Etäohjaus ja -kuntoutus (JOPPI-hanke) – Podcastit

Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan JOPPI- hankkeen podcastia, joka on ensimmäinen podcast, jota tässä hankkeessa niin tuotetaan. JOPPI-hanke on koko nimeltään jatkuva oppiminen osaksi sotealan arkea ja hankkeessa kehitetään jatkuva oppimisen ketteriä menetelmiä yhdessä työelämän toimijoiden kanssa. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa ja tunnustaa työssä hankittu osaaminen ja tehdä se näkyväksi. Hankkeen toteuttajina ovat Savonia-ammattikorkeakoulu sekä Savon koulutuskuntayhtymä. Hanke tehdään tiiviissä yhteistyössä Pohjois-Savon hyvinvointialueen sekä alueen mikro ja PK yritysten kanssa. Euroopan sosiaalirahasto osarahoittaa hanketta. Minun nimeni on Kinnusen Anu ja toimin täällä Savonia-ammattikorkeakoulussa yliopettajana ja hankkeessa projektityöntekijänä. Hankkeessa on tähän mennessä selvitetty, millaista osaamista sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan nyt, ja erityisesti tulevaisuudessa. Ja yksi keskeinen osaamistarve on etäohjausosaaminen. Etäohjauksella tarkoitetaan tässä tilanteessa etäyhteydellä toteutettavaa terveydenhuollon ammattihenkilön ja hänen asiakkaansa kanssa yhteistä vuorovaikutusta, joka toteutuu jonkin digitaalisten tai teknologisen välineen avulla. Aihe on noussut merkitykselliseksi asiaksi sosiaali- ja terveysalalla, koska osittain meidän palvelut on jo siirtyneet sitten etäohjaukseen. Tänään me on nyt sitten saatu meidän kanssa minun kanssani keskustelemaan asiasta todellinen osaaja, toimintaterapeutti ja tutkija Tuija Partanen, joka työskentelee tällä hetkellä Kelalla. Tuija on perehtynyt omassa väitöskirjatutkimuksessa etäkuntoutuksen ja etäterapioihin ja sitä kautta myös sukeltanut tähän etäohjauksen maailmaan. Oikein lämpimästi tervetuloa mukaan Tuija!. Kiva, että sain sut tähän mukaan mun kanssa juttelemaan asiasta.

Kiitoksia Anu kutsusta oli mukava tulla kertomaan etäkuntoutuksesta.

Kiva kun tulit mukaan ja haluatko lisätä tuohon esittelyyn jotakin sellaista, mitä ei tuossa noussut tiiviissä esittelyssä tullut esille.

Minä olen Kelan tutkimusyksikössä toiminut tutkijana vuodesta 2019 ja väitöstutkimukseni keskittyy avomuotoisen yksilöterapian toteutukseen, etäkuntoutuksen ja erityisesti siihen, että kun koronapandemia tuli niin yllättäen, että mitä tapahtui? Tutkimuksessa kuntoutusta tutkitaan sosioteknisestä teoriasta käsin. Eli mitä tapahtuu, kun sosiaalinen järjestelmä yhdistetään teknologiseen järjestelmään.

Todella mielenkiintoista! Tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä tai toimipisteessä juuri pohditaankin, että miten voitaisiin ottaa käyttöön etäohjausta ja mitä erityisiä asioita siihen liittyy. Ja sitten toinen näkökulma on myös se, mihinkä tuossa viittasitkin, millaisia eriytyispiirteitä on yksilö- ja ryhmäohjauksella.

Kyllä juurikin näin, että kun on enemmän ihmisiä ryhmässä, niin vuorovaikutus muuttuu.

Moni varmaan tällä hetkellä meidän kuulijoista miettii, että miksi kannattaisi ottaa etäohjaus käyttöön ja millaisen lisäarvon se tuo? Jos siitä lähdetään liikkeelle siitä, että mitä hyötyä sinä ajattelet, että tässä etäohjauksen voisi olla? Esimerkiksi soteammattilaiselle, joka harkitsee ja pohtii, että lähtisinkö me hakemaan uutta osaamista etäohjaukseen. Ja mitä ajattelet sitten sen asiakkaan näkökulmasta? Mitä hyötyä sille asiakkaalle siitä voisi olla?

