Tämä on Savonian legendat -podcastsarjan jakson tekstivastine. Voit kuunnella jaksot SoundCloudista klikkaamalla tästä.

Klaudia Käkelä: Tervetuloa kuuntelemaan Savonian legendat -podcastia. Tässä podcastissa savonialaiset saavat kertoa ammattikorkeakoulumme legendoja, jotka perustuvat pelkästään tositarinoihin, tutkimuksiin ja tinkimättömyyteen.
Minä olen Klaudia Käkelä, ja vieraanani studiossa on tänään Ursula Arsiola. Ursula valmistui Savoniasta viime syksynä wellness tradenomiksi, oikein lämpimästi tervetuloa.

Ursula Arsiola: Kiitos paljon.

Klaudia Käkelä: Sä teit yhdessä sun ystäväsi Kaisa Purmosen kanssa tämmösen aika poikkeuksellisen opinnäytetyön Savonian mittakaavassa, teidän korkeakouluopintoihin. Te teitte podcastin.

Ursula Arsiola: Joo. Me päästiin podcastia yhteistyöyritykselle Ropo Capitalille. Ja kun me opiskeltiin wellness tradenomeiks niin siinä tietenki täyty olla se liiketoiminnan näkökulma, ja sit haluttiin siihen myös tää hyvinvointinäkökulma. Niin me tehtiin sisäinen työhyvinvointipodcast.

Klaudia Käkelä: Meillä on tosiaan tässä tänään tällanen podcast inception. Ja jotta kuulija nyt ei mee ihan sekasin, niin tehdään heti selväks, että tää meidän podcast-studio… Studio, kun kuvio… Eli ihan ensin te päätitte pari vuotta sitten tehdä opinnäytetyönne podcastin muotoon. Ja tämä podcast meni tosiaan juurikin tälle firmalle, josta äsken puhuit. Heidän käyttöönsä. Se käsitteli sitä työhyvinvointia, niin ku sanoit. Ja sitte tästä opinnäyteprosessista teitte vielä viime vuonna oman podcastin, jossa puhutte sitte sen podcastin ja sen opinnäytetyön tekemisestä. Ja nyt olet täällä Savonian legendat -podcastissa puhumassa näistä teiän podcasteista. Ja puhutaan myös siitä opinnäytetyöprosessista ylipäätään.

Ursula Arsiola: Joo. Tosiaan se opinnäytetyö, itse asias tää oli se podcast joka tuotettiin siis sisäiseen käyttöön tälle yritykselle. Mut sit me innostuttiin siitä podcastin tekemisestä paljon. Ja sen vuoksi me haluttiin sitte vielä tehdä toinen podcast. Ja siihen aikaan kun me sitä mietittiin, niin meille tärkeeks jotenkin nous se, että minkälainen se meiän opinnäytetyöprosessi oli ollu kokemuksena. Ja me päätettiin sitte, et no hei, tehdään siitä meidän kokemuksesta sitten toinen podcast.

Klaudia Käkelä: Kyllä, ja te siis valmistuitte syksyllä 2020. Ja pari vuotta ennen valmistumista sitten, 2018, aloitte valmistautua jo tähän opparintekoprosessiin. Ja sitten 2019 löysitte tämän, tai löysitte tavallaan toisenne, tämän aiheen tiimoilla, ja keksitte tän podcast-idean. En halua nyt liikaa spoilata kuulijoilta tätä teidän Onnistunut opinnäytetyöprojekti -podcastin sisältöä, mutta avaisitsä vähän silti tätä prosessia, että miten tää podcast-opinnäytetyön tekeminen sun kohdalla eteni?

Ursula Arsiola: Joo. Tosiaan ku mainitsit tuon Onnistunut opinnäytetyö -podcastin, niin sieltä me käyään tosi yksityiskohtasesti se koko opinnäytetyöprosessi alusta loppuun läpi. Ja sieltä kuulette myös minun parini Kaisan kokemuksia tästä opinnäytetyöstä. Mut mulla itellä se alko silleen, et sillon 2018 syksyllä ku tultiin toista vuotta opiskelemaan Savoniaan, niin lähettiin puhumaan jo siitä opinnäytetyöstä. Että pikkuhiljaa ois niinku aika alkaa ehkä miettimään sitä, että mistä aiheesta sen haluaa tehhä, tekeeks sen yksin vai yhdessä. Ehkä onko joku yritys, minne sen haluaa tehhä. Ja mä ite lähin miettimään sit sitä silleen kevyesti ja rauhallisesti et okei, että nyt mä rupeen pitämään mun silmät auki niille mahollisuuksille, et mikä mua kiinnostaa työelämässä.

Mä esimerkiks kävin muun muassa e-urheilumessuilla. Ja aluks aattelin että mä haluaisin tehdä opinnäytetyön liittyen e-urheiluun ja heidän työhyvinvointiinsa. Ja kävin jopa keskusteluja siitä. Ja se oli mun yks vaihtoehto alkuun. Mut sitten vahvemmaks mulle alko nousemaan kuitenki se, että mä haluan tehdä parin kanssa sitä aihe-, tai sitä opinnäytetyötä. Jotenka mun täyty sitte ruveta ensin ettimään sitä paria, jonka jälkeen sitte niinku löytää se yhteinen aihe, josta molemmat on kiinnostuneita. Jotenka tää puhu-, pysy siinä 2018, 2019-vuoden alussa, niin tää e-urheilu ja työhyvinvointi niinku mukana ajatuksissa. Mutta sit ku mä huomasin, että ei ehkä sellasta paria nyt tuu löytymään, joka ois yhtä kiinnostunu siitä aiheesta ku minä, niin sit se pikkusen jäi.

