Tämä on Savonian legendat -podcastsarjan kuudennen jakson tekstivastine. Voit kuunnella jakson SoundCloudista.

Alkumusiikki

Klaudia Käkelä: Tervetuloa kuuntelemaan Savonian legendat -podcastia. Tässä podcastissa savonialaiset saavat kertoa ammattikorkeakoulumme legendoja, jotka perustuvat pelkästään tositarinoihin, tutkimuksiin ja tinkimättömyyteen. Minä olen Klaudia Käkelä ja ensimmäisessä jaksossa me puhumme Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suuresta yhteistuotannosta Savonia-ammattikorkeakoulun, Kuopion konservatorion, Sibelius-Akatemian, Kuopion kaupunginorkesterin ja musiikkikeskuksen yhdessä toteuttamasta suurmusikaali West Side Storysta ja seuranani täällä studiossa on Rauno Tikkanen, terve vaan Rauno.

Rauno Tikkanen: Terve.

Klaudia: Rauno, olet siis kapellimestari, entinen Kuopion kaupunginorkesterin muusikko 14 vuoden ajalta…

Rauno: Kyllä

Klaudia:…ja tällä hetkellä Rauno on siis Savonialla musiikin ja tanssin koulutusohjelman lehtori sekä tällä hetkellä juurikin Kuopiossa keväällä ensi-iltansa saavan West Side Story -musikaalin musiikista vastaava…

Rauno: Kapellimestarina toimin, kyllä, vastaan musiikista. Kyllä.

Klaudia: Kyllä. Kerropa ihan tähän alkuun niille, joille tää musikaali ei oo niin tuttu, että mistä siinä on kyse, minkälainen se tarina on.

Rauno: No sehän on oikeestaan perinteinen tarina nuoresta tytöstä ja pojasta ja vähä huonostihan siinä käy, että he tulevat eri, oikeastaan Romeo ja Julia -tarina, voisko sanoo näin. Et se on sillä lailla siihen aikaan ku se on tehty tuossa 40-luvun loppupuolella, niin se kertoo eri olosuhteista tulevasta tytöstä ja pojasta ja hehän rakastuvat tietysti ja sit siinä käy vähä huonosti.

Klaudia: Mutta tosiaanki se on siis tämmösestä klassikkotarinasta.

Rauno: Kyllä, ihan klassikko, kyllä.

Klaudia: Tän kuopiolaisen West Side Storyn ensimmäinen siemen on alkanu itää siellä sinun päässä. Miksi sä ehdotit juuri tätä musikaalia tän yhteisproduktion aiheeksi?

Rauno: No siinähän on monta asiaa joita aina tulee mietittyä, että niinku tuossa sanoit, että musiikin ja tanssin yksikkö, eli meillä koulutetaan musiikinopettajia ja sanotaanko nyt samalla, että musiikin taitajia, taiteilijoita, nuoria taiteilijoita, ja sitte meil on tanssia, tanssijoita koulutetaan, eli me saahaan yhteen, että millä me saatas yhteen heidät tämmöseen produktioon. Sen lisäks ku oli mahollista ajatella, että siinä on mukana Kuopion musiikkikeskus ja kaupunginorkesteri, mikä on aivan mahtava juttu, niin nämä kaikki yhdistettynä sillä lailla, että tietynlainen oikeenlainen genre tulee meiän opiskelijoille, semmosia asioita tehdään joita Kuopiossa ei oo tehny orkesteri ennen, sit siinä on ammattiorkesterille soittamista siinä teoksessa, eli koukkuja riittää, ni nämä yhteen vedettynä sitte, niin onneks ollaan tässä tilanteessa, että nyt ollaan sitä toivon mukaan toteuttamassa toukokuussa.

Klaudia: Niin jos vaan korona suo.

Rauno: Se on ainut kysymysmerkki tässä.

Klaudia: Tämä West Side Story eli ilmeisesti tekijöiden kesken Westis…

Rauno: Kyllä.

Klaudia: … ensiesitys oli New Yorkissa Broadwaylla vuonna -57. Sä äsken tuossa sivulauseessa mainitsit, että tarina alkaa jo 40-luvulta. Mä löysin tästä aiheesta siis useempia versioita, että koska alunperin on lähteny…

Rauno: Sul on varmaan tarkemmat tiedot sitte milloin se on sävelletty jo, minä en tässä vaiheessa nyt muista.

Klaudia: Joo ja voihan se olla, että sävellys on vanhempi.

Rauno: Kyllä, sul on varmasti tärkeemmät tiedot sieltä, mutta just tuossa opiskelijoitten kanssa katottiin viime viikolla semmonen dokumentti, missä Leonard Bernstein ite johtaa näitä levytyksiä ja sehän on ihan mahtavaa tietoo, ei sen parempaa tietoo voi olla. Niinku siinä sopraano Kiri Te Kanawa sanoi, että niin kuin nauhoittaisi Mozartin teoksia sillai, että Mozart ite johtaa niitä. Tätä voi verrata siihen Bernsteiniin, koska säveltäjä itse teki näitä nauhotuksia.

Klaudia: Bernstein josta puhumme, on tämän musikaalin säveltäjä, etunimeltään Leonard, joka toimi pitkään New Yorkin filharmoonikkojen ylikapellimestarina…

Rauno: Kyllä.

Klaudia: …ja tässä West Side Storyn tekijäkaartissa on muitakin todella nimekkäitä musikaalimaailman nimiä. Stephen Sondheim, joka on ehkä yks tunnetuimmista, yhdysvaltalainen käsikirjoittaja, sanoittaja, säveltäjä. Hänen ansioihinsa kuuluvat tän Westiksen lisäksi, ja siis tässä West Side Storyssahan hän nimenomaan sanoitti nämä laulut, eli vuorosanat on sitte eri henkilön ja nämä laulujen sanat on Sondheimin käsialaa ja hän on lisäksi tehny musikaalit Sweeney Todd ja Into the Woods, jotka on kaikkien musikaalinörttien peruskuvastoa. Ja tietysti on tämä äärimmäisen hyvin tunnettu musikaaliversio West Side Storysta, joka sai ensi-iltansa vuonna -61. Tästä vuodesta minä oon aika varma, tuosta -57 teatterimusikaalin ensi-illasta en ole ihan varma, mutta tämä -61 oli se musikaalin ensi-ilta. Sä tunnet Rauno kapellimestarina hyvin tätä maailmaa ja päästiin vähän tähän Bernsteinin kuvioon, ni sä mainitsit aikasemmin mulle, että hänellä oli tämmönen vahva opettajan identiteetti ja sinäki iteki toimit lehtorina, niin mitä sä tiedät tästä Bernsteinin elämästä ylipäätään?

Rauno: No tietysti hyvin vähän kokonaisuutena, mut sen verran mitä hänen persoonaansa oon tutustunu, niin onhan hän ollu huikea tekijä, niinku tossa just sanoit, että hän on tehny valtavan uran kapellimestarina, teki nuorille paljon New Yorkin filharmoonikkojen kanssa televisio-ohjelmia, joissa kerrottiin klassisesta musiikista eli teki tämmöstä kasvatustyötä todella paljon. Hän oli erittäin hyvä pianisti, soitti solistina ja sitte tietysti säveltäjä, mutta sen lisäksi hän piti itseään enemmän opettajana. Hän oli ennen kaikkea opettaja. Tämä on hänen omia sanojaan. Ja ajatellaan näin, niin sehän on oikeestaan mahtava ajatus. Minä itse ajattelen sitä sillä lailla, että kun saa nuorien innokkaitten tekijöitten kanssa olla tekemisissä niin sillon se vierivä kivi ei sammaloidu, eli siitähän saa takasin, eihän se oo vaan sitä että sä annat vaan se koko puolin ja toisin se energiavirta liikkuu ja se on kyllä mahtava juttu. Että Bernstein on semmonen persoona, että ku mä nyt oon sitä West Side Storya tutkinu, niin aina hämmästelee, että mistä kaikki tämä sävelkieli on tullu. Siin on niin monta tasoa mitä siinä toimii.

Klaudia: Kyllä. Bernsteinia luonnehdittiin tämmöseksi oman sukupolvensa ääneksi musiikillisesti ja West Side Storynkin moni on ehkä se elokuva on tutumpi versio koska harva on ehkä Broadwaylla päässy sen kattomaan, ni sehän on hyvin semmonen jazzahtava mikä oli siihen aikaan ku elokuvaki on tullu -61, ni se oli sellasta nuorison villiä musiikkia.

Rauno: On muuten erittäin mielenkiintosen tiedon kuulin tänä aamuna, että Steven Spielberg on tekemässä uuden elokuvan ens vuoden lopulla West Side Storysta.

Klaudia: Ihan totta!

Rauno: No on iha huikee juttu. Ihan, että ollaan kyllä Kuopiossakin ajan hermolla.

