Tämä on Savonian legendat -podcastsarjan jakson tekstivastine. Voit kuunnella jaksot SoundCloudista klikkaamalla tästä.

[musiikkia]

Klaudia Käkelä: Tervetuloa kuuntelemaan Savonian legendat podcastia. Tässä Podcastissa Savonialaiset saavat kertoa ammattikorkeakoulumme legendoja,jotka perustuvat pelkästään tositarinoihin, tutkimuksiin ja tinkimättömyyteen. Minä olen Klaudia Käkelä ja vieraanani studiossa on tänään Sanna Kauppinen. Tervetuloa Sanna. Sulla on tällä hetkellä noin 50 eläimen karjatila ja kasvatat emolehmiä ja tuotat lihaa myytäväksi, kerro vähän tästä sun tilasta.

Sanna Kauppinen: Kiitos. Me ollaan Sonkajärveltä ylämaankarja ja galloway emolehmätila. Kasvatetaan sonnit ite teuraaks ja myydään lihat suoraan asiakkaalle tilamyymälän kautta.

Klaudia: Eli sulla on ihan lihamyyntiä myös sen lisäksi, tuotat emolehmiä, jotka tuottaa sitten pikkulehmiä?

Sanna: Joo. Emolehmäkarja joka tuottaa vasikoita ja sonnit jää kasvamaan ja niistä tehdään lihat. Pikkuhiehot jää kasvamaan uusiksi emoiksi. Löytyy myös omia harrastehevosia nelisen kappaletta.

Klaudia: Ratsastatko paljon? Millasta hommaa teet hevosten kanssa?

Sanna: Ratsastan, vaikka toisaalta tuntuu että muu työ vie niin paljon aikaa että ei kerkiä ratsastaan. Mutta karjahommia teen myös hevosten kanssa. Järjestän karjakursseja ja treenaan hevosia karjan avulla. Ollaan myös käyty maatalousmessuilla esittelemässä lännenratsastusta ja karjatyöskentelyä hevosten kanssa.

Klaudia: Aivan, eli se ei oo sellasta kouluratsastusta maneesin ympäri vaan enemmän cowboy meininkiä?

Sanna: Vähän enemmän cowboy meininkiä, mutta pistän siihen myös koulutwistiä sekaan.

Klaudia: Sulla on siellä tilalla noin 50 eläintä, mutta löytyykö sieltä ihmisiä sinun lisäksi?

Sanna: Avopuoliso löytyy. Hän muutti tilalle noin vuosi sitten. On ollu kyllä tosi iso apu. Sami korjaa, laittaa, hoitaa. On ite tavallaan alalla töissä, tietää alasta ja on hyvin samanhenkinen. Aivan super iso apu ja tuki ollu. On ollut mukava alottaa hänen kanssaan lihamyynti vuonna 20, hän on ollu mukana alusta asti tässä hommassa. Isä toimii myös palkattomana renkinä edelleen. Sami on kyllä vienyt osan isän töistä jo niin on päässy vähän helpommalla.

Klaudia: Se on varmaan ihan hyvä, tulee sukupolvenvaihdos vähän pehmeemmin. Ei  tarvii isäukon olla niin paljon häärimässä siellä enää.

Sanna: Joo ei tartte. Kuitenkin mä tulin sillon ulkomailta, opettelin kaikki alusta. Enhän mä osannu ajaa traktoriakaan kunnolla. Peräkärryn kiinnittämiset, koneitten kiinnittämiset, mä olin ihan uuvatti. Aateltiin että pikkuveljet jää siihen hommaan, mut sit mä tulin sieltä ja totesin että mä haluun olla maanviljelijä. Ei ihan perinteisin tarina. Luin jostain että sukupolvenvaihdoksia mietitään useita vuosia ja se on iso tapahtuma sekä tilasta luopujille, että vastaanottajille. Mutta mä tulin vaan ja halusin ruveta siihen yrittäjäksi. Ei se ihan perinteisin tapa ollu, mutta siitä on selvitty. Isästä on ollu ihan super iso apu. Eihän tossa ois ollu mitää ilman isää.

Klaudia: Kerro vähän siitä miten päädyit maatalousyrittäjäks. Teillä oli tämä sukupolvenvaihdos siinä.

