Tämä on Savonian legendat -podcastsarjan kuudennen jakson tekstivastine. Voit kuunnella jakson SoundCloudista klikkaamalla tästä.

[taustamusiikkia]

Klaudia: Tervetuloa kuuntelemaan Savonian legendat -podcastia. Tässä podcastissa savonialaiset saavat kertoa ammattikorkeakoulumme legendoja, jotka perustuvat pelkästään tositarinoihin, tutkimuksiin ja tinkimättömyyteen. Minä olen Klaudia Käkelä ja tänään aiheenamme on Suomeen ulkomailta muuttaneiden ihmisten työllistyminen. Puhumme kielimuureista sekä työkulttuurien kohtaamisesta ylipäätään, millaisia haasteita ja myös onnistumisia Suomeen työllistyminen voi pitää sisällään. Vieraanani studiossa tänään Jade Jimenez Salgado. Tervetuloa, Jade. Sinä olet todellinen kokemusasiantuntija, koska muutit Meksikosta Suomeen.

Jade: Kyllä. Kiitos paljon.

Klaudia: Ja studiossa mukana myös suomen kielen opettaja Kukka-Maaria Raatikainen. Oot myös Pohjois-Savon Talent Hub -toiminnan asiantuntija ja SIMHE-malliin liittyvän hankkeen Pohjois-Savon projektipäällikkö.

Kukka-Maaria: Kylläpä vain. Kiitos kutsusta.

Klaudia: Jade, tosiaan sä muutit Meksikosta Suomeen. Kertoisitsä tän tarinan, et miksi ja milloin sä tulit ekan kerran Suomeen?

Jade: Joo. Siis se oli aivan mahtava kokemus. Mä tulin, eka kerta, kun mä olin vaihto-opiskelija, tulin Rotary Internationalin kautta vuonna 2010. Valitsin Suomen, koska mun iskä on opettaja Meksikossa ja hän on puhunut minun koko elämä, et miten hyvä koulutus löytyy Suomesta. Mä en ollut koskaan matkustanut ulkomaille, joten kun minä sain mahdollisuus matkustaa pidemmäks ajaks, en oikeasti tiennyt, minne mennään. Se ainut maa, josta olin kuunnellut asiat, oli Suomi, joten mun ensimmäinen valinta oli Suomi. Ja pääsin tänne. Olin yksi vuosi vaihto-opiskelija. Asuin neljä eri suomalaista isäntäperhettä. Aivan mahtavia. Sen jälkeen mä oisin halunnut vain jatkaa vähän enemmän minun kokemus ja matka Suomessa, joten vuonna 2012 mä tulin takaisin. Mä opiskelin vaihto-opiskelun aikana siellä Kuopion Lyseon lukiossa. Mä huomasin, että siellä on mahdollista opiskella englanniksi, niin mä hain. Mä opiskelin uudestaan mun lukion Suomessa englanniksi. Sen jälkeen mun elämä Suomessa jatkui ja jatkui, lukion jälkeen Savionassa ja nyt maisterintutkinnoissa siellä Itä-Suomen yliopistossa.

Klaudia: Eli mitä sulla on nyt, 10 vuotta takana Suomessa?

Jade: Joo. 10 vuotta, just.

Klaudia: Miks sä sit päätit jäädä tänne lopulta opiskelemaan ja rakentamaan myös uraa?

Jade: Mulla oli mun ensimmäinen työpaikka Suomessa ja se oli todella hauska, miten se tapahtu. Suomalainen kolmas isäntä-äiti kysyi yks päivä, kun mä olin valmistunut tuosta lukiosta, se kysy multa, että ”Jade, sä olet jo 21-vuotias, että kannattaako sun mennä töihin”. Mä olin vähän, että miks, koska Meksiko, se on tosi erilainen. Meksikossa sä et voi saada hyvää palkkaa, jos sulla ei oo tutkintoa. Joten mä en oo edes miettinyt, että haluanko mä mennä töihin. Se ei ollu mun suunnitelmassa. Ja mun äiti toi tämmönen idea esille. Mä olin, että kyllä mä voisin mennä töihin. Mä olin Rossossa kesätyöntekijäksi vuonna 2015 ja se oli aivan mahtavaa. Mä sain vähän yli yhdeksän euroa tuntipalkkaa. Mun pää ei voinut ymmärtää, miten voisin saada niin hyvää palkkaa ilman tutkintoa. Meksikossa tää ei oo mahdollista. Ja mä ehkä ymmärsin, et miten hyvin palkat voivat mennä Suomessa. Sen jälkeen mä kehitin aputyöntekijäks, pikkuhiljaa kehitin tarjoilijaks. Ja mun ensimmäinen palkka oli vähän yli 500. Ja oli jotkut kuukaudet, kun mä olin vielä opiskelija. Et mä sain ehkä niin kun tonnin tai 800. Ja mä, siis mulla oli todella vaikea ymmärtää, että mitenkäs henkilö voi saada näin paljon rahaa ilman tutkintoa. Jos mä sain näin paljon rahaa ilman tutkintoa, mä en voi kuvitella, mitenkäs mä voisin saada ihan… Kun mä sain mun oma tutkinto ja kun mä aloitan mun työelämä Suomessa, se oli ehkä se ensimmäinen syy. Ja ehkä tärkeämpi oli, että mä rakastan Kuopio kaupunkina. Se on aivan niin kun mahtava kaupunki. Se ei oo liian iso eikä oo liian pieni.

Jade: Täältä löytyy ihan kaikki. Mulla oli jo kavereita ja tää tuntu ihan niin kun koti. Se on turvallinen kaupunki ja se on tuttu kaupunki, joten se oli helppo päätös tehdä.

Klaudia: Sä tosiaan teet töitä siis palvelualalla. Mennään kohta tähän sun varsinaiseen uraan, jota täällä Savonialla oot edistänyt. Mutta tosiaan palvelualalla suomen kielen osaaminen on aika usein varmasti edellytys. Niin ootko sä kokenut, että sulla on ollut siinä haasteita tehdä niitä töitä tai saada niitä palvelualan töitä sillon, kun sä et vielä puhunut erityisen hyvin suomea? Nythän, kuten kaikki kuulee, niin sä oot hyvinkin sujuva suomen kielen puhuja.

Jade: On todellakin. Siis ihan alussa se oli tosi tosi vaikea. Mun ensimmäinen työhaastattelu, mä sanoin vain kolme asiaa. Mä sanoin, että mä voin siivoa nopeasti. Ja mä sanoin ihan, niin kuin minä siivoan nopeasti. Sitten mä sanoin, et mä hymyilen. Sen jälkeen mä sanoin, että jos en ymmärrä, kysyn apua. Se oli ainut, mitä mä osasin sanoa. Sillon kun mä aloitin minun työ, siis se oli tosi vaikea, koska ihmiset… Totta kai mä olin semmoisessa työpaikassa, missä puhutaan suomea. Se on se virallinen kieli, joten kaikki puhuivat mulle suomeksi. Ja se oli todella hankalaa, koska siis mä en ymmärtänyt ja en voinut tehä yhtään mitään. Mä vain niin kuin katsoin toinen henkilön naamaan ja mä vähän olin, että joo, joo. En ymmärtänyt mitään, mutta joo, joo. Ja pikkuhiljaa se piti kehittää ja piti oppia, mitenkäs, mitä se yks lause tarkoittaa, mitä mä voin vastata, mitä mä voin kysyä, miten kysytään tätä asiaa. Se pikkuhiljaa kehitti. Mutta ihan alussa se oli niin kun todella vaikea. Mut mun mielestä vähän myöhemmin, kun mä olin jo ollut siellä aputyöntekijäksi ja myöhemmin tarjoilijana, se oli, koska mulla oli tuo kokemus, että se oli helpompi löytää työpaikka sen jälkeen.

Klaudia: Ja kerro tähän vielä, että millasta työtä sä teet nyt sitten täällä Savonialla? Täähän vastaa paremmin sitten sun koulutusta.

Jade: Joo. Siis mä opiskelin Savonialla BBA-tutkintoa, eli Bachelor in Business Administration. Ja mä tein mun harjoittelun Savonialla vuonna 2019 tammikuussa. Mä olin viestintäharjoittelija viis kuukautta. Se oli aivan mahtava kokemus. Mä opin tosi tosi paljon. Mä kehitin suunnitelma Savonialle ja mä esitin, et minkälainen työtehtävät mä voisin tehdä täällä. Ja silloin mä, kun mun työharjoittelu oli jo melkein loppusuoralla, mä sanoin, että kyllä mä haluaisin jatkaa täällä, mä voisin tehdä tätä ja tuota. Sitten tää oli keskusteltu mun uuden pomon kanssa. Ja pomo oli keskustellut tämän rehtorin kanssa. Sitten tuli se mahdollisuus, että mä voisin jatkaa Savonialla töissä. Mä oon tällä hetkellä markkinointiassistentti täällä. Mä hoidan kaikki kansainvälinen tutkintomarkkinointia ulkomailla ja kohta myös Suomessa. Teen paljon, mä hoidan meidän enkun nettisivu. Ja kehitän materiaalia, markkinointimateriaalia. Ja olen aina puhumassa meidän hakijoiden kanssa ja opiskelijoiden kanssa. Ja kyllä mä tykkään ja nautin mun työelämästä.

Klaudia: Kukka-Maaria, sä oot työsi kautta hyvin perillä siitä, että millasia haasteita kansainväliset osaajat, kuten Jade esimerkiks, kohtaa Suomessa. Niin kertoisitsä vähän tästä sun työstä ja asiantuntijuudesta?