Klaudia: No ollaan kyllä ja siis mä löysin, että Helsingin Savoy-teatteri on tekemässä…

Rauno: Kyllä, syyskuussa.

Klaudia: Joo, syyskuussa tulee se, mutta siinä ei oo sinfoniaorkesteri, siinä on tämä Vantaan viihdeorkesteri.

Rauno: Okei, en oo vielä tutkinu sitä niin paljon. Meillä on kyllä hyvin erikoinen tilanne täällä joka kannattaa kyllä jokaisen musiikista kiinnostuneen tulla toteamaan, että päästään tekemään täydellä sinfoniaorkesterilla tää teos.

Klaudia: Savonian sekä useiden muiden kuopiolaisten taideorganisaatioiden yhdessä tuottama West Side Story esitetään siis tosiaan Kuopion musiikkikeskuksella toivottavasti tulevan toukokuun aikana tulee se ensi-ilta. Sen säestää Kuopion kaupunginorkesteri nämä esitykset siis musiikkikeskuksella, joka on Kuopiossa hyvin tunnettu paikka. Nappaamme tähän väliin mukaan Kuopion musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtajan Katariina Kummalan ja jatkamme heti tämän pätkän jälkeen sitten Raunon kanssa juttua.

Välimusiikkia.

Klaudia: Istun täällä musiikkikeskuksella siis Katariina Kummalan kanssa. Tittelinä musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtaja, eli sulla on kaksi hyvinki tärkeää kulttuurihattua Kuopiossa.

Katariina Kummala: Joo, tää on kyllä aivan mahtava yhteistyöprojekti. Meil on täällä musiikkikeskuksessa kolme musiikkialan oppilaitosta ja sitte Kuopion kaupunginorkesteri toimijoina saman katon alla. Ja tähän West Side Storyyn on nyt sitte nämä musiikkioppilaitokset tulleet mukaan, mun käsittääkseni kaikista kolmesta oppilaitoksesta on mukana porukkaa, eli Savonia-ammattikorkeakoulun musiikin ja tanssin osastolta, sitten Kuopion konservatoriolta ja taideyliopiston Sibelius-Akatemialta ja sitte meiän orkesteri on siinä myös mukana, eli ammattiorkesteri ja sitte opiskelijat tekee yhteistyötä tässä suurtuotannossa ja sehän on tietysti tosi inspiroivaa. Meillä tää arki on muutenki sellasta, että se enemmän tai vähemmän aina limittyy yhteen ja tehhään asioita paljo yhessä ja etitään kaikenlaisia yhteistyömuotoja ja synergiaetuja ni tää on niistä kyllä tosi konkreettinen, joka näkyy sitte koko Kuopiossa isosti.

Klaudia: Ihan mahtavaa. Mä oon ymmärtäny, että idea tähän, että tehdään juurikin West Side Story on tullu Savonian päästä, eikö vaan? Mitä ajatuksia sulla heräs ku tää ihan ensimmäisen kerran tuli ehdotus, että lähetäänkö tämmöseen hommaan?

Katariina: Joo, mä muistan ku me ton Tikkasen Ranen kanssa siitä joskus tossa valohallin ravintola Oodissa keskusteltiin ja siis mullahan välittömästi sytty kaikki maholliset lamput päässä ja ideat, että mitä kaikkee mahtavaa siitä saadaan aikaseksi. Ja se, että kuinka harvinaista se on, että on noin iso orkesteri ja saahaan tanssit, saahaan musat, saadaan solistit, saahaan tämmönen koulutuksellinen aspekti mukaan siihen ja sitten myöskin sellanen produktio mitä meiän olis yksin tosi vaikea lähteä orkesterina esimerkiks toteuttamaan. Niin tottakai siinä mietti ensin, että jees, että mahtavaa, että pystytään ajattelemaan näin isosti tämä asia. Ja sit teoshan on mieletön, että tämmönen universaali tarina,kaikki pystyy samaistumaan siihen Romeon ja Julian tarinaan tai ylipäätään siihen eri jengien välisiin ristiriitoihin ja rakkaustarina on riipaiseva ja kaikkee tällasta ja siis musat on mielettömät, et onhan se yks musikaalikirjallisuuden helmistä, että siitä ei pääse kyllä mihinkään, etteikö se olis aivan yhtä tykitystä koko teos.

Klaudia: Kyllä, semmonen musiikkiteatterin klassikko ihan eittämättä ja aika monelle on tuttu, harva on ehkä New Yorkiin päässyt sitä esimerkiksi katsomaan tai muuten livenä, niin tosi monelle on varmasti tuttu se 50-luvun lopulla tehty elokuvaversio. Ootteks te kattonu täällä porukalla sitte sen leffan ja oikein niinku että mm, noita elementtejä meki halutaan?

Katariina: No vielä ei olla päästy ihan siihen pisteeseen, me ollaan aika alussa tässä työstöprojektissa, että toki projekti on sillee pitkä, että sitä semmosta taustatyötä ollaan tehty, mut se käytännön musisointihomma ja käytännön valmistautuminen ni se on vielä ohjaajan ja koreografien ja muitten päässä siellä. Mutta oon kyllä siis itekin nähny sen leffan monta kertaa, mä oon nähny Lontoossa Royal Albert Hallissa semmosen liveorkesteri- ja leffaversion, että on ollu siis elokuva livemusiikilla ja sit, no ton Jyväskylän proggiksen oon nähny myös, että monenlaista versiota ja monenlaista mahollisuuttahan siinä on, että miten sitä pääsee tulkitsemaan sitte. Mutta en oo mäkään sitä New Yorkin versiota siitä nähny.

Klaudia: Kerro tosiaan vähän, jo pikkusen selititkin, että ollaan aika alkupäiviä tässä nyt vielä tämän tuotannon kanssa, toukokuussa on sitten ensi-ilta vasta, niin tässä on paljon tehtävää ennen sitä. Missä vaiheessa te ootte nyt?

Katariina: Alun perinhän tän ensi-illan piti olla jo tammikuussa, että ollaanhan me tätä jo työstetty tosi pitkään, mutta sitte tuli korona ja esimerkiks noita koelauluja jouduttiin sitte siirtämään ja niitä jouduttiin tekemään vähän toisella tavalla mitä oltiin alunperin ajateltu, mutta nythän on siis tosiaan roolitukset on tehty, eli me tiedetään ketkä on rooleissa ja koreografit, ohjaajat, kapellimestarit on valittu ja materiaalit on tilattu, eli meillä on kaikki materiaali nyt käytössä. Mut sitte sinänsä se opiskelijoitten työ taitaa olla vähän pitempi, että se ilmeisesti on enemmän tai vähemmän koko kevään ajan. Ilmeisesti ovat alotelleet osittain sitä jo nyt syksyn puolella, mut sitte ammattiorkesterin työtahti on tosi tiivis, eli käytännössä kun yhteisharjotukset alkaa toukokuussa, ni meillä on viikkoa aikasemmin yks orkesteriharjotus ennen kun sitten pistetään sitä koko palettia sitte yhteen, että sinänsä ammattiorkesteri toimii hyvin tiiviillä tahdilla ja treenailee sitä vähä eri tavalla mitä sitte se opiskelijaorkesteri, joka myöskin sitten harjottelee sitä koko kevään vähintään sitte.

Klaudia: Vaude. Teillä on kuitenki tässä mukana tosiaan Savonialta iso määrä opiskelijoita ja sen lisäksi että toki Savonialta saa jonkin verran myös siihen ohjaamiseen sitä tukea, semmosta hallinnollista puolta, mutta millä mielin sä lähet mukaan tekemään erityisesti juuri opiskelijoitten kanssa nyt sitte yhteistyötä? Sä oot tottunu tekemään puhtaasti enemmän ammattilaisten kanssa kuitenki.