Ja sitten mä rupesin ettimään 2019 keväällä sitä paria, mä olin ite vaihdossa Hollannissa jo. Ja siihen aikaan täällä Savonialla, täällä Suomessa, niin mun opiskelukaverit kävi sellasta kurssia, jossa tätä opinnäytetyötä pohdittiin enemmän. Ja siellä he jo löysivät toisistaan pareja, tai niitä aiheita ja muuta. Ja mä sit vähän niinku sieltä etänä sitten kuulostelin, että miten se kurssi etenee. Ja me Kaisan kanssa aika sattumalta silleen niinku ehkä ruvettiin juttelemaan muista asioista ja aiheista Instagramin kautta. Ja ruvettiin soittelemaan tietyistä yhteisistä mielenkiinnon kohteista. Ku mä olin siellä vaihossa. Ja sit jossain vaiheessa, jossain keskustelussa, mä muistan ku me oltiin kävelyllä molemmat, ja hän sano et ois kiva tehdä yhdessä podcast. Ja sit olin silleen et ”joo, nii ois”. Et no laitetaan tavallaan pöytälaatikkoon ja katotaan jos se aika jossain vaiheessa tulee.

Ja lyhyesti selitettynä, mul on tapana [nauravat 00:06:04] kertoa tosi pitkästi kaikki asiat, mutta että sit jossain vaiheessa tuli se, et ”hei, tehhäänkö yhessä opinnäytetyö, hei, mites podcast-idea”. Ja sit tavallaan lähettiin keskustelemaan meiän opettajan kanssa, et miten me saadaan liitettyä se podcast siihen liiketoiminta- niinku koulutukseen, ja siihen wellness-liiketoimintakoulutukseen erityisesti. Ja sit lähettiin pyörittämään, et voiks se liittyä työhyvinvointiin, ja miten se tavallaan edistää työyhteisön hyvinvointia ja sitä kautta liiketoimintaa ja näin ja näin ja näin. Ja sitte se muotoutu tietenki viimeisimpään muotoonsa se opinnäytetyön aihe, kun me löydettiin 2019 vuoden lopulla meidän tää toimeksantaja, tai yhteistyöyritys. Ja tietenki heiän kanssaan sit vielä tarkennettiin sitä, että mikä se heiän tarve ja toive sille podcastin sisällölle on. Ja sitte oikeestaan se 2010, niin me tehtiin sitä podcastia. Ja kirjotettiin opinnäytetyötä. Ja sen jälkeen sit lokakuussa molemmat valmistuttiin, kun oltiin saatu arviot.

Klaudia Käkelä: Niin ja te teitte tosiaan tiivistä yhteistyötä sitte tän firman kanssa. Ropo Capitalhan oli sen nimi…

Ursula Arsiola: Kyllä.

Klaudia Käkelä:…niin sitten kävitte siellä palavereissa ja katoitte vähän niitä heidän tarpeita, kartotitte, ja sit se lähti siitä tavallaan se sisältö muotoutumaan.

Ursula Arsiola: Joo, kyllä. Että meillä tavallaan oli se, ne raamit sillä tavalla, et ois kiinnostavaa tehdä se podcast ja puhua siinä työhyvinvoinnista. Mutta ehdottomasti sen yhteistyökumppanin kanssa käytiin sitä keskustelua, että mistä näkökulmasta se podcast luodaan, minkälaisia aiheita siihen valitaan. Ja niinku oikeestaan sitte kaikki oli yhteistyön ja vuorovaikutuksen tulosta.

Klaudia Käkelä: Kerro vielä sellasille kuuntelijoille, joille ehkä ei oo tuttu wellness tradenomi -tutkinto, se on aika sellanen… Uudehko asia. Niin mimmosia asioita te opiskelitte siinä wellness tradenomiksi kun opiskelitte?

Ursula Arsiola: Vaikee kysymys, mutta yritän parhaani mukaan vastata. Ja ehkä kannattaa kysyä useammalta wellness tradenomilta…

Klaudia Käkelä: [nauraa 00:08:24]

Ursula Arsiola:…miten he kokevat tavallaan sen koulutusohjelman. Tosiaan sillon ku mä alotin tän koulutusohjelman 2017, niin tää oli täysin uus Suomessa. Jotenka sen jälkeen varmasti se koulutusohjelma on tavallaan kehittyny ja muotoutunu, koska aina ensimmäiset on ensimmäisiä ja kaikki niinku kokeillaan, et mikä toimii. Mut ensimmäinen vuos opiskeltiin ihan perus liiketaloutta ja liiketoimintaa. Kaikesta taloudesta ja markkinoinnista, ja viestinnästä, yritystoiminnan perustamisesta ja palveluiden luomisesta ja tämmösestä. Et se oli sitä niinku pohjaa, koska tradenomikoulutus tosiaan on liiketoimintakoulutus. Ja sit oikeestaan kakkos- ja kolmosvuosi ja siitä eteenpäin, niin meillä oli hyvin laaja mahdollisuus valita valinnaisia opintoja, jollonka tavallaan pysty sitä omaa opintokokonaisuuttaan eriyttämään sellaseks, mikä itseä kiinnostaa. Ja mä itse opiskelin aika paljon… No mä oon niinku mielenterveyshoitaja aikasemmalta koulutukseltani, niin sit mielenterveyteen, työhyvinvointiin, viestintään, johtamiseen, ehkä tämmöseen monimuotosuuteen ja kansainvälisyyteen liittyviä aiheita. Ja se tosiaan johtu niistä mun omista valinnoista sitten, minkälaiseks se mun wellness tradenomi -koulutus tavallaan muotoutui.

Klaudia Käkelä: Niin, kyllä. Ja voisin kuvitella, että vaikka tosiaan kumpikaan meistä ei tarkkaan tiedä, mitä se on tällä hetkellä siellä opiskelevien ihmisten arki. Mutta voisin kuvitella, että varmasti vaikuttaa pystyy edelleen, koska se kuuluu siihen tutkintoon.

