntuis puolen vuoden jälkeen että äh, ei ollu mun juttu, niin sit voi heittäytyä pois tai vaihtaa alaa tai näin, et nykyään…

Anttoni Tikkunen: Kattelee rauhassa sitä, mikä tuntuu kiinnostavalle.

Anju Nevalainen: Niin ja just jos ei ihan tiedä tarkkaan, niin vähän toi mitä Anttoni teki, että haki vähän eri aloja. Pääsykoemateriaaleista sit nouskin semmonen oma, kiinnostava juttu. En mä… Ei mulla oo semmosta ehdotonta, että tee näin niin onnistut. Oon vielä vähän liian nuori siihen. Et vähän… Ja jos tuntuu siltä että haluais pitää välivuoden, niin kyllä mä sanoisin että kannattaa silti hakee, et sit jos saakin sen opiskelupaikan, niin mun mielestä nekin on aika joustavia, että voikin alottaa sit vähän myöhemmin, et jos on päässyt sisään ja näin, et kannattaa ehdottomasti.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: Rohkeesti vaan. Ja ainakin pääsykokeet, niin ei niitä kannata jännittää.

Anttoni Tikkunen: Kiitos näistä sanoista. Minä nimittäin oon miettinyt, että hakisin opiskelemaan.

Anju Nevalainen: Ai.

Anttoni Tikkunen: Mut en… Ehkä hetken tässä maltan, että, tota, hirveesti kiinnosti kun katoin siis noita yliopiston maisteripuolen opintoja, niitä mistä kouluaikana on puhuttu. Eikö myö puhuttu, että myö mentäis [vaihtarikouluun? 00:50:07]?

Anju Nevalainen: Mä en, mä oon…

Anttoni Tikkunen: Oliks sun kanssa puhetta? Kenenkä kanssa…

Anju Nevalainen: Ei oo mun kanssa ollu. Eerikan kanssa varmaan, koska mä en… Mä oon todennut, että yliopisto ei oo mua varten, että mä en, niinkun…

Anttoni Tikkunen: Niin oli, joo. Se oli varmaan Eerikan kanssa.

Anju Nevalainen: Joo.

Anttoni Tikkunen: Se oli silleen et joo, et nähdään parin vuoden päästä [maisteri kaulassa? 00:50:19]. Joo, kyllä.

Anju Nevalainen: Joo, niin ja itse asiassa… Niin tais… Joo, nyt mä muistan. Niin oli, joo.

Anttoni Tikkunen: Kyllä.

Anju Nevalainen: En mä… Musta ei oo yliopistomaailmaan, mä en oo… Mulle sano harjottelupaikan ohjaajakin, että Anju, susta ei tuu tutkijaa ikinä. Mä sanoin että joo, ei tuu, kyllä mä tiedostan sen.

Anttoni Tikkunen: Ehkä mulla on just se tutkija sitten, että kun mä en tiedä sitten, jos itteeni… Oon aina vähän miettinyt että onko musta esimiesrooliin välttämättä oman luonteen puolesta, tai niinkun tälleen et mitä tykkää tehdäkin ylipäätään, niin sitten se vois olla just joku tutkija-asiantuntijapuoli ehkä enempi.

Klaudia Käkelä: Niin, eli olennaista ois kuitenkin se, että hakee, kattoo sen kortin ja kokeilee. Toki ymmärrän, asiat on muuttunu esimerkiks siitä kun ite ekan kerran haki opiskelemaan. On tullut näitä pisteytyksiä ja näitä.

Anju Nevalainen: Niin on, joo.

Klaudia Käkelä: Että jos ensimmäisen kerran hakee ja näin, niin sitä asiaa on, niinkun…

Anttoni Tikkunen: Saa enemmän pisteitä.

Klaudia Käkelä: Joo, sitä on, niinkun… Se on erilainen systeemi. En arvota sitä nyt tässä sen enempää, mutta jos et tunne ketään ihmistä joka tekee sitä alaa joka kiinnostais, tai ei ole riittävästi rohkeutta lähestyä tuntematonta, niin meidän Savonian verkkosivuilta, osoitteesta Savonia.fi, jos sinne hakuun kirjoittaa vaikka että uratarinat, niin sitten se antaa vastaukseksi meidän opiskelija- ja uratarinoita. Siellä on ihmiset, ihan oikeat ihmiset kertoneet, että millaista on opiskelu ja millaista on sitten tehdä sitä työtä.