Katariina: Joo. Kyllä nykyisessä työssä teen pitkälti ammattilaisten kanssa mutta siis mullaha on ittelläki opettajatausta, että mä oon ollu 12 vuotta opettajana ennen ku aikanaan sitte siirryin orkesterialan hallinnon hommiin. Ja sitte taas myöski orkesterimaailmassa on tosi tärkeitä nämä koulutukselliset aspektit ja yleisen työn aspektit ja ylipäätään yhteistyö eri tahojen kanssa on nykypäivänä yhä tärkeämpää. Että nyt ku itellä on tosiaan nämä kaks hattua, että täytyy ajatella musiikkikeskuksen näkökulmasta, täytyy ajatella myöski sitte kaupunginorkesterin näkökulmasta ja ylipäätään tämän alueen asukkaitten näkökulmasta, että mikä on kiinnostavaa ja mitä meillä on mahollisuus vaikka Kuopion kaupunginorkesterina tai Kuopion musiikkikeskuksena tehä, niin aina ku tulee lisää porukkaa, lisää hartioita kantamaan näitä vastuita, niin tottakai siitä tulee aina suurempaa, komeampaa siitä, ne arvot on niin semmosia mittaamattomia, että mä ajattelen sillee, että yksinään tuollasen proggiksen tekeminen niin se ei vaan kertakaikkiaan olis mahollista näillä resursseilla, mut sitte ku me tehdään yhdessä tämä niin kaikki voittaa. Kaikki voittaa siinä sitte. Musta se on mielenkiintosta kun tähän orkesterimaailmaan liittyy kautta historian on ollu tosi tärkeä semmonen mestari-kisälli-malli, että tehään yhessä ja jaetaan sitä ammattitaitoo toisillemme eikä pelkästään sillee, että olis aina pelkästään oppilas ja opettaja -asetelma vaan se, että saattaa olla joku, joku on erikoistunu johonki hommaan ja halutaan napata toiselta vaikutteita ja halutaan oppia uutta ja halutaan laajentaa repertuaaria ja eihän sitä, ettei se oppiminen oo pelkästään niin päin, että meidän ammattilaiset kaatais opiskelijoitten päälle tietoa tai ammattitaitoa tai muuta vaikka tottakai se on myöskin se työelämätaidot ja työelämään valmentautuminen iso arvo tässä, mut myöski se, että mitä kaikkea meiän ammattilaiset oppii siitä kokonaisuudesta mikä tehhään yhdessä opiskelijoitten kanssa ja siinä, se on varmasti molemmin puolin hyvin antosaa sitte.

Klaudia: Nii, onhan opiskelijat on aina kullakin alalla sen hetkisen uusimpien virtauksien päällä hyvin vahvasti ja en millään tavalla edes yritä vihjata, että työssä olevat ammattilaiset olis jotenki urautuneita tai kypsyneitä, mutta varmasti sieltä tulee sellasta tiettyä innostusta ja sitte uutta asiaa myös ammattilaisille.

Katariina: Just näin, kyllä. Ja siis myöski se, kyllähän me kaikki tietyllä tavalla uraudutaan omiin hommiimme ja turrutaan siihen taikaan mikä vaikka musiikkimaailmanki ympärillä on, mut sitte ku sinne tulee niitä vähä fressimpää asennetta, ni jo se muistuttaa ikään ku että tollanen mäkin olin sillon ja voi että, että otetaanpa se voimavara käyttöön uudelleen ja tällasta, että parhaimmillaanhan se on sitä, että ryhmään tulee semmonen mahtava me-henki ja siinä sitte pystytään sparraamaan toinen toisiamme sitte.

Klaudia: Tää on Suomessa käsittääkseni aika iso yhteistyötuotanto. Pystyt sä laittaa tätä millään tavalla mittakaavaan Suomen kokoisessa maassa, että onko miten usein tehty tän tyyppist, tämmönen paljon eri organisaatioita ja ihmisiä ja tätä yhteistyötä samassa produktiossa?

Katariina: Joo, se on harvinaista ja etenki tän teoksen kohdalla, että se pystytään tekemään noin isolla orkesterilla, että jos nyt miettii West Side Storya ni useimmitenhan siitä kuullaan pienemmän orkesterin versioita tai kuullaan jollain tavalla vähän sovellettuja versioita, ei niinkään sitä Bernsteinin sinfoniaorkesterille ja onhan siellä toki muitakin soittimia kun sinfoniaorkesterin perinteiset soittimet, kuitenki sitä laajaa orkestraatiota ei olla kuultu kyllä, en tiä onko kuultu Suomessa aiemmin ollenkaan, voi olla, että on joskus, mutta ei oo mun tiedossa, ehkä Rane vois tietää siitä tarkemmin. Mut se on yks iso asia. Ja sitte se, että kyllähän ammattiteattereissa monesti tehään isosti ja komeesti ja otetaan mukaan oppilaitoksiaki mutta ne ei oo tällasia yhteistuotantoja välttämättä sitte. Että sinne otetaan avustaviin rooleihin yksittäisiä opiskelijoita mutta se, että se koko solistikunta ja se koko lavalla oleva porukka olis opiskelijoita, ni sellasta en tiedä, että oltas aiemmin tehty ainakaan tän teoksen osalta. Että ois ammattiorkesteri ja sitte noin monta oppilaitosta ja yhistetään voimat tuolla tavalla. Ja sit ylipäätään se, että tämmösessä musikaalissa olis noin iso ammattiorkesteri, ni se on kans harvinaista, että mehä ollaan aiemmin tehty esimerkiks Kuopion kaupunginteatterin kanssa yhteistyötä sillee, että ollaan oltu soittamassa vaikka Viulunsoittaja katolla -musikaalissa, mut se on kans pienempi kokoonpano sitte, että nyt on oikeasti tosi isolla mittakaavalla tämä tuotanto lähetty tekemään ja toki toivotaan, että se pystytään sellasena toteuttaan toukokuussa sitte, että nythän ei vielä tiedetä, mutta että miten nää koronarajotukset sillon meitä koettelee, mutta toisaalta sitte teos on valittu siinä mielessä hyvin, että meil on mahollisuus kuitenkin sitte myöskin muokata sitä vielä viime metreillä, että pystytään kuitenkin monenlaisten rajoitusten puitteissa se toteuttamaan kuitenki, että en olis lähtökohtasesti huolissani, ettei se toteudu, mutta se, että millä tavalla se lopulta toteutuu, että tähtäämme siihen mahollisimman suureen ja komeaan mut sit se voi olla mahollista sitte jollain muullaki tavalla jos niikseen tulee sitte. Mä en ees halua ajatella sitä vielä.

Klaudia: Nii, ei tietenkään ja varmasti kaikilla erityisesti kulttuuri- ja tapahtuma-alat on nyt ollu sellasessa kuristusotteessa tän koko vuoden. Saatais tehtyä edes jotain vaikka se olis sitten jollain tavalla mitotettu tai yleisöä kerralla vähemmän tai miten ikinä.

Katariina: Juuri näin. Ja sit täähän on myöski semmonen hyvä yhteistyön koeponnistus myös, että käsittääkseni jo ennen mun aikaa näitä on jonkun verran tehty mutta pienemmässä mittakaavassa. Mä oon siis ollu tässä työssä vajaa kolme vuotta ja ensimmäinen vuosi oli aikalailla, että kaikki toimijat oli ympäri Kuopiota evakossa kun talo oli peruskorjauksen alla sillo. Eli sitte kun päästiin tähän meiän yhteiseen arkeen kiinni, ni kyllä se aika nopeaa tuli se yhteinen tahtotila selväksi, että halutaan alkaa tehä jotakin konkreettista isoa säännöllisesti. Ja tämä on nyt semmonen iso ensimmäinen juttu mitä tehään yhessä sitte mun aikana täällä. Ja toivon, että siitä tulee semmonen perinne jota odotetaan sitte, että mikäs se seuraava proggis voiskaan sitte olla. Toki keskitytään tähän ensin ja mietitään niitä tulevia juttuja sitte myöhemmin.

Klaudia: Kyllä ja toi on varmasti myös Savonian opiskelijoille sellanen, et jos jo tietää, että odottaa niitä produktiota, niin se on varmasti todella, ne on todella haluttuja paikkoja että pääsee tekemään sit ammattilaisten rinnalla tällästä.

Katariina: Kyllä. Mä uskon kans, että se on, siis sehä on sellasta pääomaa mitä ei voi kertakaikkiaan missään yksin harjotellessa tai yksin videoita kattellessa tai yksin keikoilla käydessä saada, et se vaan täytyy se kokemus tulla sen oman osallisuuden kautta sitte. Että vaikka kuinka treenais, kävis tunneilla ja olis vaikka kuinka hyvä ja ammattilainen, ni sitä esiintymistä ja sitä koko produktion kokonaisuuden ymmärtämistä ni ei sitä oikeestaan muuta opi kun sillä vaan, että on jossain produktiossa ja saa sen mahollisuuden. Ja sitte tää jos jo opiskeluaikana esimerkiks on saanu tuolla sen mahollisuuden olla vaikka musikaaliroolissa tai tehä tanssijana töitä musikaalissa ni onhan sulla helpompi lähteä sitte valmistumisen jälkeen työelämää kohti, että on käsitys siitä mitä se voi olla. Eri tavalla kun sitte se, että kun tehään sillä omalla opiskeluporukalla. Et tää on Kuopiossa tosi hieno juttu, että meillä on näin läheinen tämä, ihan fyysisestiki ollaan saman katon alla kaikki musiikkitoimijat ja nyt saattaa kuulua jopa taustalla vähän noita rakennustyömaan ääniä, tässä on siis taidelukio saamassa uudet tilat tuohon viereiselle tontille, eli paljon tämmöstä musiikkikeskittymää on just tähän Kuopionlahen rantaan osattu aikanaan suunnitella ja se on iso voimavara täällä ja varmasti pystytään sitä jatkossa hyödyntään vielä enemmän sitte ku löyetään tämmösiä malleja mite saahaan hommat toimimaan.