Sanna: 2014 musta tuli yrittäjä, mutta ei ollut ihan lapsuuden haave. Mulla on kolme pikkuveljee, joista oletettiin jatkajaa. Mä lähdin opiskelujen jälkeen 2009 Saksaan töihin hevoshommiin. Siellä vierähti viitisen vuotta. Tuli isälle kyllä puun takaa kun ilmotin että voisin jäädä jatkaan tilaa. Siinä oli ehkä ajatuksena että mulla on hevosia tai mä haluaisin harrastaa hevosia. Siellä ois tila ja laidunta, heinät tulis omasta pellosta. Siinä ois hyvä jatkaa. kaikki muu työ siinä ohessa on sitten tosiaan ohessa. Oon tykänny eikä oo kaduttanu ollenkaan.

Klaudia: Niin sulla on myös entistä elämää. Mitä sä teit ennen kuin päädyit maatalousyrittäjän hommiin?

Sanna: Opiskelin liikunnanohjaajaks, mutta lähdin Saksaan tekemään hevoshommia ja olin parilla tehtaalla töissä. Opiskelin maaseutuyrittäjäksi kun tulin takas Suomeen ja sitten tehtiin se sukupolvenvaihdos ja jäin jatkaan vanhempien tilaa.

Klaudia: Sitten päästään mielenkiintoiseen osaan. Vuonna -92 sun isä rakennutti tiluksille noin 40 metriä pitkän kylmäpihaton ja pihatto on siis tämmönen iso ulkorakennus, jossa pidetään karjaa eikö vaan?

Sanna: Joo.

Klaudia: Tuo kokokin tais mennä oikein.

Sanna: Suurinpiirtein 700 neliöö se oli. Mitä se nyt on, 15 metriä levee ja paljoko siitä tulee nyt sitten pituutta.

Klaudia: Iso rakennus näin asiasta ymmärtämättömälle. Eräänä päivänä se pihaton katto romahti, kertoisitko tän tarinan?

Sanna: Tosiaan -92 isä rakennutti kylmäpihaton. Isällä oli loppukasvattamo, eli meille tuli viiden kuukauden ikäsiä vasikoita ja ne kasvatettiin vajaa kaks vuotiaiksi ja ne lähti sitten tuottajille teuraaksi. Tää pihatto oli kuuden karsinan pihatto, noin kymmenen eläintä per karsina. Siellä oli kaks karsinaa yhtä ikäluokkaa kohden. Päätykarsinoissa oli teurasikäset että sai helposti autoon lastattua. Vuodenvaihteessa 2017 mä olin kuopiossa käymässä serkun luona ja oli +2 astetta lämpöä sinä päivänä ja aika loskanen keli. Ajelin kotiin sillä ajatuksella että nostelen rehut sonneille, iltaruuat iltahommina siinä. Puoli seittemän aikaan tulin ulos ja olin menossa laittaan ulkovaloja päälle, siinä on toinen halli pihaton vieressä mistä tulee ulkovalot. Katoin vielä että hitto vieköön on katolta tullu lumet alas siihen hallin eteen ja jouduin kiipeemään kasan yli. Rämpytin valoja ja mietin miks ei valot toimi, onpa outo juttu. Sitten nostin katseeni ja otsalampun valossa näin kylmäpihaton noin 20 päässä ja se oli maan tasalla. Näin sen harjan siinä valossa ja se oli luhistunu. Isot liukuovet rötkötti mutkalla, se oli aika karu näky.

Klaudia: Kuulostaa tosi hurjalta. Siellä oli siis eläimiä sisällä monta kymmentä sonnia.

Sanna: Joo, siellä oli 51 sonnia sillä hetkellä. Lähdin juokseen pihatolle ja soitin hätäkeskukseen samalla. Hätäkeskuksen vastaaja raukka kun mä kirosin siinä että rakennus on romahtanu, täällä on 50 sonnia sisällä! Selitin missä oon ja se hiljasuus oli kaikkein pahin. Totta kai oletti että kaikki on pannukakkuina siellä. Eihän tollasesta voi selvitä. Hiljasta oli. Juttelin puhelimeen ja huomasin otsalampun valossa yhtäkkiä nurkassa kiilu silmäpareja. Sonnien silmiä. Muistan kun sanoin puhelimeen, ei jumalauta ne on hengissä. Täällä on hengissä eläimiä. Kävelin sinne nurkalle. Kattohan ei varsinaisesti romahtanu, vaan se rakennus kaatu niinkun korttitalo. Eli kun se kaatu sivuttain, niin kattoristikoitten keskiosa tipahti vahvalle ruokintapöydän rautatuelle ja se pysäytti kattoristikon niin että eläimille jäi tilaa. Kun rakennus tavallaan kaatu, seinäelementti siirty niin että varsinki se nurkkaporukka oli vaan ilman kattoo ja seinää. Ne vaan seisoskeli siinä. Ne olis voinu tulla sen muurin yli ja lähtee lenkille, mutta ne vaan hengaili siinä ja katteli että ilmastointi on vähän tehokkaapaa.