Minää kerron oman etäkuntoutuksen tutkimuksen näkökulmasta, mutta totta kai ne on sellaisia asioita, joita voidaan sitten laajentaa monipuolisesti eri ammattiryhmille. Yksi iso asiakkaan näkökulmasta hyöty on siitä, että sinne etäkuntoutus- tai ohjaustilanteeseen voidaan osallistua arjen keskeltä ja ei tarvitse tavallaan aikatauluttaa sitä, että milloin minä menen sinne terapiaan/vastaanotolle tai milloin menen tapaamaan ammattilaista. Se helpottaa monesti sitä tilannetta ja samallahan voidaan ajatella myös ammattilaisen näkökulmasta, että hänenkään ei tarvitse matkustaa, vaan pystyy omalta työpisteestä käsin osallistumaan. Psykoterapeuttien tutkimuksessa selvitettiin, että miten he käyttävät etäkuntoutusta, niin siinäkin tutkimuksessa nousi esille, että se mahdollistaa oman työkuva rakentamisen eri tavalla kuin aiemmin. Varmasti on tullut jo vuosien saatossa tutkimuksissa esille, että nämä maantieteelliset esteet on voitettavissa etäyhteyksien avulla. Kun ollaan kaukana ja on pitkät välimatkat suomalaisilla hyvinvointialueillakin. Niin se, että sä pystyt osallistumaan juurikin niin, että sieltä kaukaa käsin. Ammattilaisten näkökulmasta voidaan tarjota myös niitä palveluja, jotka on ehkä maantieteellisesti hankalasti saavutettavia.

Palvelut ikään kuin tuodaan lähelle, sinne asiakkaan kotisohvalle jopa semmoiset palvelut, mitä on vaikea saada. Ajattelen myös meidän ikärakennetta, niin se varmaan mahdollistaa myös sen, että voidaan myös kohdata niitä naapureita vaikka 50 kilometrin päästä niillekin, jotka eivät muutoin pystysi osallistumaan.

Tuija Partanen:

Kyllä, jos ajatellaan just sitä matkustamista, muutakin kuin sitä ajallista resurssia, että kuinka raskasta se matkustaminen on vaikka kipujen kanssa tai sitä, että pystytään avaamaan se yhteys ja olemaan yhteydessä sitten toisiin ihmisiin, niin sehän on tosi tärkeätä.

Vaikka terveydenhuoltopalveluista n korvauksen voisi jonkun korvauksen saada, niin solti se voi olla este löytää raha siihen bussilippuun tai johonkin muuhun. Ja sitten se, että esimerkiksi tutkimuksessa, jossa on ollut niinku nuoria, joilla on vaikka mielenterveyden haasteita, niin lähteminen itsessään voi olla haaste. Sen verran jos on hankalaa, niin sekin että päästään ainakin vaikka alkuun sitten niillä etäyhteyksillä. Että edes jotenkin.

Monesti ehkä tulee vastaan sellaisia asenteita, että pitäisi valita joko tai että meillä on joko etäyhteydet tai sitten ne perinteisemmät kasvokkaisen tapaamiset. Mut että ehkä tämä hybridimalli on juurikin vaihtoehto. Tarkoitan sellaista, että olisi hyvä tarkastella näiden erilaisten asiakkuusprosessien kohdassa, että milloin tarvitaan sinne alkuun semmoista, että tavataan vaikka tiheämmin etänä ja sitten jossain kohti siirrytäänkin kasvokkaisiin tapaamisiin. Tai käytetäänkö vaikka kelan järjestämissä kuntoutuspalveluista ensin on kasvokkaista kuntoutusta ja sitten on etäkuntoutusjakso ja sitten taas kasvokkaista kuntoutusta.

Tuo on tärkeää, jos joku pohtii sitä etäohjauksen käyttöönottoa, niin sitä voi pohtia asiakasprosessien kautta, että mihin se sopii ja minkä lisäarvon se tuo. Etäohjaksen hyötynä nousee, että siinä terapeutti on täysin läsnä. Terapeutti tai sairaanhoitaja oikeasti ohjaa niin, että asiakkaalle syntyy semmoinen kokemus, että hän on aidosti mua varten ja keskittyy mun asiaan siinä hetkessä.