Klaudia: Todella upeeta. Sä jo tossa paljon luettelit asioita millä tavalla opiskelijat tästä hyötyy. Pystyt sä vielä tiivistämään mitkä on niitä asioita tai joku yksittäinen asia minkä sä ehdottomasti toivot, että jokainen opiskelija saa tästä produktiosta? Tavallaan mitä te ammattilaiset pystytte antamaan.

Katariina: Hmm. Kyllä mä toivon, että siitä produktiosta jää käteen se semmonen nälkä tehdä isosti ja nälkä tehdä, mitä tahansa tekeekin ni tekee sen täydellä sydämellä ja täydellä taidolla ja pistää ittensä likoon ihan täysillä ja näkee, että jokainen elementti on tärkeä, pienikin elementti on tärkeä siinä isossa produktiossa. Mä uskon, että se on semmonen ammatillisen kasvun mahdollisuus monille. Ja sitte taas kyllä mä myöskin toivon sitä, että siitä tulee semmonen elämys jota voi muistella koko loppuelämänsä, niin esiintyjille kun yleisölle sitte. Ja taustatiimille myös.

Välimusiikkia

Klaudia: Siinä kuultiin siis Kuopion musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtajaa Katariina Kummalaa. Me juteltiin hänen kanssa tossa tästä, että West Side Storyn mittakaava on Kuopiossa aika poikkeuksellinen. Savonialla tehdään säännöllisesti isoja produktioita, mutta tää on ilmeisesti ihan Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen iso yhteistyötuotanto. Rauno Tikkanen, Katariinan kanssa mietittiin, että onko tämä peräti ainoa kerta kun tätä kyseistä musikaalia olis Suomessa esitetty täydellä sinfoniaorkesterilla ja näyttelijöineen ja näin. Onko sulla minkäänlaista hajua, että pitäiskö tää paikkansa?

Rauno: No minä vähän luulen, että kyllä ainaki aika lähellä ollaan siinä. Aina ku sitä miettii, että missä tämmösiä produktioita tehdään, ni niitähän tehdään teattereissa, pääsääntösesti ammattiteattereissa. Ja minä en kyllä tiedä, että yhdessäkään ammattiteatterissa ois tehty kokonais, no voi olla toki, että minulla ei oo sitä tietoo ja sehän voi olla vuosia taaksepäin, mutta kyllä tämä hyvin erikoinen tapaus on.

Klaudia: Kyllä ja siis onhan West Side Storyahan on esitetty vuosikymmenet mutta meidän tässä Savonian tai tässä pointtina oli juurikin se, että on tehty sinfoniaversioita, että sinfoniaorkesteri esittää näitä kappaleita ja sitten toki teatteriproduktioita on ollu jossa on sitte joku esimerkiks viihdeorkesteri niinku Savoylla on.

Rauno: Sillon puhutaan tämmösestä stagebandista, eli sillon puhutaan semmosesta 12-15 muusikosta. Et se on selvästi pienempi.

Klaudia: Kyllä. Eli jos jollakulla on parempaa tietoa siitä, että Suomessa olisi koskaan aikaisemmin esitetty sinfoniaorkesterin säestyksellä ja ihan näyttelijöiden kanssa ja heidän esittämänään ja laulamanaan West Side Story, niin klaudia.kakela@savonia.fi voi laittaa lisätietoja, minä lupaan sitte tulevissa jaksoissa täydentää tätä tietoa.

Rauno: No niin, mahtavaa.

Klaudia: Syyskuussa tosiaan niinku jo mainittiin, ni Savoy-teatterissa olis tarkotus tehdä eräänlainen versio tästä, siinä on tosiaan viihdeorkesteri ja pop-tähti Diandra ilmeisesti nähdään lavalla, mä en ihan saanu selvää, että mikä rooli hänellä on, mä ymmärsin, että ei mikään suuri mutta en osaa tuosta sanoa, en päässy ihan yksityiskohtiin kiinni. Rauno, yks tän produktion merkittävimmistä asioista ja ansioista on se, että toisin ku monet muut tuotannot niin tässä on opiskelijat keskiössä tekemässä tätä. Tää on heidän ensikosketuksensa ammatilliseen musiikkiteatterituotantoon. Millaisia asioita te lehtorit pyritte pedagogisessa, opettavassa mielessä tarjoamaan opiskelijoille?

Rauno: No nykyäänhän puhutaan paljon työelämäyhteyksistä ja eihän sen parempaa mahdollisuutta ole kuin tämmönen produktio tutustua työelämään. Toiminta, sanotaanko näin ku on puhuttu tässä nyt sinfoniaorkesterista ja tällai, ni se toiminta on erittäin kurinalaista. Se on siis todella kurinalaista. Jos sä pystyt olemaan kurinalainen, ni sen jälkeen sä voit ottaa vapauksia. Se menee siinä järjestyksessä. Ei niin, että ensin otetaan vapauksia ja sitten ollaan kurinalaisia vaan päinvastoin. Ja kyllähän se opettaa meiän taitaville opiskelijoille sitä, että mitä se tarkottaa tämmösessä produktiossa oleminen, et sä oot yks osa siitä. Sun pitää olla valmiina aina ajoissa, sillon ku se sinun hetki on, sinun pitää olla täysillä mukana, sit sä voit peesailla siellä ku ei oo, tai miten se nyt meneekään sillai, mutta et se on pienistä palasista mistä se kasataan tää koko teos. Ja joka ikinen palanen pitää olla luotettava.

Klaudia: Se pieni teatteriharrastelijakokemus mitä itelläni on kertyny, ni itte myös yllätti tosi paljon se, että vaikka näyttämötaide näyttää aina siltä, että se jotenki syntyy juuri siinä hetkessä vaikka tottakai se on illuusio ja yleisö tietää, että se on harjoteltu, mutta itelle tuli sillon ku tätä asiaa harrastin niin yllätyksenä se, et miten hirveästi toistoa siihen kuuluu. Tää on varmasti yks niistä asioista semmonen, se kurinalaisuus mistä just puhuit.

Rauno: Se on juuri niin. Sitä voi vaikka tehä semmosen vertauksen, muistan ku entinen opettajani minulta kysy, että mikä on hyvä ammattimuusikko. Jos sä soitat orkesterissa, se on semmonen, joka soittaa 150 kertaa sen saman paikan samalla tavalla. Just samalla tavalla. Et jos sitä nyt haluaa lähtee jotenkin vertailemaan, et mitä se on, että se on tottakai, sä sanoit hyvin tosta illuusiosta puhuit. Näyttämötaiteessahan luodaan fantasiaa. Ja jotta se fantasia on uskottavaa, ni sen asian pitää toimia kun rasvattu. Tottakai sillä persoonalla kuka siellä on tekemässä, et meil on kyllä erittäin hyvä ohjaaja, Veera Airas, joka on tehny paljon nuorten kanssa ollu tekemisissä ja ihan taatusti on löytäny oikeenlaiset hahmot näihin rooleihin. Sen verran monta produktiota olen Veeran kanssa ollu tekemässä niin nää kaikki on niitä semmosia osa-alueita, että kun niitä kasataan yhteen pikkuhiljaa, nythän se alkaa vasta vuodenvaihteen jälkeen enemmän se työ sitten tätä toukokuun 25:ttä ensi-iltaa varten, mutta iha oikeessa oot kyllä Klaudia siinä, että miten paljo siinä joutuu tekemään niitä toistoja. Todella paljon ennenku sitte ollaan varsinaisesti lavalla.

Klaudia: Tossa puhuttiin myös Katariina Kummalan kanssa siitä, että miten itse kukin ammatissaan ku sitä vuosia tekee niin semmosta pientä urautumista vaikka ei kyllästymisestä voi puhua, mutta urautumista varmasti tapahtuu ja nää uudet tuoreet ammattilaiset, jotka on aina sen jokaisella alalla aina sen viimeisimmän  tiedon harjalla ja sillä tuoreuden innolla mukana siinä, niin varmasti he on myös sitoutuneita siihen semmosella tavalla, että se näkyy sitte aina siinä.

Rauno: Ihan varmasti ja se antaa uuden energian. Et se on ihan uusi se energia siinä porukassa, et sinul on porukka, joka on tehny asioita yhdessä paljon ja toimii hyvin mut sit ku siihen tuuaan uusia ihmisiä, ni se antaa ihan oman energian sille tekemiselle.