Kukka-Maaria: Joo. Mä oon tosiaan maahan muuttaneiden parissa työskennellyt nyt seittemän vuotta, eli koko sen ajan, ku oon Savonia-ammattikorkeakoululla ollut töissä. Tämä on ollu tosi mielenkiintoista ja opettavaista. Edelleen joka päivä opin uutta ja aina on ihana kuulla ja kohdata uusia henkilöitä, joilla on siis yleensä ottaen tosi paljon semmoista osaamista ja ajatuksia, jotka ovat tosiaankin uusia itelle. Senhän takia tästä työstä sitten myöskin nauttii, että pääsee tämmösistä kertomuksista osalliseks. Esimerkiks mitä Jadekin tuossa kerto aiemmin, niin aivan upea hänellä tämä kokemus täällä Suomessa. Erityisesti mieltä lämmittää, että Kuopio on tullut niin ihanaksi paikaksi. Mutta siinä kertomuksessa tuli myös monia asioita esille, jotka on haasteita maahan muuttaneelle noin niin kuin yleisestikin ottaen. Että ite tietysti, meillä tällä hetkellä on 1300 maahan muuttanutta näillä meidän suomen kielen verkkokursseilla. Ja sitten vielä meidän omat kv-tutkinto-opiskelijat ja muissa suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa opiskelevat maahanmuuttajat siihen päälle. Niin aika paljon sitten ihmisten kanssa tulee tosiaan oltua ja kuultua näitä tarinoita. Kun kysyit sitä, että mitkä niitä erityisiä haasteita ja esteitä ehkä siellä ovat, niin kyllähän tämä suomen kieli yksi semmonen suuri haaste on. Minä näen sen semmosena haasteena sekä hänelle, joka on maahan muuttanut, mutta sitten myös meiän työelämälle. Eli meiän pitäis meiän organisaatioissa miettiä aina tosi paljon paremmin sitä, että mikä on se todellinen kielitaidon tarve, mikä siinä tehtävässä juuri sillä hetkellä tarvitaan.

Kukka-Maaria: Voisko olla mahollista, että me päästettäisiin helpommalla myöskin työllistymään. Kaikilla ei oo ihan näin hieno tilanne niin kuin hänellä, että on päässyt sitte melko vajavaisellakin kielitaidolla vaikkapa Rossoon töihin. Ite asun Iisalmessa ja siellä vielä vähemmän sitten on kansainvälisiä asiakkaita myöskään. Sitten voi olla hankaluutta siinä tai työnantaja kokee, että pitäis olla paljon paljon täydellisempi kielitaito ennen kuin voi ottaa töihin maahan muuttaneen. Siinä sitten unohetaan monta asiaa. Esimerkiksi se, että se kielitaito ei tosiaan oo pysyvä. Sillä hetkellä, mikä on, että se sitten jatkuis samanlaisena. Ei toki, vaan sehän kehittyy koko ajan. Kun me päästetään osalliseksi meiän erilaisia yhteisöjä, niin siinä se kehittyy kaikkein parhaiten ja tehokkaimmin. Sitten toisaalta kaikki se muu osaaminen, mikä siellä taustalla on. Elikkä sitten voi olla niitä monia muita kieliä, mitä henkilö osaa. Tässä on vastikään tullut semmosia tutkimuksia, että esimerkiks korkeakoulutetuilla maahan muuttaneilla on keskimäärin kolmesta viiteen äidinkieltä, joita he osaavat. Eli pelkästään nämä ja sitten lisäksi englanti, joka on monella sitten ollut opiskelukielenä, niin tämän lisäksi. Ja sitten myös niiden kielien mukana tuleva kulttuurin tuntemus. Eli meillä on näissä hänen tapaisissa kansainvälisissä osaajissa niin paljon sitä osaamista, mitä meiltä iteltä ei löydy. Niin minä kannustaisin kaikkia organisaatioita miettimään myös sitä, että mitä voi sieltä ehkä vajavaisen kielitaidon suomen kielen taidon takaa sitten löytyä.

Puhumattakaan tietysti siitä, että monilla on jo omista lähtömaistaan tutkinto tai useampia tutkintoja ja niistä ehkä mahdollisesti jo työkokemusta tai työkokemusta joltain muulta alalta. Näitäkin tietoja ja taitoja me pystyisimme sitten ottamaan hyödyksi omassa organisaatiossa, jos vain annettaisiin se ensimmäinen tilaisuus ja mahdollisuus.

Klaudia: Kertoisitsä vähän faktaa pöytään siitä, että miten ulkomailta muuttaneet työllistyy Suomessa ja ehkä tässä Savon alueella erityisesti?

Kukka-Maaria: Joo. Eli kv-taustaisilla… No tietysti omaa osaamisaluetta erityisesti heihin, jotka tulevat korkeakouluihin opiskelemaa, niin keskimäärin joka viides muuttaa pois Suomesta jo heti valmistumisvuonnaan. Se johtuu juuri näistä työllistymisen esteistä. Ehkä tietysti on erilaista porukkaa tässä joka viides, 20 prosenttia kv-taustaisista korkeakouluopiskelijoista. Eli siis siellä on sekä ammattikorkeakouluissa opiskelevat että sitten myös yliopistoissa opiskelevat. Ja ollaan tunnistettu meidän yhteistyössä esimerkiks UEF:n ja Karelian kanssa tämä, että siellä joillakin aloilla on semmoinen tietynlainen englannin kielen kupla. Esimerkiks maisteriopinnoissa juuri, että pystytään suorittamaan maisteriopinnot hyvinkin niin, että koko sen kaksi vuotta ollaan vaan siinä englanninkielisessä ympäristössä, käytetään englantia joka päivä. Ei sitten tavallaan jouduta vastatusten sen todellisuuden kanssa. Kun halutaankin sitten laajentaa sitä elinpiiriä, perheeseen tulee perheenlisäystä tai muuta, niin sitten joudutaankin sitä suomen kieltä käyttämään. Ei ehkä olla havahduttu myöskään korkeakouluissa siihen, että innostettaisiin siihen suomen kielen opiskeluun jo siinä opintojen alkuvaiheessa. Esimerkiks maisteriopintoihin ei välttämättä kuulu ollenkaan suomen kielen pakollisia opintoja. Yksi viidestä tosiaan muuttaa heti Suomesta. Ja voi olla, että on alun perin ollut tosiaan semmonen tarkotus, että tulee hakemaan hyvän tasoisen korkeakoulututkinnon ja lähtee. Mutta sitten heistä, jotka jää, niin semmonen 60 prosenttia suurin piirtein työllistyy sillä tavalla, että vuoden päästä valmistumisesta on työssä.

Kukka-Maaria: Jos tätä lukua vertaa sitten kantaväestöön, Suomessa syntyneisiin, niin heistä esimerkiks ammattikorkeakoulusta valmistuneesta 85 viiva 90 prosenttia työllistyy. Se riippuu tietysti alasta. Mutta siinä on tosi suuri tuo ero. Vuosittainhan alottaa ammattikorkeekouluissa 3000 uutta ulkomaalaistaustaista opiskelijaa ja meillä Savoniassa noin 120 tällä hetkellä. Voiaankin nähä, että siinä menee valtavasti sitä potentiaalia hukkaan. Että on todella hyvätasoinen korkeakoulututkinto, mutta ei silti saa töitä. Sitten toisaalta täytyy muistaa myös se, että tuossa 60 prosenttia, jotka noin suurin piirtein vuoden päästä valmistumisestaan on töissä, niin tämä tilasto ei kerro sitä, että ovatko he päässeet omalle alalleen ja omaan asiantuntemuksen vaatimaan asemaan. Eli siinäkin mielessä joudutaan vielä tässä yhteiskunnassa vähän niitä asenteita rukkaamaan. Onneks tää suunta on koko ajan eteenpäin, että yhä avoimempia ollaan. Huomataan tosiaan se, että me ei täällä ihan pelkällä omalla porukalla pärjätä, vaan me tarvitaan sitä osaamista myös muualta päin maailmaa. Suomessahan korostuu tosi voimakkaasti siis työpaikan tai harjottelupaikan saamisessa niin ne verkostot. Eli se, että entuudestaan tuttu hakija palkataan usein, niin sehän tarkottaa, että kontaktit valtaväestöön on todella tärkeitä. Tämä tulee esiin muun muassa siinä TEM:n uudessa julkaisussa, työelämän monimuotoisuus -ohjelmassa.

Kukka-Maaria: Sehän tarkottaa sitä, että meiän esimerkiks korkeakouluna pitäis miettiä, että miten me autetaan heti siitä opintojen alusta siihen verkostojen ymmärtämiseen ja siihen verkostojen kasvattamiseen. Että annetaan niitä keinoja, apuvälineitä löytämään esimerkiks piilotyöpaikkoja, käyttämään epävirallisia kanavia ja kasvattamaan verkostoja ihan kaikkialla, missä henkilö nyt kulkeekaan, harrastusmahollisuuksissa ja muissa. Koko ajan kerrottaisiin siitä, että meillä läheskään kaikki työpaikat ei oo siis tuolla jossain MOL:ss tai muissa rekrytointikanavissa. Ja sitten, että meillähän on semmonen kulttuuri myös, että hyvin usein se työpaikkailmoitus tehdään suomeksi, jollonka ei anneta mahollisuutta edes ymmärtää ammattijargonin takaa sitä, että mitä tässä työssä oikeesti pitää tehdä. Nyt se on muuttumassa se kulttuuri. On anonyymiä rekrytointia. On englanninkielisiä hakemuksia tai ilmotuksia. Otetaan englannin kielellä ilmoituksia, hakemuksia vastaan. Mutta kyllä tässä on vielä paljon tehtävää. Ite ainakin aion tätä asiaa edistää omassa työssäni.