Ammattilaisten näkökulmasta on sitten tullut sitä, että me koetaan, että etäohjauksen ja etäkuntoutuksen järjestäminen on hyvin intensiivistä, että se vuorovaikutus on tosi intensiivistä, koska ammattilaisen tarvitsee olla niin kun tosi skarppi koko ajan ja koko ajan miettiä vuorovaikutusta etäyhteydellä. Se on erilaista, kuin kasvokkain tai ollaan niinku samassa fyysisesti läsnä. Se koetaan sellaiseksi, että siinä tosissaankin ollaan sen asian äärellä ja tarvitsee miettiä koko ajan niitä sellaisia, että millä se saadaan se asiakas, vaikka lapsi asiakas, motivoitua ja innostettua ja kannustettua. Miten opitun siirtäminen arkeen helpottuu, että kun harjoitellaan ja treenataan niin siellä omassa kotona, että siinä niin kun se päästään käyttämään niitä välineitä ja tavaroita ja muita mitä siellä kotona on. Se on positiivinen juttu, mutta se on myös vielä se kehittämisen kohde, että jotenkin vielä enemmän osattaisi ammattilaisena hyödyntää sitä mitä kaikkea sieltä kotona löytyy. Etäyhteyksillä toteutettu kotikäynti, että jos jotenkin sellaista ajattelua ideologiaa saataisiin vielä uudesta teknologiasta tai siis tämmöisestä erilaisista teknisistä ratkaisuista. Niistähän meillä ei ole pula, että ne kyllä mahdollistaa, niin kuin monenlaista, mutta ehkä vielä se on sen verran nopeasti tullut ammattilaisille käyttöön, että osattaisiin sitä hyödyntää.

Tuohan olisi vietävissä myös ihan vaikka ryhmätilanteisiin, että jos jotenkin halutaan virikkeellistä, niin tavallaan sitten vaan siinä huomioiden ne yksilöt siellä ja että siinä oltaisiin sitten kaikilla ne kamerat siellä samassa tilanteessa jokaisella.

Joo tosi hyvä ajatus. Mitä ajattelet hyödyistä ammattilaisen näkökulmasta? Me puhuttiin, jo ne välimatkat, että voit olla siellä kotikonttorilla. Mitä muita hyötyjä näet ammattilaisen näkökulmasta, kun ottaa tämmöisen palvelun käyttöön.

No, kyllähän siinä niin kuin päästään samalla tavalla kuin kotikäynneillä kurkistamaan sitten sinne asiakkaan arkeen, että minkälaista se siellä kotona kotona on. Ja sillä tavalla, että siihen voidaan helposti yhdistää myös vaikka lähiverkosto. Voi olla vaikka lasten terapiassa sisaruksia mukana tai että tapaamisissa on perheenjäseniä. Monestihan on ehkä määritelty se, että näissä erilaisissa palveluissa se, että montako kertaa on vaikka kotikäyntejä. Toki jotkut voi toteutua ainakin kotona, mutta että saadaan sellainen pienemmillä kustannuksilla järjestettyä Ammatinharjoittajan näkökulmasta, niin voi olla hyötynä vuokra- tai toimitilatarve voi olla vähempi. Mikä tietysti voidaan sitten ajatella jo hyvinvointialueella, jossa on paljon henkilökuntaa, että miten se sitten vaikuttaa siellä? Joo ja tuohan se varmaan ihan vaihtelua myös siihen arkeen, että kun tavallaan jos siirtyy tämmöiseen hybridityömalliin.

On myös ammattilaisia, joille on nyt ensimmäistä kertaa mahdollistunut etätyön tekeminen, vaikka omasta kotoa, joka ei aikaisemmin ole ollut mahdollista. Haluaisin purkaa edelleen niitä vastakkainasettelun ajatuksia, että pitää olla joko tai vaan että niinku yhdistetään eri tavalla jokaiselle sopivaksi.

Millaisia haasteita siellä voi olla? Toki ei tässäkään vastakkainasettelua välttämättä tarvitse. Voi olla jotakin haasteita liittyen sekä ammattilaisen että asiakkaan niin kun.