Klaudia: Pojat oli siellä ilmeisen tyytyväisinä, vähän ehkä hämmentyneinä.

Sanna: Ne oli hiljaa ja ihmetteli mikäs homma, täällä on vähän tiivis tunnelma. Mä kattelin sinne raunioitten sisälle niin näky että osa eläimistä oli syömässä edelleen, koska ruokintapöydän rauta ja karsinarakenteet pysäytti kattoristikot. Niillä oli tilaa siellä alla. Tiivis tunnelma oli siellä toisessa päässä, jossa kattopellit oli jääny just eläinten yläpuolelle. Ne hikos paljon, siellä oli tosi lämmin. Toisessa päässä taas oli avointa.

Klaudia: Eli tavallaan epätasasesti römpsähi niiden päälle niin siellä oli eläimille jääny erilaista ilmanalaa.

Sanna: Sieltä nousi kunnon höyry kun saatiin kaivurilla kattopellit revittyä auki ja elukat ulos sieltä. Pelmahti kunnon lämpö kun siellä oli tiiviimpi tunnelma.

Klaudia: Vaikuttiko nää sonnit pelästyneiltä tai ahdistuneilta?

Sanna: Ei. siellä ei kuulunu huutoo, kukaan ei kiljunu siellä. Yks sonni oli ainut joka loukkaantu. Illalla ajettiin ne vuokra navettaan mikä löydettiin 25 kilometrin päästä. Just tyhjilleen jääny navetta niin saatiin kaikki samaan paikkaan. Seuraavana päivänä kun käytiin läpi eläinten tuhoja, yhellä teurasikäsellä sonnilla oli sen verran paha haava ettei sitä kannattanu alkaa hoitamaan. Se meni siten omaan pakkaseen. Sekin käveli- Kaikki käveli ite karja-autoon.

Klaudia: Toi on kyllä älytöntä. Sulla oli se hätäkeskus puhelimen päässä, miten se tilanne lähti siitä eteneen?

Sanna: Hätäkeskus oli puhelimen päässä ja se totta kai ilmotti eteenpäin ja sieltä tuli paloautot. Mulla oli tarkotus pikkuveljen kanssa lähtee hakemaan traktori, joka oli ollut huollossa edelliset kolme viikkoo. Pikkuveli ajo siihen pihaan ja katto silmät pyöreenä ja mä sanoin puhelun lomasta että soita isälle. Isäkin oli raketinmyynnissä Iisalmessa. Tarmo soitti hänelle ja mä jatkoin Häken kanssa. Sit tuli paloautoja ja poliisit ja tuli naapurit ja vaikka ketä. Isä järkkäs kaivurin sinne, vai olikohan meillä kaivuri paikalla. Mä muistan vaan sen että lunta oli joka paikassa ihan hulluna. Traktori oli siis huollossa, joka oli ykköstraktori mikä linkoo yleensä. Sitä lunta oli joka paikassa niin paljon ja se oli raskasta lunta kun oli +2 astetta ja sato vähän loskaa. Siinä sitten mietittiin, minne nää eläimet viedään. Yks palomiehistä muisti että Sukevalla on yks isäntä jolla oli lähteny hiehot pois navetasta, pari viikkoa ehtiny olla tyhjillään. Ite isäntä oli jyväskylässä, saatiin soitettua hänelle ja hänen naapuri tuli laittaan karsinat valmiiks. Sitten saatiin onneksi karja-auto. Lähti muistaakseni Pyhäsalmelta ajamaan. Olikohan se joskus yhen, kahen aikaan kun viimeset eläimet vietiin. Kahessa kuormassa ne ajettiin Sukevalle.