Ursula Arsiola: Joo, ja ehkä jos saan vielä sanoa yhen asian, niin jotenki mun mielestä mikä väritti sitä wellness tradenomi -koulutusohjelmaa verrattaen vaikka johonki toiseen erikoistumisalaan, oli se että me katottiin sitä liiketoimintaa mun mielestä hyvin voimakkaasti hyvinvoinnin kautta. Et jos me puhuttiin markkinoinnista, me mietettiin kaikkee, et miten sitä markkinointia voidaan tehdä sillä tavalla, et se huomioi jotenki sen hyvinvoinnin. Ja hyvinvointiahan voiaan katsoa eettisyydestä, tai sit sitä voidaan kattoo vaikka selkokielestä, että onks se ymmärrettävää se markkinointi. Et jotenki mulle jäi semmonen olo, et ainakin mä koin et mä pystyin hahmottamaan liiketoimintaa ja liiketoiminnan eri osa-alueita hyvinvoinnista käsin.

Klaudia Käkelä: Ja jotenki itellä tulee tosta semmonen fiilis, että aika sellasta myös vähän niinku ehkä vastuullisuudesta käsin tavallaan, et se ois vastuullista toimintaa.

Ursula Arsiola: Joo, mun mielestä toi on hyvä kanssa sen hyvinvoinnin rinnalle. Että niinku vastuullinen liiketoiminta.

Klaudia Käkelä: Sitten tämä opinnäytetyöaihe, eli siis opinnäytetyöt, ne on semmosia päättötöitä, jotka tehdään ammattikorkeakoulussa, yliopistossa tehdään myös tämmönen kanditutkielma tai maisteritutkielma. Ammattikorkeakoulussa ja yliopistoissa tehdyt nämä opparit aiheuttaa aina lähestulkoon opiskelijoissa semmosta tasapuolista ahdistusta ja kauhua. Onko tää oppariahdistus sulle tuttua?

Ursula Arsiola: Hmm. No ehkä niinku jossain määrin on. Kyllähän siihen opinnäytetyöprosessiin liittyy semmosia työtehtäviä, jotka ei oo niitä mieluisampia. Ja niitä pystyy ehkä tietyllä tavalla taklaamaan ku löyti sellasen työparin, jolleka ne mun epämieluisat työtehtävät oli niitä mieluisampia työtehtäviä. Että sillä tavalla ehkä sitä ahdistusta pysty jollain tavalla tasottamaan. Mutta kyl mä ite näin, et se opinnäyte kokonaisuudessa oli tosi miellyttävä ja mielekäs oppimiskokemus. Että ne keskustelut mitä mäki oon käyny mun ystävien kanssa, jotka on aikasemmin valmistunu, tai jotka teki opinnäytetyötä samaan aikaan, niin mä en kaikkien kokemukseen pystyny samaistumaan, koska musta tuntu että se opinnäytetyö oli yks mielekkäimmistä tavallaan niinku opintotehtävistä ammattikorkeekoulutuksen aikana.

Klaudia Käkelä: Joo, mun täytyy sanoa, et mä samaistun kyllä just tähän positiivisempaan ajatteluun. Että itekin alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon yhteydessä oon tämmösen päättötyön tehny, ja mä oon molemmissa tilanteissa nauttinu siitä ihan suunnattomasti, ja uskon että se vaikuttaa myös paljon se, tai tosi tosi paljon se aihe. Et oikeesti valitsee sellasen aiheen mikä itseä kiinnostaa, ja sen kanssa jaksaa pusertaa sen kuukausitolkulla.

Ursula Arsiola: Joo, tätä keskustelua käytiinki viime viikolla Kaisan kanssa, ku palauteltiin mieleemme tätä prosessia. Ja just mitkä oli tavallaan niitä elementtejä, miks se meistä tuntu mielekkäältä, niin yks tärkeimmistä oli se aihe. Et se aihe oli sellanen et se kiinnostaa meitä molempia. Se tuo meille semmosta osaamista ja kykyjä, joita me halutaan työelämässä päästä sit vielä syventämään. Ja tavallaan me nähtiin se sellasena hyvänä mahollisuutena just niinku oppia jotain sellasta tai jotain enemmän sellaisesta, mikä on meille tosi kiinnostavaa.

Klaudia Käkelä: Eli tästä voidaan vetää johtopäätöksiä ainaki tässä huoneessa oleville ihmisille tämmönen oppari, niinku semmonen suurempi oppariahdistus on ehkä vähän vieras käsite. Että ollaan molemmat kuitenki viihdytty tavallaan sen työn parissa.

Ursula Arsiola: Joo, kyllä mä näin aattelisin. Ehkä mua niinku just eniten jännitti ennen kun mä olin päättäny, et mä teen parityön, tai ennen ku mä olin löytäny näin sopivan parin itselleni, niin se että miten mä esimerkiks selviydyn jostain lähdeviittauksista. Koska se on hyvin semmosta teknistä ja tavallaan toistoo. Ja mä…

Klaudia Käkelä: Aika myös pikkutarkkaa tietyllä tapaa.

Ursula Arsiola: Todella pikkutarkkaa. Ja sit ku mä enemmän oon semmonen kokonaisuuksien hahmottaja, ja luova, ja ideoija. Niin sit tavallaan se on mulle raskaampaa ja puuduttavampaa tehdä sitä pikkutarkkaa työtä. Mut sit Kaisa on aivan niinkun, ei aivan, mutta monessaki asiassa, erilainen ku minä ja jotenki aivan huikee siinä, et hän taas nauttii semmosesta tarkasta työstä. Jollonka tavallaan mä pystyin huokasemaan siinä vaiheessa ku me lähettiin keskustelemaan sitä, et no minkälaisia tehtäviä sä tykkäät tehhä ja mitkä on sun vahvuuksia. Ja tavallaan lähettiin tutustumaan toisiimme, et ollaanko sopivat parit toisillemme ensinnäkin. Ja mitä me odotetaan toisiltamme, tai siltä opinnäytetyöltä. Ja sit jotenki ku hän sano, et hän nauttii tän tyyppisistä tehtävissä, missä pääsee jotenki niitä yksityiskohtia selkeyttämään, ja jotenki rakentamaan ja tekemään ja toistamaan, niin mä olin silleen, että ”huh, et ihana, et se on sulle mielekästä”. Koska mä taas enemmän sit teen jotain toisia tehtäviä tosi mielelläni.