Klaudia: Tätähän voi verrata vähän niinku eräänlaiseen työharjotteluun tätä West Side Storya vaikka voisin ehkä väittää, että aika harvalla edes näyttämötaiteen alalla olevalla tuoreella ammattilaisella ni tuskin on tän tyyppistä asiaa työharjottelussaa, cv:ssään. Mitä sä toivot, että opiskelijat tästä saa itse?

Rauno: No just tuo yks asia nyt on mitä sä sanoit tietysti ihan semmonen konkreettinen asia, että onhan se mahtavaa, et ne pystyvät opiskelun jälkeen kirjottamaan, et olin muuten Tony West Side Story -produktiossa Kuopiossa, tein muuten tämmöstä. Mutta minusta se kaikkein tärkein on siinä se kasvu. Se kasvu näkyy aina sen produktion edetessä sillä lailla, että kun me lähetään jostakin ja kun me tullaan sitte siihen ku me on tehty ne esitykset, se on ihan valtava se muutos. Ihan valtava se kasvu. Tottakai se on se kasvu vielä sen neljän vuoden aikana kun näitä nuoria taitelijoita, taitavia soittajia, laulajia seurataan sitte siellä opiskelun muutenkin edetessä, mutta sitte että nyt täähän on tämmönen siinä mielessä lyhyempi pyrähdys, ni se on se minusta se paras. Se antaa paljon työkaluja tulevaisuutta varten, se antaa paljon tietämystä tulevaisuutta varten, se antaa just sitä mitä sä ite sanoit, että hämmästyit miten paljo siinä piti siinä teatteriryhmässä missä sinä olit mukana ni miten paljo niitä piti tehä niitä asioita. Ja koko se työryhmä kuka siinä nyt on tekemässä, koreografia Sirpa Möksy ja sitte tosiaan Veera Airas ohjaajana ja meikäläinen vastaa sitte musiikista, ni me on tehty ammattilaisten kanssa töitä myös, että se ei oo erilaista. Siihen ei suhtauduta eri tavalla. Tottakai siihen käytetään aikaa enemmän kun et jos ois ammattilaisten kanssa tekemässä, mutta tapa tehä töitä on ihan samanlainen.

Klaudia: Eli voi sanoa, että tästä saa hyvät eväät sitten myöhempään taiteilijan ammattielämään.

Rauno: No suuresti ihmettelen jos ei sais.

Klaudia: Hienoa. Tosiaan Savonialla on mukana tässä suuri määrä opiskelijoita, mä nimeän tästä muutamat. AmKo-Sinfonian soittajat joita tulee olemaan yhteensä noin 10-15, se ei oo ihan varma vielä se määrä. Sit on tanssinopettajaopiskelijoiden ensimmäisen ja toisen vuosikurssin luokat kokonaisuudessaan, se on 30 opiskelijaa. Sitte 11 musiikkipedagogiopiskelijaa ja sitte vielä lopuksi seitsemän opiskelijaa muotoiluista joista kaksi hoitaa visuaalista lavastusta ja viisi puvustusta. Tää määrä on todella mittava kun miettii, et miten moni opiskelija tähän pääsee ihan konkreettisesti mukaan.

Rauno: Se on juuri näin. Että meillä ku otetaan sit niinku sanoit tuossa alussa, että tää on yhteistyöproduktio, että siin on sitten Kuopion konservatoriosta ihmisiä, Sibelius-Akatemiasta ja sitte vielä oppilaitosten ulkopuoleltaki taitaa olla muutama, niin siin on semmonen seittemisenkymmentä opiskelijaa mukana. Hetkinen, ei taia riittääkään ihan, koska siellä lavalla on 61. Sitte ne soittajat siihen päälle plus sitten nämä graafikot ja puvustajat. 80-90. Et kyllä se aika iso määrä on opiskelijoita. Et se on ihan mahtavaa, et tämmöstä pystyy tarjoamaan opiskeluaikana. Se on, mulla ainaki se on, minulle se on hirmu tärkeetä itselleni, että me pystytään tarjoomaan täyspainosia juttuja. Edellinen juttuhan se oli se juttu mikä tehtiin oli Koirien Kalevala kaupunginteatterissa ja se oli samalla lailla, siinä vaan tehtiin kaikki meiän omalla porukalla, että myös pieni orkesteri oli siellä. Mutta niinku täyttä tavaraa koitetaan saaha aikaseks.

Klaudia: Tätä täyttä tavaraa ovat tekemässä muun muassa Elisa ja Ossi. He ovat Savonian opiskelijoita, joita kävin myös jututtamassa. Otetaan heiltä haastattelut tähän väliin ja jatketaan sen jälkeen vielä Raunon kanssa keskustelua.

Välimusiikkia

Klaudia: Täällä on siis Elisa Nenonen ja Ossi Putkonen. Tässä on siis West Side Storyn kahdesta jengistä Jetsin edustajia. Kertokaa vähän näistä teiän rooleista, te ootte ilmeisesti lavalla tyttöystävä ja poikaystävä.

Elisa Nenonen: Kyllä vain. Mä voin vaikka alottaa. Elikkä mä oon tosiaan Velma ja mä oon tän Ossin roolin eli Riffin tyttöystävä. Ja pääasiassa mä en oo ehkä siellä ihan niin paljo näkyvillä, mutta sit ku tulee tosi paljon tanssikohtauksia ni mä oon siellä just enemmän näkyvillä ja mä oon ehkä tuomassa sinne enemmän just sellasta taustatunnelmaa ja just sitä henkee. Ja tavallaan ehkä siinäkin mielessä, et miten se sitte välittyy niitten Sharksien välillä se Jetsien suhde ni mä oon siinä aikalailla siinä sitten näkyvillä ehkä.

Klaudia: Minkälainen sun rooli on Ossi?

Ossi Putkonen: Tosiaan mun rooli on Riff eli tää Jetsien johtaja ja toinen perustajajäsen ja Riff on tosi sellanen päättäväinen ja tietää mitä haluu ja on aika ehdotonki omissa mielipiteissään ja näissä näkemyksissään, että hän on sitä mieltä vahvasti, että kadut kuuluu meille eikä tälle kilpailevalle jengille ja ei myöskään epäröi näyttää tosiaan tätä kantaansa. Aika vahva persoona.

Klaudia: Aivan. Ja te ootte siis todellaki molemmat opiskelijoita Savonialla ja pääsette nyt tähän tämmöseen jättiproduktioon mukaan. Kertokaa vähän mitä te teette Savonialla noin vähän niinku siviilissä sillon ku ette oo tämmösessä jättiproduktiossa mukana.

Elisa: Mä tosiaan opiskelen täällä tanssipedagogiikkaa eli musta tulee sitten tanssinopettaja, niin mun päivät on pääsääntösesti sellasia, että mä opiskelen just tanssia ja meil on ihan treenitunteja eli tekniikkaa. Meillä on balettia, meillä on modernia tai niinku nykytanssia, meil on jazztanssii ja sitte sen lisäks meil on aika paljon ollu tällä hetkellä kehon anatomiaa, pedagogiikkaa ja sitten tällästä työelämätietoa, aika tälläsii teoreettisia aineita kans. Että pääasiassa tanssipedagogiikkaa teen täällä siviilissä sitten.

Klaudia: Millasia asioita tanssinopiskelijat opiskelee tämmösellä työelämäkurssilla?

Elisa: No me siis opetellaan ihan siis taloudellisia asioita ja katotaan myös, ollaan tutustuttu esimerkiks työehtosopimuksiin millaisia oikeuksia meillä on ja meitä valmistetaan kans siihen, että oltais tietosia meiän oikeuksista, et tiietään mitä me ansaitaan ja mitä me voidaan vaatia tulevalta työnantajalta, eli tällasia munmielestä tosi sellasii tärkeitä, ei ees knoppitietoa mut siis ihan sellasia tosi tärkeitä asioita mistä täytyy osaa keskustella jatkossa ja tulevaisuudessa. Eli pääasiassa tollasia asioita ja sit siin on kanssa aika paljon sellasta omaan kehoon tutustumista ja sellasta yhteisöllisyyttä meillä korostetaan tosi paljon. Ihan tollasii hyviä monipuolisia käytännön asioita me opetellaan.

Klaudia: Tommosia tärkeitä juttuja kenen tahansa nuoren ammattilaisen omalta alaltaan liittyen. Mites Ossi, mitä sä teet Savonialla tai mitä sä opiskelet?

Ossi: Mä opiskelen musiikkipedagogiikkaa. Mun pääinstrumentti on klassinen laulu eli siihen erikoistun. Mä teen, meillä on kaks suuntautumisvaihtoehtoo, musiikkioppilaitoksen opettaja ja musiikinopettaja. Ja täs mä opiskelen tuolla musiikkioppilaitoksen opettajalinjalla elikkä nimenomaan erikoistutaan siihen omaan instrumenttiin kun musiikinopettajalinjalla taas on paljo monipuolisempaa ehkä, et siellä voi olla useita instrumentteja mitä sitte harjotellaan. Mutta tosiaan mun päivä koostuu laulamisesta aika paljon. Meil on ensemblea, porukalla laulamista, omat laulutunnit, teoriaa, sit meil on paljon pedagogisii aineita, eri näkökulmista tarkastellaan sitä instrumenttiopetusta ja ylipäätään pedagogiikkaa mitä kaikkea se vaatii.