Klaudia: Tavallaan hienoa että pienellä paikkakunnalla voi käydä noin hyvä tuuri. Että joku pelastuslaitoksen ihminen tietää, tuolla on tuommonen tila tyhjillään. Jotenkin tulee sellanen fiilis että koko kylä pystyy sitten auttamaan tommosella hädän hetkellä.

Sanna: Joo ja on pakko kehua somen voimaa. Siellä on maajussit-ryhmä, johon laitoin heti että nyt on tämmönen hätä, tietääkö joku alueella. Siellä tuli tosi paljon ensinnäkin tsemppausviestejä, mutta myös oikeesti vinkkiä mihin voi soitella. Onneks löyty tää lähin, saatiin kaikki eläimet yhteen paikkaan. Olis ollu ikävä alkaa ripotteleemaan sonneja sinne tänne. Oli tosi hyvä verkosto sielläkin.

Klaudia: Mainitsit että korttitalon omaisesti tavallaan kellahti. Selviskö sulle koskaan, mitä siinä tapahtu että se pihatto sillä tavalla romahti?

Sanna: Todennäkösesti kävi niin että toiselta lappeelta lähti valumaan lumi, koska oli pluskelit. Sitä lunta itessään siellä katolla ei ollu niin paljoo, mittasin noin 30 senttiä lunta. Toki oli plussan puolella, mutta onhan niitä loskakelejä ollu aiemminki. Joku rakenne siinä petti. Kun lumi lähti valumaan toiselta lappeelta niin se tavallaan kaato rakennuksen. Jos katto olis tullu alas lumen painosta, en usko että eläimet ois selvinny. Kuka tietää, mutta siinä ois tullu lumetkin niskaan jos pellit ois oikeesti sortunu ja kaikki ois hajonnu siellä. Ne ristikotkin oli osittain ehjiä. Mehän kaivettiin sieltä ehjiä ristikoit pois ja kattopeltejä saatiin talteen. Se siis kaatu.

Klaudia: Aivan. Ei tavallaan oo mitään sellasta asiaa mihin voi osottaa. Jos syttyy vaikka tulipalo, siinä pystyy yleensä määrittämään, viimeistään palomiehet pystyy näkemään mistä se on lähtenyt ja mikä se syy on ollut.

Sanna: Tossa on ehkä kun on iso ja pitkä rakennus, kun on isot päätyovet, on tavallaan pieni nurkkatuki. Tossakin oli todella pienet seinäosuudet nurkissa. Pitkät elementit, oli totta kai ristitukiakin, mutta vielä jykevämmät sais olla. Varmaan pylväitä välissä tai jotain. Se on kuitenkin pitkä seinä ja isot ovet päädyissä. Sanokohan sitä avaruus tueksi rakennustarkastaja, se oli huono tai puuttu, jos nyt oikein muistan. En oo mikään rakennusinsinööri mutta tämmönen muistikuva mulla on.

Klaudia: Tavallaan tosta ei voi ottaa onkeensa tai muille muuta kun että pitäkää huoli että rakenteet on rakennettu niin, että olisi mahdollisimman hyvin tukia. Eihän vakuutuskaan tollasta romahdusta korvaa.

Sanna: Jooo vakuutus ei korvaa tommosta romahdusta. Lumen syyks ne laitto mutta jos rakennus kaatuu noin, ei sitä korvaa. Jos ajat traktorilla seinää päin ja se kaatuu sen takia, niin sit, mutta pitää olla laajat vakuutukset. Toki kylmäpihatto, sielä ei oo oikeen mitään mikä voi syttyä tuleen, ellei nyt lamppu mee vikatilaan, voi lamppu kai syttyä tuleen. Mutta siellä ei oo sellasta palovaaraakaan. Siinä oli perustason vakuutus, mutta sitä ei korvannu mikään eikä tommosia kaatumisia korvaa minkään firman vakuutukset, näin mä oon käsittäny. Isot tai vanhat rakennukset, tää oli 25 vuotta vanha rakennus, siihen aikaan on varmaan ollu normaalia pitkät ja isot päätyovet. Mut pitää huolen siitä että on sitä tukee, en mä tiä voiko niitä tukea jälkeenpäin. Toki nythän tänäkin talvena on paljon lunta katoilla ja ihmiset on aktiivisia pudottamaan niitä. Sekin on kyllä hyvä. Mä en nää että se lumen määrä katolla olis ollu se syy, koska sitä ennen on ollu varmasti enempi lumisia talvia. Varmasti sekin on kyllä tekijä.