Klaudia Käkelä: Nii, kyllä. Ja toki tää nyt on, kaikki ei tee silleen parina näitä opinnäytetöitään. Mutta ehkä tossakin vois, jos miettii semmosia tavallaan mitä vois antaa ehkä vinkeiks tai ohjeeks ihmisille, joilla nää hommat on vielä edessä. Niin ainaki se, et ensinnäki aihe, et oikeasti käyttää aikaa ja pohtii sitä aihetta, et tää on varmasti kiinnostava. Ja sitten, kyl mä silti voisin ajatella, että miettiä et mitkä on ne omat vahvuudet, vaikka tekis yksin. Ja pyrkii keskittymään niihin. Ja sit ku tulee se, että jos vaikka se lähdeviitteitten rustaaminen ja niitten oikein kirjottaminen ja pilkut on oikeassa kohissa, niin se ei oo niin miellyttävää. Nii tavallaan, mä ehkä ainaki toivosin, et tavallaan semmonen oppariahdistus vähenis sillä, että vois niinku antaa ittelleen armoa sit siinä, että tekee sitä vaikka pienemmissä osissa tai käyttää siihen vähän enemmän aikaa sillä tavalla. Tai että on sit itelle armollinen siinä.

Ursula Arsiola: Joo, mun mielestä toi on tosi tärkee näkökulma niinku se armollisuus ja itsemyötätunto. Ja sitte myötätunto sitä paria kohtaan, jos sellainen on. Mut paljon joutu itseään muistuttelemaan, ja ehkä myös tässä meidän tilanteessa paria, että ollaan myötätuntosia ja tavallaan armollisia, ja me ollaan riittäviä siinä, mitä me ollaan tekemässä [yskäisee 00:17:00] anteeks… Ja miten me ollaan tekemässä, ja niillä voimavaroilla me tehdään parhaamme. Niinku siinä hetkessä. Et se oli myös tosi tärkeetä keskustelua sen prosessin edetessä. Ja mä tiedän, että kyllä mä oisin selvinny niistä lähdeviittauksista yksinkin, mut se ois vaatinu vielä enemmän just sitä tavallaan armollisuutta itseään kohtaan ja sitä että sen työn järjestää tietyllä tavalla. Ja ehkä se ois myös vaatinu sitä, et sit ois tarvinnu sitä tukee tavallaan sen oppariprosessin ulkopuolelta, oisko se sit ollu se ohjaaja, tai sitten joku toinen kaveri, joka tavallaan pystys siinä auttamaan ja tsemppaamaan. Että nii.

Klaudia Käkelä: Joo, toi on mun mielestä kans hyvä pointti tuoda esiin tässä, et eihän opinnäytetyö, tai tämmöset työt, niin eihän ne oo ikinä, kukaan ei niitä oikeasti tee yksin, siinä on aina ohjaaja, siinä on aina muut opiskelijakaverit, jotka on todennäkösesti edes joku samassa tilanteessa ja näin, ja sitä tukea voi hakea. Et vaikka ei oiskaan sitä paria, niin sitä kannattaa ehottomasti aina hakee sitä tukea, edes sen verran että laittaa Whatsappissa viestiä, että niinku ”nyt kyllä kyrpii tää vaihe [naureskelevat 00:18:08] että käyäänkö kahvilla välillä”, tai jotain.

Ursula Arsiola: Joo, oon ehottomasti ihan samaa mieltä. Ja sitä me haluttiin korostaa siinä meiän opinnäytetyöprosessissa, että mehän kirjotettiin sille meiän opinnäytetyölle esipuhe, tai tämmönen kiitossivu, mitä yleensä tehdään ehkä enemmän yliopistossa. Että kun esimerkiks väitöskirjoissa ja muissa tavallaan on se, että kiitetään niitä osallistujia, jotka on tukenu siinä prosessissa. Ja se oli kuulemma epätavallista, et sellanen tehhään, mut me haluttiin tehhä, koska me haluttiin tehä näkyväks se, että meidän, niinku mun ja Kaisan lisäks siinä prosessissa on ollu monia ihmisiä, jotka on henkisesti tai tälleen psyko- psyykkisesti tukenu meitä. Tai sitte jotka on ihan konkreettisesti antanu apua ja neuvoja ja vaikka äänitystilat sille meiän tekemiselle. Että me ollaan päästy niin upeeseen lopputulokseen, ja opittu niin paljon.

Klaudia Käkelä: Millasii asioita sinä kautta sinä ja ehkä Kaisa toivoisitte opiskelijoille kerrottavan tästä oppariprosessista, jotta se ei olis niin valtavan massiivinen ja pelottava asia?

Ursula Arsiola: No ehkä mä lähtisin jossain määrin korostamaan sitä mahdollisuus-näkökulmaa. Ja tukemaan siihen keskusteluun jotenki, että minkälaisia mahdollisuuksia se opinnäytetyö voi antaa. Et niinku että tosiaan mitä käytiin läpi, et se aihe mahdollisimman semmonen itseä kiinnostava tai miellyttävä. Ehkä sitten se että puhuttiin niist vahvuuksista, ja heikkouksista. Tai tavallaan ehkä niistä haasteista. Että tunnistaa niitä. Jollonka on mielekkäämpää ehkä lähtee tekemään sitä opinnäytetyötä, ku hyväksyy sen, että no tää ei oo ehkä se mun vahvuus, et miten mä kompensoin sitä. Tai sitten että teenkö mä sen sitte tavallaan niin hyvin ku mä pystyn, jollonka se ei välttämättä oo se täydellinen, ja onko mikään täydellistä.

Klaudia Käkelä: Nimenomaan.

