Meidän harjoittelukokemuksemme Corkin yliopistollisessa äitiyssairaalassa:
Harjoittelu oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, silmiä avaava, mieltä avartava kokemus. Meille oli järjestetty huikeat harjoittelupaikat ja olimme niistä innoissaan. Toivoimme harjoittelupaikaksi vauvatehoa, mutta pääsimme myös synnytysosastolle ja lapsivuodeosastolle.
Olimme siis yhteensä 8 viikkoa harjoittelussa sairaalassa. Harjoittelu oli jaettu kolmelle eri osastolle. Ensimmäiset neljä viikkoa olimme vastasyntyneiden teho-osastolla. Sen jälkeen vietimme yhden viikon synnytysosastolla ja viimeiset 3 viikkoa synnytyksen jälkeisellä osastolla eli lapsivuodeosastolla.
Vastasyntyneiden teho-osasto oli valtavan suuri, yli 40 paikkainen avo-osasto. Aivan kriittisimmät potilaat olivat eri huoneessa, mutta muut olivat isossa huoneessa, jossa vallitseva ilmapiiri oli kiireinen. Siellä saimme paljon hyviä oppeja vastasyntyneen käsittelystä ja keskosiin liittyvistä jutuista. Pääsimme harjoittamaan hoitotyötä itsenäisestikin ja viihdyimme siellä pääsääntöisesti todella hyvin. Parhainta siellä oli kohdata tuoreita vanhempia ja antaa heille vähäisiä eväitä mitä meillä olikaan annettavana. Ohjaajat vaihtuivat päivittäin ja oli tärkeää siksi pyytää palautetta päivän päätteeksi kultakin ohjaajalta. Näin väliarviointia pystyttiin suorittamaan opiskelijavastaavan (CPC) kanssa, vaikka hän ei ollutkaan nähnyt meitä työssä, mutta saadun palautteen perusteella pystyi hyvin osallistumaan väliarviointiin.
Synnytysosasto tuntui sekin isolta. Oli niin mielenkiintoista nähdä paljon erilaisia synnyttäjiä, erilaisia synnytyksiä ja sektioita. Siellä oleminen herätti paljon tunteita suuntaan ja toiseen. Oli tilanteita, joissa olisi halunnut huomioida synnyttäjää enemmän ja oli tilanteita, joissa synnyttäjän toiveet otetiin hyvin huomioon. Näimme paljon kauniita synnytyksiä. Ne hetket ovat perheille suurimpia hetkiä elämässä ja oli kunnia saada olla mukana niissä. Pakko sanoa silti se, että hoito siellä on silti melko medikalisoitunutta. Synnytyksiä käynnistetään lääkkeellisesti paljon ja moni synnytyksistä päätyy sektioon. Irlannissa on yksi Euroopan suurimmista sektioprosenteista. Se yllätti meitä todella paljon. Osaston kätilöt eivät missään nimessä ylpeile asiasta ja he haluaisivat muutosta synnytyskulttuuriin Irlannissa. Paikkoja kuitenkin johdetaan lääkäreiden toimesta ja muutokset tapahtuvat hitaasti. Osa kätilöistä ihmettelivät, miksi olimme tulleet Irlantiin oppimaan, kun omassa maassamme saisi parempaa opetusta. He sanoivat, että suurin osa tuoreista tutkimuksista tulee joko Suomesta tai Ruotsista. Sen oikeellisuutta en tiedä, mutta kyllä siellä ollessa huomasi monia asioita, jotka ovat Suomessa paremmin. Täytyi monessakin kohtaa miettiä, voiko eroista sanoa ääneen ilman, että se loukkaisi irlantilaisia. Emme tulleet sinne arvostelemaan, menimme sinne oppimaan. Koko kokemus oli hyvin silmiä avaava.
Lapsivuodeosastolla pääsimme ehkä parhaiten mukaan, sillä osaston luonne on hyvin erilainen kuin kahdella aikaisemmalla. Saimme omat ohjaajat ja niiden mukana oli helppoa päästä sisälle osaston toimintaan. Samat perheet saattoivat olla osastolla monta päivää ja näin ollen niiden kanssa pääsi luomaan tuttavuutta paremmin, kuin esimerkiksi synnytysosastolla. Kätilöt viihtyivät siellä hyvin, vaikka heillä olikin kiireistä hoitaessaan montaa äitiä yhtä aikaa. Kuitenkin he jaksoivat aina pysähtyä perheen luo ja pyrkivät vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Tykkäsimme siitä opiskelijoina, että pystyimme pysähtymään perheiden äärelle ja antamaan aikaa ihan eri tavalla kuin kätilöt. Kaksi edellistä osastoa antoi meille paljon eväitä lapsivuodeharjoittelujaksoon ja vanhempia pystyi ohjaamaan tietyissä asioissa. Se tuntui erityisen miellyttävältä.