Klaudia: Kukka-Maaria, sä otit tossa jo esiin vähän tätä kielimuuria. Ja Jadekin, oot joutunut opettelemaan uuden kielen, että pääset työelämään. Koetko sä Jade just sitten ongelmaa siinä, että synty tämmönen englanninkielinen kupla opintojen aikana?

Jade: Joo, todellakin. Ja se on iso ongelma, koska normaalisti tai minun omasta mielestä, kun hakija tai opiskelija tulee Suomeen opiskelemaan, kaikki on englanniksi. Suomi on semmonen ihana maa, mihin ihmiset voivat elää koko elämä pelkästään puhumassa englanniksi. Siis ulkomaalainen ei tarvii osata suomea, että hän sais nauttia elämä Suomea. Tää on koko opiskelun aikana. Ja mun mielestäni se iso ongelma tulee vasta, kun opiskelija huomaa, et hei, minne mä menen koulun jälkeen töihin. Ja jos se opiskelija ei oo ottanut riittävästi aikaa opiskelemaan suomen kieli tai edes tutkia, minkälaiset yritykset löytyy alueelta, minkälaiset toimii ihan englanniksi, koska kyllä noita löytyykin. Tai mihin he voivat mennä. Tää on iso ongelma, koska siihen loppuu aika. Ja jos ei oo riittävästi aikaa, niin he varmasti, jos heillä ei oo rahaa ja heillä ei oo aikaa, siinä on iso, iso ongelma. Ja mun mielestä vaihto-opiskelijat ei, mutta opiskelijat tarvitsevat miettiä ihan ajoissa, että haluanko mä asua Suomessa opiskelun jälkeen. Jos se vastaus on, että ehkä, se yksi ehkä riittää. Ehkä sun kannattaa oppia se perussuomenkieliset asiat, koska se ei… Semmonen peruskielitaso ei varmista, että se ulkomaalainen saa töitä. Se vain varmistaa, että ehkä löytyy joku työpaikka, mistä hän voi maksaa hänen oma elämä ja hän voi elää.

Jade: Mut ihan ammatillinen tasoilla he oikeesti tarvitsevat… Siis se perustaso ei riitä. Tämä kieli on tosi tosi vaikea ja se on vielä vaikeampi, jos se opiskelija on koko tutkinnon aikana opiskellut kaikki englanniksi. Joten se on pitkä matka. Sillon kun vaihdoin alaa ja pitäis miettiä, että okei, mä opetin, miten sanotaan marketing in English, mut mä en tiedä, mitä tää on suomeksi. No, se on markkinointi. No, communications in English, mut viestintä suomeksi. Niin siihen tulee se haaste. Suomen kielen perustaso ei oo riittävästi. Mun mielestäni jos se opiskelija saa tämä perustaso, se vain auttaa, että hän voi jatkaa hänen oma oppiminen. Mut kuitenkin mä sanon aikasemmin, et Kuopiossa on myös firmat, joilla voi työskennellä pelkästään englanniksi, niin kuin FinVector. Joten jos se opiskelija on saanut idea, että hän haluaa tehdä hänen elämä Kuopiossa tai asua vielä pidempi aika, niin hänellä on pakko vain etsiä etukäteen, että mihin hän vois oikeesti mennä töihin, koska se on todella epävastuullinen, jos hän odottaa vain valmistuminen aika ja vasta sillon huomaa, että täältä ei löydetä töitä. Niin kun sulla oli kolme, ehkä neljän vuoden aika etsiä ja miettiä. Jos se opiskelija ei oo tehnyt riittävästi töitä miettimässä ja etsimässä, niin musta tuntuu, että tämä vaikuttaa tosi paljon, et löydänköhän sopivan työpaikan vai ei.

Klaudia: Ihmisenä, joka on tullut Suomeen tekemään tutkintoa, pitäisi miettiä, että ok, haluanko jäädä Suomeen ja sitten vielä nähdä se vaiva sen kielen opetteluun, jos se vastaus tosiaan on, niin kuin Jade ajattelet, että jos se on edes ”ehkä” se vastaus, niin olis hyvä. Ja sä teet Kukka-Maaria nimenomaan tän suomen kielen opiskelun kanssa muun muassa paljon töitä. Mitä Jade tossa just peräänkuulutti, että se vie paljon aikaa kerryttää se riittävä, jos miettii ammatillista esimerkiks kielitaitoa.

Kukka-Maaria: Kyllä, todellakin se vie aikaa. Tietysti suomen kielen opettajana en saa sanoa, että suomen kieli on vaikea kieli, koska se olis varmasti epäeettistä minulta, koska minun pitää kummiskin kannustaa siihen, että kaikki voivat oppia. Totta kai kaikilla on mahdollisuus oppia suomea ja hyvällä tasolla. Mutta toki se on niin erilainen kieli kuin moni muu ja erilainen kieli kuin monella kansainvälisellä taustalla tulevalla. Sehän siitä tekee sen hankalan tai vaikean. Jos on hyvin paljon erilainen kuin oma äidinkieli, niin kyllähän siinä sitten ongelmia on tiedossa. Mutta ei sellaisia ongelmia, mitä ei voisi yhdessä selättää. Eli Savonia-ammattikorkeakoululla, meillähän on aivan huikeen paljon suomen kielen kursseja. On näitä kursseja, jotka kuuluu näihin opintoihin. Esimerkiks meidän Nursing -tutkinto-ohjelmassa sairaanhoitajaopiskelijat voi opiskella jopa 19 opintopistettä, mikä viiden opintopisteen kurssilla esimerkiks tarkottaa 135 tuntia opiskelijan työtä. Eli tosi laajasti kyllä pääsee oppimaan suomea ihan tutkintoon sisältyvissä opinnoissa, pakolliset ja valinnaiset yhteenlaskettuna. Tietysti kaikilla aloilla ei ihan vielä näin pitkällä olla. Mutta me tehään koko ajan yhteistyössä Talent Hubin, SIMHEmalli-hankkeen ja kv-tutkinto-ohjelmien tutoropettajien kanssa siinä yhteistyötä, että me päästään sille tasolle, että me voidaan tarjota riittävästi suomen kielen opintoja. Se, että kuinka hyvin sitten oppii suomen kieltä, se on sidoksissa myös esimerkiks kansalaisuuden saamiseen. Eli se B1-, Yki 3-, maaginen taso vaaditaan siitä, että voi kansalaisuutta hakea.

Kukka-Maaria: Tämä tulee monesti yllätyksenä monillekin esimerkiks meidän oppilaitoksessa työskenteleville, että se on ihan tämmönen virallinen vaatimus Suomessa. Tuohon, mitä Jade sanoit näistä esimerkeistä, meillä on tosi paljon Ylä-Savossa ja Pohjois-Savossa näitä yrityksiä, jotka mielellään palkkaa siis henkilön, joka oikeasti osaa sen työtehtävän hyvin, johon ollaan rekrytoimassa ihmistä, ilman että he katsovat sitä taustaa sillä tavalla, että se estäis se rekrytoinnin, jos siellä on kv-tausta. Eli siis haetaan oikeesti osaajaa siihen työpaikkaan. FinVector on varmasti yks näistä. FinVector onkin hirmu hyvä esimerkki ottaa tähän, koska he myös haluavat juuri tätä ajatusta painottaa, mitä Jade sanoit, että Kuopiosta tulisi koti. Siinä on niin monta muutakin elementtiä kuin pelkästään se, että saa vaikka työkielenäkin käyttää englantia. Koska siis meillä tämä yhteiskunta vaatii sitä. Niin kuin aiemmin jo totesin, että vaikkapa kun sulle tulee perheenlisäystä tai haluat harrastaa sinun intohimosesti rakastamaa harrastusta, niin usein sä tarviit sen suomen kielen taidon, että sä pääset mukaan esimerkiks vanhempien kanssa juttelemaan jostain, että miten lapsia voi pakkasessa nukuttaa kärryissä ulkona tai sitten harrastamaan jotakin semmosta lajia, jossa sitten ei välttämättä ookaan englannin kielen osaajia tai ilmoittautumislomakkeet on suomeksi. Puhumattakaan sitten kaikista tämmösistä tuista ja muista, mitä pitää hakea. Siis Suomihan on lomakkeiden ihmemaa. Koko ajan pitää olla jotakin lomaketta täyttämässä. Ei ne läheskään kaikki oo englanniksi.

Kukka-Maaria: Eli esimerkiks FinVectorilla perehdytetään myös siihen suomalaiseen kulttuuriin eikä pelkästään haluta, että henkilöt tulee töihin ja ajatellaan heitä vain työssä olijoina. Eli tosi hyvän esimerkin kyllä otit siihen.

Jade: Joo ja siihen mä voin vielä lisätä, et se on aivan totta, mitä sä sanoit. Suomen kieli ei tarvii olla liian vaikea. Se henkilö vois kyllä oppia tosi nopeasti. Mun mielestäni se isoin haaste on, et mitenkä se henkilö pääsis puhumaan enemmän ja enemmän suomen kieltä ja varsinkin opiskelun aikana. Koska esimerkiks kun vaihto-opiskelun jälkeen mulla oli kaveri, joka tuli vaihto-opiskelijaksi Suomeen ja hän meni vaihto-opiskelun aikana Tornioon, se oppi, ei vain suomi, se oppi myös ruotsia vuoden aikana.

Jade: Mut siellä hänellä ei ollut paljon kavereita tai muita, kenen kanssa hän vois puhua englantia. Se oli supernopeaa. Ja mun mielestäni, jos henkilö vois keskittyä oikeesti siihen kielen oppimiseen, ehkä se vielä voi tulla nopeempi. Se ei tarvii olla niin vaikea. Se on totta.