Ursula Arsiola: Ja sit ehkä se, mitä me puhuttiin viime viikolla Kaisan kanssa, oli se, että jotenki et ku lähtee sitä opinnäytetyöprosessia pohtimaan, niin ensin pohtis, että mitä henkilökohtasesti toivoo siltä prosessilta. Et toivotko sä uusia verkostoja ja toivotko sä että sä pääset sen opinnäytetyön varjolla käymään eduskunnassa tai toivotko sä että sä opit äänittämään podcasteja. Tavallaan et ensin kävis sitä keskustelua ittensä kanssa, tai läheisten kanssa, että mitä mä toivon. Ja sen jälkeen lähtis asettamaan niitä tavotteita, et okei, no jos mä toivon että mä pääsen käymään eduskunnassa sen opinnäytetyöprosessin avulla, niin minkälaisen tavotteen mä asetan. Et asetanko mä jonku tavotteen että mä pääsen tekemään opinnäytetyötä vaikka kansanedustajien työhyvinvoinnista. Et tavallaan et sitte kun ne toiveet on itelle selkeet, niin sitten niitä konkreettisia tavotteita pystyy ehkä paremmin asettamaan.

Klaudia Käkelä: Joo, siis toi on mun mielestä äärimmäisen hyvä näkökulma. Mä en oo ikinä ajatellu sitä tolla tavalla. Ja toihan on myös se, ku iteki oon hokenu ihmisille, jotka on vaikka gradutustaan mulle purkanu, niinku ennen ku siihen ite tekemiseen päästään, just sitä aiheen tärkeyttä. Mut sehän voi olla aika vaikee, mut toihan tavallaan on kans semmonen työkalu myös sen aiheen löytämiseksi ehkä. Että tavallaan asettaa myös niitä, että mitä sä ihan oikeasti siltä prosessilta haluat, konkreettisesti. Niin ehkä sitä kautta vois myös löytyä just sitä, et tavallaan se aihe ja just just ne, ehkä ne työtavat, kaikki semmoset konkreettiset asiat voi löytyä sieltä tommosten kysymysten asetteluiden kautta.

Ursula Arsiola: Joo, ja me, mä oon itse asiassa kirjottanuki tähän muistiinpanoon, että keskustele, kerro ja haaveile. Et tavallaan et lähe haaveile-, mistä sä haaveilet? Just toi, että mitä toivoo. Mitä haluais oppia. Ja sit kerro siitä ihmisille sun ympärillä, ja keskustele siitä. Koska mä kävin esimerkiks henkilökohtasesti useita keskusteluja mun läheisten ja tuttujen kans, et mulla alkaa opinnäytetyöprosessi, mua ehkä kiinnostas tää, tää, tää ja tää. Ja nous monia eri työmai- tavallaan toimeksiantajavaihtoehtoja niistä keskusteluista, ja sieltä, no, tavallaan siinä koko ajan ku mä pääsin puhumaan siitä aiheesta, ja sain niitä uusia näkökulmia, niin se niinku kirkastu ja kirkastu, mitä mä todellisuudessa haluan tehhä. Esimerkiks haluanko mä tehä yksin vai parin kanssa. Ja mistä syistä. Ja sit myös se, että minkä aiheen parissa mä haluaisin toimia. Ja joskus ne mahollisuudet tavallaan sit nousee sieltä, että ei oo ees aatellu että vaikka joku isän sedän serkku saattaaki toimia jossain, vaikka siellä eduskunnassa, ja sit se osaa neuvoa sulle että ota yhteyttä tähän, et sä voisit sitä kautta lähtee purkamaan sitä prosessia ja päästä vaikka tutkimaan sitä kansanedustajien työhyvinvointia.

Klaudia Käkelä: Niin, toi on just hyvä vinkki, että oikeesti avaa suunsa, vaikka se voi olla että, tai tavallaan että mä uskon, että moni ei ehkä haluu liikaa semmosia epävarmuuksia vaikka sanoa ääneen. Vaikka just että en oo ihan varma mistä mä sen opparin nyt teen, ja sukulaistädit kyselee, että ”no mitenkäs se valmistuminen sieltä”. Nii tavallaan, mutta että se kyllä kannattaa oikeasti erilaisissa tilanteissa ottaa puheeksi, koska sitä ei koskaan tiiä mistä se tulee se setä, joka on vaikka siellä eduskunnassa töissä, että.

Ursula Arsiola: Joo, siis tää eduskuntajuttu nyt on sen takia mun mielessä, kun mä tein siis työharjottelun Mielenterveyspoolille ja pääsin usean kerran eduskuntaan, koska se on ollu mun haaveena. Ja just tavallaan sen kautta, että mitä mä toivon, minkälaiset tavotteet mä asetan, ja minkälaiseen työharjotteluun mä sitten itseni jotenkin… Tai että mä saavutan tavallaan sen mitä mä haluan, niin siellä taustalla oli paljon tavallaan aktiivista ajattelua.

Klaudia Käkelä: No me on tässä puhuttu ja teillä on myös siellä Onnistunut opinnäytetyöprojekti -podcastissa puhetta tästä, että opparissa kannattaa juurikin hyödyntää näitä omia vahvuuksia. Sä jo tossa vähän avasitki, että millasia vahvuuksia tavallaan sulla on. Niin kerro vähän niistä sun vahvuuksista, ja miten sä sit pääsit hyödyntämään niitä?

Ursula Arsiola: No ehkä selkein vahvuus, mitä mä pääsin hyödyntämään, oli verkostoituminen ja tavallaan sosiaalisten suhteitten luominen ja kohtaaminen ihmisten kanssa. Ja se oli tosi hyödyllistä siinä alkuvaiheessa, ku me etittiin toimeksantajaa ja niitä tyyppejä, jotka ois kiinnostuneita siitä meiän aiheesta. Niin mun on helppo lähtee kertomaan ja kysymään, ja sen takia ehkä mä annankin tällasia neuvoja, tai me annetaan, että niinku puhukaa ääneen. Eihän se kaikille oo luontasta tai ei kaikista tunnu hyvältä, ja tietenki suosittelen tekemään sellasia toimia, jotka tuntuu itselle sopivilta. Ja löytää itelleen ne sopivat tavat tehhä ja toimia. Ja nää on mulle, ja on ollu meille sopivia tapoja. Mut et se verkostoituminen oli selkee, että mä olin kaikenlaisissa tapahtumissa kertomassa ääneen, että tämmösessä prosessissa mä oon, ja tämmöstä oisin vailla, ja löytysköhän kiinnostunutta tai osaisko joku kertoo että mistä löytys kiinnostunutta. Ja se, sieltä se sitten niinku löyty, se meiän toimeksantajaki.