Klaudia: Mikä on klassinen laulu, onko se jotenkin jaettu, että klassinen laulu ja poplaulu vai miten se menee?

Ossi: Usein tää jako on, että on klasarit eli klassinen musiikki ja sit on rytmimuusikot. Usein jaotellaan näihin kahteen.

Klaudia: No kertokaa vähän tästä West Side Story -produktiosta teidän näkökulmasta. Nythän ollaan aika aikasessa vaiheessa vielä, treenitkään ei oo varmaan teiänkä osalta vielä päässy alkamaan, mutta pystytte vielä tässä vaiheessa kertomaan lähinnä siitä, että miltä tuntuu olla mukana tälläsessä nyt alkuvaiheessa.

Elisa: Ensinnäki must jo tuntuu aika huikeelta koska ehkä siihen vaikutti just se, että koska koronan takia niitähän on siirretty, et tänhän piti alunperin olla siinä, siis alkaa kuukauden päästä tammikuussa. Siinä mielessä ku mä sain tietää tästä ihan sillon joskus aikoja sitten niin mä olin just miettiny silleen, et ku mä en ollu täällä vielä sillon opiskelemassa, että joo, no en pääse siihen mukaan mutta siis kiva noille muille, että pääsee siihen osallistuun. Sit ku se viivästy, ni sit siinä alko ehkä elääki semmonen pieni toivo, että wau, et voisinko mä päästä tällaseen musikaaliin mukaan ja sitte ku pääs ni olihan se aika siistii, että en mä ois koskaan kuvitellu, et mä pääsisin osallistuun näinki hienoon musikaaliin ku West Side Story. Ja onhan tää, joo, mul on siis odotukset kyllä sillee, mä en sanois, että, ei, kyl mä sanon, et joo, mun odotukset on tosi korkeella, mä ootan sitä innolla, että pääsee treenaa, harjottelee ja olee osa tällasta isoa taiteellisesti historiallista produktiota ja kyl mä  oon tosi innostunu ja ootan tota innolla, että päästään alottaa tää, nää kaikki harjotukset, että joo, kyl mul on sellane, mul on kyl sellanen tuntuma, et täst tulee hyvä juttu.

Klaudia: Mitäs ajatuksia Ossilla on nyt tässä vaiheessa vielä ennen kuin se alkaa on usein monessa asiassa se paras hetki, niin nyt eletään vielä tässä musikaalissa tätä hetkeä ennen kuin kaikki alkaa.

Ossi: No kyllähän tää tavallaan on jo sillee alkanu, että onhan se henkisesti valmistautumista myös niihin treeneihin jo. Mutta joo, siis mul oli vähän sama, että mä alun perin ku tän piti olla tammikuussa esitykset, ni mul oli kans sellanen tilanne, et mä en ois päässy sillon mukaan, koska sit harjotuskausiha ois ollu syksy ja mulla oli opinnot viimesteltävänä tuolla Sibelius-Akatemiassa, mul oli noi maisterin näytöt ja tälläset ni sit ne vei sen verran aikaa, et mä en ois sitten pystyny lähteen mukkaan. Mutta nyt ku siirty, ni tavallaan onni onnettomuudessa siinä mielessä, et nyt mä pystyin lähteen ja aivan superhienoo et pääsin, et oon ihan todella innoissani kyllä lähössä tekkeen ja. No nii, just tavallaa, et kylhän tää on jo alkanu, että aika paljon semmosta mentaaliharjotusta vielä ja itsenäisesti biisien kattomista ja tällä tavalla, plarin läpi lukemista ja tämmöstä. Odotan innolla siis niin pitkästä aikaa päästä tämmöseen isoon juttuun, mikä aika kaukaselta tuntu vielä syksyllä.

Elisa: Nii, nimenomaan ja jos mä voin tähän viel nopeesti lisätä, ni mul on kans sellanen tilanne tänä vuonna tapahtunu, et siis mut lomautettiin mun teatterilta missä mä olin aikasemmin töissä ennen ku mä tulin opiskeleen. Ja tavallaan sen lomautuksenki takia mä tulin Savoniaan opiskelemaan, ni se on just, siin on yks tosi tärkee seikka kans siinä oikeesti, et pääsee niin pitkäst aikaa esiintyyn ja sitäki pitää sellasena isona motivaation lähteenä ja tavotteena siinä, että pääsis sitte tän West Side Storyn mukana sitte takasi näyttämölle esiintyyn, koska se on jotenkin niin iso osa just meidänki elämää, ni joo, en malta oottaa, et pääsee kans takasin näyttämölle ja oleen oma ittensä siellä.

Klaudia: Niinku tästä jo pysty päättelemään, ni te ette siis oo varsinaisesti ihan untuvikkoja tässä esiintymisessä tai taiteen tekemisessä. Mä veikkaan, että aika monelle varmaan ihmiselle näyttämötaiteessa ja mitä tahansa esittävää taidetta tekevälle ihmiselle niin varmaan aika tuttu tunne, että on ikävä sinne lavalle.

Elisa: Joo. Toi kyl pitää paikkansa. Mul on tosi tosi paljon tuttuja, ketkä on joko jääny lomautetuks tai niille ei oo vaan jatkettu sopimuksia ens kaudelle ja se on tosi surullista ja mun mielestä se on ihan kauheeta nähdä, että miten paljon sillee taide ja koko taideympäristö kärsii nykyään tänä aikana tästä kaikesta mitä on tapahtunu, niin joo, se on valitettavan yleistä mutta sit pitää vaan keksiä jotain muita vaihtoehtoja ja jos sulla on oikeesti se motivaatio ja se intohimo niin kyl sä mun mielestä aina löydät omat keinos pitää sitä omaa juttua yllä.

Ossi: On ja mä nään myös tärkeenä sen, että nyt kaiken maailman on ollut näitä peruutuksia ja just lomautuksia ja kaikkee, mutta se, että ku tämmösenkin jutun harjottaminen vie niin paljo aikaa, et täytyy myös pitää se toivo siitä, et ajattelee, et no, me silti nyt aletaan tekee tätä, että voiha olla, et sillo tulee uusia rajotuksia ja sit me ei voiakaan esittää tätä, mikä ois kyllä iha hirveetä, mutta tavallaan, et se toivo siihen tekemiseen täytyy olla myös, että on aikaa myös ilman koronaa, tai koronan jälkeen.

Klaudia: Sä puhuit Ossi tosta, että henkinen valmistautuminen on jo alkanu tähän toukokuun 20. päivä ensi-iltansa saavaan West Side Storyyn, ni kertokaa vähän siitä, et mitä se henkinen valmistautuminen teille on.

Elisa: No sä alotit ni mä annan sun alottaa tästä kans.

Ossi: No mä tarkotin sillä sitä, että just ku lukee vaikka läpi sitä käsikirjotusta ja niitä omia vuorosanoja ni toki myös silmäilee niitä muitten, et täytyy ottaa huomioon se, tai miettii jo, että millä tavalla mä nyt, mikä on mun suhde tähän henkilöön ja mikä on mun suhde tohon henkilöön ja vähän jo elää sitä tilannetta siinä. Tokihan sitte tulee ohjaus ja kaikki sit siihen päälle, mut että ei mee ensimmäisiin harjotuksiin sillee, että mä en ees tiedä mikä tää juttu on, että tulinpa tänne. Ja tietysti musiikin osalta kans, että täytyyhän ne valmistautuu niihin biiseihin. Ihan sillä tavalla että et mee ekaa kertaa sinne orkesterin eteen laulaan jotain kappaletta.

Elisa: Joo siis toi on kyl totta, että mun mielest se on aika iso merkki siitä ammattilaisuudesta, et jos osaa henkisesti varautua ja tulee sillee harjotuksiin valmistautuneena ja tietosena siitä, että mitä tulee tekeen ja miten. Ja mulle ehkä henkinen valmistautuminen on kans sitä, et mulle on aina tosi tärkeetä eläytyy rooliin ja yrittää saada itteni just sinne sen mun roolin saappaisiin. Et mulle just se henkinen valmistautuminen on ollu varmaan just sitä, et mä oon kattonu aika paljon West Side Storyn erilaisia näitä tanssikoreografiaosuuksia, mä oon yrittäny saada sitä henkee, mä oon yrittäny silleen kattoo niitä kaikkia eri dynamiikkoja siellä, et millaset fiilikset niillä tanssijoilla on ja minkälainen se koko energia on ja ehkä kans just tosi paljon sellanen ilmaisullinen elekieli, ni mä oon yrittäny sitä kans jotenki silleen ehkä tulkita ite jo ja miettii jo, pohdiskella ja miettiä sellasia asioita, että millanen mä olisin Velmana. Ja sellanen oisko siinä jotain sellasia pieniä yksityiskohtia mitä mä voisin ehkä tehä ite tai lisäillä ja millasta se sit ois. Et joo, mulle henkinen valmistautuminen on kyl yks tosi tärkee osa ihan mitä tahansa produktioo.