Kukka-Maaria: Juu. Tuo oli kyllä mahtava kielikylpy hänelle, että vielä ruotsiakin on oppinut sitten siellä. Aivan loistavaa. Ja kyllähän meillä on myös itsellämme niitä keinoja käytössä. Niin kuin vaikka Savoniassa, niin meillähän on paljon kv-taustaisia kollegoita. Ja mitä me sitten tehdään, niin ainakin ite tietysti en käytä englantia välttämättä työkielenä, jos se tilanne ei sitä vaadi. Aina annan sen mahdollisuuden harjotella sitä suomea esimerkiks kahvihuoneessa ja näin. Kahvihuonetilanteet onkin tutkimusten mukaan osoittautunut todella todella vaikeiksi. Vaikkapa jos aatelee lääkärin työtä täällä Suomessa ja tulee ulkomaalaisena lääkärinä, niin hänellä on siihen oman työn hoitamiseen paljon semmosta sanastoa, mikä on edelleen käytössä Suomessakin, latinankielistä ja monilla myös englanninkielistä. Mutta sitten nämä kahvihuonetilanteet on todella vaikeita. Ihmiset puhuu hurjan nopeasti, vaihtaa aiheita lennosta. On tosi paljon kulttuurisidonnaisia aiheita, mistä he puhuu. Kv-taustanen voi olla ihan ymmällään, että mistä tää nyt tuli, mikä tää juttu oikein on. Siinä me voitais kaikki auttaa sillä tavalla, että ensinnäkin ei vaihdeta sitä kieltä englantiin, jos meidän työkaverit on osoittaneet, että he haluavat harjoitella suomea. Vaikka se ois vähän hitaampaa se keskustelu, niin annetaan sen olla. Ei myöskään oteta sitä niin, että haa, tämä on minulle tilaisuus kehittää mun enkkua, vaan ajatellaan, että jos varsinkin hän on ilmaissut, että hän haluais harjotella omaa suomea, niin tämä on huomattavasti tärkeempää, koska sille voi olla, niin kuin sanoit, hänelle tosi suuri merkitys siihen kielen oppimiseen ja siihen integroitumiseen yhteiskuntaan.

Kukka-Maaria: Sitten tosiaalta se, että me ei alettais aina puhumaan toisen puolesta. Tämähän on tosi vaikee taito, ettei heti autettais. Kun se sana ei löydy sieltä, niin aina annetaan se sana valmiina. Annettais vähän aikaa hakea sitä mielestä, että löytyykö se sieltä. Sitten autetaan, jos tarpeen on. Mitä sanot, Jade, tästä, että oisko nämä toimivia kikkoja?

Jade: Joo. Siis todellakin. Ja tämä on niin tärkeä. Mä huomasin sillon, kun mä olin siellä ravintolassa töissä, että mun kaveri, vaikka mä puhuin tosi hitaasti, he ei vaihtoivat kieli englanniksi ihan heti. Ja sillon kun mä sain mun uuden työsopimus Savoniassa harjoittelun jälkeen, niin mulla oli keskustelu mun edellinen pomon kanssa. Se sanoi, että vaikka mun työtehtävät vois suorittaa ihan englanniksi, koska mä teen markkinointii ja kaikki minun materiaalit ovat englanninkielisiä, niin mä en tarvi käyttää suomea. Ja jos tarvitsen, mä kysyn aina joku työkaveri, voiko hän lue mun suomen kieli ja korjaa, mihin on tarvetta. Mut se kyllä sanoi ihan alusta, että vaikka mä teen suuri osa englanniksi, että meidän työkieli on suomea. Se auttoi todella paljon. Mä vielä muistan, kun mä aloitin mun työt Savoniassa ja mun piti kirjoittaa mun ensimmäinen sähköpostiviesti suomeksi, mulla kesti 40 minuuttia. Mä olin siellä niin kun Google-kääntäjää ja mä olin vähän niin kuin voi hitsi, mitä mä tein, miten se vois olla niin vaikeaa. Mut mun mielestäni siihen oikeesti niin kun auttaa ihan ensin, että sinun työkaverit ymmärtää, et sä oot ulkomaalainen, että tää ei oo sun äidinkieli, et sä oot oppimassa, kehittämässä koko ajan. Ja mun mielestäni ulkomaalaisille myös helpottaa tätä, et ei tarvii olla täydellinen. Mä oon kuunnellut, että suomen kieli on sen verran, no ei halua sanoa, että vaikea kieli, mut semmonen kieli, et usein vaikka suomalaiset itte ei kirjoittavat tai puhua ihan niin kuin oikealla tavalla, että ei tarvii olla täydellinen.

Jade: Tärkein on, että sä osaat kommunikoida sinun ideat ja pikkuhiljaa harjotuksen kautta tulee sujuvampi ja sujuvampi. Ja mun mielestäni tää vois myös tuoda tosi hauska hetki, jos sä sanot jotain väärin ja sitten joku toinen korjaa. Mulla on ollut tosi tosi hauskaa aina, kun mun työkaverit korjaa minut tai oikeesti he auttaa sanomassa, että ”se ei sanota näin, se sanotaan noin”, koska silloin mä voin myös oppia. Ja asiakkaiden kanssa siellä ravintolassa on ollut hirmu hauska, koska he opettavat myös sanoa, miten puhutaan savoa. Se on superhauska. Mun mielestäni ehkä se iso haaste on, että ulkomaalainen miettiä, että voi ei, nyt jos mä yritän puhua jotain suomeksi, kyllä tästä tulee joku huono palaute. Ja musta tuntuu, että ehkä suomalaiset miettii, että okei, että nyt tää ulkomaalainen tulee, jos mä puhun suomea, ymmärtääkö hän tai eikö ymmärrä. Ja musta tuntuu, että se auttaa tosi paljon, jos ymmärretään, että me ollaan ihmisiä ja me ollaan oppimassa ja kehittämässä. Se on ihan ok, jos välillä menee väärinpäin.

Klaudia: Toi on hirveen hyvä tavallaan asenne sulla, Jade. Ja tälleen kollegana, niin mä muistan ite, kun mä alotin viime vuoden puolella Savonialla ja kohtasin sut ekoja kertoja. Itelläki ensimmäiseks tulee jotenkin selkärangasta se, että no niin, että tässä on ihminen, joka puhuu suomea murtaen ja sunkin englannin kielen taito on todella sujuvaa, niin jotenkin monessa kohassa siinä alussa helposti jotenkin meinas lähtee, että saattaa lähtee sinne englantiin. Mutta sit sä oot kyllä niin sujuva jo siinä suomen käytössä myös. Ei vaan, että se puhe tulee, vaan että sä oikeesti tartut siihen, että se tulee suomeksi se asia. Niin aika nopeesti se on jäänyt. Mä tiedän, että itekin oon nopea puhuja ja asunut ympäri Suomea, että saattaa olla vaikka mitä eri murresanoja ja omituisia intonaatioita puheessa. Mutta äärimmäisen hyvin me on tästä silti selvitty ja semmosia väärinymmärryksiä. Joskus huomaa, että pitäis puhua hitaammin, mut sit sen vaikka asian sanoo uudestaan. Siis se pätee niin kun myös itseeni, joka en ole kv-taustainen, kun mäkään en välttämättä ymmärrä suomea heti ekalla kerralla. Munkin mielestä se on tavallaan vaa elämää, että niitä asioita voi puida ja puhua. Ja kaikkea ei tarvii ekalla kerralla ymmärtää, on suomalainen tai kansainvälinen tausta.

Jade: Joo. Ja musta tuntuu, että tää on tosi tärkeä, koska ulkomaalaisille vois tuntua vähän oudolta tai se vois olla todella vaikea uskaltaa kysyä, että hei, mitä tää tarkoittaa. Ravintolassa eniten mulla on ollut välillä asiakkaita ja he sanovat jotain. Mä ehkä en ymmärrä ihan hyvin, mitä he sanoisivat. Välillä palautetta on tullut, että ”hei, et mitenkä sä et osaa suomea”. Oikeesti ihmisille vois olla, että no, mitenkäs mä en osaa suomea. No, todellakin sä et osaa suomea. Sä oot ulkomaalainen, tää on sun kolmas kieli. Se on ihan ok. Mun mielestäni ulkomaalaiset tarvitsevat ymmärtää, että tää on ok, tää on sun kolmas kieli. Jos henkilö sanoo, että mitenkä sä et osaa suomea, ei todellakaan osaa suomea, kun se ei oo sun äidinkieli. Se on ihan ok kysyä, mitä se tarkoittaa, oppia se uus lause ja mene eteenpäin.