Klaudia Käkelä: Joo, ja tuli muuten tässä nyt kesken kaiken mieleen, että tosiaan Kaisa on siis sun työpari tässä, ja hän ei nyt ole tässä studiossa lähinnä sen takia, että tässä on aika paljon etäisyyttä meidän ja hänen välillä, että tämä matkajärjestelyt eivät nyt sitten järjestyneet, ja päätettiin tehä sen takia Ursulan kanssa kahdestaan tämä jakso. Mutta Kaisa on ehottomasti hengessä ja paperilla myöskin mukana.

Ursula Arsiola: Joo, kyllä, viime viikolla muistuteltiin mieleemme, että minkäslainen se opinnäytetyöprosessi meillä olikaan. Ja käytiin esimerkiks näitä vahvuuksia, ja toinen ehkä sellanen vahvuus, mitä mä pääsin, no syventämään niinku ja harjottelemaan, mut mikä mulla jo jossain määrin aikasemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta oli jossain määrin hallussa, niin tunne- ja vuorovaikutustaidot. Että meille siinä parityössä hyvin tärkeetä oli, et me tutustutaan toisiimme ja toistemme toimintatapoihin, ja hyväksytään toistemme erilaisuus. Ja käyään semmosia haastaviakin keskusteluja ehkä niist meiän epävarmuuksista. Tai jos tulee niitä tunteita, että ei jaksa, ja pitää tavallaan käsitellä niit tunteita, ja kokee tulevansa kuulluks niittenki kanssa, ja sit suhteuttaa jotenki sitä toimintaa ja muuttaa ehkä odotuksiaki pitkin matkaa. Et se on koko ajan semmosta aktiivista vuorovaikutusta sen parin kanssa. Jotta tavallaan pysytään, tai et ne odotukset pysyy samanlaisina, ja ehkä siinä oli myös se mun vahvuus, että ne keskustelut pysy koko ajan siinä rinnalla sen lisäksi, että käytiin keskustelua siitä, että miten tää opinnäytetyö etenee ja mitä me tehdään sen eteen. Nii sit myös se, että miten me voidaan ja jaksetaan ja miltä meistä tuntuu, ja sopiiko nää toimintatavat meille.

Klaudia Käkelä: Teillä on nyt tosiaan kokemusta kahden podcast tämmösen niinku sarjan tuottamisesta, niin kertoisitsä vähän siitä, että millasia työvaiheita teillä siihen podcastiin tekemiseen kuului?

Ursula Arsiola: Kaikkihan lähtee liikenteeseen eh- ideoinnista, ja siitä että löytyy tavallaan se, esimerkiks se aihe, mistä haluais sitte sen podcastin tehdä. Ja sitte ku on löytyny se aihe, niin sit siinä ideoinnissaki, tai sen jälkeen, tulee tavallaan se suunnitelma, niin siihen kuuluu paljon työvaiheita, kuten tiedon etsiminen, jos se on… Esimerkiks siinä työhyvinvointipodcastissa, et ku me puhuttiin vaikka jostain kognitiivisesta ergonomiasta, niin siihen taustalle tehtiin paljon työtä. Et luettiin tutkimuksia ja asiantuntija-artikkeleita, että mitä se tarkottaa ja mihinkä voidaan ehkä sitten siinä puheessamme viitata. Suunnitelmaan kuuluu myös tietenki se, että mietitään sitä kohderyhmää, kenellekä sitä podcastia ollaan tekemässä. Mietitään sitä, että minkä pitunen se on, onko se sisäinen vai ulkonen. Jos se on tämmönen ulkonen tai julkinen, niin sit et miten se tavallaan sitten julkaistaan. Milloin se julkaistaan.

Hyvin tällasia, ehkä niinku sitte markkinointiin ja viestintäänki liittyviä asioita, et esimerkiks meillä erityisesti siinä ensimmäisessä podcastissa kuulu myös siihen ja siihen opinnäytetyöhön, että me brändättiin sitä podcastia. Et mietittiin, no tietenki nimi, ja värimaailmat, ja tämmöstä visualisointia, jota sit pystyttiin toistamaan siinä markkinointiviestinnässä. Jos se idea menee siihen, että tuntuu siltä että siinä podcastissa haluaa haastatella jotain, tai sen haluaa tehdä yhteistyössä jonku kanssa, niin sit tietenki siihen kuuluu se vaihe, että etsitään yhteistyökumppani ja käydään keskustelua sen yhteistyökumppanin kanssa siitä, tai sen haastateltavan kanssa siitä, että mitä odotetaan ja mitä tullaan yhdessä tekemään ja mikä on kenenkin vastuu ja kenenkin roolit siinä projektissa.