Klaudia: Ku kyse on Savonian osalta erityisesti siitä, että halutaan tarjota opiskelijoille tällänen upee ammatillinen kokemus ja tätä työelämäyhteistyötä, niin tuottaaks, tai tuleeks teille painetta siitä vai onko se vaan semmonen kannustava asia, että nyt tehään oikeesti tosissaan juttua eikä vaan harjotella, et tästä tulee ihan tuotanto.

Ossi: En mä nää, et siitä tulis painetta, että mul on jotenkin aina ollu semmonen suhtautuminen, että no nyt jos tehään ni tehään kunnolla, et miks mä lähtisin mukaan, et sit mä voisin valita et mä en lähe. Että jotenki aattelen, että se ois enemmän myös energiaa vievää jos sä olisit puolivaloilla siellä tekemässä. Että kyl mä nään sen ennemmin hauskana juttuna ja innostavana. Ja sit ku toi on kuitenki erilaista myös meidän kouluarkeen ja opiskeluarkeen, ni mä uskon, että se antaa myös energiaa siihen ku se on erilaista siinä arjen [?? 00:54:53]

Elisa: Mä oon siis ihan samaa mieltä, että mä en kanskaan koe, et tästä tulis mitään paineita. Mun mielest se on just osa sitä mun omaa työskentelyä, että jos mä tuun harjotuksiin ni mä tuun harjotuksiin ja mä teen siellä kaiken täysillä. Et mun on aina tosi vaikee tulla vaan puoliks tekemään jotain, että mä aina tällasissa missä tahansa produktiossa mä koen oikeeks sen, että mä oikeesti annan kaikkeni siihen tekoon ja tekemiseen. Mutta tavallaan jos miettii, ni kylhän ehkä siitä tulee paineita ehkä siinä mielessä, et yrittää tietenki tehdä parhaansa, et tietsä yrittää tähdätä sinne ihan maksimiin, parhaaseen suoritukseen ja parhaaseen tulkintaan ja parhaaseen ilmaisuun ja esittämiseen ja tälleen, et ehkä siintä tulee sellast vähän ehkä henkistä painetta ja ehkä vähän sellast kilpailuu sen oman ittensä kanssa. Mutta en mä koe, että siinä muuten paineita tulis.

Klaudia: Niin, se ei oo ehkä semmonen ulkoinen paine siinä tapauksessa.

Elisa: Joo, ihan sisäinen paine ehdottomasti, kyllä. Ja siis muuten mä oon ihan samaa mieltä Ossin kaa siin mieles, et mä uskon, et tää on, täst tulee sellanen ehkä vähän enemmän piriste opiskeluun ku joku sellanen taakka, et mä uskon, et tää tulee tuomaan tosi paljon meille kaikille Savonian opiskelijoille.

Ossi: Ja tämmöses produktiossa myös on se, et kun tehään yhessä, nytkin meitä on hirveesti Savonian opiskelijoita, jos puhutaan pelkästään siitä opiskelijayhteisöstä, ni tämmöset isot produktiot o aina sellasia jotka yhdistää sen, se tulee paljon tiiviimmäks sit. Ja se jatkuu myös sen produktion jälkeen sit, koska tämmösessähän tutustuu ihmisiin todella hienosti.

Elisa: Nii, totta. Mä uskon, et täs tulee tapahtuun tosi paljon sellast verkostoitumista ja näin pois päin.

Klaudia: Uskotteks te, että tästä voi olla tulevaisuudes teiän uralle myös sitte ihan hyötyä? Onhan tää aika hieno merkintä cv:ssä.

Elisa: Joo siis ehdottomasti, että mä oon aina haaveillu siitä, että pääsis tanssimaan ja tekemään musiikkii samalla. Tai siis sillä ku mä puhuin, että tehdä musiikkia, siis tarkotan sillä laulamista tai ihan mitä vaan minkä voi liittää musiikkiin mut päasiassa joo laulaminen ja tanssiminen on aina kiinnostanu mua tosi paljon, et jos niitä pääsis tekeen kahta samaan aikaan. Ja mäki tykkään tosi paljo musikaaleista mut en oo kauheesti päässy ite vielä olemaan niissä mukana, et mä oon enemmän just ollu mukana oopeeroissa ja opereteissa ja baleteissa. Ja mä oon kans näytelly, ku mä olin ulkomailla töissä ni mä oon siis kans näytelly romaniaks [naurahtaa] joo, siellä meiän teatterilla, niin sellasta on tullu tehtyy mutta musikaalikokemusta ei oo niin paljoo. Niin mä oon ihan varma, et täst tulee tosi paljon hyötyä tulevaisuuteen.

Ossi: Oon ehottomasti samaa mieltä, että mikään, ei sen tarvis olla ees näin isossa mittakaavassa mutta siis pienempikin niin kaikki on aina eteenpäin ja kaikki on aina kokemusta mut siis kylhän tästä oppii ja ku tämmösiä tilaisuuksia tulee niin harvoin ni se just, et pitää koko ajan olla sillee skarpina ja ottaa kaikki oppi mitä siitä vaan saa. Ehottomasti tää on hieno asia myös tulevaisuudelle.

Elisa: Mä oon siis tosi kiitollinen tästä mahdollisuudesta, et mä ehkä voisin vielä kerran sanoa sen, että kunmeillä oli tosiaan se roolien se julkaisutilaisuus, ni mä olin jotenki sen verran jotenki ehkä pettyny omaan suoritukseeni niissä koelauluissa ja näin mä aattelin, että okei, tekis mieli vaan vajota maan alle eikä, mä en ees halua tulla paikalle. Ja sitte ku sain just kuulla, että mä oon Velma, ni sitte mä oon siis vaan tosi kiitollinen tästä mahdollisuudest, mä oon vieläki jotenki, tosi vaikee jotenki sisäistää, et tää oikeesti tapahtuu, niin ehkä just se, että joo, oon tosi otettu ja tosi kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja todellaki tuun yrittää parastani ja mä todella pidän peukut pystyssä ja sormet ristissä, että tää kaikki onnistuu nytte keväällä.

Klaudia: Mistä semmonen maan alle vajoamisfiilis sitte tuli? [naurua]

Elisa: No tosiaan ku jotenki oli vaan just sinä päivänä ku oli ne koelaulut ni must tuntu, et mun ääni väris tosi paljon ni en ollu vaan tyytyväinen siihen mun suoritukseen miten olin laulanu. Ni sit siitä tiätsä tuli sellanen tosi pettyny olo ja aattelin et no ni, tää oli nyt tässä, et joo siks, siks puhusin siitä, et teki mieli sit vajota maan alle sen jälkeen.

Klaudia: Kuulostaa hyvin samaistuttavalta, ei sillä, että osaisin nuottiakaan laulaa mutta siis että aina on tämmösiä tilanteita, että on joku näytön paikka ja sitte se ei ihan mee putkeen. Oliks sulla Ossi jotain mitä olisit halunnu vielä lisätä?

Ossi: No mä voisin lisätä vielä sen, että tää on siis työelämää ajatellen iha malliesimerkki siitä miten tärkeetä se verkostoituminen on. Että meillä on tanssijat, muusikot, muotoilijat, jotka tekee puvustuksen. Sit on kaupunginorkesteri, täs on niin monta osasta mukana. Ja mikä on siis supersiistii, et ku Savonialla on koulutusohjelmat näihin kaikkiin, siis just tanssi, musiikki, muotoilu, ni iha upeeta, et yhistetään ja miks ei tehtäis yhteisproduktiota. Että tää on ihan loistava.

Välimusiikkia

Klaudia: Opiskelijat ovat esiintymisen lisäksi olennaisessa roolissa myös West Side Storyn tuotannon suunnittelussa. Produktion tuottaja Savonian Terhi Rissanen kertoi mulle, että muotoilijoiden eli siis lavastuksen ja puvustuksen osalta heillä on lähes täysi suunnitteluvapaus näillä opiskelijoilla. Toki produktion ohjaaja Veera Airas, josta tuossa sinunki kanssa jo puhuttiin aikasemmin, ni tukee heitä tässä työssä ja Veera on antanu sitte ideoita ja ajatuksia sieltä ammattilaisen näkökulmasta, joiden pohjalta tätä suunnittelua tehdään. Muusikot pääsee töihin vasta tammikuussa, joten siellä tämä luovuus on ilmeisesti vasta alussa. Mitä sä osaat Rauno kertoa tästä muusikoiden puolesta, pitääkö tämä ees paikkansa, että vasta tammikuussa?