Kukka-Maaria: Joo ja tommosia törkeitä tilanteita varmasti tulee eteen. Itseeni ne aina surettaa sillä tavalla, että kun ite ajattelen näin, niin kuin sanoitkin tuossa aiemmin, Jade, että ihmisiähän tässä ollaan ja mitä minä voisin oppia tästä tilanteesta. Minä oon saanut tosi rikkaassa työelämässä elää tässä nyt nämä seittemän vuotta just sen takia, ku oon oppinut koko ajan uutta ja uusia asioita. Aina tulee jotakin semmosta kiinnostavaa, että ahaa, voisko näistä asioista tosiaan ajatella näinkin. Sitten se oma maailmankuva avartuu. Se on harmillista, jos sitten haluaa olla hirveen niin kun rajoitettu siinä omassa toiminnassa. Mutta ehkä heillä sitten on joku oma kokemus, huono kokemus siellä taustalla. Onhan meitä monenlaisia ihmisiä. Mutta kun sanoit tuossa, että ei olla täydellisiä, niin ei tosiaan suomalaisetkaan oo täydellisiä puhumaan suomea, mutta ei ainakaan puhumaan selkokieltä tai selkeää suomea, varsinkaan täällä Savossa. Eikä sen niin pidä ollakaan. Eihän me luonnostaan osata puhua oman äidinkielemme selkokieltä, koska me ollaan totuttu käyttämään sitä tosi nopeasti ja murteellisesti, käyttämään paljon sanontoja ja semmosia mahollisimman kuvaavia sanoja. Niin kuin vaikka montako sanaa meillä on lumesta. Niin tosi monta, vaikkei ehkä yhtä monta ku islantilaisilla. Mutta kuitenkin selkokielessä ja selkeässä viestinnässä olis hirmu tärkeetä, että käytettäis niitä tuttuja ja lyhyitä sanoja. Me kaikki voitais siihen kiinnittää huomiota sillon siinä vaiheessa, kun ei olla niin hyvällä puhumisen tasolla kuin Jade sinä esimerkiks tässä, vaan että vajavaisella kielitaidolla liikenteessä. Me voitaisiin käyttää lyhyempiä ja rakenteelta yksinkertaisempia lauseita.

Kukka-Maaria: Voitaisiin välttää niitä vaikeita sijamuotoja, verbimuotoja, lauseenvastikkeita, niin kuin vaikkapa näissä sanoissa, että ”potilas tuli vaivoineen sinne vastaanotolle”, ”ei ollut sujunut ongelmitta”, ”hän luuli näkevänsä jotakin” tai ”hän oli loukannut lonkkansa kaatuessaan”. Eli kun suomen kieli vilisee tämmösiä tosi hankalia rakenteita, niin me voitais sanoa niitä asioita ihan selvällä suomen kielellä, jolloin se kommunikaatio huomattavasti helpottuis. Ja varmasti siellä ravintolassa on tullut vaikka mitä tilanteita. Itekin oon joskus suomen opettajan roolin kautta kuunnellu, että millä tavalla asiakkaat siellä toimii ja esimerkiks millä tavalla pyydetään olutta siinä vastaanottotiskillä. Niin eihän siinä kukaan tule sanomaan, että ”saisinko yhden oluen, kiitos”, vaan siihen tullaan vaikka sillä lailla, että ”anna yks”. Siinä varmaan menee monella sitten sormi suuhun, joka on ensimmäistä päivää siellä töissä. Vai mitä?

Jade: Niin. Multa kysyttiin, et ”kalja” tai sitten, että ”mä haluan tuoppi” tai ”anna mulle nelosta, kolmosta”. Siis täh. Mut joo, siis pikkuhiljaa kaikki oppii. Mun mielestäni se tärkein ajatus on ymmärtää, että kyllä me opitaan pikkuhiljaa ja se ei haittaa, jos jotain menee väärin. Mä voin kyllä sanoa, että mä oon ollut Savoniassa töissä melkein kaks vuotta kohta. Siis mun kielentaidot on kehittynyt todella paljon. Se sähköpostiviesti, mitä mä kirjoitin silloin, kun mä aloitin Savoniassa ja se kesti 40 minuuttia, koska mä mittasin, miten pitkään mulla kestää tää sähköpostiviesti kirjoittaa. Nyt se, siis nyt mä osaan oikeesti kirjoittaa pitkää sähköpostiviestii. Se oppiminen vois tulla todella todella nopeasti. Ensimmäinen askel on ymmärtää, että sä et tarvii tietää kaikkia.

Klaudia: Toi on mun mielestä myös tavallaan, mitä tuli Kukka-Maarian puheenvuorossa myös esiin, niin tää selkee suomen kieli. Ja ite viestinnän asiantuntijana liputtaisin kyllä sen perään, että ihan kaikki voi siitä riippumatta, puhuuko kansainvälisen ihmisen kanssa, kenen kanssa puhuu, niin voi pyrkiä mahdollisimman selkeään ulosantiin. Se korostuu ehkä erityisesti just ammatillisissa yhteisöissä, koska sä tuut paremmin ymmärretyks, on se työpaikka mikä tahansa, kun sä puhut selkeesti, eikä silleen, että ”kolmonen”. Se on mun mielestä ihan universaalia. Se ei sinänsä liity oikeastaan edes siihen, minkä maalaisia ne puhujat on.

Kukka-Maaria: Niinpä. Ja tuo oli niin hyvä, kun Jade kommentoit, että pikkuhiljaa opitaan. Aina tämä ”pikkuhiljaa”. Kyllä, tämä on hyvin opittu sanonta. Mutta minä sanosin myös, että mekin pikkuhiljaa opitaan, että se selkokielen käyttäminen, se on tosi vaikeeta alussa. Varsinkin kun yrittää ymmärtää sitä vastapuolen aksenttia, esimerkiks jos se on ihan totaali erilainen kuin mitä oma korva on tottunut kuulemaan, niin se keskustelu voi olla hankalaa ja se voi olla epämukavuusaluetta sinulle. Mutta yritä vähäsen, koska siis minä oon ihan varma, että siitä tulee tosi hyvä kokemus, jos pystyt menemään sinne epämukavuusalueelle ja sietämään ehkä ne kangertelut, tauot tai epäröinnit, mitä siinä puheessa on. Saat varmasti siitä itelle paljon. Siinä kehittyy myös selkokielen hallinta ja selkeen viestinnän hallinta. Tähän ollaan paljon kiinnitetty Savoniassa huomiota, että meiän palvelualalle valmistuvat opiskelijat, esimerkiks sosiaali- ja terveysaloilta, niin kaikki saavat tällä hetkellä myös selkokielen osaamista omassa tutkinnossaan pakollisina opintoina. Se on minun mielestä aivan loistava askel. Moni muukin on tähän havahtunut saavutettavuusdirektiivin myötä. Meillä se tapahtuu sillä tavalla aidoissa vuorovaikutustilanteissa, että simulaatio-oppimisessa kohdataan maahan muuttaneita ja harjoitellaan sitä selkokieltä käytännössä, koska sitä ei kyllä pysty oikein muuten oppimaan kuin siellä aidoissa käytännön tilanteissa.

[taustamusiikkia]

Klaudia: Suomessa on hyvin erilainen työkulttuuri ja työympäristö verrattuna moneen muuhun maahan, jos ihminen muuttaa tänne vaikka Meksikosta, Yhdysvalloista tai Aasiasta. Meillä on hyvin vahvat ammattiliitot, jotka antaa tiettyjä raameja työnteolle. Lisäks on se työpaikan oma kulttuuri, joka on tietysti osa sitä suomalaista kulttuuria. Millasia työntekoon ja työyhteisöjen kulttuuriin liittyviä asioita te ootte havainnut Suomessa olevan, mitkä erityisesti näitten kansainvälisten ihmisten silmiin ja korviin osuu?

Kukka-Maaria: No, semmonen ehkä suurin yllättävä tekijä, mistä paljon puhutaan omilla suomen kielen kursseilla ja Työpaikka Suomi -koulutuksissa, joita käyn vetämässä työpaikoilla, niin on tämä tasa-arvoisuus käytännössä kaikkien kanssa. Sekä sukupuolten välillä, mutta sitten myös esimerkiks esimiesten ja alaisten välillä. Eli puhutellaan etunimellä. Kaikki on ainakin suurin piirtein samassa asemassa. Kaikilla on ihan yhtä suuri oikeus ottaa asioita esille, vaikka vaikeitakin asioita. Eli ollaan tasa-arvosia. Myös potilaat on yhtä tasa-arvosia ku lääkärit. Esimerkiksi näin. Toisena ehkä semmosena, mihin heti törmätään käytännössä ensimmäisenä työpäivänä tai jopa jo työhaastattelussa, niin on tämä meidän suorasanaisuus ja asiakeskeisyys. Eli meillähän ei oo epäkohteliasta mennä suoraan asiaan kyselemättä mitään kuulumisia tai kysymättä tai pohjustamatta asiaa millään tavalla. Ei tarvii käyttää mitään kiemuraisia, kimurantteja kohteliaisuuslauseita ennen kuin voi vaikka pyytää jotakin. Voi ihan suoraan mennä ja kysyä, että ”hei, voisitsä tehä tämän”. Tämä on monelle sitten semmonen aika yllättävä kysymys ja haluttaisiin ennemmin vähän aikaa käyttää siihen small talkiin ennen kuin mennään asiaan.

Jade: Joo. Tää on kyllä. Mulle oli tää tosi tosi vaikea sillon, kun mä aloitin ravintola-alalla, koska siis esimerkiks mun työkaverit vois pyytää jotain keittiöstä, että ”saanko ranskalaiset”, ”voitko vaihtaa tätä annos” tai jotain ihan niin kuin suora kysymys. Ja mulla oli aina niin kun tosi hyvä tai tosi huono, tosi outo, tosi vaikea, kun piti mennä siihen kokin kanssa ja mun täyty selittää: ”Hei, mä menin siihen pöydälle asiakkaiden kanssa. Keskustelin tästä. Huomasin, että sieltä puuttui ranskalaiset. Voisitko laittaa menemään uudet ranskalaiset? Kerro vain, kun on valmis, niin mä voisin tulla tähän hakemaan niitä ja viedä asiakkaille.” Siis ehkä niin kun ajan kanssa mä huomasin, että mä voin pyytää asiat ihan suoraan. Mut kyllä se kesti. Ja vähintään nyt musta tuntuu, että mä aina kerron, että ”voisitko” ja sitten sen jälkeen, että ”ai, kiitos paljon”.