Sitten meillä molemmissa podcasteissa, koska meillä ei ollu mitään omia tiloja tai välineitä, niin se kuulu siihen osaksi, että mistä tavallaan löydetään ne tilat ja välineet, että päästään sitä konkreettisesti sitte sitä podcastia tekemään ja tuottamaan. Ja meiän opinnäytetyössä me saatiin sitte LinkedIn-verkostojen kautta niinku tämä, niinku sanoin, niin se verkostossa toimiminen on mulle hyvin luontaista. Niin sit sitä kautta saatiin mahdollisuus siihen, että päästiin äänittämään sitä podcastia ihan studiossa. Mikä oli tosi upeeta, meiän ei tarvinnu käyttää aikaa ja energiaa siihen, että miten nää laitteet toimii. Vaan tavallaan joku toinen huolehti siitä. Ja sit sitä toista podcastia tehdessä se olikin sitte vähän eri juttu, ku meillä itsellämme oli ne laitteet taas lainattuna, kiitos siitä. Niin ne ei toiminukaan ihan niin helposti, ja siihen meni paljon aikaa ja energiaa, kun niitten kanssa piti säätää. Että silleen etukäteen jo vinkkinä, et jos on mahdollista tavallaan jonkun ammattilaisen kanssa työstää, niin se aina vie sitten, tai et tavallaan hän, siis et sit sä pystyt keskittymään siihen sun osaamisalueeseen paremmin, jos sä pystyt ulkoistamaan jotain tällasia juttuja. Mut ei ole missään nimessä myöskään mahdottomuus äänittää itse, ja tehdä, ja niistä tulee sit myös ainaki meiän tapauksessa hauskoja kokemuksia.

Klaudia Käkelä: Niin ja ehkä myös jollain tavalla voi tulla vielä lisää tekijänsä kuulosia, tavallaan sillä tavalla että sitte siellä ei välttämättä oo, voi olla että kuuluu vähän se semmonen tietyllä tapaa hyvä oman käden jälki.

Ursula Arsiola: Jep, joo. Ja kyllähän siis, nyt me taas, meillä on nää kokemukset, ja nyt me ymmärretään tästä prosessista enemmän. Ja tavallaan on oppinut myös enemmän ehkä niistä teknisistä laitteistakin niitten haasteiden kautta. Sitte meiän erityisesti siihen ensimmäiseen podcastiin kuulu se, että me harjoteltiin hyvin voimakkaasti sitä sisältöö, et mitä me sanotaan ja miten me sanotaan ja äänen käyttämistä harjoteltiin. Ja jotenki sitä, että miten me sitten, vähän ku ois menty johonki näytelmään, niin vähän niinku sitä että mitä ne vuorosanat on. Mut sit siinä kakkospodcastissa, siinä Onnistunut opinnäytetyöprojekti, niin se oli enemmän semmosta ku se tuli meiän kokemuksista, niin se oli enemmän sitä, että me käytiin sit semmosta keskustelua yhdessä. Ja sitä me ei oltu niin paljon harjoteltu. Mut toki oltiin etukäteen suunniteltu rajat sille keskustelulle. Ja jos harjottelussa tulee jotain sellasta, että okei, tää ei toimikaan, niin sit tietenki suunnitelmia muutetaan ennen sitä äänittämistä. Ja sit tulee ihan se konkreettinen äänittäminen. Ja äänittämisen jälkeen tulee editointi. Ja sitte se julkasu. Ja tää loppupää ainaki näissä meiän podcasteissa on ollu aina Kaisan vastuulla enemmän, jotenka mulla ei oo semmosta insightia sitten näihin antaa.

Klaudia Käkelä: Joo, sä tossa jo nostitki esiin kans näitä vähän niinku eroavaisuuksia, että ku te ootte nyt kaks podcastia tehny, niin et millä tavalla ne prosessit eros toisistaan. Niin ainakin nää, niinku sanoit, tosiaan laitteitten osalta, että toisella kertaa pääsitte ite enemmän sitte kädet saveen sinne niitten laitteittenki kanssa.

Ursula Arsiola: Joo. Joo, meillä oli muutamia kohtia siin, tai mitkä niinku eros niistä toisistaan. Yks oli toki tää, just tää äänittäminen, mikä eros hyvinkin voimakkaasti toisistaan, et saatiin kaks hyvin erilaista kokemusta. Sit ehkä se toimintatapa. Et se ensimmäinen oli yhteistyössä tehty, jollonka se tavallaan anto tietyt sisällölliset esimerkiks määritelmät, se yhteistyö. Ja muita raameja sille tekemiselle. Kun taas sit se toinen podcast oli täysin meiän omatoiminen, jollonka ehkä se oli rajattomampaa tai meidän piti itse luoda ne rajat tavallaan sille, selkeemmin. Sit sisällöllinen ero oli tietenki, et se ensimmäinen, se opinnäytetyöpodcast sinne Ropo Capitalille oli enemmän tämmönen tiedollinen, kuten sanoin, niin siihen oltiin tehty paljon taustatyötä. Kun taas sitte tää sisältö tässä Onnistunut opinnäytetyö -podcastissa, niin oli kokemustiedollinen. Jollonka tavallaan siihen ei niin tarvinnu perehtyä etukäteen, koska se tuli meidän tiedoistamme.

Se äänittäminen myös siinä eros, että se meiän opinnäytetyö, niin me äänitettiin kahessa tunnissa studiolla, kaikki putkeen, viis jaksoo. Kun taas sitten se Onnistunut opinnäyteprojekti -podcast, me äänitettiin sitä kolme päivää mökillä. Et tavallaan siinäki tuli sit eri tavalla ehkä semmosta palautumista ja vireystilojen huomioimista ja tällasta, ku oli enemmän aikaa tavallaan tehä sitä podcastia. Ja kohderyhmä oli jossain määrin eri, koska tää oli, tää ensimmäinen oli sisäiseen käyttöön, jollonka se oli tavallaan se työyhteisö ja se organisaatio, joka oli se kohderyhmä. Kun taas sitte se meiän toinen podcast, niin sen kohderyhmä on enemmän ehkä korkeekouluopiskelijat jotka, ja opettajat ja ohjaajat ja ehkä yhteistyökumppanit, jotka tän opinnäytetyön tai opinnäytetöiden ympärillä sitte työskentelee.