Koronapandemia vauhditti paljon erilaisten etäkuntoutuspalveluiden, kuin erilaisten muidenkin etäyhteydellä toteutettujen palveluiden käyttöön. Voi pohtia, että onko siihen saatu riittävästi koulutusta. Vuorovaikutus on erilaista, niin se ei välttämättä riitä, että on saatu koulutusta, ja että osataan käyttää laitteita, vaan tarvitaan ihan erilasia verkkovuorovaikutuksen ja verkko- ohjaustaitoja. Ihan ei voida ihan siirtää sitä, mikä oli kasvokkain niin suoraan verkkoon.

Huomioitava on myös, että hän voi olla organisaatiossa, joissa ei ammattilaisilla ole käytössä riittävän hyviä välineitä tai riittävästi välineitä siihen, että pystyisi toteuttamaan laadukkaasti etäohjausta. Hirveän paljon riippuu siitä, että mikä on se tavoite, se asiakkaan tavoite ja palvelun tavoite ja mihin se tilanteessa sitä käytetään. Käyttöönottovaiheessa tärkeää on myös organisaation tuki.

Ja se, että kollegat arvostavat sitä, että tehdään etäyhteyksin työtä ja. Omilta esihenkilöiltä organisaatiosta pitää saada tukea, ja sitä, että myös välineiden lisäksi aikaa perehtyä ja opetella ja kokeilla etäohjausta. Tekemisen rauha on myös suotavaa, ettei tarvitse liian kovalla vauhdilla etäyhteyksillä asiakastilanteisiin.

Viimeisimmissä tutkimuksissa tullut esille ammattilaisten näkökulmasta, että mikä on asiakkaiden se motivaatio teknologisten laitteiden käyttöön. Miten ne kuuluu siihen omaan arkeen, niin sehän vaikuttaa hirveän paljon, että osalla ne on hyvin luonnollinen osa sitä arkea, mutta osalla ne ei tavallaan kuulu siihen arkeen ollenkaan. Niin siellä tarvitaan sitten sitä, että on aikaa opetella ja että ettei mene aika siihen, että onko se nyt yhteys auki ja kuuluuko ja osataanko käyttää. Tutkimuksissa on tullut meillä esille se, että kyllä eri asiakasryhmillä on ne omat välineet hyvin käytössä, mutta näiden kuntoutuspalveluiden palveluntuottajat on tarjonnut tai lainannut välineitä.

Joo, eli tässä oikeastaan nousee juuri ne tukiprosessit siinä, että niiden pitää olla riittävät työntekijälle. Siinähän voisi olla kivaa joku, että jos siellä ottaa vaikka muutama ihminen käyttöön jostain pienestä yksiköstä soteyksiköstä, niin olisi kiva, että heillä olisi vertaisryhmä, jossa jakaisivat kokemuksia. Ja sitten asiakkaan näkökulmasta, miten me turvataan se, että asiakas on osaa käyttää hyvin etäyhteyttä ja päästään siihen asiaan, mitä varten me olemme kokoontumassa. Mitä paremmin sen prosessin alku on hallittu ja hanskassa, niin ehkä sen myönteisemmin se etäohjaus prosessikin kulkee sitten ja lähtee liikkeelle ainakin.

Kyllä nimenomaan. Ja juurikin vielä se, että siihen ihan alkua edeltävääm aikaa keskittyminen, kun valitaan se palvelu niin silloin tarkistetaan että on motivaatiota ja on ne riittävät valmiudet oppia käyttämään teknisiä laitteita. Ennenkun asiakas ohjataan siihen palveluun, niin lähdettäisiin sieltä asti liikkeelle, ettei sitten käy sillä tavalla, että matkan varrella huomata, että mitäs tämä niin kun olikaan? Se on sekä haaste, että mahdollisuus. Muistetaan, että kun meillä on erilaisia näitä etäyhteyksiä tarjottavia palveluita, niin on reaaliaikaista vuorovaikutuksessa olevia, vaikka videoyhteydellä tai puhelimitse, vielä eri asia verkkokuntoutus tai verkkopalvelut, jotka on niin kun ajasta riippumatonta, esimerkiksi chattikeskustelu tai tehtävät ja videot, jolloin ammattilainen ja asiakas on siellä eri aikaan. Se on vielä oma vuorovaikutuksen osaamisalue, että miten sitten siellä annetaan palautetta ja kannustetaan ja motivoidaan.