Kukka-Maaria: Kyllä. Ja yks myös semmonen asia on ei-sana. Meillähän voi myös sanoa ”ei”, ”en ymmärtänyt” tai ”ei, en voi tehä sitä”. Eikä se haittaa. Esimerkiks aasialaisissa kulttuureissa sehän voi olla kasvojen menetyksen paikka, jos myöntää, että ei osaa jotain. Mieluummin tekee sen päin honkia kuin sitten myöntää, että ”mä en muuten osaa, mä tarviin lisää ohjeistusta”.

Jade: Joo. Tää on tosi hyvä esimerkki, koska mulla kesti tosi paljon aikaa oppimaan, miten sanotaan ”ei”, koska Meksikossa aina sanotaan ”kyllä” ja sitten se tarkoittaa vaikka niin kuin ”ei”. Esimerkiks ”tuletko minun kotibileet huomenna” ja sä sanot, että ”kyllä”. Sitten se viesti tulee, että ”ootsä tulossa”. ”Joo, että ihan kohta.” ”Hei, missä sä oot?” ”No, ihan kohta tulossa.” Ja sitten ihan viimeinen hetki, että ”no kuule, nyt tapahtu tätä, niin mä en ehkä tule”. Heti kun mä muutin Suomeen, tää oli ihan niin kuin yllätys mulle. Mä aina sanoin mun kaverille, että ”kyllä, tulen” tai ”osallistun”. He oikeesti odottivat, että mä oikeesti osallistun. He laittoivat viestiä, että ”missä sä oot, ootsä tulossa”. Siis mä ihan mun omassa mielessä ajattelin, että mitenkäs, miks he kysyvät koko ajan, miks he ei voi vain unohtaa koko asia. Kyllä mä sanoin ”joo”, mutta jos mä en oo tullut, se tarkoittaa, että mä en oo tulossa. Piti ihan vaikealla tiellä oppia, miten sanotaan, et ”en tule” tai esimerkiks työvuorossa, että ”en jatka” tai ”en mä tee tätä”. Musta tuntuu, että henkilö ei voi sanoa ”ei”, että aina pitää sanoa ”kyllä”, ”ehkä” tai ”yritetään”. Se kesti tosi tosi paljon aikaa ennen kuin mä opin, että se on ihan ok sanoa ”ei”, joten todella hyvä esimerkki siinä oli.

Klaudia: Toi on just semmonen asia, mitä itekin oon omilla kansainvälisillä komennuksilla havainnut, että suomalaisista usein puhutaan luotettavana kansana ja suorana kansana. Se liittyy hyvin pitkälti nimenomaan… Me ei olla sen rehellisempiä kuin muutkaan ihmiset. Me ihan yhtä lailla huijataan ja valehdellaan kuin muutkin kulttuurit. Mutta meillä on sellanen tietty, tavallaan meillä liittyy just tommonen luotettavuus tiettyihin asioihin, että jos joku asia on sovittu, niin se tapahtuu just sillä aikataululla ja sillä tavalla kuin on sovittu, ellei muuten sovita tai ellei muuten oo päätetty ja muutettu suunnitelmia. Sit just tämmöset, tähän liittyy semmoset asiat, kun puhutaan, että kun sä saat suomalaisesta ystävän, niin sit se on oikeesti ystävä. Semmosia tavallaan, että kun me ei osata sitä small talkia varsinaisesti kauheen hyvin. Me ei osata semmosta vähän niin kuin bullshit, ehkä semmosta generointia. Niin sit se on just tollasta aika suoraa. Ku suomalainen kutsuu sut kotibileisiin, ni se tarkottaa, että sä oot inessä ja sua myös odotetaan oikeesti saapuvaksi sinne.

Jade: Joo. Ja se oli tosi hauska, koska siis nyt kun sä sanoit, niin se oli tosi hauska, koska mä en ite mieti, että mä valehtelen. Mä olin, että mä en ole epäkohtelias, mä oon tosi kohtelias, koska mä sanon, että ”ehkä mä tulen”. Ja ehkä jos mulle tulee semmonen fiilis, että loppupelissä mä haluan tulla tai se on mahdollista tulla, että mä tulen. Ja jos mä sanon ”ei” ihan ekana, se tarkoittaa, että mä en edes yritä, että mä sanon vaan ”ei”. Jos mä vaikka vaihdan mielipide ihan lopussa. No, mutta mä sanoin jo, että ”ei”. Mut se kesti pitkän aikaa ymmärtää sitä. Mun mielestä se on tosi hyvä pointti. Nyt musta tuntuu, että se on tullut pikkuhiljaa. Nyt mä ehkä tiedän, milloin sanotaan ”ei”. Tai sitten mä sanon ”ehkä”, mutta se varmasti tarkoittaa ”ei”.

Kukka-Maaria: Tämä on hyvä tietää jatkoa ajatellen. Mutta on myös muita asioita, jotka tulee yllätyksenä. Esimerkiks meidän saavutetut edut, niin kuin perhevapaiden pituus, sairasloma-ajan palkka ja tämä mainitsemasi ammattiliittojen toiminta, kaikki tämmöset byrokraattisemmat seikat. Näitä kyllä sitten ollaan käyty aika paljon läpi juuri näissä suomen kursseissa ja Työpaikka Suomi -koulutuksissa, koska ne on niin vaikeita asioita ihan jo sen sanaston takia. Jos siellä lähtömaassa, henkilön kotimaassa ei ole ollut tämmöistä järjestelmää, niin miten selität, mikä on ammattiliitto. Tai miten selität näitä sanoja, kun ne pitää selittää molemmille luultavasti vieraalla kielellä.

Klaudia: Tai saattaa olla ammattiliitto, mutta se voi tarkoittaa hyvin eri asiaa. Se ei vaikka tarkoita yhtä semmoista vahvaa ja oikeasti työntekijän puolella olevaa asiaa kuin vaikka Suomessa yleensä tarkoittaa.

Jade: Joo. Mun mielestäni Suomessa työntekijät, heillä on niin hyvät ja vahvat työoikeudet. Ja he aina… Tai suomalaisia, jotka tietävät totta kai heidän oikeudet, he käyttävät tosi hyvin tätä. Tarkoitan sitä, että jos esimerkiks työvuoro loppuu joku tietty aika, niin silloin se loppuu. Tai jos mä oon niin kuin vähän enemmän töissä ja keräilen jotkut ylityöt, et silloin pidetään vapaapäivät. Silloin kun menen lomalle, niin puhelin kiinni, läppäri kiinni ja mennään. Tää oli mulle tosi vaikea ymmärtää ihan alussa, koska mä vähän mietin, et mitenkäs henkilö, joka on töissä joku tietty yrityksessä, ei voi ymmärtää, et ehkä me tarvitaan sua loman aikana. Ja miks sä et oo saavutettavissa. Mitenkä sun lomas vois olla niin tärkeä, koska sun työpaikka on myös tärkeä. Sä tarvitset olla valmis silloin, kun me tarvitaan sua. Esimerkiks tää on semmonen, mikä on näin Meksikossa. Jos sä arvostat sun työpaikkaa, jos sä haluat edelleen olla siellä työpaikassa, niin sun tarvitsee jatkaa silloin, kun tarvitaan. Sun tarvitsee olla paikalla sillon, kun tarvitaa. Jos sä et tykkää, sä voit kyllä mennä muualle. Siis Suomessa tää on tosi eri. Firmat ymmärtävät tosi hyvin, minkälainen työntekijän oikeudet, siis minkälaisia nämä ovat. Työntekijät ymmärtää nämä tosi hyvin. Musta tuntuu, että tää on todella tärkeä aihe ulkomaalaisille, koska tää vois tulla yllätyksenä ihan ensimmäinen työpaikassa.

Kukka-Maaria: Kyllä. Tämä varmaan liittyy osaltaan tähän meidän yksilökulttuuriin. Moni muuhan on yhteisökulttuurista tullut. Yksilökulttuurissa puolestaan täällä meillä ajatellaan, että minä pidän huolen omista asioistani. Minulla on tiettyjä etuja, minä pidän myös niistä kiinni. Minä en oo niinkään koko ajan käytettävissä sen yhteisön hyvän eteen. Minä en oo niinkään vastuussa vaikka siitä kahvipyötäkeskustelusta, että se olis koko ajan kivaa, mukavaa ja että kaikki otettaisiin osalliseksi. Minulla on ihan yhtä lailla oikeus vetäytyä hiljaisuuteen ja alkaa mököttää vaikka oman älypuhelimen kanssa, jos minusta tuntuu siltä, että nyt minun kuormitustaso on niin korkea, että mä en voi enää yhtään puhua ihmisten kanssa. Ja se on ihan ok meille. Mut sitten yhteisöllisessä kulttuurissa elänyt ajattelee ehkä enemmän just näin, että minä oon osa tätä työyhteisöä ja minulle kuuluu myös vastuu siitä, pikkusen eri tavalla. Totta kai mekin nyt ollaan vahvasti savonialaisia ja halutaan, että Savonialla menee hyvin. Mutta kyllä me halutaan omat lomat pitää myös. Ja me ymmärretään, että se myös auttaa meitä olemaan hyviä savonialaisia ja työntekijöitä, kun me ollaan pidetty ne lomat ja ollaan latautuneita ja näin. Sitten tuohon yksilökulttuuriin, niin moni on kertonut tuolla suomen kursseilla, että on tosi hankala se ensimmäinen työpäivä. Kun sä meet sinne kahvihuoneeseen, ihmiset tuijottelee kattoon ja kukaan ei sano sulle muuta kuin korkeintaan ”hei, no tervetuloa”. Sitten aletaan puhua omista asioista. Ei nähdä sitä, että juuri minun pitäis olla se, joka sanoo sulle: ”No hei, mistä sä tulet? Onpa kiva, kun meillä on uus työntekijä. Täällä muuten on nämä kahvijutut. Täällä voit käydä keittämässä kahvia silloin ja tällöin.” Että otettaisiin osaksi oikeesti sitä yhteisöä.