Ja sitte se julkaseminen oli hyvin erilainen prosessi tavallaan niitten podcastien välillä, mitä me tehtiin, koska se ensimmäinen tuli sisäiseen käyttöön, jotenka se ei niinku oo julkisesti kuultavissa missään. Ja me jaeltiin se vaan tavallaan sille organisaatiolle. Mut sitte taas se toinen, kun se julkaistiin, no, Savonian kautta Savonian Spotify-tilillä. Niin siinäki ehkä meille jäi myös vähemmäks se, ku me tavallaan toimitettiin se meiän yhteistyökumppanille, joka oli nyt Savonia-ammattikorkeakoulu. Mut me kuitenki ollaan perehdytty siihen et miten se julkaseminen tavallaan tapahtuu konkreettisesti. Jos me tehtäs se Spotifyhin, että mitä kaikkea työkaluja tai alustoja siinä sitten täytyisikään käyttää.

Ja ehkä joku semmonen yleinen niinku tästä kaikesta, että se mikä muuttu, sen ensimmäisen ja toisen podcastin teon välillä. Ja mikä ehkä tulee kasvamaan, jos tekee, tai nyt ku esimerkiks on tässä puhumassa, niin on se rentous. Et ku on kerran tehny jotain, ja sit ku sitä pääsee toistamaan, niin sit tavallaan tietää mitä tulee tapahtumaan, jossain määrin ainaki, toki on tilannekohtasia. Ja ku juttelee eri ihmisten kanssa, niin ne aina vaikuttaa, mut tavallaan se prosessi on tuttu, nii sit sitä on jotenki rennompi, ainaki itsellä, nii lähtee niinku tekemään.

Klaudia Käkelä: Täytyy kysyä, koska itellä ei oo kokemusta tämmösestä parityönä tehdystä opinnäytetyöstä, niin että pääseekö siitä helpommalla kun ottaa parin mukaan?

Ursula Arsiola: Joo, toi on itse asiassa tosi hyvä kysymys. Ja mä ajattelen silleen, että tavallaan siinä parityössä, mitä me puhuttiin siinä alkuun, niin ehkä mä aattelen, et jossain määrin pääsee vähemmällä, koska pystyy jakamaan niitä tehtäviä. Erityisesti siitä näkökulmasta et mitä oli ne vahvuudet, ja sitte jos jotkut työtehtävät on itselle haastavampia, niin sit sen parin kanssa tavallaan pystyy niitä jakamaan. Jollonka ehkä voi olla se kokemus, että pääsee vähemmällä. Mut sitte taas toisaalta, se parityö itsessään vaatii mun mielestä aika paljon. Et tavallaan kun sä teet yksin, niin sä ehkä tunnet ne sun omat toimintatavat ja tiedät millonko, mihinkä aikaan tai millä tavoilla sun on mielekkäintä työskennellä. Eikä sun tarvii kertoo siitä kellekään. Tai sovittaa sitä niinku jonku toisen toimintatapoihin tai vireystiloihin tai elämäntilanteeseen.

Et siinä mielessä mä aattelen, et siinä, siitä parityöstä ei silleen pääse vähemmällä. Että meillä se ei ainakaan menny sillä tavalla, että me ois niinku jaettu, että ”tee sä nuo, ja mä teen nuo, ja tavataan sitte ja yhistetään ne”. Vaan et me haluttiin, meillä oli myös ihan konkreettisesti tavotteena se että me halutaan tulla paremmiks vuorovaikuttajiks, ja me halutaan oppia tunnetaitoja ja me halutaan oppia viestintä-, vuorovaikutus- ja parityöskentelystä enemmän. Jollonka tavallaan me harjoteltiin sitä siinä rinnalla, niinku mä jo aikasemminki sanoin, jollonka se vei enemmän aikaa. Ja enemmän energiaa. Mut se oli myös hyvin tärkeetä, koska me tultiin todella paljon paremmiks siinä. Ja me saavutettiin niitä meiän tavotteita. Ja jotenki se siitä parityöstä, mitä mä haluaisin vielä sanoa, on se että on tärkeetä et sitoutuu siihen yhteistyöhön. Ja se sit tavallaan näkyy siinä, että kuunnellaan toista ja tutustutaan toiseen ja käyään läpi niitä tapoja ja muita, joita sillä toisella on. Ja luodaan ne yhteiset odotukset, onpa se sitte numeron suhteen tai ajankäytön suhteen tai minkä tahansa.

Et tästä voi sitte ehkä tälleen savolaisesti ku vastasin, niin päätellä [nauravat 00:39:19] jokainen oman kokemuksensa pohjalta, että pääseekö siinä vähemmällä vai eikö pääse. Mut ehkä siinä on tärkeintä se, et jos sulla on pari, niin te yhessä käytte sen keskustelun, että mitkä odotukset teillä on sille parityöskentelylle. Et jos se on se odotus molemmilla se, että tee sä noi, ja sä noi, ja sitte tavataan ja kootaan yhteen, ja et molemmat hyväksyy sen, niin sit siinä ehkä voi päästä vähemmällä. Riippuen sitte taas seki, että miten kukaki sitä ajattelee.

Klaudia Käkelä: Niin, kyllä. Joo. Eli tämä Onnistunut opinnäytetyöprojekti -podcast löytyy siis Savonian Spotify-tililtä, ja myös SoundCloudista, jos SoundCloudia tykkää käyttää. Ei muuta ku kannattaa kuunnella se vaikka heti tämän jakson perään. Siellä on, ne on tosi mukavia semmosia, eiks ne oo about noin, kaikki noin 15-minuuttisia ne jaksot, jos muistelisin oikein, kun itse niitä kuuntelin. Mutta semmosia aika napakoita kuunneltavia.

Ursula Arsiola: Hyvä kysymys, nyt en kyllä osaa vastata tuohon, täytyy… [nauravat 00:40:22]

Klaudia Käkelä: Pitää käyä lunttaamassa.

Ursula Arsiola: Nii!

Klaudia Käkelä: Mutta sieltäpä ne löytyy, käykää ihmeessä kuuntelemassa, kiitos paljon sulle, Ursula.

Ursula Arsiola: Kiitos että pyysit, oli oikein mukavaa.

Savonian legendat, jakso 10: Opinnäytetyö – Uhka vai mahdollisuus?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.