Klaudia: Varmaan ite oot jatkossa ollu aika tarkkana lumien pudottelun kanssa?

Sanna: Joo, nyt tuli onneksi itestään lumet alas, mutta oon kiinnittäny selkeesti enemmän huomioo, jos jossain rakenne näyttää yhtään siltä että vähääkään on nitkahduksen näköstä tai jotain. Nyt yhessä hallissa katoin kun oli paljon lunta katolla, niin ei tullu talvella alas. Yhessä vaiheessa kävi plussan puolella niin osa tuli sieltä katolta alas, mut osa lumesta jäi, Nyt kun se taas pakastuu ja taas loska niin siinä oli enemmän lunta kertyny. Kyllä mä siellä kävin kattoon että tuo pitää ens kesänä fiksata, ettei käy huonosti. Huomaan että kattelen rakennusten lappeita ja kulmia, onko yhtään vinossa tai mitään. Jäi siitä semmonen ettei haluu toista kertaa.

Klaudia: Varmaan eri tavalla kun aikasemmin ja sellanen ihminen jolle ei ole tuolla tavalla käyny, ei tuu välttämättä ihan tarkkaan katottua kaikki noita kohtia. Tässä välissä piipahdetaan kuuntelemassa meidän asiantuntijan Elina Vehviläinen-Liikan ajatuksia siitä, että miten maatila voisi varautua erilaisiin yllättäviin tilanteisiin ja onnettomuuksiin.

[musiikkia]

Elina Vehviläinen-Liikka: Minä alotin tammikuussa Savonialla TEIVKOI-asiantuntijana ja toimin tämmösissä kuin maatilojen varautumisen työkalut-hankkeessa projektipäällikkönä.

Klaudia: Me puhuttiin Sannan kanssa studiossa tästä hänen maatilan katastrofitilanteesta. Siellä oli pihatto romahtanut kuin korttitalo. Sä oot myös puhunu Sannan kanssa tästä aiheesta, millasia keskusteluja teillä on ollu tähän liittyen tän hankkeen tiimoilta?

Elina: Sannaan olin yhteydessä kun lähdin etsimään tiloja, jotaka ois käynyt läpi tämmösen katastrofin tai kriisin. Mun mielestä on tärkeetä että saadaan henkilökohtasia tarinoita kuultavaks. Kyllähän tää Sannan tarina heidän tilaansa kohdanneesta katastrofista oli aika pysäyttävä. Näin yllättävä ja dramaattinen, mutta loppujen lopuks aika hyvin siitä selvisivät. Mun mielestä se on huikea ja dramaattinen ja hyvään lopputulokseen kuitenkin pystyttiin tila laittamaan.

Klaudia: Minkä tyyppisiä riskiarvioita ja millasia tilanteita maatalousyrittäjiä voi kohdata ja millasiin asioihin he varautuu?

Elina: Toki voi olla eroo tuotantosuuntien välillä, mutta avainhenkilöiden terveys, loukkaantuminen, jopa pahimmillaan kuolemantapaukset on tietysti niitä mitä pitää huomioida. Meillä on myös tällaiset jokapäiväiset asiat kuin sähkön- ja vedensaannin turvaaminen, ne on merkittäviä. Jos mietitään kotieläintiloja, joissa on yli 100 lypsävää lehmää niin vedenkulutus on tosi suuri ja kaikki mahdolliset häiriöt tässä on tosi merkittäviä. Eläintiloilla myös erilaiset eläintaudit ja niiden välttäminen ja miten toimitaan jos eläintauti tulee. Tietsti myös luonnonolot vaikittaa maatalousyrittäjään. Meitä muita hellivä kesäsää ei välttämättä naurata maatalousyrittäjää jos se jatkuu ja jatkuu. Myös sateet ja tulvat voi vaikuttaa satoihin ja jos on kaivo käytössä, tulvat voi aiheuttaa kaivoveden saastumisen. Sairastumisten ja kuolemantapausten lisäksi henkilöstö riskejä ja kriisejä on tietysti. Ihan avioerot tai erot ylipäätään. Ne olis hyvä olla mietittynä, millä tavalla toimitaan jos tämmönen tilanne tulee. Myös testamentit on tärkeitä. Tässä tilallisia jututtaessa on tullut eteen sellasia tarinoita jossa puoliso on kuollut yllättäen ja jos on alaikäisiä lapsia, tällainen tilanne aiheuttaa paljon haasteita sille vanhemmalle joka jää sinne. Pitäis pyrkiä selviämään tragediasta ja lisäksi lapset ja omaisuuteen liittyvät asiat. Nää on yllättävän hankalia hoitaa. Se että näitä ois käyty etukäteen läpi ja monella tilalla on tällaisia juttuja kuin esim. pankkitilit, kuka hallitsee pankkitilejä. Voi olla että toisella ei ole mitään käyttöoikeuksia näihin, se voi olla tosi iso ongelma. Tämmösiä pieniä juttuja, mutta kun nää miettii etukäteen, kriisitilanteessa ei enään tekis elämää vaikeemmaks.