Toki siis semmoisissa paikoissa, missä on jo paljon ollut ja rekrytoidaan ylipäätään paljon, niin osataan paremmin tätä. Mutta kyllähän siihen aika pitkälti piiloudutaan sinne jonnekin älypuhelimen taakse tai vetäydytään sitten. Varsinkin jos tuntuu, että en oo nyt varma, mikä on meiän yhteinen kieli tai miten minun pitäis alkaa kommunikoida. Tai hui kamala, tämä on ihan uus tilanne mulle, mä en uskalla, joten olenpa hiljaa. Vai onko tästä kokemuksia teillä?

Jade: Tähän mä voin sanoo tai antaa toinen näkökulma, koska esimerkiks sillon, kun mä rupes oppimaan suomen kieltä, mulle oli itse asiassa tosi hyvä vain mennä siihen kahvihuoneeseen ja pelkästään kuunnella, mitä muut ovat puhumassa. Välillä mä huomasin, että oh my god, mä ymmärsin tää lause. Ehkä he puhuvat tässä. Mitä tämä tarkoittaa. Mä olin vain, siis se oli tosi hyvä olla vain siellä kuuntelemassa ja yrittämässä ymmärtää, mitä tää tarkoittaa. Et jotenkin musta tuntuu, että kahvihuoneessa vois olla sellanen myös todella hyvä tilaisuus, mihin ulkomaalaiset pääsee vain olemaan, kuuntelemaan ja yrittää ymmärtämään, mistä muut henkilöt puhuu, mistä aiheesta ja miten se kahvihuonekeskustelu menee. Et tosi usein se vois olla vain vaikka semmonen keskustelu, mistä puhutaan, että viikonloppusuunnitelmat tai onpas kiireinen päivä ollut tänään ja mun täytyy tehä tätä, tota, näin ja niin. Mun mielestäni tää antaa tosi hyvä mahdollisuus ulkomaalaisille vain kuunnella, että mitä muut puhuu ja katsoa, että mitä sä ymmärrät vai ei. Toisella puolella mun mielestäni ulkomaalaiset pitäis olla myös rohkeempia ja vähän kysyä. Ihan omasta kokemuksesta minä voisin sanoa, että välillä mulle oli vähän, se toi ilo, että ei kukaan puhu minun kanssa, koska mä en ehkä osais mitään vastata. Niin se ehkä oli paremmin, ei kukaan puhu mulle, koska sitten jos yks kysymys mä osaan vastata ja sitten se keskustelu jatkuu. Mä olisin ihan niin kuin, no nyt mä en osaa mitään sanoa, outo hetki tuli ja lähen pois.

Kukka-Maaria: Mutta siinäkin tilanteessa se työkaveri vois auttaa ja sietää sen, että outo hetki tuli ja ehkä minä voisin auttaa tässä, miten me päästään yhdessä tästä pois.

Jade: Joo. Ja kyllä se, siis musta tuntuu, et esimerkiks kun mä olin siellä ravintolassa, se auttoi tosi paljon. Ja mä puhun tosi paljon ravintolakokemuksesta, koska silloin mä en osannut suomea. Mulla on ollut paljon kokemuksia myös Savonialla. Mut kun mä tuli Savonialle, niin mä osannut puhua jo jonkun verran, joten se ei ollut liian hankala. Mut ravintolassa mulle auttoi tosi paljon, et mun kaverit oli aina, et ”hei Jade” ja hymyilevät. He olivat tosi iloisia, että ”moikka” ja ”onko kaikki hyvin”. Semmoset tosi peruskysymykset. Et vaikka meillä ei ollu semmonen superpitkä keskustelu ja suhde, niin mulle vain jotenkin toi esille, että he tietävät, kuka mä oon. Ja he hymyilevät, kun he sanoivat ”moi” minulle, joten se tarkoittaa, että he tykkäävät, minkälainen henkilö mä oon. Se olis riittävästi. Mä sanoin ”moi”, ”moikka, ”hyvää”, ”entä sulle”, ”kiitos”.

Kukka-Maaria: Ja itsevarmuus lisääntyi tällä tavalla. Hyvin pienillä teoilla me voidaan kyllä siinä auttaa. Ite aina mietin sitä, kun mä olin lukenut yheksän vuotta ranskaa koulussa, lukiossa aloittanut ja sitten myöhemminkin lukenut sitä. Sitten kun menin käymään Pariisissa ja en ymmärtänyt mitään. Niin kun en osannut ostaa sitä patonkia sieltä leipäkaupasta. Niin minä aina mietin sitä kokemusta, että jos mä nyt niin ku muuttasin Ranskaan ja minä haluaisin opettajaks sinne, kun opettaja on mun ammatti, että minkälaisia vaikeuksia mä kohtaisin siellä. Aivan hirveitä vaikeuksia. Joka kulman takaa olis tulossa haasteita. Niin mä laitan ihteni siihen asemaan. Ja sitten aattelen, että jos on jotain, mitä mä voin tehä helpottaakseni tätä kommunikaatiota, niin minä kyllä teen sen, koska siitä voi olla hyvää seurausta sekä minulle että sille mun kanssaihmiselle.

Klaudia: Niin ja niitten ei, niin kuin tässä nyt on keskusteltu, ni tarvii olla välttämättä mitään isoja juttuja. Siis sillä tavalla, että ei tarvii heti olla kutsumassa omaan kotiinsa pitkälle illalliselle, vaan se riittää, että hymyilee, kun tervehtii. Suomalaisessakin työyhteisössä toki me hymyillään. Mutta semmonen, että jos on normimaanantaipäivä, niin voi olla, että sieltä saattaa tulla semmoinen tervehdys, joka on vähän väsynyt ja näin. Mutta kiinnittäis huomiota sen kerran, kun kohtaa vaikka sen kansainvälisen ihmisen, joka on ekaa kertaa tullu siihen työyhteisöön, niin ottais vaikka sen hymyn siihen mukaan silleen, että sille ihmiselle tulee fiilis, että ok, toi ei oo pelottava.

Jade: Joo, todellakin. Sitten kun se kieli on kehittänyt ehkä vähän enemmän ja enemmän, niin sä ehkä… Tai suomalaiset vois uskaltaa kysyä, mennäänkö yhdessä lounaalle. Mulla oli semmonen todella ihana muisto, kun Klaudia alkoi hänen omat työtä täällä Savonialla, koska mulle on tosi harvoin kysytty, että ”haluatsä mennä niin ku lounaalle minun kanssa”. Klaudia kysy niin ku kaks kertaa. Ja mä oikeesti pääsin tutustumaan, minkälainen henkilö hän on. Ja mä olin, että voi, miten ihana, että mä pääsen lounaalle työkavereiden kanssa. Ja kyllä sieltä pikkuhiljaa auttaa ja kehittää. Mun mielestä ni siihen vois aina [pelata? 01:01:51], että no, puhutaanko vähän aikaa suomea ja vaihdetaanko vähän aikaa englantia. Ja se kyllä meni hyvin. Se, tää ei tarvi… Mä en tarkoita, en missään nimessä, et nyt kutsukaa kaikki lounaalle yhtäkkiä. Mut se vois olla sillon, kun susta tuntuu, että sä oot moikannut riittävästi monta kertaa henkilölle ja sä oot ehkä kysynyt, et ”no, mitäpäs kuuluu”, ”hyvää viikonloppua” ja ”oliko hyvä viikonloppu”, niin ehkä silloin pikkuhiljaa kehitetään tää suhde. No, ehkä joskus mennään yhdessä lounaalle.

Klaudia: Tähän vois kehittää jonkun kaavan, että sit kun on 12 kertaa saanut kysyttyä ne päivän kuulumiset, viikonlopun kuulumiset, niin oisko sitten niin ku aika ottaa seuraava askel, että uskaltaisko pyytää yhteiselle lounaalle.

Kukka-Maaria: Hyvä idea. Joo, näitä ideoita me kyllä tarvitaan. Esimerkiks tuo Työterveyslaitoshan julkaisi nyt ihan vastikään Monimuotoisuusbarometri 2020. Se on neljäs kerta, ku se tehdään. Siinä on nyt sitten huomattu näitten tutkimusten aikana, että… 2007 vuonna on siis tehty se ensimmäistä kertaa. Niin on huomattu, että me ollaankin siirrytty suvaitsemisesta hyväksymisen kautta arvostamiseen. Niin kuin varmaan tässä Klaudia sinunkin toiminnassa näkyy se, että me ei enää pelkästään suvaita sitä, että meidän työpaikoilla on monenlaisista taustoista tulevia, monen ikäisiä, monen sukupuolisiakin ihmisiä nykyään. Eikä pelkästään hyväksytä heitä, vaan myös arvostetaan kaikkea sitä, mitä he ovat ja mitä he osaavat. Se on kyllä minun mielestä aika mahtavaa, että me ollaan pystytty yhteiskuntana tämmöstä asennemuutosta tekemään. Siis täähän on ihan faktaa, että me joudutaan oppimaan tää joka tapauksessa. Tälläkin hetkellä jo kaheksan prosenttia Suomen väestöstä on maahan muuttaneita tai heidän jälkeläisiään. Se on aika iso määrä. Tietysti joillain paikkakunnilla ei niin paljon oo. Mutta esimerkiks Helsingissä ennustuksen mukaan 2035 jo joka kolmas on maahan muuttanut. Ja sitten jos vaikka ajattelee yrityksiä, jotka työskentelee valtakunnallisesti, globaalisti tarjoaa palveluita tai näin, niin me tarvitaan oikeesti heidän osaaminen käyttöön. Me tarvitaan ihan kaikkien osaaminen käyttöön. Meidän pitäis niin kun paljon laajentaa sitä meidän omaa ajatusta tästä asiasta. Ja pienillä teoilla, niin kuin vaikka nämä tervehdykset alkuun ja lounaalle pyytäminen, niin siitä me aletaan saada sitä oppia ja aletaan huomata, että mikä valtava potentiaali meissä kaikissa ihan jokaisessa on.