Tietoa sairaalasta ja käytännöstä Irlannissa:
Äitiyssairaala on Corkin yliopistollisen sairaalan yhteydessä. Se on erillinen rakennus, jonka kellarikerroksesta pääsee pääsairaalaan. Se on todella iso sairaala ja sen suuruus näkyi monessakin asiassa. Muutamia kymmeniä vuosia sitten kolme eri synnytyssairaalaa yhdistyi ja nykyään tämä on ainoa paikka Corkissa, jossa voi synnyttää. Oli todella mielenkiintoista se, että siellä synnyttäjille oli erillinen sairaala. Se ajatus on aika miellyttävä. Rakennus on kuitenkin niin hyvin yhteydessä siihen pääsairaalaan, että potilasturvallisuutta voidaan taata sillä. Pääasiassa kaikki synnytyskomplikaatiot on kuitenkin hoidettavissa samassa rakennuksessa.
Työaika tässä sairaalassa poikkeaa Suomen käytännöistä siinä, että kaikki tekevät 12-13 tunnin mittaisia työvuoroja. Työntekijät ovat joko päivävuorossa tai yövuorossa. Työntekijöillä yleensä näin ollen on noin 3 työpäivää viikossa. Me myös teimme tämän mittaisia päiviä ja se jätti meille paljon vapaa-aikaa. Se oli ihanaa. Sairaalassa kaikki itse ostavat oman työasunsa ja pesee niitä kotona. Niin mekin toimme Suomesta Kysin vanhoja työvaatteita mukanamme Irlantiin. Eri ammattiryhmät pukeutuivat erivärisiin asuihin, joten emme pompanneet niin valtavasti muiden joukosta, kun ympärillä oli muutenkin vaatetusten erivärinen kirjo. Opiskelijoita oli sairaalassa yhtä aikaa valtavasti, joskus saattoi olla jopa tilanteita, että opiskelijoita oli enemmän kuin itse henkilökuntaa.
Käytänteet sairaalassa erosivat Suomen käytänteistä monella eri saralla. Synnyttävät äidit saivat valita raskausaikana saamansa palvelun. He pystyivät valitsemaan julkisen terveydenhuollon tai yksityisen palveluntarjoajan. Mahdollisuutena oli myös valita yksityinen Domino-palvelu, jossa äitiä hoidettiin kätilöjohtoisesti. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka suhtautuminen synnyttäjiin vaihteli huomattavasti riippuen siitä, mitä he olivat raskausaikana valinneet. Yksityisille asiakkaille tarjottiin vahvaa kivunlievitystä välittömästi ja heidän vauvansa saattoi maailmaan lääkäri. Domino-asiakkaat synnyttivät joko kotona tai Domino-yksikössä. Siellä kätilöt hoitavat synnytystä melko luonnollisin keinoin. Aika moni kuitenkin Domino-hoidon valinneista kuitenkin lopulta päätyi synnyttämään sairaalaan. Domino-hoidon pääperiaate on se, että synnyttävä äiti tapaa raskausaikana samoja kätilöitä, joista joku hoitaa synnytyksen ja synnytyksen jälkeisen hoidon. Jos sairaalassa oli Domino-asiakas, häntä kannustettiin enemmän luonnollisiin kivunlievitysmenetelmiin sekä pyrittiin kotiuttamaan mahdollisimman nopeasti, sillä Domino-kätilöt kävisivät hänen luonaan kotikäynneillä synnytyksen jälkeen.
Olimme melko järkyttyneitä imetykseen liittyvistä seikoista. Vain noin 30% äideistä täysimettää lastansa. Se näkyi hyvin vahvasti sairaalassa. Äidit päättivät etukäteen, haluavatko he imettää vai mieluummin käyttää maidonkorvikkeita. Jos he halusivat käyttää maidonkorvikkeita, ei heitä saanut kannustaa imettämiseen. Äideillä on hyvin vähän tietoa imettämisen hyödyistä ja tukiverkostot imettämiseen ovat olemattomat. Useiden sukupolvien ajan Irlannissa on käytetty pääasiassa maidonkorvikkeita vauvojen syöttämiseen. Muutosta tähänkin on tulossa, mutta se tapahtuu niin hitaasti. Oli aika outoa, että kun täysimetetty vauva itki nälkää vastasyntyneiden teholla, vauvalle annettiin korvikemaitoa ilman, että olisi esimerkiksi soitettu äidille ja sanottu, että vauva on nälkäinen. Jopa ammattilaiset siellä tarvitsisivat enemmän taitoja ja tietoa imettämisestä. Ongelma on oikeasti laajempi, sillä neuvolatoimintaa ei Irlannissa varsinaisesti ole. Kun nainen tulee raskaaksi, hän ottaa yhteyttä omaan lääkäriinsä. Säännölliset, mutta harvat tapaamiset ovat aina lääkärin kanssa, ei esimerkiksi terveydenhoitajan tai kätilön kanssa kuten Suomessa.