Klaudia: Kerro tästä hätäapuverkostosta mitä te ootte vastikään ruvennu laittamaan pystyyn.

Elina: Tässä hankkeessa oli tarkotuksena kone- ja laitekartotuksen tekeminen kriisitilanteisiin, mitä apuja sieltä saadaan. Lopulta kun alettiin miettiä, tällaset listaukset ja rekisterit vanhenee tosi nopeesti ja niitä on vaikee ylläpitää. LÄhettiin sitten luonnosteleen hätäapuverkostoo mihin voi kriisitilanteessa olla yhteydessä. Oli kyse eläimistä tai kriittisen varaosan hajoomisesta, varsinkin korona-aika on tehnyt sen että ulkomailta varaosien toimitukset voi kestää tosi pitkään. Kiireiseen sadonkorjuuaikaan se on ikävä juttu, jos menee kolme viikkoo että saat varaosan. Tällasissa asioissa pystyy oleen yhteydessä hätäapuverkostoon ja verkoston kautta lähetetään viesti muille alueen maatiloille ja tiedustellaan pystyvätkö he tarjoamaan apua. Me lähettiin ensin luonnosteleen tätä hankkeessa yhteistyössä olevien maaseutupalveluitten kanssa, olisko maaseutupalvelut tätä vetämässä. Nyt keskustelujen kautta on kyllä selkeesti isompaa tilausta esimerkiks lomituspalveluitten kautta. Tarvittais päivystävä hätäapuverkosto, koska nää kriisitilanteet ei tapahdu maanantaista perjantaihin kahdeksan ja kuudentoista välillä. Tällä tavalla pystyttäis ensin alueellisesti kartottaan löytyykö apua ja olis myös valtakunnallisesti kuka voi auttaa kriisitilanteissa.

[musiikkia]

Klaudia: Sanna, mitä tän onnettomuuden jälkeen tilalle tapahtu? Alussa jo selvis että sulla on edelleen karjaa ja tila on pystyssä, mutta se on muuttanu aika paljon muotoaan siitä mitä se oli vuonna 2017.

Sanna: Joo. Sonnit muutti Sukevalle ja työmatka piteni 25 km sen sijaan että oisin kävelly talosta ulos ja pojat ois ollu ammumassa vastassa. Tilan isäntä oli kovin avulias ja hän hoiti eläimiä osittain, ettei tarvinnu ite ajaa aamuin, illoin ja päivisin käymään siellä. Saatiin sovittua hoitoja, mutta vakuutus ei korvannu mitää. Totta kai siinä mietittiin että pisetäänkö uutta pystyyn. Siinä vaiheessa ois jo pitäny rakentaa isommin. Se oli 60:n sonnin pihatto, ei tänä päivänä enää, se on aika pieni. Uuden semmosen pienen rakentamisessa ei olis ollut järkee, koska rakennuskustannukset on niin isot. Olin kuitenkin siinä vaiheessa ottanu pienen lauman ylämaankarjaa edellisenä kesänä sillä ajatuksella että teen pientä bisnestä muutamalla vasikalla ja kasvatan ja katon mitä siitä tulee. Mutta kun kävi näin, siirryttiin emolehmiin, lisätään emojen määrää ja siirrytään luomuun. Sukevalla sonnien tuotantopuoli ajettiin alas, eli sitä mukaan kun sonnit kasvo ja lähti teuraaks, sinne ei otettu enää uusia tilalle. Syyskuussa 2018 lähti viimeset teuraat ja loppukasvattajatoiminta loppu kokonaan. Kesällä 2018 lisäsin emolehmiä, ostin Galloway-karjaa Haikkujen ohelle ja siitäpä se sitten lähti. 2019 vuosi oli hankala kun ei ollut yhtään teurastuloa. Lihan suoramyynti alko vasta kesällä -20 ja sonnien kasvatus on hitaampi prosessi ja se lähtee liikkeelle hitaasti. 2019 oli väliinputoamisvuosi. Ei oo turastuloja, onneks pankit anto lainanlykkäyksiä ja onneks oli tilanne että pysty myymään metsää. Koulutin hevosia ja ajoin postia ekstrahommina.