Ja Savoniassahan tähän on hyvät edellytykset, kun meillä tosiaan on onneksemme monesta taustasta tulevia henkilöitä täällä meidän töissä. Ollaan monimuotoinen työyhteisö.

Jade: Niin ja tähän vielä vois tulla sellanen yllätys. Esimerkiks mä voin jakaa tän kokemus, mitä mulla oli. Espanjalainen hammaslääkäri olit tullut Suomeen. Hän totta kai oppi suomen kieltä. Mutta sillon kun mä tarvitsin mennä siihen hammaslääkäriin, mä menin sinne. Sitten se oli, että ”hei, mä katoin sun sukunimi, et Jimenez, et mistä sä oot”. ”Meksikosta.” ”No, mä oon Espanjasta, niin palvelua saisit espanjaksikin Kuopiossa.” Se oli aivan ihana yllätys. Musta tuntu, että toinen tosi hyvä pointti on, koska meillä on niin paljon ulkomaalaisia, ehkä enemmän Helsingissä, mut koko ajan on tulossa lisää ja lisää, yks tärkeä asenne on, et aina puhutaan ihan ensimmäinen kerta suomea. Et ei mietitä, koska hän on ulkomaalainen näköinen, että ehkä hän ei osaa. Koska musta tuntuu, että jos ulkomaalainen näköinen henkilö on ehkä oppinut jo vaikka vähän suomea, se haluaa päästä harjoittelemaan hänen omaa kielentaito. Vaikka siellä kahvilassa, että ”no, kahvi ja pulla, tässä kortilla, en tarvii kuittia”. Ja semmoset niin ku lyhyet lauseet. Mun mielestäni pitäis palvella pelkästään… Jos se henkilö sanoo, et ”mä en puhu suomea” tai ”tätä en ymmärtänyt”. Sitä mä opin. Mä oon myös ollut töissä tai tehnyt vuorot siellä Hesburgerissa ja mä oon oppinut, että vaikka se henkilö on ulkomaalainen näköinen, että sitä välttämättä puhutaan suomea ja vasta kun jotain ei ole ymmärretty, niin silloin vaihdetaan englanniksi.

Klaudia: Toi on ihan hirveen hyvä pointti, koska oon kiinnittänyt tohon ite huomiota, että jos mä vaikka oon kaupassa ja mä törmään johonkin toiseen ihmiseen vahingossa, ja sit mä tietysit rupeen pyytää anteeks. Mut jos se ihminen näyttää, niin kuin profiloin hänet ulkomaalaiseksi, niin sit mä jotenkin hyvin usein automaattisesti oonkin, että ”excuse me, sorry”, enkä että ”anteeksi”. Mä oon monta kertaa pysäyttänyt itteni tavallaan sen tilanteen jälkeen, että miks sä teit noin, että hän voi aivan hyvin olla Suomessa syntynyt suomea puhuva Suomen kansalainen. Mutta mä ite rakensin itelleni semmosessa automaattisessa tilanteessa. Suomen huoltosuhteesta puhutaan paljon ja siitä, miten paljon me tarvitaan ulkomailta työvoimaa ja ammattilaisia. Osa on sitä kulttuurimuutosta myös, että meiän pitää iteki ottaa itteämme tietyissä asioissa niskasta kiinni.

Kukka-Maaria: Kyllä. Oli tuo Jaden kokemus hammaslääkärissä myös ihana, koska se oli ihan suoraan tästä Monimuotoisuusbarometrista oikeestaan semmonen käytännön esimerkki. Eli siinähän todettiin, että tämä työyhteisön monimuotoisuus on yhteydessä myös siihen asiakastyytyväisyyteen, mitä siitä organisaatiosta koetaan. Eli jos me pystytään palvelemaan asiakkaita, potilaita ja muita kohtaamiamme ihmisiä myös tarvittaessa muilla kielillä, niin se on tosi iso ja merkittävä tekijä. Se vaikuttaa paitsi asiakastyytyväisyyteen, mahollisesti uusien asiakasryhmien tavoittamiseen. Voiaan saada uusia markkina-alueita, minne yritys pääsee suuntautumaan ja sitä myötä sitten sitten tietysti yrityksen taloudelliseen kannattavuuteen. No, jos se oli kunta-alan hammaslääkäri, niin ei välttämättä siinä esimerkissä. Mutta näissä muissa, niin kuin totesit, Klaudia, että me tarvitaan tosiaan työvoimaa ja osaavaa työvoimaa. Sitten myöskin tämä monimuotoisuus vaikuttaa ihan työpaikan houkuttelevuuteen. Tämä minun mielestä kertoo siitä asennemuutoksesta, joka on jo tapahtunut ja jota tapahtuu koko ajan, että me aletaankin vaatia, että ne yritykset, jotka tuottaa meille palveluja, olisivat, ei pelkästään suvaitsevia, vaan myös arvostavia. He toisivat omalla toiminnallaan esiin, että me ollaan monimuotoinen työyhteisö, meillä eri taustoja arvostetaan. Aika jännästi myös saatiin kuulla tästä henkilöstötyytyväisyyteen kytköksestä, että myös siihen tällä on paljon vaikutusta. Minä ajattelisin, että se on osaltaan just tätä, minkä oon tuonut tässäkin sessiossa esiin, että mitä ite oon kokenut, että minä saan kuulla muista kulttuureista asioita.

Kukka-Maaria: Se on tosi kiinnostavaa ja kiehtovaa. Minun työpäiviin tulee semmosta jotain uutta lisää, mitä sinne ei tulis, jos kaikki olis vaikka pohjoissavolaisia noin 40-vuotiaita naisia. Me ei päästäis ehkä sille levelille niissä keskusteluissa, mihin nyt päästään, kun on monilla taustoilla tulevia henkilöitä sitten omassa työyhteisössä. Eli että tää on ihan kytköksissä tosiaan henkilöstötyytyväisyyteen ja myös organisaation julkisuuskuvaan ja imagoon. Eli kyllä suomalainen yhteiskunta todistettavasti muuttuu.

Jade: Joo. Ja siihen mä voin oikeesti, tää vois tulla ihan vähän yllätyksenä, mut esimerkiks siellä ravintolassa Rossossa, ni mulle on itse asiassa aina, kun henkilö huomaa, että tää on ulkomaalainen tarjoilija ja aina kysyy, että mistä mä oon. Ja sillon ku huomaa, että mä oon Meksikosta, puhun espanjaa. Mulle on itse asiassa ehkä niin kuin kolme tai neljä suomalaisia asiakkaita, jotka tulee ja he aina puhuu mulle espanjaa. Koko vierailun aikana ei puhuta suomea. He tulevat, koska he haluavat myös puhua minun kanssa espanjaksi. Mulla on suomalaisia asiakkaita, jotka on ehkä asunut ulkomailla pitkän aikaa. Mulla on esimerkiks yks lempiasiakas tai ehkä en voi sanoa, että lempiasiakas, mutta se tulee niin kun jossain vaiheessa välillä siihen Rossoon. Hän asui Yhdysvalloissa tosi tosi paljon, monta monta vuotta. Aina kun hän tulee, mulla on hän ja muita asiakkaita, jotka haluavat pelkästään puhua minun kanssa englantia. Siis se on tosi hauskaa, että vaikka mä työskentelen suomalaisessa yrityksessä palvelualalla, se ei oikeasti tarkoita, että mä palvelen aina suomeksi. Mä palvelen myös espanjaksi ja englanniksi suomalainen asiakkaiden kanssa. Ja se on mun mielestäni tosi tosi huippu ja tosi tosi hauska. Esimerkiks mä oon tällä hetkellä markkinointiassistentti. Mutta sitten jos tulevaisuudessa mä haluan olla jotain muuta, vaikka markkinointisuunnittelija tai tehä jotain muuta työtä, mä haluan olla ehkä opettaja tulevaisuudessa, niin mulla on pakko puhua tästä pomon kanssa. Ulkomaalainen pitäis ymmärtää, että se pomo ei välttämättä jokainen kerta tule ja kysy, et ”hei, oletko tyytyväinen sun työn kanssa” tai ”minne sä oot menossa, haluatko tehdä enemmän tai vähemmän”. Siihen on todella…

Jade: Koska mä odotin monta vuotta ja mä jotenkin en ymmärtänyt, miks nämä mahdollisuudet ei tullu mulle tai miks tää ei tullu puheeks. Sillon mä vasta ymmärsin, et se henkilö pitäis uskaltaa mennä, keskustella sun pomon kanssa ja oikeasti etsiä ja puhua, minkälainen mahdollisuudet sulla on ollut, koska sun mahdollisuus voi olla ihan sun nenän edessä. Mut se vois olla vain, että sä et oo puhunut tästä. Suomessa omasta kokemuksesta voisin sanoa, et ihmiset odottavat, että sä puhut, mitä sä haluat ja tuot esille, minne sä oot menossa.

[taustamusiikkia]

Loppu.

Savonian legendat, jakso 6: Miksi Jade muutti Meksikosta Kuopioon?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.