Rauno: Kyl se pitää paikkansa, et kyllä he saivat roolinsa lokakuun loppupuolella eli sillon tietävät mihinkä he suuntaavat. Varmasti he ovat tehneet jo, he ovat saaneet siis sen materiaalinkin, nuottimateriaalin ja käsikirjotuksen, eli ovat valmistautuneet itse niitä, mutta tammikuusta lähtee sitten yhteiset harjotukset. Siellähän jokainen solisti tai kuka laulaa siellä niin heille järjestetään joko niin, että sen oman opettajan kanssa käyään läpi niitä lauluja ja sitte niitä käyään kootusti ja sitte meil on korrepetiittori niin sanotusti, harjotuspianisti, eli sit lähetään käymään harjotuspianistin kanssa ja sitte minä hyppään remmiin sit jossakin vaiheessa kun sitä on sitä perustyötä tehty siinä ja sit sitä lähetään pistämään kasaan ja sit sitä otetaan kohtaus kerrallaan ja siitä se tiivistyy. Ja sitten tuolla huhtikuun lopulla on meillä todennäkösesti tai nyt tämän suunnitelman mukaan meillä on ensimmäinen sitzprobe, sitzprobe tarkottaa sitä, että sinul on orkesteri siinä ja laulajat tulee mukaan ja se käyään läpi se teos. Saat istua. Sitzen. Ja sitten saat kokeilla, proben. No niin, tai et se käy, niin se on sitzprobe nimeltään ja…

Klaudia: Tuleeks se, mistä se tulee, italiasta vai?

Rauno: Ei, se on saksan kieli. Sitzprobe. Eli sillon oltas sitten koko porukka yhessä ja sit siin on vielä vähä aikaa muhia ja sit siinä tulee toinen osa sitzprobee ja sitte lähetäänki se varsinainen kahen viikon tiukka harjotusjakso sitte isossa salissa. Että tää niinku sanoin tuossa, et se tehään palasista sillä lailla. Ja sitten kuoroasioissa on kanssa, siellä on ihminen joka vastaa siitä kuoron harjottamisesta ja sitte ku sitä on tehty tarpeeks ni sitte minä hyppään siihen remmiin ja sitten katotaan, että meillä löytyy yhteinen tie.

Klaudia: Ja se menee ilmeisesti aika viime tinkaan niinku oikeissaki produktioissa, että sitten kun nää oikeesti tuodaan nää kaikki elementit lopulta viimein yhteen, eli aika pitkään siellä saadaan harjotella vähän niinku omissa kuplissa.

Rauno: Kyllä kyllä ja sama muusikoitten kanssa, sanoit tossa AmKo-Sinfoniasta, joka on meiän Savonia-ammattikorkeakoulun ja konservatorion yhteinen sinfoniaorkesteri, niin sieltä tulee sitten soittajia jonkun verran. Sieltä on pakko tulla neljä lyömäsoittajaa, sieltä on pakko tulla kolme saksofonistia, sieltä on pakko tulla yks trumpetisti, yks huilisti, mut sit niitä jousisoittajia tulee sen verran kun sitten katotaan sitä, että saavat myös orkesterit soitosta kokemuksen. Näinhän se produktiossa aina menee, se tiivistyy se asia. Tällä kertaa meil on kaks viikkoo aikaa siinä, kaksosasia päiviä. Ja se pitää olla aikalailla valmista materiaalia kyllä sitte ku siirrytään sinne isoon saliin, että siinä ei oo aikaa niin sanotusti tupuloia.

Klaudia: Niin se on varmasti…

Rauno: Se on aika tiivis sit, nii.

Klaudia: Niin, näin iso produktio ku tulee monta asiaa yhteen, ni se ei oo enää se hetki missä sitte hiotaan semmosia pieniä…

Rauno: Ei, ei mietitä enää ei, sillon pitää osata. Kyllä näin on.

Klaudia: Mainitsit tosta orkesterista, että pakko on olla tietyt määrät. Se liittyy siihen sinfoniaorkesterin kokoonpanoasiaan?

Rauno: Se liittyy siihen, että Bernstein on kirjottanu saksofoneja. Kuopion kaupunginorkesterissa tai yleensä tämmösessä sinfoniaorkesterissa ei oo saksofoneja. Eli ne on siellä. Sit siin pitää olla, siellä on lyömäsoittajia normaalia enemmän, siel on setin soittajia, siel on kitaristi, sähkökitaristi, se tarvitaan sinne, ja nämä tulee, se on sitä yhteistyötä sitten taas, että sehä ois jopa kallistakin lähtee sitten orkesteriin ostamaan niitä soittajia, et sä valkkaat ne sinne. Että nyt tää on tätä yhteistyötä mikä hyödyntää sitten kaikkia.

Klaudia: Aivan, eli saadaan sieltä ammattikorkeakoulun muusikko-opiskelijoista sitten sitä vahvistusta.

Rauno: Niin. Kyllä kyllä, näin just.

Klaudia: Savoniallaki on ollu paljon erilaisia tuotantoja, tottakai, koska taiteilijoita täällä myös muun muassa koulutetaan kaiken muun lisäksi, niin tää työelämäyhteistyö on ainaki tässä mittakaavassaan niin tosiaan sitte ihan poikkeuksellista?

Rauno: No se on poikkeuksellista ja se on todella hienoo. Ja kyllä suuren kiitoksen voi lausua Katariina Kummalalle joka on innostunu tästä ja samoin Jaakko Kuusistolle, joka on orkesterin pääkapellimestari, että ymmärretään tämmönen yhteistyön merkitys.

Klaudia: Millä tavalla siellä, nyt tää on aika alkuvaiheessa vielä kaikki, niin millä tavalla sä oot huomannu, et millä tavalla suhtaudutaan siihen, että nyt sinne tuleekin opiskelijoita, meillä on tossa, Katariina jo aikasemmin kerto heidän tunnelmiaan, mutta miltä se näyttää sun silmin se, et miten ammattilaiset…

Rauno: Se mitä minä, no minä ite istuin siellä orkesterissa pitkään sillo aikoinaan ja kyllä mä kaikkien kanssa jonka kanssa nyt oon puhunu, vähänkään sivunnu tästä, niin kyllä se innostunutta on. Ei se, se ymmärretään se yhteistyön voiman merkitys. Kyllä se ymmärretään siellä myös muusikkopiireissä.

Klaudia: Vähän semmonen piristysruiske varsinkin tän koronan kaiken keskelle.

Rauno: Kyllä minä luulen, että se sattuu aika hyvään saumaan. Tottakai me toivotaan, että tässä nyt sitten nää rokotteet ja kaikki semmoset saa sen aikaan, että me pystytään se toteuttamaan sillai mut kyl mä väitän, että kun me 20. päivä on pläjäytetty se teos läpi, niin kyllä siinä hyvät, positiiviset energiat liikkuu hyvin monessa paikassa. 20. päivä viidettä on nii, 20. päivä viidettä on ensi-ilta ja sitten siinä on, oliko näin, että kolme seuraavaa päivää. Niit on niitä esityksiä kaiken kaikkiaan neljä. Vai oliko kaks seuraavaa päivää ja yhtenä päivänä on kaks, mut minusta niitä esityksiä on kaiken kaikkiaan neljä.

Klaudia: Me palaamme tässä Legendaariset-podcastissa vielä useampaan otteeseen tähän West Side Story -tuotantoon kevään mittaan. Minä tulen haastattelemaan tekijöitä monipuolisesti. Rauno, kerro vielä tähän loppuun, että millä mielellä sä odotat tätä tulevaa kevättä ja tätä työtä mikä on vielä aika isolta osin vasta edessä?

Rauno: Minä olen erittäin innostunut. Minä olen erittäin iloinen ja tyytyväinen siitä, että me on päästy tähän. Me ollaan tätä nyt tekemässä, tää tulee mitä suurella todennäköisyydellä toteutumaan. Mulla on itelläni ollu hyvä tuuri sillon opiskeluvaiheessa, että mulla oli hyvät opettajat ja mä pääsin tekemään monen näkösiä produktioita niin täällä kotomaassa kuin tuolla ulkomaillakin. Ja se on se mitä minä ajattelen itse, että minä olen velvollinen jakamaan sitä myös muille. Meiän opiskelijoille. Eli olen hyvin hyvin innostunut asiasta.

Loppumusiikki

Savonian legendat, jakso 1: West Side Story -suurmusikaali on massiivinen yhteistuotanto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.