Yhteenvetona, niin tuli mieleen tuosta vielä kun puhuit, että se aika ennen kuin laitetaan se prosessi liikkeelle ja miten se asiakas on motivoitunut ja miten hallitsee ne tekniset välineet, niin kuitenkin tärkeää on muistaa, että me ei etukäteen tehtäisiin niitä asenteita, esimerkiksi ikääntynyt ei olisi kiinnostunut etäohjauksesta, koska eihän yleisesti ikäihmiset välttämättä osaa käyttää teknisiä laitteita. Että aidosti, myös tarjotaan sitä mahdollisuutta, että siellä voi ollakin, että ikääntynyt suhtautuu monesti aika usein kuitenkin myönteisestä teknologiaa.

Kyllä nimenomaan, kun tehtiin silloin koronapandemian aikaankin tätä kyselytutkimusta siitä mitä koettiin ja mitä terapian ammattilaiset koki. Kuten monissa muissakin tutkimuksissa tullut esille, ei voida kategorisoida sitä, kenelle eräkuntoutus sopii.

Omaishoitajia koskevassa tutkimuksessa he on niin kun ikäihmisiä kaikki, toisten mielestä se soveltuu tosi hyvin ja toisten mielestä ei sovellu ollenkaan. Eli juuri tämä yksilöllisyys, samalla tavalla, kun tehdään kuntoutussuunnitelma, niin pitää se asiakaskeskeisyys ja yksilöllisyys näkyä myös tässä.

Kiitos Tuija. On puhuttu vähän positiivisista puolista, että mitä hyötyä tästä on, mutta myös vähän haasteita, mitä on tärkeää ottaa huomioon, kun lähtee tämmöistä etäohjauskäytänteitä kehittämään, niin jos tähän loppuun voitaisiin vielä kiteyttää tätä meidän keskustelua. Niin mitkä olisi eväät meille jatkoon?

Puretaan näitä vastakkainasetteluja, että mietitään se prosessi että missä kohtaa asiakkaan polkua se toimisi ja sitten lähtökohtana yksilöllisyys, mistä puhuttiin, että kenelle soveltuu kenelle ei ja onko motivoitunut. Vielä tähän lisäisin sen, että aina kannattaa kokeilla. Kokeilun kautta oppii sekä asiakas että itse. Monillahan voi olla se, että heillä ei ole kokemusta etäyhteyksistä ei välttämättä koulutuksen, työelämän tai muun kautta. Se on heille ensimmäinen kokemus. Lähdetään miettimään asiakkuusprosesseja ylipäätään että missä kohtaa se olisi hyvä ottaa käyttöön tai miten se tukisi mahdollisimman paljon niitä. Meillä on pulaa eri alan ammattilaisista, että miten me saataisiin tuotua ne ammattilaiset näillä etäyhteyksillä. Villiä ideointia, että mihinkä kaikkeen sitten siinä asiakastilanteessa, me osataan käyttää teknologiaa.

Ryhmänhjaukseen liittyen sitten, miten saadaan aktivoitua kaikki ryhmäläiset ja se on sitten oma haaste vielä sinne verkkoohjaukseen. Mutta tämä on voitettavissa oleva asia. Perehtymiselle ja kehittämistyöllä tämä on voitettavissa, mutta sitten täytyy aina muistaa se, että kaikille ei sovi. Eikä kaikkiin kohtiin, että että tota löydettäisiin ne sopivat ratkaisut missä voidaan yhdistää tai olla yhdistämättä.

Juuri näin. Elikkä kannustetaan varmaan rohkeasti pohtimaan sitä, että yhä ohjausta ja sen hyödyllisyyttä siinä omassa ehkä työnkuvassa tai työyksikön toimenkuvassa tai -tehtävissä kannattaa pohtia. Muistetaan vielä se yksilöllinen näkökulma, että miten se sopii juuri sille asiakkaalle. Lämmin kiitos Tuija ajatuksistasi ja tästä keskustelusta. Uskon, että meidän kuulijat saa jo paljon ajateltavaa tästä. Mukavaa syksyä kaikille.

Etäohjaus ja -kuntoutus (JOPPI-hanke)

← Kokonaisturvallisuus ja varautuminen

Vastaa Peruuta vastaus