Klaudia: Ei voi sanoa että se oli hyvä asia mitä sonneille kävi, vaikka pienellä säikähdyksellä selvisivät. Lopulta kun ajatellaan sun uraa ja työnkuvaa, se ehkä oli kuitenkin hyvä juttu.

Sanna: Tosiaan olin haaveillu luomua, se on nouseva trendi jota ihmiset arvostaa. Haikut oli- En muista millon oon tutustunu ylämaankarjaan, mutta sekin oli jo ja olin hankkinu pienen määrän eläimiä jo ennen tätä romahdusta. Sit kun romahdus tuli, karusti sanottuna se oli kohtalon määräämä. Että Sanna, sä oot haaveillu tästä kaikesta niin tehäänpä tällänen juttu että pistetään tää rakennus maan tasalle. Sulla ei oo muuta vaihtoehtoa kuin ajaa tuotanto alas ja jatka haaveita siitä eteenpäin. Oisinko mä voinu ajaa tuotannon alas näin hallitusti. Pihatto ois ollu pystyssä, mulla ois ollu kokoajan sonneja ja olisin vähentäny niitä. Luulen että siinä ois menny paljon pitempään, koska pankki ois voinu sanoa ettet noin vaan voi sun tuloa lopettaa. Nyt ei ollu vaihtoehtoja, se vaan tuli. Mulla oli onni ettei kukaan kuollu. Siellä ei ollu ihmisiä sisällä, eläimiä ei kuollu, ei tullu mitään. Siellä ei ollu edes traktoria että olis joutunu hankkiin traktoreita lisää. Se jos menehtyy ihmisiä on ihan eri kategoriaa. Mulle oli tavallaan jopa kohtalon määräämä onnenpotku. Jos tää ei ois tarkotettu tapahtuvan, kaikki eläimet ois kuollu. Mulla ois loppunu ne tulot siihen paikkaan. Nyt mä pystyn kuitenkin rakentamaan 18 vuoden teurastuloilla eteenpäin. Näin se oli tarkotettu.

Klaudia: Nyt sulla on ehkä enemmän sun näkönen tila. Menit sinne kuitenkin jatkamaan isän jalanjäljissä ja pääsit nyt ottamaan omiin nimiin siinä mielessä että uudistit sen näköseks toimintaa mitä sä ite toivoit.

Sanna: Pikkusen. Rakennus on jo pois ja koneita on myyty ja luomussa ollaan. Kyllä se nyt alkaa olla oman näkönen ja nyt on kiva tehä töitä. onhan se kokoajan ollu kivaa, mutta myös se että eläimet oli pihatoissa karsinoissa niin kyllä mä ite tykkään että ne laiduntaa vuoden ympäri. Saa kattoo pikkuvasikoitten syntymät ja niitten kasvamiset ja kaikki. On luomussa ja voi tuottaa ite lihaa ja tietää mistä liha tulee. Voi kertoo tarinan asiakkaalle eläimistä ja lihasta ja tietää että se liha maistuu oikeesti hyvälle. Onhan se ihan erilaista kun se että liha menee jonnekkin A tuottajille ja sit se on jossain paketissa. Mut tää on mun mielipide, tää on mun tarina ja mitä mää halusin.

Klaudia: Toi on yks tarina siitä miten lihaa tuotetaan suomessa tänä päivänä. On hienoa että sait tehtyä siitä semmosen mistä olit pitkään haaveillu.

Sanna: Kyllä. Onhan se nouseva trendi ja ihmiset alkaa kattoon mistä liha tulee, luomu ja suositaan lähiruokaa. Varsinkin nyt kun on maailmanlaajusesti rankka tilanne koronan takia. Ihmiset tukee lähituottajia ja ostaa tiloilta ja se on tosi hyvä.

[musiikkia]

Savonian legendat, jakso 4: Kun katto kaatui sonnilauman niskaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.